Legolasin ja Gimlin lähtö Kaukaiseen Länteen [PG/G]

Draamaa, angstia ja vakavia aiheita.

Valvojat: Likimeya, Andune

Lauremírë
Örkki
Viestit: 40
Liittynyt: La Marras 06, 2004 6:33 pm
Paikkakunta: Viimeinen koto

Legolasin ja Gimlin lähtö Kaukaiseen Länteen [PG/G]

Viesti Kirjoittaja Lauremírë »

Title: Legolasin ja Gimlin lähtö Kaukaiseen Länteen
Author: Lauremírë
Genre: Adventure, Tolkienin yhden näkökulman/ajatustavan mukaan Canon
Rating: PG/G (sisältää ahdistusta mutta on PG:tä lievempi)
Warnings: Tämä on vain yksi monista eri versioista siitä, mitä näille kahdelle tapahtui Elessarin kuoleman jälkeen. Älä siis vedä hernettä nenääsi.
Disclaimer: Tolkienin hahmot ovat Tolkienin omia, yritän säilyttää ne mahdollisimman samanlaisina kuin alkuperäiset ovat. En yritä myöskään hyötyä niiden avulla kaupallisesti.
Summary: Elessar kuolee, Legolasin kaipuu merelle kasvaa ja hän pyytää Gimliä mukaansa.
A/N: Ensimmäinen ficcini, kirjoitettu vuoden 2002 kesällä. Olin silloin 13. En ole erityisemmin muunnellut mitään. Tarkoitus oli kirjoittaa mahdollisimman tolkienmaista tekstiä. Lukekaa ihmeessä ja kommentoikaa. (:


Legolasin ja Gimlin lähtö Kaukaiseen Länteen


Verhot kätkivät kuninkaan huoneen oviaukon. Ohuen harson lomasta Gimli erotti kuningatar Arwen Undómielin hahmon istumassa sängyn reunalla. Kuninkaan kuolinvuode. Gimli käveli hitaasti verhon pientä rakoa kohti kurkistaakseen sisään, mutta Legolas, Ithilienin haltiaruhtinas, pysäytti hänet.

- En neuvo sinua menemään sisään, hän kuiskasi.

Äkkiä kuningas Elessar painoi kuningattaren käden huulilleen ja vaipui uneen. Kuningatar huusi ”Estel, Estel!”, ja painoi päänsä. Hän laski kätensä miehensä rinnalle tumman hunnun väreillessä hiljaa hänen kasvojensa edessä. Legolas nousi seisomaan ja astui varovasti Gimli perässään huoneeseen.

- Hän siis on lähtenyt.

- Menkää, minä pyydän. Aikani lähestyy, Arwen sanoi hiljaa.

Gimli nosti kypärän pois päästään ja sanoi vilpittömän suruissaan:
- Onnekkain kaveri, minkä minä ikinä olen tuntenut.

- Lähdetään, Gimli. Kuningatar haluaa olla yksin.

Legolas istuutui huokaisten takkatulen ääreen. Minas Tirith oli vaiennut, kuninkaan elämä hiipunut.
- Gimli. Enää me kaksi olemme jäljellä Yhdeksästä Keski-Maassa. Elessar, ystävistä ja kuninkaista jaloin on vaipunut unhoon. Ihmisten elämä ei, kuten ei hobittienkaan, ole ikuinen. Éomer on poissa ja mestarit Meriadoc ja Peregrin makaavat jo Elessarin tulevan haudan kummallakin puolin. Heidän sielunsa ovat valarin tiedon ulottumattomissa. Sam seurasi huhujen mukaan isäntäänsä Valinoriin.

- Niin, ehkäpä meidänkin pitäisi lähteä tästä maailmasta. Mutta ei se kuolema niin helppoa ole.

- Ei, en minä kuolemaa halaja. Halajan merelle, olen halajannut siitä lähtien kun ensi kertaa sen näin. Merelle! Valarin valoon minä halajan. Telerin joukkoon.

- Jos sinun sinne tekee mieli, on minun parasta palata Vuorenalaiseen Valtakuntaan.

