Kahleet (Éowyn, Gríma, PG)

Draamaa, angstia ja vakavia aiheita.

Valvojat: Likimeya, Andune

Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Kahleet (Éowyn, Gríma, PG)

Viesti Kirjoittaja Leida »

Title: Kahleet
Author: Leida
Genre: Draama
Pairing: Gríma/Éowyn
Rating: Sanotaan PG
Disclaimer: Kaikki kuuluu Tolkienille minun sanailuani lukuunottamatta ja rahaa tällä ei tehdä
Summary: Éowynille ei riitä se mitä hänellä on elämässä. Grímallakaan ei ole tarpeeksi, sillä häneltä puuttuu Éowyn.
Feedback: Voi kyllä kiitos. Erinomaisen toivottavaa!

A/N: Kolmas FF10-ficci Grímasta sanalla (sanoilla) Liian vähän. Minulla on nähtävästi nykyisin päähänpinttymänä kokeilla erilaisia tyylejä. Jos herra Carpenter (jolla oli tapana valittaa Uuden kuun Emilialle kursiivin käytöstä) lukisi tämän ficin, niin se varmaan repisi hiuksiaan epätoivosta. Perustelen Éomerin ja Éowynin etäistä suhdetta tässä ficissä Gríman vaikutuksella ja seuraavalla Tarun kohdalla:
(Gandalf sanoo:) "--Mutta kuka tietää mitä hän puhui pimeydessä, yksin, yön katkerina vartiohetkinä, jolloin kaikki elämä tuntui liukuvan pois ja kammion seinät puristuvan yhä lähemmäksi ja muuttuvan häkiksi joka vallitsee villin eläimen?" Silloin Éomer oli vaiti ja hän katsoi sisartaan kuin punniten uudestaan kaikkia heidän yhteisen elämänsä menneitä päiviä. (Kaapuhemmopainos s. 755.)

Kahleet

Kun Éowyn oli pieni ja tahtoi tehdä jotakin liian vaarallista, hänelle sanottiin aina (eno, veli, serkku, lastenhoitaja) sitten kun olet vähän suurempi. Useimmiten se oli jotakin sellaista mitä pojat tekivät: puuhun kiipeäminen, kaatuneen puunrungon ylitse hyppääminen hevosella, kävelyretki pimeässä. Mutta kun hän sitten kasvoi, ei niissä asioissa ollut enää mitään hienoa. Éomerin kiipeilypuusta ei nähnyt edes lähimmän kukkulan yli, puunrunko oli lahonnut niin, ettei hevosen tarvinnut kunnolla ponnistaa sen yli hypätäkseen ja pimeässä kävely oli vain... niin, pimeässä kävelyä. Silloin Éowyn päätti, että kun hän kasvaisi vielä suuremmaksi, hän tekisi paljon urheampia asioita.

Mitä pidemmälle vuodet vierivät, sitä kauemmaksi Éowyn sai ratsastaa, sitä pimeämmällä hän sai kävellä ja sitä pienempään tilaan näkymättömät aidat hänet kahlitsivat. Pienenä hän oli ajatellut, että joskus hän vielä ratsastaisi Théodredin mukana puolustamaan heidän maansa rajoja. Pienenä hän oli kuvitellut joskus taistelevansa oikean taistelun oikealla painavalla miekalla. Pienenä hän oli ollut varma, että joskus tekisi sellaisia sankaritekoja, joista laulettiin lauluissa ja joita naiset kirjoivat seinävaatteisiin. Kasvaessaan hän oppi, että joskus tarkoitti ei koskaan.

Vuosi vuodelta aidasta tuli tukevampi. Aluksi Éowyn löysi siitä aukkoja, joista hän saattoi pujahtaa pakoon, mutta kun hän kasvoi, hän ei enää mahtunut noista aukoista. Pahinta oli tietää, että hän olisi voinut vain lyödä aidan säpäleiksi, jolleivat ihmiset hänen ympärillään olisi toimineet vanginvartijoina. Hän seisoi hiljaa ovella katsomassa, kuinka Éomer ja Théodred ratsastivat poispäin kohti vaaroja ja raskaita päiviä – kohti seikkailuja ja elämää. Tuuli kietoi hameen helman hänen ympärilleen kuin kahleet.

