Paatsamalan varjo, G

Draamaa, angstia ja vakavia aiheita.

Valvojat: Likimeya, Andune

Avatar
jawetus
Örkki
Viestit: 62
Liittynyt: Ke Touko 25, 2005 3:55 pm
Paikkakunta: Taniquetil
Viesti:

Paatsamalan varjo, G

Viesti Kirjoittaja jawetus » Ti Kesä 07, 2005 3:46 pm

Title: Paatsamalan varjo
Author: jawetus
Rating: G
Genre: Drama
Summary: Toisen ajan alussa, vihan sodan jälkeen, Eriadorissa asui hajallaan paljon harmaahaltioita ja Noldoria. Kun heille vihdoin löytyi oiva asuinpaikka, muuttivat monet hajallaan asuvista ja yhä vähentyvistä pikkukansoista sinne. Paikka oli Sumuvuorten lempeässä laaksossa ja sai nimen Eregion. Tuossa valtakunnassa tapahtui kuitenkin jotain, jonka vaikutukset näkyivät vielä neljännelläkin ajalla.
A/N: Tarina noudattaa Tolkienin historiallisia faktoja, joista tosin joiltain osin on olemassa useammanlaista tietoa. Olen useiden keskusteluryhmien kommenttien perusteella sekä aiheeseen liittyvistä esseistä koettanut muodostaa järkevän ja yhtenäisen "historian" tältä merkittävältä ajalta.
Oikeastaan tästä kertomuksesta tuli enemmän essee kuin varsinainen novelli. Merkittävästi laajentaen tästä tulisi varmasti myös kohtalainen novellityyppinenkin kertomus, mutta ehkä tämä toimii paremmin tässä muodossa. Ottakaa ja lukekaa...



** Esinäytös *

Kaunis oli se pieni valtakunta ja harvinainen se oli, sillä siellä asui ja ahersi vielä kansaa, joka oli jo Keski-Maasta huvennut. Siellä eli Noldor-haltioita ja siellä kuuli vielä puhuttavan quenyaa niiden suusta, jotka olivat ammoin asuneet siunatussa lännessä.

Tuossa maassa oli kauniita ja kirkkaita lampia suurten Sumuvuorten lempeässä laaksossa. Siellä oli vehreitä metsiä, joiden vertaisia sai muualta hakea, eikä missään kasvanut niin ylväitä ja korkeita paatsamia kuin tuossa kauniissa maassa. Puiden kauneuden tähden sitä kutsuttiinkin Paatsamalaksi, vaikka sen asujaimiston kiinnostus ja kädentaito olivatkin enemmän kivessä, metallissa ja koruissa.


** Muutto Eregioniin **

Sen maan löysi vaarallisilla retkillään monta sataa auringonvuotta aiemmin Celebrimbor Curufinin poika, joka oli suuri haltiain joukossa, itsensä Fëanorin pojan poika. Eräällä matkallaan hän seurasi mustan maan rajajokea Glanduinia ylemmäs Sumuvuorille ja sieltä, kauniista ja suojaisasta laaksosta, hän löysi haltiakansalle ihanteelliset asuinsijat.

Niin merkittävä löytö oli, että Celebrimbor matkusti pian kansansa pariin länteen kertomaan siitä. Lännessä Emyn Uialin itärinteiden metsissä, Nenuial-järven rannoilla, asuivat hänen heimonsa suurhaltiat yhdessä valtiatar Galadrielin ja valtias Celebornin, sekä näitä seuraavien viher- ja harmaahaltioiden luona. Perille saavuttuaan hän astui valtiaan ja valtiattaren eteen suuren innostuksen vallassa, kumarsi ja sanoi:

"Valtiattareni. Kaukana täältä, idässä, Sumuvuorten leudossa laaksossa lähellä Khazad-dûmin kääpiökaupunkia, on hajallaan asuvalle heimollemme aivan ihanteelliset asuinsijat. Olen löytänyt joukkoineni tämän paikan ja pidin siitä kovasti, enkä vähiten kääpiökaivannon arvokkaan Mithril-hopean tähden. Olette itse usein sanonut, että tarvitsemme pikimmiten helposti puolustettavan asuinpaikan näinä synkkinä aikoina ja juuri sellainen tämä on. Kauaa emme enää voi Gil-galadin valtakuntaan turvata. Näin sanoo sydämeni."

