Tulikäärme (Action&Adventure / AU / PG-13)

Draamaa, angstia ja vakavia aiheita.

Valvojat: Likimeya, Andune

Dragonfly
Örkki
Viestit: 114
Liittynyt: La Joulu 23, 2006 11:07 am
Paikkakunta: Synkmetsä
Viesti:

Tulikäärme (Action&Adventure / AU / PG-13)

Viesti Kirjoittaja Dragonfly »

Title: Tulikäärme
Author: Legolatar_
Rating: PG-13
Genre: Action/Adventure
Warnings: Ficissä käsitellään väkivaltaa!
Disclaimer: Käytän pääosin vain Tolkienin keksimiä hahmoja.
Summary: Eletään aikaa Valtasormuksen tuhon jälkeen (Yllätys, yllätys!) ja Keski-Maa kukoistaa jälleen. Pian kuitenkin kauniin ja ruusuisen tulevaisuuden ylle lankeaa käärmemäinen varjo, joka uhkaa kaikkia lipevällä kielellään... Kuka onkaan palannut kostamaan?

----
OSA 1

Raju tuuli ujelsi ikkunanpuitteissa kaatosateen koetellessa jylhän rakennuksen kattoa. Rakennus, tai pikemminkin linnake kohosi korkeana ja mahtavana kallion laelta. Suoraan sen alapuolella kallion juurella oli syvä maanrepeämä. Sinne, jos joku sattui putoamaan niin se oli varma loppu ja siksi kuilu, jota kutsuttiin Gondorin Haudaksi oli niin kovin kunnioitettu, jopa kirottu. Sinä oudon myrskyisenä iltana vain yhdessä ainoassa linnakkeen ikkunassa paloi valo. Vettävaluvan lasin takana makasi sängyllään Gondorin tuore hallitsija, Dunedainin Aragorn. Mies oli täysin ajatuksissaan ja tuijotti huoneen kermanväristä kattoa lasittuinein silmin. Huone kylpi kuun hennossa valossa ja ihmisolennon lujat, voimakkaat kasvonpiirteet erottuivat paremmin ja selkeämpinä kuin päiväsaikaan auringon paistaessa kirkkaimmillaan taivaan rajamailla. Hämärässä huoneessa vallitsi kuoleman syvä hiljaisuus. Vain sateen kova, jyskyttävä ropina piti eloa yllä. Aragorn liikahti äkkiarvaamatta. Hän heräsi mietteistään ja käänsi tummahiuksisen ja aavistuksen kiharaisenkin päänsä kohti lasi-ikkunaa, jonka toisella puolen sade ja tuuli tanssivat villisti. Synkkä myrskypilvi peitti kuun ja pimeys laskeutui kaikkialle, myös Aragornin avaraan huoneeseen, jossa vielä vähän aikaa sitten palaneen kynttilän liekki oli sammunut. Lasin takana sade ja tuuli ilakoivat edelleen ja muodostivat talvimyrskyn, jonka veroista Gondorin mailla ei oltu nähty moniin vuosiin.

Aamunsarastus oli kirkas ja koski silmiä yhtä kivuliaasti kuin jos niitä olisi viilletty veitsenterällä. Niin julmaa kohtaloa ei kuitenkaan saanut osakseen puolituinen nimeltään Samvais Gamgi, joka heräsi ja jätti vuoteensa jo aamun ensimmäisinä, vielä hämärinä tunteina. Samvais oli kuin äiti kolmelle muulle yhtä pienikokoiselle hobitille, jotka tuhisivat onnellisina lämpimissä sängyissään ja näkivät ilman muuta unta ruoasta. Samvais-niminen hobitti ainakin luuli niin, sillä hänen ystävilleen ei mikään ollut yhtä tärkeää kuin ruoka. Frodo Reppuli, jolla oli sähkönsiniset silmät oli myöskin puolituinen eli hobitti ja kyllä valitettava poikkeus Samvaisin mielestä. Frodo oli aina ollut hieman nirso, mikä oli vaikeuttanut hänen yrityksiään saada tämä syömään terveellisesti ja monipuolisesti. Kiharahiuksinen hobitti hymyili hyväntahtoisesti nukkuvalle Frodolle. Hän ei ollut aivan varma, miksi oli sellainen "ylihuolehtivainen" ja "äitimäinen". Se tuli ikään kuin luonnostaan, eikä sukupuolella ollut siihen vaikutusta. Samvais peitteli Pippin-nimisen ystävänsä ja keräsi puolituisten heittämät roskat ylös lattialta. Olivathan he sentään vieraassa paikassa. Kuninkaaksi kruunatun Aragornin linnassa, eikä siellä sopinut rettelöidä niin kuin Kontu-nimisessä hobittikylässä konsanaan. Samvais piti mielessään ystävilleen Frodolle, Pippinille ja Merrille pitkäpiimäistä saarnaa paikkojen roskaamisesta ennen kuin poistui huoneesta kohti linnan olohuonetta, jossa arveli muun Saattueen jo olevan hereillä juttelemassa.

"Älä ole typerä, Aragorn!" Samvais Gamgi kuuli Gandalf Valkoisen huudahtavan. Hobitti oli tullut oleskeluhuoneen ovelle ja pysähtynyt heti kuultuaan kiivaan keskustelun ääniä sisäpuolelta. Samvais painoi korvansa puiseen oveen ja kuunteli tarkkaavaisesti käynnissä olevaa keskustelua, joka oli saavuttanut jo monen desibeliasteen voimakkuuden.
"Hän yrittää varastaa sinulta maasi - kaiken omaisuutesi", velho aloitti jylisevällä äänellä, mutta Aragorn keskeytti hänet kepeä sävy äänessään:
"Mistä tiedät sen, Gandalf Valkoinen? Ei minua ennenkään ole näissä asioissa juuri vedätetty."
Gandalf näytti hetken siltä kuin olisi toivonut lattian nielaisevan edessään seisovan Aragornin, jonka kasvoilla oli hyvin tyyni ja rauhallinen ilme.
"Aistin, ettei se mies ole rehellinen, Gondorin kuningas. Hänen yllään lepää epäilyksen synkkä varjo - hän on vaarallinen!" Samvais kuuli Valkoisen Velhon vastaavan varoittavaan sävyyn ja hobitti tiesi heti, mitä olisi tehnyt Konkarin asemassa juuri sillä hetkellä. Hän olisi rukoillut velhovanhukselta anteeksi ja noudattanut tämän varoitusta sanatarkasti, sillä niin luja oli Samvaisin luottamus Gandalf Valkoiseen, että puolituinen olisi voinut antaa vaikka henkensä tämän käsiin.

