Paossa (PG, ofc/omc)

Draamaa, angstia ja vakavia aiheita.

Valvojat: Likimeya, Andune

Avatar
Fuu
norppa
Viestit: 948
Liittynyt: Ke Helmi 18, 2004 8:12 pm
Paikkakunta: syli

Paossa (PG, ofc/omc)

Viesti Kirjoittaja Fuu »

Paossa

Genre: drama, romance
Paring: omat hahmot Edmé/Thadain
Rating: PG
Disclaimer: hahmot ovat tällä kertaa minun, mutta TSH ja Helmin Syvänne eivät ole *kumarrus herra Tolkienille, joka kierii haudassaan*

Summary: Istumme luolassa ja taistelun jyly ja huudot kaikuvat yläpuoleltamme kuin maailman tuhon äänet.
A/N: Huomasin äsken kirjaa selatessani, että tämä pätkä perustuu sittenkin kokonaan elokuvaan: kirjassahan Éowyn ilmeisesti jätettiin Rohaniin kansaa kaitsemaan siksi aikaa, kun miehet rellesti Helmin Syvänteessä. ;) Joka tapauksessa lähdemme elokuvan juonenkäänteestä, että kansa vietiin maanalaisiin luoliin (lienivätkö sitten vuoressa vai maan alla) Syvänteeseen. ^^ Saa nyt nähdä tämän uskottavuudesta, mutta... Tietysti kirjoitettu myös yöllä ennen kolmea. :D
Tässä on sitten ihan tavallisen rohanilaisnaisen eli Edmén POV.

Palautetta kiitos mielellään. ^^

*

"Olemme perillä! Olemme turvassa!"
Vallattomia lapsia juoksentelee muun joukon ohi väsyneiltä näyttävien äitien huudellessa heidän peräänsä vaimeasti. Harmaa joukkomme kulkee alavien ruohomaiden keskellä kohti horisontissa kallioiden välissä kohoavaa Ämyrinlinnaa ja Syvänteen voimakkaita, suojaa lupaavia muureja.
Muurien lähestyessä lähestyy surun sekainen toivo sydäntäni.
Rohanin kansan matka Edorasista Helmin Syvänteeseen on ollut pitkä ja raskas. Olemme nähneet vanhojen sortuvan, kun he eivät ole enää jaksaneet ottaa askeltakaan eteenpäin: olemme nähneet äitien huokausta, lasten itkua, heikentyneiden vastustamatonta houkutusta painautua maahan ja jäädä nukkumaan suloista unta lyhyen loppuikänsä sodan uhkaamassa valtakunnassa. Hukat ovat hyökänneet kimppuumme ja miehet taistelevat niitä vastaan meidän paetessamme paikkaan, jonka uskomme olevan viimeinen toivomme varjon kulkiessa kannoillamme. Jotkut sanovat, että haltioiden ja maailman luojat ovat lopullisesti vihastuneet, ja jotkut sanovat, että kyse on Mustasta hallitsijasta, jonka kauhistuttavat palvelijat haluavat tuhota kaiken elävän Keski-Maasta. Lapset kertovat nauravin suin, että me lähdemme retkelle. Vaellamme Helmin Syvänteen suojaan tietämättä, mikä viha todella on kaiken takana.

