Viesti, PG

Draamaa, angstia ja vakavia aiheita.

Valvojat: Likimeya, Andune

Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti, PG

Viesti Kirjoittaja Mithrellas » Ma Tammi 30, 2006 8:48 pm

Title: Viesti
Author: Mithrellas
Rating: PG
Genre: draama
Disclaimer: Hahmot Eradania ja tämän perhettä lukuun ottamatta kuuluvat Tolkienille, enkä tee niillä rahaa.
Summary: Helmikuu vuonna 3019. Nuori Eradan on juuri liittynyt Faramirin komppaniaan ja pääsee mukaan vartiomaan Osgiliathia. Yö on pitkäveteinen, mutta sitten tapahtuu jotain perin eriskummallista.

A/N: Ficin inspiraationa on tuo perinteinen "Faramir näkee Boromirin hautajaisveneen" -kohtaus (jonka Fanyare jo kuvasi kauniisti Faramirin näkökulmasta Vettä vasten -ficissä). Mutta tässä pyrin vastaamaan siihen, miltä tilanne olisi voinut vaikuttaa jonkun toisen silmin. Palaute on tervetullutta.

Viesti

Itätuuli riepotteli Gondorin valkeaa lippua, kun joukko tummatukkaisia ja kauniskasvoisia Ithilienin samoojia seisoi hevosineen Lähteenpihalla. Eradan Herionin poika oli mukana ensimmäistä kertaa. Vain muutama päivä sitten oli käskynhaltija hyväksynyt hänet mukaan tähän komppaniaan, sillä Eradan oli Ithilienin asukkaiden sukua ja saavuttanut nyt miehen iän. Eradanin isä ja nuorempi veli seisoivat vähän matkan päässä ja katsoivat ylpeinä, kuinka nuorukainen nousi hevosensa selkään ja ratsasti muiden luo. "Kaikki menee hyvin, poikani, kunhan kuuntelet päällikköäsi ja noudatat hänen käskyjään", oli isä evästänyt poikaansa hetki sitten. "Ja varo örkkejä", oli hänen veljensä lisännyt. Eradan hymyili. Pienestä pitäen oli Eradanilla ollut tapana sännätä kadulle torvien soidessa Pelennorilla ja hurrata yhdessä kansan mukana, kun soturit palasivat takaisin kaupunkiin vaarojen täyttämiltä sotaretkiltään. Ja joka kerralla oli hän toivonut olevansa yksi noista urheista miehistä, voivansa ratsastaa heidän joukossaan pää pystyssä, miekka vyöllä, panssaripaita auringonvalossa kimmeltäen. Nyt se päivä oli viimein koittanut ja hänen sydämensä oli pakahtumaisillaan ilosta.

Komppania saapui Osgiliathiin, Anduinin halkomaan rauniokaupunkiin, jonka toista puolta Vihollinen piti nykyisin hallussaan. Jäljellä olevaa kaupunkia vartioitiin jatkuvasti, yötä päivää, jotta örkit ja muut Sauronin palvelijat eivät pääsisi joen yli ryöstöretkille. Vartiointi ei kuitenkaan yleensä ollut kovin vaarallista - niin oli Anborn, muuan kokeneempi sotilas matkalla todennut. Yksittäiset rosvojoukot eivät olleet taistelussa Gondorin sotureiden veroisia, eikä toistaiseksi ollut mitään merkkejä siitä, että vihollinen pyrkisi Anduinin yli suurin joukoin. Vartioinnissa oli ennemminkin kyse Gondorin kunniasta. Käskynhaltija Denethor ei sallinut unohdettavan, että Osgiliath oli kerran ollut Gondorin kaunis ja elämää täynnä oleva pääkaupunki ja että sen mainetta oli puolustettava niin pitkään kuin mahdollista. Päättyneet olivat ne ajat, jolloin pahat olennot olivat vapaasti ryömineet autiokaupungin rauniossa.

