Pikkuveli (songfic, G)

Draamaa, angstia ja vakavia aiheita.

Valvojat: Likimeya, Andune

melian
Örkki
Viestit: 64
Liittynyt: Su Huhti 16, 2006 9:53 pm
Paikkakunta: Rohanin ja Konnun väliä

Pikkuveli (songfic, G)

Viesti Kirjoittaja melian » La Kesä 10, 2006 3:36 pm

Title: Pikkuveli
Author: melian
Rating: G
Genre: songfic, draama, lievä angst
Disclaimer: Tolkienin hahmoja ;)
Summary: Boromir muistelee veljeään Faramiria
Feedback: Kyllä kiitos!
A/N: Tämän ficin idea alkoi muhia päässäni jo aikaa sitten, mutta siitä ei aivan tullut sellainen kuin halusin… Toivottavasti tykkäätte ^^
Biisi on siis PMMP:n Pikkuveli.



Pikkuveli

Tumma on taivas ja pimennetyt puut
Kun matkustan pikkuveljen luota kaupunkiin
Olisin halunnut jo jäädä kotiin
Herätä aamulla aikaisin lumiauran kolahduksiin


Istun Elrondin neuvonpidossa ja kuuntelen tarinaa Sormusten Sormuksesta, joka Sauronin kädessä voi tuhota Keski- Maan kaikki kansat. Gandalf puhuu koko maailman kohtalosta, mutta minun ajatukseni harhautuvat sinun luoksesi, pikkuveli.
Sinä, Faramir Denethorin poika, olet aina ollut se vähäisempi ja heikompi meistä. Isämme on suosinut minua enemmän, sillä minä olen sinua sotaisampi ja vahvempi.
Mutta silti sinä olet kuin puolet minusta, veljeni.

Pysy aina pikkuveljenä
Ja lintuna
Älä koskaan miehisty
En meidän taloon lisää aikuisia halua


Joskus minua väsyttää olla niin vahva ja luotettava. Joskus haluaisin sanoa vain “ei” isälleni, vetäytyä huoneeseeni ja välittää vain omasta elämästäni. Ja kun isäni, käskynhaltijani, kysyy minulta mielipidettä, haluaisin vain sanoa, että en tiedä. Haluaisin viettää edes hetken lintuna, niin kuin sinä, veljeni, mutta en voi.
Lupaa minulle, ettet anna sodan piirtää liian syviä juonteita kasvoillesi; lupaa, että opit vielä rakastamaan muutakin kuin hopeisena välkkyviä aseita.
Mutta ei, isämme haluaa sinunkin sotivan ja laativan järkeviä strategioita taistelujen varalle. Hän tekee sinustakin kovan ja harmaan, Faramir, hän tekee sinusta kuin kuolleen kiven.
Veljeni, pysy lintuna, edes jossain sydämesi kolkassa.

Tiedän kyllä, että undulaatit tapaavat
Miesten vessoissa turpiinsa saada
Mutta vielä pikkuveli lukee aamulla
Sängyssä mun kanssa, sängyssä mun kanssa
Sarjakuvia


Ethän sinä ole heikko, Faramir, vaikka usein voitinkin sinut painikisoissamme ja leikkitappeluissamme. Sinun sisälläsi palaa tuli, joka on valmis kuluttamaan kaikki Gondorin ja Minas Tirithin viholliset loppuun viimeiseen saakka. Sinussa asuu luja, rautainen tahto, vaikka ruumiilliset voimasi eivät olekaan tarpeeksi vahvat tottelemaan sitä.
Veljeni, sinä tulet vielä löytämään voimasi, tulet taistelemaan urhoollisesti ja rohkeasti ja lyömään vihollisesi. Sinä löydät vielä rakkauden, Faramir, pikkuveljeni.

Keskityn taas kuuntelemaan Gandalfin rauhallista puhetta Sormuksesta. Voisinko sen avulla pelastaa Gondorin, isäni, - sinut, veli?

Pysy aina pikkuveljenä
Ja lintuna
Älä koskaan miehisty
En meidän taloon lisää aikuisia halua
urpå

Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas » La Kesä 10, 2006 5:53 pm

Mukavaa, että päätit kirjoittaa Faramirista (tai Boromista - miten sen nyt ottaa). :) Tuo kappale ei ole minulle tuttu, mutta sanat vaikuttivat ihanilta, vaikka ehkä vähän moderneilta Keski-Maahan.

