Löytölapsi / Rottasota, PG
Lähetetty: To Elo 26, 2004 9:39 pm
Luulin jo aikapäiviä laittaneeni nämä tarinat tänne. Mutta eipä tainneet ollakaan. Nämä on kirjoitettu joskus toukokuussa. Frodoa ja Samia.
***
Nimi: Löytölapsi (Tarinan jatko-osa on nimeltään Rottasota)
Kirjoittanut: Fairy tale
Tekijänoikeushuomautus: Tämä tarina perustuu J.R.R.Tolkienin Taruun Sormusten Herrasta. En ansaitse kirjoituksillani, eikä tarkoitukseni ole loukata tekijänoikeuslakeja.
Esittely: Frodo löytää metsästä itselleen pienen hoidokin. Sam pelastaa pikkuisen hengen ja joutuu itse vaaraan.
LÖYTÖLAPSI
Vuosi 1402 Konnunlaskua (Frodo 34v. Sam 22v.)
Frodo katseli ympärilleen ja haisteli raikasta sateen jälkeistä ilmaa. Oli jälleen kaunein aika Konnussa, jolloin puut ja maa viheriöivät ja kaikki kukat ja pensaat kukkivat. Hänen jalkansa kastuivat ja varpaat upposivat välillä märkään multaan hänen kävellessään metsässä. Taivaalla näkyi virheetön sateenkaari. Frodo katsoi sitä ihaillen sen kauniita ja täyteläisiä värejä. Pääskyset lentelivät ylhäällä, josta saattoi päätellä päivästä tulevan kaunis ja aurinkoinen.
Koko päivän Frodo vaelteli lähimetsässä ja kävi mielipaikoillaan. Välillä hän vaipui ajatuksiinsa ja mietti, ettei elämä ollut yhtään hassumpaa Repunpään ainoana herra Reppulina. Siihen asti hän oli ikävöinyt Bilboa ja miettinyt, miten elämä olisi jatkunut, jos hän olisi lähtenyt tämän mukaan. Hän olisi halunnut olla mukana Bilbon seikkailuissa, nähdä Konnun ulkopuolista elämää ja maailmaa. Mutta hän oli viimein kokenut Repunpään kodikseen ja Konnun omakseen. Hän rakasti Kontua, sen jokia, puroja ja niittyjä. Se riittäisi hänelle. Hän ei halunnut suuria ja vaarallisia seikkailuja. Konnussa olivat kaikki hänen ystävänsä. Mikä olisi parempaa, kuin viettää aikaa Merrin, Fredegarin ja Folcon kanssa? Ja Repunpäässä häntä odotti Sam, luotettavin ja uskollisin kaikista ystävistä.
Vasta iltapäivällä Frodo lähti kotiinpäin. Maa oli kuivunut auringonpaisteessa ja lätäköt olivat kutistuneet. Kaikkialla oli hiljaista ja levollista. Vain luonnon omat äänet täyttivät ilman kuiskailullaan. Frodo seurasi pientä metsäpolkua ja kulki niin hiljaa ja pehmeästi kuin vain hobitti voi kulkea. Yhtäkkiä hän pysähtyi ja jäi kuuntelemaan. Hän oli kuullut jotakin. Varovasti hän käveli muutaman askeleen eteenpäin ja silloin hän kuuli äänen uudestaan. Jostakin edestäpäin kuului pieni valittava ääni.
Frodo ei keksinyt, mikä voisi pitää sellaista ääntä ja etsi katseellaan äänen aiheuttajaa. Sitten hän näki sen. Polun vieressä hänen edessään oli surkean näköinen kissanpentu, joka oli yltä päältä kurassa ja se naukaisi hiljaa. Frodo kyykistyi ja näki sitten, että se oli loukannut etukäpälänsä. Kissa ei näyttänyt muutamaa päivää vanhemmalta. Se oli hyvin pieni, eikä se vielä nähnyt, mitä sen ympärillä tapahtui. Frodo kosketti kissaa varoen sen etukäpälää. Kissa vapisi ja maukui surkeana.
–Voi sinua pientä. Missä sinun emosi on? Frodo kysyi ja nosti samalla pennun syliinsä. Kissa takertui kiinni Frodon paitaan eikä se tehnyt elettäkään irroittaakseen otettaan.
–En minä sinua tännekään voi jättää, mutisi Frodo itsekseen. Sinä olet loukkaantunut ja nälissäsi, enkä tiedä missä emosi on. Frodo käveli kotiin ja yritti matkalla katsella ympärilleen, jos sattuisi näkemään kissaa, joka kaipaisi kadonnutta pentuaan. Muista kissoista ei näkynyt jälkeäkään ja niin hän vei pennun Repunpäähän.
Frodo löysi pennulle sopivan korin, jonka hän pehmusti huovalla. Hän pesi pennun puhtaaksi liasta ja kurasta ja puhdisti käpälässä olevan haavan. Pennun syöttäminen olikin vaikeampi juttu.
–Mitäs minä nyt teen? Maitoa minulla on, mutta et sinä näytä osaavan vielä latkia sitä lautaselta. Pentu maukaisi vastaukseksi. Frodo sai idean ja jätti pennun koriin. Hän päätti käydä kysymässä apua Gamgeilta. Oven avasi Ukko Gamgi.
-Kas iltaa Frodo, hän sanoi. Mikäs sinut tänne toi? Samassa Frodo tajusi, että hänen asiansa ei ollutkaan selitettävissä niin yksinkertaisesti, kuin hän oli ensin ajatellut.
–Minä, tuota olisin vain kysynyt lainaksi tuttipulloa. Jos teillä on sellaista. Minun pitäisi saada… Frodo aloitti ja tunsi punan nousevan kasvoilleen.
–Tuttipulloa? Ei meillä taida olla edes varastossa, mutta mihin sinä sellaista tarvitset, saanko kysyä? Ukko uteli hölmistynyt ilme kasvoillaan.
Samassa Sam tuli ovelle ja näki Frodon punastuneet kasvot ja Ukon ilmeen. Hän päätti olla sanomatta mitään, mutta jäi kuuntelemaan, mistä oli kysymys.
–Tarvitsen sitä kissaa varten, sanoi Frodo. Löysin metsästä pennun ja nyt se on minulla hoidossa.
Ukko taputti Frodoa olalle.
–Olisit heti sanonut. Minä jo ehdin miettiä ties mitä.
–Sam, onko meillä tuttipulloa kissanpentua varten? Ukko kääntyi Samiin päin.
