Kohtalokas kosketus (Faramir, Éomer, PG)

Draamaa, angstia ja vakavia aiheita.

Valvojat: Likimeya, Andune

Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Kohtalokas kosketus (Faramir, Éomer, PG)

Viesti Kirjoittaja Mithrellas » La Huhti 07, 2007 8:47 pm

Title: Kohtalokas kosketus
Author: Mithrellas
Rating: PG
Genre: drama/humor
Disclaimer: Keski-Maa hahmoineen kuuluu Tolkienille, enkä tee niillä rahaa.
Summary: Faramirin ensimmäinen kohtaaminen Éomerin ja Éowynin kanssa ei suju parhaalla mahdollisella tavalla.

A/N: Kirjoitin tämän jo jokin aikaa sitten, mutta julkaisu taas viivästyi, kun toivoin keksiväni jotain parannusta. Mutta nyt tämä saa mennä, näin pääsiäisvapaiden kunniaksi. ;) Selvennykseksi, että tarina sijoittuu vuoteen 3002, jolloin Théoden oli vielä voimissaan eikä Grímaa ollut näköpiirissä. Ficissä on aika paljon vaikutteita Kaari Utrion kirjoista, esim. tuo, että aikuiset puhuttelevat toisiaan kolmannessa persoonassa.


Kohtalokas kosketus

"Et uskaltaisi herättää sitä."
"Et uskaltaisi sinäkään."
"Uskaltaisinpa. Minä uskallan mitä tahansa. Mutta sinä et, koska olet tyttö, ja tytöt aina pelkäävät kaikenlaista - ampiaisia ja hiiriäkin."
"Minä en pelkää. Minä kyllä uskaltaisin herättää sen. Mutta en halua, kun en edes tiedä kuka se on. Ja matami Guthild kielsi meitä häiritsemästä sitä."
Pellavapäinen poika tuhahti. "Matami Guthild kieltää aina kaiken. Se on hänen työtään. Mutta etkö sinä halua tietää, kuka tuo on? Minä ainakin haluan. Ajattele jos tuo on sellainen kuin se mustatukkainen muukalainen, joka joskus kauan sitten palveli meidän isoisämme armeijassa. Ja sitten kun se on herännyt, se menee ja tappaa kaikki sudet Länsimannusta, ihan yksin ja paljain käsin! Paitsi että minä lähden kyllä mukaan katsomaan sitä."
Pojan silmät loistivat, mutta lettipäisen pikkusisaren suu mutristui ja otsa rypistyi hänen tuumiessaan asiaa. "Jos se on niin vahva, että pystyy painimaan susien kanssa, niin miksi se sitten pyörtyi eilen meidän rappusille? Minusta se ei näytä niin vahvalta."
"Se oli vain väsynyt, kun se oli kulkenut pitkän matkan. Sitten kun se herää, me näemme millainen se oikeasti on. Ja sillä on musta tukka, joten minä luulen, että se on hyvä taistelija. Ei ehkä yhtä hyvä kuin serkku Théodred, mutta kyllä hänestä varmasti on meille hyötyä", poika suunnitteli. "Voi kun se jo heräisi. Kukkokin kiekui jo ajat sitten. Mene herättämään se tai minä haukun sinua pieneksi vikiseväksi arkajalaksi."
"En minä ole arkajalka", pikkutyttö sanoi tomerasti ja kurkisti suuren tuolin takaa sängyllä makaavaa nuorukaista. Entä jos se olisi paha? Purisikohan se? Mustatukkaiset olivat yleensä aika kummallisia ja ehkä vaarallisiakin. Ainakin mustainmaalaiset. Mutta tämä ei ollut mustainmaalainen, Théodred-serkku oli sanonut niin. Vieressä kyyhöttävä veli vilkaisi pikkusiskoaan kärsimättömänä, ja tämä rohkaisi mielensä. Hän oli vikkelä tyttö, ja ehtisi kyllä livahtaa karkuun, jos muukalainen yrittäisi hyökätä.

Tyttö nousi ja hiipi niin hiljaa kuin osasi kohti vuodetta, ja pysähtyi sen viereen katselemaan selällään makaavaa nuorta miestä. Niin läheltä katsottuna muukalainen ei oikeastaan näyttänyt kovin pelottavalta, vaan ihan ihmiseltä. Tyttö huomasi, että vieras hengitti vaikeasti - oli kai saanut kylmetystaudin eilisessä rajuilmassa. Sen vaatteet olivat kastuneet aivan märiksi, ja nyt ne oli ripustettu kuivumaan uunin viereen. Tyttö epäröi vielä hetken ja tökkäisi sitten nopeasti nuoren miehen käsivartta sormellaan. Tämä säpsähti ja alkoi liikehtiä levottomasti, ja ennen kuin tyttö huomasikaan, oli vieraan käsi tarrautunut toiseen hänen leteistään. Tyttö kiljaisi kimeästi yrittäessään riuhtoa itseään irti, tuolin takana kyyristellyt veli ulvahti kauhusta ja säntäsi ulos kamarista, samalla kun nuorukainen sängyllä avasi silmänsä ja huomasi, mihin oli puoliunessa erehtynyt tarttumaan. Hän huudahti hämmästyksestä ja päästi lapsen letistä irti. Vapautunut tyttö pinkaisi tiehensä kiljahdellen.

Pyylevä talousmatami tömisteli paikalle luudanvarsi kädessään ja sadatteli lasten perään.
"Kurittomat kakarat, aina pahan teossa!" hän mylvi ja huitoi luudallaan. "Niin monta kertaa kun minä kielsin heitä häiritsemästä vierasta!"

Nuorukainen nousi istumaan vuoteen laidalle ja katseli hämmästellen ympärilleen. Hän ei tunnistanut paikkaa, ei tiennyt keitä lapset olivat olleet ja ronskin näköinen taloudenhoitajatar pelotti häntä.
"Jaahas, vintiöt saivat sitten herran heräämään", matami päivitteli ja kohensi tulta uunissa. "Millainen on herran vointi? Minä tuon lämmintä lientä, jahka kerkeän. Herran vaatteet ovat vielä vähän kosteat, mutta minä pyydän prinssiä lainaamaan omistaan. Olette kutakuinkin samankokoiset, joskin prinssi on harteista leveämpi", nainen totesi silmäillessään nuorukaista.
"Prinssi?" sai nuorukainen kähistyä. Hän värisi vilusta ja veti peittoa paremmin ympärilleen.
"Niin, niin, prinssi Théodred. Herra toki tuntee hänet, eikö tunnekin? Mutta nyt hän käy kyllä takaisin makuulle, minä näen että hän on pahasti kylmettynyt. Kuningas ja prinssi ottavat vastaan sitten aikanaan, ja hän voi kertoa heille asiansa."

Nuorukainen painoi päänsä takaisin tyynylle, ja veti lämpimän untuvapeiton korviinsa. Prinssi Théodred. Hän oli siis löytänyt perille. Tämän helpottavan ajatuksen siivin hän vaipui uudelleen unten maille.

