Löytölapsi / Rottasota, PG

Draamaa, angstia ja vakavia aiheita.

Valvojat: Likimeya, Andune

Avatar
Fairy tale
Puolituinen
Viestit: 270
Liittynyt: Ke Huhti 28, 2004 6:17 pm
Paikkakunta: Tukinturku

Löytölapsi / Rottasota, PG

Viesti Kirjoittaja Fairy tale » To Elo 26, 2004 9:39 pm

Luulin jo aikapäiviä laittaneeni nämä tarinat tänne. Mutta eipä tainneet ollakaan. Nämä on kirjoitettu joskus toukokuussa. Frodoa ja Samia.
***


Nimi: Löytölapsi (Tarinan jatko-osa on nimeltään Rottasota)
Kirjoittanut: Fairy tale
Tekijänoikeushuomautus: Tämä tarina perustuu J.R.R.Tolkienin Taruun Sormusten Herrasta. En ansaitse kirjoituksillani, eikä tarkoitukseni ole loukata tekijänoikeuslakeja.
Esittely: Frodo löytää metsästä itselleen pienen hoidokin. Sam pelastaa pikkuisen hengen ja joutuu itse vaaraan.

LÖYTÖLAPSI
Vuosi 1402 Konnunlaskua (Frodo 34v. Sam 22v.)

Frodo katseli ympärilleen ja haisteli raikasta sateen jälkeistä ilmaa. Oli jälleen kaunein aika Konnussa, jolloin puut ja maa viheriöivät ja kaikki kukat ja pensaat kukkivat. Hänen jalkansa kastuivat ja varpaat upposivat välillä märkään multaan hänen kävellessään metsässä. Taivaalla näkyi virheetön sateenkaari. Frodo katsoi sitä ihaillen sen kauniita ja täyteläisiä värejä. Pääskyset lentelivät ylhäällä, josta saattoi päätellä päivästä tulevan kaunis ja aurinkoinen.

Koko päivän Frodo vaelteli lähimetsässä ja kävi mielipaikoillaan. Välillä hän vaipui ajatuksiinsa ja mietti, ettei elämä ollut yhtään hassumpaa Repunpään ainoana herra Reppulina. Siihen asti hän oli ikävöinyt Bilboa ja miettinyt, miten elämä olisi jatkunut, jos hän olisi lähtenyt tämän mukaan. Hän olisi halunnut olla mukana Bilbon seikkailuissa, nähdä Konnun ulkopuolista elämää ja maailmaa. Mutta hän oli viimein kokenut Repunpään kodikseen ja Konnun omakseen. Hän rakasti Kontua, sen jokia, puroja ja niittyjä. Se riittäisi hänelle. Hän ei halunnut suuria ja vaarallisia seikkailuja. Konnussa olivat kaikki hänen ystävänsä. Mikä olisi parempaa, kuin viettää aikaa Merrin, Fredegarin ja Folcon kanssa? Ja Repunpäässä häntä odotti Sam, luotettavin ja uskollisin kaikista ystävistä.

Vasta iltapäivällä Frodo lähti kotiinpäin. Maa oli kuivunut auringonpaisteessa ja lätäköt olivat kutistuneet. Kaikkialla oli hiljaista ja levollista. Vain luonnon omat äänet täyttivät ilman kuiskailullaan. Frodo seurasi pientä metsäpolkua ja kulki niin hiljaa ja pehmeästi kuin vain hobitti voi kulkea. Yhtäkkiä hän pysähtyi ja jäi kuuntelemaan. Hän oli kuullut jotakin. Varovasti hän käveli muutaman askeleen eteenpäin ja silloin hän kuuli äänen uudestaan. Jostakin edestäpäin kuului pieni valittava ääni.

Frodo ei keksinyt, mikä voisi pitää sellaista ääntä ja etsi katseellaan äänen aiheuttajaa. Sitten hän näki sen. Polun vieressä hänen edessään oli surkean näköinen kissanpentu, joka oli yltä päältä kurassa ja se naukaisi hiljaa. Frodo kyykistyi ja näki sitten, että se oli loukannut etukäpälänsä. Kissa ei näyttänyt muutamaa päivää vanhemmalta. Se oli hyvin pieni, eikä se vielä nähnyt, mitä sen ympärillä tapahtui. Frodo kosketti kissaa varoen sen etukäpälää. Kissa vapisi ja maukui surkeana.

–Voi sinua pientä. Missä sinun emosi on? Frodo kysyi ja nosti samalla pennun syliinsä. Kissa takertui kiinni Frodon paitaan eikä se tehnyt elettäkään irroittaakseen otettaan.
–En minä sinua tännekään voi jättää, mutisi Frodo itsekseen. Sinä olet loukkaantunut ja nälissäsi, enkä tiedä missä emosi on. Frodo käveli kotiin ja yritti matkalla katsella ympärilleen, jos sattuisi näkemään kissaa, joka kaipaisi kadonnutta pentuaan. Muista kissoista ei näkynyt jälkeäkään ja niin hän vei pennun Repunpäähän.

Frodo löysi pennulle sopivan korin, jonka hän pehmusti huovalla. Hän pesi pennun puhtaaksi liasta ja kurasta ja puhdisti käpälässä olevan haavan. Pennun syöttäminen olikin vaikeampi juttu.
–Mitäs minä nyt teen? Maitoa minulla on, mutta et sinä näytä osaavan vielä latkia sitä lautaselta. Pentu maukaisi vastaukseksi. Frodo sai idean ja jätti pennun koriin. Hän päätti käydä kysymässä apua Gamgeilta. Oven avasi Ukko Gamgi.
-Kas iltaa Frodo, hän sanoi. Mikäs sinut tänne toi? Samassa Frodo tajusi, että hänen asiansa ei ollutkaan selitettävissä niin yksinkertaisesti, kuin hän oli ensin ajatellut.
–Minä, tuota olisin vain kysynyt lainaksi tuttipulloa. Jos teillä on sellaista. Minun pitäisi saada… Frodo aloitti ja tunsi punan nousevan kasvoilleen.
–Tuttipulloa? Ei meillä taida olla edes varastossa, mutta mihin sinä sellaista tarvitset, saanko kysyä? Ukko uteli hölmistynyt ilme kasvoillaan.

Samassa Sam tuli ovelle ja näki Frodon punastuneet kasvot ja Ukon ilmeen. Hän päätti olla sanomatta mitään, mutta jäi kuuntelemaan, mistä oli kysymys.
–Tarvitsen sitä kissaa varten, sanoi Frodo. Löysin metsästä pennun ja nyt se on minulla hoidossa.
Ukko taputti Frodoa olalle.
–Olisit heti sanonut. Minä jo ehdin miettiä ties mitä.
–Sam, onko meillä tuttipulloa kissanpentua varten? Ukko kääntyi Samiin päin.
–En ole varma. Ehkä Kaunokki on säästänyt vanhoja lelujaan. Käyn kysymässä, hetki vain, Sam vastasi ja riensi tupaan siskonsa luo.

Sillä välin Frodo kertoi Ukolle löytämästään kissasta. Kumpikaan ei keksinyt kenen kissa olisi sillä tavalla hylännyt pentunsa keskelle metsää.
–Emo varmaan jätti sen, koska se oli loukkaantunut, eikä se olisi voinut huolehtia muista pennuistaan, selitti Ukko. En keksi muuta selitystä.
–Minun täytyy varmaan pitää se. Se ei selviä yksin, koska se on niin pieni, etteivät sen silmätkään ole vielä kunnolla avautuneet, Frodo kertoi. Eikä siinä mitään, sillä pidän sen mielelläni, hän lisäsi.
–Näyttää siltä, että pentu saa hyvän kodin, sanoi Ukko.
Samassa Sam tuli ovelle pieni tuttipullo mukanaan.
–Voinko tulla katsomaan sitä, Frodo-herra? kysyi Sam.
–Totta kai voit. Se on varmaan jo ihan nälissään, kun en saanut sitä heti syötettyä, Frodo sanoi.

