Elendilmir (PG, Aragorn POV, FF10-haaste)

[Mithrellas]

Title: Elendilmir (FF10, "Liikaa")
Author: Mithrellas
Rating: PG
Genre: draama maustettuna ripauksella huumoria
Disclaimer: Keski-Maa ja hahmot kuuluvat Tolkienille, enkä tee niillä rahaa.
Summary: Aragorn, Éomer ja Gimli etsivät kadonneita aarteita Orthancin tornista vähän Sormuksen sodan jälkeen ja Aragorn kuvittelee oivaltavansa jotakin tärkeää. Tämä on ensimmäinen FF10-haasteen ficeistäni, sana on "liikaa", ja aiheenahan minulla on "Númenor".

A/N: No niin, vastoin järjen ääntä minä laitan tämän, kun tuntuu että pitää saada tämä haaste alkuun. Tämä ei ole vielä se jatkokertomus, vaan yksittäinen ficci teemasta "Númenor" (tai jotain sinne päin ainakin). Tämän on kai tarkoitus taustoittaa sitä pidempää ficciä, joka minulla on työn alla. Ficci perustuu KTK:n lukuun "Kurjenmiekkakenttien murhenäytelmä" ja tarkalleen ottaen ihan sen loppuun, joten en siis keksinyt tätä aarteenetsintäretkeä Orthanciin itse, vaan Tolkien todella kirjoitti siitä.


Elendilmir

Orthanc on näky, joka ei koskaan lakkaa hämmästyttämästä minua. Torni on yhtä aikaa sekä uhkaava että kaunis – siinä on samaa uhmakasta majesteettisuutta kuin Arwenissa silloin, kun olen hänen mielestään "liian ihminen", mitä hän ikinä sillä tarkoittaakin. Se on kuin kangastus jostakin toisesta maailmasta: Númenorin miesten taidonnäyte, jonka kiiltävää pintaa eivät aika myrskyineen sen paremmin kuin Sarumanin taiatkaan ole pystyneet naarmuttamaan. Sen rinnalla minä en tunne olevani muuta kuin mitätön, katoavainen hippunen vaihtuvien vuosien virrassa, ja jos joskus olenkin kuvitellut olevani jotakin erityistä, ei se ole muuta kuin osoitus ihmisyydestäni: taipumuksestani suuruudenhulluihin kuvitelmiin, jotka pahimmassa tapauksessa vielä koituvat turmiokseni.

Tornin kunnostus tuskin kuitenkaan on niin suuruudenhullu hanke, että se minut tappaisi, vaikka Arwen loikin minuun yhden jäätävän katseen kertoessani, että minun olisi jälleen lähdettävä joksikin aikaa Minas Tirithistä. Tämä tehtävä on silti suoritettava, enkä tee sitä ainoastaan, koska haluan saada tornista jälleen asuinkelpoisen ihmisten ruhtinaille. Saruman on vuosien varrella täyttänyt torninsa kammiot monenlaisilla ryövätyillä rikkauksilla, ja kuten Gandalf minua valisti, tulisin hyvin luultavasti löytämään sieltä jotakin minulle kuuluvaa, muutakin kuin sen Palantírin, jonka Gríma Kärmekieli taannoin ystävällisesti jo palautti minulle. En tohdi kuvitella, mitä muuta Saruman on mahtanut minulta viedä, mutta kiinnostukseni on herännyt.

"No, joko menemme ja selvitämme, mitä kaikkea se vanha naakka kätki pesäänsä?" kysyy Gimli, joka ei kääpiönä olisi jäänyt mistään hinnasta pois näin houkuttelevalta aarteenetsintäretkeltä.

"Luulenpa, että löydämme sieltä monen monta korvaamattoman kallista esinettä, jotka se kurja Kärmekieli aikanaan pihisti hovistani", sanoo Éomer, joka katsoi kunnia-asiakseen lähteä hakemaan Eorlin kadonneita perintökalleuksia takaisin kotiin.

Kehotan heitä seuraamaan, ja astun sisään tornin pääovesta.

Orthanc oli luultavasti joskus kaunis ja valoisa paikka sisältäkin, mutta Sarumanin vuodet ovat rapauttaneet sen kivet ja pimentäneet sen käytävät niin, että tunnen olevani pikemminkin vankityrmässä kuin Númenorin kuninkaiden asuinsijassa. Veistokset, maalaukset, kaiverruksin koristetut pylväät ja muut esineet eivät ilmeisesti miellyttäneet velhon taiteellista silmää, sillä ne on kaikki pilattu tai tuhottu niin, että vain joitakin kappaleita lojuu pölyttymässä kammioiden nurkissa. Valoa tuovia ikkunoita on muurattu umpeen, kammioita muutettu varastoiksi, ja valtaistuinsali on kaiketi toiminut jonkinlaisten tuhoa ja hävitystä aikaansaavien koneiden rakennus- ja kokeilutyöpajana. Pudistan päätäni kaaokselle, mutta jatkamme matkaamme ylempiin kerroksiin, tarkastaen mennessämme järjestelmällisesti kaikki tornin kammiot.

