Author: Shamandalie
Rating: G - PG
Pairing: Fëanor/Nerdanel
Genre: Angst
Disclaimer: En omista hahmoja/paikkoja enkä tee tällä rahaa.
Summary: Entä jos asiat olisivatkin menneet hieman toisin? (Huonoin summary ikinä...)
A/N: Olen tarkoituksella jättänyt joitain asioita ficistä pois, sillä ne olisivat sotkeneet juonta liiaksi. Eräs oleellinen seikka on, että Fëanoria ei ole karkotettu Tirionista, vaan hän elää ''huvikseen'' Formenosissa (vaikka onkin uhannut miekallaan Fingolfinia). Ja hänellä ja Nerdanelilla ei (vielä) ollut minkäänlaista välirikkoa, vaan hänen vaimonsa asui Formenosissa niinikään.
Laulu on Lyric's Wheelistä saatu October Projectin Something More Than This. Fëanorin sanomat/tarkoittamat asiat ovat sinisellä ja Nerdanelin punaisella.
Lopun Alku
”Mitä?”
Fëanor ei pystynyt uskomaan kuulemaansa. Hän oli juuri ollut puhumassa Valarin kanssa Silmarilien kohtalosta, kun hengästynyt ja itkuinen viestintuoja oli tullut ilmoittamaan, että Formenosin linnoitus oli lähestulkoon murusina ja että Melkor oli anastanut Silmarilit ja tappanut hänen isänsä. Hän ajatteli ensin asian olevan mauton pila, mutta jo yksi vilkaisu hermorauniona olevaan viestintuojaan riitti tuhoamaan sen vaihtoehdon. Fëanor tuijotti tärisevää, vaaleatukkaista haltiaa silmät laajenneina ja tunsi, kuinka hänen sydämensä alkoi lyödä lujempaa.
”Kuten sanoin, Herra. Linnoituksenne on maan tasalla, Melkor on ottanut kaikki jalokivenne, mukaan lukien Silmarilit…”
”Entä isäni? Vaimoni? Poikani?”
”Vaimonne ja poikanne ovat kunnossa, Herra. Mutta… Noldorin Korkea Kuningas…”
Fëanorin ei tarvinnut kuulla asiaa loppuun. Hän kääntyi Manwëen päin ja nosti kätensä.
”Kirottu olkoon Melkor, jota minä tästä päivästä lähtien kutsun nimellä Morgoth, Maailman Musta Vihollinen, ja kirottu olkoon sinun kutsusi, sillä jos olisin ollut auttamassa isääni ei hän ehkä olisi…” Hän puristi kätensä nyrkkiin ja lähti juoksemaan pois. Hän kuuli Manwën huutavan jotakin hänen peräänsä, mutta ei välittänyt tästä ja kiihdytti askeleitaan vielä lisää. Mustat hiukset hulmusivat hänen takanaan.
Kun Formenos, tai sen jäänteet, ilmestyivät tumman haltian näköpiiriin hän pysähtyi kuin seinään. Fëanor siristi silmiään nähdäkseen paremmin, mutta kun hän tajusi mitä pihalla tapahtui, hän putosi polvilleen maahan ja peitti kasvonsa käsillään. Mutta se ei enää estänyt kyynelten kihoamista hänen silmiinsä, hän oli jo nähnyt Maedhrosin ja Maglorin kantavan mustalla kankaalla peitettyä ruumista poispäin, päät painuksissa. Hän pystyi kuulemaan Maglorin laulavan hiljaista laulua Finwën muistoksi. Kaksi tuntia Tulenhenki itki, ja hänen kyynelensä olivat niin täynnä tuskaa ja katkeruutta, että jopa Amanin maan ruoho kuoli niiden alta. Sitten hän nousi, pesi kasvonsa pienessä lammessa ja lähti kävelemään kohti hajotettua kotiaan. Pari sataa metriä ennen päämääräänsä Fëanor näki vaimonsa juoksevan häntä kohti. Nerdanel heittäytyi hänen kaulaansa ja he rutistivat toisiaan tiukasti.
”Fëanor…”
”Hiljaa. Oletko kunnossa?”