* * *

"Nuori ruhtinas syö vaan kaiken, mitä hänen eteensä kannetaan. Hän näyttää minusta varsin nälkiintyneeltä. Onko Gondorin maassa niin huono satovuosi, että joutuvat käskynhaltijan pojatkin näkemään nälkää?" matami Guthild päivitteli ammentaessaan kattilasta lisää kanalientä pöydän ääressä istuvalle nuorukaiselle.
"No niin, matami jättää ruhtinas Faramirin rauhaan enemmiltä uteluilta ja menee takaisin kyökkiin katsomaan, etteivät piiat polta päivällistä", kehotti pöydän päädyssä istuva kuningas. "Matami toki tietää, että Gondorin miehet ovat aina olleet Rohanin miehiä kapoisempia, joskaan eivät voimiltaan vähäisempiä."
Taloudenhoitaja niiasi pienesti, sillä hänen polvensa eivät syvempään taipuneet, ja tömisteli kohti kyökkiä helmat hulmuten.
Kuningas naurahti ja katsahti nuoreen vieraaseensa. "Utelias muori ja kova juoruamaan. Mutta mahdottoman hyvä talousihminen."
Nuorukainen nyökkäsi ja yski.
"Jaa-a. Vai lähetti vanha Denethor sitten nuoremman poikansa asioilleen", kuningas totesi ja mittaili vierasta katseellaan, ikään kuin arvioidakseen oliko Denethorin päätös ollut kovinkaan järkevä. Poikahan lähettiläs oli enemmän kuin mies, ja vielä aivan yksin matkassa. Tämä ei osannut edes kertoa, kuinka kauan hänen taipaleensa Valkoisten vuorten takaa oli kestänyt, mutta eväänsä raukka oli ehtinyt syödä jo aika päiviä sitten. Myrskykin oli yllättänyt kesken kaiken ja ehtinyt kastella nuorukaisen pahanpäiväisesti ennen kuin tämä oli päässyt hoipertelemaan Kultaisen Kartanon portaille, joille oli lopulta tuupertunut uupumuksensa nujertamana. Pitkään oli kuninkaan väki istunut arvuuttelemassa, kuka poika mahtoi olla, vaikka mustat hiukset ja kalpeat, ylväät kasvot olivat paljastaneet tämän olevan Gondorin miehiä.
"Veli olisi lähtenyt, mutta teloi kätensä taistelussa", nuorukainen selitti. "Minä sanoin isälle, että olen tarpeeksi vanha hoitamaan tehtävän, ja hän antoi minun lähteä, vaikkakin vastahakoisesti."
"Se oli urheasti tehty", kuningas totesi vakavana, eikä Faramir ollut varma, viittasiko Théoden enemmän hänen matkalle lähtöönsä vai Denethorin päätökseen.

Pöydän toisessa päädyssä istuva kuninkaan poika Théodred laski tuopin kädestään. Prinssi oli hiljainen mies, vaalea ja harteikas, kuten kaikki Rohanin miehet. Hän oli katsellut muukalaista mietiskellen, mutta ei ollut virkkanut mitään.
"No niin, minua ja poikaani varmaan houkuttelee tietää, minkälainen asia nuoren ruhtinaan ajoi maahamme", totesi kuningas. "Tarvitseeko Denethor Markin miesten apua taistelussa? Joko on tilanne Gondorissa äitynyt niin huonoksi?"
"Itärajalla on välillä pahoja yhteenottoja. Örkit ovat käyneet yhä röyhkeämmiksi viime vuosien aikana", Faramir kertoi. "Mutta Gondorin puolustusta eivät örkkien veitset ja kirveet pysty puhkomaan, ja Rohanilla on yllin kyllin tekemistä omilla maillaan, niin olen kuullut."
"Totta se on! Rosvoavat vihulaiset kyliä ja polttavat peltoja. Ryöstävät ja tappavat hevosia, varsojakin", ärähti Théodred väliin ja hänen silmiinsä syttyi villi tuli. "Ovat lisääntyneet kuin rotat homeisissa kellareissa viime vuosien aikana ja käyneet ärhäkämmiksi kuin pesänsä menettäneet herhiläiset. Kummaksi on elämä mennyt."
Faramir nyökkäsi. "Vaikeiksi ovat ajat käyneet Gondorin puolellakin. Hevosista meillä on pulaa. Rajalle on kaupungista matkaa, ja nopeammin pääsisimme örkkien kimppuun, jos useammille riittäisi ratsuja. Maksuksi tarjoaisimme aseita - Minas Tirithin asesepät takovat Keski-Maan terävimmät ja purevimmat miekat."
Théoden nyökytteli. "Kuulostaa kohtuulliselta. Aseista meillä on ainainen puute. Vanhat miekat periytyivät isiltä pojille, kunnes putoavat kantajiensa käsistä näiden kaatuessa taistelun melskeisiin. Mielellämme suostumme vaihtokauppaan - eikö näin ole, poikani Théodred? Vai joko ovat nummemme käyneet autioiksi örkkien ryöstöretkien jäljiltä?"
"Hevosia riittää, ja mieluummin me lähetämme niitä Gondoriin kuin jätämme vihulaisten saaliiksi. Aseita me tarvitsemme. Gondorin miekkojen välke auringossa pelottaa örkkejä Markin kavioiden töminän lailla."

Vaikka Faramirin asia saatiin sovittua nopeasti, oli hänen jäätävä Kultaiseen Kartanoon parantelemaan vilustumistaan ennen kuin saattoi lähteä paluumatkalle. Mielellään hän jäikin, sillä Meduseldin kaltaista paikkaa hän ei ollut koskaan ennen nähnyt. Koko kuninkaan palatsi oli vain yksi suuri sali, jonka keskellä oli koroke ja valtaistuin, ja sen takana valtava tammipöytä ruokailua varten, pitkät penkit kummallakin laidalla. Rakennuksen takaosassa oli muutama makuukamari ja kyökki. Kaikki oli niin erilaista kuin kotilinnassa, jossa käytäviä, kierreportaita ja kammioita riitti niin, että Faramir tuskin oli ehtinyt niistä jokaiseen, niin utelias poika kuin olikin. Mutta siinä missä kotona kaikki oli tehty kylmästä valkoisesta kivestä ja marmorista, oli Kultaisessa Kartanossa käytetty puuta ja kangasta, ja se sai suuren ja korkean hallinkin näyttämään lämpöiseltä ja kodikkaalta paikalta.

Faramir kulki pitkin huonetta ihmetellen puisia pylväitä, jotka kannattelivat oljin päällystettyä, ulkoapäin kultahohtoista kattoa, ja niihin kaiverrettuja monen värisiä koristuksia. Välistä hänen katseensa osui lattiaan, jonka jokaiseen kiveen oli kaiverrettu jonkinlainen outo riimu tai kuvio, joiden merkitystä hän saattoi vain arvailla. Itäseinämän valtavista ikkunoista osuva auringonsäde valaisi lattiakivet niin, että näytti kuin jokainen niistä olisi heijastellut omaa väriään.

Valtavat ryijyt peittivät seiniä - Rohanin naiset mahtoivat olla taitavia käsityöihmisiä. Faramir katseli vaatteisiin kudottuja kuvia kiinnostuneena ja välillä hämmästellen. Hän tunnisti hevosen selässä istuvan kultakutrisen nuorukaisen Eorl Nuoreksi, Rohanin ensimmäiseksi kuninkaaksi, joka pelottomana puhalsi torveensa matkallaan Celebrantin taisteluun. Kuninkaiden kuvat kankaissa hän ymmärsi; hänenkin kotonaan oli muotokuvia kuninkaista, tosin kiveen hakattuina ja patsaiksi veistettyinä. Mutta miksi kirjoa hurjistuneen näköinen mies iskemään toista, tummatukkaista miestä päin kasvoja? Ehkä vaate olisi sopinut pahamaineisen oluttuvan seinälle, mutta kuninkaallisessa kartanossa moinen oli outo näky.