"Ruhtinas Celebrimbor. Yksikään paikka, jossa asuu kääpiöitä, ei voi olla hyvä Eldarin asustaa", sanoi korkealla istuimellaan valkoisiin pukeutunut valtias Celeborn. Mutta Galadriel nosti kätensä ja sanoi:

"Tällaisen laakson löytyminen ei ole sattumaa, eikä sukulaiseni Celebrimbor suosittele mitään kevyin perustein. Valtiaani, perustettakoon retkikunta, johon liitymme. Tarkastamme paikan ja suunnittelemme sen puolustuksen. Jos se soveltuu asuttavaksi ja puolustettavaksi, muutamme sinne oitis. Hajallaan Eriadorin pohjoisosissa olemme suojattomia ja täällä vain Gil-galadin Lindon on ainoa suojaisa asuinpaikka. Valtiaani sekä ruhtinas Celebrimbor. Olen nähnyt ennalta, että löydämme suojaisat asuinsijat moniksi auringon vuosiksi. Noilla sijoilla kasvaa puita, kultaisia ja korkeita."

Niin Galadriel ja Celeborn matkasivat Celebrombor oppaanaan Sumuvuorten laaksoon. Saman tien he totesivat paikan mainioksi ja jäivät uusille asuinsijoille ja tuohon laaksoon muutti heidän jälkeensä paljon haltioita ja he perustivat valtakunnan, jota he ryhtyivät kutsumaan Eregioniksi.

Laaja ei ollut Eregionin haltiavaltakunta, mutta sinne rakennettiin aivan erityisen kaunis kaupunki, Ost-in-Edhil. Sen ympärillä oli valkoiset muurit, joiden sisään jäi myös valtavan kääpiökaivannon Khazad-dûmin läntiset kulkutiet ja sen läpi virtasi Sumuvuorten huipuilta laskeutuva kirkas ja vuolas Sirannon. Kauan sitä rakensivat haltiat ja kääpiöt yhdessä ja Durinin heimon kääpiöistä tuli Paatsamalan haltioiden parhaita liittolaisia koskaan. Jopa Celebornin vuosituhansien takainen kauna kääpiöitä kohtaan pehmeni hieman.


Näin kaksi toisen auringonajan suurinta valtakuntaa tukivat toisiaan. Kääpiökaivannosta tuli kauniimpi kuin mistään muusta kääpiökaupungista koskaan ja nämä rakensivat haltioiden Eregionin muurit ja tornit kestävämmiksi kuin missään muussa haltiakaupungissa oli Gondolinin jälkeen ollut.
Hitaasti mutta varmasti taitavat haltiat, Celebrimborin johdolla, rakensivat Ost-in-Edhilin kauniin kaupungin, jonne suuri valtias ja valtiatar asettuivat asumaan ja monet laulut tuosta kaupungista ja sen tapahtumista laulettiin.

Pian Eregionista tuli pian koko Eriadorin merkittävin haltiavaltakunta. Kun Eregion ja sen myötä myös Khazad-dûm sekä Lórinandin haltiavaltakunta Sumuvuorten toisella puolen voimistuivat, vihollisen sorto Eriadorissa väheni ja loppui lopulta kokonaan.

Mutta rauhaa ei kestänyt kauan...



*** Annatar ***

Vihollinen vetäytyi Eriadorista kauas Mordorin maahan, mutta salaa se ryhtyi rakentamaan sinne omaa valtakuntaa. Eikä aikaakaan kun Sauronin vakoojat palasivat Eriadoriin ja Eregionissa, Punasarven solassa ja Caradhrasin sekä Fanuidholin huippujen yllä näkyi yhä useammin mustia variksia ja korppeja. Olipa solassa tavattu jokunen hiiviskelevä örkkikin.