”Olen, ja pojatkin ovat. Maedhros ja Maglor lähtivät…tuota…”
”Tiedän.” Hänen äänensä värähti aavistuksen verran, mutta hän nielaisi ja päätti kääntää huomionsa muuhun tapahtuneeseen. ”Minulle kerrottiin, että se oli Morgoth. Mitä tarkkaan ottaen tapahtui?”
”Morgoth?” Nerdanel ihmetteli, kunnes ymmärsi. ”Ah, aivan. Hän hyökkäsi ovelle. Minä lähdin viemään Amrodia ja Amrasia suojaan syvemmälle linnakkeeseen, kun isäsi päätti mennä sanomaan Morgothille pari valittua sanaa. Sitten…” Hän hiljeni. Nerdanel oli kuitenkin vahva haltia, ja tämän tietäen Fëanor kehotti häntä jatkamaan. ”Olin juuri tulossa isäsi avuksi, kun näin hänen kaatuvan maahan Morgothin mustan miekan lävistämänä. Juoksin äkkiä kellariin hakemaan itselleni jotakin puolustautumisvälinettä, mutta sitten koko linnake rupesi tärisemään perustuksia myöten. Seinät alkoivat halkeilla ja sortua, ja silloin jätin alkuperäisen suunnitelmani ja kiirehdin kaksosten huoneeseen. Muutkin pojat olivat siellä ja minä käskin heitä kaikkia piiloutumaan kellarikerroksiin. Caranthir oli jo lähdössä taistelemaan…” Nerdanel pyöräytti silmiään. ”Mutta Maedhros nappasi häntä ranteesta ja raahasi puoliväkisin mukanaan. Menimme salaoven takana olevaan pajaasi ja minä lukitsin oven. Onneksi huoneen seinät kestivät järinän, jonkin ajan kuluttua uskaltauduimme lähteä katselemaan ympärillemme. Koko linnake oli murusina, aarrekammio tyhjä ja isäsi kuollut. Lähetin heti viestintuojan luoksesi, mutta hänkin vaikutti niin järkyttyneeltä etten ollut edes varma selviäisikö hän matkasta. Sitten olemme tässä yrittäneet vähän järjestellä paikkoja ja äsken käskin poikien lähteä Fingolfinin luokse. Maedhros ja Maglor päättivät ensin siirtää ruumiin muualle, ja he menevät sinne sen jälkeen. Minä jäin tänne odottamaan sinua, ja tässä sitä nyt ollaan.”
Nerdanelin puhuessa he olivat kävelleet aivan linnakkeen juurelle. Siinä missä ennen oli ollut paksu, rautainen ovi, oli nyt vain suuri aukko kivisessä seinässä. Katsoessaan alas entisen sisäänkäynnin edessä Fëanor kykeni näkemään laikkuja kuivunutta verta maassa. Suru yritti taas ottaa valtaa hänestä, mutta hän sysäsi sen uudestaan syrjään. Samassa hän muisti erään toisen asian ja kääntyi äkkiä vaimoonsa päin.
”Sanoitko sinä, että aarrekammio ryövättiin?” Silmarilit ponnahtivat takaisin hänen mieleensä, ja kun haltianainen nyökkäsi, valkohehkuinen viha rupesi hiljalleen polttamaan hänen suonissaan. Juuri kun hän oli kieltänyt Valaria käyttämästä hänen rakkaimpia aarteitaan, Morgoth oli pettänyt hänet ja varastanut ne.
Morgoth, sinä roisto! Esität ystävällistä, ja heti kun selkäni käännän viet minulta Silmarilit, isäni ja kotini. Mutta tiedä vain, että näin helpolla et pääse! Minä lähden sinun perääsi. Ja teen mitä tahansa saadakseni aarteeni takaisin. Juokse vain pakoon, pelkuri, ja piiloudu pimeään luolaasi, mutta niin totta kuin nimeni on Curufinwë minä jahtaan sinua vaikka maailman ääriin ja panen sinut maksamaan teoistasi!