Keskustelun äänet kävivät koko ajan hiljaisemmiksi ja vaikka Samvais yritti virittää kuulonsa äärimmilleen ei huoneesta kantautunut hänen hobittikorviinsa äännähdystäkään. Turhautuneena salakuuntelija-hobitti odotti pienen, täysin hiljaisen hetken ennen kuin raotti ovea ja pujahti sisään niin nopeasti ja äkkiarvaamatta, että lasistaan siemaisun ottanut Gimli Glóinin poika purskautti säikähtäneenä juomansa päin Legolas Viherlehteä. Haltian kullanvaaleille hiuksille ja valkoiselle kauluspaidalle ropisi kuohuavaa mallasolutta.
"Mitä himskattia sinä tänne ryntäät säikyttelemään kunnon kansalaisia?" Gimli sai rykäistyksi yskimisensä seasta ja mulkaisi punastunutta hobittia pahasti. Gandalf Valkoinen katsoi hänkin Samvais Gamgia ja hänen silmänsä olivat lähes yhtä nauravaiset kuin Nefertitin suu.
"No, mutta Samvais! Tule toki peremmälle!" Valkoinen Velho kehotti. Hän veti tuolin kauniilla, huolitellulla pitsiliinalla koristetun pöydän alta ja viittoi hölmistyneen puolituisen istuutumaan sille. Samvais katsoi parhaaksi totella ja käveli huoneen poikki pehmustetulle tuolille, jolle Gimlin tuhahduksen säestämänä istahti. Huoneeseen laskeutui kiusallinen hiljaisuus, jonka Samvais otti velvollisuudekseen katkaista.
"Olen pahoillani paitasi takia, Legolas", hän sanoi haltialle, joka yritti turhaan pyyhkiä paitaansa puhtaaksi ruskeista likatahroista.
"Ei se mitään, Sam", Legolas vastasi heleä naurun sointu äänessään.
"Tuota... En myöskään suunnitellut yskäkohtauksen järjestämistä sinulle, Gimli. Minä - anteeksi", Sam jatkoi ja katsoi kääpiötä, joka näytti jo hieman leppyneemmältä.
"Missä Frodo, Pippin ja Merri muuten ovat?" Aragorn kysyi näköalaikkunan edestä ja hymyili hobitille.
"Nukkuvat vielä, Gondorin kuningas. En tohtinut vielä herättääkään heitä," puolituinen vastasi ja katsoi Aragornia, jonka ilme venähti nauravaisesta vakavaksi. Hänen harmaat, melkein siniset silmänsä olivat kääntyneet Samiin.
"Sinulle minä olen aina ja ikuisesti vain Aragorn - tai Konkari", Aragorn totesi naurahtaen ja käänsi kasvonsa takaisin ikkunaan, visusti poispäin Gandalfista. Sam näki yhä sen saman varoittavan katseen Valkoisen Velhon viisaissa silmissä ja hänestä tuntui uskomattomalta, ettei Aragorn ollut luottanut tämän sanaan.

"Samvais!" Gandalf huudahti pitkän, hiljaisen tauon päätteeksi ja pulskanpuoleinen hobitti heräsi ajatuksistaan. "Ole ystävällinen ja nouda matkaviittani. Joutuin!"
Puolituinen hypähti ylös tuoliltaan kuin tuli olisi hänen takamustaan poltellut ja lähti pienin, kipittävin askelin kohti olohuoneen ovea. Kaikki saattuelaiset seurasivat Samin kulkua ovelle ja Aragornin äänestä kuulsi hätääntynyt sävy, kun hän kysyi:
"Et suinkaan ole jo lähdössä, Gandalf?"
Vanha velho käännähti ja katsoi Aragornia pieni, lämmin hymy hohtavan valkoisen parran kehystämillä huulillaan.
"En tietenkään, Aragorn. Minun on vain saatava näyttää sinulle eräs hyvin tärkeä asia, joka koskee liiketoimiasi tämän tuntemattoman lordin kanssa." Valkoinen Velho paljasti nopeasti ja hänen silmänsä roihusivat kuin tulessa. Gondorin uusi kuningas naurahti ja pudisti kruunun koristelemaa päätään.
"Olet niin varma asiastasi, että alan jo melkein toivoa sinun puhuvan totta!" Aragorn lausahti ja asteli Gandalf Valkoisen eteen. Velhon ja miehen halatessa lämpimästi huoneen ovi kävi ja sisään astui neljä hobittiritaria. Kolme heistä olivat uneliaan vaitonaisia, mutta neljäs, joka oli Sam ei vaikuttanut tippaakaan väsyneeltä. Hän käveli muiden saattelemana Gandalfin eteen ja ojensi tälle moitteettoman puhtaan viitan.
Velho tarttui viittaansa ja veti sen uumenista siron lasipullon, jonka sisällä oli hopeaista nestettä. Moni henkäisi ihastuksesta, kun Gandalf pudotti pari nestepisaraa keskelle pöydän pitsiliinaa. Kuului vaimea kumahdus ja pöydän kankaan peittämälle pinnalle ilmestyi kuva raihnaisesta miehestä, jolla oli hyvin käärmemäiset kasvonpiirteet. Legolas Viherlehti kavahti taemmas ja Frodoa puistatti, kun mies otti käteensä kuolleen rotan ja alkoi ahnaasti syödä sen veristä, pientä ruumista.
"Tiedätte varmasti sanomattakin, kuka tuo Paholaisen julkea kuvatus on", Gandalf totesi ja katsoi ilmekään värähtämättä miehen kunnioitettavaa tapaa ruokailla.
"No, kuka hän sitten on?" Pippin-niminen hobitti kysyi haukotellen ja hieraisi silmiään. Kaikki huoneessa olijat kääntyivät tuijottamaan häntä epäuskoisina.
"Oletko tosissasi, nuori Peregrin Tuk, ettet tunnista tätä hirviötä?" Gandalf kysyi uskomatta vanhoja velhokorviaan.
Pippin oli vaiti. Hän nyökkäsi.
"Tuo mies on Gríma Kärmekieli, Sarumanin uskollisin palvelija. Uskon vakaasti, että hän on palannut kostamaan ja yrittää tuhota meidät yksi kerrallaan!" Gandalf sanoi kovalla äänellä ja katsoi jokaiseen Sormuksen Ritariin vuoron perään. "Hän aloittaa, mitä luultavimmin, sinusta Aragorn ja tiedän, ettei hän kaihda keinoja, jotta voisi satuttaa itse Gondorin kuningasta. Luulen, että -"
"Gríma Kärmekieli aikoo hyökätä Arwenin kimppuun ja päästä sitä kautta käsiksi Aragorniin!" Legolas Viherlehti kuiskasi kauhuissaan ja täydensi Gandalf Valkoisen lauseen.
"Juuri niin, Legolas. Aika alkaa olla vähissä. Aistin, että hän iskee pian", velho sanoi täsmentäen ja Aragorn katsoi häntä järkyttyneenä kuulemastaan. Miehen silmissä oli ahdistunut pilke, mutta hänen kasvonsa olivat ilmeettömät ja tutkimattomat.
"Ei... Arwen! Häneen se lipevä myrkkykäärme ei koske!" Dunedainin Aragorn huusi ja iski nyrkkinsä Gríman irstaaseen kuvajaiseen. Legolas tarttui ystäväänsä käsivarresta ja veti hänet kauemmas pöydästä ja kuvajaisesta, kun taas Gimli repi miestä taaksepäin viitanhelmasta. Aragorn riuhtaisi itsensä irti haltian otteesta ja veti viittansa kääpiön ulottuvilta. Hän valahti istumaan pehmeälle nojatuolille kauemmas muista ja peitti kasvonsa kämmeniin.