–En ole varma. Ehkä Kaunokki on säästänyt vanhoja lelujaan. Käyn kysymässä, hetki vain, Sam vastasi ja riensi tupaan siskonsa luo.
Sillä välin Frodo kertoi Ukolle löytämästään kissasta. Kumpikaan ei keksinyt kenen kissa olisi sillä tavalla hylännyt pentunsa keskelle metsää.
–Emo varmaan jätti sen, koska se oli loukkaantunut, eikä se olisi voinut huolehtia muista pennuistaan, selitti Ukko. En keksi muuta selitystä.
–Minun täytyy varmaan pitää se. Se ei selviä yksin, koska se on niin pieni, etteivät sen silmätkään ole vielä kunnolla avautuneet, Frodo kertoi. Eikä siinä mitään, sillä pidän sen mielelläni, hän lisäsi.
–Näyttää siltä, että pentu saa hyvän kodin, sanoi Ukko.
Samassa Sam tuli ovelle pieni tuttipullo mukanaan.
–Voinko tulla katsomaan sitä, Frodo-herra? kysyi Sam.
–Totta kai voit. Se on varmaan jo ihan nälissään, kun en saanut sitä heti syötettyä, Frodo sanoi.
Sam polvistui ihastuksissaan korin vierelle, jossa pieni kissanpentu odotti nälissään.
–Siitä on aikaa, kun olen viimeksi nähnyt näin pientä poikasta. Tämähän on tosi pieni ja avuton, henkäisi Sam.
–Niin. Se on niin pieni, ettei osaa vielä latkia maitoa. Yritin ensin että se olisi juonut lautaselta, mutta ei se osannut. Frodo lämmitti maidon ja laittoi sen tuttipulloon. Pentu maukui odottaen ja viimein Frodo nosti sen syliinsä ja tarjosi maitoa.
Pentu imi tuttia ja sai lopulta vatsansa täyteen. Syötyään se takertui jälleen lujasti Frodon paitaan kiinni.
–Se pitää teitä emonaan, sanoi Sam hymyillen.
–Ja emona minun täytyy varmaan jonkin aikaa toimiakin, jos haluan pennun pysyvän hengissä, sanoi Frodo ja piti kissaa hellästi rinnallaan.
–Onko sillä vielä nimeä? Sam kysyi.
–Ei sillä vielä ole. Sinä voisit antaa sille nimen, Frodo sanoi.
–Voi, saanko? Huudahti Sam. Tuota, onko se tyttö vai poika? En haluaisi antaa sille vääränlaista nimeä.
-En tiedä, mutta piankos tuo selviää. Yritän nostaa sen sylistäni ja sinä saat pitää sitä sen aikaa, kun annat sille nimen.
Frodo irrotti unisen pennun varovasti puserostaan ja nosti sen ilmaan. –Varo sen etukäpälää, se ei ole ihan kunnossa. Hei! Tämä taitaa olla tyttö. Onko sinulla sopivaa nimeä tyttökissalle? Sam sai vuorostaan pehmeän pennun syliinsä ja se takertui lujasti kiinni häneen.
–Näytät aivan Rusetilta, kuiskasi Sam pennulle ja kosketti kasvoillaan sen pehmeää turkkia.
–Voisiko se olla Rusetti? kysyi Sam ja kääntyi Frodon suuntaan.
–Se on oikein kaunis nimi. Vai mitä Rusetti? Minä ainakin pidän siitä. Pentu haukotteli Samin sylissä ja naukaisi hyväksyvästi. Sitten se nukahti Samin syliin. Varovasti Sam laski sen koriin ja asetteli huovan siten, että pennulla olisi lämmin ja hyvä olla.
–Olet saanut hyvän hoitajan Rusetti, hän kuiskasi ja vilkaisi Frodoon. Minun täytyy nyt mennä kotiin, nähdään huomenna, sanoi Sam.
–Muista kiittää Kaunokkia tuttipullosta. Siitä oli apua ja nyt voin hoitaa Rusettia paremmin, sanoi Frodo.
Frodo sai huomata seuraavien päivien ja öiden aikana, että tuttipullosta oli todella suuri hyöty ja apu. Frodo siirsi pennun korin öisin sänkynsä viereen. Hänen ensimmäiset yönsä kissan kanssa olivat katkonaisia, sillä pentu heräsi muutaman tunnin välein ja maukui surkeasti. Frodon ei auttanut muu, kuin lämmittää tilkkanen maitoa ja tarjota sitä pennulle.
-Etten vain syöttäisi sinua liikaa? Mistä minä tietäisin, onko sinulla nälkä vai vaivaako sinua jokin muu. En minä osaa olla oikea emo. Minun täytyy varmaan kysyä joltakin viisaammalta, joka tietää kissoista ja pentujen hoitamisesta jotain, Frodo pohti tuntiessaan itsensä avuttomaksi.
Päivisin pentu jaksoi olla muutaman tunnin hereillä, mutta leikkiä se ei osannut. Ja aina muutaman tunnin välein Frodon piti syöttää sitä.
Sam tuli joka aamu puutarhalle ja poikkesi sisään ennen töiden aloittamista.
–Sam, tiedätkö sinä mitään kissojen hoidosta? Tunnen itseni täysin tolvanaksi, kun se herättää minut öisin, enkä osaa muuta kuin tarjota maitoa, Frodo kysyi.
–En minä osaa neuvoa. Ehkä joku osaa, jolla on kissoja. Olen pahoillani, mutta taidan olla aivan yhtä tolvana tässä asiassa, pahoitteli Sam ja kohautti hartioitaan.
–Pidäthän Rusettia silmällä sillä aikaa, kun käyn pikaisesti asioilla? Hän pyysi ja Sam nyökkäsi vastaukseksi.
Samin mennessä puutarhalle Frodo päätti kysyä ystävältään Fredegarilta, jos tämä osaisi neuvoa häntä kissan hoitamisessa.
Fredegar nauroi kuullessaan Frodon ongeman, mutta taputti ystäväänsä ymmärtävästi olalle.
–Vauvanhoito-ohjeita sinä tarvitset. Ja naisethan ovat tunnetusti parhaita neuvomaan sellaisissa asioissa. Tule, tiedän keneltä voimme kysyä neuvoa, hän sanoi ja veti jo Frodoa hihasta. Hän vei Frodon rouva Kielo Piukkapaulan luo, jolla itsellään oli suuri lapsikatras sekä lisäksi kissoja, koiria ja kanoja.