Hän palasi sisään ja sulki auringon oven taakse. Hän hoiti kartanoa kuin lasta, jota hän ei olisi halunnut. Hän käski palvelijoita, toimitti aterioita, järjesti ja edusti. Hän eli omaa pientä kapinaansa, jonka järjettömyys vuoroin nauratti ja itketti häntä. Hän ei koskaan harjannut hiuksiaan sataa harjanvetoa, hän jätti alushameen pois pukunsa alta, jos päivä oli helteinen tai mieli liian murheellinen. Hän kiipesi puihin ja hyppi kaatuneiden puunrunkojen yli, vaikkei hän enää uskonutkaan, että niissä oli jotain seikkailua.

Mutta hän ei voinut kapinoida rakkaitaan vastaan. Hän rakasti heitä, rakasti sitä enemmän, mitä synkemmäksi muidenkin ihmisten maailma kävi. Ei ollut heidän syynsä, että Éowyn kuoli vähän sisältä joka kerran, kun he jättivät hänet turvaan ja matkasivat itse kohti epätoivoista tilannetta. Éowyn huiskutti veljelleen ja serkulleen hyvästiksi ja piti kyyneleet sisällään, jossa ne muuttuivat mustaksi myrkyksi hänen suonissaan.

Hän eli seuraavaan päivään yli seuraavan synkän mustan yön ja hän oppi käyttämään naamiota. Kukaan ei nähnyt hänen itkevän; naamiot eivät itke. Naamion päälle oli liimattu hymy, sillä niin oli oikein.
”Sinä tunnut jotenkin etäiseltä, Éowyn”, Éomer sanoi hänelle palatessaan erittäin elävänä seuraavan kerran takaisin.
”Sinähän tässä olet ollut etäällä”, Éowyn sanoi.

Éowynin makuukamarin seinät oli maalattu pimeillä painajaisilla, haamut ojentelivat käsiään hänen vuoteensa alta ja tavoittelivat hänen kurkkuaan. Ne olivat nimeltään velvollisuus, perinteet, tavat ja turvallisuus. Päivisin hän teeskenteli olevansa niiden ystävä. Hän tiesi, että Éomer ja Théodred olivat vannoneet lujemman valan hänen haamuilleen kuin ikinä vannoisivat vaimoilleen.

Joskus hän mietti, että olivatko kaikki hänen ympärillään kuuroja ja sokeita, mutta ei hän heitä voinut syyttää. Hän huusi apua ainoastaan äänettömästi ja yritti olla se Éowyn, jonka kaikki luulivat näkevänsä. Paitsi Gríma. Éowyn ei ymmärtänyt, miksi Gríma näki hänet. Muut katsoivat aina läpi tai ohi ja näkivät vain sen, mitä halusivat nähdä. Mutta Gríman kasvoilla oli liian ymmärtäväinen, liian tietäväinen ilme. Se ei oikeastaan ollut sääliä tai myöntätuntoa, mutta silti Éowyn saattoi kertoa, että Gríma tiesi.

Éowyn varoi Grímaa. Hän oli varma, että Grímalla oli kyky saada hänet romahtamaan. Silti, kun hän näki Gríman hovin muun väen joukossa ja tiesi, että Gríman silmät näkivät naamioiden läpi, se tuntui varmistukselta siitä, että oikea Éowyn oli vielä olemassa. Éowyn pelkäsi enemmän oman itsensä hukkaamista kuin Grímaa, vaikka tämä olikin liian kaukonäköinen mies.

Jonakin aamuna, kun aurinko ajoi aaveet sängyn alle, Éowyn oli liian väsynyt pukeutuakseen rooliinsa. Valitettavasti juuri sinä aamuna Éomerin piti taas lähteä.