Sam polvistui ihastuksissaan korin vierelle, jossa pieni kissanpentu odotti nälissään.
–Siitä on aikaa, kun olen viimeksi nähnyt näin pientä poikasta. Tämähän on tosi pieni ja avuton, henkäisi Sam.
–Niin. Se on niin pieni, ettei osaa vielä latkia maitoa. Yritin ensin että se olisi juonut lautaselta, mutta ei se osannut. Frodo lämmitti maidon ja laittoi sen tuttipulloon. Pentu maukui odottaen ja viimein Frodo nosti sen syliinsä ja tarjosi maitoa.
Pentu imi tuttia ja sai lopulta vatsansa täyteen. Syötyään se takertui jälleen lujasti Frodon paitaan kiinni.

–Se pitää teitä emonaan, sanoi Sam hymyillen.
–Ja emona minun täytyy varmaan jonkin aikaa toimiakin, jos haluan pennun pysyvän hengissä, sanoi Frodo ja piti kissaa hellästi rinnallaan.
–Onko sillä vielä nimeä? Sam kysyi.
–Ei sillä vielä ole. Sinä voisit antaa sille nimen, Frodo sanoi.
–Voi, saanko? Huudahti Sam. Tuota, onko se tyttö vai poika? En haluaisi antaa sille vääränlaista nimeä.
-En tiedä, mutta piankos tuo selviää. Yritän nostaa sen sylistäni ja sinä saat pitää sitä sen aikaa, kun annat sille nimen.

Frodo irrotti unisen pennun varovasti puserostaan ja nosti sen ilmaan. –Varo sen etukäpälää, se ei ole ihan kunnossa. Hei! Tämä taitaa olla tyttö. Onko sinulla sopivaa nimeä tyttökissalle? Sam sai vuorostaan pehmeän pennun syliinsä ja se takertui lujasti kiinni häneen.
–Näytät aivan Rusetilta, kuiskasi Sam pennulle ja kosketti kasvoillaan sen pehmeää turkkia.
–Voisiko se olla Rusetti? kysyi Sam ja kääntyi Frodon suuntaan.
–Se on oikein kaunis nimi. Vai mitä Rusetti? Minä ainakin pidän siitä. Pentu haukotteli Samin sylissä ja naukaisi hyväksyvästi. Sitten se nukahti Samin syliin. Varovasti Sam laski sen koriin ja asetteli huovan siten, että pennulla olisi lämmin ja hyvä olla.
–Olet saanut hyvän hoitajan Rusetti, hän kuiskasi ja vilkaisi Frodoon. Minun täytyy nyt mennä kotiin, nähdään huomenna, sanoi Sam.
–Muista kiittää Kaunokkia tuttipullosta. Siitä oli apua ja nyt voin hoitaa Rusettia paremmin, sanoi Frodo.

Frodo sai huomata seuraavien päivien ja öiden aikana, että tuttipullosta oli todella suuri hyöty ja apu. Frodo siirsi pennun korin öisin sänkynsä viereen. Hänen ensimmäiset yönsä kissan kanssa olivat katkonaisia, sillä pentu heräsi muutaman tunnin välein ja maukui surkeasti. Frodon ei auttanut muu, kuin lämmittää tilkkanen maitoa ja tarjota sitä pennulle.

-Etten vain syöttäisi sinua liikaa? Mistä minä tietäisin, onko sinulla nälkä vai vaivaako sinua jokin muu. En minä osaa olla oikea emo. Minun täytyy varmaan kysyä joltakin viisaammalta, joka tietää kissoista ja pentujen hoitamisesta jotain, Frodo pohti tuntiessaan itsensä avuttomaksi.
Päivisin pentu jaksoi olla muutaman tunnin hereillä, mutta leikkiä se ei osannut. Ja aina muutaman tunnin välein Frodon piti syöttää sitä.

Sam tuli joka aamu puutarhalle ja poikkesi sisään ennen töiden aloittamista.
–Sam, tiedätkö sinä mitään kissojen hoidosta? Tunnen itseni täysin tolvanaksi, kun se herättää minut öisin, enkä osaa muuta kuin tarjota maitoa, Frodo kysyi.
–En minä osaa neuvoa. Ehkä joku osaa, jolla on kissoja. Olen pahoillani, mutta taidan olla aivan yhtä tolvana tässä asiassa, pahoitteli Sam ja kohautti hartioitaan.
–Pidäthän Rusettia silmällä sillä aikaa, kun käyn pikaisesti asioilla? Hän pyysi ja Sam nyökkäsi vastaukseksi.
Samin mennessä puutarhalle Frodo päätti kysyä ystävältään Fredegarilta, jos tämä osaisi neuvoa häntä kissan hoitamisessa.

Fredegar nauroi kuullessaan Frodon ongeman, mutta taputti ystäväänsä ymmärtävästi olalle.
–Vauvanhoito-ohjeita sinä tarvitset. Ja naisethan ovat tunnetusti parhaita neuvomaan sellaisissa asioissa. Tule, tiedän keneltä voimme kysyä neuvoa, hän sanoi ja veti jo Frodoa hihasta. Hän vei Frodon rouva Kielo Piukkapaulan luo, jolla itsellään oli suuri lapsikatras sekä lisäksi kissoja, koiria ja kanoja.

Fredegar sysäsi Frodoa kylkeen, eikä hänelle jäänyt muita vaihtoehtoja kuin änkyttää asiansa rouva Piukkapaulalle. Vaikka Kielo-rouvalla oli vauva sylissään, hän hoiti samalla ainakin kymmenen muuta asiaa. Hän ruokki kanat, nouti vettä, teki ruokaa ja laskosti puhtaita pyykkejä. Frodo seurasi hänen työskentelyään ja kuunteli samalla korva tarkkana.
–Vai on sinulla vauva hoidettavanasi? Kielo naurahti lempeästi. Kissavauvat ovat vähän samanlaisia kuin hobittivauvat. Ne vaativat tiivistä hoitoa ja huolenpitoa ensimmäisinä elinviikkoinaan. Kun sen silmät avautuvat, saat pitää varasi, sillä sen jälkeen se aloittaa tutkimusmatkansa ensin lähellä, sitten kauemmas ympäristöön. Sinnullehan sattui hyvin, kun voit harjoitella vauvanhoitoa ensin pienellä kissanpennulla, hän sanoi ja sai Frodon korvat kuumottamaan.

Lopulta Kielo-rouva sulki sanaisen arkkunsa.
–Onnea vauvanhoitoon, hän toivotti ja jatkoi töitään.
–Suurkiitos rouva, sanoi Frodo ja poistui vähin äänin.
–Eikä sanaakaan enää, hän sanoi Fredegarille ja vältteli ystävänsä katsetta. Hän tiesi kasvojensa hehkuvan punaisina, ei niinkään kiukusta kuin harmista. Kyllä häntä nyt kiusoiteltiin kissavauvasta, mutta ei sillä ollut väliä. Hän piti Rusetista ja halusi hoitaa sitä mahdollisimman hyvin.

Repunpäässä Sam istui neuvottomana Rusetin korin vierellä.
–Olen käynyt vähän väliä katsomassa Rusettia, hän sanoi pahoitellen. En osaa jättää sitä yksikseen, hän jatkoi ujosti ja silitti kissaa.
–Ei se mitään. Puutarha voi aina odottaa, mutta Rusetista ei voi olla varma. Luulen nyt osaavani hoitaa sitä paremmin, kun sain Kielo-rouvalta ohjeita, hän sanoi.

