Turvapaikka (draama, G/PG)

Draamaa, angstia ja vakavia aiheita.

Valvojat: Likimeya, Andune

Avatar
Fanyare
Joku hippi
Viestit: 928
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2004 5:23 pm
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Turvapaikka (draama, G/PG)

Viesti Kirjoittaja Fanyare »

Title: Turvapaikka
Author: Fanyare
Rating: G/PG
Genre: Draama
Pairing: Pikemminkin hiljainen ihailu. Epäsuorista epäsuorin Gimli/Legolas.
Disclaimer: Hahmot ovat Tolkienin ja kappale In the yard (behind the church) Eels-yhtyeen.
A/N: Lyrics wheelin ansiota tämäkin. Oli suuri harppaus saada itsensä RPS:n maailmasta taas Keski-maahan, mutta mukavaa vaihteluahan tämä vain oli ^^

---

Olen kuullut paljon luonnehdintoja haltioista, eikä monikaan niistä poikkea toisesta. Olen saanut lukemattomaan otteeseen kuulla, kuinka kaunispiirteisiä he ovat, kuinka heidän kevyet jalkansa eivät jätä jälkiä lumeen ja kuinka mikään ei ole heidän ääntään pehmeämpää. Jokaisessa kertomuksessa haltiat ovat uskomaton kansa, joka ei vanhene vaan kaunistuu ja viisastuu päivä päivältä, sulautuu ympäristöönsä kuin vaikuttava paljon nähnyt puu. Vaikka minulla ei ole pienintäkään halua kumota näitä väitteitä, on minun sanottava, että liian harva korostaa haltioiden herkkyyttä ja tunnemaailmaa. Liian harva on kertonut, että kun vuodet päättävät kasaantua haltian hennoille olkapäille, ne kaatavat hänet.

Hän seisoo ylväästi kallion korkeimmalla kohdalla, varjostaen kädellään silmiään sokaisevalta auringonvalolta. Hänen kultaiset hiuksensa leijuvat voimakkaan tuulen alla, ja hänen olemuksensa on rauhallisen vakaa.
Legolas siristää silmiään ja pudistaa päätään. Hänen tummat silmänsä täyttyvät surumielisyydellä, ja hän pudistaa huokaisten kaunista päätään.
"He ovat kaikki menneet."


Sormuksen sodan jälkeen hänen katseensa muuttui. Se avartui etsimään jotain kaukaisempaa ja lopullisempaa, näkymätöntä pistettä, jollaisen vain haltian silmät saattoivat löytää. Se etsi ja etsi, ja pystyin lukemaan huonosti piilotetun epätoivon hänen silmistään. Kaikessa kauneudessaan ja arvovaltaisuudessaan hänkin oli vain lapsenomainen sielu, joka halusi löytää jotain ainutlaatuista, löytää turvapaikan.
Olisin voinut rakentaa hänelle sellaisen koska tahansa. Täyttää sen perhosilla, linnuilla ja elämällä, varmistaa että sen jokainen puutarha loistaisi vähintään yhtä kauniisti kuin hänen ihonsa pilkkopimeällä.

Hänen katseensa on tiukasti jumittunut taivaalle, ja etsivä epätoivo viiltää hänen kasvojaan hetki hetkeltä syvemmin. Hän huokaisee, ei fyysisesti, vaan sisimmässään. Minä olen tuntenut hänen sielunsa huokaukset Morian kaivoksista asti, enkä voi vieläkään olla ihmettelemättä niiden voimakasta tunnelatausta, joka jättää jälkensä jokaiseen kuulijaansa. Tämä on hänen pisin huokauksensa koskaan. Se on niin voimakkaasti tunnelatautunut ja surua hehkuva, että pelkästään sen kuuleminen polttaa minuun arven.