Etsittyämme hyvän tovin löydämme yhdestä huoneesta koko joukon Eorlin perintökalleuksia: jalokivin koristeltuja miekkoja, kilpiä, kypäriä sekä joitakin koruja ja taidokkaasti kudottuja seinävaatteita. Éomer ei näytä osaavan päättää, onko riemuissaan löydöstä vai raivoissaan Sarumanin ja Kärmekielen röyhkeydestä.

"Tämä medaljonki katosi Éowyniltä", toteaa hän ja nostaa pienestä, sametilla vuoratusta rasiasta kultaisen korun. "Äitimme oli säilönyt siihen Éowynin ensimmäisen hiussuortuvan. Näin usein Kärmekielen hypistelevän tätä rasiaa. Minun olisi pitänyt tappaa hänet silloin, kun siihen oli mahdollisuus", murahtaa Éomer synkästi ja avaa medaljongin. Hänen ilmeensä pehmenee heti. "Suortuva on sentään vielä tallella. Luulenpa Éowynin ilahtuvan, kun hän saa pienen aarteensa takaisin."

Gimli hymähtää. "Kenties niin, Éomer-ystäväni. Mutta pelkäänpä hänen pikemminkin pahastuvan, kun ei saanut löytää korua itse."

"Vai niin sinä ajattelet, ystävä kallis? Väitätkö siis tuntevasi sisareni minua paremmin?"

"Kukaties tunnenkin. Meillä kääpiöillä on tarkka vaisto naisten suhteen, koska kääpiönaisia on niin vähän. Ilman vaistoamme olisimme kuolleet sukupuuttoon jo kauan sitten."

"Éowyn on aivan toista laatua kuin kääpiönaiset. Tuskin kokemuksesi heistä auttaa sinua ymmärtämään minun sisartani, saati muita naisia, hyvä herra kääpiö."

"Eikö ystävystymiseni salaperäisen valtiatar Galadrielin kanssa riitä vakuudeksi vaistostani, hyvä hevosten kasvatti? Edes upea haltianainen ei voinut vastustaa minua. Mikäli oikein muistan, sinä puolestasi pelkäsit valtiatarta aikoinaan, ja kenties pelkäät yhä."

Hymähdän väärässä kohtaa ja Éomer siirtää synkeän katsantonsa minuun päin. "Sinäkin, Aragornini. Et suinkaan asetu kääpiön puolelle tässä asiassa?"

"Pelkään, että Gimli on oikeassa. Éowyn olisi varmasti mielellään lähtenyt mukaamme. Hän tuskin ilahtuu, kun sinä saat palata Edorasiin Eorlin aarteen löytäjänä ja kerätä siitä kaiken kunnian. Hän on ylpeä nainen, ja olisi varmasti halunnut löytää kadonneen korunsa itse."

Voitonriemuinen hymy valaisee Éomerin kasvot. "Olet väärässä, parahin aseveljeni. Kuvitteletko, etten pyytänyt Éowyniä mukaan tälle retkellemme? Minä melkeinpä anelin häntä, mutta hän ei suostunut millään lähtemään, ei nyt, kun arvoisa suuriruhtinas Faramir on vieraana Medulseldissä. Hänellä ei siis ole mitään syytä suuttua, vaikka ei saanutkaan löytää Eorlin aarretta itse. Hän teki valintansa itse."

Vaihdamme merkitsevän katseen Gimlin kanssa. "Totta, taidat sittenkin olla oikeassa, Éomer", myönnän auliisti. "Ihailen myös luottamustasi, kun tohdit jättää sisaresi kahden sulhasensa kanssa, vaikka häät ovat vasta ensi vuonna. Faramir on toki kunniallinen mies – sitä en epäile hetkeäkään – mutta koskapa ei rakkaus olisi ajanut miestä tekemään harkitsemattomia tekoja?"

Éomer ei vastaa, mutta tumma puna kohoaa äkkiä hänen tuimille kasvoilleen. Hän katselee Eorlin aarretta, koruja, kilpiä ja kypäriä, ja suoristautuu. "No mutta, emmekö olekin jo tutkineet kaikki tämän tornin kammiot? Eikö ole jo aika palata Edorasiin, sillä tuskin löydämme enää mitään arvokasta? Olemme haaskanneet aikaa turhaan kinasteluun, ja kuninkaan velvollisuudet odottavat jo minua kotonani."