Mutta synkkiä aikoja ennakoiden Valar olivat viisaudessaan lähettäneet Keski-Maan haltioiden avuksi, tueksi ja turvaksi aivan uuden avun, suuren hengen viisaan Eldarin hahmossa. Kun tuo yksinäinen ja ystävällinen matkamies oli kiertänyt Eridoria kymmeniä vuosia, saapui hän eräänä sumuisena syysaamuna, auringon vuonna 1198, Ost-in-Edhilin portille.

"Muukalainen. Olemme kuulleet matkoistasi ja valtiattaremme on ilmoittanut halustaan tavata teidät, mikäli joskus sattuisitte porteillemme", sanoi hopeisessa asussa ollut haltiavartija. Tummaan, yksinkertaiseen matkamiehen kaapuun pukeutunut mustatukkainen haltiamies sanoi:

"Kiitän häntä. Näinä pahoina aikoina kaikkien on pidettävä yhtä. Tarjoan apua, jota yksikään Keski-Maan vapaa kansa ei voi ohittaa."

Vartijoiden saattelemana Valarin lähettiläs vietiin valkeaan linnaan, sen korkeimman tornin huipulle, jossa valtias ja valtiatar asuivat.
Tumma haltia kumartui kultatukkaisen, valkoisiin pukeutuneen valtiattaren edessä.

"Valtiatar Galadriel, kuulu haltiain joukossa. Olen matkamies, jota Eriadorin kansat ovat ryhtyneet kutsumaan nimellä Annatar. Vuosia olen kiertänyt tätä laajaa maata, mutta missään en ole nähnyt yhtä kaunista valtakuntaa kuin Teidän on, enkä missään ole tavannut kauniimpaa ja voimallisempaa hallitsijaa kuin te ja valtias Celeborn olette."

"Olemme toki kuulleet sinusta ja toimistasi. Näen, että olet varsin voimallinen itsekin. Mutta lienetkö kovin viisas, kun tulit tänne, jossa todelliset aikeesi voivat paljastua. Ylläsi en näe Valarin siunausta, mutta en myöskään tunne merkittävää uhkaa. Miten liene näille seuduille tullut tai millä avuilla muotoasi hallitset, mutta mikäli sinulla on jotain sanottavaa ja annettavaa vapaille kansoille, kuten väität, en näe syytä karkoittaa sinua maastamme. Sano siis sanottavasi ja kerro aikeesi avoimesti", sanoi valtiatar Galadriel, mutta Annatar ei loukkaantunut sanoista vaan hän hillitsi itsensä ja hänen ilmeensä pysyi edelleen yhtä ystävällisenä kuin aiemmin.

"Kiitän sanoistanne valtiatar ja olen pahoillani, jos ette pysty näkemään toimillani ja hahmollani Valarin siunausta. Minun vahvuuteni on maassa, takojan taidossa ja kyvyssä luoda hyvää tarkoittavia ja kauniita esineitä.
Oletan, että tässä maassa jos jossain näitä avuja arvostetaan. Onhan joukossanne itsensä Fëanorin jälkeläisiä ja hänen kansaansa. Minä pystyn tekemään ja auttamaan teitä valmistamaan voimallisimmat esineet sitten Silmarilien. Niiden avulla maailmasta tulee jälleen hyvä paikka haltiain asua ja niiden voima estää kaiken pahan ja ajan tuoman rappion.
Pyydän, että ette ohita toiveitani ja Valarin toivetta ja että saisin teiltä apua auttaa Keski-Maata, jota te rakastatte kuten minäkin."