Päällikkö Faramir oli vaitonainen. Hän käveli verkkaisesti pitkin joen rantaa ja määräsi miehiä asemiin. Eradan tiesi hyvin, että edellisenä kesänä Osgiliathissa oli käyty mahtava taistelu, jossa vihollisen pääsy Anduinin yli oli estetty, vaikka Itä-Osgiliath olikin menetetty. Suuri joen yli kulkeva silta oli katkaistu, ja käskynhaltijan pojat, jotka olivat taistelleet joen itäisellä puolella, olivat nipin napin päässeet turvaan uimalla Anduinin yli. Eradan muisti vielä elävästi, kuinka komppania oli palannut Minas Tirithiin suurina sankareina, ja kuinka kovasti hän oli tuolloin toivonut olevansa kuin Boromir: rohkea, kunnioitettu, aina valmiina taistoon.

Nyt Faramir johti komppaniaa, sillä hänen veljensä oli lähtenyt pohjoiseen suorittamaan jotakin tärkeää tehtävää, jonka merkityksestä kenelläkään ei tuntunut olevan selvää käsitystä. Eradan arveli, että Boromir oli mennyt etsimään sellaista apua, joka lopulta auttaisi Gondoria voittamaan sodan Vihollista vastaan. Kun Boromir palaisi, hänestä tulisi Gondorin historian suurin sankari, ja kaikkien aikojen ylistetyin valtias. Eradan mietti, miltä tämä tuntuisi Faramirista. Ehkä Faramir olikin niin vaitonainen juuri sen vuoksi, että hän oli aina elänyt ja tulisi aina elämään veljensä varjossa.

Ilta alkoi hämärtyä. Kuu nousi ja vieno tuuli suhisi kaislikossa. Eradan oli istunut koko päivän sotilaiden tuvassa ja alkanut jo vähän tuskastua, kun ei ollut päässyt suorittamaan minkäänlaista tehtävää. Ehkä häneen ei luotettu, koska hän oli pelkkä ensikertalainen. Hän oli joskus kuullut, että päällikkö Faramir oli harkitsevainen. Se varmaan tarkoitti vähän samaa kuin varovainen. Kunpa päällikkö vain antaisi Eradanille tilaisuuden, niin hän kyllä näyttäisi pystyvänsä suoriutumaan vartioinnista aivan samoin tai paremminkin kuin joku vanhempi sotamies.

Sotilaat, jotka eivät olleet vartiovuorossa, alkoivat käydä nukkumaan kivisen talon seinän vierustoille. Jotkut levittelivät maahan ohuita huopia, osa vain kääriytyi viittaansa. Myös Eradania oli kehotettu nukkumaan muutamia tunteja aikaisemmin, mutta hän ei ollut silloin tuntenut itseään väsyneeksi. Nyt oli toisin.

Hän oli juuri ajatellut lepuuttaa vähän silmiään, kun häntä puhuteltiin.

"Oletko valmis?"

Eradan ponkaisi heti pystyyn seinän vierustalta ja näki päällikön seisovan edessään.

"Kyllä, päällikkö", hän ilmoitti heti.

"Hyvä", Faramir sanoi.

Eradan seurasi päällikköään Anduinin rannalle. He kävelivät jonkin matkaa etelään ja pysähtyivät sitten paikkaan, jossa oli pala tuulen pieksämää kiviseinämää. Kenties se oli jonain päivänä ollut osa varakkaan ylimyksen kartanoa tai köyhän kalastajan torppaa - Eradanin silmissä eroa oli mahdoton nähdä.

"Tässä on meidän vartiopaikkamme", esitteli Faramir. "Damrod ja Mablung ovat sadan sylen päässä pohjoisempana."

Eradan nyökkäsi. Hän asettui istumaan seinän taakse lähelle ikkunan aukkoa, josta saattoi tarkkailla jokea niin, että vastarannalla liikkuja tuskin havaitsisi häntä, vaikka olisi ollut tarkkasilmäinen haltia.

"Onko tältä yöltä havaintoja vihollisista, päällikkö?" Eradan kysyi kotvan päästä yrittäen olla kuulostamatta liian innostuneelta.

"Ei, tänään on ollut hiljaista", Faramir lausui.

"Sehän on hyvä", Eradan vastasi nopeasti.

Faramir hymyili, mutta ei puhunut.