Éomer on oikeassa, sillä olemme jo tarkastaneet kaikki kammiot päällisin puolin. En kuitenkaan ole löytänyt mitään, mikä suoranaisesti kuuluisi minulle, enkä saata millään uskoa Gandalfin erehtyneen tässä asiassa. En halua vielä lopettaa etsintää. Gimlikin pudistaa päätään. "Typerä olisi sellainen valtias – olkoonkin haihattelevainen ihminen eikä järkevä kääpiö – joka ei olisi rakennuttanut taloonsa kunnollista salakammiota". Tämän sanottuaan Gimli alkaa tunnustella käytävän seiniä.

Éomer puuskahtaa ja vilkuilee ympärilleen hermostuneena. "Eorlin huoneen aarteet meillä jo on. Mitä muuta Saruman muka olisi voinut varastaa? Ei suinkaan hän ole vaeltanut Gondoriin asti kuninkaan hovia rosvoamaan? Ei, en usko että löydämme täältä mitään muuta arvokasta." Hän vaihtaa painoa jalalta toiselle. "Ja Aragorn, eikö olekin niin, että Faramir pyysi sisareni kättä vain silkasta ystävyydestä ja halusta lujittaa siteitä kansojemme välillä? Varmastikaan hän ei tunne sisartani kohtaan muuta kuin veljellistä myötätuntoa ja suojelunhalua?"

"Epäilen sitä suuresti, hyvä Éomer."

Hän huokaa raskaasti ja alkaa koputella seinäkiviä kärsimättömästi. "Olin varmasti juovuksissa, kun annoin suostumukseni heidän liitolleen. Sitä paitsi, Éowyn on liian nuori mennäkseen naimisiin. Ja kuka huolehtii aterioistani sitten, kun hän on poissa? Kenties minun todellakin pitäisi pyytää Imrahilin tytärtä vaimokseni. En osaa kuvitella Kultaista Kartanoa ilman naista."

Äkkiä jostakin portaiden alta kuuluu: "Mitäs minä sanoin! Tulkaapa katsomaan, hyvät herrat."

Unohdan hetkeksi olevani kuningas ja ryntään portaat alas kuin lapsi syntymäpäivänsä aamuna. Gimli on kuin onkin löytänyt näkymättömissä olleen salaoven. Sen takaa paljastuu pieni teräskomero, joka näyttää ensinäkemältä tyhjältä.

"Taisin innostua liian aikaisin", totean, enkä edes yritä salata pettymystäni.

"Entä tuo kirstu?" kysyy Gimli ja osoittaa ylähyllyä.

Poimin pienen puukirstun käsiini. Se on lukossa, mutta lukko ei ole niin monimutkainen, ettenkö saisi tiirikoitua sitä auki kynsiveitselläni. Sisältä paljastuu kaksi esinettä, jotka kumpikin saavat minut haukkomaan henkeäni.

"Nämä olivat Isildurin", kuiskaan. Katson pientä kultaista rasiaa, johon on kiinnitetty ohut ketju. Siinä hän epäilemättä kantoi Sormusta, sen lyhyen aikaa, kun se oli hänen hallussaan. Toinen esineistä on sen sijaan monin verroin kallisarvoisempi. "Elendilmir", henkäisen ja tuskin tohdin koskettaa sitä pelätessäni sen haihtuvan ilmaan niin kuin unessa, kun olen juuri tarttumaisillasi johonkin, jota olen pitkään himoinnut. Se on jalokivi, jonka arvoa ei voi mitata. Se on valmistettu Amanin kauneimmasta haltiakristallista ja kiinnitetty mithrilistä valmistettuun päänauhaan. Elendilin tähti, Númenorin neljännen kuninkaan tyttären, Silmariënin perintökalleus, jonka luultiin iäksi kadonneen Isildurin tuhon myötä. Se kivi, jota minä ja Arnorin kuninkaat olemme kantaneet otsillamme, on vain kopio tästä, ja vaikka sekin on valtavan kaunis ja haltioiden kätten työtä, ei sitä voi mitenkään verrata alkuperäiseen Elendilin Tähteen.

Perimätiedon mukaan Elendilmirin loisto oli niin valtava, että se näkyi silloinkin, kun Isildur pisti Sauronin sormuksen sormeensa ja muuttui näkymättömäksi. Silloin Elendilmir alkoi säihkyä punaista vihaa, ja sen nähdessään niin ihmiset kuin örkitkin kauhistuivat ja väistivät pelon vallassa. Sen turvin Isildur pääsi pakenemaan Kurjenmiekkakenttien taistelun keskeltä saamatta naarmuakaan, siinä missä hänen kolme poikaansa jäivät örkkien miekkoihin. Mutta Sormus petti Isildurin, luisui pois hänen sormestaan, kun hän ui pakoon Anduinin poikki, ja noustessaan vastarannalla ylös hän ei ollut enää muuta kuin lihaa ja verta oleva eksynyt olento, johon örkkien oli helppo tähdätä nuolensa, varsinkin kun kirkas jalokivi hohti hänen otsallaan. Isildur kaatui takaisin virtaan ja hukkui, vieden mukanaan tarunhohtoisen Elendilmirin.