- En suinkaan ystävääni jättäisi tänne. Tule mukaani, Ereborin ruhtinas, lähtekäämme Keski-Maasta Valoon!

- Ei ole koskaan kääpiö astunut Valinoriin, enkä minä sinne olisi tervetullut. Ei sillä paikalla ole mitään annettavaa minulle.

- Eikö? Entäpä Aulë, joka herätti kääpiöiden Seitsemän Isää henkiin? Entä kaikki hänen kaivauksensa, entä kaikki Valinorin tutkimattomat rikkaudet?
Siinä samassa astui Arwen ulos kuninkaan huoneesta. Suru oli hänet vallannut, ja taivaan tähdet olivat liukuneet harmaan varjon taa. Sillä hän oli päätöksensä tehnyt.

- Legolas, Gimli. Elessar on mennyt. Jäin ilman toivoa, isäni on aina ollut oikeassa. Kuitenkaan en kadu, ja aikani on tullut. Lähden Lórienin kuihtuvien puiden alle, ehkä sieltä löydän viimeisen leposijan ennen edainin kohtaloa, jo kuolevien mellyrnin alla.

- Arwen, Legolas sanoi. – Olet urhea, sydämesi on totisesti ihmismiehistä jaloimman arvoinen. Mene siis, mutta kaipaamaan maailma jää haltianeitoa, joka kauneudessaan on Lúthien Tinúvielin veroinen.

- Kauneus on kiroukseni, niin kuin oli esiäitinikin kirous. Vain tuskaa se aiheuttaa, sillä lyhyen onnen jälkeen elämäni vain hupenee ja tähdet kaikkoavat luotani.

- Undómiel, Gimli aloitti varovasti. –Olet totisesti tämän maailman viimeinen tähti, joka kirkkaana loistaa. Vaikka aurinko täyttää mieleni ilolla, ovat ilta ja tähdetkin tästä lähtien aina oleva lähellä sydäntäni.

- Luulin, ettei kääpiön suu taipuisi kauniisiin sanoihin. Annan sinulle, tahdostasi, Gimli Glóinin poika, nimen Haltiamieli. Olkoon se sinulle muistona toivottomuuden ajasta, muistona Sormuksen Ritareiden urheudesta. Mutta nyt hyvästi, oi hyvästi jääkää te Saattueen ritarit, mieheni ja kuninkaani uljaat ystävykset!

Ja niin Arwen lähti, ja kuningasparin perillinen Eldarion otti kuninkuuden raskain mielin vastaan ja laski isänsä, kuningas Elessarin Meriadocin ja Peregrinin viereen. Eikä Kuninkaan loisto milloinkaan Keski-Maasta himmennyt, ja yhä se elää ihmisten sydämissä ja sieluissa; niiden, jotka hänet muistavat, vaikka monta Aikaa on kulunut. Mutta Iltatähti kulki Lórieniin ja Cerin Amrothin yli ikuisuuksiin. Eikä Berenin ja Lúthienin rakkauden veroinen rakkaus enää koskaan kukoistanut, vaan kaksi sielua erkanivat Aikojen virtoihin ja haipuivat.


Legolas ja Gimli lähtivät Minas Tirithistä. He menivät Ithilieniin, ja siellä he elivät vielä hetken yhdessä. Mutta Legolas, viimeinen suuri haltiaruhtinas Keski-Maassa, katsoi usein merelle. Sen aallot hyökyivät Etelä-Ithilienin rannikolle, sen kutsuva hurjuus ja levottomat mainingit täyttivät hänen mielensä. Ja hän rakensi harmaan ja hopeisen laivan, jonka veroisia kauneudessa vain telerin joutsenpurret olivat Alqualondëssa, ja kääpiö Gimli auttoi häntä. Kun laiva valmistui, se ei ollut suurensuuri. Se oli solakka ja kaunis ja se muistutti Gimliä Galadrielista, Lórienin viimeisen kukoistuksen kuningattaresta ja noldorin valkeasta immestä - sekä kunigatar Iltatähdestä. Tuolloin oli lähdön hetki koittanut, ja Legolas sanoi Gimlille:

- Tuletko kanssani Valinóriin, missä valarin Valo vielä loistaa ja Telperionin ja Laurelinin kauneuden muisto hiljaa hiipuu? Sillä lähdön hetki on tullut, ja päätöksen.