Kuningas Théoden ilahtui huomatessaan nuoren vieraansa uteliaan katseen. Hän astui Faramirin viereen ja selitti ylpeänä, kuinka omalaatuisessa seinävaatteessa komeili itse kuningas Helm Vasarakoura antamassa huutia Freca-nimiselle miehelle, joka oli havitellut hänen tytärtään poikansa puolisoksi. Tarinan mukaan isku surmasi miehen siihen paikkaan.
"Mitäs koetti kaapata Rohanin neidon, mokoma vierasmaalainen pikipää", hymähti Théoden sydämellisesti, saaden Faramirin koskettamaan hajamielisesti omia tummanpuhuvia suortuviaan.

Kuninkaan puhuessa pilkistivät kahden lapsen oljenkeltaiset päät pylvään takaa aina silloin, kun nämä kuvittelivat vieraan katselevan jonnekin muualle. Théoden vilkaisi kohti sisarusten piilopaikkaa. "Tulkaahan esiin, lapsikullat, ja tervehtikää korkeaa vierastamme. Nuori ruhtinas on Gondorin käskynhaltijan poika Faramir."
Lapset kävelivät kuuliaisesti vieraan luo, tyttö niiasi ja poika kumarsi.
"Tässä ovat sisareni lapset, Éomer on yhdentoista ja Éowyn seitsemän", esitteli kuningas.
Faramir nyökkäsi lapsille, yrittäen näyttää ystävälliseltä, mutta huomasi ihmeekseen pojan tuijottavan takaisin - vihamielisestikö? Ei kai sentään, hän mahtoi kuvitella koko asian. Mitä täysin tuntemattomalla pojankoltiaisella muka voisi olla häntä vastaan?
"Éomer tässä ihailee suuresti Helm Vasarakouraa", selitti Théoden. "Hän toivoo jonakin päivänä kasvavansa voimiltaan itsensä Helmin veroiseksi."
"Niin", vastasi poika ja tuijotti Faramiria sama tuikea katse silmissään. "Minusta olisi hauska tappaa yhdellä nyrkiniskulla."
Théoden naurahti ja pörrötti pojan tukkaa. Sitten lapset kirmasivat jälleen leikkeihinsä.
"Orporaukat", huokaisi kuningas. "Heidän äitinsä - minun sisarparkani - kuoli kesän korvilla, vain muutama kuukausi miehensä jälkeen. Otin lapset luokseni omaksi pojakseni ja tyttärekseni - Théodwyn toivoi sitä ennen kuolemaansa, ja mielelläni minä niin teinkin. Lapsia tämä kartano on kaivannut jo pitkään", kuningas sanoi ja hiljeni, kukaties muistellen omaa vaimoaan, joka ei koskaan noussut lapsivuoteeltaan.

Faramir olisi mielellään kuunnellut Théodenin tarinointia vaikka koko loppupäivän, mutta vilustuminen sai hänet väsymään nopeasti. Kuningas ohjasi Faramirin istumaan suuren takan ääreen asetettuun pehmoiseen nojatuoliin. Talousmatami Guthild toi hänelle huovan ja kupillisen kuumaa ja kitkerää yrttiteetä. "Ruhtinaan ei pidä rasittaa itseään", matami totesi, hieman moittiva sävy äänessään. "Ja hän juo kaiken teen kiltisti loppuun, koska se tekee hänelle hyvää."

Faramir ei tohtinut vastustaa topakkaa matamia, ja joi kuuliaisesti karvaan juomansa. Hän katseli takassa lepattavia iloisia liekkejä ja nautti niistä huokuvasta lämmöstä. Denethor-isän mielestä lämmin teki veltoksi, ja siksi hän antoi sytyttää kotilinnan takat vasta kun hengityksestä purkautuva höyry alkoi haitata asiakirjojen pienellä kirjoitettujen kohtien lukemista. Ehkä isä on oikeassa, mietti Faramir, sillä tunsi pian raukean väsymyksen leviävän jäseniinsä ja silmäluomiensa painuvan väkisin kiinni.

Faramir havahtui outoon tunteeseen - kuin joku olisi tuijottanut häntä. Hän katsahti sivuilleen, ja näki vaaleatukkaisen pojannaskalin, kuninkaan sisaren pojan, seisovan hänen tuolinsa vieressä, huulet tiukasti yhteen puristettuina ja otsa rypyssä.
"Niin?" Faramir kysyi hieraistessaan unen pois silmistään.
"Sinä satutit minun sisartani", ilmoitti Éomer.
Pikkusisar seisoi veljensä selän takana, vilkuillen vierasta aran näköisenä.
"Mitä? Kuinka niin?" Faramir hämmästeli, siirtäen katseensa tytöstä poikaan ja takaisin.
"Sitä vedit häntä letistä tänään aamulla. Se oli pahasti tehty. On tosi rumaa vetää tyttöjä letistä. Ja sinä olet sitä paitsi liian iso tekemään sellaista."
"No, enhän minä tarkoituksella", Faramir puolustautui. "Luulin että olin kotonani, ja että veljeni oli tullut härnäämään minua."
"Siitä huolimatta se oli väärin, ja sinä saat maksaa siitä hyvästä", Éomer ilmoitti päättäväisesti. "Sinun on taisteltava minun kanssani."
"Taisteltava?" Faramir hämmästeli pojan rohkeaa uhoa.
"Niin, niin. Minulla on miekka. Se on ihan oikea eikä mikään puumiekka. Se kuului ennen minun isälleni ja sen nimi on Güthwine."
"Vai sillä tavalla", Faramir nyökytteli mietteliäästi ja hieroi leukaansa, ikään kuin olisi harkinnut vakavissaan ottaako pojan kaksintaisteluhaaste vastaan vai jättääkö väliin. "Kuulehan, Éomer", hän sanoi viimein, pakottaen ilmeensä tyyneksi ja vakavaksi. "Mitä jos minä vain pyytäisin anteeksi sisareltasi? Meidän taistelumme ei olisi kovin reilu, eihän? Minä olen sairas mies, ja sinun kaltaisesi salskea soturi saisi varmasti iskettyä minut maahan ennen kuin ehtisin miekkaani kohottaa."
"Niin, niin minä kyllä vähän ajattelinkin", Éomer tuumasi heti ja hänen ilmeensä rentoutui silmin nähden. "Ei ole reilua taistella sairasta ja heikkoa vastaan ja minä olen reilu soturi. Minä hyväksyn anteeksipyynnön tällä kertaa." Sitten poika kääntyi, tarttui sisareensa ja työnsi tämän Faramirin eteen. Tyttö tuijotti muukalaista silmät suurina.
"Pyydä nyt anteeksi sisareltani Éowyniltä", komensi Éomer.
"Anteeksi, pikkuinen", sanoi Faramir hymyillen. "Minä lupaan, etten enää koskaan vedä sinua letistä." Faramir ojensi kättään taputtaakseen tytön päätä, mutta Éomer kivahti: "Etkä koske häneen enää muutenkaan!"
Faramir veti kätensä pois ja hymyili tytölle. "En tietenkään. Minä vannon kautta esi-isieni kunnian, etten koskaan enää koske sinuun, Éowyn, en hyvässä enkä pahassa."
"Setä on kovin kiltti", sanoi Éowyn ja niiasi.
"Ja muistakin pitää lupauksesi", Éomer tokaisi vielä ennen kuin lapset kävelivät pois.