Portit aukeavat ja kansa virtaa linnoitukseen. Osa on perillä ja ehtinyt hieman hengähtää, ja lapset odottavat vanhempiaan kuuliaisesti portin sisäpuolella. Laskemme kantamuksia maahan, osa ihmisistä valahtaa polvilleen uupumuksesta ja toiset auttavat heitä ylös. Jälleennäkemisten riemukkaat kiljahdukset kantautuvat muurien suojissa, äidit syleilevät lapsiaan ilon kyynelten vieriessä poskillaan ja vanhat tervehtivät sydämellisesti kohdatessaan ystäviään.
Vikkelästi etsin rintavarustuksille vievät portaat ja nousen ne ylös. Muurin yli näkymä tasangoille on huikaiseva: vaalea ruoho ulottuu silmänkantamattomiin kukkuloiden ja mutkittelevan joen muovailemana, Kolmisarven jylhät kiviseinämät reunustavat Syvännettä kuin vankat kallioseinät. Vedän syvään henkeä ja tähystän tasangolle kuin haukka tarkkoine silmineen. Mitään en vielä näe, en näe sen enempää muita miehiä kuin rakkaintanikaan. Keuhkoni tyhjenevät ja huoli kivistää minua, mutta tiedän, etten rintavarustuksilta tähyilemällä saa häntä palaamaan sen nopeammin kuin saisin auringon laskemaan. Niinpä laskeudun portaat takaisin alas ja liityn luoliin asettuvien ihmisten joukkoon heitä auttamaan.

Tuskallinen odotukseni päättyy, kun porttien aukeaminen uudestaan kertoo minulle miesten saapuneen lopulta linnoitukseen. Katselen portille hieman kauempaa kiviseinien välistä ja etsin Thadainini kasvoja muiden veristen, hikisten, väsyneiden miesten joukosta. Lopulta tunnistan hänet ja sydämeltäni vierähtää kivi: hänen kypäränsä alta valuu verinoro ja hänen huulessaan on haava, mutta muuten hän on kunnossa, vain hieman likainen. Liikahdan lähemmäksi kuin vaistomaisesti odottaisin, että hän huomaisi minut, ja ojennan käteni häntä kohti. Hän katsahtaa suoraan minuun, hymyilee lempeästi väsymyksestään huolimatta ja tulee luokseni.
"Edmé... Kaipasin sinua", hän kuiskaa ja kietoo kätensä ympärilleni. Tunnen vahvan puristuksen ja silmäni sumenevat kyynelistä. Syleilemme toisiamme hetken, suutelen häntä poskelle välittämättä liasta ja verestä.
"Kaipasin sinua", saan vaivoin kuiskattua hänen korvaansa. Hän irrottautuu, katsoo minua silmiin ja kohottaa kätensä kuivaamaan kyyneleet kasvoiltani. Hipaisen hänen sormiaan ja hän painaa minut lähelleen vielä kerran. Olemme hiljaa ja voin melkein vannoa, että kuulen hänen sydämensä lyönnit rintapanssarin läpi.
"Sanohan, Edmé..." hän pohtii silitellessään hiuksiani. Uteliaisuuteni herää.
"Kerro, Thadain", pyydän. Voin lähes tuntea, kuinka hänen suupielensä kohoavat.
"Pitäisikö minun myös sinun mielestäsi siistiytyä?"
Sisälläni hetken helmeilevä nauru pääsee valloilleen. Thadain ei synkimpänäkään aikana kadota iloluontoisuuttaan täysin, ja sitäkin minä hänessä rakastan. Suutelen häntä kevyesti huulille ja hymyilen niitä vasten.
"Rakkaani Thadain, olet hikinen ja verinen ja kaikin puolin erinomaisen karskin soturin näköinen, mutta lähelläsi oleminen olisi vielä suurempi ilo, mikäli pystyisin hengittämään! Olkoon seuraava taistelukenttäsi pesuhuone ja aseesi lämmin vesi, Rohanin jalo ratsastaja."
Hän pyörittää minua ympäri nauraen ja suutelee minua. Raskaan pakomatkan, taistelun ja suuren huolen jälkeen me nauramme Ämyrinlinnan muurien lomassa kuin mikään maailmassa ei meitä uhkaisi.