Paitsi että vuodet olivat siirtäneet oman painonsa hänen ruumiiseensa, olivat ne myös valkaisseet hänen kasvonsa. Hänen askeleensa horjuivat, hänen kätensä tärisivät ja hohtava kauneus hänen ihollaan oli luopunut sädekehästään. Hän oli heikko kuva entisestä, harmaa paperinen muotokuva jonka saattoi repiä palasiksi milloin tahansa. Hänen kalpeutensa ei ollut haltioiden kalpeutta, ei. Se oli niiden ihmisten kalpeutta, jotka heräävät yöllä viisi kertaa painajaisiinsa tai omaan huutoonsa, pelkoonsa siitä että lukuisissa taisteluissa tapetut viholliset palaavat kuristamaan hänet. Se oli niiden ihmisten kalpeutta, joilla ei ole toivoa eikä uskoa huomiseen, luovuttajien ja kärsineiden kalpeutta. Kun sellainen valkoisuus saavuttaa haltian kasvot, on jokin vialla.
Legolas ei jaksanut enää, hän oli menettänyt kaiken toivonsa elämää kohtaan. Hän oli kyllästynyt kuulemaan ystäviensä äänien kaiut puista, hän oli kyllästynyt vaeltamaan tyhjissä metsissä ja kyllästynyt siihen, että Keski-maalla ei ollut hänelle enää mitään tarjottavaa.

Astun tasan kahdella askeleella Legolasin viereen, mutta hän ei nosta katsettaan minuun. Hän huokaa uudestaan, tällä kertaa niin syvään, että saatan lukea siihen kirjoitetun tuskan ja ikävän. Minua sattuu katsoa häntä niin, sattuu katsoa kuinka hän vetää henkeä ilmasta, joka ei täytä hänen keuhkojaan.
"Minä en voi enää hengittää täällä, Gimli."
Nostan katseeni häneen enkä voi kuin nyökätä.
"Tiedän."
Hän räpäyttää silmiään ja laskee katseensa minuun, hymyillen surullisesti.
Sana 'kiitos' heijastuu suoraan hänen silmistään.
Meri kallion alapuolella pauhaa voimakkaana ja kauniina. Legolas tuijottaa sitä kuin rakastajaansa.
"Tiedätkö miltä Kuolemattomat maat näyttävät, Gimli?"
Pudistan päätäni. Hänen kasvoilleen taipuu rakastava hymy.
"Ne ovat täynnä perhosia, lintuja ja elämää."


Legolas rakentaa laivaa eikä ole väsynyt kertaakaan tehdessään sitä. Hänen kalpea ja rikkinäinen kehonsa on kaikessa heikkoudessaan valmis rakentamaan toivoa, rakentamaan sillan epätoivon ja elämän välille. Minä katselin häntä ihaillen, ihmettelin sitä niin hennosta olennosta sinkoavaa voimaa.
Odotan sitä hetkeä, kun väri palaa hänen kasvoilleen. Odotan niitä aamuja, joina hänen sulava hahmonsa tähystää horisonttiin oranssin auringonnousun kehystämänä, ja odotan sitä, kun hän hymyilee ja toivottaa minulle hyvää huomenta. Mietin, kuinka kauniilta Legolas tulee näyttämään uuden valon ilmestyessä hänen silmiinsä, ja pohdin tuleeko sydämeni enää kestämään sen loistoa.
Paikka, jonka vuoksi hän nitoo lautoja veneen muotoon, saattaa olla täynnä perhosia, lintuja ja elämää. Siitä huolimatta minä näen Kuolemattomat maat joka ikinen päivä hänen kasvoillaan, olivatpa ne surun runtelemat tai onnea hehkuvat.

in the yard, behind the church where
butterflies and blackbirds perch on
gray stones as the garden's growing dim
we will lay down on the ground and
put our cheeks against the dirt down
where it no longer matters
where you've been


---

A/N: En lainannut koko laulun sanoja, koska ne eivät loppujen lopuksi kaikilta osilta sopineet ficin ideaan - olisinhan minä voinut muuttaa ficin idean, mutta aika alkoi käydä niin vähiin, etten jaksanut enää ryhtyä siihen. Tällainen tästä sitten tuli, aika lailla kiireellä kirjoitettu tunnelmapätkä, enkä todellakaan tiedä pidänkö tästä. Jos olisin alkanut kirjoittaa tätä ajoissa, minulla olisi ollut enemmän aikaa miettiä siirtojani ja tämän ficin kokonaisuutta, mistä johtuu se, että tämä jää hiukan avoimeksi.
Osaston kanssa oli myös pieni ongelma, mutta aihepiirinsä vuoksi tämä päätyi draama-osastolle. Gimlin tunteet Legolasia kohtaan eivät oikeastaan välttämättä ole edes slashastavia vaan pikemminkin yksipuolista ihailua.
Mutta se siitä. Kiitos.
Viimeksi muokannut Fanyare, Ke Helmi 06, 2008 7:11 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Today is the tomorrow you worried about yesterday.