Fëanorin silmät kapenivat viiruiksi ja hän puristi kätensä nyrkkiin. Nerdanel huomasi miehensä kuuluisan temperamentin nostavan päätään ja päätti rauhoitella tätä hieman. Hän laittoi kätensä Fëanorin olkapäille ja puhui hiljaa. ”Ymmärrän kyllä että tapahtunut järkyttää sinua, mutta älä siltikään tee mitään hätiköityä. Kun tieto isäsi kuolemasta julkistetaan virallisesti, sinusta tulee Noldorin Kuningas. Ja sinun on käyttäydyttävä sen mukaisesti.”
”Vihjaatko sinä, että en sitten-”
”Ei, en vihjaa mitään, vaan sanon suoraan. Mitä luulet kansalaisten ajattelevan, kun he saavat kuulla, että Kuningas on surmattu kotiovelleen? He tulevat levottomiksi. Ja sellaisina aikoina tarvitaan vahvaa johtajaa, joten sinun täytyy hillitä itsesi ja ottaa heistä vastuu.” Nerdanel painoi pienen suukon miehensä otsalle ja hymyili. ”Mutta vaikka olisit kuinka Kuningas, niin muista että sinulla on minut. Ja minun kanssani saat olla ihan oma itsesi.” Hän huokaisi. ”Aika kultaa muistot, rakas. Kyllä kaikki vielä järjestyy.”
In the shadow cast as you were leaving
In the beauty of the ending day
There is always something to return to
Something you allow
To slip away
In the empty corners of the evening
In the vacant beauty of the wind
There is always something to remember
Something to remember
To begin
Mutta Fëanor ei antanut paljoakaan huomiota vaimonsa puheille, hän mietti jo kuinka parhaiten kostaisi kärsimyksensä Morgothille. Amaniin tämä ei ollut jäänyt, joten jos hän haluaisi saada tämän kiinni, hän tarvitsisi… Laivoja. Alqualondën satamat. Teleri. Mutta ensin hänen täytyisi hakea poikansa ja puhua puoliveljiensä kanssa. Fëanor sipaisi nopeasti vaimonsa poskea ja säntäsi tallille. Siitäkin oli yksi seinä sortunut, mutta onneksi hänen hevosensa oli kunnossa. Hän hyppäsi nopeasti sen selkään ja lähti ratsastamaan kohti Fingolfinin linnaa, jättäen Nerdanelin seisomaan hiljaa paikoilleen.
I need no shelter
I need no guide
I'll be alone on this long dark ride
Tonight
Kun Fëanor saapui puoliveljensä linnan pihaan, hän heitti ohjakset lähimmälle tallipojalle ja marssi etuovesta sisään välittämättä olla kohtelias. Arvellen kaikkien olevan salissa hän suuntasi kulkunsa sinne. Tönäistessään jyhkeät, puiset pariovet auki hän näki kaikki seitsemän poikaansa sekä Fingolfinin lapsineen istumassa pyöreän pöydän ääressä. Nämä näyttivät hieman hätkähtäneen hänen yllättävää ilmaantumistaan, mutta sitten Fingolfin toipui ja lähti kävelemään häntä vastaan. Haltian silmistä näkyi, että tämä oli itkenyt aivan hetki sitten.
Vaihdettuaan nopean halauksen puoliveljensä kanssa Fëanor sanoi tälle ”Minulla on sinulle hieman asiaa.” Sitten hän kääntyi. ”Pojat, menkää auttamaan äitiänne Formenosin siivouksessa. Ja te kaksi,” hän sanoi osoittaen Caranthiria ja Curufinia, ”hakekaa kaikki miekat pajoistani ja kootkaa ne pihalle kasaan.” Hänen poikansa nyökkäsivät ja muutamassa hetkessä he olivat jättäneet huoneen. Fingolfin antoi merkin omille lapsilleen ja nämäkin poistuivat.
Muutaman minuutin hiljaisuuden jälkeen Fingolfin huokaisi ja sanoi ”Meistä kaikista kolmesta hän välitti sinusta eniten.”
Fëanor ei vastannut mitään. Hän tuijotti lattiaan.
”Joten sinä varmaan kärsitkin eniten… ei niin, ettenkö minä sitten kärsisi ollenkaan.”