Nostan Elendilmirin varoen kirstusta. En tohdi sitoa sitä pääni ympärille, sillä tiedän jo nyt, etten tule pitämään sitä kuin hyvin erikoislaatuisissa tilaisuuksissa. Éomer ja Gimli tuijottavat kiveä mykistyneinä, ja kun nostan sen kokeilevasti lähelle otsaani heidän silmänsä rävähtävät ihmetyksestä ammolleen. Hekin ymmärtävät kiven voiman, vaikkeivät tunnekaan sen tarinaa.

"Pane se pois, Aragorn. Herätät aivan tarpeeksi kunnioitusta ilman sitäkin. Se otsallasi muistutat kuninkaan sijaan jotakin entisaikojen jumalaa, ja silloin ei kukaan alamaisistasi varmasti tohdi puhua kanssasi, hyvä jos uskaltaa sinuun päin katsoa", toteaa Éomer vakavana.

"Hmm... tästä voi siis olla hyötyä seuraavan kerran, kun minulla on erimielisyyksiä Arwenin kanssa", totean naurahtaen ja asetan jalokiven takaisin rasiaan. Nostaessani katseeni näen Éomerin ja Gimlin haudanvakavat ilmeet, ja tajuan, ettei vitsini ollut hauska. No, kenties jumalana esiintyminen olisi hieman liikaa Arweninkin seurassa. Päätän kuitenkin kysyä hänen mielipidettään jalokivestä. Kenties sen vaikutus haltianaiseen on erilainen kuin ihmismieheen ja kääpiöön.

Elendilmir, joka loisti Isildurin otsalla. Kultainen ketju, joka roikkui hänen kaulassaan. Tajuan äkkiä kavahtaen, että Sarumanin täytyi löytää muutakin kuin nämä kaksi esinettä, kun hän suoritti etsintöjään Anduinin varrella. Niistä ei näy jälkeäkään komerossa, mistä en ole lainkaan pahoillani, mutta en silti voi olla miettimättä asiaa. Mitä hän teki esi-isäni maallisille jäännöksille? Hänen luilleen?

"Oi voi", toteaa Gimli, joka on arvatenkin päätynyt pohtimaan samoja asioita kuin minä. "Velho tuskin järjesti maahanpanijaisia ja muistotilaisuutta esi-isällesi, Aragorn."

Katselemme kaikki esineitä hiljaisen kunnioituksen vallassa. Muistan Isildurin poikien ja hänen vaimonsa haudat Rivendellissä. Mies itse ei koskaan päässyt lepoon rakkaittensa rinnalle. Eikä se ollut hänen syytään. Paljolta olisi toki säästytty, jos hän olisi noudattanut Elrondin ja Cirdanin neuvoa ja nakannut Sormuksen Tuomiovuoren tuleen heti sen saatuaan. Mutta olisinko minä hänen sijassaan kyennyt siihen? Tuskin. Jos pitäisin itseäni Isilduria parempana, olisin ottanut Sormuksen tuhoamisen omalle kontolleni sen sijaan, että sälytin tehtävän kahden pienen hobitin harteille. Eikä se ole vikani, että olen ihminen, liian altis houkutukselle ottaa ohjat omiin käsiini ja parantaa maailmaa niin, että minä saan siitä kunnian. Isildur piti Sormuksen, koska hän ajatteli voivansa tehdä sillä paljon hyvää, luoda Keski-Maasta uuden Númenorin meren aaltoihin jääneen tilalle.

Númenorin ihmisillä oli kaikki, mitä he toivoa saattoivat: asuinsijana kaunis saari vailla minkäänlaista puutetta, pitkä elämä ilman sairauksia ja kärsimystä, ja haltiaystäviä, jotka opettivat ja valistivat heitä niin, että he saattoivat alati parantaa elämänlaatuaan tietojensa ja taitojensa avulla. Silti heistä tuli tyytymättömiä ja tämä tyytymättömyys ajoi heidät lopulta tekoihin, joiden vuoksi he menettivät kaiken, mitä heille oli annettu. Kenties Arwen tarkoittaa juuri tätä silloin, kun hän syyttää minua "liian ihmiseksi". Olen kuningas, Sauron on tuhottu, minulla on Arwen, mutta silti minä koluan vanhan tornin tomuisia nurkkia, kultaa ja jalokiviä etsien, ikään kuin minulla ei olisi niitä jo tarpeeksi, ikään kuin niiden löytäminen tekisi minut tyytyväisemmäksi elämääni. Eiväthän ne sitä tee, muuta kuin hetkeksi, siksi pieneksi hetkeksi, kun pitelen juuri löytämääni aarretta käsissäni, ja kun minusta tuntuu, että nyt minulla on kaikki mitä haluan. Mutta sitten taas muistan, että olen yhä kuolevainen ja että jonakin päivänä menetän tämän kaiken, ja se himmentää iloani. Sen vuoksi minä lähden seuraavana päivänä jälleen etsimään uusia asioita, joiden luulen tekevän minut onnelliseksi ja saavan minut hetkeksi unohtamaan katoavaisuuteni.