Merri 05-06, RPS-ficcaaja 07 ja Japanifriikki 08

avatar by 25djadja @ LJ
Miaplacidus
Puolituinen
Viestit: 307
Liittynyt: La Maalis 03, 2007 12:21 am
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Miaplacidus »

Tämä oli nätti ficci. Ei tässä minusta ollut niinkään romanttista sävyä, vain syvää ihailua, kunnioitusta ja ystävyyttä.
Liian harva on kertonut, että kun vuodet päättävät kasaantua haltian hennoille olkapäille, ne kaatavat hänet.
Tuollaisiin pieniin välittämisestä kertoviin lauseisiin rakastuin. Myös nuo kaikki kursivoidut takaumat olivat ihania.

Välillä tämä tosin tuntui hiukan toistavan itseään. En osaa sanoa yhtä kohtaa, mutta välillä minulle tuli sellainen tunne, vaikka tämä perustuukin siihen aika paljon. Ei mitään kovin isoa, mutta sen verran, että jäi mieleen.
Siitä huolimatta minä näen Kuolemattomat maat joka ikinen päivä hänen kasvoillaan, olivatpa ne surun runtelemat tai onnea hehkuvat.
Ihana. Minusta tuossa näkee niin hyvin Gimlin ja Legolasin ystävyyden. Kaunis fic^^
Ihminen muistetaan niistä asioista, joista kukaan ei uskalla sanoa hautajaisissa mitään.

Vuoden Tulokas 2008 - Äww, kiitos <3
Avatar
Fanyare
Joku hippi
Viestit: 928
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2004 5:23 pm
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Fanyare »

Miaplacidus, kiitos Rakentavasta Palautteesta! Minustakin tuntuu, että tämä paikoin toisti itseään suorasti tai epäsuorasti. Jos olisin aloittanut kirjoittamisen ajoissa, olisin ehtinyt miettiä enemmän tämän rakennetta ja säästynyt toistamiselta, mutta ei voi enää mitään ^^ Mukavaa että pääpiirteittäin kuitenkin pidit tästä. Ja Kiitos vielä!
Today is the tomorrow you worried about yesterday.

Merri 05-06, RPS-ficcaaja 07 ja Japanifriikki 08

avatar by 25djadja @ LJ
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Tämä oli todella kaunis. Legolasin ja Gimlin lähtö pois Keski-Maasta on minusta aina ollut jotenkin todella haikea tapaus, koska heihin tavallaan se koko tarina sitten päättyi, kun käytännössä kaikki kirjan keskeiset hahmot olivat tuossa vaiheessa joko kuolleet tai jättäneet Keski-Maan. Tuon tilanteen haikeus kuvastui tästä ficissä hienosti. Legolasin tuskan saattoi aistia, vaikka juttu ei ollutkaan hänen näkökulmastaan. En ole oikeastaan koskaan kuvitellut Legolasin muuttuneen noin paljon, siis että hänestä tulisi noin heikko ja vanhan oloinen, mutta nyt kun sitä ajattelee, miksei niin olisi voinut käydäkin. Usein sitä tosiaan ajattelee (kuten ficin alussakin todettiin), että haltiat pysyvät ikuisesti kauniina ja voimakkaina, mutta eihän se todellakaan aina niin ole, tulee mieleen Túrinin tarinasta se Gwindor, joka muuttui aika harmaaksi ja vanhaksi oltuaan vuosia Morgothin vankina.

Gimlin ajatuksista heijastuu syvä ihailu ja välittäminen toisesta, mikä oli minusta todella kaunista. Tuollaiseen ei tosiaan välttämättä tarvita mitään vihjausta romanttisesta rakkaudesta, tai ainakin minusta pelkkä läheinen ystävyyskin voisi hyvin herättää tuollaisia tunteita. Ihanaa, että tämä päättyi kuitenkin kaikesta haikeudesta huolimatta toiveikkuuteen siitä, että Kuolemattomat Maat palauttavat Legolasin jälleen omaksi kauniiksi itsekseen.