Fëanor piti suunsa edelleen kiinni.
Fingolfin alkoi vaivaantua toisen hiljaisuudesta ja kysyi ”Mitä asiaa sinulla siis oli?” Hän näki Fëanorin nostavan hitaasti päänsä ja säikähti pahemman kerran sitä julmaa hymyä, joka tämän huulilla lepäsi.
” ’Veren puolesta olen puoliveli, sydämeltä olen täysveli. Sinä johdat, minä seuraan. Älköön uusi kauna meitä erottako.’ ” Fëanor toisti sanat, jotka toinen oli lausunut Taniquetililla jokin aika sitten. ”Kai pidät lupauksesi?” Hän tiukkasi.
”Totta kai,” Fingolfin hämmästyi, ”mutta mitä sinä oikein-”
Fëanor ei enää kuunnellut, hän oli jo lähtenyt kävelemään ovia kohti. Käsi oven kahvalla hän kääntyi katsomaan toista, joka seisoi avuttoman näköisenä keskellä saliaan. ”Kuuden tunnin päästä Formenosin edessä. Lähetä sana Finarfinille, minulla ei ole aikaa.” Ovien paukahdus, ja tumma haltia oli poissa.
*************************************************************
Fëanor ratsasti takaisin Formenosiin ja näki lupaavan keon miekkoja, keihäitä ja kypäriä pihalla. Caranthir ja Curufin olivat käyneet tuumasta toimeen ja määränneet kaikki hänen palvelijansa kantamaan aseita. Hän laskeutui ratsailta lähtien kävelemään kohti edellä mainittuja poikiaan kertoakseen heille suunnitelmistaan, ehtimättä kuitenkaan saada edes suutaan auki, kun Nerdanel jo nappasi häntä kädestä ja lähti raahaamaan kauemmaksi. Fëanor yritti pyristellä irti.
”Nerdanel, päästä-”
”Enkä päästä. Mitä sinä oikein touhuat? Edes minä en tiennyt että sinulla on noin paljon aseita piilotettuna. Oletko lähdössä taisteluun?”
”En ainoastaan taisteluun, vaan avoimeen sotaan.”
”Silmarilien takia? Tai siis, tiedän kyllä mitä ne merkitsevät sinulle, mutta-”
”Etkä tiedä,” Fëanor tiuskaisi repäistessään itsensä irti toisen otteesta,”sinulla ei näytä olevan pienintäkään aavistusta siitä mitä ne merkitsevät! Koko elämääni! Sydäntäni! Joten älä hyvä nainen ota tätä noin kevyesti!”
”En todellakaan ota sitä kevyesti, että sinä meinaat noin vain jättää Amanin. entä pojat, ajattelitko heitä? Esimerkiksi Maglor ei varmasti halua lähteä suin päin tuntemattomille maille sotimaan.”
Fëanorin kasvoille kohosi ivallinen virne. ”Maglor, kuten muutkin poikani, lähtevät mielellään mukaani. Ainakin sen jälkeen kun kerroin heidän saavan ikuisen vihani päälleen, jos he eivät tottele.”
Nerdanel näytti tyrmistyneeltä. ”Mutta-mutta he ovat minunkin poikiani! Ethän sinä voi pakottaa heitä lähtemään-”
”SUU KIINNI! He lähtevät mukaani, ja sillä siisti! Pysy erossa tästä!”
Haltianainen perääntyi muutaman askeleen. ”Sinä olet pelottava, Fëanor.”
Whatever you fear
Whatever you hide
Whatever you carry deep inside
There's something more than this
Whatever you love
Whatever you give
Whatever you think you need to live
There's something more than this
”Ei kiinnosta.” Fëanor kääntyi ja marssi pois. Hänellä olisi vielä paljon järjestettävää ennen kuin kaikki olisi valmista. Nyt hänen piti lähteä käymään Alqualondëssa.
*************************************************************
Kaikki ei kuitenkaan mennyt niin kuin hän oli suunnitellut. Teleri oli kieltäytynyt antamasta tai edes lainaamasta laivojaan, vedoten ’ystävyyden kääntöpuoleen’ niin kuin Fëanor sitä kutsui. Tumma haltia kihisi kiukusta.