Frodo vilkaisi vierellään seisovaa Samia, jonka katse oli tyhjä ja edelleen kiinni pöydän kuvajaisessa. Hänen otsansa rypistyi huolen ryppyihin.
"Sam? Onko kaikki kunnossa? Sam!" Frodo huusi ja tarttui hobittiystäväänsä rinnan ympäriltä. "Mikä sinun on, Sam? Ei!"
Samvais Gamgi ei liikahtanutkaan. Hän vain katsoi Gríman kuvajaisen syviin syövereihin ja oli vaiti. Frodo riuhtoi ystäväänsä, minkä jaksoi, mutta Sam oli melko pulskanpuoleinen ja siksi vaikea saada liikkeelle melko heiveröisen Frodon käsivoimilla. Aragorn nousi ylös ja riensi Legolasin tavoin auttamaan Frodoa, entistä Sormuksen Viejää, joka taisteli urheasti ystävänsä puolesta.
"Lopeta se, Gandalf - heti!" Merri kiljui ja yritti auttaa muita parhaansa mukaan sekasorron keskellä.
Valkoinen Velho kosketti kuvajaisen nestemäistä pintaa ja lausui:
"Sinä, joka näet menneen, olevan ja tulevan kuule minua... Lopeta viattomain kärsimys!"
Kuului nopea suhahdus ja pieni tuulenviri vapautui pöydänpinnan harhakuvasta. Gandalf kohotti kätensä kuvajaisen yläpuolelle ja tuuli puhalsi hänen valkoisia, pitkiä hiuksiaan pois uurteisilta kasvoilta. Nestemäisen kuvan keskeltä nousi joutsenmainen usvapilvi, joka hohti kaunista, kirkasta valoaan. Pilvi leijui hitaasti ilman halki kohti lumoutunutta hobittia ja tämän ympärille muodostunutta kuhisevaa joukkoa. Se pysähtyi Samvaisin kohdalla ja alkoi imeytyä tämän vartaloon. Kaikki puolituisen ympärillä kavahtivat kauemmas kuin puolituinen olisi polttanut heitä. Yhtäkkiä kuului vertahyytävä rääkäisy ja Sam valahti velttona lattialle.
"Sam?" Frodo kuiskasi hiljaa ja lähestyi ystäväänsä käsi ojossa. "Sam!"
Hobitti juoksi Samvaisin luo ja alkoi ravistella tätä olkapäistä.
"Mitä hänelle tapahtui, Gandalf? Miksi Sam ei herää? Sam, kuuletko minua? Ole kiltti ja herää!" Frodo huusi ja hänen siniset silmänsä kimmelsivät kyynelistä, kun hän irroitti otteensa ystävästään ja kompuroi nyyhkyttäen loitommas. Frodo tunsi Aragornin lämpivän käden olkapäällään ja katsahti miestä murheellinen ja sureva ilme kasvoillaan.
"Ei hän ole kuollut, Frodo, jos sitä luulet", kuului Valkoisen Velhon ääni pöydän äärestä. "Kaikki ei ole aina, miltä näyttää!"
Frodo huomasi Samin liikahtavan ja hänen kyyneleiset silmänsä laajenivat.
"Frodo-herra?" Sam kysyi ja kierähti selälleen silmiään availlen.
"Sam! Voi, Sam!" Frodo kiljui ja riensi halaamaan puolituisystäväänsä.
Pippin ja Merri katsahtivat vakavailmeisinä toisiinsa. Hetken he vain seisoivat paikoillaan, mutta sitten molemmat hobitit heittäytyivät halaamaan Samia Frodon esimerkkiä seuraten.
Aragorn, Gandalf, Legolas ja Gimli hymyilivät syleileville ja nauraville hobiteille, eivätkä olisi millään tohtineet erottaa heitä toisistaan. Se olisi joka tapauksessa ollut turhaa, sillä Frodo, Sam, Pippin ja Merri muodostivat erottamattoman ystäväjoukon, jota mikään, tai kukaan, ei tulisi koskaan rikkomaan - ei edes kostoa hautova rohanilaismies, Gríma Kärmekieli.

----
Tämä kaikki UUDEN ja PAREMMAN vuoden kunniaksi! :) Olkaa hyvät ja nauttikaa!

A/N: Tästä ykkösosasta tuli kyllä kieltämättä hieman ylipitkä. Anteeksi, jos teksti on sen takia jotenkin vaikealukuista! (HUOM! Väkivalta-varoitus pätee vasta jatkossa!)
Viimeksi muokannut Dragonfly, Ti Tammi 02, 2007 3:16 pm. Yhteensä muokattu 4 kertaa.
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

Mielenkiintoinen alku. Huomasin ettet ole lukenut tarua. Hillitsen kuitenkin haluni laittaa spoileri ja tyydyn kehoittamaan että lukisit tarun :)

No niin, sitten itse lukuun. Pidin alun kuvauksista. Ne olivat hyviä ja keveitä. Tai jotain sinne päin, en osaa selittää :)

Teksti oli sujuvaa, mutta mielestäni kappalejakoa saisi olla enemmän. Myös pilkkuja olisin kaipaillut joihinkin kohtiin.

Jossain kohdassa luki Gondorin sijasta Gordon tms. mutta en enää löytänyt sitä kohtaa kun yritin silmäillä.

Minusta hahmojen ns. "esittely" oli turhaa: Samvais- niminen hobitti, Pippin- nimisen ystävänsä jne. Ja jotenkin minua myös häiritsi se, kuinka Aragorn puhui Gandalf Valkoisesta eikä pelkästä Gandalfista. Tosin, nämä eivät ole tärkeitä asioita tarinan kulun kannalta joten ei niistä sen enempää :)

Aragornin suojelevaisuus Arwenia kohtaan oli niin...Aragornimaista :D

Minua jäi mietityttämään tuo Gandalfin "hologrammi" neste. Tuleeko aineesta tarkempaa selvitystä?
Minä yllätyin Samin reaktiosta ja yhdistin sen Pippinin palantír-sessioon miten se elokuvassa on kuvattu. Mitä siinä nesteessä oli sellaista joka vangitsee katsojansa? (Pikkutarkkaa,ehkä mutta kun kiinnostaa :P)

Suosittelen että hankit itsellesi betareaderin joka bongailee kirjoitusvirheet ynnä muut tuolta tekstistä. Näin tekstistä tulee mielekkäämpää lukea. Kappalejakojen tai muiden kieliopillisten seikkojen puuttuminen voi karkoittaa lukijoita. Mutta jatka ihmeessä kirjoittamista, sinussa on ehdottomasti ainesta :)
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Mielenkiintoista. Voisin sanoa ihan samaa kuin Andune, Tarun lukeminen olisi todella hyväksi, mutta tätä lukiessa voi yrittää unohtaa sen hetkeksi...