Tällaisia tunnelmapaloja on kiva lukea, ja samalla ihmettelen miksei minulle ikinä tulee mieleen kirjoittaa tällaisia (ehkä siksi, että koen ne vaikeiksi kirjoittaa, en tiedä). Jotain toistoa tässä saattoi olla, mutta luulisin toistoa tulevan aika herkästi tällaisiin ficceihin, kun yritetään saavuttaa tietty tunnelma, eikä sellainen minua erityisemmin haittaa. Hieno ficci. Toivottavasti kirjoitat tulevaisuudessakin vielä jotain Keski-Maahan liittyvää. ;)
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Ada

Re: Turvapaikka (draama, G/PG)

Viesti Kirjoittaja Ada »

Olen itse hyvin kiinnostunut Saattueen ja muiden keskeisten hahmojen myöhemmistä (ja miksen aikaisemmistakin) vaiheista, ja Mithrellasta tukien olen tykännyt, että Legolaksen ja Gimlin, Saattueen viimeisten jäsenten, lähtö Keski-Maasta on tärkeä ja liikuttava hetki. Siihen hetkeenhän kaikki oikeastaan päättyy.
Ficin aloitus on hyvä, tekstiin ja sen.. tarkoitukseen pääsee sisälle. Alun, jossa ylistetään haltioiden mahtavuutta, perusteella tietää suurin piirtein mitä on tulevan. Se seikka ei siis kuitenkaan haittaa.
En ole ikinä ennen tavallaan tajunnut sitä, että haltiatkin tosiaan vanhenevat, vaikkei sitä päälle päin näykään. Mutta teit selväksi, että niin käy. Legolaksen vanhuuden ja viisauden tunsi, se huokui siitä, mitä kirjoitit. Enpä olisi uskonut pitäväni pätkästä, jossa kuvaillaan haltian vanhuutta. Ehkäpä juuri harvinaisuus on se elementti, joka kiehtoo.
Käytät hienoja vertauksia ja hienoa, herkkää kieltä, mikä sopii vallan mainiosti tekstin luonteeseen. Olit jännästi sekoittanut Gimlin selostusta ja näkemyksiä nykyhetken kanssa. Siitä syntyi kiva efekti. :)
Itse en saanut tästä mitään Gimli/Legolas -käsitystä, vaan kyseessä on kahden tasavertaisen olennon vahva, kaunis ystävyyssuhde.

Oli jännä lukea tämä ficcisi 'Länteen päin' jälkeen: aihe on sama, mutta molemmat on kuitenkin kirjoitettu niin eri tavalla. Onhan niillä neljä vuotta aikaeroakin. ;)
Avatar
Fanyare
Joku hippi
Viestit: 928
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2004 5:23 pm
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Turvapaikka (draama, G/PG)

Viesti Kirjoittaja Fanyare »

Ja tännekin kommentteja! :o

Mithrellas: Tuo haltioiden ns. vanheneminen mietityttää minuakin. Ajattelen kyllä että haltioiden vanhenemiseen/harmaantumiseen täytyy olla suurempi syy, kuten juuri tuo mainitsemasi vankina olo - jonkinlainen suuri henkinen painolasti, joka oikeastaan Legolasillakin on tässä. Väsymys ja kaipaus. Ihanaa että pidit tästä, kirjoitan nykyään Keski-Maasta tuskin ollenkaan mutta aina kun teen niin, se on ihana tekosyy käyttää runollista ja ns. vanhahtavaa kieltä :) Kiitos kommentistasi!

Ada: Erityisesti Legolasin ja Gimlin lähtö on liikuttanut minuakin, nimenomaan siksi koska silloin koko Saattue on lähtenyt Keski-Maasta. Itse asiassa vasta kirjoitettuani tämän tajusin, että ensimmäinen ficcini oli samasta aiheesta, mikä oli hassua :D Eri tavalla tämä on tosiaan kirjoitettu, neljässä vuodessa kirjoitustyyli ehtii onneksi kehittyä :D Kiitos kommentistasi tähän ja kiitos siitä että nostit muitakin Mordor-ficcejäni! 8D
Today is the tomorrow you worried about yesterday.

Merri 05-06, RPS-ficcaaja 07 ja Japanifriikki 08

avatar by 25djadja @ LJ
Vastaa Viestiin