” ’Ystävän osa on toisinaan nuhdella’, sanoo Olwë. Roskaa! Ystävän osa on auttaa eikä jänistää tosipaikan tullen. Mokoma petturi! Mitä minä nyt teen? Fëanor ratsasti satamilta takaisin Formenosiin päin ja näki molempien puoliveljiensä seisovan puhumassa hänen poikiensa kanssa. Pitkät rivit noldorin kansaa oli taisteluvarustuksessa heidän takanaan. Nerdanel katseli heitä sivummalta surullinen ilme kasvoillaan. Fëanor kävi pikaisesti vaihtamassa pari sanaa Fingolfinin ja Finarfinin kanssa ja istahti sitten eräälle kivenmurikalle, joka oli ennen ollut osa hänen linnakkeensa seinää. Hän nojasi päätään käsiinsä ja yritti miettiä miten pääsisi Morgothin perään. Laivalla, muuta vaihtoehtoa ei ole. Mutta jos he eivät anna laivojaan, minun täytyy yksinkertaisesti…ottaa ne.
”Fëanor? Onko kaikki hyvin? Näytät niin…poissaolevalta.” Nerdanel oli kävellyt miehensä taakse ja halasi tätä. Hän oli ajat sitten tottunut toisen raivonpuuskiin ja oppinut antamaan ne anteeksi.
”On, on. Keksin juuri ratkaisun erääseen pikku ongelmaan.”
”Tyhmää kysyäkin, mutta oletko sinä ihan oikeasti lähdössä? Minä vain… minun tulee ikävä sinua. Sinä sanot meneväsi surmaamaan Morgothin. Mutta entä jos et pysty? Entä jos hän surmaakin sinut? En vain voi olla ajattelematta… Fëanor, lupaa tulla elossa takaisin.”
Fëanor oli hiljaa. Hän ei missää nimessä aikonut kuolla, varsinkaan Morgothin kädestä, mutta hän ei ollut varma antaisivatko Valar hänelle lupaa tulla takaisin. Hän ei ollut käyttäytynyt erityisen hyvin viime aikoina… Mutta sitä ei kannattanut mainita Nerdanelille, ettei tämä saisi hepulia ja tekisi mitään, mikä voisi pilata hänen suunnitelmansa. Sitten hän sai idean.
”Tule mukaan.”
Nerdanel räpäytti silmiään. Mukaan? Hän ei ollut missään vaiheessa ajatellut moista. Hän ei halunnut jättää Amania, mutta toisaalta hän ei saanut karkotettua päästään ajatusta, että hän oli nyt katselemassa miestään ehkä viimeistä kertaa. Hän rakasti Fëanoria, kaikesta huolimatta. Hän halusi uskoa Fëanoriin ja siihen, että tämä tappaa Morgothin ja tulee takaisin hänen luokseen. Hän on vahva ja hyvä taistelija. Ja elettyäni jonkin aikaa hänen kanssaan huomasin hänen olevan myös viisas, vaikka kieltämättä hänellä on taipumuksia suutahdella silloin tällöin. Minä… uskon että hän toimii oikein… ja jään tänne odottamaan.
Hän hymyili. ”Taidan jättää tarjouksesi. Laitan paikat kuntoon sillä välin kun sinä hoidat omia asioitasi, ja sitten kun palaat olen täällä vastassa.” Nerdanel painoi huulensa miehensä huulille ja suuteli tätä hellästi. ”En siis sano hyvästi, vaan näkemiin, rakas.” Hän lähti kävelemään kohti linnoituksen raunioita.
In the shadow cast as you were leaving
In the beauty of the ending day
There is always something to believe in
Something as I watch you slip away
Fëanorin kasvoilla oli tyhjä ilme hänen katsellessaan vaimonsa poistumista. Kun Nerdanel oli kadonnut hänen näköpiiristään hän kääntyi, lähtien poikiensa ja puoliveljiensä luokse. Muutamalla sanalla hän kertoi heille aikeistaan valloittaa laivat väkisin. Fingolfin ei aikonut aluksi suostua edes kuuntelemaan moista, mutta Fëanorin pisteliäs huomautus tämän vannomasta lupauksesta sulki lopulta hänen suunsa. Finarfin ei sanonut mitään, mutta hänen ilmeensä kieli hiljaisesta alistumisesta tapahtuvaan. Niinpä Fëanor laittoi päähänsä kiiltävän kypärän, missä oli korkea punainen töyhtö ja lähti johtamaan noldorin kansaa kohti Alqualondën satamia.