Sellaisia me ihmiset vain olemme, rakas Arwen, Ilúvatarin lapsia mutta Morgothin varjon koskettamia, ja siksi me olemme saaneet niin paljon aikaan tässä maailmassa, niin hyvässä kuin pahassa.

Suljen kirstun ja nostan sen kainalooni. "Luulen, että meidän on aika palata kotiin", totean hiljaa. Olen väsynyt, mutta mieleni on tyyni.

Kääpiö ja Rohanin kuningas nyökkäävät, ja lähdemme laskeutumaan portaita kohti hämärtyvää iltaa.


Loppu

[Ada]

Nytpäs pääsin tutustumaan sinunkin teksteihisi. Tämä oli tosi mukava pätkä lukea, varsinkin kun aihe kiinnostaa paljon. Tyyli jolla kirjoitat - tai ainakin tässä kirjoitit - oli Tolkienin tyyliä myötäilevä, hyvä juttu siis. En tiedä, onko sitä haettu, mutta hyvin se toimii. Aluksi preesensissä kertominen häiritsi, kun on tottunut lukemaan lähes aina imperfektissä kerrottuja tekstejä, mutta kyllä siihenkin tottui. Hyvä että tulee välillä vaihtelua. Äläkä huoli, kyllä tämä FF10-aiheeseesi sopi hyvin, kuten myös 'liikaa'-sanaan.

Gimlin ja Éomerin sanailu on tosi mukavaa luettavaa, kevyttä piikittelyn tuntua ilmassa. Voisin kuvitella, että takkuisen alkunsa jälkeen kaksikko voisi puhua juuri näin.

"Luulenpa, että löydämme sieltä monen monta korvaamattoman kallista esinettä, jotka se kurja Kärmekieli aikanaan pihisti hovistani", sanoo Éomer, joka katsoi kunnia-asiakseen lähteä hakemaan Eorlin kadonneita perintökalleuksia takaisin kotiin."
En tiedä, oli sinulla taka-ajatusta, mutta arvaat varmaan mitä pätkästä tuli mieleen.

"Gimlikin pudistaa päätään. "Typerä olisi sellainen valtias – olkoonkin haihattelevainen ihminen eikä järkevä kääpiö – joka ei olisi rakennuttanut taloonsa kunnollista salakammiota"."
Reps. Gimlillä oli muitakin hyviä heittoja ja puhevuoroja, joita oli ilo lukea hymy huulilla, välillä myös ääneen nauraen kuten tämän lauseen kanssa kävi.

Unohdan hetkeksi olevani kuningas ja ryntään portaat alas kuin lapsi syntymäpäivänsä aamuna.
Tämä oli ficin hienoin lause. Vaikka olisikin ylhäinen ja korkea-arvoinen mies kuin Aragorn, putoaa kilpi joskus, vahingossa tai ei. Tästä tosiaan välittyi se, miten innostunut Aragorn tosiaan oli Gimlin löydöksestä - se, miten ihminen hän oikeasti on.

Toisinaan on hyvä toimia järjen vastaisestikin, kuten osoitit tällä ficillä. Jään odottelemaan seuraavia haasteficcejä hyvällä ruokahalulla (Rottatouillea lainatakseni).

[Leida]

Voi sentään. Rakastan Mithrellas tätä sinun tyyliäsi, huumorin sävyttämää draamaa. Tässä oli samaan aikaan muutamia tosi hauskoja lausahduksia kuin myös erittäin syvällisiä ajatuksia, jotka sinä olit yhdistänyt toimivaksi kokonaisuudeksi. Oli ihana yllätys huomata tämä täällä tänään. Onneksi jätin eilen päänsärkyisenä menemättä koneelle illalla, en olisi kuitenkaan malttanut olla lukematta tätä heti, jos olisin tämän huomannut ja nautintoa olisi vähentänyt kummasti se tunne, että joku hakkaa vasaralla pään sisäpuolella. Parempi näin, koska tämä oli tosiaan aivan ihana.