Keskiyö lähestyi. Anduin välkehti kalpean kuun valossa ja pienet laineet liplattivat unettavasti rantaveden kiviä vasten. Eradan yritti olla haukottelematta, siinä kuitenkaan täysin onnistumatta. Hän ihmetteli, kuinka päällikkö saattoi pysyä niin virkeänä, vaikka mitään ei tapahtunut. Koko illan Faramir oli istunut muutaman kyynärän päässä hänestä ja antanut katseensa vaeltaa jossakin Anduinin toisella puolella, välillä terästäen sitä, välillä rentoutuen.

Ilma oli viileä ja kostea, ja Eradan veti viittansa tiukemmin ympärilleen. Faramir käänsi katseensa nuoreen sotilaaseen.

"Näytät olevan kylmissäsi. Pieni verryttely tekisi sinulle varmaan hyvää."

"Ei minulla ole hätää, päällikkö", Eradan vastasi, mutta hänen äänensä oli unelias.

"Voisit mennä Damrodin ja Mablungin luo ja kysyä, ovatko he nähneet mitään erikoista. Kulje raunioiden läpi, älä nosta päätäsi liikaa. Örkitkin osaavat käytellä jousta."

"Selvä, päällikkö. Minä menen", Eradan sanoi kiitollisena siitä, että sai vihdoin jotakin tekemistä. Kuinka hän toivoikaan, ettei hänen ensimmäinen sotatehtävänsä olisi ollut näin ikävystyttävä. Mitä hän voisi kertoa tästä yöstä isälleen ja pikkuveljelleen sitten kun palaisi kotiin? Veli kuitenkin odottaisi silmät loistaen huimia tarinoita sankariteoista, eikä Eradan olisi halunnut tuottaa hänelle pettymystä.

Mutta Mablungilla ja Damrodillakaan ei ollut mitään kerrottavaa. He olivat pelanneet koko illan jonkinlaista peliä piirtämällä hiekkaan ruudukon ja siihen vuoronperään ristejä tai nollia.

"Minä johdan 7-3", kehaisi Damrod.

"Hän huijaa. Hän sotkee minun piirusteluani aina, kun silmäni välttää", väitti Mablung.

Eradan naurahti.

"Ainakin teillä on ollut jotain tekemistä. Päällikkö taas on niin keskittynyt vartiointiin, että tuskin edes puhuu kanssani."

"No olisit iloinen, ettei hän ole luennoinut sinulle Osgiliathin historiaa alkaen siitä kun Isildur ensi kertaa astui Keski-Maan kamaralle. Se nimittäin näyttää olevan hänen mieliaiheensa näillä kulmilla. Minä kerran nukahdin, kun olin hänen kanssaan vartiovuorossa, ja jouduin tekemään punnerruksia rangaistukseksi", Damrod paljasti.

"Niin, ei Faramir ole mikään lempeä päällikkö, vaikka niin joskus kuulee puhuttavan. Monikin leppoisaa palvelua odottanut on joutunut pettymään karvaasti", Mablung totesi.

"Ja ethän vain kerro, että pelasimme ristinollaa. Siitä joutuu tiskivuoroon", Damrod selitti.

Eradan olisi mielellään jäänyt hetkeksi jutustelemaan näiden kaverusten kanssa, mutta hän tiesi, että päällikkö odottaisi häntä pian takaisin, eikä hän halunnut joutua punnertamaan heti ensimmäisenä palveluspäivänään. Niinpä hän lähti kulkemaan takaisin samaa reittiä kuin oli tullutkin, mahdollisimman hiljaa ja nopeasti. Samoojan piti olla sellainen, nopea ja kevyt askeleiltaan.

Eradan saapui vartiopaikkaan, mutta hänen suureksi hämmästyksekseen se oli tyhjä. Päällikkö oli kadonnut. Hänen varusteensa, miekka ja jousi, olivat jääneet lepäämään raunion seinää vasten. Eradan katsoi kivetystä, jolla oli viimeksi nähnyt Faramirin istuvan, mutta vaikka hän olisi kuinka katsonut, se pysyi tyhjänä. Hänen hämmästykseensä alkoi sekoittua pelkoa.

