Synti ja uhraus (Aragorn/Arwen, songfic)

Draamaa, angstia ja vakavia aiheita.

Valvojat: Likimeya, Andune

Avatar
Satakieli
Örkki
Viestit: 1
Liittynyt: Pe Heinä 17, 2009 12:19 am

Synti ja uhraus (Aragorn/Arwen, songfic)

Viesti Kirjoittaja Satakieli » Pe Heinä 17, 2009 4:03 pm

Title: Synti ja uhraus
Author: Satakieli
Rating: PG
Pairing: Aragorn x Arwen (Aragorn x Legolas)
Genre: Draama, songfic
Warnings: Sisältää surullista teemaa lähes koko tekstin ajan ja sekä kuoleman. Aragorn ja Legolas paritukseen viittaavia kohtia.
Disclaimer: Hahmot sekä paikat kuuluvat Tolkienille ja laulun sanat ovat Evanescencen biisistä "Sweet Sacrifice". En saa tästä rahaa.
Summary: Perustuu Sormuksen Sodan jälkeiseen aikaan ja Aragorn on kokenut suuria muutoksia itsessään. Hän kokee elävänsä synnissä, mutta jokainen ei hae sovitusta sille.

A/N: Elämäni ensimmäinen fanfiction. Sisältää paljon ajatuksia sekä kuvailuja, mutta vähemmän tekoja. Laulu ei ole mistään sopivimmasta päästä, mutta se antoi inspiraatiota tähän tekstiin niin halusin sen myös tähän ottaa. Sisältää aika selkeitä viittauksia Aragorn ja Legolas paritukseen, vaikka mitään ei varsinaisesti tapahtu, mutta koska tarina käsittelee Aragornia ja Arwenia niin sijoitin sen tähän osioon. Toivottavasti osui oikeaan!


It's true, we're all a little insane
but its so clear
now that I'm unchained


Suru. Se oli kietonut koko Rivendellin ympärille ja laakso oli vetäytynyt hiljaisuuteen väistämättömän tieltä. Kerran se paikka oli edustanut minulle kaikkea, mitä ihmissydän saattoi toivoa, mutta nyt sen kauneudesta oli jäljellä enää vain muistot. Sen loistokkaat värit olivat vauhtineet ikuiseen harmauteen ja vehreät laaksot kuihtuneet suuriksi muureiksi, jotka kahlitsivat minut sisälleen. Tämä paikka oli menneisyyteni, mutta myös tulevaisuuteni. Ennen olisin ottanut kiitollisena vastaan kaiken sen, mitä elämä minulle soisi, mutta en enää. Sisimmissäni kuitenkin tiesin, että Rivendell eli yhä sitä samaa ikuista päivää, jota se oli aina elänyt. Vain siellä kulkevat muuttuivat.

Fear is only in our minds
taking over all the time
fear is only in our minds
but its taking over all the time


Silmäni olivat jo ajan saatossa muuttuneet tuskan ja surun vääristämiksi, mutta nyt niissä lepäsi varjo, joka ei väistynyt. Vastuu, mikä tuntui raskaammalta kuin mikään velvoite, mitä Isildurin perillisenä minun olisi täytettävä. Kuitenkin nyt asia oli toisin, sillä päätös oli syntynyt syvällä mielessäni jo ennen kysymystä.
Saavutettuani Rivendellin ylpeästi rakennetut ja kauneutta huokuvat huoneet, en uskaltanut vilkaista niitä kuin kerran. Kylmä hiki valui pitkin kasvojani ja sai silmät kirvelemään tuskaisesti. Valittavat askeleet kaikuivat kalman valkealla lattialla. Se kaikki arvokkuus tuntui vain valheelta, joka kätki taakseen todellisuuden. Ties mitä kauheuksia näiden seinien sisäpuolella eli, sitä ei vain päälle päin pystynyt näkemään. Tiesin halveksivani - kenties sääliväni - sitä kaikkea koreutta ja täydellisyyttä, joka sai muut tuntemaan itsensä mitättömiksi, vaikka se itse ei ollut totuutta kauniimpi.