*

Illalla meidän käsketään mennä luoliin ja miehet komennetaan ylös muurille. Tiedän, mitä on tulossa: Syvänteeseen hyökätään. Thadain on kertonut minulle, että Mordorin maassa ja Rautapihassa on varustettu suuri armeija örkkejä ja hiisi-ihmisiä, joiden tarkoitus on tuhota Rohan ja sen kansa. Kummallisesti se, että olen selvillä asioiden kulusta, kuitenkin rauhoittaa minua ja pitää järkeni kirkkaana. Jotkut luoliin piiloutuvista ovat tietämättömiä ja siksi joko pelosta halvaantuneita tai liiaksikin äänessä. Autan ihmisiä löytämään paikan luolasta ja puhun heille rauhoittavasti kertoen, että tilanne on pian ohi ja me olemme luolissa täysin turvassa. Tähyilen luolan suulta selkäni taakse löytääkseni Thadainin muurille rientävien sotilaiden joukosta, mutta yritykseni eivät tuota tulosta. Pelko uhkaa jälleen vallata sydämeni: näenkö häntä enää koskaan tässä maailmassa? Yritän hälventää sellaiset ajatukset mielestäni ja keskityn ohjaamaan vanhaa naista sisälle luolaan.
Tunnen pian kosketuksen olkapäälläni ja käännyn katsomaan selkäni takana yllättäen seisovaa Thadainia. Helpotuksen aalto hyökyy lävitseni, hylkään hetkeksi työni ja syleilen Thadainia. Hän suutelee minua otsalle, puristaa lujasti itseään vasten ja katsoo rakastavasti silmiini.
"Pelkäsin, että olit jo mennyt", sanon hipaisten hänen otsaansa. Hän suutelee minua huulille varmasti, ja tunnen oloni ulkona hänen lähellään turvallisemmaksi kuin luolissa milloinkaan.
"Olet niin vahva, Edmé", hän sanoo korvaani ja sivelee hiuksiani. "Pidä huolta näistä ihmisistä. Rakastan sinua, niittykukka."
Silmäni tulvivat täyteen kyyneliä ja puristan rakkaani lähelleni.
"Sinä olet urhoollinen taistelussa, Rohanin soturi, niin kuin olit pesuhuoneessakin. Rakastan sinua, hulmuharja."
Hän nauraa jälleen ja hänen naurunsa täyttää minut hurjalla toivolla. Suutelen häntä lujasti, irtaudumme, hymyilemme toisillemme ja hän erkanee minusta ja kiipeää portaat ylös rintavarustuksille. Katson hänen peräänsä, kunnes en enää näe häntä, ja päättäväisesti siirryn itse luolaan tekemään sen, minkä voin taistelun keskellä tehdä.

Istumme luolassa ja taistelun jyly ja huudot kaikuvat yläpuoleltamme kuin maailman tuhon äänet. Olemme lähekkäin, emme uskalla itse päästää ääntäkään: välillä nälkäinen tai pelokas lapsi huutaa, joku kysyy milloin pääsemme takaisin ylös. Äidit suhisevat heille ja sanovat, että tämä on kohta ohi ja sitten pääsette taas leikkimään. Katseeni harhailee kuin vauhkoontuneella eläimellä: välillä se vaeltaa vierekkäin hiljaa kyyhöttävien ihmisten lomassa, välillä se taas kohdistuu luolan kattoon kuin pystyisin sen läpi näkemään, mitä tapahtuu ja missä Thadain on. Vastapäätä minua istuu ilmeetön nainen, joka tuijottaa suoraan jalkojeni juureen. Hän on liian väsynyt itkemään, olemaan peloissaan tai katselemaan muualle kuin maahan: hänen poikansa ja miehensä ovat molemmat muurilla.
Jokainen täällä pelkää jonkun puolesta, ja käsittämättömällä tavalla tämä uupunut, rasittava tarkkaavaisuus liittää meidät yhteen ja vahvistaa meitä sillä tavoin. Jokaisen sisällä ottavat mittaa toisistaan sitkeä toivo ja pelosta siinnyt toivottomuus, ja lakkaamaton, sanaton pyyntö, että rakkaimpamme selviäisivät hengissä, leviää mahtavana pauhuna niin luolassa olevien ihmisten kuin taistelun melskeenkin keskelle.
Piinaava odotus on loputonta. Yö - tai päivä - etenee, taistelun äänet eivät hetkeksikään katkea. Voimme vain olla epätietoisia ja toivoa, toivoa niin kovin.