Fredegar sysäsi Frodoa kylkeen, eikä hänelle jäänyt muita vaihtoehtoja kuin änkyttää asiansa rouva Piukkapaulalle. Vaikka Kielo-rouvalla oli vauva sylissään, hän hoiti samalla ainakin kymmenen muuta asiaa. Hän ruokki kanat, nouti vettä, teki ruokaa ja laskosti puhtaita pyykkejä. Frodo seurasi hänen työskentelyään ja kuunteli samalla korva tarkkana.
–Vai on sinulla vauva hoidettavanasi? Kielo naurahti lempeästi. Kissavauvat ovat vähän samanlaisia kuin hobittivauvat. Ne vaativat tiivistä hoitoa ja huolenpitoa ensimmäisinä elinviikkoinaan. Kun sen silmät avautuvat, saat pitää varasi, sillä sen jälkeen se aloittaa tutkimusmatkansa ensin lähellä, sitten kauemmas ympäristöön. Sinnullehan sattui hyvin, kun voit harjoitella vauvanhoitoa ensin pienellä kissanpennulla, hän sanoi ja sai Frodon korvat kuumottamaan.
Lopulta Kielo-rouva sulki sanaisen arkkunsa.
–Onnea vauvanhoitoon, hän toivotti ja jatkoi töitään.
–Suurkiitos rouva, sanoi Frodo ja poistui vähin äänin.
–Eikä sanaakaan enää, hän sanoi Fredegarille ja vältteli ystävänsä katsetta. Hän tiesi kasvojensa hehkuvan punaisina, ei niinkään kiukusta kuin harmista. Kyllä häntä nyt kiusoiteltiin kissavauvasta, mutta ei sillä ollut väliä. Hän piti Rusetista ja halusi hoitaa sitä mahdollisimman hyvin.
Repunpäässä Sam istui neuvottomana Rusetin korin vierellä.
–Olen käynyt vähän väliä katsomassa Rusettia, hän sanoi pahoitellen. En osaa jättää sitä yksikseen, hän jatkoi ujosti ja silitti kissaa.
–Ei se mitään. Puutarha voi aina odottaa, mutta Rusetista ei voi olla varma. Luulen nyt osaavani hoitaa sitä paremmin, kun sain Kielo-rouvalta ohjeita, hän sanoi.
Sam sai ilokseen syöttää Rusettia. Frodo sulkeutui yhteen vaatehuoneeseen, jossa oli vähemmän vaatteita, mutta sitäkin enemmän tavaraa ja etsi harjaa, joka sopisi Rusetin turkin hoitamista varten. Hän penkoi ja etsi pitkän tovin, kunnes löysi etsimänsä ja laittoi harjan Rusetin koriin. Rusetti sai tyhjennettyä maitopullon ja tyytyväisenä se pulautti osan Samin paidalle.
–Voi kiitos, sanoi Sam. Tuota minä olinkin vailla.
–Se on vasta vauva, sanoi Frodo hymyillen Samille ja otti Rusetin syliinsä. Hän kävi pitkäkseen olohuoneen sohvalle ja päätti ottaa torkut. Kissa nukkui sievästi kerällä hänen vatsansa päällä.
-Hyvä, nyt voin jatkaa töitäni, sanoi Sam ja pyyhki maitoa paidastaan.
Seuraavan viikon ajan Frodo pysytteli tiiviisti Repunpäässä huolehtien kissastaan. Hän sai huomata, miten kissa vähitellen vahvistui ja sen silmien avauduttua sen epävarmat ja hapuilevat liikkeet löysivät varmuutta. Korin reunat olivat matalat, mutta niiden yli se ei vielä omin avuin päässyt. Siellä täällä oli riepuja lattialla, koska pentu ei osannut vielä käydä tarpeillaan siihen tarkoitetussa paikassa.
–Sinusta on ollut melko lailla vaivaa pikku Rusettini, sanoi Frodo sille. Olet valvottanut minua ja saan joka päivä pestä lattioita jäljessäsi. Kissa katsoi Frodoon vihreillä silmillään ja kallisti päätään ikään kuin se olisi ymmärtänyt mitä sille sanottiin. Sitten Frodo polvistui korin luo.
-Mutta tiedä se, että sinusta on ollut paljon iloakin, hän jatkoi ja silitti kissan pientä päätä. Rusetti puski pehmeää päätään Frodon kättä vasten ja kehräsi tyytyväisenä.
Aamupäivisin Frodo meni puutarhaan kantaen Rusetin koreineen mukanaan. Sam sai eräänä päivänä todistaa yhden kissan tempauksista, kun Frodo kävi sisällä hakemassa heille syötävää. Kesken työn touhua Sam tunsi jonkun puskevan jalkaansa.
–Rusetti? Olet siis viimein jättänyt turvallisen korisi. Mene takaisin, ennen kuin Frodo tulee ja näkee sinut, Sam sanoi sille ja rapsutti sitä korvien luota.
Kissa kuunteli Samia ja tepasteli sitten takaisin koriin. Sieltä se katseli uteliaana Samia kun hän jäi tuijottamaan sitä suu auki. Frodo tuli ulos ja katsoi vuoroi Samia ja vuoroin kissaa.
–Mitäs keskustelua täällä käydään? Hän uteli.
–Uskokaa tai älkää, mutta Rusetti oli poissa koristaan. Se tuli luokseni, mutta meni takaisin koriin, kun käskin sen tehdä niin, Sam kertoi.
Frodo katsoi kissaa ja sai vastauksesi naukaisun.
–Ole varovainen tutkimusretkilläsi, sanoi Frodo ja tarjosi sille palasen kalaa.
Kesän kuluessa Rusetti kasvoi, eikä Frodon tarvinnut enää huolehtia siitä yötä päivää. Frodon lähtiessä metsään joko ystäviensä kanssa tai yksin, häntä seurasi pieni kissa. Välillä kissa hävisi pieneksi toviksi omille teilleen, mutta ilmestyi sitten jostakin näyttäen mitä se oli saalistanut. Usein sen hampaissa oli pieni päästäinen tai hiiri. Se leikki saaliillaan ennen kuin lopulta söi sen.