"Minulta et apua saa. Kenellekään hengelle, joka saattaa olla vailla Valarin siunausta en apuani suo, enkä usko tai toivo, että sitä muutkaan tässä maassa antavat. Mutta en edelleenkään voi sinua Gil-galadin lailla karkoittaa maastani, sillä uskon, että monet täällä asuvat kapinoisivat, mikäli kuulisivat hyljänneeni kaltaisesi poikkeuksellisen avun. Etsi siis itsellesi asuinsija kaupungista luvallani, mutta minun puheilleni sinulla ei enää ole asiaa. En kuuntele sanojasi enkä neuvojasi, sillä näen, että mielesi ei ole puhdas ja siinä on paljon samaa kuin Fëanorilla oli aikoinaan."

"Valtiatar Galadriel. En vaivaa teitä, mutta sanon, että teitte viisaasti. Tämä auttaa kaikkia Keski-Maan suuria haltioita, jotka pian tulevat saamaan lahjoja, joiden vertaisia ei kukaan ole kuunaan uneksinut saavansa."
Annatar kumarsi vielä valtiaille, kääntyi aloillaan ja lähti linnasta vartioiden saattamana.

"Ah ja voi. Päätökseni voi olla kohtalokas koko Keski-Maalle, mutta muutakaan en voi", sanoi Galadriel hiljaa surullisena.

"Annatar ei vaikuta vaaralliselle ja hänestä voi olla vielä paljonkin hyötyä. Jos olisit karkoittanut hänet, Celebrimbor joukkoineen olisi ryhtynyt kapinaan. Teit siis pakon edessä viisaasti, enkä olisi voinut tuohon paremmin vastata", vastasi Celeborn.


*** Gwaith-i-Mírdain ***

Annatarilla oli mukanaan kultaa, jolla hän hankki itselleen asuinsijat kaupungin laidalta. Vuosia hän eli hiljaiseloa, kunnes eräänä päivänä hänen puheilleen saapui merkittävä henkilö.

"Kuinka voin auttaa ruhtinas Celebrimbor", Annatar kysyi?

"Valtiattaremme viisauden mukaan ette ole toivottu henkilö kaupungissamme. Miksi?"

Annatar ymmärsi tilaisuutensa tulleen. Hän kohotti tummia kulmakarvojaan ja loi viisailla mustilla silmillään Celebrimboriin surullisen katseen:

"Valtiatar ei oikein ymmärrä kykyjäni eikä Valarin tarkoitusperiä. Näinä pahoina aikoina en toki syytä häntä siitä, mutta hiljaa olen toivonut, että joku muu tässä kaupungissa ymmärtäisi lännen valtiaiden toiveet hieman paremmin. Kovasti olen toivonut, että se olisitte te, itsensä Fëanorin jälkeläinen, jonka kädet ovat taitavimmat tällä maailman ajalla ja jossa palaa Fëanorin luomisen kipinä kaikkein voimakkaimpana hänen itsensä jälkeen. Juuri sellaisia käsiä olen etsinyt kautta laajan maan."

Celebrimbor kallisti korvansa näille sanoille, sillä hän oli ylpeä ja suurta sukua.

"Ja mitä te näillä käsillä sitten haluaisitte tehtävän? Puhu avoimesti, pyydän, sillä vakuutteluistasi huolimatta uskon ja luotan edelleenkin viisaaseen valtiattareeseemme."

"Kykyni ovat takomisessa ja olen itsensä Aulën lähettiläs. Yhdessä voimme tehdä haltioille esineitä, joihin liitämme voimaa itsestämme ja siten voimme tuoda avun maailman väsymykseen ja saada Keski-Maa kukoistamaan kuten kaukainen länsi."

"Ja minkä kaltaisia esineitä nämä olisivat?" Celebrimbor kysyi.

"Sormuksia, joiden metalliin ja kiviin voimme liittää hyvää tekeviä ja kantajalleen voimia antavia loitsuja. Siten jokainen, joka sormusta kantaa, jakaa vuodattamaamme hyvää ympärilleen ja antaa heille kaikille voimia kohdata maailman mureneminen, pimeys, vastustaa pahaa ja ajan tuomaa rappiota."