Alussa oli kaunista kuvailua, pidin kovasti, oikein paljon. Imettelen vain, että missä tuollaien kuilu on.... no, se sopii unohtaa.
Tuntuu, että jotenkin nostan samoja asioita esille Andunen kanssa, hän taisi jo sanoa kaikki hyvin.

Aragornin ja Gandalfin riita tuntui jotenkin.. epäsopivalta. Nuo kaksi ovat tunteneet toisensa... umm.. yli 60 vuotta ja Aragorn luottaa Gandalfiin täysin.. tai niin voisi luulla. Ja tuokin oli taas niitä juttuja, joita et voi tietää, jos Taru on jäänyt lukematta. Olen siis syvästi pahoillani ja pyydän anteeksi...

Vai että Kärmekieli. Mitä ihmettä mies aikoo tehdä? Mitä hän voisi tehdä? Tämä herättäää kysymyksiä. Ja samoin minua ihmetyttää tuo outo neste, siitä olisi ilo saada tietää lisää...

Hienoa tekstiä ja ihanaa kuvailua, jatka samaan malliin. Jos kirjoitusvirheet saisi pois, tästä tulee ihan hieno juttu. :D
Marnie
... has left the building
Viestit: 866
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2004 11:02 pm
Paikkakunta: juhannukseen asti Australia

Viesti Kirjoittaja Marnie »

Minä en nyt itse asiassa edes muista mitä elokuvassa Grímalle tapahtui (olen nähnyt tavallisen ja pidennetyn vaan kerran kummatkin ja siitä on kamalasti aikaa ja yritän parhaani mukaan unohtaa ne ^^), ja en nyt halua minäkään spoilata sinua kirjan tapahtumilla, mutta se että Gríma on ilmeisesti Gondorissa tällä hetkellä on sellainen asia jonka takia tuonne ficin alkuun voisi lisätä myös AU-merkinnän. ^^ Minua itseäni se ei suuremmin haittaa, mutta se voisi olla ihan kiva tietää kun alkaa ficciä lukemaan että tapahtumat ovat AU. ^^

Juoni vaikuttaa minusta tosi mielenkiintoiselta ja toimivalta, Gríma onkin minusta juuri sellainen mies joka voisi keksiä jotain sellaista että iskisi Aragorniin jonkun kautta jota Aragorn rakastaa, Gríma ei ole tyhmä tai yksinkertainen mies (minä siis pidän Grímasta ihan mahdottomasti, pitää varmaan sanoa se tässä vaiheessa ettet ihmettele jos minä ihkutan Grímaa jossain vaiheessa ^^). Ja pidän myös sinun kirjoitustyylistäsi, se on helppolukuista ja helposti seurattavaa, ja sinä kuvailet minusta hienosti.

Tykkäsin tuosta miten sinä Samia kuvasit, Sam Frodon suhteen on valtavan huolehtivainen. Ja muutenkin minä pidin Samista, tuo miten Sam toteaa että hän olisi jo rukoillut anteeksiantoa jos Gandalf puhuisi hänelle sellaisella äänellä kuin Aragornille… ^^

Olen yrittänyt miettiä tässä että onko Keski-maassa joku nimeltä Nefertiti, vai tarkoittaako Sam siinä Egyptin kuningatarta? ^^ Se on kaunis vertaus, mutta jos se on Egyptin kuningatar, niin minä itse miettisin kahdesti että käyttäisinkö sitä Keski-maahan sijoittuvassa ficissä. ^^

"Sinulle minä olen aina ja ikuisesti vain Aragorn - tai Konkari"
Ihana kohta. ^^

En varmaan ehdi joka luvusta kirjoittamaan kommenttia erikseen, mutta luen kyllä tätä ficciä myös jatkossa. ^^ Mielenkiintoinen aloitus, ja ei minusta ollenkaan liian pitkä.
Look at it this way, Wayne - we will always have Saskatchewan. Shelly, NX

Draamaficcari '05 ja '06, Kommaaja '07 | Viimavaarojen varjo ~ Ei palaisi pohjoiseen Halbarad.
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Mukava alku. Kiva saada välillä tällaisia eri tyyppisiä ficcejä, siis toimintaa ja seikkailua näiden romanttisten ja nyyhkytarinoiden lomaan. Ehkä tuossa alussa olisi voinut mainita, että tämä perustuu leffaan. En kyllä minäkään enää muista, kuinka Kärmekielen kävi elokuvassa.

Kuten olen jo aiemmin sanonut, sinä kirjoitat minusta todella hyvää tekstiä. Tekstin perusteella voisin arvioida sinut paljon vanhemmaksi kuin 14 v. Kuvailu on kaunista ja käytät mukavasti vertauskuvia. Tosin minäkin vähän vierastin tuon Nefertitin mainitsemista, koska näen Keski-Maan tietyllä tavalla erilliseksi meidän maailmastamme. En ehkä myöskään puhuisi desibeleistä tällaista aikakautta kuvaavassa ficissä, koska nämä ihmiset eivät kuitenkaan olleet koskaan kuulleet tuollaista sanaa eivätkä tietäneet mitä se tarkoittaa. Lasi-ikkunatkin kuulostavat hiukkasen moderneilta.

Mutta tämä oli kiinnostava aloitus. Pidin varsinkin Aragornin reaktiosta, kun hän kuuli millainen kohtalo Arwenia uhkaa. Tuo Gandalfin taikanestekin oli aika...höm, en tiedä mistä se minua muistuttaa. Olisikohan Pottereissa ollut jotain tuollaista? Mutta mielenkiintoinen kuitenkin.