Muutaman kerran Frodo ehti lähteä metsään ilman, että kissa huomasti seurata häntä. Sam oli siitä vain mielissään. Silloin se oli hänen seuranaan puutarhalla ja piti hiiret pois nurkista. Mutta rottia se ei kyennyt vastustamaan, sen sai Sam nähdä omin silmin. Hän oli jäänyt puutarhalle Frodon lähtiessä metsään keräämään marjoja. Rusetti oli jäänyt leikkimään ja juoksentelemaan Repunpäähän ja lähiympäristöön. Välillä se ilmestyi jostakin saalis suussaan, jonka se toi Samille näytiksi.
–On sinulla ruokalista, mumisi Sam ja rapsutti kissaa kun se tuli pieni hiiri hampaissaan hakemaan Samin huomiota.
Jälleen se katosi omille teilleen.
Sitten tapahtui jotakin odottamatonta. Rusetti juoksi puutarhaan, kuin henkensä edestä ja maukui kauhuissaan. Samin noustessa katsomaan hän näki kissan kokoisen rotan seuraavan Rusettia. Kissa säntäsi hädissään edestakaisin ja pörhisti peloissaan turkkiaan. Sen kummempaa miettimättä Sam juoksi hiekkakasalle, jossa oli suuri lapio ja nappasi sen käteensä.
–Rusetti! hän huusi ja yritti houkutella kissaa turvaan, mutta kissa jatkoi juoksemistaan ympäriinsä rotan lähestyessä sitä.
–Siunatkoon, mitä minä teen? Rotta on saatava yhdellä iskulla hengiltä tai se käy päälle, mutisi Sam lähestyessään inhottavaa otusta.
-Rusetti! Juokse pois! Minun on nyt pakko tulla, huusi Sam ja tähtäsi lapionsa juoksevaa rottaa kohti.
Samin onnettomuudeksi lapio osui rottaan vain osittain. Ja osuma sai sen raivostumaan. Se pysähtyi muutamaksi sekunniksi, mutta säntäsi sitten kohti Samia.
–Pysy poissa senkin saasta! Sam huusi ja valmistautui iskemään otusta toisen kerran.
Mutta sitä hän ei ehtinyt tehdä vaan tunsi samassa viiltävää kipua nilkassaan. Rotta oli takertunut hänen jalkaansa ja puri peremistaan. Sam tunsi kivun, joka sai hänet raivostumaan. Vaikka häntä pyörrytti ja oksetti otus, joka roikkui hänen jalassaan hän huitaisi sitä kaikin voimin lapiolla ja sai sen irtoamaan jalastaan. Kauhuissaan hän takoi rottaa vielä monta kertaa, kunnes oli aivan varma että oli saanut sen hengiltä. Hän heitti lapion käsistään ja tunsi kaiken voiman lähtevän itsestään. Hän lyyhistyi ruohikolle.
–Rusetti? hän kuiskasi ja etsi kissaa katseellaan, mutta ei nähnyt sitä missään.
–Minun on päästävä sisään, mutisi Sam ja raahautui viimeisillä voimillaan eteiseen. Hänen sydämensä löi vieläkin kiivaasti ja kipu hänen nilkassaan tuntui polttavalta. Hänen silmissään sumeni ja hän jäi viimein makaamaan tajuttomana Repunpään eteiseen.
Frodo huomasi palatessaan Repunpään oven olevan raollaan. Eteisen lattialla makasi Sam kissa vierellään. Frodo laski marjakorit käsistään.
–Mitä täällä on tapahtunut?! Hän huusi pelästyneenä ja polvistui Samin luo.
Rusetti maukaisi surkeana ja se sai Frodolta silityksen.
–Sam! Herää! Frodo huusi ja ravisteli ystäväänsä.
Sitten hän huomasi Samin vertavuotavan nilkan.
–Tuo ei näytä hyvältä, hän puuskahti ja nousi nopeasti ylös. Rusetti, odota tässä Samin vierellä niin minä haen apua, hän sanoi kissalle ja juoksi nopeasti Samin kotiin toivoen koko ajan, että siellä olisi joku paikalla. Frodon onneksi Ukko oli paikalla. Hobitit juoksivat takaisin Repunpään eteiseen, jossa Sam edelleen makasi täysin tajuttomana.
–Siunatkoon Sam! Huudahti Ukko nähdessään poikansa.
Rusetti oli asettunut Samin kasvojen viereen sievälle kerälle ja katseli häntä murheellisen näköisenä.
–Jokin on purrut häntä, sanoi Frodo värisevällä äänellä ja osoitti Samin nilkkaa.
–Tuo on selvä rotan purema. Ne saastat! Ukko henkäisi.
Hobitit päättivät olla siirtämättä Samia mihinkään kauas. Ukko yritti saada poikaansa tajuihin ja Frodo laittoi huonettaan kuntoon Samia varten. Hobitit saivat yhteisvoimin kannettua Samin levolle Frodon huoneeseen. Sam palasi hetkeksi tajuihinsa ja mutisi jotakin.
–Tarkistan vielä pihan, sanoi Ukko. Hänen verta vuotava nilkkansa on jättänyt selvät jäljet siitä, että hän on tullut ulkoa. Ja olisi hyvä, jos tavoittaisimme lääkärin. Me voimme antaa vain ensiavun, hän jatkoi.
–Teen parhaani haavan puhdistamiseksi, sanoi Frodo ääni sortuen.
Hän ei halunnut jättää Samia enää hetkeksikään yksin. Rusetti seurasi Frodoa ensin keittiöön, jossa oli lämmintä vettä valmiina. Kylpyhuoneesta löytyi ensiapuun sopivia liinoja ja pyyhkeitä. Kissa hyppäsi sängylle ja käpertyi kiinni Samin kylkeen.
Frodo puhdisti auki raadellun nilkan ja sitoi sen miten parhaiten taisi. Sam valitti ja voihki ääneen, sillä hän tunsi nilkkansa olevan kuin tulessa.
–Sam kulta, anna anteeksi jos satutan sinua, sanoi Frodo.
Sidottuaan nilkan hän istahti sängyn laidalle ja otti Samin käden omaansa. Käsi tuntui hehkuvan kuumalta. Frodo kokeili nopeasti Samin otsaa ja huomasi sen olevan aivan yhtä kuuma.
–Ukko on oikeassa, sinä tarvitset lääkäriä. Minä en voi auttaa sinua. Hän avasi ikkunan ja toivoi viileän ilman helpottavan Samin oloa. Lisäksi hän pyyhki ystävänsä kasvoja märällä pyyhkeellä. Hän katsoi vuoroin Samia ja kissaa.