Aragorn oli loistava. Olen iloinen, että olit keskittynyt tuohon hänen inhimillisyyteensä, erityisesti koska olen itse pitänyt Aragornia jotenkin liian ”kuninkaallisena” TSH:n lopussa, vaikeasti samaistuttavana siis, ja siksi oli tosi hienoa lukea tämä. Aragornin pään sisään pääseminen ja varsinkin nuo hänen ajatuksensa siitä, mitä on olla ihminen (hienoja filosofisia ajatuksia muuten) laajensivat kyllä kuvaa miehestä. Erityisesti, koska tästä oli aistittavissa se, että ulkoapäin katsottuna Aragorn antaa edelleen sen saman viisaan ja arvokkaan vaikutelman, minkä huomasi hyvin Éomerin ja Gimlin puheesta ja asenteesta. Varsinkin tämä Éomerin repliikki kertoo siitä enemmän kuin tarpeeksi: "Pane se pois, Aragorn. Herätät aivan tarpeeksi kunnioitusta ilman sitäkin. Se otsallasi muistutat kuninkaan sijaan jotakin entisaikojen jumalaa, ja silloin ei kukaan alamaisistasi varmasti tohdi puhua kanssasi, hyvä jos uskaltaa sinuun päin katsoa" Todella hieno lause muuten myös, pitänee vielä lisätä.

Yritän kai siis sanoa, että Aragorn oli minusta erittäin IC tässä. Ja tykkäsin tämän ficin Aragornista oikein todella kovasti. Pidin myös paljon siitä, miten korostit Aragornin kuolevaisuutta Arwenin avulla. Tuo "toisinaan liian ihminen” oli minusta jotenkin hieno oivallus. Aragornin ja Arwenin suhde toimi tässä taustalla hyvin.

Gimlillä oli kyllä tässä muutamia todella ihania repliikkejä (varsinkin se Adan jo mainitsema ja sitten Sarumanin tiluteeraaminen naakaksi). Olit muutenkin tavoittanut kääpiön mielenliikkeet hyvin. Oli kauhean kiva myös, että tässä oli Éomer, minä olen jotenkin innostunut hänestä kovasti viime aikoina. Siksi ehkä olenkin niin herkkänahkainen tämän suhteen ja sen takia minusta miehen pohdiskelut Faramirista ja Éowynista tekivät hänestä ehkä pikku hiukan liian naiivin minun makuuni, vaikka ymmärränkin toisaalta sen isovelimäisen suhtautumisen. Aragornin yksinkertainen: "Epäilen sitä suuresti, hyvä Éomer." oli minusta jotenkin tosi hauska. Éomer on kyllä hupaisa, kun se Aragornin Éowynia ja Faramiria koskevan kommentin jälkeen muina miehinä ehdottaa, että jokohan lähdettäisiin, vaikka ensin teeskenteleekin, ettei kommentilla ole mitään vaikutusta.

Preensens oli jännä valinta. Ehkä sen vuoksi, että tämä on kuitenkin pohjimmiltaan aika pysähtynyt teksti ja sen vuoksi preesens ja muu tyyli luovat minusta sellaisen jännän ristiriidan. Ei se siis tunnu millään tavalla huonolta ratkaisulta, on aina hienoa lukea (ja kirjoittaa) jotakin hieman erilaista. Tykkäsin kyllä kovasti, mutta jotenkin Aragornin pov ja preensens yhdessä vaati alussa vähän totuttelua. Loppujen lopuksi se oli minun makuuni kuitenkin onnistunut ratkaisu.

Pidän tämän ficin Isildurista paljon enemmän kuin PJ:n versiosta. Ja odotan innolla kuulevani herrasta lisää.

[Nerwen]

Voi. Se on ihana

Valitsit ensinnäkin tosi mielenkiintoisen aiheen, muistan kuin luin tästä KTK:sta ja tärisin raivosta Sarumania kohtaan ja halusin tietää epätoivoisesti jotain lisää. Ja Aragornin POV sopi tähän erinomaisen hyvin. Hän oli oma itsensä, ja kuitenkin hänessä oli jotain sinua (anteeksi ontuva selitys). Tässä jotenkin jäi hampaankoloon se, miten hän parissa kohtaa ajatteli Arwenista; minulle kun tuli vähän sellainen olo etteivät he muuta kuin riitele/ole kylmiä toisiaan kohtaan, mutta se oli pientä.

Tuo "liian ihminen" oli tosiaan hieno oivallus, ja toit sen ihmisyyden kivasti esille tässä (miten niin toistelen jo sanottua? se vaan on niin). Aragorn oli tosiaan ihminen tässä, kuten Leida osuvasti totesi. Olisin halunnut lainata myös tuon saman kohdan, sillä se pisti hymyilyttämään. Toi tosiaan mieleen Aragornin, joka välillä vaikuttaa hyvinkin ihmistä enemmältä, ja oli tosi hieno lausahdus.

Dialogi tässä oli aivan mahtavaa, siinä oli jotenkin puoliksi huvittava ja puoliksi kuitenkin totinen, se vähän ristiriitainen sekoitus oli ihan mahtava. Kaikki kuulostivat ihan itseltään, Gimlin hiukan happamat kommentit Éomerille ja Éomerin hyväuskoisuus sisarestaan jne jne. Éowynin koru oli suloinen pikku lisämauste. Ja preesens toimi tosi hyvin, minulla ei ollut sen suhteen mitään vaikeuksia, itse asiassa en edes tajunnut sitä ennen kuin luin muut kommentit. Minä jotenkin tajuan aikamuodon erilaisena tunnelmana tekstissä ja usein huomaan vasta jälkeenpäin, ettei se olekaan totuttua imperfektiä...