Oikeastaan minusta olisi ollut parempi sijoittaa tämä Boromirin ja Faramirin nuoruuteen, esim. silloin kun he olivat vaikkapa 20- ja 15-vuotiaita. Sormuksen sodan aikaan Faramir oli kuitenkin ollut sotilaana jo melkein 20 vuotta, joten Boromirin on vähän myöhäistä alkaa toivoa, että Faramir "pysyisi lintuna edes jossain sydämensä kolkassa" (mikä on sinänsä hyvin kaunis ajatus).

Pidin tästä kohdasta:
Joskus minua väsyttää olla niin vahva ja luotettava. Joskus haluaisin sanoa vain "ei" isälleni, vetäytyä huoneeseeni ja välittää vain omasta elämästäni. Ja kun isäni, käskynhaltijani, kysyy minulta mielipidettä, haluaisin vain sanoa, että en tiedä.
Boromirin asema esikoisena ei varmasti ollut mitenkään helppo, ja se välittyy hyvin tässä kohdassa. Hänellä oli suuret paineet menestyä, ja luulen että se osaltaan vaikutti siihen, miksi hän lopulta epäonnistui testissä eli yritti ottaa Sormuksen.
Sinä, Faramir Denethorin poika, olet aina ollut se vähäisempi ja heikompi meistä. Isämme on suosinut minua enemmän, sillä minä olen sinua sotaisampi ja vahvempi.
Mutta silti sinä olet kuin puolet minusta, veljeni.
(...) vaikka ruumiilliset voimasi eivät olekaan tarpeeksi vahvat tottelemaan sitä.
Nuo kohdat häiritsevät minua, vaikka on ehkä vähän vaikea perustella miksi. Kyseessähän on Boromirin näkemys asiaan, ja hän kyllä eittämättä piti itseään Faramiria vahvempana ja rohkeampana niin leffassa kuin kirjassakin. Leffassa hän kyllä olikin ihan oikeassa, mutta kirjassahan veljesten todettiin olevan todellisuudessa yhtä rohkeita. Kirjan Denethor ei myöskään missään nimessä suosinut Boromiria hänen vahvuutensa vuoksi, vaan koska Boromir oli kuuliaisempi (tai niin Denethor ainakin kuvitteli).

Yleisesti ottaen tämä oli kiva pikku ficci, ja tuon kappaleen sanoista tuli minulle ihan oma pikkuveli mieleen. :)
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010

Lille
Samooja
Viestit: 466
Liittynyt: Ti Touko 02, 2006 4:39 pm
Paikkakunta: Turggune
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Lille » Ma Kesä 12, 2006 2:27 am

Oho, olen aina kuullut ja luullut että se on pimennetyt kuut, voi minua tyhmää :lol:.

No se siitä, minä olen aikalailla samaa mieltä Mithrellasin kannsa samaa mieltä ja samat asiat bongasin. Kokonaisuudessaan kuitenkin oikein mukava - hauska lukea välillä tälläistä, varsinkin Boromirista.

Yksijuttu minkä vielä huomasin, oli tämä:
..., että opit vielä rakastamaan muutakin kuin hopeisena välkkyviä aseita...
Kuten kirjassa sanotaan, Faramir ei missään vaiheessa rakastanut aseita, tai taistelemista. Tolkien - oikeammin Faramir itse kertoo, että hän rakastaa vain sitä mitä he miekoin ja jousin puolustavat. Mutta kukaties Boromir ei tätä tiennyt, ei ollut ottanut selvää Faramirin syvimmistä aivoituksista?

Kiitos tästä illan piristyksestä, vai pitäisikö (näin kesäaikaan) sanoa aamun?

*kyhää me rakastamme Faramiria kyltin*

Ai niin! Hauskaa että Boromiriakin välillä 'ahdistaa', eikä olekaan niin ihanaa olla lellikki. Hienosti kuvailtu!
Lopeta totuuden etsiminen ja asetu aloillesi hyvään fantasiaan.

melian
Örkki
Viestit: 64
Liittynyt: Su Huhti 16, 2006 9:53 pm
Paikkakunta: Rohanin ja Konnun väliä

Viesti Kirjoittaja melian » Ma Kesä 12, 2006 11:44 am

Kiitos kommenteista! ^^

Mithrellas: Inspis tähän ficin tekoon lähti tuosta Pikkuveli-biisistä, joka mielestäni kuullosti aivan kuin siinä kerrottaisiin Faramirista ja Boromirista...Ja kun se pikkuveli kuvataan siinä niin pienenä ja heikkona, niin Faramiristakin tuli tässä sellainen... Itsekin olen tottunut näkemään Farkun sellaisena heikompana osapuolena ^^
Onhan se kyllä totta, että hän oli oikeasti hyvä sotilas, mutta Boromir saattaa tässä olla hieman ylpeä ja pitää veljeään itseensä verrattuna vähän raukkiksena... x)