Ei tämä minustakaan ylipitkä ollut - ihan sopivan pituinen yhdeksi luvuksi, ja pitempikin olisi voinut olla. Jatka vain samaan malliin.
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Dragonfly
Örkki
Viestit: 114
Liittynyt: La Joulu 23, 2006 11:07 am
Paikkakunta: Synkmetsä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Dragonfly »

OSA 2

Legolas Viherlehti hätkähti hereille. Taivaanrannan takaa esiin pilkistävän auringon ensisäteet pyyhkivät hänen levollisia, kalpeanhohtoisia kasvojaan. Haltia nousi istumaan laventelilta tuoksuvan vuoteensa lakanoiden päällä ja veti polvensa koukkuun vasten paljasta rintaansa. Legolas ihasteli kaunista aamunkoittoa ja hänen huulensa kaartuivat onnelliseen hymyyn. Nukkuva kääpiö kuorsasi kovaäänisesti viereisessä sängyssä, mutta kun siitä ei välittänyt ja antoi ajatustensa vaeltaa vapaina, olo tuntui ihanalta ja kaikki ympärillä oli yhtäkkiä vain äänetöntä, kaunista kuohuntaa. Se ihana ja raikas vapauden tunne oli asia, jota Legolas kaipasi eniten Gondorissa, ja joka toi hänen mieleensä elävästi Synkmetsän villit lehdot ja vapaat haltiasielut. Hänen lähdöstään Synkmetsästä tuntui olevan ikuisuuksia ja Legolas mietti alituiseen, oliko hän yhä rakastettu ja kunnioitettu kansansa keskuudessa. Legolas Viherlehti, kuten kaikki niihin aikoihin Keski-Maassa elävät tiesivät, oli Synkmetsän hyvän haltiakuninkaan, Thranduilin poika ja siis Synkmetsän prinssi. Gimli murahti ja käänsi unissaan kylkeä. Legolas vilkaisi uinuvaan ystäväänsä, joka eriskummallista kyllä sattui olemaan kääpiö. Yleensähän kääpiöt ja haltiat eivät tulleet juuri lainkaan toimeen keskenään, mutta Gimli Glóinin pojasta Synkmetsän prinssi oli löytänyt itselleen uskollisen ja lojaalin ystävän, joka ei vaaroja kaihtanut. Niin tai näin, Legolas ajatteli ja katseli yhä punahehkuista aurinkoa. Gimli on aina oleva ystäväni ja minä olen häntä aina kunnioittava.

Haltia nousi ylös pehmeistä silkkilakanoistaan ja kulki äänettömin askelin huoneen kylmän, valittavan lattian poikki puiselle ovelle. Legolas sulki oven perässään ja astui käytävään, jonka molemmin puolisilla seinillä oli rivistö peilejä. Hänen kuvajaisensa jatkui peilistä toiseen, kuin loputtomiin. Legolas käveli käytävän päähän peilikuviensa seuratessa ja laskeutui sitten leveät, kaartuvat portaat linnan suureen ruokasaliin, jonka katossa roikkui kristallikruunu roihuavine kynttilöineen.

Legolas kuuli pitkän, puisen ruokapöydän suunnalta kiivasta puhetta ja nosti katseensa ylös kivilattiasta. Hänen edessään, mahtipontisen koristepylvään takana, seisoivat Gandalf ja Aragorn. Valkoinen Velho nojasi päätään pudistaen tammipöytään ja Aragorn puolestaan oli kääntänyt selkänsä hänelle. Ihminen seisoi kaukana velhosta ja hänen silmänsä olivat täynnä surua ja murhetta.
"Aragorn! Gandalf! Mitä te kaksi täällä näin aikaisin?" Legolas kysyi, vaikka oli jo makuuhuoneesta lähtiessään tiennyt heidän olevan jalkeilla setvimässä välejään.
"Ah - huomenta, Legolas! Nukuitko hyvin?" Gandalf tervehti ja Aragornkin katsahti haltiaan.
"Loistavasti", Legolas vastasi lyhykäisesti nyökäten.
"Mainiota!" Valkoinen Velho totesi ja hänen voimakaslaatuinen äänensä kaikui avarassa tilassa. "Me tässä olimmekin juuri käymässä aamiaispöytään. Liity toki seuraamme, Legolas!"
"Mielelläni", haltia sanoi kohteliaaseen sävyyn.
Hän katsahti huolestuneena Aragorniin, joka oli omituisen hiljainen ja murheellinen, ja joka vain vaivoin suostui pöydän ääreen.

Pitkään oli linnan ruokasalissa hiljaista, kunnes myös hobitit ja Gimli saapuivat sinne ruokailemaan yhdessä muun Saattueen kanssa.
"Huomenta, Konkari", Pippin tervehti Aragornia uneliaasti ja istahti tämän viereen mukavalle tuolille.
Aragorn ei näyttänyt kuulevan, saatika sitten näkevän häntä, ja Legolas joutui tönäisemään miestä pienesti kyynärpäällään.
"Umh, tuota - sanoiko joku jotakin?" Gondorin kuningas kysyi hätkähtäen.
"Kyllä, Aragorn", Pippin sanoi hieman oudoksuen ystävälleen. "Toivotin sinulle hyvää huomenta."

Kaikki olivat kääntyneet katsomaan Aragornia, joka kalpeni ja pudotti pienen leivänpalansa pöydälle. Mies vavahti ja Saattue todisti jälleen kerran hänen onnettoman mielensä täydellisen romahduksen. Kyynelet alkoivat valua hänen poskilleen ja ylväälle, värisevälle leualle. Aragorn tarttui Gandalfia käsivarresta ja katsoi syvälle tämän ymmärtäväisiin silmiin.
"Olen niin pahoillani, Gandalf - kaikesta...", Aragorn kuiskasi.
Hänen tärisevät kätensä puristivat Valkoisen Velhon käsivartta, joka oli verhottu valkoiseen, juuttimaiseen kankaaseen. Hobitit, Gimli ja Legolas, sekä muuan palvelustyttö, joka seisoi avuttomana ja ihmeissään pöydän vieressä, katsoivat kaikki sitä näkyä raskain sydämin, eikä kukaan heistä osannut virkkoa sanaakaan.

"Anteeksi, että tuotin murhetta ja - ja jopa kuolemaa!" Dunedainin Aragorn huusi tuskissaan ja hänen äänensä kaiku täytti koko sen suuren ja valoisan tilan, jossa he kaikki olivat jälleen koolla.
"Kuolemaa? Mistä sinä puhut, Aragorn? Mitä on tapahtunut, ystäväni?" Gandalf Valkoinen kysyi huoli ja pelko äänessään ja ravisti Gondorin Aragornia rivakasti olkapäistä.
"Sain kuulla tänä aamuna, että mies, joka johtaa suurta örkkiarmeijaa on tunkeutunut mailleni ja... Se mies - mies, jolla on hätkähdyttävän käärmemäiset kasvonpiirteet - surmasi örkkeineen gondorilaisia naisia ja lapsia. Kukaan siellä ei selvinnyt hengissä... Heidät poltettiin roviolla!" Aragorn kertoi ja yhtäkkiä hänen äänensä ei enää tärissytkään itkusta ja surusta vaan puhtaasta vihasta ja raivosta.
Sanojen reaktio oli voimakas ja äkillinen; Frodo, sekä muut hobitit henkäisivät kauhusta, Legolas nousi seisomaan niin, että koko pöytä siirtyi edemmäs ja palvelustyttö pudotti kaksi puukarahvia kolahtaen lattialle.
"Älä syytä itseäsi, Aragorn! Sinun täytyy pysyä lujana, ja vahvana - et saa luovuttaa nyt! Kansasi tarvitsee sinua - me kaikki tarvitsemme!" Gandalf puhui ja ensimmäistä kertaa eläessään Frodokin kuuli sen. Hän kuuli anovan ja pelokkaan sävyn sen vanhan velhon äänessä, jonka hän oli tuntenut jo vuosikaudet, ja joka oli aina ollut hänen mielestään viimeinen olento maan päällä, jonka odotti osoittavan pelkoa.