- Ystäväni, Gimli sanoi. – Mikä olisi mukavampaa kuin nähdä vielä Galadriel ja Arwenin kauneuden heikko kaiku? Mikä olisikaan mukavampaa kuin nähdä vielä kerran Frodo ja Sam, ennen heidän kuolemaansa, mikä kiehtovampaa kuin tavata Aulë ja saapua ensimmäisenä kääpiönä Ammoiseen Länteen, saada osakseen niin suuri kunnia? Miksi jäisinkään viimeisiksi elinvuosikseni tänne, kun voisin elää Valossa. Silti emmin.

- Lähde kanssani. Tule mukaani, Gimli Haltiamieli, sillä tarvitsen ystävää. Olen muuttunut vuosien saatossa, jopa kasvanut erilleen kansastani, vaikken rikkauksia omakseni halajakaan. En enää kammoksu luolia, vaan ihailen niitä, joskin jäin sanattomaksi Turvalinnan Timanttiluolissa. Mutta viimein voin antaa takaisin; voimme nousta Taniquetilille ja kulkea Tirioniin ja Valmariin, haltiakaupunkeihin, ja olet jäävä sanattomaksi.

- Mutta sen jälkeen menemmekin Aulën saleihin ja katsomme kääpiöiden synnyinluolia. Ja niin maksan takaisin kaiken sen, mitä olen velkaa! Gimli huudahti innoissaan, mutta vaikeni äkkiä ja sanoi: - En yhtään pidä vedestä.

- Huolet pois, Gimli Haltiamieli. Minun purteeni ei vesi pääse. Lähtekäämme kohti Valinoria! Legolas huudahti. – Merelle!


Na gaer! Merelle! Sinne tuuli vie
tyrskyt kalliorantojen, merelle vie se tie!
Länteen päin, länteen päin, taakse tyrskyjen.
Harmaa laiva, harmaa laiva, tunnetko tuulen
kuinka se kutsuu, meitä länteen päin?
Lähtekäämme, kauan paikoilleni jäin,
mutta kun koittaa hiljainen yö, kuljemme aaltoja päin.
Nyt viimeisen matkan edessämme näin.
Siunattuun maahan sydän aina halajaa,
ja matkaan kutsuu haltiain laulu vaeltajaa,
kaukaiseen maahan, jossa kääpiönkin on ilo;
lähtekäämme Merelle! Valinorissa on elämän sulo!


Laulaen astuivat ystävykset laivaansa, ja niin oli viimeinenkin Saattueen jäsen lähtenyt Keski-Maan hämärästä.


Kauan heidän laivansa kynti merta ja he pääsivät kadotetulle tielle ja kulkivat sitä pitkin. Suotuisat tuulet kuljettivat heidän purttaan kohti Valinoria, ja laivan annettiin lipua ohi Saarten suojakehän, vaikka kääpiö olikin mukana. Lopulta he näkivät kaukana horisontissa edessään Amanin suuret vuoret, Pelórinin, ja kaukana erottui Tol Eressëa.

Yön jo valjetessa aamuksi heidän veneensä laski hiljaa Alqualondën satamaan, ja yli sata vuotta sitten sinne saapunut Círdan Laivanrakentaja otti heidät vastaan.