* * *

Et voi olla tosissasi! Sinähän käyttäydyt melkein kuin pelkäisit veljeäni. Miksi ihmeessä? Hänhän on niin kiltti ja hyväntahtoinen.

Éowynin sanat kaikuivat Faramirin korvissa, kun hän asteli kohti kotikaupunkinsa hevostalleja. Hän ei ollut niinkään varma Éomerin hyväluontoisuudesta, mutta hoidettava tämä asia oli. Éomer oli Éowynin lähin miespuolinen sukulainen, ja isoveljenä vastuussa sisarestaan. Éomerin, Rohanin tuoreen kuninkaan, suostumus merkitsi paljon.

Éomer seisoi tallissa ja harjasi harmaa-valkeaa ratsuaan. Hän ei ilmeisesti oikein luottanut Minas Tirithin tallirenkien kykyihin hevosten käsittelyssä, ja kävi siksi ehtimiseen tarkistamassa, että urhealla ystävällä oli pilttuussaan kaikki hyvin. Mies kuitenkin lopetti puuhansa ja kääntyi katsomaan Faramiria tämän lähestyessä.
"Niin?" Éomer kysyi niin kärkkäästi, että Faramirin sydän alkoi tykyttää, ikään kuin olisi ollut mikäkin arka ja tottelematon pikkupoika joutumassa naapurinisännän puhutteluun käytyään varkaissa tämän omenatarhassa.
"Päivää", Faramir aloitti. "Minä... niin tuota. Siinäpä kaunis hevonen."
"Tulijalka on komea ratsu", Éomer korjasi. "Ei saanut naarmuakaan taisteluissa, eikä heittänyt selästään tiukimmassakaan tilanteessa. Tässä on uljas ja uskollinen ystävä."
"Niin... Rohirrimin hevoset ovat kuuluja uljaudestaan, ja sen tämäkin sota moneen kertaan todisti."
"No, ruhtinas ei varmaankaan tullut tänne pelkästään kehuakseen minun hevostani. Mikä hänen asiansa mahtaa olla?" Éomer penäsi.

Faramir selvitti kurkkuaan. Hän päätti kertoa asiansa mahdollisimman lyhyesti ja nopeasti, niin sillähän siitä päästäisin. Sitten tarvitsisi vain suojautua mahdollisilta nyrkiniskuilta. Faramir ei epäillyt hetkeäkään, etteikö nuoren kuninkaan nyrkki purisi yhtä kipeästi kuin Helm Vasarakouran aikoinaan, eikä Faramir halunnut kohdata poloisen Frecan kohtaloa, niin julkeasti kuin Rohanin neitoa havittelikin.
"Niin, minä tuota, olen harkinnut, tai oikeastaan olen jo kysynytkin, ja Éowyn vastasi, eikä hänellä ollut mitään sitä vastaan", aloitti Faramir varmasti, "joten nyt sitten olen tässä, koska arvoisa kuningas on sisarensa lähin jäljellä oleva miespuolinen sukulainen, ja täten vastuussa neidon hyvinvoinnista, ja hänen suostumuksensa merkitsee meille sen vuoksi hyvin paljon."
Éomer tuijotti Faramiria ilmeettömänä, ikään kuin odottaen tämän jatkavan, mutta kun mitään ei tapahtunut, tämä kohotti kulmiaan ja kysyi: "Suostumus mihin?"
Faramir lehahti punaiseksi. "Öh, no avioliittoon tietenkin...", hän mumisi.

Éomer ei sanonut mitään, vaan kääntyi taas hevosensa puoleen ja suki harjallaan tämän kiiltelevän sileää turkkia. Faramir seisoi vieressä odottaen kauhulla, mitä tuleman pitäisi. Viimein Markin mies kääntyi taas katsomaan Gondorin nuorta käskynhaltijaa ja tokaisi: "No, en minä aio asettua sisareni onnen esteeksi. Hän on kovin muuttunut viime päivien aikana, ja uskon sen olevan ruhtinaan ansiota. Mutta en minä hänestä aivan ilmaiseksi luovu."
"Mitä kuningas mahtaa tarkoittaa?"
"Ihan näin meidän kesken - minun ja Dol Amrothin suuriruhtinaan tyttären välille on kehittynyt yhteisymmärrys. Ruhtinas Faramir saa taivutella tytön isän suostumaan meidän avioliittoomme - ukko kun ei katsokaas mielellään luopuisi nuorimmaisestaan, joka on hänen ainoa tyttärensä."
"Lothíriel-serkkuako kuningas Éomer tarkoittaa? Hänhän on vasta nuori tyttö!"
"Kuten jo sanoin, en minä aivan ilmaiseksi sisarestani luovu. Ja on suostumukselleni vielä toinenkin ehto."
"Ja mikähän se mahtaa olla?" Faramir tiedusteli pahaa aavistellen.
"Ruhtinas ei kenties muista, kuinka hän kerran kauan sitten lupasi, ettei enää koskaan koske sisareeni Éowyniin. Ja Gondorin miesten sanotaan pitävän sanansa."
"Muistan kyllä...", Faramir lausahti huolestuneena. "Mutta... kuinka kuningas kuvittelee... jos hänestä kerran tulee vaimoni... ja jos joskus lapsiakin..."

Rohanin Éomerin suunpielet nykivät tahattomasti hänen kuunnellessaan hölmistynyttä käskynhaltijaa. Lopulta tämä puhkesi raikuvaan nauruun, saaden hevosensa liikehtimään levottomasti. "Minun ehtoni onkin, että ruhtinas Faramir peruu sen lupauksensa, oli sitten muuten kuinka järkähtämätön periaatteiltaan hyvänsä!" Éomer tyrski. "Millaiseksi mieheksi ruhtinas minua oikein mahtaa luulla?"
Faramir tuijotti lankoehdokastaan ensin hämmästyneenä, mutta virnisti lopulta helpottuneena. "Minä luulen, että kuningas Éomer on sittenkin oikein järkevä mies."

Loppu
Viimeksi muokannut Mithrellas, Ke Huhti 11, 2007 9:09 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010

Marnie
... has left the building
Viestit: 866
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2004 11:02 pm
Paikkakunta: juhannukseen asti Australia

Viesti Kirjoittaja Marnie » La Huhti 07, 2007 9:21 pm

Olipas tämä herttainen - ja hauska. ^^ Idea oli ihana, kuumeinen Faramir löytämässä itsensä oudosta paikasta (onneksi sieltä oikeasta sentään ^^) ja uteliaat pikkulapset miettimässä että kukahan tuo sankari on - Éowynin toteamus "Jos se on niin vahva, että pystyy painimaan susien kanssa, niin miksi se sitten pyörtyi eilen meidän rappusille?” sai minut nauramaan ensimmäisen kerran ääneen, tämä oli täynnä tällaisia ihanan hauskoja pikkulausahduksia, joita minä oikeasti rakastan.