"Gríma armeijoineen on ryhtymässä siis taisteluun, vai?" Pippin kysyi pienen, melkein olemattoman hetken kuluttua ja Merri astui tahallaan ystävänsä varpaille, jotta saisi tämän hiljenemään - liian myöhään.
"Ei suinkaan, Pippin. Hän tulee ja järjestää meille kunnon kevätkarnevaalit. Harmi vain, että olemme itse ruokalistalla, emmekä näe sitä loistoa ja riemua!" Sam sanoi sarkastinen sointu äänessään, mutta Gandalf vaiensi tämän katseellaan.
"Gríma Kärmekieli on vaarallinen vihollinen, Samvais! Älä koskaan aliarvioi häntä, tai Pahuuden voimia! Äläkä unohda, mitä näit aikasi ulottuvuudessa, sillä Ajan Virta näyttää aina totuuden!" Valkoinen Velho varoitti mystiseen sävyyn ja painotti erityisesti viimeisiä, merkityksellisiä sanojaan.

Frodo katsoi Samia kysyvä viesti katseessaan, mutta hobitti painoi vaalean päänsä visusti alas, eikä sanonut enää sanaakaan. Frodo Reppuli oli tiennyt jo jonkin aikaa, että Sam salasi häneltä jotakin ja oli kieltämättä hieman pettynyt ystäväänsä. Hän itse oli ottanut Sormuksen Viejänä Samin avun vastaan, mutta tämä ei vain näyttänyt pystyvän samaan. Epätoivo, pelko ja raivo paloivat yhteinäisenä liekkinä hänen sisällään ja täsmälleen sillä hetkellä Konnun Frodo Reppuli päätti ottaa selvää Gríma Kärmekielen aikeista, Ajan Virta-nimisestä kuvajaisnesteestä, sekä Samin taakasta, joka hetki hetkeltä tuntui vain kasvavan ja murtavan niinkin vahvaa hobittia kuin Samvais Gamgia. Hän, Frodo, ei jättäisi asiaa sikseen. Hän taistelisi Pahuutta vastaan henkensä kaupalla, kuten oli silloin monta kuukautta sitten Konnusta lähtiessään vannonut. Frodo Reppuli ei jättäisi ystäviään pulaan. Hän kuolisi, kituisi ennemmin kuin pettäisi heidät.

----

A/N: Tässä OSA 2. :) Kommentteja? Tiedän, etten ehkä oikein panostanut tähän niin paljon kuin ykkösosaan, mutta pidn toivoa yllä - eli mitä olette mieltä? (Betareader:ia en saanut sitten vieläkään hommattua... :/)

Iso ja lämmin kiitos kaikille kommentoineille! ^^
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

Laventelin tuoksua ja silkkilakanoita. Luksusta.

Ajan Virta? Asia tuli aika yllättävästi esille. Tuleeko tästä selvitystä myöhemmin?
"Ei suinkaan, Pippin. Hän tulee ja järjestää meille kunnon kevätkarnevaalit. Harmi vain, että olemme itse ruokalistalla, emmekä näe sitä loistoa ja riemua!" Sam sanoi sarkastinen sointu äänessään
Hmm, minulle tuli mieleen Denethor, sillä hän puhuu aika samankaltaisesti kirjassa. Samilta aika yllättävä lause. Sam muutenkin vaikuttaa erilaiselta, sulkeutuneelta.

Gríma polttaa naisia ja lapsia roviolla, aika rajua...kuinka suuri örkkiarmeija on kyseessä? Sormuksen sodan jälkeenhän näitä epäsikiöitä ei jäänyt kovin montaa eloon. Vähän häiritsi se kun Aragorn sanoi örkkiarmeijan tunteutuneen hänen mailleen. Kuvittelisin kuninkaan puhuvan pikemminkin valtakunnastaan. No, mitätön sivuseikka.

Jep, lähti taas vaihteeksi pohtivalle tielle. Hyvä luku. Lukeminen tuli mielekkäämmäksi kun lisäsit noita kappalejakoja.
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Dragonfly
Örkki
Viestit: 114
Liittynyt: La Joulu 23, 2006 11:07 am
Paikkakunta: Synkmetsä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Dragonfly »

Andune: Hmmh, kiva kun tekstini laittaa noinkin paljon ajatuksia liikkeelle. :D Olen kyllä huomannut, että TSH:n lukeminen olisi hyväksi monissa kohdin, mutta en muutenkaan haluaisi kopioida Tolkienin kirjoitustyyliä ja hahmojen kuvailua - vaikka onhan sekin aika tympeää, että kirjojen sosiaalinen Sam vaikuttaa ficissäni sulkeutuneelta. :/ Ajattelin vain, että myöhemmin ehtisin senkin selittämään, mutta alkua ajatellen se vaikeuttaa kaiketi luetun ymmärtämistä, kun lukija ei yhtään tiedä, mistä on kyse.

"Harjoittelu tekee mestarin"-klisee on muuten sitten mottoni! :D

Kiitos kaikista kommenteistanne ja yritän jatkossa päästä lukemaan myöskin teidän ficcejänne ja kommentoimaan niitä! :)
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

Harjoittelu tekee tosiaan mestarin :) Itse en varsinaisesti ole lainaillut Tolkienin kuvailuja ym. mutta ne antavat lisäpotkua omille kehitelmille :) Ja oma vakaa mielipiteeni on se, että Tolkienin kirjoitustyyliä voi yrittää kopioida mutta niin ei osaa (tai no, osannut) kirjoittaa kukaan muu kuin Tolkien itse :)
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

*pitkä hiljaisuus*

En tiedä mistä aloittaa. Asioita olisi, mutta yritän nyt saada ne jotenkin järjestykseen. Alun kuvailu oli taas kerran kaunista. Itse en osaa yhtään noin :?

Aragornin ei uskoisi järkyttyvän noin pahasti, mies on nähnyt niin paljon kuolemaa ennenkin. No, pikkuseikka se kuitenkin vain on.