–Sinulla olisi varmaan sana sanottavana siitä, mitä tapahtui, hän mumisi ja katsoi Rusettia. Sitten hän ajautui täysin omiin ajatuksiinsa ja vain tuijotti johonkin kaukaisuuteen.
***
Nimi: Löytölapsi (Tarinan jatko-osa on nimeltään Rottasota)
Kirjoittanut: Fairy tale
Tekijänoikeushuomautus: Tämä tarina perustuu J.R.R.Tolkienin Taruun Sormusten Herrasta. En ansaitse kirjoituksillani, eikä tarkoitukseni ole loukata tekijänoikeuslakeja.
Esittely: Frodo löytää metsästä itselleen pienen hoidokin. Sam pelastaa pikkuisen hengen ja joutuu itse vaaraan.
LÖYTÖLAPSI
Vuosi 1402 Konnunlaskua (Frodo 34v. Sam 22v.)
Frodo katseli ympärilleen ja haisteli raikasta sateen jälkeistä ilmaa. Oli jälleen kaunein aika Konnussa, jolloin puut ja maa viheriöivät ja kaikki kukat ja pensaat kukkivat. Hänen jalkansa kastuivat ja varpaat upposivat välillä märkään multaan hänen kävellessään metsässä. Taivaalla näkyi virheetön sateenkaari. Frodo katsoi sitä ihaillen sen kauniita ja täyteläisiä värejä. Pääskyset lentelivät ylhäällä, josta saattoi päätellä päivästä tulevan kaunis ja aurinkoinen.
Koko päivän Frodo vaelteli lähimetsässä ja kävi mielipaikoillaan. Välillä hän vaipui ajatuksiinsa ja mietti, ettei elämä ollut yhtään hassumpaa Repunpään ainoana herra Reppulina. Siihen asti hän oli ikävöinyt Bilboa ja miettinyt, miten elämä olisi jatkunut, jos hän olisi lähtenyt tämän mukaan. Hän olisi halunnut olla mukana Bilbon seikkailuissa, nähdä Konnun ulkopuolista elämää ja maailmaa. Mutta hän oli viimein kokenut Repunpään kodikseen ja Konnun omakseen. Hän rakasti Kontua, sen jokia, puroja ja niittyjä. Se riittäisi hänelle. Hän ei halunnut suuria ja vaarallisia seikkailuja. Konnussa olivat kaikki hänen ystävänsä. Mikä olisi parempaa, kuin viettää aikaa Merrin, Fredegarin ja Folcon kanssa? Ja Repunpäässä häntä odotti Sam, luotettavin ja uskollisin kaikista ystävistä.
Vasta iltapäivällä Frodo lähti kotiinpäin. Maa oli kuivunut auringonpaisteessa ja lätäköt olivat kutistuneet. Kaikkialla oli hiljaista ja levollista. Vain luonnon omat äänet täyttivät ilman kuiskailullaan. Frodo seurasi pientä metsäpolkua ja kulki niin hiljaa ja pehmeästi kuin vain hobitti voi kulkea. Yhtäkkiä hän pysähtyi ja jäi kuuntelemaan. Hän oli kuullut jotakin. Varovasti hän käveli muutaman askeleen eteenpäin ja silloin hän kuuli äänen uudestaan. Jostakin edestäpäin kuului pieni valittava ääni.
Frodo ei keksinyt, mikä voisi pitää sellaista ääntä ja etsi katseellaan äänen aiheuttajaa. Sitten hän näki sen. Polun vieressä hänen edessään oli surkean näköinen kissanpentu, joka oli yltä päältä kurassa ja se naukaisi hiljaa. Frodo kyykistyi ja näki sitten, että se oli loukannut etukäpälänsä. Kissa ei näyttänyt muutamaa päivää vanhemmalta. Se oli hyvin pieni, eikä se vielä nähnyt, mitä sen ympärillä tapahtui. Frodo kosketti kissaa varoen sen etukäpälää. Kissa vapisi ja maukui surkeana.
–Voi sinua pientä. Missä sinun emosi on? Frodo kysyi ja nosti samalla pennun syliinsä. Kissa takertui kiinni Frodon paitaan eikä se tehnyt elettäkään irroittaakseen otettaan.
–En minä sinua tännekään voi jättää, mutisi Frodo itsekseen. Sinä olet loukkaantunut ja nälissäsi, enkä tiedä missä emosi on. Frodo käveli kotiin ja yritti matkalla katsella ympärilleen, jos sattuisi näkemään kissaa, joka kaipaisi kadonnutta pentuaan. Muista kissoista ei näkynyt jälkeäkään ja niin hän vei pennun Repunpäähän.
Frodo löysi pennulle sopivan korin, jonka hän pehmusti huovalla. Hän pesi pennun puhtaaksi liasta ja kurasta ja puhdisti käpälässä olevan haavan. Pennun syöttäminen olikin vaikeampi juttu.
–Mitäs minä nyt teen? Maitoa minulla on, mutta et sinä näytä osaavan vielä latkia sitä lautaselta. Pentu maukaisi vastaukseksi. Frodo sai idean ja jätti pennun koriin. Hän päätti käydä kysymässä apua Gamgeilta. Oven avasi Ukko Gamgi.
-Kas iltaa Frodo, hän sanoi. Mikäs sinut tänne toi? Samassa Frodo tajusi, että hänen asiansa ei ollutkaan selitettävissä niin yksinkertaisesti, kuin hän oli ensin ajatellut.
–Minä, tuota olisin vain kysynyt lainaksi tuttipulloa. Jos teillä on sellaista. Minun pitäisi saada… Frodo aloitti ja tunsi punan nousevan kasvoilleen.
–Tuttipulloa? Ei meillä taida olla edes varastossa, mutta mihin sinä sellaista tarvitset, saanko kysyä? Ukko uteli hölmistynyt ilme kasvoillaan.
Samassa Sam tuli ovelle ja näki Frodon punastuneet kasvot ja Ukon ilmeen. Hän päätti olla sanomatta mitään, mutta jäi kuuntelemaan, mistä oli kysymys.
–Tarvitsen sitä kissaa varten, sanoi Frodo. Löysin metsästä pennun ja nyt se on minulla hoidossa.
Ukko taputti Frodoa olalle.
–Olisit heti sanonut. Minä jo ehdin miettiä ties mitä.
–Sam, onko meillä tuttipulloa kissanpentua varten? Ukko kääntyi Samiin päin.
–En ole varma. Ehkä Kaunokki on säästänyt vanhoja lelujaan. Käyn kysymässä, hetki vain, Sam vastasi ja riensi tupaan siskonsa luo.
