Voi ei!
Pidin ihan hirveän paljon. Ihanan tunnelmallinen juttu. Voi.
Faramirin osuus oli kirjoitettu ihanan lapsenomaisesti. Ei se täällä haitannut yhtään

,vaikka kuvittelisin kyllä 11-vuotiaan hieman kypsyneemmäksi. Tähän tuo silti sopi enkä lähtisi sitä muuttamaan mihinkään suuntaan, se oli täydellinen noin. Ja nuo Faramirin ajatukset, kun piti laittaa sotilas häntä vartioimaan.. Voi voi, sietämättömän ihanaa.
Denethor. *pitkä hiljaisuus* Tämä sai minut miltei kyyneliin. Miten isä oikeasti rakasti lastaan, ei vain ymmärtänyt tätä... Se oli niin todellinen. Ei, enää minulla ei ole inhokkeja TSH:ssa, ei tämän jälkeen kun sinä ja Annatar olette käännyttäneet minut Denetohrin suhteen. tuo mieshän oli ihana, vain hiukan kömpelö. Tuo ei ole oikea sana sitä kuvaamaan, ei hän kömpelö ollut, mutta sanotaan nyt että ihmisasioissa olikin. Kun mainitsit Thorongilin vihollisena, voih... En ihan sentään huutanut ääneen. En tiedä miksi se sai minut niin tunteiden valtaan.... Se vain.. Noh. Antaa olla. Tuo miten Denethor murtui lopulta palantírin kanssa... Jotain ihan uskomatonta.
Epilogi oli ihana. Ihana. Oikeasti, olin alkaa itkemään uudelleen. Faramirin piiloleikkimuisto... *niisk* Kyllä ne ajat olivat hyviä. Ei voi muuta sanoakaan.
Pidin tästä todella, jos et vielä huomannut. Ja kasasin itseni kommenttien suhteen

(Edellinen tänään kirjoittamani kommentti (muuten sinulle) ei ollut oikein kehuttava.)
Tämä ficci oli täynnä ihanaa tunnelmaa ja tunteita, ja se tuntui selittävän paljon asioita, ainakin Denethorin puolelta. Voi, olen otettu, paras pitkään aikaan lukemani juttu, täytyy sanoa.