”Mikä sinua vaivaa? Olisit kiitollinen, että saat olla täällä turvassa, kun me muut vaarannamme henkemme”, Éomer sanoi. Éowyn kavahti taaksepäin. Sillä hetkellä hänen ja veljen välinen etäisyys oli pidempi kuin kahdella tähdellä taivaalla. He seisoivat vastakkaisilla puolilla väärien tunteiden valtamerta. Éowynin käsi kohosi yli tuon välimatkan ja läimäytti Éomeria kasvoihin. Lujaa. Jossakin hänen sisällään kyti voimakas viha, joka sillä hetkellä ampui tulisia kipinöitä kohti taivasta.

”Éowyn!” Éomer tarttui hänen käsiinsä ja puristi kipeästi.
”Päästä minut!” Éowyn tarkoitti sillä niin paljon muutakin, että huuto kumpusi hänen sielustaan saakka rukoilevana ulvaisuna. Anna minun olla, mitä minun täytyy olla. Anna minun mennä. Anna minun elää. Mutta Éomerin raudanluja ote piti. Veljen kasvot olivat kalvenneet punaista kämmenenjälkeä lukuunottamatta ja hänen huulensa olivat puristuneet tiukaksi viivaksi.

”Anna hänen mennä.” hiljaisen käskevä ääni sanoi heidän vierestään. He kääntyivät molemmat katsomaan. Rauhanlähettiläs Gríma – ruma, kalpea kuin haudanhaamu - seisoi heidän vierellään. Silmät näkivät kaiken, mutta tunteet eivät piirtyneet hänen kasvoilleen. Hän ulottui Éomeria vain vähän yli olkapään.

”Painu tiehesi, Gríma”, Éomer ärähti liian kovaa. ”Tällä ei ole mitään tekemistä sinun kanssasi.”
”Ei tällä ole mitään tekemistä sinunkaan kanssasi”, Gríma sanoi. Sanat vihelsivät Éomerin korvien ohi ja tukkivat Éowynin korvat.
Mitä hän tarkoittaa Éomerin silmät kysyivät. Éowyn ei vastannut. Éomer päästi hänen kätensä irti ja marssi tiehensä saappaillaan, jotka olivat vapaat menemään minne vain tai ainakin sinne, minne Éomer halusi mennä. Èowyn hieroi käsiään ja hengitti ilmaa kaltereiden välistä.

”Hän ei ymmärrä”, Gríma sanoi pehmeästi aivan hänen korvansa juuresta ja Éowyn värähti tahtomattaan. ”Hän ei pysty asettumaan sinun asemaasi, ymmärtämään millainen sinun osasi on. Hän ei ole koskaan ajatellut, miltä tuntuu jäädä aina kotiin, olla aina se, jota puolustetaan. Mikä pahempaa hän kuvittelee, ettei ihmisistä ole hyötyä, jolleivat he heiluta miekkaa. Mitä vanhemmaksi ja raihnaisemmaksi rakas kuninkaamme tulee, sitä vähemmän hän tätä kunnioittaa.”

”Niin”, Éowyn kuiskasi. Gríma oli oikeassa. Gríma oli viisas. Ja Gríma punoi verkkoa hänen veljelleen käyttäen lankanaan Éowynin vihaa. Gríma punoi aina jotakin. Ja siinä kaikessa oli jotain todella nurinkurista.

”Éowyn. Etkö usko, että se mitä sanon, on totta?”
”Usko? Minä en vain halua kuulla sitä. Minun täytyy mennä hyvästelemään veljeni.”

”Miksi?” Gríma venytti kysymyksen pitkäksi ja merkitykselliseksi. ”Hän ei halua ymmärtää sinua. Miksi kiirehtisit taas huolehtimaan siitä, että hänen on helpompi lähteä, kun hän on menossa maailmaan, johon hän ei koskaan ota sinua mukaansa?”
”Koska minä rakastan häntä.” Éowyn nieli palan kurkustaan. ”Koska mikään ei ole tärkeämpää kuin se. Jos rakastat itsekin, Gríma, niin ymmärrät sen.”

