Mandosin Kirous, PG-13
Lähetetty: To Helmi 19, 2004 1:13 pm
Title: Mandosin Kirous
Author: Ar-Feiniel
Rating: PG-13, saattaa vielä nousta
Genre: Drama/Romance
Pairing: Aredhel/???, ette saa tietää vielä!
Disclaimer: Tolkien-sedän hahmoja en ma omistaa voi.
A/N: Älkää tuomitko. Eka ficci minkä uskallan julkasta. En jaksanut niin vahvasti sitten kuvailla tota juttuu..
*************
Lapset leikkivät iloisesti vihreällä nurmella taivas kattonaan ja vuoret turvanaan. Minä en voi iloita. Rakkauteni vihaa minua, olen tehnyt asian jota nyt kadun, mutta silti tunnen pahuuden kasvavan sisälläni. Se asia tulee tapahtumaan hyvin pian. Muistan isäni sanat. Muistan sanat mitä hän sanoi, ennen kuin hänet heitettiin alas kuolemaansa, Caragdûrin vuorelta.
"Sinä siis hylkäät isäsi ja isäsi suvun, katala poika! Täällä olet pettyvä kaikissa toiveissasi, ja täällä olet kuoleva saman kuoleman kuin minä."
Muistan tuskan joka riudutti sydäntäni, kun katsoin äitini tekevän kuolemaa. Muistan vihan isääni kohtaan, kun näin äitini juoksevan eteeni ja kaatuvan syliini keihäs olkapäässään. Muistan miten hän anoi veljeltään isälleni armoa, ennen kuin vajosi pimeyteen. En voi koskaan unohtaa.
Kävelen äitini haudalle. Katson muistomerkkiä joka kuvastaa äitiäni. Siinä lukee:
Aredhel Ar-Feiniel
Noldorin Valkea Impi
Gondolinin Valkea Neito
Fingolfinin Tytär
Kyynel valuu pitkin poskeani. En voi antaa ikinä anteeksi. Muistelen miten hän kertoi minulle tarinoita suvustaan ja Gondolinista jossa nyt asun, mutta en enään pian. Muistan miten hän kertoi Turgonista, hänen veljestään ja siitä, ettei hänellä ollut muuta perijää, kuin vain tyttärensä Idril Celebrindal, jota rakastan. Pian Idril olisi minun.
Kuulen miten lapset itkevät ja naiset vievät heitä kohti salaista uloskäyntiä. Melkorin joukot ovat hyökänneet valtakuntaan, mitä ei ikinä pitänyt löytää. Mutta se löydettiin. Kidutuksen arvet ovat jääneet selkääni. Muistan Melkorin selvänä.
Nainen juoksee luokseni. Hän kantaa lasta. Meidän lastamme. Haluan saada tyttäreni pois täältä kuolemasta ja lähden johdattamaan naista kohti salaista tietä. Miehet juoksevat ohitsemme taistelemaan. Johdatan naisen ja tyttäreni vuorten ulkopuolelle ja käsken seurata muita. Siten he pääsevät turvaan. Nainen itkee ja rukoilee minua lähtemään kanssaan pakoon. Katson pientä lasta hänen sylissään. Suutelen lasta otsalle ja sanon naiselle, "Yksi pyyntö minulla vain on. Toivoisin tyttäremme nimeksi äitini nimeä." Nainen katsoo minua silmiin ja nyökkää. Suutelen häntä viimeisen kerran ja lähden kohti Gondolinia. Tunnen naisen katseen selässäni. Käännyn ympäri ja käsken häntä lähtemään. Juoksen vuoren juurelle, enkä enään välitä naisesta. Toivon vain, että tyttäreni selviää. Astun sisään salatusta portista ja tietämättäni astun kuolemaani.
***********
A/N2: Joo, tais olla vähän sekava Kertokaa silti mielipiteenne. Tou oli sellainen alku. Mutta oikea tarina alkaa vasta tämän jälkeen. Käytin muuten hieman otteita Silmarillionista. Ne jotka ovat lukeneet Silmarillionin, voivat ymmärtää enemmän.