Tämä oli muutenkin tosi kiva ficci siitä miten Faramir ja Éowyn ensimmäistä kertaa toisensa tapasi - ei sitä niin ajattele että niiden ikäero on kuitenkin ihan kohtuullinen kun Tarua lukee, mutta näin kun Faramir on vasta nuorimies niin siinähän se korostuu, Éowyn todella on palmikkopäinen pikkutyttö (ja Éomer suojeleva isoveli - minä muuten ihastuin Éomeriin tässä, se tuntui niin tomeralta ja topakalta pojalta, joka kyllä härnää siskoaan, mutta auta armias jos joku yrittää loukata sitä.. silloin isoveli kyllä puolustaa. Tässä tuli minusta ihanasti esiin samaa välittämistä mitä Tarussakin niiden välillä pystyy lukemaan.).

Minä en tiiä oliko sinulla tarkoitus kirjoittaa tämä vähän utriomaiseen tyyliin - jos oli, niin sanon että se onnistui loistavasti, ja jos ei ollut, niin pyydän anteeksi ja totean että tässä oli pari sellaista asiaa jotka sai minut hihittelemään ja miettimään että minä voisin luulla tätä Kaari Utrion kirjoittamaksi. ^^ Tuo kolmannen persoonan käyttö oli kiva juttu, ja minä en tiiä miksi minä myös tuon matami-sanankin yhdistin nyt siihen (vaikka se on ihan yleinen sana) ^^ ja sitten tuo Éomerin ja Faramirin loppukeskustelu;
"No, ruhtinas ei varmaankaan tullut tänne pelkästään kehuakseen minun hevostani. Mikä hänen asiansa mahtaa olla?"
… "Mutta... kuinka kuningas kuvittelee... jos hänestä kerran tulee vaimoni... ja jos joskus lapsiakin..."

Olen aikoinani lukenut ihan liikaa ko. rouvan teoksia ja minusta tämä kuulosti (hyvällä tavalla) hihityttävän taitavasti siltä. ^^

Niin ja Faramir tuntui niin Faramirilta, sellaiselta viisaalta ja nopeasti ajattelevalta mieheltä jo nuorena - ja kuumeisena -, tykkäsin kovasti tuosta kohdasta jossa se totesi Éomerille että eihän hänestä, sairaasta miehestä, nyt Éomerille vastusta olisi, jos anteeksipyyntö kelpaisi.. ^^ se oli aivan ihana kohta. ^^ Ja sitten tuo lopetus sopi siihen perään kuin nyrkki silmään, Faramir pyytämässä Éowynin kättä ja Éomer palaamassa takaisin tuohon viidentoista vuoden takaiseen kommenttiinsa.. pidin muuten sinun Éomeristasi, sillä on huumorintajua. ^^ Faramir taas tuntui vähän enemmän tosikolta - mutta olihan tuo hermostuttava tilannekin. :D

Hmm, taisin nyt höpistä ihan omiani, mutta pointti oli se että tykkäsin tästä ihan valtavasti. Tämä oli tosiaan sellainen ficci mikä sai hymyn huulille, ja pysymään niillä vielä pitkään. ^^
Look at it this way, Wayne - we will always have Saskatchewan. Shelly, NX

Draamaficcari '05 ja '06, Kommaaja '07 | Viimavaarojen varjo ~ Ei palaisi pohjoiseen Halbarad.

Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune » Su Huhti 08, 2007 11:23 am

*naureskelee* Tämä oli vallan mainio! Éomer oli ihana, niin pienenä poikana kuin miehenäkin. Éomerin kommentit vaan olivat niin sukkelia, ja olit tehnyt tästä ihanan topakan. Juuri mitä Marnie sanoi, härnää siskoaan mutta kuitenkin puolustaa tätä.

Faramir oli ihan Faramir. Juuri sellainen...kuin Faramirin kuvittelee olevan :) Saatkohan tästä minun palautteesta mitään irti :oops:

Tuo loppu oli ihana. Faramirin takeltelu ja Éomerin omat suunnitelmat koskien Lothírielia. Kuten jo sanoin, tämä oli vallan mainio! Ihanaa että joku viitsii kirjoittaa tällaisia pieniä juttuja, joita harvemmin tulisi mieleen itse kirjoittaa. Jaahas, tulipas taas järkevä kommentti :roll:
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009

Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen » Su Huhti 08, 2007 11:38 am

Ihana! En yhtään sitten nauranut, enhän, muuten vain nuo tuolla hermostuivat... :roll:

Pidin tästä valtavasti. Se tuntuu hölmöltä sanoa miltei jokaisen lukemani ficin kohdalla, mutta se on valitettavasti totta. Loftiksen ficcien taso on huiman korkea. Ei näistä voi olla pitämättä, pitäisi olla aivan aivoton, jos ei näistä pitäisi, herranen aika!

Asiaan... :roll: Tämä tosiaan sai minut hihittelemään itsekseni. Éomer ja Éowyn olivat jotenkin vain niin suloisia. Pohtiessaan omituista vierasta, voi voi, kuulosti kuin tulija olisi ollut jokin hirveän kokoinen soturi, mitä lapset pelkäävät. Mutta ei, kiltti Faramir se vain. :D

Muutenkin täällä jo esille tullut Éomerin ja Éowynin keskinäinen side välittyi tästä vallan ihanasti. Kuvitella, miten pikkupoika tarjoutuuu taistelemaan sisarensa puolesta vain letistä vetämisen tähden. Niin suloista. Éomerisi muutenkin, hän on ihanan tavallinen mies loppujen lopuksi. Pitää asioista sellaisina kuin ne ovat ja ei koskaan katso tilannetta liian pahaksi pienelle vitsille, nuo sutkaukset sopivat hänen suuhunsa erinomaisen hyvin.

Faramir oli ihanan huomaavainen puhuessaan Éomerille siitä "taistelusta" ja sanoessaan, että hän oli sairas ja ettei juttu olisi ollenkaan tasaväkinen. Totta kyllä, mutta vähän toisin päin vain :D Herttaista.

Tuo loppu - onko sinun tarkoitus jonain päivänä tappaa minut hyväntahtoiseen nauruun? Tuli ihan myötähäpeä Faramirin puolesta. Ja taas nähtiin Éomerin humoristinen elämänasenne. Kerrassaan ihana ficci, kuten jo täällä meilläkin kuultiin :roll:
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014

Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas » Ke Huhti 11, 2007 9:08 pm

Kiitoksia kommenteista :)

Marnie: Kyllähän tästä tuli vähän tällainen Kaari Utrio kohtaa JRR Tolkienin, minä en oikeastaan edes tullut ajatelleeksi kuinka paljon otin vaikutteita Utrion kirjoista. Tuon kolmannessa persoonassa puhuttelun (mikä on minusta jotenkin hulvattoman hauskan kuuloista) lisäksi tässä on kyllä vaikka mitä muutakin, nuo sateessa vilustumiset ja kanaliemet taitavat olla Saippuaprinsessasta, ja ainakin sanat talousmatami, kyökki ja yhteisymmärrys olen kyllä myös napannut Kaarin kirjoista... Voi olla että tuo kirjoitustapa yleisestikin on jotenkin jäänyt "soimaan päähän", kun olen kuitenkin lukenut aika monta hänen kirjaansa viime aikoina. Tuo ajatus siitä, että Faramir olisi kohdannut Éowynin silloin kun tämä oli pikkutyttö on minulla kyllä pyörinyt päässä jo pitkään, siinä on jotain outoa viehätystä.... Ja kiva, että pidit Éomerista. Minä tein hänestä sellaisen vauhkon ADHD:n tuohon KKKK-ficciini ja yritin tässä vähän järkevöittää miesparkaa.