Eradan vilkuili ympärilleen. Minne ihmeeseen Faramir oli mennyt? Eradan tiesi, ettei sotilaan milloinkaan pitänyt jättää vartiopaikkaansa ilmoittamatta, ja hän oli suhteellisen varma, että sama sääntö päti myös päälliköiden kohdalla. Ehkä Faramir oli huomannut jotain vastarannalla, ja lähtenyt hakemaan apujoukkoja. Mutta Eradan ei ollut kuullut hälytystä. Hän katsoi joelle muurin raosta, mutta ei nähnyt mitään erikoista. Hän otti muutaman varovaisen askeleen eteenpäin, kumartaen päätään, ja lopulta ryömi joen penkereelle ja kurkisti alas. Silloin hän näki päällikön. Tämä makasi rannalla pitkin pituuttaan, kasvot maata vasten. Eradan henkäisi kauhusta, nousi ja juoksi kompuroiden alas päällikkönsä viereen.

"Mikä hätänä? Mitä tapahtui?" hän huudahti.

Faramir ei vastannut. Eradan istui maassa ja tuijotti miestä, joka näytti hädin tuskin liikkuvan.

"Oletteko kunnossa? Oletteko loukkaantunut?" Eradan kyseli hädissään, unohtaen kaikki viisaat neuvot, joita hänen päähänsä oli taottu sotilaskoulutuksen aikana, vaikka tuskin ne olisivatkaan auttaneet häntä tällaisena hetkenä. Eradan näki, että Faramirin vaatteet olivat märät ja että rantahiekkaan oli painautunut askeleita: päällikön askeleet, jotka olivat menneet virtaan ja tulleet sieltä takaisin. Eradan katsoi saappaiden jälkiä ihmetyksen ja pelon vallassa. Mitä oli oikein voinut tapahtua? Faramir makasi maassa, kasvot käsivarsiin haudattuina.

Eradan tunsi kuinka sydän takoi hänen rinnassaan. Tuuli ujelsi vaimeana ylhäällä kaupungin raunioissa. Ja hän kuuli hiljaista nyyhkytystä. Päällikkö itki.

Eradan kohotti epäröiden kätensä ja kosketti Faramirin selkää.

"Ha-haenko... apua?" hän änkytti.

Faramir liikahti. Hetken päästä hän nousi istualleen ja vilkaisi Eradania yllättyneenä, kuin olisi nähnyt hänet ensimmäistä kertaa elämässään. Sitten Faramir käänsi katseensa kohti Anduinia, joka virtasi kohti etelää ja merta. Hän huokaisi syvään.

"Boromir on kuollut."

Eradan kavahti järkytyksestä, vaikka ei kyennytkään täysin ymmärtämään, mitä päällikkö oli juuri sanonut. Boromirko kuollut? Miten se voisi olla mahdollista?

Faramir katsoi pitkään kohti merta eikä puhunut. Hänen ilmeensä oli poissaoleva, ikään kuin hän olisi ollut vain etäisesti tietoinen nuorukaisesta, joka istui hänen vieressään sydän raskaana hämmennyksestä ja pelosta.

"Vene... näin veneen...", Faramir sanoi äkkiä, mutta hänen äänensä vaipui kuulumattomiin.

Eradan huokaisi ja ravisteli päätään. Päällikkö näytti niin kalpealta ja surun murtamalta. Ei tämä voisi enää jatkaa vartiointia.

"Pitäisikö... pitäisikö meidän mennä?" Eradan kysyi lopulta.

Faramir nyökkäsi. Hän nousi hitaasti jaloilleen – hänen vaatteensa olivat vedestä raskaat. He kiipesivät takaisin vartiopaikkaan, jossa Eradan riisui viittansa ja tarjosi sitä päällikölleen lämmikkeeksi. Faramir ei ottanut sitä vastaan, vaan neuvoi poikaa odottamaan, kunnes hän olisi ehtinyt sotilastuvalle ja lähettänyt kaksi uutta sotilasta jatkamaan vartiointia.

Myöhemmin, kun Eradan oli palannut sotilaiden talolle, Anborn tuli hänen luokseen ja kyseli, tiesikö hän mitään niistä miesten keskuudessa kiertävistä huhuista, jotka kertoivat ylipäällikkö Boromirin kuolemasta. Eradan kertoi Anbornille kaiken, minkä oli nähnyt. Anborn nyökytteli päätään miettiväisenä.