Niin viisaat ja houkuttelevat olivat nuo sanat ja niin paljon niissä oli voimaa, että viisas Celebrimbor hyväksyi ajatuksen.

"Koska valtiatar ei hyväksy toimiani, pyydän ettemme puhu näistä töistä julkisesti. Lisäksi emme pysty myöskään tähän mittavaan työhön kaksin, vaan tarvitsemme useita eteviä metallin takomisen taitajia ja koruseppiä, joita joukoistasi varmasti löytyy."

"Olemme jo aikaa perustaneet veljeskunnan, jonka tarkoitus on säilyttää Fëanorin taitojen salaisuuksia ja pitää yllä hänen sepäntaitojaan. Tämä veljeskunta on oppilaasi ja he kuuntelevat oppejasi. Sen veljeskunnan nimi on Gwaith-i-mírdain ja minä olen sen johtaja."



*** Kapina ***

Ilta hämärtyi Ost-in-Edhilissä. Tähtien kuningatar sytytti taivaalle öisiä valojaan, mutta tuntui kuin jokin olisi vienyt niiltä voiman. Edes iltatähden valo ei sytyttänyt haltiaylimys Celebrimborin sydäntä.
Mutta siinä he seisoivat, Annatar ja hän, Mirdainin talon, suureen valkoiseen rakennukseen marmoriportailla. Kultaisten ovien takana, suuressa salissa, odotti heitä viisitoista tummatukkaista haltiaylimyksiä, jotka kuuluivat Mírdainin veljeskuntaan.

"Olen Annatar", tumma haltia kumarsi syvään ja sanoi heille. "Ja tulin tuomaan Valarin siunauksen työllenne sekä ehkä omalta osaltani jakamaan teille herrani Aulën taitoja ja tietoja. Otatteko vastaan avun ja hyväksyttekö minut joukkoon?"

Ja ylimykset tunnustivat hänet heidän joukkoonsa, sillä he uskoivat ja luottivat herraansa Celebrimboriin ja halusivat mieluusti oppia lisää.

Suuren salin keskelle he rakensivat Annatarin ohjeiden mukaan uuden, paljon entistä suuremman, ahjon, jonka Annatar sytytti ja jonka liekki kävi niin kuumana, että siinä voitiin valmistaa suursormuksia. Sen liekin Annatar sytytti yksin, eikä sitä kukaan ollut todistamassa, sillä hän sanoi maasta nousevan Aulën liekin alkuvoiman olevan liian kuuma yhdellekään Iluvatarin lapselle.

Paksu musta savu nousi Mirdainin talon savupiipusta ja roikkui laakson yllä pitkään kuin Utumnosta kutsuttu myrskypilvi. Kaikki Ost-in-Edhilin haltiat ihmettelivät tätä, mutta suuren veljeskunnan toimiin ei haluttu puuttua.

Celebrimbor oli kuitenkin kädentaitojensa lisäksi loistava puhumaan. Hän kertoi kansalle suuresta, vielä salaisesta, avusta pimeyttä vastaan. Hän puhui kansalle usein myös Annatarista, joka tämän voiman heille antaa.

Eikä aikaakaan kun Mírdain saavutti entistä suuremman arvostuksen ja aseman Eregionin haltioiden keskuudessa. Yhä äänekkäämpiä olivat puheet kansan keskuudessa Galadrielin ja Celebornin valtaa vastaan Celebrimborin puolesta. Olihan Galadriel hylännyt Annatarin tuoman avun, mutta viisas Celebrimbor kuunnellut häntä.

Vihdoin myös Annatar pystyi näyttäytymään julkisesti ja puhua heille. Hänen sanansa ja äänensä lumosivat ihmiset. Salakavalasti ja taitavasti verhoilluin sanankääntein hän sai kansan hyljeksimään Galadrielia, sillä hän halusi hänestä eroon. Hän pelkäsi valtiatarta ja näki tämän suuruuden ja viisauden.