I need no shelter
I need no guide
I'll be alone on this long dark ride
Tonight
*************************************************************
Kaipaan häntä jo nyt. Fëanorin lähdöstä oli kulunut vasta muutama tunti. Nerdanel oli puuhaillut linnakkeen lähettyvillä ja ottanut selvää mitkä paikat hän päättäisi rakennuttaa uudelleen. Sitten hän oli käynyt juttelemassa erään muurauksen hyvin taitavan haltian kanssa ja sopinut tapaavansa tämän seuraavana päivänä. Hän oli tehnyt itselleen pienen annoksen ruokaa, kierrellyt metsässä Formenosin takana ja laittanut sänkynsä kuntoon. Nyt alkoi olla ilta, ja hän päätti lähteä katselemaan auringonlaskua, niin kuin hän oli joskus tehnyt miehensä kanssa.
Mutta tänä iltana jokin oli väärin. Taivas näytti tummanpunaiselta, aivan kuin se olisi maalattu verellä, ja aurinkoa itseään ei näkynyt paljon yhtään. Nerdanelin sydäntä kylmäsi. Mitä oli voinut käydä? Samassa hän näki silmäkulmastaan tumman hahmon aineellistuvan taakseen. Námo. Nerdanel kääntyi ja painoi päänsä tervehdykseen. Hänelle tuli outo tunne, että kaikki ei ollut nyt hyvin.
Námo ojensi kätensä ja nosti haltianaisen leuan pystyyn. Hän katsoi vakavilla, tummilla silmillään Nerdanelin vihreisiin ja luki niistä hämmennyksen ja pelon. Vala huokaisi. Edes hänen ei olisi helppo kertoa tätä. ”Fëanáro on tehnyt anteeksiantamattomia tekoja… ja sen tähden hänet on karkotettu Amanista.”
Kylmä valtasi alaa Nerdanelin kehossa. ”Mitä? Täältähän saa lähteä jos haluaa. Niin Valar ovat meille sanoneet.”
Námo sulki silmänsä ja veti syvään henkeä. Sitten hän vasten tapojaan osoitti pientä läheisyyttä ottamalla punahiuksisen haltian kädet omiinsa. Hän kertoi tälle siitä, kuinka Fëanor poikineen olivat varastaneet Alqualondën laivat ja tappaneet monia telerin haltioita, ja että sen takia Manwë oli lähettänyt hänet ilmoittamaan heidän olevan kirottuja Loppuun asti. Vala tunsi Nerdanelin käsien tärisevän ja puristi niitä hiukan lujempaa. ”Ajattelin, että… sinun on kaikesta huolimatta saatava tietää.”
”Minä rakastin häntä…” Nerdanel kuiskasi särkyneesti. Hän ei halunnut uskoa tumman Valan sanoja, vaikka tiesi hyvin että tämä kaikista Ardan asukkaista viimeisimpänä valehtelisi. Maa hänen allaan alkoi huojua ja hänen näkökenttänsä musteni. Námo ehti hädin tuskin ottaa hänet kiinni ennen kuin hän menetti tajuntansa.
Vala katseli hiljaisena käsivarsillaan lepäävää haltiaa. Hitaasti, jopa hellästi hän pyyhki toisen silmistä valuneet kyyneleet peukaloonsa ja painoi huulensa kevyesti tämän otsalle. Hän vilkaisi vielä kerran taivasta takanaan ja lähti sitten kantamaan Nerdanelia kohti veljensä Puutarhoja.
Whatever you fear
Whatever you hide
Whatever you carry deep inside
There's something more than this
Whatever you love
Whatever you give
Whatever you think you need to live
There's something more than this
*************************************************************
Feedback: Ilahtuisin
