Tulen ääressä istun ja mietin nyt (songfic, G)

[Allegro]

Title: Tulen ääressä istun ja mietin nyt
Author: Allegro
Beta: Vindë, tackar. (:
Genre: hiukan epäselvä, lievä angst
Rating: G
Disclaimer: Bilbo ja Bilbon laulu ovat Tolkienin, minä teen niillä jotain epämääräistä omaksi huvikseni.
Summary: Bilbo istuskelee Rivendellin takkatulen äärellä viisaalla päällä muistellen ja mietiskellen.
Feedback: Olisi tarpeen, palaute se kai kehittää?

A/N: Ehm. Elämäni ensimmäinen fic, älkää olko kauhean ankaria. Yleensä kirjoitusfiilis iskee, mutten saa mitään aikaan. Nyt sain aikaan jotain. Toistoa ja sellaista on, mutta joistain kohdista pidän jopa itse.
Bilbo on ooc. .___.


**************


Tulen ääressä istun ja mietin nyt
mitä nähnyt olenkaan,
kuten kesinä entisinä
kukat, perhoset niittymaan;

ja syksyinä menneinä seitteineen
puut keltalehtiset,
aamu-usvan ja auringon kilon
ja viimat vilpoiset.

Elrondin talossa on hyvä olla, ja vaikka tunnenkin itseni väsyneeksi, olen onnellinen. Pitkään aikaan en sitä ollutkaan, ehkä luulin olevani, en enempää; oikea onni ja kauneus olivat piilossa silmiltäni. Mutta tuon ajan muisto jo hämärtyy mielessäni, sillä Rivendell toden totta on kauneuden asuinpaikka.
Kuitenkin putoavat kultaisten puiden lehdet jo, hitaassa auringonpaisteessa ne leijuvat peittämään maan. Ja joskus, kun kuljen keppiini nojaten Rivendellin hiljaisia vuoripolkuja ja kauan sitten rakennettuja portaita, tunnen entisen pimeyden; ja noina synkkinä hetkinä hohkaa idän taivas uhkaavan punaisena. Pimeys asuu maailmassa, ja nyt sen voi nähdä jo Imladrisistakin.

Ja joskus se kipu saa minut tuntemaan itseni niin vanhaksi. Tai ei, vanhaksi tunnen itseni nykyään yhä useammin. Enää eivät seikkailut minua kutsu, ja tuntuu hyvältä vain istua katsellen tulta ja polttaen piippua. Puhallan savurenkaita ilmaan, ja ne muistuttavat minua Gandalfista, vanhasta kunnon Gandalfista. Missä hän lienee?
Vielä muistan, kun vanhan ystäväni ensimmäistä kertaa tapasin. Yhdessä kuljimme seikkailusta seikkailuun, valosta varjoon; olin nuori silloin, nuori, harkitsematon ja hätäinen. Muistutin itse asiassa kovasti Frodoa, sitä kultaista nuorta hobittia. Maailma oli suuri ja tuntematon, jokaisen nurkan takana oli uusi reitti ja kovasti etsivä saattoi löytää aarteen. Valoisampaa silloin oli, ja kaunista. Sellaisen nuoruuden olisin suonut Frodollekin. Mutta poika taitaa olla tullut minuun, kyllä hänessä sisua on - kunnollinen hobitti. Muistan, kuinka hän pienenä karkasi tutkimaan ties mitä kaninkoloja, vaikka kuinka kiellettiin. Missä välissä hän oikein ehti kasvaa aikuiseksi?

Tulen ääressä istun ja mietin nyt
miten käy tämän maailman
kun en talven tultua enää
näe kevään tulevan.

Kas, vielä on kaikkea paljon niin
mikä näkemättä jää,
joka kevät jokainen metsä
eri lailla vihertää.

Niin paljon muistoja ja kaukaa säilyneitä tunteita pyörii mielessäni, paljon olen nähnyt - ja nyt olen vanha. Mielelläni olisin vielä puhunut Frodon kanssa, kertonut vanhoista ajoista. Sydämessäni vielä toivon näkeväni hänet. Mutta päiväni käyvät vähiin: ehkä minulle on paikka siinä laivassa, joka viimeisenä purjehtii Meren yli.
Ja pimeys ja varjot ajavat valoa edellään. Mitä jääkään jäljelle maailmasta, jossa tänään elämme? Mitä jää myöhemmille polville? Miltä Keski-Maa näyttää, kun minä olen sen jättänyt?