"Niin se on", Anborn totesi hiljaisella äänellä. "Yö voi viedä viestin omaisille."

* * *

Faramir ei milloinkaan unohtaisi Eradania. Poika oli aina ollut niin innokas, valmis ja pelkäämätön uusien tehtävien edessä, eikä koskaan kyseenalaistanut mitään tai murahdellut saamilleen käskyille. Ehkä Eradan oli ollut vähän kuin Boromir silloin, kun tämä oli hypännyt ensimmäistä kertaa sotaratsunsa satulaan ja puhaltanut merkkisoiton Gondorin torvesta.

Eradan oli ollut mukana Osgiliathin suuressa taistelussa - siinä viimeisessä yrityksessä pidätellä Vihollisen joukkojen vääjäämätöntä marssia Pelennorille. Eradan kuului niihin sotilaisiin, jotka eivät koskaan palaisi kotiinsa. Faramir oli viimeksi nähnyt hänet Anduinin jyrkällä rantatöyräällä, miekkailemassa hurjasti häntä kaksi kertaa isomman örkin kanssa. Lähettyvillä ei ollut näkynyt ainuttakaan Gondorin soturia; niin monet olivat jo ehtineet menettää henkensä. Örkki oli survaissut poikaa vatsaan, ja tämä oli menettänyt tasapainonsa ja pudonnut jokeen. Faramir oli kiirehtinyt paikalle, surmannut örkin, mutta Eradan oli jo mennyt. Virta oli siinä paikassa voimakas. Ehkä se oli kuljettanut Eradanin ruumiin pois, kauas, merelle asti.

Faramir nousi vuoteeltaan Parannuksen Tarhassa ja lähti ulos. Hoitajat olivat edellisenä päivänä kertoneet kauppias Herionin käyneen kysymässä pojastaan, joka oli palvellut Faramirin komppaniassa. Faramir oli ainoa, joka tiesi mitä Eradanille oli tapahtunut, joten hän katsoi velvollisuudekseen käydä kertomassa asiasta nuorukaisen isälle, vaikka olikin vielä toipilas. Tarhan johtajan päänpudistelut ja kulmien kurtistelut eivät tällä kertaa saisi Faramiria pyörtämään päätöstään. Sitä paitsi, kauppiaan perhe asui vain muutaman korttelin päässä.

Faramir kolkutti pienen ja vaatimattoman talon ovelle. Noin kuudentoista ikäinen poika ilmestyi oven rakoon. Hänen katseessaan oli sellaista surua, jonka Faramir tunsi. Poika tiesi jo.


Loppu

Avatar
athelas
Puolituinen
Viestit: 338
Liittynyt: Ma Joulu 19, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: synkmetsä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja athelas » Ma Tammi 30, 2006 9:02 pm

Tämä oli myö erittäin ihana! Kiitos!

faramir oli kuvattu tässä kylmemmäksi kuin muissa ficeissäsi, muuten aivan loistava. uo poika veljineen oli upea :D

Surullinen tarina ja surullinen loppu :cry:
"Neledh corvath an edhilerain no i venel
Odog an naughírath ne rynd gonui hain
Neder an hírath fírib, barad na ´urth
Mîn an mornhir ne had dûr în
Ned i dalath e-Vordor
Ennas i ngwath dorthar"

Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas » Ke Helmi 01, 2006 8:26 pm

Kiitos palautteesta, athelas. :)

Osaisitko sanoa tarkemmin, mikä jutussa antoi Faramirista kylmän vaikutelman? On kyllä totta, että Faramir on tässä aika etäinen, koska Eradan ei oikein tunne häntä ja tulkitsee häntä väärin muutamassa kohdassa. Ja tein myös Faramirista tarkoituksella vähän poissaolevan tuossa alussa, koska hän oli juuri pari päivää aiemmin kuullut Gondorin torven äänen ja aavisteli pahinta...

Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune » To Helmi 02, 2006 5:37 pm

Aivan ihana, kyyneleet tuli silmiin. En oikein muuta osaa sanoa tarinasta, kuin että oli todella hyvä ja koskettava.
*pyyhkii silmäkulmiaan*
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009

Avatar
athelas
Puolituinen
Viestit: 338
Liittynyt: Ma Joulu 19, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: synkmetsä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja athelas » Pe Helmi 03, 2006 4:19 pm

no ei välttämättä kylmaa vaan juuri tuollaisen poissaolevan *pieni oli taas ihan ajatuksissaan :) *

Eikö löytyisi enään Faramir-aiheisia ficcejä? Niitä edelleen niin mieluusti lukisin :wink:
"Neledh corvath an edhilerain no i venel
Odog an naughírath ne rynd gonui hain
Neder an hírath fírib, barad na ´urth
Mîn an mornhir ne had dûr în
Ned i dalath e-Vordor
Ennas i ngwath dorthar"

Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas » Pe Helmi 03, 2006 9:47 pm

Kiitos, Andune. :)

Athelas, minulla on työn alla yksi Faramir-ficci (se tulee olemaan erittäin Faramir-keskeinen, koko juttu on hänen näkökulmastaan), mutta menee varmaan jokunen päivä että saan siitä julkaisukelpoisen. :)

Avatar
athelas
Puolituinen
Viestit: 338
Liittynyt: Ma Joulu 19, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: synkmetsä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja athelas » Ma Helmi 06, 2006 8:56 pm

*hieroo käsiään yhten* Faramirkeskeinen..kuulostaa erittäin hyvältä!

heti kun saat sen valmiiksi niin tieto minulle :D :D
"Neledh corvath an edhilerain no i venel
Odog an naughírath ne rynd gonui hain
Neder an hírath fírib, barad na ´urth
Mîn an mornhir ne had dûr în
Ned i dalath e-Vordor
Ennas i ngwath dorthar"

Avatar
athelas
Puolituinen
Viestit: 338
Liittynyt: Ma Joulu 19, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: synkmetsä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja athelas » Pe Helmi 10, 2006 3:39 pm

onko jo valmis? onko? onko?

*hyppii ylös ja alas*
"Neledh corvath an edhilerain no i venel
Odog an naughírath ne rynd gonui hain
Neder an hírath fírib, barad na ´urth
Mîn an mornhir ne had dûr în
Ned i dalath e-Vordor
Ennas i ngwath dorthar"

Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas » Pe Helmi 10, 2006 8:10 pm

Onpa ihanaa että olet noin innokas :D . Yritän saada sen postattua tänä viikonloppuna.

Merenwen

Mahtavaa...

Viesti Kirjoittaja Merenwen » Pe Helmi 10, 2006 11:01 pm

kerrassaan mahtava kertomus... :) olen ihan uusi tulokas täällä, mutta menen varmasti heti lukemaan kaikki kirjoitelmasi... Mahtava tyyli kirjoittaa, en voi muuta kuin ihailla!! :) mitkä lahjat. :)

Piratesse
Vitam Piratae Aligo
Viestit: 781
Liittynyt: Su Marras 06, 2005 11:26 pm
Paikkakunta: Shin-Ra HQ

Viesti Kirjoittaja Piratesse » La Helmi 11, 2006 1:16 pm

Oi, tämä oli hieno kuvaus. Pidin siitä miten Faramirin miehet näkee sen. Minäkin olen jotenkin ajatellut sen "töissä" viileämmäksi ja jyrkemmäksi, kuin mitä se siviilissä olisi.

Eradan oli varsin herttaisen ja naivin oloinen nuori mies. Sääli, että sekin sitten kaatui lopuksi. Ei ole kovin hyvää aikaa kasvattaa kokemusta ja taistelutaitoja ennen tositilanteita. voi kurjuus.