Legolasin ja Gimlin myöhemmistä vaiheista ei ole tarkkaa tietoa, mutta Gimli vieraili Seitsemän Isän luojan, Aulën, luona. Legolas ja Gimli asettuivat monta vuotta kierreltyään asumaan, yhdessä tai erikseen, paikkaan, joka tuntui parhaalta; Legolas lähelle Merta, kuullun mukaan Alqualondëen. Tiedä häntä, jäikö Gimli Aulën luo, vai voittiko haltian ja kääpiön välinen ystävyys maan rikkauksien kutsun.
Avatar
Fairy tale
Puolituinen
Viestit: 270
Liittynyt: Ke Huhti 28, 2004 6:17 pm
Paikkakunta: Tukinturku

Viesti Kirjoittaja Fairy tale »

Voi tämä oli kaunis. Sait mut kyyneliin asti. :cry:
Tämä oli myös herkkä ja olet kirjoittanut ihailtavaa tekstiä 13-vuotiaana. Mitä oletkaan ehtinyt tämän jälkeen. Pari ajatusvirhettä huomasin, mutta nuo eivät lukunautintoa vieneet, sillä kaikki muu oli juuri niin, kuin piti ollakin. (Enkä halua puuttua kauan sitten kirjoitettujen tarinoiden mahdollisiin virheisiin.) Ja minä niin pidän Tolkien-henkisistä tarinoista. "What else" -tarinoista.

Sait niin paljon mahtumaan tähän. Arwenin ajatuksia lyhyesti. Sekä Legolaksen ja Gimlin. Heihin hahmoina olen vähemmän tutustunut, mutta tuo Aülen ja Gimlin kohtaaminen herätti minussa ajatuksia. Kyllä vain. Gimli tapasi Aülen ja Aüle oli varmaan onnessaan.
Avatar
Fanyare
Joku hippi
Viestit: 928
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2004 5:23 pm
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Fanyare »

Aivan ihana tarina. Legolasin ja Gimlin ystävyys on minusta aika keskeinen asia Sormuksen sodan jälkeisissä tapahtumissa, ja se korostui tässä hienosti. Tuo loppu pakotti melkein kyyneleet silmiin. Näissä ficeissä, joissa joku purjehtii Meren taakse, on sitä jotain, joka saa minun oloni haikeaksi. Se on jotenkin niin lopullista. Kun sinne kerran purjehtii, ei tule takaisin. *sniffle* Minä en ymmärrä, miten sinä osasit jo 13-vuotiaana kirjoittaa kuin Tolkien, joten olet todellakin onnistunut tavoitteessasi saada hänenlaistaan tekstiä.

Kirjoita lisää!
Today is the tomorrow you worried about yesterday.

Merri 05-06, RPS-ficcaaja 07 ja Japanifriikki 08

avatar by 25djadja @ LJ
Marnie
... has left the building
Viestit: 866
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2004 11:02 pm
Paikkakunta: juhannukseen asti Australia

Viesti Kirjoittaja Marnie »

Tämä on todella kaunis tarina. Minunkin on tehnyt mieleni kirjoittaa Legolasin ja Gimlin lähdöstä, mutta laitan sen hetkeksi jäihin luettuani tämän. Tämä oli niin ihana.

Teksti oli niin tolkienmaista että sitä oli ilo lukea! Esim. tuo seuraava kohta oli minusta juuri kuin Tolkienin kynästä.
- Ei, en minä kuolemaa halaja. Halajan merelle, olen halajannut siitä lähtien kun ensi kertaa sen näin. Merelle! Valarin valoon minä halajan. Telerin joukkoon.
Ja minusta myös oli tosi hienoa että sinulla oli tuo maininta Aulesta tuolla mukana. Olen meinaan usein miettinyt (*mikä elämä?*) että mitä Gimlillä oli Valinorissa edessään ja odotettavana - Legolas tapasi sukuaan ja ystäviään, mutta entäs Gimli..? Mutta Aule siellä todella oli. Se oli ehkä oma suosikkikohtani tässä tarinassa.
Look at it this way, Wayne - we will always have Saskatchewan. Shelly, NX

Draamaficcari '05 ja '06, Kommaaja '07 | Viimavaarojen varjo ~ Ei palaisi pohjoiseen Halbarad.
Emotional Winter
Örkki
Viestit: 27
Liittynyt: Ti Marras 02, 2004 9:26 pm

Viesti Kirjoittaja Emotional Winter »

Oij! Tämä oli aivan ihana. Olen aina halunnut lukea Legolasin ja Gimlin lähdöstä ja tämä oli erittäin luontevan kuuloinen sellainen, liian luontevan, koska tämä herätti tunteita hyvin paljon (ok, yhdistettynä Anatheman One Last Goodbyehen).