Samin sarkasmi oli hieman omituista, olisin voinut kuvitella tuon jonkun muun sanomaksi. Mieleeni pyrkivät väkisin ne kohdat, kun Gandalf puhuu Pippinille tämän kysyttyä jotain, jonka vastaus on ilmiselvä. Kamala selitys, muttaah..

Gríma tosiaan on aika raju noine rovioineen. Mitä ihmettä miehellä on mielessään? Jos kyse olisi kostosta, se olisi aika mittava kosto, ja vähän yliampuva... Hum. En mene enää sanomaan yhtään mitään, mutta innolla haluan tietää, miten oikein tämän selvität.

Eikä Tolkienia tarvitse kopioda tai muutakaan, erilaiset kirjoitustyylit ovat vain hyväksi. Ja sinulla on mukava tapa kirjoittaa, ei sitä mihinkään tarvitse lähteä muuttelemaan.
Dragonfly
Örkki
Viestit: 114
Liittynyt: La Joulu 23, 2006 11:07 am
Paikkakunta: Synkmetsä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Dragonfly »

Juh, juh. Kiitos edelleen teille aktiivi-immeisille, jotka jaksatte kommentoida jatkuvasti ficcejäni/ficciäni! :)

Mithrellas: Kävin aiemmin tänään kommentoimassa yhtä ficeistäsi. Toivottavasti palaute oli mieleistä! :D
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

(Joo, huomasin kommenttisi Legolatar, kiitos siitä. :))

Minusta tämä toinenkin luku oli tosi hyvä. Minä itse asiassa olin tunnistavinani tuosta Samin sarkastisesta tokaisusta leffan Samin - jotenkin elokuvassa Sam tuntui minusta jonkin verran kyynisemmältä kuin kirjassa, ja sen takia tuollainen lausahdus tuntui sopivan hänelle tässäkin.

Minusta on jotenkin kiva, että Aragorn on tässä noinkin tunteellinen. Pidän tuntevista miehistä. :P Vaikka kuvittelen hänet kyllä itse jäyhemmäksi mieheksi, joka ei ehkä ilmaise itseään noin avoimesti.

Minusta tämä on kiinnostava ja hyvin etenevä tarina. :)
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Dragonfly
Örkki
Viestit: 114
Liittynyt: La Joulu 23, 2006 11:07 am
Paikkakunta: Synkmetsä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Dragonfly »

Kiva, että pidät ja kommentoit, Mithrellas. :) Yritän kirjoittaa jatkoa mahdoll. pian, vaikka koulu alkaakin taas huomenna, eikä koneelle ole sittemmin enää niin paljon aikaa kuin nyt lomalla. :/
Dragonfly
Örkki
Viestit: 114
Liittynyt: La Joulu 23, 2006 11:07 am
Paikkakunta: Synkmetsä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Dragonfly »

OSA 3

Mystinen usva oli laskeutunut Gondorin kuninkaan valtakuntaan. Pimeydessä kaikui yölintujen kaukaiset huudot ja täysikuu loisti jännitystä luovana tähtitaivaalla. Korkea heinä huojui uhkaavana tuulessa, kun sen suojista nousi monen ruman ja raavaan örkkisoturin päät. Olennot liikkuivat ääneti yössä ja niiden kammottavin tavoin epämuodostuneet kasvot olivat viimeistä arpea myöten täynnä puhdasta vihaa. Örkkien johtajana kulki pitkänomainen mies, jonka hiukset olivat pitkät ja roikkuvat ja kasvot vahamaisen epämiellyttävät. Hän taittoi heinää örkkijoukon tieltä miekallaan, jonka kahvaan oli upotettu kaksi siroa smaragdikiveä. Kirkkaanvihreät jalokivet kimalsivat hohtavassa kuunvalossa, kun mies kohotti miekan iskuun ja heilautti sitä niin, että heinänkorret katkesivat ja putosivat hedelmällisen kosteaan maahan.

"Oletko varma, että meillä on oikea suunta - Gríma Kärmekieli?" muuan örkkisoturi kysyi epäilevään sävyyn.
Gríma pysähtyi kuin seinään ja käänsi käärmemäiset kasvonsa takanaan kävelevään örkkisoturiin. Miekka välähti ja örkin irvokas pää lensi ilman halki katkenneiden heinänkorsien sekaan.
"Älä sinä kutsu minua Kärmekieleksi, senkin julkea!" Gríma sihahti örkin elottomalle ruumiille ja hänen ohuet huulensa avautuivat raikuvaan nauruun. "Minä olen Gríma Gálmódin poika - en Kärmekieli."
Örkkijoukosta kuului vaimeaa, hyväksyvää murahtelua ja kaikki soturit kohottivat teräaseensa kohti paljasta taivaankaarta. Gríman kolhoille kasvoille nousi ilkeä, mutta tyytyväinen hymy. Hän käänsi kavalan katseensa örkeistä linnaan, joka kohosi ylväänä heidän yläpuolellaan kalliolla.
"On sadonkorjuun ja variksien aika, väkevät soturini! Tämän yön jälkeen Keski-Maan kaikki ihmisolennot ja heidän liittolaisensa ovat historiaa ja örkkien ja Pahan aikakausi voi alkaa!" Gríma julisti. Hän käveli etummaisena seisovan örkin eteen ja kuiskasi tämän korvaan:
"Mieti, miltä tuntuisi juhlia Gondorin kuninkaan, kuuluisan Aragornin ja hänen rakkaimpiensa verellä! Mieti, miltä tuntuisi surmata Aragornin kaunis morsio hänen silmiensä edessä ja tuottaa hänelle yhtä paljon tuskaa kuin hän on tuottanut sinulle ja meille kaikille!"
Örkkisoturi hymyili irstaasti ja päästi ilmoille karmaisevan sotahuutonsa, joka kiiri Gondorin aavalla aukiolla.

Aragorn makasi jälleen valtavan kamarihuoneensa sängyllä, harmaat silmänsä kattoon luotuina. Hänen kätensä lepäsi rinnan päällä, joka kohoili rauhallisen hengityksen tahdissa. Gondorin kuninkaan vierellä, aivan miehessä kiinni, makasi kuvankaunis neito. Hänen kauniit, kärkevät korvansa korostivat hänen tummia hiuksiaan, jotka lainehtivat korkeilla ja ylväillä olkapäillä. Arwen Undómiel oli Aragorn Arathornin pojan, Gondorin kuninkaan puoliso ja häntä luonnehdittiin "sulokkaaksi" ja "kaikkein kauneimmaksi" neidoksi. Oli toden totta onni, että Aragorn sai maata siinä neidon vierellä ja tuntea hänen pehmeän kosketuksensa ihollaan. Kosketus oli samaan aikaan viileä ja lämmin, ja kuin kauniin silkkiperhosen valmistamista silkkisäikeistä lähtöisin.