Helm Vasarakouran torven jyly tuntuu järisyttävän luolia ja hukuttavan kaiken turhan metelin alleen. Torven ääni saa meidät kaikki jännittymään ja kummallisesti nukahtaneet ihmiset heräämään. Soiton jälkeen tuntuu olevan hetken hiljaista, kunnes jostain kauempaa kuuluu mahtavaa jyminää, jonka voisin vaikka vannoa tärisyttävän maata. Hetken taistelun äänet jatkuvat, hetken me istumme jännityksensekaisina vierekkäin kuunnellen uusia, voimakkaita ääniä, yhä uudelleen ilmaan sekoittuvia huutoja -
Ja sitten tulee yhtäkkiä hiljaista.
Kukaan ei liikahdakaan vähään aikaan.

*

Ihmiset ryntäävät ulos luolista. Ulkomaailman valo sokaisee heidät ja he imevät itseensä raikasta ilmaa kuin olisivat olleet vaarassa tukehtua. En uskalla liikkua juuri luolan suuta pidemmälle, vaan jään siihen seisomaan minua vastapäätä istuneen naisen kanssa ja tähyilen neuvottomana kansan ja edestakaisin kävelevien sotilaiden joukkoon. Etsin tarkoin, painan mieleen jokaiset kasvot ja jokainen näkyviin tuleva sotilaan kypärä herättää minussa uuden kytevän toivon. Tule takaisin, Thadain, niin voimme nauraa ja itkeä yhtä aikaa kaiken mielettömyyden jälkeen, anna minun sitoa haavasi ja kuiskata sinulle kaiken olevan nyt hyvin.

Vähän ajan kuluttua ulos uskaltautumisestamme saan lopulta yhdessä toisen naisen kanssa tiedon molempien puolisoiden kaatumisesta ja naisen pojan haavoittumisesta. Nainen puhkeaa osaksi helpottuneeseen itkuun ja huutaa haluavansa nähdä poikansa. Hänet viedään katsomaan haavoittunutta.
Minusta tulee ilmeetön.
Kiipeän hitaasti rintavarustuksille, katselen runneltua mutta kerran niin kaunista, avaraa maisemaa ja ensimmäiseksi kiitän jotakuta siitä, että Thadain kuoli kunniallisesti.

Sisälläni lopun ikääni helmeilevä itku pääsee valloilleen.
Viimeksi muokannut Fuu, Su Maalis 25, 2007 3:52 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
you spin me right round, baby, right round
like a record, baby, right round round round


Vuoden Ilopilleri 2005-2009, vuoden Humor-ficcaaja 2010. Pörr.

captainfuu.tumblr.com
captainfuu.deviantart.com
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Voih. Hyvä etten alkanut itkeä... Näin lähellä oli. *pitää sormiaan ihan lähellä toisiaan*

Kerronta oli hyvin kaunista, tässä tulivat ihanasti esille ilo, suru ja pelko. Voimme itse vain kuvitella miltä tuntui istua tuolla kuunnellen hiljaisuutta ja taistelun kaikua, mutta tässä se kävi ilmi hienosti. Tuo miten ihmiset istuivat vieri vieressä yrittäen saada lohtua, ja lasten kuvaus, miten heitä lohdutettiin... Sinä kyllä osaat sen.

Hahmot olivat ihania. Et ole heistä enempää kirjoittanut..? Tästähän saisi aineksia vaikka mihin, olen jo mietiskelemässä miten he tapasivat, missä olosuhteissa ja mikä heidän tarinansa muutenkin on. :roll: Minä olen vain tällainen...