Sam sai ilokseen syöttää Rusettia. Frodo sulkeutui yhteen vaatehuoneeseen, jossa oli vähemmän vaatteita, mutta sitäkin enemmän tavaraa ja etsi harjaa, joka sopisi Rusetin turkin hoitamista varten. Hän penkoi ja etsi pitkän tovin, kunnes löysi etsimänsä ja laittoi harjan Rusetin koriin. Rusetti sai tyhjennettyä maitopullon ja tyytyväisenä se pulautti osan Samin paidalle.
–Voi kiitos, sanoi Sam. Tuota minä olinkin vailla.
–Se on vasta vauva, sanoi Frodo hymyillen Samille ja otti Rusetin syliinsä. Hän kävi pitkäkseen olohuoneen sohvalle ja päätti ottaa torkut. Kissa nukkui sievästi kerällä hänen vatsansa päällä.
-Hyvä, nyt voin jatkaa töitäni, sanoi Sam ja pyyhki maitoa paidastaan.

Seuraavan viikon ajan Frodo pysytteli tiiviisti Repunpäässä huolehtien kissastaan. Hän sai huomata, miten kissa vähitellen vahvistui ja sen silmien avauduttua sen epävarmat ja hapuilevat liikkeet löysivät varmuutta. Korin reunat olivat matalat, mutta niiden yli se ei vielä omin avuin päässyt. Siellä täällä oli riepuja lattialla, koska pentu ei osannut vielä käydä tarpeillaan siihen tarkoitetussa paikassa.

–Sinusta on ollut melko lailla vaivaa pikku Rusettini, sanoi Frodo sille. Olet valvottanut minua ja saan joka päivä pestä lattioita jäljessäsi. Kissa katsoi Frodoon vihreillä silmillään ja kallisti päätään ikään kuin se olisi ymmärtänyt mitä sille sanottiin. Sitten Frodo polvistui korin luo.
-Mutta tiedä se, että sinusta on ollut paljon iloakin, hän jatkoi ja silitti kissan pientä päätä. Rusetti puski pehmeää päätään Frodon kättä vasten ja kehräsi tyytyväisenä.

Aamupäivisin Frodo meni puutarhaan kantaen Rusetin koreineen mukanaan. Sam sai eräänä päivänä todistaa yhden kissan tempauksista, kun Frodo kävi sisällä hakemassa heille syötävää. Kesken työn touhua Sam tunsi jonkun puskevan jalkaansa.
–Rusetti? Olet siis viimein jättänyt turvallisen korisi. Mene takaisin, ennen kuin Frodo tulee ja näkee sinut, Sam sanoi sille ja rapsutti sitä korvien luota.
Kissa kuunteli Samia ja tepasteli sitten takaisin koriin. Sieltä se katseli uteliaana Samia kun hän jäi tuijottamaan sitä suu auki. Frodo tuli ulos ja katsoi vuoroi Samia ja vuoroin kissaa.
–Mitäs keskustelua täällä käydään? Hän uteli.
–Uskokaa tai älkää, mutta Rusetti oli poissa koristaan. Se tuli luokseni, mutta meni takaisin koriin, kun käskin sen tehdä niin, Sam kertoi.
Frodo katsoi kissaa ja sai vastauksesi naukaisun.
–Ole varovainen tutkimusretkilläsi, sanoi Frodo ja tarjosi sille palasen kalaa.

Kesän kuluessa Rusetti kasvoi, eikä Frodon tarvinnut enää huolehtia siitä yötä päivää. Frodon lähtiessä metsään joko ystäviensä kanssa tai yksin, häntä seurasi pieni kissa. Välillä kissa hävisi pieneksi toviksi omille teilleen, mutta ilmestyi sitten jostakin näyttäen mitä se oli saalistanut. Usein sen hampaissa oli pieni päästäinen tai hiiri. Se leikki saaliillaan ennen kuin lopulta söi sen.

Muutaman kerran Frodo ehti lähteä metsään ilman, että kissa huomasti seurata häntä. Sam oli siitä vain mielissään. Silloin se oli hänen seuranaan puutarhalla ja piti hiiret pois nurkista. Mutta rottia se ei kyennyt vastustamaan, sen sai Sam nähdä omin silmin. Hän oli jäänyt puutarhalle Frodon lähtiessä metsään keräämään marjoja. Rusetti oli jäänyt leikkimään ja juoksentelemaan Repunpäähän ja lähiympäristöön. Välillä se ilmestyi jostakin saalis suussaan, jonka se toi Samille näytiksi.
–On sinulla ruokalista, mumisi Sam ja rapsutti kissaa kun se tuli pieni hiiri hampaissaan hakemaan Samin huomiota.
Jälleen se katosi omille teilleen.

Sitten tapahtui jotakin odottamatonta. Rusetti juoksi puutarhaan, kuin henkensä edestä ja maukui kauhuissaan. Samin noustessa katsomaan hän näki kissan kokoisen rotan seuraavan Rusettia. Kissa säntäsi hädissään edestakaisin ja pörhisti peloissaan turkkiaan. Sen kummempaa miettimättä Sam juoksi hiekkakasalle, jossa oli suuri lapio ja nappasi sen käteensä.

–Rusetti! hän huusi ja yritti houkutella kissaa turvaan, mutta kissa jatkoi juoksemistaan ympäriinsä rotan lähestyessä sitä.
–Siunatkoon, mitä minä teen? Rotta on saatava yhdellä iskulla hengiltä tai se käy päälle, mutisi Sam lähestyessään inhottavaa otusta.
-Rusetti! Juokse pois! Minun on nyt pakko tulla, huusi Sam ja tähtäsi lapionsa juoksevaa rottaa kohti.

Samin onnettomuudeksi lapio osui rottaan vain osittain. Ja osuma sai sen raivostumaan. Se pysähtyi muutamaksi sekunniksi, mutta säntäsi sitten kohti Samia.
–Pysy poissa senkin saasta! Sam huusi ja valmistautui iskemään otusta toisen kerran.
Mutta sitä hän ei ehtinyt tehdä vaan tunsi samassa viiltävää kipua nilkassaan. Rotta oli takertunut hänen jalkaansa ja puri peremistaan. Sam tunsi kivun, joka sai hänet raivostumaan. Vaikka häntä pyörrytti ja oksetti otus, joka roikkui hänen jalassaan hän huitaisi sitä kaikin voimin lapiolla ja sai sen irtoamaan jalastaan. Kauhuissaan hän takoi rottaa vielä monta kertaa, kunnes oli aivan varma että oli saanut sen hengiltä. Hän heitti lapion käsistään ja tunsi kaiken voiman lähtevän itsestään. Hän lyyhistyi ruohikolle.

–Rusetti? hän kuiskasi ja etsi kissaa katseellaan, mutta ei nähnyt sitä missään.
–Minun on päästävä sisään, mutisi Sam ja raahautui viimeisillä voimillaan eteiseen. Hänen sydämensä löi vieläkin kiivaasti ja kipu hänen nilkassaan tuntui polttavalta. Hänen silmissään sumeni ja hän jäi viimein makaamaan tajuttomana Repunpään eteiseen.