Gríma astui taaksepäin, miehen silmissä paloi kiihkeä hieman pelokas katse. ”Minä ymmärrän.”

Éowyn ei ymmärtänyt Grímaa. Hän ei tiennyt, minkä nimisiä olivat ne haamut, jotka ahdistelivat Grímaa, eikä hänelläkään ollut myötätuntoa. Mutta sen päivän jälkeen hänen oli vaikea puhua enonsa kanssa, kun Gríma istui portailla tämän jalkojen juuressa ja aina välillä Éowyn näki hänen silmissään sen saman kiihkeän katseen ja tiesi, että he molemmat toivoivat niin lujasti jotakin, jota eivät uskoneet saavuttavansa, että se latisti maailman heidän ympärillään harmaaksi.

Éowyn löysi Éomerin talleilta. Hän toivoi, ettei veli kuullut kahleiden kalinaa hänen jaloissaan, kun hän nojautui syleilemään tätä.
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Re: Kahleet (Éowyn, Gríma, PG)

Viesti Kirjoittaja Andune »

Huh, melkoista tunnelatausta. Täytyy kyllä sanoa, että minusta oli täysin oikeutettua Éowynilta lyödä veljeään. Sääli vain ettei Éomer koskaan ymmärtänyt vaikeina vuosina täysin sisartaan.

Ja se että juuri Gríma ymmärsi. Siinä on jotain joka saa melkein aikaan kylmiä väreitä. Voin hyvin kuvitella miten Gríma on kuiskutellut Éowynille juuri tuolla tavalla.

Tässä oli jälleen hienoja kielikuvia.
Éowyn huiskutti veljelleen ja serkulleen hyvästiksi ja piti kyyneleet sisällään, jossa ne muuttuivat mustaksi myrkyksi hänen suonissaan.
Tämä oli hienosti ilmaistu.

Mitä muuta vielä. No, hienoa tekstiä jälleen, jään odottamaan seuraavaa ficciä, niitä tuntuu nyt tulevan sinulta hyvää tahtia :)
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Re: Kahleet (Éowyn, Gríma, PG)

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Jälleen kerran ihan uskomattoman upeaa tekstiä.

Kuvasit Éowynia jotenkin tosi hienosti, kaikkea sitä mitä hän tunsi ja miten kahleet puristuivat hetki hetkeltä lähemmäs - ja kaiken keskellä on Gríma, joka jollakin karmivalla tavalla ymmärtää. Ymmärtää silloin, kun oma velikään ei ymmärrä... Hui. Jotenkin tajusin, miten Gríma onnistui pääsemään kuninkaan lähelle. Ymmärtämällä ja kuiskuttamalla sen hänen korvaansa.

Palaan nyt taas tuohon Éowyniin, koska hän oli mielestäni aivan upea tässä. Olit jotenkin saanut niin hyvin esiin sen epätoivon, jota hän koki siitä, ettei voinut olla mitään suurta. Ostin tänään sen TSH:n uuden, ihanan painoksen ja luin lempikohtiani, ja tätä lukiessa tuli väistämättä mieleen se, kuinka Éowyn sanoo Aragornille: "Kaikki sanasi tarkoittavat vain yhtä: sinä olet nainen..." *hytistys* Éowyn oli niin oma itsensä. Ja täytyi tosiaan olla turhauttavaa, kun edes Éomer (varmaankin Éowynin elämän läheisin ihminen, kun muu perhe oli kuollut) ei tajunnut, selitti vain turvasta.

Ja sitten Gríma, jotenkin karmivasti sivulla, seuraamassa mitä tapahtuu ja ainoana, joka tuntuu kummallisesti tietävän.. Tuo tunnelma oli jotain ihan uskomatonta. Juuri noin hänet voi nähdä tunkeutumassa ihmisten lähelle kuiskauksillaan.