En osaa mainita nyt ihan juuri yhtä hyvää kohtaa. Kuvailua oli sopivasti ja preesens sopi tähän tarinaan. Olen oppinut lukemaan sitäkin tässä kevään aikana...

Kaunis ja surullinen pieni pätkä.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Tämä oli ihana. Vaikka minä olen edelleen sitä mieltä, ettei siinä leffaratkaisussa, että naiset ja lapset vietiin "turvaan" juuri sinne, missä sodittiin, ole oikeastaan järjen hiventäkään noin kauniisti sanottuna. Mutta jos unohdan tuon seikan, niin tämä oli tosi hyvin kirjoitettu ficci. Juoni tosin oli varsin ennalta-arvattava, mutta kuvailut ja dialogi toimivat hyvin - erityisesti pidin Edmén ja Thadainin keskinäisestä sanailusta, heidän rakkautensa välittyi siitä tosi kauniisti.

Äh, nyt tuntuu etten saa muuta itsestäni irti. Syytän uutta tietokonettani, jonka sain eilen ja josta olen aivan tohkeissani. Ajattelin vain laittaa muutaman sanan, että tiedät minun lukeneen ja pitäneen tästä ficistä.
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Avatar
Fuu
norppa
Viestit: 948
Liittynyt: Ke Helmi 18, 2004 8:12 pm
Paikkakunta: syli

Viesti Kirjoittaja Fuu »

Kiitos hirmuisesti molemmille! ^^

Nerwen: Hyvä kuulla, että onnistuin sinusta kuvaamaan tuota tunnelmaa, koska lähinnä saatoin itsekin vain kuvitella ja aavistella miltä itse rohanilaisista on tuntunut siellä luolissa.
Hahmoista en ole kirjoittanut lisää, keksin ne lähinnä tätä ficciä varten, mutta nyt kun sanoit... x'D No ei, saa nähdä miten taustattomiksi jätän ne. Ideoit minut kuitenkin yrittämään niiden piirtämistä. :D Kiitos todella ihanasta kommentista, aina mukava kuulla että on onnistunut herättämään tunteita! ^^

Mithrellas: Kiitos sinullekin! Myönnän, että tämän juoni saattoi olla ennalta-arvattava, mutta jotenkin en usko että onnellinen loppukaan olisi sopinut...? Mene tiedä, voisi tätä sellaisellakin kokeilla. Toisaalta kyse on myös sellaisen naisen näkökulmasta, joka taistelussa sitten menettää jonkun. ^^
Tuosta Helmin syvänteeseen viemisestä ylipäätään olen samaa mieltä, hitto se leffa-Theoden oli viksu. Mutta tietysti kyse oli Éowynin ja Aragornin saamisesta samaan paikkaan keskinäisiä vihjailuja varten, kuinkas muuten. x)
Sanailussa yritin tosiaan saada jotain sellaisesta lempeästä rakkaudesta esille, hyvä jos sinusta onnistuin. ^^ Ja kaikki kommentit ovat tervetulleita, kiitos valtavasti! ^^

*ruttaa ne*
you spin me right round, baby, right round
like a record, baby, right round round round


Vuoden Ilopilleri 2005-2009, vuoden Humor-ficcaaja 2010. Pörr.

captainfuu.tumblr.com
captainfuu.deviantart.com
Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Re: Paossa (PG, ofc/omc)

Viesti Kirjoittaja Leida »

Ihanan tunnelmallinen ficci. Pidin tosi paljon kauniista kuvailustasi. Tätä luki sillä lailla hitaasti nautiskellen, koska tämä oli todella hienosti rakennettu ja kielenkäyttösi oli taitavaa. Minä ajattelin ensin, että kuinkahan hyvin pystyn samaistumaan ihan vieraisiin hahmoihin näin lyhyessä jutussa, mutta hyvin se sitten kävi. Sinun henkilösi olivat tosi sympaattisia ja heidät saattoi ihan nähdä silmissään. Olen samaa mieltä Nerwenin kanssa, että heistä lukisi mielellään lisää. :wink:

Vaikka minäkin pidän eniten kirjamaailmaan sijoittuvista ficeistä, niin tämä oli silti mainio. Tuo odotuksen tuntu, joka tästä henki, oli erittäin liikuttava. Miehet ja pojat ovat taistelemassa, mutta naiset voivat vain odottaa ja toivoa saavansa heidät elävinä takaisin. Ja pidän siitä, miten kuljetit noita lapsia ja heidän ajatuksiaan mukana koko ficin ajan. Sekä ylipäätään, miten käsittelit päähenkilöä ympäröiviä tapahtumia, vaikka päähenkilön oma tarina olikin kaikkein tärkein.

Minä en itseasiassa edes tajunnut, että tämä oli preesensissä, en ennen kuin luin Nerwenin palautteen. Eli minusta tuo aikamuoto tosiaan oli tähän jotenkin luonnollinen. Minua häiritsee preesens aika usein, jos se ei tunnu hyvältä, mutta tähän se sopi hienosti.
Sisälläni lopun ikääni helmeilevä itku pääsee valloilleen.
Todella kaunis lause ja hieno lopetus.

Kiitoksia, tämä jätti sellaisen tavallaan ihanan surumielisen fiiliksen.
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10
Silvertiggy
Puolituinen
Viestit: 250
Liittynyt: La Maalis 04, 2006 6:25 pm
Paikkakunta: Edoras

Viesti Kirjoittaja Silvertiggy »

Tosiaan tunnelmallinen ficci, käytit kauniita sanavalintoja ja -kuvauksia. Rakastuin ja samastuin pariin välittömästi. Heidän sananvaihtonsa oli hauskaa (hauskaa ja hauskaa..) ja jotain.. rakastavaista, err? Edméstä ja Thadainista voisi todellakin lukea lisää erittäin mielellään.
Minä-kertoja (ja preesens myös) sopii tähänkin mainiosti. Suloista ja herkkää. Kirjoitathan parista muutakin? :)
Blast off
It's party time
And where the fuck are you?
Where the fuck are you?
Why don't presidents fight the war?
Why do they always send the poor?



Ava made by me.
Arawyn
Puolituinen
Viestit: 215
Liittynyt: Ti Maalis 29, 2005 6:44 pm
Paikkakunta: Nightwishin treenikämppä

Viesti Kirjoittaja Arawyn »

Minäkin diggasin tästä aikamuodosta/minä-kertojasta kovasti, jännä lukea preesensiä välillä. Se luo kyllä tietynlaista tunnelmaa kun kerrotaan minä-muodossa preesensissä, vähän kuin myötäelää sen hahmon mukana. Muutenkin samastuin hahmoihin yllättävästi, yleensä ei tunnu missään vaikka hahmolta kuolisi koko suku ja kaveritkin :lol:

Edmé ja Thadain olivat tosi sympaattisia ja maanläheisiä (eh...) Siis tavallisia ihmisiä. Olisi kiva lukea heistä lisääkin, jäi kummittelemaan mieleen, miten he elivät ennen ja miten Edmé pärjäilee sodan jälkeen ja näin. Mukava lukea tavan tyyppienkin näkökulmia välillä, ja juurikin tuo Syvänteen taistelu on hyvä hetki sellaiseen. Olit kuvaillut hienosti niitä kaikkia tunteita, joita ihmiset tunsivat siellä luolissa.

Kuvailusta pidin muutenkin paljon, sujuvaa tekstiä ja mukava lukea. Hienosti oli saatu näinkin lyhyeen tekstiin niin paljon kaikenlaisia tunteita ja mielenkiintoista dialogia. Taisin naurahtaakin pari kertaa. Ihan siis hyvässä merkityksessä.

Nyt unohtui kaikki, mikä oli juuri äsken mielessä... Viimeinen lause oli kaunis. Tykkäsin.
Once I am sure of my task I will rise again.
Vastaa Viestiin