Frodo huomasi palatessaan Repunpään oven olevan raollaan. Eteisen lattialla makasi Sam kissa vierellään. Frodo laski marjakorit käsistään.
–Mitä täällä on tapahtunut?! Hän huusi pelästyneenä ja polvistui Samin luo.
Rusetti maukaisi surkeana ja se sai Frodolta silityksen.
–Sam! Herää! Frodo huusi ja ravisteli ystäväänsä.
Sitten hän huomasi Samin vertavuotavan nilkan.
–Tuo ei näytä hyvältä, hän puuskahti ja nousi nopeasti ylös. Rusetti, odota tässä Samin vierellä niin minä haen apua, hän sanoi kissalle ja juoksi nopeasti Samin kotiin toivoen koko ajan, että siellä olisi joku paikalla. Frodon onneksi Ukko oli paikalla. Hobitit juoksivat takaisin Repunpään eteiseen, jossa Sam edelleen makasi täysin tajuttomana.

–Siunatkoon Sam! Huudahti Ukko nähdessään poikansa.
Rusetti oli asettunut Samin kasvojen viereen sievälle kerälle ja katseli häntä murheellisen näköisenä.
–Jokin on purrut häntä, sanoi Frodo värisevällä äänellä ja osoitti Samin nilkkaa.
–Tuo on selvä rotan purema. Ne saastat! Ukko henkäisi.
Hobitit päättivät olla siirtämättä Samia mihinkään kauas. Ukko yritti saada poikaansa tajuihin ja Frodo laittoi huonettaan kuntoon Samia varten. Hobitit saivat yhteisvoimin kannettua Samin levolle Frodon huoneeseen. Sam palasi hetkeksi tajuihinsa ja mutisi jotakin.

–Tarkistan vielä pihan, sanoi Ukko. Hänen verta vuotava nilkkansa on jättänyt selvät jäljet siitä, että hän on tullut ulkoa. Ja olisi hyvä, jos tavoittaisimme lääkärin. Me voimme antaa vain ensiavun, hän jatkoi.
–Teen parhaani haavan puhdistamiseksi, sanoi Frodo ääni sortuen.
Hän ei halunnut jättää Samia enää hetkeksikään yksin. Rusetti seurasi Frodoa ensin keittiöön, jossa oli lämmintä vettä valmiina. Kylpyhuoneesta löytyi ensiapuun sopivia liinoja ja pyyhkeitä. Kissa hyppäsi sängylle ja käpertyi kiinni Samin kylkeen.

Frodo puhdisti auki raadellun nilkan ja sitoi sen miten parhaiten taisi. Sam valitti ja voihki ääneen, sillä hän tunsi nilkkansa olevan kuin tulessa.
–Sam kulta, anna anteeksi jos satutan sinua, sanoi Frodo.
Sidottuaan nilkan hän istahti sängyn laidalle ja otti Samin käden omaansa. Käsi tuntui hehkuvan kuumalta. Frodo kokeili nopeasti Samin otsaa ja huomasi sen olevan aivan yhtä kuuma.
–Ukko on oikeassa, sinä tarvitset lääkäriä. Minä en voi auttaa sinua. Hän avasi ikkunan ja toivoi viileän ilman helpottavan Samin oloa. Lisäksi hän pyyhki ystävänsä kasvoja märällä pyyhkeellä. Hän katsoi vuoroin Samia ja kissaa.
–Sinulla olisi varmaan sana sanottavana siitä, mitä tapahtui, hän mumisi ja katsoi Rusettia. Sitten hän ajautui täysin omiin ajatuksiinsa ja vain tuijotti johonkin kaukaisuuteen.
Viimeksi muokannut Fairy tale, To Elo 26, 2004 9:55 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Fairy tale
Puolituinen
Viestit: 270
Liittynyt: Ke Huhti 28, 2004 6:17 pm
Paikkakunta: Tukinturku

Viesti Kirjoittaja Fairy tale » To Elo 26, 2004 9:53 pm

Nimi: Rottasota (Jatko-osa tarinalle Löytölapsi)
Kirjoittanut: Fairy tale
Tekijänoikeushuomautus: Tämä tarina perustuu J.R.R.Tolkienin Taruun Sormusten Herrasta. En ansaitse kirjoituksillani, eikä tarkoitukseni ole loukata tekijänoikeuslakeja.
Esittely: Sam on pelastanut Frodon hoidokin hengen ja on itse suuressa vaarassa.


ROTTASOTA
Vuosi 1402 Konnunlaskua (Frodo 34v. Sam 22v.)

Hamfast Gamgi seisoi tyrmistyneenä Repunpään puutarhassa ja katsoi maahan. Hän näki valtavankokoisen rotan, joka oli tapettu mitä ilmeisemmin vieressä olevalla lapiolla. Rotta oli enää pelkkä verinen karvamöykky. Sen vieressä ruoho oli värjäytynyt punaiseksi verestä, mutta se ei ollut lähtöisin rotasta. Verijäljet johtivat Repunpään eteiseen, josta hän ja Frodo olivat löytäneet Samin tajuttomana vain hetkeä aikaisemmin.

–Siunatkoon, hän mumisi ja vajosi rappusille istumaan. Ne ovat täällä jälleen. Rotat!
Ukko uppoutui hetkeksi mietteisiinsä ja pudisti murheellisena päätään. Sitten hän nousi ja hänen kasvoiltaan paistoi kiukku.
–Tämä ei jää tähän! Hän huusi ja marssi vielä kerran ympäri puutarhan ja potkaisi kiukuissaan kuollutta rottaa.
–Senkin pirulainen! Se oli viimeinen tekosi ja… ja minä vielä näytän… hän meuhkasi ja potki raatoa kauemmas puutarhasta.

Ristiriitaisin tuntein hän palasi sisälle ja näki Frodon peloissaan Samin vierellä.
–Hän on kuin tulessa, kuiskasi Frodo pidellen Samin kättä omassaan. Ukon ilme synkistyi. Hän kokeili poikansa otsaa ja kuumia kasvoja ja mietti samalla ankarasti. Frodo näki Ukon vanhenevan ainakin kymmenen vuotta siinä istuessaan. Huoli ja murhe näyttivät painavan hänen hartioitaan ja hobitti näytti yhtäkkiä kovin pieneltä.
–Näin kävi viimeksi noin 40 vuotta sitten, aloitti Ukko. Tarkoitan rottia. Niitä oli Konnussa riesaksi asti ja nyt se tapahtuu uudelleen. Samia on purrut rotta. Se varmistui, kun näin raadon puutarhassa ja se on valtavan suuri. Eikä tuo rotta ollut ainoa, josta olen viime päivinä kuullut, hän henkäisi.

–Mitä tarkoitat? kysyi Frodo hiljaa.
–Rotat ovat aiheuttaneet vahinkoa muuallakin, vaikka siitä on puhuttu vasta vähin äänin. Ne ovat vahingoittaneet joitakin kotieläimiä, mutta yhdenkään hobitin päälle ne eivät olleet käyneet ennen kuin… nyt, hän kertoi ja haroi hiuksiaan. 40 vuotta sitten moni kärsi vahinkoa rotista. Silloin Kontu menetti eläinten ja viljan lisäksi kolme hobittia.
Samassa Frodoon iski järjetön pelko, että Sam ei selviäisi. Hän vapisi ja yritti peitellä kyyneleitään Ukolta, mutta ei onnistunut siinä. Ukko laski kätensä Frodon olalle.
–Frodo, minä lähden nyt etsimään lääkäriä. Hoidathan poikaani sillä aikaa niin hyvin kuin osaat, hän pyysi hiljaa.
Frodo nyökkäsi ja katsoi Ukon perään.

Frodo istui vavisten sängyn vierellä ja katseli levottomasti nukkuvaa Samia. Sam ei ollut enää tajuton, vaan mutisi ja houraili jotain, mistä ei saanut selvää. Ukon lähdettyä Frodo antoi kyynelten valua pitkin kasvojaan. Hän pelkäsi Samin puolesta. Ei olisi ensimmäinen kerta, jos hän menettäisi läheisensä. Rusetti, Frodon kissa nukkui edelleen Samin kylkeen painautuneena.