Author: Ar-Feiniel
Rating: PG-13, saattaa vielä nousta
Genre: Drama/Romance
Pairing: Aredhel/???, ette saa tietää vielä!
Disclaimer: Tolkien-sedän hahmoja en ma omistaa voi.
A/N: Älkää tuomitko. Eka ficci minkä uskallan julkasta. En jaksanut niin vahvasti sitten kuvailla tota juttuu..
*************
Lapset leikkivät iloisesti vihreällä nurmella taivas kattonaan ja vuoret turvanaan. Minä en voi iloita. Rakkauteni vihaa minua, olen tehnyt asian jota nyt kadun, mutta silti tunnen pahuuden kasvavan sisälläni. Se asia tulee tapahtumaan hyvin pian. Muistan isäni sanat. Muistan sanat mitä hän sanoi, ennen kuin hänet heitettiin alas kuolemaansa, Caragdûrin vuorelta.
"Sinä siis hylkäät isäsi ja isäsi suvun, katala poika! Täällä olet pettyvä kaikissa toiveissasi, ja täällä olet kuoleva saman kuoleman kuin minä."
Muistan tuskan joka riudutti sydäntäni, kun katsoin äitini tekevän kuolemaa. Muistan vihan isääni kohtaan, kun näin äitini juoksevan eteeni ja kaatuvan syliini keihäs olkapäässään. Muistan miten hän anoi veljeltään isälleni armoa, ennen kuin vajosi pimeyteen. En voi koskaan unohtaa.
Kävelen äitini haudalle. Katson muistomerkkiä joka kuvastaa äitiäni. Siinä lukee:
Aredhel Ar-Feiniel
Noldorin Valkea Impi
Gondolinin Valkea Neito
Fingolfinin Tytär
Kyynel valuu pitkin poskeani. En voi antaa ikinä anteeksi. Muistelen miten hän kertoi minulle tarinoita suvustaan ja Gondolinista jossa nyt asun, mutta en enään pian. Muistan miten hän kertoi Turgonista, hänen veljestään ja siitä, ettei hänellä ollut muuta perijää, kuin vain tyttärensä Idril Celebrindal, jota rakastan. Pian Idril olisi minun.
Kuulen miten lapset itkevät ja naiset vievät heitä kohti salaista uloskäyntiä. Melkorin joukot ovat hyökänneet valtakuntaan, mitä ei ikinä pitänyt löytää. Mutta se löydettiin. Kidutuksen arvet ovat jääneet selkääni. Muistan Melkorin selvänä.
Nainen juoksee luokseni. Hän kantaa lasta. Meidän lastamme. Haluan saada tyttäreni pois täältä kuolemasta ja lähden johdattamaan naista kohti salaista tietä. Miehet juoksevat ohitsemme taistelemaan. Johdatan naisen ja tyttäreni vuorten ulkopuolelle ja käsken seurata muita. Siten he pääsevät turvaan. Nainen itkee ja rukoilee minua lähtemään kanssaan pakoon. Katson pientä lasta hänen sylissään. Suutelen lasta otsalle ja sanon naiselle, "Yksi pyyntö minulla vain on. Toivoisin tyttäremme nimeksi äitini nimeä." Nainen katsoo minua silmiin ja nyökkää. Suutelen häntä viimeisen kerran ja lähden kohti Gondolinia. Tunnen naisen katseen selässäni. Käännyn ympäri ja käsken häntä lähtemään. Juoksen vuoren juurelle, enkä enään välitä naisesta. Toivon vain, että tyttäreni selviää. Astun sisään salatusta portista ja tietämättäni astun kuolemaani.
***********
A/N2: Joo, tais olla vähän sekava Kertokaa silti mielipiteenne. Tou oli sellainen alku. Mutta oikea tarina alkaa vasta tämän jälkeen. Käytin muuten hieman otteita Silmarillionista. Ne jotka ovat lukeneet Silmarillionin, voivat ymmärtää enemmän.