Mutta tekstisi oli erittäin hyvä sisällöltään. Oli erittäin mukavaa lukea paljon viittauksia Silmaan ja KTK:aan, koska olen aina rakastanut niitä. Lopulta ei voi sanoa muuta kuin että, rakastan.
Aarre piilee siellä tiedän, missä kerran makasimme.
Tietämättä onneamme, tuntematta kotia.
Niénor
Samooja
Viestit: 481
Liittynyt: To Maalis 04, 2004 9:31 pm

Viesti Kirjoittaja Niénor »

Ystäväiseni, olet onnistunut todella hyvin saamaan tekstin tolkienmaisen tuulahduksen. Kyllä, ihailtavaa on että jo 13 vuotiaana olet kirjoittanut näin hienosti Ajattele kun olet 26..XDD
Olet saanut ficciin todella hyvin Legolaksen, Gimlin ja Arwenin ajatuksia. He olivat he. Ymmärräthän?

Kuvailit kauniisti Valinoria ja sen Valoa. Myös Gimlin vastahakoisuus lähteä Länteen oli hyvin luettavissa ^__^
Vaikka kuuntelinkin samalla RotKin kappaleista juuri sitä kappaletta jossa Frodo seikkailee Lukitarin luolassa, en häiriintynyt ollenkaan. Tämä osoittaa että otat lukijan otteesi (älä kysy että mistä minä tuon repäsin XD) Ilmaisit hyvin mitä Arwenille kauneus merkitsee:
Kauneus on kiroukseni, niin kuin oli esiäitinikin kirous. Vain tuskaa se aiheuttaa, sillä lyhyen onnen jälkeen elämäni vain hupenee ja tähdet kaikkoavat luotani.

- Undómiel, Gimli aloitti varovasti. –Olet totisesti tämän maailman viimeinen tähti, joka kirkkaana loistaa. Vaikka aurinko täyttää mieleni ilolla, ovat ilta ja tähdetkin tästä lähtien aina oleva lähellä sydäntäni.
Ja niin Arwen lähti, ja kuningasparin perillinen Eldarion otti kuninkuuden raskain mielin vastaan ja laski isänsä, kuningas Elessarin Meriadocin ja Peregrinin viereen. Eikä Kuninkaan loisto milloinkaan Keski-Maasta himmennyt, ja yhä se elää ihmisten sydämissä ja sieluissa; niiden, jotka hänet muistavat, vaikka monta Aikaa on kulunut. Mutta Iltatähti kulki Lórieniin ja Cerin Amrothin yli ikuisuuksiin. Eikä Berenin ja Lúthienin rakkauden veroinen rakkaus enää koskaan kukoistanut, vaan kaksi sielua erkanivat Aikojen virtoihin ja haipuivat.
Tässä kohtaa meinasi itku tulla. Kuvailit tämän kohdan kauniisti ja tunteella. Aivan ihana kohta.
Hieno ficci *hymy* Loftiksessa on monta lahjakasta kirjoittajaa. Ja sinä kuulut heidän joukkoonsa.
Oletko kirjoittanut muita tälläisiä ficcejä? (*utelias*)
Kohtalon valtias

"How do you pick up
the threads of an old life?
How do you go on
when in your heart
you begin to understand
there is no going back"


Ken Follett - TAIVAAN PILARIT
Avatar
Kuolonsulka
Puolituinen
Viestit: 228
Liittynyt: To Marras 11, 2004 5:41 pm
Paikkakunta: Siellä missä päivä kuolee

Viesti Kirjoittaja Kuolonsulka »