–Älä jätä minua Sam. Minulla ei ole ketään muuta, johon luotan ja… jota niin paljon rakastan, hän kuiskasi ja tunsi painostavaa kipua ja menetyksen pelkoa sydämessään. Aika kului, eikä Frodo tiennyt kuinka kauan oli istunut sängyn laidalla uppoutuneena ajatuksiinsa. Hän havahtui Rusetin puskiessa pientä päätään hänen kättään vasten.
–Rusetti. Sinun on varmaan nälkä, hän sanoi ja nosti kissan syliinsä. Kissa maukaisi. Olet oikeassa, hän kuiskasi. Minun täytyy myös syödä, jotta jaksan hoitaa sinua ja Samia.

Frodo päästi Rusetin sylistään ja seurasi sitä ensin eteiseen. Rusetti käveli eteiseen jääneiden marjakorien ympäri, kuin muistuttaakseen Frodoa niistä. Frodo nosti korit ja vei ne viileään kellariin. Hän laittoi Rusetille maitoa ja syötävää, mutta söi itse vain hätäisesti jotakin pientä, jotta voisi palata Samin luo mahdollisimman pian. Sam liikehti levottomasti ja mutisi jälleen jotakin.
–Frodo? hän mutisi ja yritti sanoa enemmänkin.
–Olen aivan vierelläsi, Frodo sanoi ja tarttui Samin käteen. Sinun täytyy nyt levätä, älä väsytä itseäsi puhumalla. Mutta juoda sinun pitäisi ja paljon, Frodo sanoi ja auttoi Samia juomaan.

Juotuaan Sam yritti uudelleen saada sanotuksi jotakin. Frodo kuunteli ja erotti viimein yhden pienen sanan.
–Rusetti? Sam kuiskasi.
–Rusetti on vierelläsi. Se on ollut melkein koko ajan, sanoi Frodo ja laski Samin toisen käden Rusetin turkille. Samin kasvoilla käväisi pieni hymy ja sitten hän ei jaksanut yrittää puhumista vaan ainoastaan lepäsi. Heikosti hän rutisti Frodon kättä ja nukahti taas.

Vasta myöhään illalla Ukko tuli takaisin. Hänen mukanaan oli lääkäri sekä Samin siskot. Lääkäri tutki Samin huoli kasvoillaan. Hän sitoi raadellun jalan huolellisesti uudelleen ja antoi tarkat ohjeet ruhjeen hoitamiseksi.
–Tätä minä pelkäsinkin, hän mumisi. Hänellä on yleistulehdus. Se tarkoittaa verenmyrkytystä. Minulla on siihen ainoastaan pieni määrä lääkettä ja toivon sen riittävän. Lisäksi hänet on saatava juomaan paljon, jos hän suinkin on tajuissaan. Muussa tapauksessa hän tarvitsee nesteytyshoitoa. Ja olisi hyvä, jos häntä ei paljoa liikuteltaisi.
–Onko… onko hänellä mahdollisuuksia selvitä? kysyi Ukko ääni karheana ja pää painuksissa.
–Samilla on rotan pureman kautta bakteerit levinneet vereen. Nyt minulla on antaa hänelle lääkettä, lääkäri sanoi ja lääkitsi samalla Samia.

Sitten hän nousi ja katsoi Ukkoon.
–En voi luvata varmasti mitään. Jotkut ovat selvinneet ilman lääkehoitoakin, mutta… joskus sairastunut voi kuolla jo 12-24 tunnin jälkeen oireiden alkamisesta, hän sanoi vakavana. Samin siskot tarttuivat isäänsä käsistä, kun huomasivat hänen olevan poissa tolaltaan.

-Minä voin hoitaa Samia, lupasi Frodo osoittaen sanansa Ukolle. Silloin häntä ei tarvitse siirtää mihinkään. Minä… minä teen sen mielelläni. Te voitte nukkua rauhassa, hän sanoi katsoen Ukkoon ja Samin sisariin.
-Minä valvon hänen vierellään, Frodo sanoi ääni sortuen ja laski katseensa kohti lattiaa.
Hän puri huultaan, ettei alkaisi itkemään. Häntä pelotti Samin puolesta, eikä suostuisi muihin järjestelyihin. Hän halusi, että Sam saisi sairastaa hänen luonaan. Jos hänet vietäisiin pois, hän ei voisi hoitaa Samia. Hän tuskin näkisi ystäväänsä lainkaan ja jos Sam kuolisi… Frodo ajatteli itsekseen, mutta ei jatkanut pidemmälle.

–Mutta Frodo-herra, teidän täytyy myös saada levätä, sanoi Kaunokki. Minä voin tulla hoitamaan Samia päivällä, jotta voitte levätä, hän jatkoi kyyneleet silmissään.
–Kaunokki on oikeassa, sanoi Kevät. Olemme kiitollisia siitä, että Sam saa olla täällä, mutta me tulemme hoitamaan häntä vuorollamme. Hänen siirtämisensä voisi käydä hänelle itselleen yli voimien.
Ukko nyökytteli murheissaan päätään.
–Kiitos Frodo, hän sanoi. Frodo nyökkäsi hyväksyvästi.
Asia oli sovittu ja se tuntui olevan kaikkien kannalta paras ratkaisu.
Hobitit keskustelivat vielä hetken lääkärin kanssa ja painoivat tarkasti mieleensä kaikki hoito-ohjeet. Ilta oli vaihtunut yöksi, kun Gamgit viimein lähtivät omalle kololleen nukkumaan.

Frodo valvoi Samin vierellä tunti toisensa jälkeen. Hän haki patjan lattialle sängyn viereen, jotta voisi välillä levätä siinä, mahdollisimman lähellä ystäväänsä. Hän torkahti välillä hetkeksi, mutta nousi vähän väliä istumaan sängylle ja varmisti, että Sam hengitti. Ja joka kerta Frodo sai huokaista helpotuksesta. Välillä hänen piti ravistella Samia hereille, jotta saisi juotettua häntä mahdollisimman usein. Vasta varhain aamulla Frodo viimein nukahti. Rusetti katseli nukkuvia hobitteja. Se oli pitkään painautuneena Samin kylkeen, mutta nyt se hyppäsi sängyltä lattialle Frodon viereen ja käpertyi siihen.

Uusi aamun kajo valaisi Konnun ja paljasti yön pimeydessä tehdyt tuhot ja surmatyöt. Kautta koko Konnun oli aistittavissa harvinaista levottomuutta. Enää ei hiljaisinkaan kotihissukka voinut olla näkemättä tai kuulematta, mitä kaikkialla tapahtui. Vain harva oli säästynyt näkemästä rottia tai niiden aiheuttamaa tuhoa. Rotat eivät kulkeneet yksittäin vaan laumoissa hävittäen kaiken tieltään. Ne jyrsivät rakennuksia ja tunkeutuivat varastoihin. Suuri osa varastoidusta kevätviljasta oli pilalla rottien jälkeen jättämästä sotkusta ja ulosteista. Myös monet kellarit olivat siivottomassa kunnossa.

Monet pienet ja suojaamattomat kotieläimet olivat kärsineet vahinkoa. Monesti rotat raatelivat ja tappoivat, eivätkä ne aina syöneet kaikkea tielleen sattuvaa. Muutamat huonokuntoiset hobittiasumukset houkuttelivat otuksia sisälle lämpimään jossa ne saivat aikaan pelkoa ja sekasortoa. Samvais Gamgi ei jäänyt ainoaksi uhriksi, jota rotta puri. Monet pelkäsivät ja heidän sydämensä murtui nähdessään rottien aiheuttaman tuhon.