Sillä välin Frodo kertoi Ukolle löytämästään kissasta. Kumpikaan ei keksinyt kenen kissa olisi sillä tavalla hylännyt pentunsa keskelle metsää.
–Emo varmaan jätti sen, koska se oli loukkaantunut, eikä se olisi voinut huolehtia muista pennuistaan, selitti Ukko. En keksi muuta selitystä.
–Minun täytyy varmaan pitää se. Se ei selviä yksin, koska se on niin pieni, etteivät sen silmätkään ole vielä kunnolla avautuneet, Frodo kertoi. Eikä siinä mitään, sillä pidän sen mielelläni, hän lisäsi.
–Näyttää siltä, että pentu saa hyvän kodin, sanoi Ukko.
Samassa Sam tuli ovelle pieni tuttipullo mukanaan.
–Voinko tulla katsomaan sitä, Frodo-herra? kysyi Sam.
–Totta kai voit. Se on varmaan jo ihan nälissään, kun en saanut sitä heti syötettyä, Frodo sanoi.
Sam polvistui ihastuksissaan korin vierelle, jossa pieni kissanpentu odotti nälissään.
–Siitä on aikaa, kun olen viimeksi nähnyt näin pientä poikasta. Tämähän on tosi pieni ja avuton, henkäisi Sam.
–Niin. Se on niin pieni, ettei osaa vielä latkia maitoa. Yritin ensin että se olisi juonut lautaselta, mutta ei se osannut. Frodo lämmitti maidon ja laittoi sen tuttipulloon. Pentu maukui odottaen ja viimein Frodo nosti sen syliinsä ja tarjosi maitoa.
Pentu imi tuttia ja sai lopulta vatsansa täyteen. Syötyään se takertui jälleen lujasti Frodon paitaan kiinni.
–Se pitää teitä emonaan, sanoi Sam hymyillen.
–Ja emona minun täytyy varmaan jonkin aikaa toimiakin, jos haluan pennun pysyvän hengissä, sanoi Frodo ja piti kissaa hellästi rinnallaan.
–Onko sillä vielä nimeä? Sam kysyi.
–Ei sillä vielä ole. Sinä voisit antaa sille nimen, Frodo sanoi.
–Voi, saanko? Huudahti Sam. Tuota, onko se tyttö vai poika? En haluaisi antaa sille vääränlaista nimeä.
-En tiedä, mutta piankos tuo selviää. Yritän nostaa sen sylistäni ja sinä saat pitää sitä sen aikaa, kun annat sille nimen.
Frodo irrotti unisen pennun varovasti puserostaan ja nosti sen ilmaan. –Varo sen etukäpälää, se ei ole ihan kunnossa. Hei! Tämä taitaa olla tyttö. Onko sinulla sopivaa nimeä tyttökissalle? Sam sai vuorostaan pehmeän pennun syliinsä ja se takertui lujasti kiinni häneen.
–Näytät aivan Rusetilta, kuiskasi Sam pennulle ja kosketti kasvoillaan sen pehmeää turkkia.
–Voisiko se olla Rusetti? kysyi Sam ja kääntyi Frodon suuntaan.
–Se on oikein kaunis nimi. Vai mitä Rusetti? Minä ainakin pidän siitä. Pentu haukotteli Samin sylissä ja naukaisi hyväksyvästi. Sitten se nukahti Samin syliin. Varovasti Sam laski sen koriin ja asetteli huovan siten, että pennulla olisi lämmin ja hyvä olla.
–Olet saanut hyvän hoitajan Rusetti, hän kuiskasi ja vilkaisi Frodoon. Minun täytyy nyt mennä kotiin, nähdään huomenna, sanoi Sam.
–Muista kiittää Kaunokkia tuttipullosta. Siitä oli apua ja nyt voin hoitaa Rusettia paremmin, sanoi Frodo.
Frodo sai huomata seuraavien päivien ja öiden aikana, että tuttipullosta oli todella suuri hyöty ja apu. Frodo siirsi pennun korin öisin sänkynsä viereen. Hänen ensimmäiset yönsä kissan kanssa olivat katkonaisia, sillä pentu heräsi muutaman tunnin välein ja maukui surkeasti. Frodon ei auttanut muu, kuin lämmittää tilkkanen maitoa ja tarjota sitä pennulle.
-Etten vain syöttäisi sinua liikaa? Mistä minä tietäisin, onko sinulla nälkä vai vaivaako sinua jokin muu. En minä osaa olla oikea emo. Minun täytyy varmaan kysyä joltakin viisaammalta, joka tietää kissoista ja pentujen hoitamisesta jotain, Frodo pohti tuntiessaan itsensä avuttomaksi.
Päivisin pentu jaksoi olla muutaman tunnin hereillä, mutta leikkiä se ei osannut. Ja aina muutaman tunnin välein Frodon piti syöttää sitä.
Sam tuli joka aamu puutarhalle ja poikkesi sisään ennen töiden aloittamista.
–Sam, tiedätkö sinä mitään kissojen hoidosta? Tunnen itseni täysin tolvanaksi, kun se herättää minut öisin, enkä osaa muuta kuin tarjota maitoa, Frodo kysyi.
–En minä osaa neuvoa. Ehkä joku osaa, jolla on kissoja. Olen pahoillani, mutta taidan olla aivan yhtä tolvana tässä asiassa, pahoitteli Sam ja kohautti hartioitaan.
–Pidäthän Rusettia silmällä sillä aikaa, kun käyn pikaisesti asioilla? Hän pyysi ja Sam nyökkäsi vastaukseksi.
Samin mennessä puutarhalle Frodo päätti kysyä ystävältään Fredegarilta, jos tämä osaisi neuvoa häntä kissan hoitamisessa.
Fredegar nauroi kuullessaan Frodon ongeman, mutta taputti ystäväänsä ymmärtävästi olalle.
–Vauvanhoito-ohjeita sinä tarvitset. Ja naisethan ovat tunnetusti parhaita neuvomaan sellaisissa asioissa. Tule, tiedän keneltä voimme kysyä neuvoa, hän sanoi ja veti jo Frodoa hihasta. Hän vei Frodon rouva Kielo Piukkapaulan luo, jolla itsellään oli suuri lapsikatras sekä lisäksi kissoja, koiria ja kanoja.