Kaipaamaan minä jään sitä aurinkoa, joka nousee, laskee ja loistaa täällä. Tämän taivaan alla elävät kansat minä muistan; mutta muistoni vien toisille maille, eikä enää ajan kuluttua ole tuon muiston mukaista elämää. Sillä tämä on muutosten aikaa, muutosten, joita en jää näkemään.

Tulen ääressä istun ja mietin nyt
niitä jotka jo jäivät taa,
ja jotka sen maailman näkee
jota minä en saa.

Koko ajan kun istun ja mietin nyt
mitä ennen oli vain,
minä askelten paluuta kuuntelen
ja ääniä oveltain.

Ja muistojani minä saan yksin kantaa. Sillä toverini niiltä ajoilta, jolloin oli erilaista, ovat menneet; ystäväni lepäävät, he ovat unessa, jota minä en ehkä tule näkemään. Ja olkoon heidän unensa rauhaisa, säilyköön heidän jälkensä muistoissani. Tämä maa ei heitä unohda, mitä tuleekaan tapahtumaan. Ehkä vielä lauletaan lauluja Hätäisestä hobitista ja Kolmestatoista kääpiöstä, unohtamatta Viisasta velhoa.
Laulun ansaitsisi myös Frodo, ja ystäväni Dúnadan, ja niin monet muut, jotka jäävät elämään täällä. He tulevat tekemään laulujen arvoisia tekoja, tiedän sen.

Ja minä toivon heille kaikkea hyvää. En tahdo että kirjani loppua muutetaan, ja se on jo valmiiksi kirjoitettu.
Eläkää elämänne onnellisina loppuun asti. Missä ja miten, sitä minä en kai saa tietää; mutta tahdon uskoa, että niin tapahtuu.

[Leida]

Olipa kaunis ficci. Sujuvaa tekstiä ja hienoa pohdintaa, mukava tällainen välipala.

Minä en yleensä tykkää songficeistä tai jos luen niitä, niin hyppään aika usein lyriikat välistä ja luen vain tekstiosan, mutta tämä oli lyriikoineen kaikkineen tosiaan hieno. Upea oivallus kirjoittaa sogficci Bilbosta tuohon hänen omaan lauluunsa pohjautuen ja lauluhan on myös ihan älyttömän kaunis ja haikea. Tykkäsin erityisesti siitä, miten haikea tunnelma tuntui siirtyvän laulusta tuohon muuhun ficciin.

Ja miten niin Bilbo oli OC, minusta se oli harvinaisen IC. Minun nähdäkseni siinä oli sitä samaa vanhan ihmisen viisautta ja rauhallisuutta, joka siitä on Tarussakin löydettävissä. Oli tosiaan kiva lukea tällainen pätkä Bilbosta, koska siitä ei ficcejä ole mitenkään kauheasti ainakaan minun silmiini sattunut. Bilbon elämänkokemus ja rauhallisuus tuntuivat kuultavan tästä ficistä läpi, sellainen omaan kohtaloonsa alistuminen ja siihen, että oma osa maailman parantamisessa on ohi ja nyt on muiden vuoro tehdä osansa. Samaten tykkäsin noista kohdista, kun Bilbo päivitteli sitä, miten nopeasti Frodo olikaan kasvanut. Siinä oli kanssa sellaista vanhan ihmisen suhtautumista elämään.

Kieliopillisesti en juuri löytänyt virheitä ja sisällöltään tämä oli todella ehyt ja tunnelmallinen ficci. Oikea lukunautinto. Mielelläni lukisin enemmänkin kirjoituksiasi.

[Allegro]

Oi, valtava kiitos kommentista. Et tiedä miten kovasti ilahdutit (voin tunnustaa kytänneeni täällä koko päivän, tuleeko joku tappamaan minut).

Ööh. Nyt olen ihan sanaton :'D

Siinä mielessä Bilbo minusta on OOC, että kun olen aina ajatellut sen sellaisena tyypillisenä hobittina, joka hassuttelee ja laiskottelee ja jonka syvälliset hetket ovat aika harvassa. Vaikka olihan sillä Rivendellissä noitakin hetkiä, jolloin se mietti kaikenlaista. Mutta käsitykseni Bilbosta nyt vain on... erilainen kuin miltä se tässä vaikuttaa.
Mutta olen iloinen, ettet ole samaa mieltä ^^

Tosiaan. Hirveästi kiitoksia kehuista, tämä oli kannustava kommentti 8D
Tämän tapaisia ficcejä minulta kenties saattaa joskus tullakin (suunnitelmissa juurikin nyt joku enttiromanssitunnelmointi).