"Mitä tekisinkään ilman sinua, Arwen?" Aragorn kuiskasi vaimonsa korvaan ja silitti hellästi tämän poskea.
Neidon silmät sulkeutuivat miehen kosketuksen voimasta ja hento huokaus purkautui hänen rosanvärisiltä, pehmeiltä huuliltaan.
"Olet luopunut niin paljosta tähteni. Luovuit jopa kuolemattomasta elämästäsi. Miten ikinä voin korvata sen sinulle? Ei minulla ole antaa kuin rakkauteni ja ylhäinen elämä. Riittääkö se sinulle, Iltatähteni?" Gondorin kuningas kysyi ääni vakaana ja toivoa tulvillaan.
"Jo pelkästään se, että saan kuulla äänesi, on minulle elämää suurempi ja tärkeämpi lahja. En koskaan haluaisi luopua siitä, mutta ajan myötä on kai pakko. Silti rakastan, ja tulen rakastamaan, sinua aina." Arwen vastasi hiljaa ja hänen häikäisevän syvänsiniset silmänsä valoivat Aragorniin uutta uskoa ja toivoa.
"Entä, jos se luopumisen hetki tulee nopeammin kuin odotat? Entä, jos kuolen ennen sinua... Silloin luovuit turhaan omasta kuolemattomuudestasi, rakkaani." Aragorn totesi väristen.
Kuninkaan katse tavoitti kuningattaren oman, ja he katsoivat toisiaan pitkään ja hartaasti, kuin unessa.
"Ei", Arwen puhui, "se ei olisi siltikään turhaa, Aragorn. Onhan meillä tämä yö, ja toivottavasti vielä seuraavakin, omanamme."
Aragorn otti Arwenin hymyilevät kasvot käsiensä suojaan. Aika tuntui pysähtyneen ja ilma heidän ympärillään painavalta, hyödyttömältä massalta. Kuningas lähestyi puolisoaan. Hänen huulensa raottuivat hitusen ennen kuin ne sulautuivat kiihkeään ja lämpimään suudelmaan yhdessä pehmeiden, ja niin kovin täyteläisten, huulien kanssa.

Aurinko teki laskuaan taivaanrannassa, kun rakastavaiset nukahtivat toisiaan syleillen ja suudellen. Yö teki tuloaan Gondorissa, eikä kukaan olisi vielä uskaltanut edes ajatella, minkälainen verenjuhla siitä suden hetkestä vielä syntyisi. Olisi vain pieni hetki ennen lopullista tuomiota, jonka synkkä varjo oli laskeutunut linnan ja sen asukkaiden ylle kuin sankka usva kauniiden, kullankeltaisten viljatähkien päälle.

Askel. Toinen. Sade ropisi melkein säkkipimeän käytävän ikkunoihin, kun aseistautunut sotilas juoksi henkensä edestä pimeydessä. Vastataottu, kiiltävä miekka kolisi vasten haarniskaa, jonka vyötäisillä ase roikkui. Pisarat levisivät toinen toisensa jälkeen ikkunan sileälle pinnalle.Minun on pakko päästä kuninkaan puheille, sotilas ajatteli. Häntä täytyy varoittaa.

Mies kääntyi kulmauksesta. Hän suunnisti juoksuaskelensa kohti koristeliaita pariovia, joiden puisessa pinnassa näkyi selvästi tummia, pihkaisia puunsyitä. Ilmassa tuoksui tuore puuaines.

Sotilas rynnisti henkeä haukkoen pariovista sisälle Gondorin kuninkaan huoneeseen, ja Aragorn hätkähti hereille puukko kädessään. Arwen Undómiel liikahti levottomasti, yhä unessa, hänen vieressään.
"Teidän y-ylhäisyytenne", mies nieleskeli hengästyneenä, "örkit ovat vallanneet Haudan lähistön, ja tulittavat Pohjois-tornia katapultein! Emme pärjää lähitaistelussa, jos sellainen syntyy, sillä puolustuksemme rakoilee jo nyt!"

Aragorn ei tehnyt muuta kuin istui sänkynsä reunalla, ja tuijotti tyhjyyteen. Kaukaa kiirivät örkkien vertahyytävät sotahuudot.
"Sir? Ettekö ymmärrä? Kansasi kuolee – me kaikki kuolemme, sillä toivoa ei enää ole." soturi puhui epätoivo vahvana äänessään.
Gondorin kuningas nousi vuoteeltaan ja asteli tärisevän miehen eteen. Hän laski kätensä tämän olkapäälle."Pelkäätkö sinä, soturini? Pelkäätkö jo kerran tappion kärsineitä örkkejä?" Aragorn kysyi, ja hänen katseensa oli luotu miehen silmiin.
"En, teidän ylhäisyytenne!" mies vastasi heti, kuin käskytettynä.
Aragorn hymyili soturille, ja vastasi sitten:
"Hyvä, sillä maailma on täynnä suurempia ja haastavampia uhrauksia kuin tämä taisto. Ilmoita miehille, että apujoukkoja on tulossa - ja että toivon liekki ei sammu niin kauan kuin jokainen Gondorin palvelija uskoo vapauteen ja oikeuden voittoon! Gondor elää ikuista elämää, muista se!"
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

Jaahas, kylläpäs Minas Tirith yllätettiin helposti. Mutta jos örkit tulittavat kaupunkia vain pohjoispuolelta, niin ei tarvitse muuta kuin lähettää sana ja niin tulee apujoukkoja rannikolta, Faramiria unohtamatta. Minua ihmetyttää kyllä hieman, miten kaupunki yllätettiin niin helposti. Örkkien on täytynyt tulla Anduinin yli ja asuttujen maiden halki. Ja itse ajattelisin että kaupungissa olisi ollut sotilaita tarpeeksi, varsinkin kun Aragorn tiesi odottaa hyökkäystä. Toisaalta, sittenhän tässä ei olisi mitään jännittävää :)

Olen muuten aina kuvitellut Gríman melko lyhyeksi (näin välikommenttina)

Tuo Arwen&Aragorn-kohta, minä sulin sille täysin. Juuri tuollaisen kuvittelen heidän rakkautensa olleen. Nyt tuli kunnon aww-olo,hih!

Muuten, kai miekka oli huotrassa ;) Voi nimittäin olla pian aika tylsä jos paljaana annetaan kolistella vasten haarniskaa. Aika jännä myös se, että sotilas astelee noin vain Kuninkaan makuuhuoneeseen. No jaa, nämä nyt eivät taida taaskaan olla mitään olennaisia juttuja. Paitsi täytyy sanoa että soturi on aika pehmo, ei muka ole toivoa? Riittää kun Ara menee vähän heiluttamaan Andúrilia niin kyllä örkit lakoaa. Joo ja taas kadotin punaisen langan...

Kuvailut ovat edelleen kauniita ja onnistuneita. Teksti tuntuu luku luvulta sujuvammalta.
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Vastaa Viestiin