Fëanorel: Mäkään en ole täysin varma noista sanoista, kun en oo löytänyt niitä sanoituksia (enkä kyllä edes etsinyt). :oops:

Yksijuttu minkä vielä huomasin, oli tämä:
..., että opit vielä rakastamaan muutakin kuin hopeisena välkkyviä aseita...
Kuten kirjassa sanotaan, Faramir ei missään vaiheessa rakastanut aseita, tai taistelemista. Tolkien - oikeammin Faramir itse kertoo, että hän rakastaa vain sitä mitä he miekoin ja jousin puolustavat. Mutta kukaties Boromir ei tätä tiennyt, ei ollut ottanut selvää Faramirin syvimmistä aivoituksista?


Tässä Boromir tarkoitti lähinnä sitä, että Faramir löytäisi elämäänsä muutakin kuin sodan ja ettei hänestä tulisi samanlaista kuin Borska.

Kiitos kun olette jaksaneet noin pitkästi ja rakentavasti kommentoida! :mrgreen:
urpå

Marnie
... has left the building
Viestit: 866
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2004 11:02 pm
Paikkakunta: juhannukseen asti Australia

Viesti Kirjoittaja Marnie » Ma Heinä 10, 2006 6:45 pm

Tämä on kaunis ficci, sinä käytät sanoja ja kielikuvia tosi ihanasti ja runollisesti. ^^ Ja ficin idea oli mielenkiintoinen - minä itse näen Boromirin ja Denethorin suhteen aika toisenlaisena kuin millainen se tässä ficissä oli, varsinkin Boromirin mielipiteen isästään (siis minusta Boromirin ja Denethorin tahto ja mielipiteet menevät aika hyvin yksiin), mutta kaikilla on oma näkemys joka asiasta. ^^ Tämä sinun oli mielenkiintoinen, ja minusta oli valtavan herttaista miten suojeleva ja rakastava Boromir Faramiria kohtaan oli. Varsinkin tuo lopetus oli minusta valtavan ihana; että sormus tuo Boromirille toivoa ja sen avulla se voisi pelastaa ne, jotka ovat sille tärkeitä.
Look at it this way, Wayne - we will always have Saskatchewan. Shelly, NX

Draamaficcari '05 ja '06, Kommaaja '07 | Viimavaarojen varjo ~ Ei palaisi pohjoiseen Halbarad.

Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune » Ma Heinä 10, 2006 8:22 pm

Tämä oli kaunis ja....ihana :) Tämä oli tämmöinen suloinen tunnelmapala jossa kurkistetaan sisälle Boromirin ajatuksiin. En oikein osaa sanoa tästä juuri mitään...:( Jokatapauksessa, tykkäsin paljon
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009

Cecilia Musta
Puolituinen
Viestit: 282
Liittynyt: To Kesä 30, 2005 4:11 pm
Paikkakunta: Tharasissa, joko Alamaailmassa tai Mustassa Sudessa nurkkapöydässä.

Viesti Kirjoittaja Cecilia Musta » La Elo 26, 2006 4:01 pm

Boromirkin voi siis ajatella kauniita asioita. tunnelmallinen, ja sai miunt näkemään Rivendelin ja Neuvonpidon vaikken asian kanssa ole pitkään aikaan ollut kummemmissa tekemisissä.
tämä toi mieleeni myös muistoja menneistä kesistä. kiitos tuhannesti näistä mukavista ajatuksista.

jotain rakentavaakin täytyy varmaan antaa. heh. ^^ teksti oli virheetöntä ja mukaansatempaavaa. vaikka songficit ovatkin yleensä lyhyitä ja tuosta aiheesta ehkä vaikea saada enempää irti olisin kyllä mielelläni lukenut pidemmänkin ficin ^^
Teräsbetonista paljon vaikutteita saanut tarinani:
Tulenkantajat

Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen » La Syys 09, 2006 7:15 pm

KYllä Boromiristakin voi kirjoitta kauniisti, ja ajattelemaan kauniita, sen kertoo jo tämä ficci. Tuon laulun sanat ovat tosiaan ehkä hiukan liian modernit... Kuka sen sitten minua ennen sanoikaan, mutta kyseisen kappaleen tunnelma sopii tähän hyvin; tai no, ainakin minun mielestäni... Tämä oli kaunista luettavaa...sekaisin tuntein tämä otus lähtee hakemaan lisää samanlaista...

Vastaa Viestiin