Hobittien työn ja vaivannäön tulokset oli tuhottu muutamassa päivässä, mutta sen korjaamiseen kuluisi moninkertainen aika. Suurin suru ja murhe oli niissä hobittiperheissä, joissa nyt hoidettiin rotan puremia rakkaita omaisia ja ystäviä. Hamfast Gamgin tapaan kaikki eivät antaneet pelolle sijaa, vaan he keräsivät kiukkua ja vihaa, jonka he saattoivat purkaa tuhon aiheuttajiin, rottiin. Aamupäivisin Ukko istui Repunpäässä poikansa vierellä. Iltapäivällä hänet saattoi nähdä keräämässä kottikärryllisen kiviä rottien päämenoksi. Illalla kottikärryt olivat täynnä tapettujen rottien raatoja, jotka kuopattiin kauas pois näkyvistä.

Kului kaksi päivää, jonka aikana Kontu järjestäytyi käymään sotaa rottia vastaan. Pormestari julisti yleisen hätätilan ja kutsui kaikki konnavahdit järjestäytymään taisteluun. Rotat olisi hävitettävä viimeistä myöten ja jostakin oli aloitettava. Sana aloitettavasta sodasta rottia vastaan kiiri Länsineljännyksestä äärimmäiseen itään ja Eteläneljännyksestä kaukaisimmalle pohjoisen rajalle. Konnavahtien päämiehet kokoontuivat Kolmen Neljännyksen Kivelle ja laativat suunnitelman omien alueidensa järjestelmälliseen haravoimiseen.

Talonpojat ja maanomistajat olisi valjastettava köyhimmästä rikkaimpaan saakka osallistumaan taisteluun ja korjaustöihin. Konnavahdeilla riitti työtä. He jakoivat kylille toimintaohjeet ja seurasivat ensin vierestä että kaikkea tärkeää noudatettiin takoin. Kaikkialla hävitettiin yksittäisiä rottia, jotka olivat päivänvalosta ja töiden melusta piittaamatta tekemässä tuhojaan. Raadot kaivettiin maahan turvallisen kauas juomavesistä. Päivänvalossa tehtiin tarkkuutta vaativaa työtä. Rakennuksia korjattiin suurin joukoin, eikä ketään jätetty ilman apua. Saastunut vilja ja muu ruoaksi kelpaamaton hävitettiin. Eläimille järjestettiin suojatiloja sisältä. Pellon reunoja myrkytettiin, samoin rakennusten seinämiä.

Konnun lääkintätaitoiset, lääkäreiksi kutsut hobitit oli laskettavissa yhden käden sormilla. He tekivät parhaansa jakaen lääkeseerumia ja hoito-ohjeita mahdollisimman tasapuolisesti ja viisaasti niitä tarvitseville. Illan hämärässä konnavahdit ja muut kynnelle kykenevät olivat valmiina asemissaan tuhoamaan asutuksen lähelle rynnistäviä elukoita. Hobittilan valmiusjoukkojen kärjessä oli Ukko Gamgi. Hän tuntui vuodattaneen kaiken vihansa kottikärrylastilliseen kiviä. Monet viljelijät ja tilalliset jakoivat kiukkunsa ja vihansa Ukon kanssa ja yhdessä he kaikessa hiljaisuudessa odottivat pellon reunustoilla ja pensaissa seuraavaa hetkeä.

Samaan aikaan Repunpäässä käytiin taistelua elämästä ja kuolemasta. Kolmantena iltana Sam oli jälleen vajonnut tajuttomuuteen, eikä hänen kuumeensa tuntunut hellittävän. Samia piti hoitaa kuin pientä lasta ja se otti voimille. Frodo oli saanut syötettyä Samille keittoa ja juotettua häntä. Hän oli pessyt Samin ja vaihtanut lakanat puhtaisiin. Peittona hänellä oli vain ohut lakana ja ikkunaa pidettiin mahdollisimman paljon auki, jotta huone pysyisi viileän raikkaana. Mutta nyt Sam ei reagoinut kosketukseen tai puheeseen millään lailla.

Frodo oli polvistuneena sängyn vierelle. Hänen mieleensä piirtyi muistikuvia menneistä vuosista ja kaukaisista tapahtumista. Hän näki itsensä 11-vuotiaana pikkuhobittina seisomassa Rankkihovin pihassa odottamassa vanhempiaan. He eivät milloinkaan tulleet takaisin. Hän jäi yhtäkkiä aivan yksin suureen maailmaan. Seuraavan vuoden hän asui Rankkihovissa ja hänet kasvatettiin siinä samassa, kuin muutkin hobittilapset.

Sitten hänen elämänsä suunta muuttui, kun Bilbo otti hänet huollettavakseen ja hän muutti Hobittilan Repunpäähän. Bilbo oli hyväsydäminen setä. Hän ei koskaan yrittänyt olla hänelle isä tai edes korvata isää millään tavalla. Hän kantoi vastuunsa aina siihen päivään saakka, jolloin Frodo oli täysi-ikäinen. Sitten hän lähti. Bilbo jätti tietämättään suuren tyhjän aukon Frodon elämään. Frodo kantoi sydämessään myös syvempää surua, kuin mitä Bilbon lähtö olisi koskaan voinut aiheuttaa. Hänen läheisin ystävänsä ja suuri rakkautensa kuoli ja jätti hänen sydämeensä parantumattoman haavan. Jos Bilbo olisi silloin pyytänyt häntä mukaansa, hän olisi lähtenyt. Hän olisi halunnut jättää kaiken menneen jälleen taakseen ja aloittaa alusta. Mutta Bilbo ei pyytänyt häntä mukaansa ja hän oli jäänyt. Hänellä oli Konnussa edelleen ystävänsä.

Ja Sam. Vuosi sitten hän myönsi itselleen, että oli pitänyt Samia aina muunakin, kuin Repunpään puutarhurina tai ”palvelijana”, vaikka hän työskentelikin hänelle maksua vastaan. Samista hän oli löytänyt itselleen ystävän ja kuuntelijan, hobitin jonka kanssa hän pystyi keskustelemaan ja jakamaan kaikenlaisia elämässä vastaan tulevia asioita. Jos Sam kuolisi, hän murtuisi.

Konnun kesäyössä valvottiin, kun taisteluasemissa olevat hobitit odottivat rottien ilmaantumista. Yksittäiset otukset pääsivät helposti livahtamaan vahtien ohitse, mutta suuremman lauman rynnistäessä ohitse hobitit surmasivat rottia suuria määriä, kuka ampumalla nuolia, kuka heittämällä kiviä tai vain yksinkertaisesti nuijimalla lapioin ja kepein.

Ojissa kuljeksivat otukset tuottivat hankaluuksia, sillä ne saattoivat uida ojien vesissä ja ne pääsivät helposti livahtamaan keskelle peltoa. Eikä peltoja oltu myrkytetty, kuin ainoastaan reunoilta. Hobitit laativatkin nopeasti seuraavan hyökkäyssuunnitelman ja jäivät asemiin ojien ja purojen varsille. Ja taas odotettiin. Vain muutama hobitti kulki hiljaa kärryineen ja lapioineen ympäriinsä kooten raadot pois.

Hobittilassa siirryttiin järeämpään suunnitelmaan. Hobitit kokosivat rottien edellisöinä tappamat kotieläimet yhteen kasaan kylän laidalle ja yrittivät houkutella rottia haaskakasalle. Jos suurempi määrä otuksia kerääntyisi kasalle, voisi röykkiön sytyttää palamaan. Osa rotista ehtisi varmasti pakoon, mutta niitä olisi vastassa joukko valmiina vaanivia hobitteja. Osa rotista saattaisi ehtiä kärventyä.