Mjoo, luin tämän jo pari päivää sitten, enkä silloin kerinnyt kommentoida. Mutta tykkäsin kovasti.
Vuoden tulokas 2006/ Vuoden Originaalikirjoittaja 2007/2008

Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas » La Maalis 11, 2006 10:43 pm

Kiitokset vain palautteesta näin kuukausi myöhässä, Merenwen ja Piratesse! Ja toivottavasti sinuakin vielä näkyy täällä, Merenwen. :)

Tämä ficci tuntuu minusta nyt jälkikäteen jotenkin oudolta, mutta kai se on vain tuo Eradanin hahmo. Jotenkin siihen oli tosi vaikea samastua ja sen takia minä varmaan menin tappamaan sen tuossa lopussa. Koko hommelin ainoa tarkoitus kun oli saada kuvattua tuo miten Faramir reagoi Boromirin hautajaisveneeseen... Mutta kiva kuitenkin että tykkäsitte tästä jutusta. :)

Niénor
Samooja
Viestit: 481
Liittynyt: To Maalis 04, 2004 9:31 pm

Viesti Kirjoittaja Niénor » To Huhti 13, 2006 4:28 pm

Ai että kun piristävää lukea tälläinen ficci pitkästä aikaa :)

Pitää kyllä sanoa että kuvailusi on oikein sujuvaa ja selittää paljon lukijalle. Yhdessä vaiheessa kyllä ihmettelin miten kasvot voi haudata käsivarsiin. Minusta Faramir oli samanlainen kuin kirjassa. Sinun ficissäsi ehkä hieman hiljaisempi, mutta jokaisella on oma tyylinsä tulkita jotakin henkilöä. Eradanin kuolema lopussa, ja Faramirin suru nähdessään sen veneen, sinulla on homma hanskassa.

Tuo ristinolla ja punnerrus juttu *virne* Ihana lisäys ja yksityiskohta tähän ficciin. Enpä olisi arvannut että Keski-Maassa on keksitty ristinolla XD Vartiovuoriot, miesten pelit ja vitsailut, ne olivat minun mieleisiä yksityiskohtia, jota jokainen tarina kaipaa.

Eradan on symppis.
"Kaikki menee hyvin, poikani, kunhan kuuntelet päällikköäsi ja noudatat hänen käskyjään", oli isä evästänyt poikaansa hetki sitten. "Ja varo örkkejä", oli hänen veljensä lisännyt. Eradan hymyili. Pienestä pitäen oli Eradanilla ollut tapana sännätä kadulle torvien soidessa Pelennorilla ja hurrata yhdessä kansan mukana, kun soturit palasivat takaisin kaupunkiin vaarojen täyttämiltä sotaretkiltään. Ja joka kerralla oli hän toivonut olevansa yksi noista urheista miehistä, voivansa ratsastaa heidän joukossaan pää pystyssä, miekka vyöllä, panssaripaita auringonvalossa kimmeltäen. Nyt se päivä oli viimein koittanut ja hänen sydämensä oli pakahtumaisillaan ilosta.
En nyt oikein saa tästä ficistä mitään rakentavaa esiin. Erittäin kivasti kirjoitettu tarina. Anteeksi, tästä kommentista ei tullut nyt yhtään mittään, lomatunnelmat on päällä XD Kiitoksia lukukokemuksesta.
Kohtalon valtias

"How do you pick up
the threads of an old life?
How do you go on
when in your heart
you begin to understand
there is no going back"


Ken Follett - TAIVAAN PILARIT

Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas » La Huhti 15, 2006 1:43 pm

Kiitokset palautteesta Niénor, mukavaa että pidit! :) Tämä onkin ihan näitä ekoja ficcejäni, ja vähän outo juttu jotenkin. Minä kirjoittaessani mietin tuota "kasvot haudattuina käsivarsiin" juttua vaikka kuinka, en oikein osannut kuvailla Faramirin asentoa. Enkä osaisi vieläkään. Olisi varmaan pitänyt laittaa se istumaan sittenkin :).

Faramirin hiljaisuudesta - en kuvittele että hän olisi aina yhtä hiljainen kuin tässä jutussa. Hän oli tässä juuri muutama päivä sitten kuullut Gondorin torven äänen ja oli sen takia vähän muissa maailmoissa (miettien sitä onko Boromir elossa ja näin poispäin). Mutta en voinut sitä tuossa jutussa selittää, kun se on Eradanin näkökulmasta eikä hän ollut sitä torven ääntä kuullut ja vaikka olisi kuullutkin, ei olisi osannut aavistaa mitään pahaa.