Fredegar sysäsi Frodoa kylkeen, eikä hänelle jäänyt muita vaihtoehtoja kuin änkyttää asiansa rouva Piukkapaulalle. Vaikka Kielo-rouvalla oli vauva sylissään, hän hoiti samalla ainakin kymmenen muuta asiaa. Hän ruokki kanat, nouti vettä, teki ruokaa ja laskosti puhtaita pyykkejä. Frodo seurasi hänen työskentelyään ja kuunteli samalla korva tarkkana.
–Vai on sinulla vauva hoidettavanasi? Kielo naurahti lempeästi. Kissavauvat ovat vähän samanlaisia kuin hobittivauvat. Ne vaativat tiivistä hoitoa ja huolenpitoa ensimmäisinä elinviikkoinaan. Kun sen silmät avautuvat, saat pitää varasi, sillä sen jälkeen se aloittaa tutkimusmatkansa ensin lähellä, sitten kauemmas ympäristöön. Sinnullehan sattui hyvin, kun voit harjoitella vauvanhoitoa ensin pienellä kissanpennulla, hän sanoi ja sai Frodon korvat kuumottamaan.
Lopulta Kielo-rouva sulki sanaisen arkkunsa.
–Onnea vauvanhoitoon, hän toivotti ja jatkoi töitään.
–Suurkiitos rouva, sanoi Frodo ja poistui vähin äänin.
–Eikä sanaakaan enää, hän sanoi Fredegarille ja vältteli ystävänsä katsetta. Hän tiesi kasvojensa hehkuvan punaisina, ei niinkään kiukusta kuin harmista. Kyllä häntä nyt kiusoiteltiin kissavauvasta, mutta ei sillä ollut väliä. Hän piti Rusetista ja halusi hoitaa sitä mahdollisimman hyvin.
Repunpäässä Sam istui neuvottomana Rusetin korin vierellä.
–Olen käynyt vähän väliä katsomassa Rusettia, hän sanoi pahoitellen. En osaa jättää sitä yksikseen, hän jatkoi ujosti ja silitti kissaa.
–Ei se mitään. Puutarha voi aina odottaa, mutta Rusetista ei voi olla varma. Luulen nyt osaavani hoitaa sitä paremmin, kun sain Kielo-rouvalta ohjeita, hän sanoi.
Sam sai ilokseen syöttää Rusettia. Frodo sulkeutui yhteen vaatehuoneeseen, jossa oli vähemmän vaatteita, mutta sitäkin enemmän tavaraa ja etsi harjaa, joka sopisi Rusetin turkin hoitamista varten. Hän penkoi ja etsi pitkän tovin, kunnes löysi etsimänsä ja laittoi harjan Rusetin koriin. Rusetti sai tyhjennettyä maitopullon ja tyytyväisenä se pulautti osan Samin paidalle.
–Voi kiitos, sanoi Sam. Tuota minä olinkin vailla.
–Se on vasta vauva, sanoi Frodo hymyillen Samille ja otti Rusetin syliinsä. Hän kävi pitkäkseen olohuoneen sohvalle ja päätti ottaa torkut. Kissa nukkui sievästi kerällä hänen vatsansa päällä.
-Hyvä, nyt voin jatkaa töitäni, sanoi Sam ja pyyhki maitoa paidastaan.
Seuraavan viikon ajan Frodo pysytteli tiiviisti Repunpäässä huolehtien kissastaan. Hän sai huomata, miten kissa vähitellen vahvistui ja sen silmien avauduttua sen epävarmat ja hapuilevat liikkeet löysivät varmuutta. Korin reunat olivat matalat, mutta niiden yli se ei vielä omin avuin päässyt. Siellä täällä oli riepuja lattialla, koska pentu ei osannut vielä käydä tarpeillaan siihen tarkoitetussa paikassa.
–Sinusta on ollut melko lailla vaivaa pikku Rusettini, sanoi Frodo sille. Olet valvottanut minua ja saan joka päivä pestä lattioita jäljessäsi. Kissa katsoi Frodoon vihreillä silmillään ja kallisti päätään ikään kuin se olisi ymmärtänyt mitä sille sanottiin. Sitten Frodo polvistui korin luo.
-Mutta tiedä se, että sinusta on ollut paljon iloakin, hän jatkoi ja silitti kissan pientä päätä. Rusetti puski pehmeää päätään Frodon kättä vasten ja kehräsi tyytyväisenä.
Aamupäivisin Frodo meni puutarhaan kantaen Rusetin koreineen mukanaan. Sam sai eräänä päivänä todistaa yhden kissan tempauksista, kun Frodo kävi sisällä hakemassa heille syötävää. Kesken työn touhua Sam tunsi jonkun puskevan jalkaansa.
–Rusetti? Olet siis viimein jättänyt turvallisen korisi. Mene takaisin, ennen kuin Frodo tulee ja näkee sinut, Sam sanoi sille ja rapsutti sitä korvien luota.
Kissa kuunteli Samia ja tepasteli sitten takaisin koriin. Sieltä se katseli uteliaana Samia kun hän jäi tuijottamaan sitä suu auki. Frodo tuli ulos ja katsoi vuoroi Samia ja vuoroin kissaa.
–Mitäs keskustelua täällä käydään? Hän uteli.
–Uskokaa tai älkää, mutta Rusetti oli poissa koristaan. Se tuli luokseni, mutta meni takaisin koriin, kun käskin sen tehdä niin, Sam kertoi.
Frodo katsoi kissaa ja sai vastauksesi naukaisun.
–Ole varovainen tutkimusretkilläsi, sanoi Frodo ja tarjosi sille palasen kalaa.
Kesän kuluessa Rusetti kasvoi, eikä Frodon tarvinnut enää huolehtia siitä yötä päivää. Frodon lähtiessä metsään joko ystäviensä kanssa tai yksin, häntä seurasi pieni kissa. Välillä kissa hävisi pieneksi toviksi omille teilleen, mutta ilmestyi sitten jostakin näyttäen mitä se oli saalistanut. Usein sen hampaissa oli pieni päästäinen tai hiiri. Se leikki saaliillaan ennen kuin lopulta söi sen.
Muutaman kerran Frodo ehti lähteä metsään ilman, että kissa huomasti seurata häntä. Sam oli siitä vain mielissään. Silloin se oli hänen seuranaan puutarhalla ja piti hiiret pois nurkista. Mutta rottia se ei kyennyt vastustamaan, sen sai Sam nähdä omin silmin. Hän oli jäänyt puutarhalle Frodon lähtiessä metsään keräämään marjoja. Rusetti oli jäänyt leikkimään ja juoksentelemaan Repunpäähän ja lähiympäristöön. Välillä se ilmestyi jostakin saalis suussaan, jonka se toi Samille näytiksi.