Frodolle yö oli pitkä ja musta. Hän yritti saada ystäväänsä palaamaan tajuihin, mutta kaikista yrityksistä huolimatta Sam vain makasi hiljaa reagoimatta mihinkään. Hänen hengityksensä oli enää hyvin heikkoa ja hänen sydämensä löi hitaasti. Kaikki toivo lakastui Frodon sydämessä ja hän näki pelkkää loppumatonta mustaa ja elämänpituista synkkyyttä ja toivottomuutta edessäpäin. Hänellä ei ollut toivoa, eikä hän tiennyt mistä sen voisi löytää. Liian monta kertaa hänet oli jätetty. Ja jokaisen niistä kerroista hän eli tuona yönä uudelleen ja uudelleen.

Tunnit kuluivat hitaasti. Yhtäkkiä Frodo hätkähti täysin hereille ja huomasi torkahtaneesta istualleen. Hän huomasi Samin käden olevan kylmä. Frodon pelko palasi, kun hän huomasi, että Sam oli aivan kalpea ja hänen ihonsa tuntui kauttaaltaan aivan kylmältä. Hän tunsi Samin sydämen lyövän enää hyvin heikosti. Nopeasti hän peitteli ystävänsä lämpimään huopaan ja alkoi hieroa hänen käsiään ja jalkojaan, jotta veri alkaisi jälleen kiertämään. Siitä ei tuntunut olevan apua.

–Sam, hän kuiskasi kyynelten pudotessa ystävänsä kädelle. Älä jätä minua yksin. Jos sinä kuolet, minä… minulla ei ole ketään. En jaksa elää ilman mitään tarkoitusta. Sinä olet auttanut minua jaksamaan tähän päivään asti. Kaikki ovat jättäneet minut. Vaikka eivät he sitä tarkoittaneet, mutta minulle ei ole jäänyt mitään syytä tai tarkoitusta elää. Synnymme, syömme ja juomme, mutta entä sen jälkeen? En tiedä minne menet, jos nyt kuolet. Se pelottaa minua, Sam.

Silloin Rusetti maukaisi ja havahdutti Frodon hetkeksi synkistä ajatuksistaan.
–Rusetti, tule tänne, Frodo sanoi sille ja otti sen syliinsä. Osaatko sinä kertoa minulle? hän kysyi kissalta. Jos Sam kuolee, minne hän menee? Voinko minä mennä sinne hänen perässään? Rusetti maukaisi murheellisena ja painoi pienen päänsä Frodon rinnalle. Se huomasi Frodon olevan peloissaan. Frodo painoi Rusetin rintaansa vasten ja kasteli sen turkin kyynelillään.

Hobittilan yön yllä leijui sankka savu, kun ympäri kylää oli sytytetty suuria kokkoja. Hobitit olivat pian huomanneet, että yksi kokko ei riittäisi ja niin he olivat raskain sydämin sytyttäneet koko joukon uusia siinä toivossa, että saisivat enemmän rottia kiinni ja tuhottua niitä. Kokoissa paloivat niin syömäkelvoton vilja kuin rotatkin. Muutamassa kokossa tulta pidettiin yllä läpi yön, mutta pienemmät kokot paloivat enää kytemällä. Niistä levisi kitkerä haju kaikkialle ympäristöön.

Frodo havahtui, kun savun haju tunkeutui sisälle. Ikkunasta hän näki valon kajon lepattavan pimeässä yössä.
–Mitä tuolla oikein tapahtuu? hän mietti sydän pamppaillen.
Hän päästi kissan sylistään ja katseli Samin kalpeita kasvoja. Sam makasi edelleen yhtä elottomana, kuin hetkeä aikaisemminkin. Frodo kuivasi kyyneleet kasvoiltaan ja nousi. Väsyneenä ja mieli murtuneena hän käveli ikkunalle ja katseli pitkään ulkona palavia kokkoja. Vasta nyt hänelle selvisi kuinka laajaa taistelua koko Konnussa käytiin. Hän oli ollut viimeiset kolme päivää sisällä ja oli kuullut Ukolta vain pienen osan kaikesta siitä, mitä tapahtui.

Viimein väsymys valtasi Frodon ja hän hoippui takaisin sängyn laidalle istumaan. –Kuinka kauan Sam jaksaisi taistella elämästä? hän mietti nähdessään ystävänsä edelleen kalpeana ja liikkumattomana. Lopulta hän vajosi polvilleen patjalle ja lysähti viimein levottomaan mustaan uneen.

Suurimmat kokot paloivat yhä, kun aamun ensimmäinen sarastus valaisi Hobittilaa. Sam avasi silmänsä ja huomasi makaavansa Frodon sängyssä Repunpäässä. Hän oli aivan voimaton, jotta olisi jaksanut sanoa mitään, eikä hän kyennyt vaihtamaan edes asentoaan. Sen sijaan hän tunnisti valtavaa jomottavaa kipua oikeassa nilkassaan. Hän muisti Rusetin kimppuun käyneen rotan, jonka hän oli hakannut kuoliaaksi.

Sam näki ikkunasta uuden alkavan päivän. Hänen päälleen oli lakanan lisäksi kääritty huopa. Pienten housujen lisäksi hänellä ei ollut mitään vaatteita yllään. Hän kuunteli ääniä ympärillään. Lattialta kuului kissan kehräävää ääntä ja samassa Rusetti hyppäsi sängylle ja asettui kerälle hänen vatsansa päälle. Sam hymyili sen nähdessään. Lattialta kuului myös unista mutinaa.

–Frodo? kysyi Sam mielessään ja toivoi, että hobitti kuulisi hänen ajatuksensa. Hänen kurkkunsa oli aivan kuiva ja hänellä oli valtava jano. Ja itseasiassa hänen oli myös nälkä. Mutta heräämisen ääniä lattialta ei Samin harmiksi kuulunut. Niinpä hän sai lisää aikaa miettiä menneiden päivien tapahtumia.
–Kuinka monta päivää oli kulunut? hän mietti. Siitä hänellä ei ollut mitään muistikuvaa. Hän muisti hämärästi vain maanneensa sängyllä. Hänellä ei ollut voimia puhua mitään, joten hän oli vain maannut ja nukkunut. Ukko ja siskot olivat olleet hänen vierellään ja juottaneet häntä. Samoin Frodo.
–Frodo, heräisitte nyt. Minä tarvitsen vähän apuanne, hän pyysi mielessään.

Sitten hän muisti, miten Frodo oli kärsivällisesti syöttänyt häntä. Samassa Samia harmitti, kun hän tajusi että Frodo oli joutunut vaihtamaan hänet kuiviin, kuin pienen lapsen. No, ei hänen isäntäänsä ainakaan voisi syyttää laiskuudesta tai likaisen ja raskaan työn vieroksumisesta, vaikka eräät niin väittivätkin, hän mietti. Hän jäi katselemaan vatsallaan lepäävää Rusettia.
–Herätä Frodo, ole niin kiltti, hän aneli ajatuksissaan kissalta ja tuijotti sitä silmiin. Rusetti katseli Samia pää kallellaan ja maukaisi kerran. Frodo käänsi unissaan kylkeä, mutta ei herännyt. Rusetti katsoi Samiin ja hypähti sitten sängyltä Frodon päälle.

–No mitä nyt? mumisi Frodo unisena ja nousi istumaan. Rusetti hyppäsi jälleen Samin vatsalle ja silloin Frodo näki hänen olevan hereillä.
–Sam! hän huudahti. Olet elossa, rakkahin hobitti, hän sanoi mutta sai vastaukseksi vain nyökkäyksen ja hymyn. Sinulla on tietysti jano vai mitä? Hän kysyi ja Sam nyökkäsi. Juotuaan Sam sai muutaman sanan sanottua.

