Angmarin kuningatar (MS, PG-13) 1. luku 02.03.
Lähetetty: Ke Maalis 01, 2006 1:29 am
Wellwell, ensimmäinen ficcini (ja vannoin, etten koskaan kirjoittaisi sitä. Niinpä niin). Huomasin selatessani, että joku muukin oli samansuuntaisesti ehtinyt kirjoittamaan. Nimessä kuitenkin pieni ero, ja sisällöt kaukana toisistaan.
Title: Angmarin noitakuningatar (kuulostaa paljon paremmalta engl > Queen of Angmar
Author: Elenna
Genre: draama/romance
Beta: Ei (käännetty ruotsin kielestä vaihtelevalla menestyksellä. Jos haluat betaksi, ilmoittele)
Rating: PG-13, mutta tämän ymmärtäminen vaatinee hieman enemmän ikää
Summary: Historianlehtien havinaa.
Ja voin vihjata, että jos ja kun pääsen tässä vauhtiin ja saan kirjoitelman samalle tasolle kuin ajatukseni, niin Legolas tulee kohtaamaan valittunsa ^^
Ainakin Silmarillion kannattaa olla hallussa ennen tätä
Feedback: Mielellään. Vaikka tätä hieman (tai hieman enemmän) tuputettua prologia ei saa heti tappaa.
Prologi
Kun valar ja Valinorin eldar lähtivät Eärendilin pyynnöstä auttamaan Ardan kansoja heidän epätoivossaan Vihan sodassa Morgothia vastaan, saapuivat heidän mukanaan maiar, ennen maailmaa syntyneet, voimakkaat ja mahdilliset valarin palvelijat. Morgoth sai monet maiarista kääntymään pimeyteen ja kauhistuttavin näistä viekoitelluista oli itse Sauron. Vihan sodan päätteeksi Morgoth syöstiin tyhjyyten.
Varda, Manwën puoliso, tähtien tekijä, haltiain lempijumalatar Elbereth kääntyi katsomaan taakseen kohti Ardaa ja pysähtyi jääden jälkeen muista valoista. Hänen silmänsä pyyhkäisivät Ardaa ja hänen huuliltaan kuului heikko huokaus. Viimeisellä läntisellä, jäisen tuulen pieksemällä mereensyöksyvällä kallionjyrkänteellä seisoi yksin Vardan sydäntä lähinnä oleva maia. Naisen yönmustat hiukset hulmusivat hänen ympärillään raskaan viitan tavoin ja avaruuden sisälleen kätkevät silmät oli suunnattu valaa kohti.
Elaynah, puoliksi haltia, puoliksi maia, oli jäänyt Ardalle. Syytä maia ei ollut tiennyt, mutta sanoi sydämensä pakottavan hänet tähän vaikeaan valintaan. Valar olivat suostuneet raskain sydämin ja antaneet hänelle siunauksensa. Varda pudisti hienokseltaan päätään ja jatkoi matkaansa kohti Valinoria.
1500 vuotta Vihan sodan päättymisen jälkeen (eli Toisen ajan vuonna 1500) Morgothin palvelijan Sauronin mahti kasvoi, ja valtasormukset taottiin. Petettyään Eregionin haltiaseppoja hän alkoi koota joukkojaan ja matkusti ympäri Keski-Maata. Saapuessaan Sinivuorille hän kohtasi Elaynahin. Tämä muistutti Sauronia jostain, minkä hän oli kadottanut kauan sitten. Muisto oli ensin katkeransuloinen ja sitten liian kipeä tunnettavaksi. Hän langetti maian päälle harvinaislaatuisen kirouksen – ja katso, naisen edessä seisoi tulesta tehty ratsu, täynnä voimaa ja uhmaa.
- Katso, miten sen viha leiskuu. Tehtäväsi on ratsastaa. Näin sanoen Sauron oli kadonnut.
Tummahiuksinen nainen kohotti katseensa ylvääseen hevoseen, jonka silmissä hehkui lohikäärmeen pahansuopuus. Hän ei pääsisi ilmestystä pakoon eikä voisi kävellä poiskaan, sen hän tunsi. Tahtojen taistelun olisi alettava. Jo ratsun selkään nouseminen vaati paitsi vakaata päättäväisyyttä myös erikoislaatuisia voimia. Hänen oli suljettava ajatuksensa suojaavan muurin taakse, ettei tuliolento voinut lukea hänen mieltään ja siten saada yliotetta. Taival tulisi olemaan vaikea.
Toisen ajan vuonna 1600 Sauron sai Mustan Tornin (Barad-dûr), itäiseen Mordorin maahan Varjovuorten (Ephel Dúath) taakse rakentamansa linnoituksen, valmiiksi. Sauronin ja Haltioiden sota alkoi ja taistelukentillä Elrondin ja Gil-galadin vierellä oli tulesta tehty hevonen selässään mahtava haltiasoturi (maiaperintöään hän ei paljastanut edes Gil-Galadille). Sauron lyötiin ja hän vetäytyi syvälle Mordoriin.