Tuo Númenor-kappale tekstin lopussa pitää mainita erikseen, se oli tosi hieno. Myös Aragornin suoraan Arwenille tarkoittama pätkä oli mukava, tuli mieleen että kyllä Arwenkin joskus vielä saa kokea, mitä ihmisyys oikeastaan on (se A/A:n tarun kohta, missä Arwen puhuu vihdoin ymmärtävänsä ihmisiä, vaikka ennen piti heitä vain ahneina).

Tämä oli aivan ihana, pidin kovasti. Jään siis vain odottelemaan tulevia juttujasi Númenoriin liittyen.

[Mithrellas]

Kiitokset kommenteistanne. Minun laajempi Númenor-juttuni ei ole vielä läheskään valmis, vaan ehkäpä puolivälissä, joten kestää vielä pitkään ennen kuin saan sen julkaisukelpoiseksi. Kirjoitan sen nimittäin ensin valmiiksi, luen kertaalleen läpi, jaan yhdeksään lukuun (jotka tulevat olemaan ennätyspitkiä) ja yritän löytää kuhunkin sopivan sanan. No, voi kyllä olla, että laitan prologin vähän ennen kuin se juttu on valmis, mutta en nyt ihan lähiaikoina.

Ada: Kiva kuulla, että aihe kiinnostaa. Olen vähän pelännyt, ettei Númenor välttämättä kiinnosta ihmisiä, kun se ei ollut mitenkään esillä leffoissa eikä siellä asunut haltioitakaan, mutta kiva kuulla että poikkeuksiakin on. Minua kiinnostaa kaikki ihmisiin liittyvä, erityisesti Gondorin ihmiset ja sen takia varmaan valitsin tämän Númenorin, kun olen gondorilaisista kuitenkin jo kirjoittanut vaikka miten paljon. Tästä ficistä tuli varmaan tavallista enemmän Tolkienin tyyliä myötäilevä... joskus käy niin, varsinkin kun yritän kirjoittaa vähän "vakavampaa" ficcia. Hmm.. ei minulla tuossa lainaamassasi kohtaa mitään taka-ajatusta varmaan ollut..."Eorlin perintökalleudet" oli ainakin Tolkienin käyttämä ilmaus, joten katsoin että minunkin sopii käyttää sitä. Kiva, että pidit Gimlin puheenvuoroista. En ole tainnut koskaan kirjoittaa häntä mihinkään ficciini, ja yritin tässä parhaani mukaan tehdä hänestä Gimlimäisen.

Leida: No jos rehellisiä ollaan, nuo filosofiset ajatukset ihmisyydestä tulivat oikeastaan mieleeni alennusmyyntejä kiertäessäni... sitä ei vaan ikinä voi omistaa riittävästi vaatteita... Kiva kuulla jos Aragorn oli tässä IC. Minä tosissani yritin tehdä siitä sellaisen, kun se aiemmin on ollut ficeissäni enemmän tai vähemmän höpsähtänyt. Sarumanin vertaaminen naakkaan on oikeastaan tuosta KTK:sta, tuskin olisin itse sellaista keksinyt. Ja olet kyllä oikeassa tuon Éomerin suhteen, tuo hänen isovelimäinen, liiallisuuksiin menevä suojelunhalunsa on jo niin loppuunkaluttu vitsin aihe minun ficeissäni, että tiesin, ettei sitä olisi kannattanut tähän ottaa, mutta pointti oli se, että oli keksittävä jotain sanailua tuohon kohtaan, koska en halunnut Aragornin löytävän Elendilmiriä ihan heti. Joten joku hahmoista piti jälleen valitettavasti uhrata huumorin alttarille. (Oikeastaan yksi syy, miksi originaalia on kivempi kirjoittaa, on se, että hahmoista voi tehdä tasan niin hölmöjä kuin huvittaa ilman syyllisyydentuntoja.) Preesensin valintaa tai sopivuutta tekstiin en kyllä pohtinut millään lailla, kunhan nyt vaan halusin vaihtelun vuoksi kirjoittaa sillä. Tämän piti alunperin olla Númenor-juttuni prologi, ja kun olin sitä kirjoittanut preesensissä, tuntui kai sitten loogiselta kirjoittaa tämäkin preesensiin.