You poor sweet innocent thing
dry your eyes and testify
you know you live to break me
don't deny, sweet sacrifice


Kuljin läpi lukemattomien huoneiden ja kävelin pitkin loputtomia polkuja, mutta kertaakaan en antanut katseeni tarkastella niitä. Kunnes lopulta saavutin sen, mitä olin tullut etsimään, sallin kasvojeni tulla esiin hupun suojista ja silmieni katsoa jälleen. Valkealla sohvalla makasi neito, jonka kauneus veti vertoja jokaiselle kuolevaiselle. Naisen valkea iho näytti hohtavan yötä vasten taivaalla loistavien tähtien tavoin. Virheettömiä kasvoja kehysti yötäkin tummemmat, lainehtivat kutrit, jotka kuun kalpea valo sai hohtamaan mustan silkin lailla. Otin muutaman askeleen lähemmäksi ja pian huomasinkin jo seisovani tuon kauniin haltian rinnalla. Huomaamattani polvistuin hänen vierelleen ja sivelin hellävaroin Arwenin silkinpehmeää ihoa ja kuin vastauksena neito avasi hitaasti silmänsä.

One day I'm gonna forget your name
and one sweet day,
you're gonna drown in my lost pain


Harmaat silmät tarkastelivat niin lempeästi omiani, että se lähes sattui. Koko Arwenin olemus huokui iättömyyttä, mutta noista silmistä saattoi nähdä sen, miten aika vaikutti myös niissä, joiden taival oli ikuinen. Ne silmät olivat nähneet maailman kauniin puolen oppien rakastamaan pienimpiäkin asioita, mutta myös sen, kuinka maa tahriintui verestä kuolevan itkiessä viimeisiä rukouksiaan taivaalle. Ne olivat nähneet sen saman, minkä olin itsekin nähnyt ja paljon enemmän. Kuinka hän näytti niin viattomalta? Se kaikki, mitä nuo harmaat silmät olivat nähneet, olisi ajanut vahvimmatkin hulluuden partaalle, mutta ainoa merkki oli Arwenin katseessa asuva suloinen suru, joka olisi saanut jokaisen kuolevaisen vajoamaan polvilleen hänen eteensä.

Fear is only in our minds
taking over all the time
fear is only in our minds
but its taking over all the time


Kaikki tämä kauneus ympärillämme oli pelkkää valhetta, mutta Arwen oli puhdas ja hänen viattomuutensa aitoa ja siksi minä häpesin. Painoin katseeni alas kykenemättä kohtaamaan neidon lempeitä silmiä. Jokainen liikkeeni, pelkkä läsnäoloni tuntui jo tahraavan hänet, mutta yhä hän vain katsoi minua anteeksiantavaisesti. Kenties Arwen jo tiesi. Neito oli huomaamattani liikkunut ja istui nyt edessäni minun ollessani yhä polvillani maassa katse alas painautuneena epätoivosta. Valkeat sormet kohottivat kasvojani ja silmäni kohtasivat suloisen hymyn, joka toi mieleen monia yksinkertaisia, mutta kauniita asioita. Hän ei voinut tietää. Kukaan, joka tietäisi, ei voisi hymyillä niin kuin hän hymyili. Varovasti nousin ylös jääden seisomaan Arwenin viereen hänen laskiessa päänsä takaisin tummalle samettityynylle.

You poor sweet innocent thing
dry your eyes and testify
and oh you love to hate me
don't you, honey? I'm your sacrifice


Hetken katsottuani Arwenia laskeuduin hitaasti häntä kohden ja painoin hellästi karheat huuleni hänen pehmeitä verenpunaisia huulia vasten. Se ei ollut suudelma, vain huulten suloinen kosketus johon Arwen vastasi yhtä hellästi ja viattomasti. Sivelin hänen virheettömiä kasvoja, joiden piirteet olivat niin herkät, että pelkäsin särkeväni ne. Sormenpäät laskeutuivat hitaasti poskipäältä leualle, kunnes ne löysivät tiensä kaulalle. Uskoin, että sinun viattomuutesi olisi puhdistanut minutkin, mutta minä en halunut puhdistua. En kuitenkaan osannut luopua sinusta. Hän ei ymmärtänyt edes vastustaa, kunnes käteni olivat kiertyneet kaulalle kuristavien käärmeiden tavoin.

Arwenin silmiä poltti anova, pelon sokaisema katse ja vaalea käsi tarttui ranteeseeni toivoen otteeni hellittävän. Sinä hetkenä pystyin näkemään hänen silmistään jokaisen yhteisen hetkemme, jonka olimme yhdessä viettäneet ja jokaisen muistomme, jotka olivat olleet ainoa toivoni veristen taisteluiden keskellä. Arwenin sanat täyttivät mieleni ja hänen rakkautensa poltti sieluani, mutta otteeni ei kuitenkaan hellittyänyt. Epätoivoisesti neito yritti saada henkeä, mutta huulilta karkasi vain tukahtunut hengähdys. Tunsin, kuinka voima uupui haltian käsistä otteen lopulta hellittäessä ranteestani. Pelko oli vaihtunut epätoivoon Arwenin antautuessa rakkaansa surmattavaksi. Ääntä en kyennyt kuulemaan, mutta pystyin näkemään, kuinka huulille muodostui varovaisesti sanat "Le melon."