Niin pahaksi kansan nurina lopulta paisui, että eräänä päivänä Galadriel poistui linnasta, meni kääpiökaivannon portille ja matkasi itään Lórinandin maahan läpi Khazad-dûmin kääpiökaupungin kauniiden salien. Mutta hänen miehensä, valtias Celeborn, ei häntä seurannut. Niin paljon hän kääpiöitä vihasi, ettei hän suostunut jalallaan astumaan pimeisiin kaivoksiin.

Celebrimbor kutsuttiin Eregionin valtiaaksi ja Celeborn siirtyi laitakaupungille viettämään hiljaiseloa. Näin Mírdainin veljeskunnan asema vahvistui entisestään ja Annatar sai vapaat kädet toimia Eregionissa.


* Opissa *

Vuosisatojen ajan Annatar, lahjojen herra, opetti koruseppiä. Kauan he hioivat taitojaan. He takoivat, kultaa, hopeaa ja rautaa ja he oppivat paljon, kunnes vihdoin tuli päivä, auringon toisen ajan vuonna 1503, jolloin Annatar sanoi heille:

"Nyt tietomme ja taitomme on täydellinen. Nyt voimme valmistaa valtasormuksia, joiden avulla saamme maan entistäkin siunatummaksi ja kauniimmaksi. Jokainen teistä takoo sormuksen itselleen, sillä sormukseen vuodatettu osa teistä kustakin tulee elämään näissä kauniissa esineissä."

Niin he ryhtyivät työhön. Celebrimbor alaisineen ahersi ahjot kuumana vuosikausia. Kauan he takoivat, karaisivat ja sulattivat epäonnistuneita sormuksia. Kauan he hioivat timantteja, rubiineja, safiireja ja ametisteja upotettavaksi sormuksiin. Kaikki sormukset loitsittiin ensin yksin, sitten yhdessä ja ne saivat Erun siunauksen. Näin he loitsivat, jokaisen valmistuneen sormuksen:

Kauneutta maailmaan tuo
sormus jalo ja ihmeellinen.
Se kantajalleen voimaa suo
ja maailmaan ajan myös autuaiden.

Niin he takoivat yhdeksän ennen näkemättömän kaunista sormusta, joiden materiaalina oli kääpiöiden hopea ja niihin he upottivat tummia ja punaisia kiviä ja näistä yksi oli ylitse muiden. Sen takoi itse Celebrimbor ja siinä oli suuri punainen kivi. Niiden sormusten valmistumista Annatar seurasi tarkkaan ja hän pakotti niihin kuhunkin kuvioinnin, joka säilyi, eikä koskaan kulunut.

Kun ne olivat valmiit, Annatar antoi lopuille seitsemälle Mirdainille ohjeet valmistaa lisää Mithril-hopeaisia sormuksia. Niihin luotiin vielä edellisiäkin vahvempia loitsuja. Hopeaisissa sormuksissa oli kauniita keltaisia ja valkoisia timantteja ja topaaseja, mutta niihin Annatar ei tehnyt merkkejä. Lopulta jokainen Mirdainista sai oman sormuksensa ja he kaikki olivat tyytyväisiä.

Mirdainin talosta ja koko Ost-in-Edhilistä huokui noista vuosista eteenpäin rauha ja luottamus. Tuntui kuin aika koko Eregionissa olisi pysähtynyt ja jokainen kuudestatoista Noldor-ruhtinaasta oli kuin kappale kaukaista länttä. Oli kuin Valarin hyvä tahto olisi laskeutunut leppeisiin laaksoihin eikä niihin ehtisi enää koskaan mikään paha.

Kun viimeinen sormuksista oli taottu ja Mirdain kokoontui jälleen kiltasalilla ahjon tulien loimussa, ei veljeskunnan päävieras saapunutkaan. Se ihmetytti heitä kovin. Kun he kokouksen jälkeen kävivät Annatarin talolla huomasivat he talon tyhjäksi.