Andune: Kiitos, ja mukavaa että sinäkin pidit tuosta Éomerista. Minusta on aina vaikea kirjoittaa hahmoja, jotka ovat ihan erilaisia kuin minä itse. Aloin jälkeenpäin miettiä, että tuo maininta Lothírielista olisi melkein saanut jäädä pois, nimittäin missähän välissä Éomer olisi häneen muka ehtinyt tutustua? Mutta ehkäpä se oli sitten kirjaimellisesti rakkautta ensisilmäyksellä...

Nerwen: Kiva kuulla että sielläkin päin tykättiin. ;) Faramirista oli hauska kirjoittaa lapsukaisten näkökulmasta, hurja etelän muukalainen... :P Ja en minä ajatellut ketään nauruun tappaa, vaikka hauskahan tätä oli kirjoitellakin. Faramirista tuli aika hömelö tuossa lopussa, mutta joskus se rassu vain on sellainen (ainakin minun ficeissäni näköjään...)
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010

Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Viesti Kirjoittaja Leida » Pe Huhti 13, 2007 5:00 pm

Minä luin tämän kyllä jo aikaisemmin, mutta on pitänyt niin kiirettä viime aikoina, etten ole ehtinyt kommentoimaan. Ja näin mainio ficci ansaitsee enemmän kuin pari sanaa. :wink:

Tämä oli kyllä sellainen ficci, josta tuli hirveän hyvälle mielellä koko loppupäiväksi. Vallan suloinen, kertakaikkiaan. :D Minäkin olen joskus ajatellut, että ovatko Éowyn ja Faramir mahtaneet tavata lapsina, joten siitä aiheesta oli hauska lukea ficciä. Sinun huumorisi on ihanaa, kun se pilkahtelee tuolta rivien väleistä ja dialogista ja kaikki hahmosi ovat tosi sympaattisia niin kuin aina.

Kiinnitinpä minäkin huomiota tuohon utriomaisuuteen (olen itse jossakin vaiheessa lukenut oikein urakalla Utrion kirjoja) ja tuo tyyli, jota käytit, teki tästä kyllä erittäin persoonallisen ja vähän epätavallisemman ficin. Sanoja kyökki ja matami ei esimerkiksi tulisi ihan heti yhdistettyä keskimaahan, niin kuin ei tuota kolmannessa persoonassa puhutteluakaan. Luudan kanssa riehuva talousmatami ja Dol Amrothin suuriruhtinaan kutsuminen ukoksi ovat aika hulvattomia juttuja TSH-ficissä, mutta mielenkiintoisesti olet kyllä yhdistellyt Utriota tähän. Minä tirskuin ajatukselle pyylevästä talousmatamista peittelemässä huolellisesti Faramiria viltillä ja tunkemassa teetä sen kurkkuun. Se oli ihanan topakka täti tässä.

Minäkin periaatteessa tiesin, että Faramirilla ja Éowynilla on varsin suuri ikäero (minä en nyt muista, että kuinka paljon, mutta sinä varmasti tiedät?), mutta kun ne molemmat on Tarussa kuitenkin aikuisia, niin sitä ei ole ikinä tullut sen suuremmin mietiskeltyä. Tässä se tuli kuitenkin ihan konkreettisesti esille. Pieni lettipäinen Éowyn oli vallan suloinen. "Setä on kovin kiltti", sanoi Éowyn ja niiasi. Siis minä repesin tälle ihan täysin. Éowyn kutsumassa Faramiria sedäksi, voi hyvänen aika. Ja kauhean söpöä. ;) Mutta kun on lukenut Éowynista ja Faramirista aikuisina niin moiset repliikit vaativat vähän totuttelua.

Denethor-isän mielestä lämmin teki veltoksi, ja siksi hän antoi sytyttää kotilinnan takat vasta kun hengityksestä purkautuva höyry alkoi haitata asiakirjojen pienellä kirjoitettujen kohtien lukemista.

Tämä oli jotenkin minusta tosi kaunis ja kuvaava kohta. Ja tässä ficissä oli monia muitakin pieniä, ihastuttavia yksityiskohtia. Minä ahamaisin tämän ekalla kerralla läpi vain, mutta toisella kerralla maltoin lukea hitaammin ja ihastella sinun taitoasi kirjoittaa sillä lailla hupaisasti, mutta kuitenkin niin, ettei teksti ole aivan kevyttä vaan siinä on syvyyttä. Tai sinnepäin (hukkuu itsekin omiin sanoihinsa ;)). Pidin myös kovasti Gondorin ja Rohanin vertailusta, jota tässä oli jonkun verran, ja Rohanin kodikkuus nousi hyvin esille. Minä pidin siitä kuvasta, joka siitä on tässä annettu. Ja hauskaa, että nostit hevosia esille, kun ne nyt vaan on niin tärkeitä noille rohanilaisille. Éomerille hauskan luonteenomaista oli tuo hevosen olojen tarkistaminen. Kaikenkaikkiaan oli hauskaa lukea Rohanista, vaikka minä olen enemmän kotonani Gondorissa. :)

Faramir oli minusta tässä varsin samanhenkinen kuin Deja Wu:ssa, vaikka siitä tuli pikkaisen ressukkaolo, mutta se luultavasti johtui tuosta vilustumisesta. Ja kyllä se saa olla vähän hömelö, kun se on silloin niin symppis. :) Eomer oli ihana, sopivan karski jo tuossa lapsena (voiko lapsesta sanoa karski?). No joo, kuitenkin sellainen päättäväisen oloinen. Ja ihana tuo, kun se puolusti siskoaan, mutta kinasteli kuitenkin tämän kanssa. Sisarten kahina tuossa oli tosi luonnollinen tuossa alussa (joka muuten oli hykerryttävä. Minä rupesin lukemaan malttamatta edes vilkaista summarya ja ihmettelin aluksi, että ketkä kummassa siinä puhuvat ja kenestä. :wink: ). Ilmeisesti Eomer saa härnätä siskoaan vapaasti, mutta auta armias, jos joku muu uskaltaa niin tehdä. Mutta Eomerin suojeleva asenne sopii hyvin sekä kirjan hahmoista antamaan kuvaan, että siihen että Eomer ja Éowyn ovat orpoja, joten täytyyhän vanhemman huolehtia nuoremmasta.

Hieno ficci, tällaista lukee aina innosta soikeana. :wink:
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10

Piratesse
Vitam Piratae Aligo
Viestit: 781
Liittynyt: Su Marras 06, 2005 11:26 pm
Paikkakunta: Shin-Ra HQ

Viesti Kirjoittaja Piratesse » Su Huhti 15, 2007 4:39 pm

Täällä on kuuma = aivotoiminta nollassa. Kesän tulo on paha juttu. :( Ja näin fiksulla aloituksella pyydän anteeksi lyhykäistä kommenttia.