Damrodista, Mablungista ja Anbornista kirjoittelin jo aikaisemmin "Ruhtinas Faramir ja puolijärkinen prinssi" -ficciini (jota en välttämättä suosittele luettavaksi koska se on pitkä kuin nälkävuosi ja eka ficcini). Mutta heistä oli minusta mukava kirjoittaa... Ristinolla on aika simppeli ja ehkä vanhakin peli, niin että en oikeastaan näe mitään syytä mikseivät sotilaat olisi voineet sellaista pelailla. Täytyyhän heillä sentään jotain ajanvietettä olla :). Tuossa toisessa ficissä he pelaavat peräti noppaa, niin kuin Muskettisoturit konsanaan.
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010

Marnie
... has left the building
Viestit: 866
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2004 11:02 pm
Paikkakunta: juhannukseen asti Australia

Viesti Kirjoittaja Marnie » La Helmi 03, 2007 1:32 pm

Ensimmäinen kappale sai minut hymyilemään - Eradan tuntui niin iloiselta päästessään lopultakin sotilaiden mukaan (ja muutenkin minulle tuli tuosta sellainen olo, että melkein kaikki Minas Tirithin pojat ja nuoret miehet ajattelevat samalla tavalla; että ne odottavat päivää jolloin pääsevät puolustamaan maataan). Minusta on kiva idea kirjoittaa tämä ’Faramir näkee kuolleen Boromirin’ -ficci ihan tällaisen tavallisen rivisotilaan näkökulmasta, nuoren pojan jolle kuolema - ja elämä - taitaa olla vielä aika vierasta. (Ai niin, ja pidin tuosta Eradanin pikku sivulauseajatuksesta; että se Itä-Osgiliathin menetyksen aikaan toivoi olevansa kuin Boromir - Boromirhan se veljeksistä varmasti olikin se kunnioitetumpi, koska se oli niin perin pohjin sotilas - niin oli Faramirkin, mutta Faramirilla on myös aikaa ja sydäntä muille, Boromirin mielestä vähäpätöisimmille asioille.)

Eradan tulkitsee Faramiria hiukan pieleen ^^ ei Faramiria voi kuvitella olevan vaitonainen sen takia että sitä harmittaisi olla aina Boromirin varjossa (vaikka se, että Eradan miettii niin, onkin ymmärrettävää), vaan sen takia että se on huolissaan veljestään.

Minä tykkäsin Faramirista tässä - se on ihana mies; ottaa ensikertalaisen omaksi parikseen vartiovuorolle opettaakseen sitä (ja varmaan myös nähdäkseen millainen mies se on), kun se huomaa että Eradan on väsynyt, se lähettää sen kävelylenkille ettei poika nuokahtaisi vartiopaikalleen (ja varmasti teki sen myös siksi, että se olisi ollut Eradanille noloa ^^).
Minne ihmeeseen Faramir oli mennyt? Eradan tiesi, ettei sotilaan milloinkaan pitänyt jättää vartiopaikkaansa ilmoittamatta, ja hän oli suhteellisen varma, että sama sääntö päti myös päälliköiden kohdalla.
Tuntuu höpsöltä lainata tällainen kohta ^^ mutta se on hauska, se sai minut hihittämään. Piilohuumoria. ^^ (Ja samalla se kertoo Eradanin kokemattomuudesta.)

Ja tuo loppuosa, Faramir itkemässä rannalla, ja kauhistunut Eradan löytämässä sen ja yrittämässä auttaa oli jotain todella liikuttavaa. En voi sanoa muuta kuin että Faramir-parka (ja Boromir-parka, myös. Sillä olisi ollut vielä niin paljon elämää elettävänään). -Ja tuo ihan lopetus oli vielä surullisempi - sellainen Faramir on, velvollisuudentuntoinen ja ymmärtäväinen - ja tuo, että Eradanin veli tiesi jo sen kuolemasta sopi tähän ficciin totta kai tosi hyvin.

Kaunista ja surullista tekstiä, ja minä tykkäsin kovasti. Tämä on oikeasti yksi hienoimmista tämän aiheen ficeistä joita minä olen lukenut.
Look at it this way, Wayne - we will always have Saskatchewan. Shelly, NX

Draamaficcari '05 ja '06, Kommaaja '07 | Viimavaarojen varjo ~ Ei palaisi pohjoiseen Halbarad.

Vastaa Viestiin