I dream in darkness
I sleep to die
erase the silence
erase my life
our burning ashes
blacken the day
a world of nothingness
blow me away


Haltianeidon hengähtäessä viimeisen kerran yksi hopeinen kyynel valui pitkin hänen valkeaa poskeaan. Elämän kadotessa silmistä näin, kuinka tähtien loiste hävisi Arwenin katseesta ja viimein silmät painautuivat kiinni. Ristin hänen vaaleat kätensä hopeisen korun ympärille antaakseni takaisin sen, minkä hän oli kerran minulle antanut. Lupauksen, joka nyt oli lunastettu. Ikuisesti olisi hän nyt kuuluva minulle ja hänen rakkautensa tulisi kulkemaan kanssani aina ajanlaskun päättymiseen saakka. Painoin höyhenen kevyen suudelman Arwenin otsalle käteni sivaltaessa viimeisen kerran noita yön tummia, silkinpehmeitä hiuksia. Ja niin siinä lepäsi Arwen Undómiel ikuisessa unessaan yötaivaalla loistavien tähtien alla. Vain Iltatähden valo oli sammunut.

Do you wonder why you hate?
are you still too weak to survive your mistakes?


En vaatisi keneltäkään anteeksiantoa, mutta en myöskään osannut katua sillä ne muistot, jotka hetki sitten olivat heijastuneet kuolevan haltianeidon silmistä, tuntuivat jo hälvenevän mielestäni. Kahleet ympärilläni olivat muuttuneet tuhkaksi, jonka tuuli kadotti ilmaan. Rivendellin huoneet katosivat ohi hiipuvien varjojen joukkoihin, joilla ei ollut enää sijaa elämässäni. Käänsin selkäni sille kaikelle ja yhtä huomaamattomasti kuin olin tullutkin, jätin nuo salit taakseni ja suuntasin kohti vehreitä laaksoja tietäen, etten enää koskaan tulisi takaisin. Ajatukseni olivat tyhjiä kuin sumu, mutta maailma alkoi näyttämään kirkkaammalta. Rivendell oli jäänyt jo kauas taakseni ja aamu oli koittamassa.

"Mae govannen Elessar. Well met, Elessar"
Kuulin tyynen rauhallisen äänen sanovan takanani. Käännyin hitaasti ympäri vaikka tiesin jo, kenet minä kohtaisin. Tuo ääni - elämänilon ja tahdon täyttämä - oli jo tullut monien synkkien ja onnellisten tapahtumien kautta tutuksi, liiankin läheiseksi. Hänen vuokseen minä olin tähän päätynyt, mutta hänen ansiotaan minä tässä seisoin.
"Im gelir ceni ad lín Legolas. I am happy to see you again Legolas"
Vastasin haltialle ja kykenin hymyilemään ensimmäisen kerran pitkiin aikoihin. En tuntenut enää pelkoa tai surua, sillä kaikki tuntui liian kaukaiselta, kuin olisin tähän asti elänyt unessa. Ikuisesti olisi hän nyt kuuluva minulle, sen minä tiesin. Tämä on minun syntini ja Arwen minun uhraukseni. Uhraus, jonka tein hänen vuokseen. Voidakseni elää synnissä vielä edes yhden päivän verran.

You poor sweet innocent thing
dry your eyes and testify
you know you live to break me
Don't deny, sweet sacrifice


Namárië nîn Undómiel. Hyvästi.

Avatar
Pyrexia
Metsähaltia
Viestit: 631
Liittynyt: Su Maalis 30, 2008 5:26 pm
Paikkakunta: Jossain metsän laitamilla

Re: Synti ja uhraus (Aragorn/Arwen, songfic)

Viesti Kirjoittaja Pyrexia » Su Syys 21, 2014 7:28 pm

Itse tykkään toisinaan lukea songficcejä, juuri sen takia kun ne ovat mukavan lyhyitä ja ytimekkäitä. Tähän oli kirjoitettu vahvoja tunteita, mutta jotenkin vaikea uskoa että Aragorn pystyisi tuollaiseen tekoon, olen aina mieltänyt Aragornin niin "pyhimykseksi". Mutta kirjoitustyyli oli mielestäni hyvä, se ei edennyt liian nopeasti.
Tomorrow is tomorrow
Hyvin usein voittajia on häviäjät,
jotka päättivät yrittää vielä kerran.

Vastaa Viestiin