Herttainen on jälleen kerran se sana, mitä käyttäisin tästä. Oikein mukava sunnuntai-iltapäivän piristys. Tuo alun letistä vetämiset ja lasten välit tuntuivat mukavilta ja kuvailusi Meduseldista olivat kertakaikkisen mainiot.
"Mitäs koetti kaapata Rohanin neidon, mokoma vierasmaalainen pikipää", hymähti Théoden sydämellisesti, saaden Faramirin koskettamaan hajamielisesti omia tummanpuhuvia suortuviaan.
Tälle hymistelin jonkin aikaa. Aika hyvä muistutus kuninkaalta, että nuoren ruhtinaan olisi syytä pysyä ruodussa Rohanissa ollessaan. :)

Lopusta pidin silti kaikkein eniten. Èomer tuntui aivan omalta itseltään ja Faramir - no, hän tuntuu pysyvän samanlaisena ficistäsi toiseen. Mutta pidin kovasti ja nyt on pakko mennä kaivamaan tuulettimet kaapista. Aivotoiminta pysähtyy yli 20C helteessä...
Vuoden tulokas 2006/ Vuoden Originaalikirjoittaja 2007/2008

Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas » Ti Huhti 17, 2007 9:15 pm

Leida: Kiitos, olipa perusteellinen palaute. :) Minusta Keski-Maa tosiaan kaipaa talousmatameja, ja kyllä minä uskon sellaisia olleenkin vaikkei Tolkien heitä olisi maininnutkaan. Tai no, en minä ehkä Minas Tirithiin Käskynhaltijan taloon noin ronskia muoria sijoittaisi, mutta Meduseldiin sellainen minusta sopii. Tuo ikäero Faramirin ja Éowynin välillä on tietysti 12 vuotta (Faramir on syntynyt 2983 K.A. ja Éowyn 2995 K.A. - eivätkö kaikki muka muistakaan noita vuosilukuja ulkoa?!) Minua on tuo Rohan alkanut kiehtoa, liekö jotain tekemistä Marnien ja Piratessen romaanipituisten ficcien kanssa, mutta minusta on tosiaan välillä hauska kirjoittaa Rohanistakin noin niin kuin vaihteen vuoksi. Faramir oli tosiaan vähän ressukka tässä, mutta minä pistän sen tuon vilustumisen ohella hänen nuoren ikänsä (19 v.) piikkiin. Kuvittelisin hänen olleen tuossa ensimmäistä kertaa yksin noin kaukana kotoaan. Ja Éomerin toiminta tuossa alussa - minä ajattelin ettei hän oikeastaan tahallaan härnännyt Éowyniä, vaan hän oli utelias muukalaisen suhteen, mutta ei sitten uskaltanut itse herättää tätä ja yllytti pikkusiskon tekemään vaarallisen työn. Sitten jälkeen päin häntä harmitti, ettei ollut uskaltanut, ja sisko oli saanut kärsiä (tulla vedetyksi letistä), ja päätti sitten rohkaista mielensä ja haastaa Faramirin taistoon, sekä puolustaakseen siskoaan että todistaakseen itselleen, että on rohkea eikä pelkää muukalaisia.

Piratesse: Kiitos sinullekin (ja kiva nähdä täällä Loftiksen puolellakin ;)). (Tuo helle ei tosiaan ole kauhean kiva juttu, vaikka itseäni ei vielä ole pahemmin haitannut.) Minä yritinkin kirjoittaa tällaisen herttaisen ficin vaihteeksi, kun tuossa Deja vu:ssa uidaan välillä niin synkissä vesissä. Heh, sinä tulkitsit Théodenin viestin syvemmin kuin minä tuota kirjoittaessani. Minä vain ajattelin että kuningas oli vähän hupsu eikä ajatellut mitä sanoi, mutta meneehän se noinkin. :P
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010

Avatar
athelas
Puolituinen
Viestit: 338
Liittynyt: Ma Joulu 19, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: synkmetsä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja athelas » Pe Maalis 07, 2008 4:32 pm

Ooh.. Olen lukenut tämän jo aikapäiviä sitten, samoin kuin muutakin ihanaista tuotantoasi, mutta tietokoneella on ollut monenmoisia estoja, joten en ole päässyt kirjautumaan sisään enkä siten kommentoimaan. En pystynyt edes tekemään uutta nickiä, joten olen nyt kovin, kovin pimennossa.

Nyt otan vahingon takaisin:)

Tämä oli todella ihana ficci ja pidin kovasti myös tuosta kolmannen persoonan käytöstä. Se kuulosti juuri oikealta ja voinkin sieluni silmin nähdä sellaisen vanhan mummelin pieniä pellavapäivä ojentamassa. Eomer oli aivan erityisen ihana, niin sympaattinen<3 Juuri tuollaiseksi olen pienet kuvitellutkin.

Sinulla on ihana tapa pukea huumori pieniin ihastuttaviin sanakäänteisiin. Osa huumoristasi on jopa kätkössä, odottaen löytäjäänsä. Se vaikuttaa tahattomalta ja äärimmäisen huolettomalta, ei miltään väkisin väännetyltä.

Mutta jottai osaisin enemmän kommentoida, pitäisi lukea uudelleen, eikä vain silmäillä, mutta taidan sittenk aloittaa Elboronin elämän kuvausten lukemisen:D Tietysti Faramir on aina lähinnä sydäntä, mutta nyt kun on jo ainakin kolme ficciä lukenut Elboronista ja muistakin sisaruksista, niin en kerta kaikkiaan voi pitää enää näppejäni erossa Elboron-parasta:)
"Neledh corvath an edhilerain no i venel
Odog an naughírath ne rynd gonui hain
Neder an hírath fírib, barad na ´urth
Mîn an mornhir ne had dûr în
Ned i dalath e-Vordor
Ennas i ngwath dorthar"

Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas » La Maalis 08, 2008 10:43 pm

Kiitos kommentista, athelas. :) Minä olenkin miettinyt, että mitä sinulle on mahtanut käydä, kun et ole pitkään aika näyttäytynyt täällä. Kiva kuulla, että olet edelleen kiinnostunut Faramirista ja ficeistä. Ja tietysti mukavaa, että tuo Elboronkin kiinnostaa sinua, minä olen jostain syystä tykästynyt häneen niin, että nykyään kaikki ficci-ideani pyörivät hänen eivätkä Faramirin ympärillä.

Tuntuu, että tämän ficin kirjoittamisesta on iät ja ajat, enkä oikein enää muista mitä ihmettä tähän mahdoin sisällyttää. Mutta kiva joka tapauksessa, että pidit huumorista. Minä en varmaan useinkaan suunnittele etukäteen laittavani jotain tiettyjä huumorikohtia ficceihini, ne vaan tulevat itsestään mieleen siinä kirjoittaessa. Välillä tuntuu, että syydän sitä huumoria liikaakin ja myös kohtiin, joissa sitä ei välttämättä tarvitsisi. ;)

Avatar
athelas
Puolituinen
Viestit: 338
Liittynyt: Ma Joulu 19, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: synkmetsä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja athelas » Ma Maalis 10, 2008 4:40 pm

Niin, täällä olen taas:) Vaikka laiskana en olekaan saanut vielä aikaiseksi Elboron-aiheen käsittelyä. Elboron on toki mukava ja mielenkiintoinen persoona, varsinkin tämä sinun versiosi, mutta ei hänkään isäänsä peittoa (mielipiteeni tosin saattaa muuttua kun olen nuo teoksesi hänestä lukenut, mutta mutta.. Tälläinen se nyt ainakin on.)
Pidän huumoristasi todellakin kovasti, eikä sitä ollenkaan liikaa ole:) Oikeastaan "normaalit" ficit, eivät suinkaan perinteiset huumori-ficit ovatkin niitä kaikkein humoristisimpia.
"Neledh corvath an edhilerain no i venel
Odog an naughírath ne rynd gonui hain
Neder an hírath fírib, barad na ´urth
Mîn an mornhir ne had dûr în
Ned i dalath e-Vordor
Ennas i ngwath dorthar"