[Dúlin]

Vau. Ihan sanattomaksi menin. :'D

Lyhyesti ja ytimekkäästi kirjoitettu! Tämä oli mukava päivän... öh, piriste. x'D Anteeksi lyhyesti kommentista~.

[Allegro]

Pakko tulla sinuakin kiittelemään vaikka aika turhaksi viestiksi menee. Joten kiitos, lukemisesta ja kommentista, vaikka sitten pienestäkin (8

Lyhyesti kyllä, mutten sitten tiedä, mikä tässä se ydin oli ;)


// Aw, kiitos, Nerwen! (: Näistä Tolkienin lauluista voisin itse kirjoitella enemmänkin, inspiroivia ja nättejä kun ovat (kirjan parhaita osia).

[Nerwen]

Tämä oli oikein kaunis pikkuficci.

Ensinnäkin idea oli vallan ihana, ja aloin miettiä, että miksi Tolkienin lauluista tehdään niin vähän songficcejä. Tämä oli ensimmäinen, mihin muistan törmänneeni, ja voin sanoa tykästyneeni ideaan. Tuo laulu jo itse kirjassa on niin surullinen tai miten sen nyt sanoisi, haikea (Leidaa lainatakseni), ja tämä tavallaan syvensi laulua vielä lisää.

Ja kyllä Bilbo oli oikein oma itsensä, suloinen, vanha, paljon kokenut hobitti miettiessään sitä, missä välissä Frodo oli aikuiseksi kasvanut. Samoin kaikki hänen ajatuksensa ystävistään, Gandalfista ja olihan se pieni maininta Aragornistakin siellä, ihania.

Ja sitten tämä oli vielä syvällinenkin, kun Bilbo keksi ajatella, millainen Keski-Maa on tulevaisuudessa ja millaiset toverit ovat jo kuolleet. Ne ajatukset olivat todella kauniisti puettuja, kun hän mietti menneitä ystäviään lepäämässä.

Oikein kaunis, toivottavasti kirjoitat lisääkin.

[Andune]

Tämä oli kaunis. Olen aina rakastanut tuota Bilbon runoa ja tämä sinun ficcisi sopi hienosti siihen (niin kuin tietysti oli tarkoitus )

Sanon tässä aluksi nyt asian, joka hieman häiritsi ja joka on ollut "ongelmana" myös minulla. Ei se varsinaisesti ongelma ole, mutta hyppää välillä silmille lukiessa, nimittäin sanajärjestykset. Lauseen tarkoituksen ymmärtämisessä ei mitään ongelmia, ja välillä tuollaiset "runomaiset" sanajärjestykset ovat hienoja. Mutta mainitsen niistä kuitenkin Esimerkki: Kuitenkin putoavat kultaisten puiden lehdet jo, hitaassa auringonpaisteessa ne leijuvat peittämään maan.
Tämä on oikeastaan aika typerä asia, mistä huomautan mutta teenpä sen silti

Ensimmäiseksi ficiksi ei lainkaan huono. Tämä oli oikeasti hyvä. Olet osannut hyvin kuvailla Bilbon ajatuksia ja ne käyvät hyvin yksiin ainakin minun mielikuvieni kanssa. En osaa sanoa muuta kuin että jatka ihmeessä kirjoittamista ja kirjoitustesi julkaisemista Loftiksessa

[Fuu]

Oi, tämä oli aivan ihana tunnelmapala!
Olen samaa mieltä Andunen kanssa siitä, että ensimmäiseksi ficiksi tämä ei ole lainkaan huono. Sanajärjestysten muuttaminen oli mukava tyyliniksi, ja välissä olevat runon (tai laulun, en ole varma kumpi tuo on) sopivat Bilboon jotenkin hirmuisen hyvin. <3
Ylipäätään Bilbosta saa lukea niin vähän tekstejä, että tällainen ilahdutti kovasti. Kirjoita vain lisää jos idealla iskee, tämä kosketti ja oli oikein kaunis pieni tarina. ^^

(anteeksi, aivoni ovat ihan muusia vatsataudin jäljiltä joten on vaikea saada irti paljoa, mutta halusin ilmaista pitäneeni :D)