Tää oli aivan ihana. Todella koskettavasti kirjotettu.
Olit onnistunut saamaan Legolakseen ja Gimliin just sitä samaa mitä Tolkienkin...
Ja Tolkienin veroista tekstiäkin tää oli...
Kirjota vaan tällästa lisää.
Firithostwen
Puolituinen
Viestit: 303
Liittynyt: Pe Helmi 06, 2004 2:36 pm
Paikkakunta: Rhosgobel

Viesti Kirjoittaja Firithostwen »

Ihana tarina^^ Huomasin pari pientä virhettä, mutta en nipota nyt niistä. Nipotan kyllä jos tahdot, ne hyppäsivät silmiini, mutta anna anteeksi, pänttään äikänkokeeseen ^^;
Tykkäsin vuorosanoista, niissä oli runollisuutta.
Eikä Berenin ja Lúthienin rakkauden veroinen rakkaus enää koskaan kukoistanut, vaan kaksi sielua erkanivat Aikojen virtoihin ja haipuivat.

Aivan mielettömän kaunis kohta.
- Mutta sen jälkeen menemmekin Aulën saleihin ja katsomme kääpiöiden synnyinluolia. Ja niin maksan takaisin kaiken sen, mitä olen velkaa! Gimli huudahti innoissaan, mutta vaikeni äkkiä ja sanoi: - En yhtään pidä vedestä.
- Huolet pois, Gimli Haltiamieli. Minun purteeni ei vesi pääse. Lähtekäämme kohti Valinoria! Legolas huudahti. – Merelle!
Tästäkin pidin x) Minun purteeni ei vesi pääse. Sillä lailla, pitää kaverista huolta.
Kuva
Tagista kiitos Arskalle^^
Pihlaja
Örkki
Viestit: 12
Liittynyt: Su Huhti 17, 2005 12:39 pm

Viesti Kirjoittaja Pihlaja »

Kaunis ja vähän haikea. Tekstiä oli ihana lukea, se oli hyvin Tolkienmaista. Jollakin tavalla sellainen kirkas ja kuulas, kun kaikki on alkanut järjestyä ja Gimli ja Legolas pohtivat tulevaisuuttaan. Sisällytti paljon ajatuksia, joita alkoi itsekin mietiskellä ficin luettuaan.
Hiljaisuudessa sana,
pimeässä valo,
kuolemassa elämä:
huikea kuin haukan lento
taivaan autiudessa.
Lauremírë
Örkki
Viestit: 40
Liittynyt: La Marras 06, 2004 6:33 pm
Paikkakunta: Viimeinen koto

Viesti Kirjoittaja Lauremírë »

Oh, vieläkin joku huomasi lukea tämän, ihanaa. Kiitos hirmu paljon kaikille, aina on mahtavaa lukea palautetta. ^^

Niénor, en ole varsinaisesti kirjoittanut muita, en yhtä lyhyitä enkä niin suoraa fanfictionia. Pitäisi kyllä taas yrittää, kun näin positiivista palautetta saa. :>
Monet ovat nimeni maailmalla: Telfalathina minut tunnettiin ammoisina aikoina, Elwen olin Synkmetsän taisteluissa ja Lauremírëna minut Kaukaisen Lännen virallisissa piireissä tunnetaan - mutta täällä minä olen Laure.
Avatar
jawetus
Örkki
Viestit: 62
Liittynyt: Ke Touko 25, 2005 3:55 pm
Paikkakunta: Taniquetil
Viesti:

Hienoa, hienoa!

Viesti Kirjoittaja jawetus »

Tavoitit todella hyvin Arwenin, Legolasin ja Gimlin piirteet!!

Yksi parhaita suomenkielisiä Tolkien-tekstejä, joita olen lukenut. Muutamista virheistä viis, sillä teksti oli sujuvaa ja kuvailevuudessaan hyvin lähellä Tolkienin tyyliä.

Juuri tällaisesta pidän....