Vuoden 2200 jälkeen paljastivat itsensä ensi kerran sormusaaveet, yhdeksän ihmisten kuningasta jotka sormukset olivat turmelleet. Voimakkain näistä, Noitakuningas, ilmestyi tuhottuun Eregioniin josta hän Sauronin ennustuksen mukaan löysi tulisen ratsun ja maianeidon. Noitakuninkaan piinattu mieli valaistui hetkeksi ja hän astui lähemmäs. Silloin korskahti pystyyn tuo pimeän olento, Sauronin itsensä luoma tulinen hevonen ja asettui noitakuninkaan ja emäntänsä väliin. Niin kunnioittavasti ja varmasti oli Elaynah tätä olentoa kohdellyt, että oli saanut Sauronin luomuksen tuntemaan kiintymystä. Noitakuningas pakeni tuntemuksiaan, kun taas maia ja tulihevonen suuntasivat uusiin ja uusiin taisteluihin.
Vasta Númenorin tuhouduttua Sauron kohtasi Elaynahin uudelleen. Hän havaitsi yrityksensä saada maia käännettyä tulen kautta omalle puolelleen pahasti epäonnistuneen, ja lupasi tälle toisen olennon häälahjaksi kun maia olisi noitakuninkaan puoliso.
Seuraavien vuosien aikana muodostettiin haltioiden ja ihmisten Viimeinen liitto. Sauron tuhottiin, Elendil ja Gil-Galad kukistuivat ja Isildur otti Sormusten Sormuksen.
Liiton eturiveissä Elrondin rinnalla taisteltuaan oli Elaynah ansainnut sekä haltioiden että ihmisten luottamuksen ja kunnioituksen. Elrondin ja Celebríanin häiden jälkeen häntä alettiin kutsua haltiakuningattareksi, vaikka hän tuota nimitystä itse vierastikin. Hän kuului Viisaisiin (istari eli velhot sekä eldarin suurimmat), ja toi ensimmäisenä julki ajatuksen pahuuden piileskelystä Dol Guldurissa.
Havaittuaan tukikohtansa paljastuneen noitakuningas lähti kohti Arnoria ja Carn Dûrnia.
Ja tästä alkaa varsinainen tarina.
A/N: Hieman sekava prologi, pahoittelen. Piti vain saada kaikki oleelliset asiat mainittua ja lisäksi minulla ruotsinkielisenä tämä suomen kieli tökkii hieman..
Mutta katsotaanpa jos tähän tulisi jatkoa.
Title: Angmarin noitakuningatar (kuulostaa paljon paremmalta engl > Queen of Angmar
Author: Elenna
Genre: draama/romance
Beta: Ei (käännetty ruotsin kielestä vaihtelevalla menestyksellä. Jos haluat betaksi, ilmoittele)
Rating: PG-13, mutta tämän ymmärtäminen vaatinee hieman enemmän ikää
Summary: Historianlehtien havinaa.
Ja voin vihjata, että jos ja kun pääsen tässä vauhtiin ja saan kirjoitelman samalle tasolle kuin ajatukseni, niin Legolas tulee kohtaamaan valittunsa ^^
Ainakin Silmarillion kannattaa olla hallussa ennen tätä
Feedback: Mielellään. Vaikka tätä hieman (tai hieman enemmän) tuputettua prologia ei saa heti tappaa.
Prologi
Kun valar ja Valinorin eldar lähtivät Eärendilin pyynnöstä auttamaan Ardan kansoja heidän epätoivossaan Vihan sodassa Morgothia vastaan, saapuivat heidän mukanaan maiar, ennen maailmaa syntyneet, voimakkaat ja mahdilliset valarin palvelijat. Morgoth sai monet maiarista kääntymään pimeyteen ja kauhistuttavin näistä viekoitelluista oli itse Sauron. Vihan sodan päätteeksi Morgoth syöstiin tyhjyyten.
Varda, Manwën puoliso, tähtien tekijä, haltiain lempijumalatar Elbereth kääntyi katsomaan taakseen kohti Ardaa ja pysähtyi jääden jälkeen muista valoista. Hänen silmänsä pyyhkäisivät Ardaa ja hänen huuliltaan kuului heikko huokaus. Viimeisellä läntisellä, jäisen tuulen pieksemällä mereensyöksyvällä kallionjyrkänteellä seisoi yksin Vardan sydäntä lähinnä oleva maia. Naisen yönmustat hiukset hulmusivat hänen ympärillään raskaan viitan tavoin ja avaruuden sisälleen kätkevät silmät oli suunnattu valaa kohti.