–Anteeksi, hän kuiskasi. Minusta on ollut vaivaa, hän jatkoi ja oli sitten aivan hiljaa.
–Voi Sam! Älä nyt ole mistään pahoillasi. Ei sinusta ole ollut vaivaa. Olisi ollut vaarallista siirtää sinua kotiin tai yhtään mihinkään kauemmas. Minä… minä halusin hoitaa sinua, Frodo aloitti. Olen iloinen, että olet tajuissasi ja hereillä. Pelkäsin puolestasi. Minä todella pelkäsin, hän sanoi ja rutisti Samin kättä lujasti.
Sitten Frodo kertoi Samille sodasta rottia vastaa, jota koko Kontu parhaillaan kävi.
–Meillä oli oma taistelumme. Olit vähällä kuolla ja… ja minä olisin menettänyt kaiken toivoni, Frodo kertoi ja jakoi yön yksinäiset tunnit ystävänsä kanssa. Minä pelkäsin, Frodo kuiskasi.

Samin silmiin nousi kyyneleet.
–Tiedän, hän kuiskasi. Näin unta, jossa joku käski minua heräämään. En millään jaksanut, mutta… mutta sitten se ääni käski uudestaan. Se käski minua oikein monta kertaa. Lopuksi se sanoi, että te tarvitsette minua. Silloin minä jaksoin yrittää. Ja sitten lopulta heräsin, hän kertoi katkonaisesti hiljaisella äänellä.
-Olet uskomaton Sam, sanoi Frodo ja hänen kyyneleensä putosivat Samin kasvoille.
Sam toipui hitaasti ja hän oli Frodon hoidossa Repunpäässä vielä kokonaisen viikon. Frodo luki Samille vanhoja haltioista kertovia tarinoita ja pätkiä Ardan historiasta. He myös pohtivat yhdessä maailman menoa ja sairaana olemista. Kun Sam viimein itse pääsi nousemaan sängystä, hän siirtyi kotiin Ukon ja siskojen luo keräämään voimia.

Elämä Konnussa palasi hitaasti tavanomaisen huolettomaksi. Sodassa rottia vastaan oli menetetty kuusi hobittia, joka oli raskas isku kaikille. Sen lisäksi monet muut toipuivat rotan puremista ja saastuneiden kaivovesien aiheuttamasta rajusta mahataudista. Rakennuksia korjailtiin edelleen ja uuden sadon kylväminen ja korjaaminen tuhoutuneen tilalle vaati oman aikansa. Monia köyhempiä hobittiperheitä avustettiin, sillä monien ruokavarastot olivat tuhoutuneet lähes kokonaan. Enää sieltä täältä tavattiin yksittäisiä rottia, jotka teilattiin hyvin nopeasti päiviltä.

Konnavahdit olivat vielä pitkään jälkeenpäin valppaina ja tarkkailivat Konnun rajoja erityisellä huolella. Oli eräs seikka, jota hobitit eivät tienneet monen monituista vuotta. Ulkomaailmassa oli viisaita, jotka näkivät Mordorin varjojen pitenevän. Samoojat vartioivat Kontua tarkoin jo silloin ja olivat tehneet niin vuosikymmeniä. Oliko rottien Konnun valtaaminen ensimmäinen merkki Mordorin mahdin kasvamisesta? Sitä eivät osaa viisaimmatkaan sanoa varmasti, mutta jotakin mustaa ja pimeää rottien hyökkäyksessä oli.

Bilbon lähdön jälkeen velho Gandafin epäilykset hobitin hallussa olleesta sormuksesta vahvistuvat. Hän epäili sen olevan Suurin Sormus. Silloin Konnun vartiota kaksinkertaistettiin. Tämä tapahtui Konnun suureksi siunaukseksi, sillä vahvat ja sitkeät samoojat, korpien ja erämaiden soturit olivat valppaana ja havaitsivat jo varhain harvinaisen suurten rottapopulaatioiden vaeltavan erämailta Kontuun etsien elintilaa. He tekivät omalta osaltaan kaikkensa estääkseen suuria laumoja vaeltamasta Konnun rajojen sisäpuolelle. Ilman samoojien apua vuosi 1402 Konnunlaskua olisi saattanut olla synkempi ja mustempi, kuin kukaan osaisi kuvitellakaan. Nyt Rottasotaa muistetaan tuskin mainita kaikissa Konnun asiakirjoissa.

***

melian
Örkki
Viestit: 64
Liittynyt: Su Huhti 16, 2006 9:53 pm
Paikkakunta: Rohanin ja Konnun väliä

Viesti Kirjoittaja melian » Su Helmi 04, 2007 6:43 pm

Wou. Näissä kahdessa ficissä oli tunnelmaa. Olivat todella massasta erottuvia. Hienoja.

Ensinnäkin tuo Löytölapsi. Kun luki kohtaa, jossa Frodo kävelee metsässä, pystyi melkein haistamaan kevään, niin hienosti olet luontoa ja ympäristöä kuvaillut.
Kissanpentu oli suloinen ja varsinkin Samin suhtautuminen siihen.

–Minä, tuota olisin vain kysynyt lainaksi tuttipulloa. Jos teillä on sellaista. Minun pitäisi saada… Frodo aloitti ja tunsi punan nousevan kasvoilleen.
–Tuttipulloa? Ei meillä taida olla edes varastossa, mutta mihin sinä sellaista tarvitset, saanko kysyä? Ukko uteli hölmistynyt ilme kasvoillaan.


Hahaa, voin sieluni silmin nähdä Frodon lainaamassa tuttipulloa Ukolta :lol: Kohta sai kyllä hymyn huulille!

Löytölasta lukiessa tuli jotenkin mieleen omat lapsuusajat, en osaa selittää. Oikein kaunis ja tunnelmantäyteinen.

Sitten Rottasota. Ensinnäkin mielestäni on hirveän suloista, että hobitit ovat sen verran pieniä otuksia, että rottia vastaan täytyy käydä todellista sotaa.

–Siunatkoon, hän mumisi ja vajosi rappusille istumaan. Ne ovat täällä jälleen. Rotat!

Tämä lause tekee Ukosta jotenkin sellaisen... vanhan ja viisaan, elämää nähneen. Tiedäthän, tuli samanlainen fiilis kun jos vaikka kuuntelee isovanhempansa juttuja vanhoista ajoista. Jännä miten saat yhteen lauseeseen tuollaisen nostalgian tunnun :D

Tuo Frodon huoli Samista oli ihan suloista kanssa, mutta sitä oli ehkä hiukkasen liikaa ja muuttui aika imeläksi jossain kohdissa, mutta oli se siltikin ihan koskettavaa.

Lopetus oli oikein hieno.
Oliko rottien Konnun valtaaminen ensimmäinen merkki Mordorin mahdin kasvamisesta? Sitä eivät osaa viisaimmatkaan sanoa varmasti, mutta jotakin mustaa ja pimeää rottien hyökkäyksessä oli.

Ilman samoojien apua vuosi 1402 Konnunlaskua olisi saattanut olla synkempi ja mustempi, kuin kukaan osaisi kuvitellakaan. Nyt Rottasotaa muistetaan tuskin mainita kaikissa Konnun asiakirjoissa.

Tykkäsin noista pätkistä, ne ikään kuin enteilevät tulevaa pimeyttä. Ja että tällaiset pienetkin jutut, kuten rottalaumat, ovat merkkejä Mordorin pahuudesta.

Kaksi oikein hienoa ja erikoista ficciä olet onnistunut kirjoittamaan. :)
urpå

Vastaa Viestiin