Kiitos!
Lauremírë
Örkki
Viestit: 40
Liittynyt: La Marras 06, 2004 6:33 pm
Paikkakunta: Viimeinen koto

Viesti Kirjoittaja Lauremírë »

Oi, todella mahtavaa lukea tuollaisia ajatuksia teksistä, jonka tosiaan olen kirjoittanut jotain kolme vuotta sitten. Tiedostan moniakin virheitä tässä ficissä, mutten viitsi kamalasti korjailla niitä - näkeepähän vuosienkin päästä, missä vaiheessa tietämykseni Keski-Maasta noihin aikoihin oli.

En ole kirjoittanut hyvin, hyvin pitkään aikaan mitään, mutta ehkäpä vielä joskus. Ideoita riittää, viitseliäisyyttä tai aikaa taas ei.
Monet ovat nimeni maailmalla: Telfalathina minut tunnettiin ammoisina aikoina, Elwen olin Synkmetsän taisteluissa ja Lauremírëna minut Kaukaisen Lännen virallisissa piireissä tunnetaan - mutta täällä minä olen Laure.
Annatar
Puolituinen
Viestit: 389
Liittynyt: Pe Marras 04, 2005 4:09 pm
Paikkakunta: Rohanin ruohotasangot

Viesti Kirjoittaja Annatar »

Jestas, tämähän oli aivan mahtava! Kehun lisää toivuttuani sanattomuudesta... :wink:
-> eli nyt. Ihana ja todella kauniisti kerrottu tarina, jonka hahmot olivat aitoja ja tunnistettavia, ihan omia itsejään. Miten ihmeessä saat nuo repliikit noin aidoiksi, haltioiden ja Gimlin? Minulta ei onnistuisi niin millään... Gimli oli tosi herttainen, kaunopuheinen oma itsensä ^^ Iso hatunnosto siitä.
Viimeksi muokannut Annatar, Su Tammi 01, 2006 2:43 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Vuoden Draamaficcaaja 2007

Kauniin avan taiteili julietik.

Ruoskatarin (okei, Ruoskattaren ;)) kautta Annatariksi jälleen.
Ajaton
Örkki
Viestit: 12
Liittynyt: Ma Marras 21, 2005 2:29 pm

Viesti Kirjoittaja Ajaton »

Aina selatessani TSH:n "ekstroja" jään kaipaamaan sitä, että olisi kirjoitettu tarkemmin ystävysten lähdöstä Keski-Maasta. Upeaa tekstiä, Tolkienin tarinan henki on selvästi havaittavissa. Kirjoista "poimitut" kohtaukset/uskomukset on sulautettu mukavasti itse ficciin.

Muuten ensimmäinen TSH ficci jonka olen koskaan lukenut. Tämä yllätti positiivisesti laadullaan. Upeaa.
Poissa.
Elindar
Örkki
Viestit: 64
Liittynyt: Ma Tammi 09, 2006 6:02 pm
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Elindar »

Tosi hieno ficci. Minähän melkein itken! Sinä tosiaan kirjoitat 'tolkienmaisesti', tämä teksti olisi vallan hyvin voinut olla vaikka suoraan Tarun sivuilta.
Lauremírë kirjoitti:Eikä Kuninkaan loisto milloinkaan Keski-Maasta himmennyt, ja yhä se elää ihmisten sydämissä ja sieluissa; niiden, jotka hänet muistavat, vaikka monta Aikaa on kulunut. Mutta Iltatähti kulki Lórieniin ja Cerin Amrothin yli ikuisuuksiin. Eikä Berenin ja Lúthienin rakkauden veroinen rakkaus enää koskaan kukoistanut, vaan kaksi sielua erkanivat Aikojen virtoihin ja haipuivat.
Tosi nätti kohta. Juuri tässä alkoivat kyyneleet tuntua silmännurkassa. Kauniisti käytettyjä kielikuvia. <3

Legolasin ja Gimlin lähtö on muutenkin mielestäni yksi surullisimmista kohdista siellä liitteissä, kirjoitit heidän lähdöstään todella upeasti. Ja jos vielä teit tämän kaiken 13-vuotiaana, ei voi muuta kuin nostaa hattua.
~
My heart is [url=htpp://elindar.livejournal.com]broken[/url] and I don't have glue.
Vastaa Viestiin