Andunea lainatakseni, nuo kielikuvat olivat todella hienoja. Olisin lainannut saman lauseen, mutta ei nyt kuitenkaan uudestaan. Se oli upea.

Todella hieno lukupätkä, tunnelmaltaan ja aitoudeltaan. Kiitos tästä.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Re: Kahleet (Éowyn, Gríma, PG)

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Tässä oli kyllä tosiaan voimakas tunnelataus. Se teki tästä ehkä vähän vaikean lukea, minä kun samastun aina niin vahvasti Éowyniin, eikä tämä ficci ollut poikkeus. Tuntuu myös, että tämä pitäisi lukea monta kertaa, että tämän oikeasti tajuaisi kunnolla. Ja viime aikoina minusta on tuntunut, että voisi lukea jotain hilpeämpiä ja kevyempiä juttuja, nyt kun kesälomakin lähestyy... Joten voisitko kirjoittaa seuraavaksi jotain iloista Grímasta? ;) (Näin pienenä vinkkinä.... varmaan aika haasteellista... mutta pakkohan silläkin oli joskus olla hauskaa.)

No, minun on jotenkin vaikea keksiä mitään sanottavaa tämän ficin sisällöstä, koska juuri tuollainenhan Éowyn oli... On kyllä inhottavaa ajatella, että Gríma oli ainoa, joka ymmärsi Éowyniä. (Ja jostain syystä ei taas ole yhtään inhottava ajatella, että Faramir ymmärsi Éowyniä. ;)) Ja Éowynin kaltainen henkilö varmaan näkee sen uhaksi, kun joku toinen näyttää ymmärtävän häntä (tai näkevän hänet, kuten sinä se ilmaisit). Yritin miettiä tuota, että mitä yhteistä Grímalla ja Éowynillä oikeastaan on, kun Gríma voi ymmärtää häntä, mutta tuntuu ettei aivotoimintaa ole tarpeeksi niin syvälliseen pohdintaan tähän aikaan illasta. Mutta varmasti Grímallakin oli ne omat kahleensa, kurja lapsuus ja Saruman...

Tuossa kun Éowyn löi Éomeria, oli aivan mahtava lataus. Éomer-parka, hänen hämmästyksensä saattoi tuntea, mutta samalla olin kyllä myös Éowynin puolella. Hieno kohtaus, kerta kaikkiaan.

Kielikuvasi olivat taas upeita. Sinulla on mahtava ote tällaisten lyhyiden tunnelmapalojen kirjoittamiseen. Voisin lainata montakin kohtaa, mutta poimin nyt tämän, kun se sattui jotenkin osumaan silmiini: Éowynin makuukamarin seinät oli maalattu pimeillä painajaisilla, haamut ojentelivat käsiään hänen vuoteensa alta ja tavoittelivat hänen kurkkuaan. Ne olivat nimeltään velvollisuus, perinteet, tavat ja turvallisuus. Tosi hienosti ilmaistu tuo Éowynin "perusongelma".

Kursiivin käytöstä olen ehkä vähän samoilla linjoilla herra Carpenterin kanssa. Minusta sen käyttö olisi parasta jättää aika vähälle, koska mikä tahansa tehokeino menettää tehonsa jos sitä viljelee liikaa. Minusta tässä oli kursivoitu joitakin sanoja, joissa se ei ollut tarpeellista, siis kursivointi ei tuonut mitään lisää tekstiin, lähinnä vähän hämmensi, kun täytyi pysähtyä miettimään, että millä tavalla tuo sana on merkityksellinen, kun sitä on oikein painotettu. Esim. nämä sanat, alusta lukien, olisi minusta voinut jättää normaaliksi: vielä, seikkailua, naamiota, myötätuntoa, kahleiden. Minusta noissa sanoissa ei vaan ollut mitään niin erikoista, että niitä olisi kannattanut painottaa. Sen sijaan sanoissa "turvaan" ja "näki" kursiivi toimi, koska tuohon toiseen liittyi sellaista ironiaa ja toisessa piti painottaa, ettei tarkoiteta sellaista tavallista näkemistä. "Erittäin elävänä" kohdasta en oikein tiedä mitä ajatella, olisin ehkä itse ilmaissut tuon seikan vähän toisella tavalla, niin ettei kursiivia olisi tarvittu.