Valarin tumma lähettiläs oli poissa.

Marnie
... has left the building
Viestit: 866
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2004 11:02 pm
Paikkakunta: juhannukseen asti Australia

Viesti Kirjoittaja Marnie » Ke Kesä 08, 2005 1:48 am

Minun täytyy sanoa että pidän tämän tarinan nimestä ja ideasta tavattoman paljon! Ensimmäiseksi tuli tietysti mieleen Legolaksen kirjassa sanoma ”mutta Paatsamala on vielä hyvä. Paljon pahaa täytyy vielä tapahtua, ennen kuin maa kerran unohtaa haltiat, jos heitä kerran on siellä asunut” tms. ^^ Tuosta tuli sellainen ihanan odottava tunne koko tarinaa kohtaan, ja minusta oli hyvin mielenkiintoista lukea sellaiseen paikkaan sijoittuvaa tarinaa josta oli jotakin ennakko-odotuksia (paikasta siis), ja lukea mitä siellä on tapahtunut. Minusta oli todella mielenkiintoista lukea miten kirjoitit tuon seudun historiasta, sen löytämisestä ja asuttamisesta. Pidin tuosta miten Celeborn tuntuu lyhytnäköisemmältä kuin Galadriel kuunnellessaan Celebrimborin selostusta tapahtumista, ja miten Galadriel näkee ja pystyy ymmärtämään sellaisiakin asioita mitkä jäävät toisten silmiltä piiloon. Se tuntuu niin paljon Galadrieliltä. ^^ Ja erityisen paljon pidin tuosta miten kääpiöt ja haltiat tekivät yhteistyötä Paatsamalaa asuttaessaan, minusta on todella mukavaa että jossain kirjoituksissa tuodaan esiin kääpiöiden ja haltioiden välinen ystävyyskin eikä vain korosteta niitä erimielisyyksiä.

Sauronin saapuminen oli loistavasti kuvattu - miten kukaan ei pystynyt näkemään siinä mitään epäilyttävää. Minusta tuo sen nimi, ”lahjojen antaja”, on muutenkin aika huvittava, kun ajattelee millaisia lahjoja se jakeli ja miten se piilotti todelliset tarkoitusperänsä.. Pidin kovasti tuosta miten Galadriel vertasi sitä Fëanoriin (juu, minä en pidä Fëanorista :D; että se pystyi näkemään jotakin yhtäläisyyttä).

Sinun luonnonkuvailusi ovat muuten hyvin kauniita, esim. tuossa alussa jossa kerrot miksi paikkaa kutsuttiin Paatsamalaksi - en minä keksi siihen muutakaan adjektiiviä kuin ”kaunis”. Minusta on ihanaa miten sinä onnistut kuvailemaan muutenkin kaiken niin, että lukija näkee sen edessään.

Ja varsinkin tuo kohta, jossa Sauron ylipuhui Celebrimborin takomaan sormukset oli tosi kiinnostava lukea! Minä olen usein miettinyt miten Sauron sai sen tekemään sen, mutta tuo sinun tapasi kuvata asia kuulosti sellaiselta, että Celebrimborilla ei ollut mitään syytä jättää sitä tekemättä:
Sormuksia, joiden metalliin ja kiviin voimme liittää hyvää tekeviä ja kantajalleen voimia antavia loitsuja. Siten jokainen, joka sormusta kantaa, jakaa vuodattamaamme hyvää ympärilleen ja antaa heille kaikille voimia kohdata maailman mureneminen, pimeys, vastustaa pahaa ja ajan tuomaa rappiota."
Se tuntui hyvin luonnolliselta ja loogiselta; ymmärrettävältä.
Minä pidin tuosta tavasta jolla kuvasit Annatarin saapumisen pääasiassa positiiviseksi asiaksi, ja sirottelit tekstiin vain tuollaisia viittauksia joista pystyi näkemään että siinä ehkä sittenkin on jotakin pielessä.. varsinkin tuon Galadrielin pienen epäluulon sitä kohtaan. Että lukija ei välttämättä tiedä, miten paljon pahaa Celebrimborin takomista sormuksista kerran syntyy - se on kauniin hienovaraisesti kerrottu.