Avatar
Ada
Örkki
Viestit: 30
Liittynyt: To Kesä 04, 2009 7:01 pm
Paikkakunta: "You laugh until you cry, you cry until you laugh" -- Regina Spektor

Re: Kohtalokas kosketus (Faramir, Éomer, PG)

Viesti Kirjoittaja Ada » Su Heinä 05, 2009 11:11 pm

Kiva aihe ja teksti, jota oli myös tosi kiva lukea. :) Lukiessa heräsi paljon kaikkia ajatuksia, katsotaan nyt muistanko puoliakaan.
Éomerin ja Éowynin alussa oleva dialogi teki heti sen tunnelman, joka jatkuu lähes koko tekstin ajan. Juuri tuollaiseksi voisin sisarusten jutustelun äityvän (kirjoitan siis minä, joka ei ole koskaan päässyt tarkkailemaan pienempien ihmisten tekosia ja puheita sen kummempia niistä ajattelematta tai niistä mitään muistamatta). Heti alussa päästään perille sisarusten luonteista. Varsinkin Éomerin, joka on heti uhmakkaan ja rohkean oloinen, ainakin päättäessään siitä, että kun muukalainen lähtisi susijahtiin, hän olisi paikalla katsomassa tapahtumaa.
Kun Éowyn lähti hiipimään kohti muukalaista, olin itsekin jännittynyt ja varautunut, jotenkin pääsin tavallista paremmin tilanteeseen mukaan. Ajattelin että 'mitä nyt tapahtuu, mitä nyt tapahtuu?'. Oli hauska huomata tuo lukiessaan. :) Kun Faramir tarttui tätä hiuksista, olin yllättynyt, mutta sitten järkeilin jotain samaan suuntaan mitä mies itse myöhemmin selosti.

Sitten pääsemme tajoudenhoitajattareen ja kolmanteen persoonaan. Guthild oli juuri sellaista (omasta mielestäni) perinteistä taloudenhoitajatyyppiä, tomera häslääjä ja juoruilija. Mutta ehkä ihan hyvä, ettet tehnyt hänestä räväyttävän erilaista, muuten huomio olisi saattanut siirtyä liikaa häneen ja hänen ihmettelemiseen. Kolmannen persoonan käyttäminen toisesta aikuisesta sopi matamin suuhun, mutta kun huomasin että olit käyttänyt tyyliä kaikilla, se ei enää tuntunut niin hauskalta tavalta. Ehkä olin liittänyt sen liian voimakkaasti juuri Guthildiin ja ajatellut sen kuuluvan hänen ominaisuuksiinsa.

Jutustelu Théodenin ja Faramirin (+ Théodredin) välillä oli luontevaa, ja muutenkin tuo kohta oli sujuvaa tekstiä. Faramir ihmettelemässä Meduseldia oli kiva keksintö. Kuten itse ficissäkin tuli esille, ero Rohanin ja Gondorin tapojen välillä oli suuri ja toki ihmettelemisen arvoista.
""Se oli urheasti tehty", kuningas totesi vakavana, eikä Faramir ollut varma, viittasiko Théoden enemmän hänen matkalle lähtöönsä vai Denethorin päätökseen. "
Pisti hymyilemään ja rankasti.

Puhelu pikku Éomerin ja Faramirin välillä oli myös ihanaa lueattavaa. Varsinkin, kun Éomer varmasti otti tilanteen sataprosenttisesti todesta. ja kun tultiin siihen lupaukseen... :D Taisin siinä kohtaa lyödä kämmenellä otsaani ja nauraa taas ääneen. Voi Faramiria! Kun olisi tiennyt millaiseen tilanteeseen myöhemmin joutuisikaan.
Ja tulihan se 'myöhemminkin' sieltä sitten vielä. ;) Tuo loppupätkä oli hyvä lopetus, parempaa ei tälle olisi voinut olla. Faramir änkyttämässä suostumuksesta ja tekemästään valastaan, eiihh. x)

Ficissä oli tosi paljon pieniä ja vähän pidempiäkin kohtia, jotka herättivät sellaista suloista tunnelmaa ja saivat hymyilemään. Mutta tämä seuraava oli ehdottomasti paras:
"Niin", vastasi poika ja tuijotti Faramiria sama tuikea katse silmissään. "Minusta olisi hauska tappaa yhdellä nyrkiniskulla."
Tähän lauseeseen oli kiteytetty se, millainen topakka, uhmakas ja suojelevainen (+ihana!) poika Éomer ficissäsi oli. Lause sai nauramaan ääneen, mikä ei ole ollenkaan huono piirre tekstissä. ;)

Kiitos todella paljon tästä, Mithrellas. Pidin tosi paljon, sen huomaa ehkä postauksen pituudestakin - löysin enemmän asioita joista sanoa jotain. Parempaa iltalukemista ei olisi voinut löytää.
"Well that was fun, in a fucking terrible, sick, not-at-all-fun way."
- Vinnie Gognitti

"What a fucking day."
- Felix DeSouza

Avatar
Throren
Örkki
Viestit: 43
Liittynyt: Pe Heinä 03, 2009 6:21 pm
Paikkakunta: Salo (Kisko)
Viesti:

Re: Kohtalokas kosketus (Faramir, Éomer, PG)

Viesti Kirjoittaja Throren » Ti Heinä 07, 2009 12:45 pm

Nauroin paljon. Etenkin lopulle. Tämä on todella loistava, ja entäs sitten ficin aihe?! *Taputtaa käsiään seiseten.*


Ja se ihana Éowynin repliikki rappusille kaatumisesta. :'3
I ♥ U

Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Re: Kohtalokas kosketus (Faramir, Éomer, PG)

Viesti Kirjoittaja Mithrellas » To Heinä 09, 2009 9:22 pm

Kiitokset kovasti palautteista, Ada ja Thoren. :) (Onko tämänkin ficin kirjoittamisesta tosiaan yli 2 vuotta...?)

Ada: Kiva että pidit Éomerin ja Éowynin sananvaihdosta. Yhteen aikaan minä tykkäsin kirjoittaa lapsista, mutta nyt en ole taas tehnyt sitä pitkään aikaan. Olen kyllä samaa mieltä tuosta, mitä sanoit kolmannessa persoonassa puhumisesta. Olisi ollut varmasti parempi ratkaisu jättää se vain talousmatamille, eikä laittaa kaikkia käyttämään sitä, mutta luin tuohon aikaan paljon Kaari Utrion kirjoja, ja olin niin ihastunut tuollaiseen puhetapaan, että halusin sitten käyttää sitä koko ajan, välittämättä siitä sopiiko se kaikille vai ei. Nykyään olen kyllä paljon säästeliäämpi sen kanssa. Mutta kiva tosiaan, että pidit tästä ficistä. Tämä on kuitenkin niitä harvoja ficcejäni, joita en nyt näin jälkeenpäinkään niin kauheasti häpeä. ;)

Thoren: Kiitos, kiva kuulla että sinäkin tykkäsit tästä ficistä ja sen aiheesta. :)
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010

Vastaa Viestiin