Nerwen: Hyvä jos Aragorn miellytti sinuakin. Ajattelin että sinulta jos keneltä saa kuulla, miten hyvin onnistuin tuon Aragornin kanssa. Niin, olet oikeassa että tässä painottui ehkä vähän liikaa nuo Aragornin ja Arwenin ongelmat, koska teemana nyt oli tämä Aragornin liiallinen ihmisyys, ja olisin ehkä jossain kohdassa voinut laittaa Aragornin ajattelemaan Arwenia suuremmalla lämmöllä, koska en tosiaan tarkoittanut, että heillä olisi jatkuvasti riitoja, vaan ainoastaan pieniä erimielisyyksiä silloin tällöin johtuen tuosta heidän erilaisuudestaan (ja olen oikeastaan sitä mieltä, että pariskunta, joka ei ikinä kiistele mistään, ei voi olla onnellinen). Tästä oli tosiaan tarkoitus tulla hyvin vakavamielinen ficci, mutta kuitenkin sitten päädyin laittamaan vähän huumoria sekaan, eikä se oikeastaan ollut edes tietoista, vaan se vaan ilmaantui jostain sinne dialogiin, ja siitä sitten aiheutui tuo pieni ristiriitaisuus, mutta minusta tämä oli sillä tavalla kiinnostavampi, kuin jos tässä olisi vaan pohdiskeltu asioita. Ja minä en edes muistanut Arwenin sanoneen noin (ei tullut mieleen lukea A&A:n tarinaa), mutta hyvä kuulla, että hänellä tosiaan oli tuollaisia ajatuksia, se antaa vähän tukea sille, että hän olisi oikeastikin voinut moittia Aragornia tuosta hänen ihmisyydestään, siis varsinkin avioliiton alussa, kun läheinen tuttavuus ihmisten kanssa oli hänelle vielä uusi kokemus.

[Throren]

Tykkäsin todella kovin. : 3
Kiva teksti luettavaksi näin aamu tuimaan. ^^'
Pelasti päiväni - ehdottomasti!
Gimlin & Éomerin välistä "Piikittelyä" oli hauskaa seurata. xD

Kiitos! ; )

[Andune]

Ah, näin aluksi täytyy todeta että sinun Éomerisi on ihan loistava Humalatilaan vetoaminen ja Faramirin kunniallisuuden varmisteleminen on jotenkin niin éomermaista

No niin. Ensinnäkin, olen iloinen että otit Númenorin aiheeksesi FF10-haasteeseen. Aihe kiinnostaa itseäni valtavasti ja siitä on myös kirjoitettuna hyvin vähän ficcejä (näin yhtäkkiä mieleeni ei taida tulla yhtäkään). Minua on myös tavallaan kiehtonut Elendilmir, etenkin sen jälkeen kun luin ensi kertaa Aragornin löytäneen sen Orthancista.

Aragornin ajatuksenkulkua oli mielenkiintoista seurata. Minä ajattelen hänet aina pikemminkin nöyränä kuin kunnianhimoisena, vaikka hän kirjassa arvonsa hyvin tietääkin. Kaikki ajatukset ihmisen heikkoudesta toivat mieleen sen Sormuksen ritarien kohtauksen, jossa Aragorn ja Arwen puhuvat Isildurista.

Äh, en nyt jotenkin lainkaan tunnu pääsevän asian ytimeen. Pidän tästä tyylistä, missä ollaan hahmon pään sisässä. On mukava lukea ficcejä joissa tässä on todella onnistuttu, niin että tuntee todella olevansa hahmon pään sisällä kuuntelemassa tämän ajatuksia.

Ja nyt päätän kommenttini, ennen kuin alan enemmän toistelemaan itseäni. Kiitos tästä!

[Mithrellas]

Kiitokset palautteista Thoren ja Andune.

Thoren: Kiitos kovasti! Onpa mukava kuulla, että tämä ficci pelasti päiväsi.

Andune: Kiva kuulla, että tykkäsit Éomerista. Minusta kyllä tuntui, etten oikein tehnyt hänelle oikeutta tässä ficissä.... tai siis, hän on kyllä samanlainen kuin muissakin aiemmissa ficeissäni, mutta viime aikoina minusta on tuntunut, että Tolkienin hahmojen pitäisi käyttäytyä arvokkaammin, siis olla tavallaan järkevämpiä. Númenorista pitäisi kyllä kirjoittaa minusta enemmän, se tuntuu minusta ainakin nyt melkoiselta aarreaitalta ficci-ideoita ajatellen. Tietysti mielikuvitusta joutuu käyttämään aika paljon, kun tietoa ei hirveästi ole. Haltioihin verrattuna ihmiset ovat kyllä erilaisia, mutta en kyllä välttämättä käyttäisi tuota sanaa "heikko". Tuo kuolevaisuus vaan tekee heistä niin erilaisia, haltiat eivät voi ymmärtää ihmisiä eivätkä ihmiset haltioita. Hmm, no, en taida pohtia asiaa tämän pitempään, ettei tämä vastine paisu liikaa.