Piha ilman sadettajaa (Songfic, angst, death)
Lähetetty: Ma Elo 10, 2009 10:16 pm
Title: Piha ilman sadettajaa
Pairing: Epäsuoraakin epäsuorempi A/A (A/L sivullisena)
Genre: Deathfic, angst
Raiting: PG-13
Disclamer: Hra. Tolkien, mie vain pelleilen niillä, ihan huvin vuoksi
Summary: Arwen kaipaa Aragornia
Warnings: Hahmon kuolema
A/N: Idea lähti Zen Cafèn Piha ilman sadettajaa kappaleesta, ja tää on eka Angsti/Deathficcini ikuna!
Mikset ole täällä vierelläni nyt, kun eniten sinua tarvitsen? Miksi lähdit ja jätit minut?
Isäni tahto on, että lähden Harmaisiin Satamiin. Mutta en voi.
Jos et sinä enää minusta piittaa, tuulet kääntyy luoteeseen
Jos et sinä enää minua kaipaa, joudun yksin vuoteeseen
Etkö enää rakasta minua?
Jos et sinä enää minua tahdo, olen kylmä ja kivinen kaivo
Piha ilman sadettajaa sitä minä olen, jos sua en saa
Jos et sinä enää minua huoli, olen puu jonka salama nuoli
Palanut ja revitty maa, sitä minä olen jos sua en saa
Vai voinko sittenkin lähteä?? Ehkä minun todellakin pitäisi, etenkin nyt, kun sain tietää sinun pienestä salasuhteesta sen haltian, Legolaksen kanssa.
Lähetin kaksi tärkeinä apulaistani seuraamaan teitä teidän lähdön jälkeen.
Tiesin heti kättelyssä heidän tuovan huonoja uutisia, mutta uutinen sinusta ja Legolaksesta... Se ei käynyt mielessäni kertaakaan.
Tarvitsen sut, mä tarvitsen sut, kun vaiti on pellon multa
Tarvitsen sut, mä tarvitsen sut, kun kelloista loppuu aika
Ja ahtaana vyöryy ilma
”Aragorn, anteeksi. En voi tehdä enää muutakaan. Harmaisiin Satamiin en voi lähteä, muisto sinusta kulkisi perässäni vaikka Mordoriin asti. Pidä onnellinen loppuelämä haltiasi kanssa. Hyvästi.” Saan kirjoitettua allekirjoituksen juuri ja juuri täriseviltä käsiltäni. Lähden huoneesta ja törmään isääni heti ensimmäisessä mutkassa. Pyydän häntä antamaan kirjeen jollain keinolla sinulle ja suuntaan kohti kalliota.
Reunalla levitän käteni ja nojaan eteenpäin. Virtaavat kyyneleet kastelevät kasvoni ja hiuksia, mutten välitä. Pienen hetken ajan tunnen lentäväni, kunnes pohja ottaa minusta osansa. ”Anteeksi,” kuiskaan vielä sulkien silmäni viimeisen kerran.
Jos et sinä enää minua tahdo, olen kylmä ja kivinen kaivo
Piha ilman sadettajaa sitä minä olen, jos sua en saa
Jos et sinä enää minua huoli, olen puu jonka salama nuoli
Palanut ja revitty maa, sitä minä olen jos sua en saa
Pairing: Epäsuoraakin epäsuorempi A/A (A/L sivullisena)
Genre: Deathfic, angst
Raiting: PG-13
Disclamer: Hra. Tolkien, mie vain pelleilen niillä, ihan huvin vuoksi
Summary: Arwen kaipaa Aragornia
Warnings: Hahmon kuolema
A/N: Idea lähti Zen Cafèn Piha ilman sadettajaa kappaleesta, ja tää on eka Angsti/Deathficcini ikuna!
Mikset ole täällä vierelläni nyt, kun eniten sinua tarvitsen? Miksi lähdit ja jätit minut?
Isäni tahto on, että lähden Harmaisiin Satamiin. Mutta en voi.
Jos et sinä enää minusta piittaa, tuulet kääntyy luoteeseen
Jos et sinä enää minua kaipaa, joudun yksin vuoteeseen
Etkö enää rakasta minua?
Jos et sinä enää minua tahdo, olen kylmä ja kivinen kaivo
Piha ilman sadettajaa sitä minä olen, jos sua en saa
Jos et sinä enää minua huoli, olen puu jonka salama nuoli
Palanut ja revitty maa, sitä minä olen jos sua en saa
Vai voinko sittenkin lähteä?? Ehkä minun todellakin pitäisi, etenkin nyt, kun sain tietää sinun pienestä salasuhteesta sen haltian, Legolaksen kanssa.
Lähetin kaksi tärkeinä apulaistani seuraamaan teitä teidän lähdön jälkeen.
Tiesin heti kättelyssä heidän tuovan huonoja uutisia, mutta uutinen sinusta ja Legolaksesta... Se ei käynyt mielessäni kertaakaan.
Tarvitsen sut, mä tarvitsen sut, kun vaiti on pellon multa
Tarvitsen sut, mä tarvitsen sut, kun kelloista loppuu aika
Ja ahtaana vyöryy ilma
”Aragorn, anteeksi. En voi tehdä enää muutakaan. Harmaisiin Satamiin en voi lähteä, muisto sinusta kulkisi perässäni vaikka Mordoriin asti. Pidä onnellinen loppuelämä haltiasi kanssa. Hyvästi.” Saan kirjoitettua allekirjoituksen juuri ja juuri täriseviltä käsiltäni. Lähden huoneesta ja törmään isääni heti ensimmäisessä mutkassa. Pyydän häntä antamaan kirjeen jollain keinolla sinulle ja suuntaan kohti kalliota.
Reunalla levitän käteni ja nojaan eteenpäin. Virtaavat kyyneleet kastelevät kasvoni ja hiuksia, mutten välitä. Pienen hetken ajan tunnen lentäväni, kunnes pohja ottaa minusta osansa. ”Anteeksi,” kuiskaan vielä sulkien silmäni viimeisen kerran.
Jos et sinä enää minua tahdo, olen kylmä ja kivinen kaivo
Piha ilman sadettajaa sitä minä olen, jos sua en saa
Jos et sinä enää minua huoli, olen puu jonka salama nuoli
Palanut ja revitty maa, sitä minä olen jos sua en saa