Kaiken kaikkiaan tämä oli kyllä tunteita ja ajatuksia herättävä pätkä... En vaan oikein löydä sanoja, joilla kommentoisin näin tunnepitoista ficciä. Tässä on vähän sama ongelma kuin runojen kommentoinnin kanssa, pitäisi olla itsekin runoilija, että osaisi kommentoida niitä niiden ansaitsemalla tavalla. Joten minä taidan lopettaa tämän nyt tähän, että pääsen nukkumaan tänä iltana... Kiitos tästä, jään odottelemaan seuraavaa Gríma-ficciäsi. :)
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Re: Kahleet (Éowyn, Gríma, PG)

Viesti Kirjoittaja Leida »

Kiiitos taas kauheasti kommenteista! :)

Andune: Kiva kun tykkäsit. :) Tunnelatausta tässä tosiaan taisi olla tai siis tämä oli melkoisen mahtipontinen. Minulla oli tosiaan jonkinlainen Gríma-putki tässä päällä, mutta nyt se on vähän hiipunut. Täytyy taas yrittää paneutua herran elämään. Kiva, jos tykkäsit kielikuvista. Ne ovat siitä hankalia, että niitä on minusta aika lailla mahdoton keksiä, vaan ne tulevat yleensä kirjoittaessa, jos ovat tullakseen. :)

Nerwen: Voi, kiva kun pidit. :) Hienoa, että tykkäsit tämän ficin Éowynista. Minäkin tykkäsin kirjoittaa siitä. Ja erityisesti kiva kuulla, että se tuntui omalta itseltään. Olen tässä Gríman varjolla ajatellut kovasti myös muita rohanilaisia, varsinkin Éowynia ja Éomeria ja olin jossain vaiheessa heistä kahdesta ainakin yhtä innostunut kuin Grímasta. Hauska kuulla, että tunnelma oli onnistunut ja Gríman kuiskuttelemiset toimivat. En tiedä, miten nämä minun one-shottini rakentuvat nykyään niin vahvasti tunnelmalle (ehkä se kertoo siitä, että sisältö on heikonlaista).

Mithrellas: Pelkään pahoin, etten saa aikaan yhtään ficciä Grímasta ennen sinun lomasi loppumista, en iloista enkä vähemmän iloista. Ja voi olla, ettei sellaista hilpeää Gríma-ficciä oikein synny, ne eivät ole ihan minun ominta alaani. Täytyy katsoa. Joo, en ole itse enää varma, että mitä mieltä olen tuosta kursivoinnista, saatoin innostua vähän liikaa. Monessa kohtaa sen tarkoitus ei ollut mikään muu kuin tietynlainen korostaminen. Ja voihan kursivointia tietysti käyttää tehokeinona myös niin, mutta tietysti mikä tahansa keino menettää tehoaan, kun sitä käyttää liikaa. Kiva että pidit tuosta Éomerin ja Éowynin kohtauksesta. Olin itse sen kanssa vähän epävarma, koska osoittaahan se Éomerilta täydellistä ymmärryksen puutetta.
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10
PsykoNeiti
Örkki
Viestit: 1
Liittynyt: Ke Joulu 12, 2012 11:08 pm

Re: Kahleet (Éowyn, Gríma, PG)

Viesti Kirjoittaja PsykoNeiti »

Tämä oli aivan ihana ja todella osuva. Syvällinen. Toivoisin, että täältä löytyisi lisää tämänkaltaisia ficcejä tällä parilla. Oih <3
Vastaa Viestiin