Kuten pidin edellisestäkin tarinastasi, pidin myös tästä. ^^ Ja tällaisista ”harvinaisemmista” tapahtumista on todella kiva lukea, muuten, ja vielä mukavampi kun kirjoitustyylisi on niin mukaansatempaava ja ”tolkienmainen” kuin sinun.
Look at it this way, Wayne - we will always have Saskatchewan. Shelly, NX

Draamaficcari '05 ja '06, Kommaaja '07 | Viimavaarojen varjo ~ Ei palaisi pohjoiseen Halbarad.

Piratesse
Vitam Piratae Aligo
Viestit: 781
Liittynyt: Su Marras 06, 2005 11:26 pm
Paikkakunta: Shin-Ra HQ

Viesti Kirjoittaja Piratesse » To Syys 07, 2006 7:51 pm

Vaihteeksi ruokiksella luettua. Idea on loistava! Vaihteeksi on kiva lukea tämäntyyppistä tekstiä, eikä aina jotain "parituksellista" ficciä. Tästä tuli kanssa sellainen olo, kun lukisi jonkun toisen kirjoittamaa historiaa ei näkökulmasta ja tutusta aiheesta. Sauronin saapuminen tosiaan oli hienosti kerrottu ja kuinka se sai Celebrimborin & comp. puhuttua ympäri ja tekemään mitä halusi. Galadriel tuntui myös hyvin omalta itseltään.
Vuoden tulokas 2006/ Vuoden Originaalikirjoittaja 2007/2008

Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune » Pe Syys 08, 2006 8:11 pm

Ihanaa, Silmarilliomaista kerrontaa! Faktat kohdallaan, sitä arvostan varmaan kaikista eniten (eniten yleensä kismittää jos jonkun kirjoittamassa ficissä on faktat ihan vinksallaan)

Se että tämä oli enemmän essee kuin novelli, ei haitannut lainkaan. Kerronta oli sujuvaa ja tästä kyllä näki että olit ajatellut asiat tarkasti. Minä sitten rakastan tuota korumaista puhetta. Galadriel oli...Galadriel :) Aivan oma itsensä. Ainoa mitä jäin kaipaamaan, oli maininta siitä, ettei Annatar ollut mukana kaikkien Sormusten takomisessa (Narya, Nenya ja Vilya).

Idea on erinomainen ja mielenkiintoinen. Aivan kuten Piratesse asian jo ilmaisikin, on todellakin virkistävää lukea tekstiä jossa ei ole parituksia. Tässä käydään pintaa syvemmällä, historiaa kerrotaan yksityiskohtaisemmin. Tälläistä lukee varsin mielellään :)
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009

Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen » La Helmi 03, 2007 7:00 pm

Hmmh. Piti hiukan ajatella enemmän, on tuosta Silmarillionin läpikahluusta jo sen verran aikaa, mutta eipä tuo haitannut. Hienoa etä joku on tästä kirjoittanut.

Kuten täällä on jo sanottukin, Galadriel oli niin oma itsensä noissa puheissaan ja muutenkin, olet kirjoittanut hänestä varsin paljon itsensä laisen. Juuri sellainen kuin hänen tulee ollakin :wink:

Ja ideaakin on kehuttu jo monesti, ja täytyy jatkaa siltikin samaa linjaa. Ei keksi mitään muuta, mutta idea kirjoittaa juuri tästä oli loistava. Se yhdistettynä hienoon tekstiin ja kauniisiin kielikuviin, aitoihin hahmoihin ja kerrontaan, tulos oli moitteeton. Pidin.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014

Vastaa Viestiin