Elaynah, puoliksi haltia, puoliksi maia, oli jäänyt Ardalle. Syytä maia ei ollut tiennyt, mutta sanoi sydämensä pakottavan hänet tähän vaikeaan valintaan. Valar olivat suostuneet raskain sydämin ja antaneet hänelle siunauksensa. Varda pudisti hienokseltaan päätään ja jatkoi matkaansa kohti Valinoria.
1500 vuotta Vihan sodan päättymisen jälkeen (eli Toisen ajan vuonna 1500) Morgothin palvelijan Sauronin mahti kasvoi, ja valtasormukset taottiin. Petettyään Eregionin haltiaseppoja hän alkoi koota joukkojaan ja matkusti ympäri Keski-Maata. Saapuessaan Sinivuorille hän kohtasi Elaynahin. Tämä muistutti Sauronia jostain, minkä hän oli kadottanut kauan sitten. Muisto oli ensin katkeransuloinen ja sitten liian kipeä tunnettavaksi. Hän langetti maian päälle harvinaislaatuisen kirouksen – ja katso, naisen edessä seisoi tulesta tehty ratsu, täynnä voimaa ja uhmaa.
- Katso, miten sen viha leiskuu. Tehtäväsi on ratsastaa. Näin sanoen Sauron oli kadonnut.
Tummahiuksinen nainen kohotti katseensa ylvääseen hevoseen, jonka silmissä hehkui lohikäärmeen pahansuopuus. Hän ei pääsisi ilmestystä pakoon eikä voisi kävellä poiskaan, sen hän tunsi. Tahtojen taistelun olisi alettava. Jo ratsun selkään nouseminen vaati paitsi vakaata päättäväisyyttä myös erikoislaatuisia voimia. Hänen oli suljettava ajatuksensa suojaavan muurin taakse, ettei tuliolento voinut lukea hänen mieltään ja siten saada yliotetta. Taival tulisi olemaan vaikea.
Toisen ajan vuonna 1600 Sauron sai Mustan Tornin (Barad-dûr), itäiseen Mordorin maahan Varjovuorten (Ephel Dúath) taakse rakentamansa linnoituksen, valmiiksi. Sauronin ja Haltioiden sota alkoi ja taistelukentillä Elrondin ja Gil-galadin vierellä oli tulesta tehty hevonen selässään mahtava haltiasoturi (maiaperintöään hän ei paljastanut edes Gil-Galadille). Sauron lyötiin ja hän vetäytyi syvälle Mordoriin.
Vuoden 2200 jälkeen paljastivat itsensä ensi kerran sormusaaveet, yhdeksän ihmisten kuningasta jotka sormukset olivat turmelleet. Voimakkain näistä, Noitakuningas, ilmestyi tuhottuun Eregioniin josta hän Sauronin ennustuksen mukaan löysi tulisen ratsun ja maianeidon. Noitakuninkaan piinattu mieli valaistui hetkeksi ja hän astui lähemmäs. Silloin korskahti pystyyn tuo pimeän olento, Sauronin itsensä luoma tulinen hevonen ja asettui noitakuninkaan ja emäntänsä väliin. Niin kunnioittavasti ja varmasti oli Elaynah tätä olentoa kohdellyt, että oli saanut Sauronin luomuksen tuntemaan kiintymystä. Noitakuningas pakeni tuntemuksiaan, kun taas maia ja tulihevonen suuntasivat uusiin ja uusiin taisteluihin.
Vasta Númenorin tuhouduttua Sauron kohtasi Elaynahin uudelleen. Hän havaitsi yrityksensä saada maia käännettyä tulen kautta omalle puolelleen pahasti epäonnistuneen, ja lupasi tälle toisen olennon häälahjaksi kun maia olisi noitakuninkaan puoliso.
Seuraavien vuosien aikana muodostettiin haltioiden ja ihmisten Viimeinen liitto. Sauron tuhottiin, Elendil ja Gil-Galad kukistuivat ja Isildur otti Sormusten Sormuksen.
Liiton eturiveissä Elrondin rinnalla taisteltuaan oli Elaynah ansainnut sekä haltioiden että ihmisten luottamuksen ja kunnioituksen. Elrondin ja Celebríanin häiden jälkeen häntä alettiin kutsua haltiakuningattareksi, vaikka hän tuota nimitystä itse vierastikin. Hän kuului Viisaisiin (istari eli velhot sekä eldarin suurimmat), ja toi ensimmäisenä julki ajatuksen pahuuden piileskelystä Dol Guldurissa.
Havaittuaan tukikohtansa paljastuneen noitakuningas lähti kohti Arnoria ja Carn Dûrnia.
Ja tästä alkaa varsinainen tarina.
A/N: Hieman sekava prologi, pahoittelen. Piti vain saada kaikki oleelliset asiat mainittua ja lisäksi minulla ruotsinkielisenä tämä suomen kieli tökkii hieman..
Mutta katsotaanpa jos tähän tulisi jatkoa.