–On sinulla ruokalista, mumisi Sam ja rapsutti kissaa kun se tuli pieni hiiri hampaissaan hakemaan Samin huomiota.
Jälleen se katosi omille teilleen.
Sitten tapahtui jotakin odottamatonta. Rusetti juoksi puutarhaan, kuin henkensä edestä ja maukui kauhuissaan. Samin noustessa katsomaan hän näki kissan kokoisen rotan seuraavan Rusettia. Kissa säntäsi hädissään edestakaisin ja pörhisti peloissaan turkkiaan. Sen kummempaa miettimättä Sam juoksi hiekkakasalle, jossa oli suuri lapio ja nappasi sen käteensä.
–Rusetti! hän huusi ja yritti houkutella kissaa turvaan, mutta kissa jatkoi juoksemistaan ympäriinsä rotan lähestyessä sitä.
–Siunatkoon, mitä minä teen? Rotta on saatava yhdellä iskulla hengiltä tai se käy päälle, mutisi Sam lähestyessään inhottavaa otusta.
-Rusetti! Juokse pois! Minun on nyt pakko tulla, huusi Sam ja tähtäsi lapionsa juoksevaa rottaa kohti.
Samin onnettomuudeksi lapio osui rottaan vain osittain. Ja osuma sai sen raivostumaan. Se pysähtyi muutamaksi sekunniksi, mutta säntäsi sitten kohti Samia.
–Pysy poissa senkin saasta! Sam huusi ja valmistautui iskemään otusta toisen kerran.
Mutta sitä hän ei ehtinyt tehdä vaan tunsi samassa viiltävää kipua nilkassaan. Rotta oli takertunut hänen jalkaansa ja puri peremistaan. Sam tunsi kivun, joka sai hänet raivostumaan. Vaikka häntä pyörrytti ja oksetti otus, joka roikkui hänen jalassaan hän huitaisi sitä kaikin voimin lapiolla ja sai sen irtoamaan jalastaan. Kauhuissaan hän takoi rottaa vielä monta kertaa, kunnes oli aivan varma että oli saanut sen hengiltä. Hän heitti lapion käsistään ja tunsi kaiken voiman lähtevän itsestään. Hän lyyhistyi ruohikolle.
–Rusetti? hän kuiskasi ja etsi kissaa katseellaan, mutta ei nähnyt sitä missään.
–Minun on päästävä sisään, mutisi Sam ja raahautui viimeisillä voimillaan eteiseen. Hänen sydämensä löi vieläkin kiivaasti ja kipu hänen nilkassaan tuntui polttavalta. Hänen silmissään sumeni ja hän jäi viimein makaamaan tajuttomana Repunpään eteiseen.
Frodo huomasi palatessaan Repunpään oven olevan raollaan. Eteisen lattialla makasi Sam kissa vierellään. Frodo laski marjakorit käsistään.
–Mitä täällä on tapahtunut?! Hän huusi pelästyneenä ja polvistui Samin luo.
Rusetti maukaisi surkeana ja se sai Frodolta silityksen.
–Sam! Herää! Frodo huusi ja ravisteli ystäväänsä.
Sitten hän huomasi Samin vertavuotavan nilkan.
–Tuo ei näytä hyvältä, hän puuskahti ja nousi nopeasti ylös. Rusetti, odota tässä Samin vierellä niin minä haen apua, hän sanoi kissalle ja juoksi nopeasti Samin kotiin toivoen koko ajan, että siellä olisi joku paikalla. Frodon onneksi Ukko oli paikalla. Hobitit juoksivat takaisin Repunpään eteiseen, jossa Sam edelleen makasi täysin tajuttomana.
–Siunatkoon Sam! Huudahti Ukko nähdessään poikansa.
Rusetti oli asettunut Samin kasvojen viereen sievälle kerälle ja katseli häntä murheellisen näköisenä.
–Jokin on purrut häntä, sanoi Frodo värisevällä äänellä ja osoitti Samin nilkkaa.
–Tuo on selvä rotan purema. Ne saastat! Ukko henkäisi.
Hobitit päättivät olla siirtämättä Samia mihinkään kauas. Ukko yritti saada poikaansa tajuihin ja Frodo laittoi huonettaan kuntoon Samia varten. Hobitit saivat yhteisvoimin kannettua Samin levolle Frodon huoneeseen. Sam palasi hetkeksi tajuihinsa ja mutisi jotakin.
–Tarkistan vielä pihan, sanoi Ukko. Hänen verta vuotava nilkkansa on jättänyt selvät jäljet siitä, että hän on tullut ulkoa. Ja olisi hyvä, jos tavoittaisimme lääkärin. Me voimme antaa vain ensiavun, hän jatkoi.
–Teen parhaani haavan puhdistamiseksi, sanoi Frodo ääni sortuen.
Hän ei halunnut jättää Samia enää hetkeksikään yksin. Rusetti seurasi Frodoa ensin keittiöön, jossa oli lämmintä vettä valmiina. Kylpyhuoneesta löytyi ensiapuun sopivia liinoja ja pyyhkeitä. Kissa hyppäsi sängylle ja käpertyi kiinni Samin kylkeen.
Frodo puhdisti auki raadellun nilkan ja sitoi sen miten parhaiten taisi. Sam valitti ja voihki ääneen, sillä hän tunsi nilkkansa olevan kuin tulessa.
–Sam kulta, anna anteeksi jos satutan sinua, sanoi Frodo.
Sidottuaan nilkan hän istahti sängyn laidalle ja otti Samin käden omaansa. Käsi tuntui hehkuvan kuumalta. Frodo kokeili nopeasti Samin otsaa ja huomasi sen olevan aivan yhtä kuuma.
–Ukko on oikeassa, sinä tarvitset lääkäriä. Minä en voi auttaa sinua. Hän avasi ikkunan ja toivoi viileän ilman helpottavan Samin oloa. Lisäksi hän pyyhki ystävänsä kasvoja märällä pyyhkeellä. Hän katsoi vuoroin Samia ja kissaa.
–Sinulla olisi varmaan sana sanottavana siitä, mitä tapahtui, hän mumisi ja katsoi Rusettia. Sitten hän ajautui täysin omiin ajatuksiinsa ja vain tuijotti johonkin kaukaisuuteen.