Kultainen hevosenkenkä (Gríma, G)

Draamaa, angstia ja vakavia aiheita.

Valvojat: Likimeya, Andune

Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Kultainen hevosenkenkä (Gríma, G)

Viesti Kirjoittaja Leida »

Title: Kultainen hevosenkenkä
Author: Leida
Genre: Draama/humor
Rating: G
Disclaimer: Kaikki kuuluu Tolkienille minun sanailuani lukuunottamatta ja rahaa tällä ei tehdä
Summary: Päivä, jolloin Gríma oppi pitämään ohjat tiukasti käsissään.

A/N: Arvoin Mordorin ja Konnun välillä, mutta olkoon tämä nyt täällä. Vaikken minä varmaan tämän enempään huumoriin pysty, niin ei tämä taida yleisessä luokittelussa mikään humor-ficci olla. Kirjoitin tämän joskus kesällä ja nyt sitten jostain syystä sain päähäni läntätä sen tänne. FF10-ficci sanalla sade, aiheesta Gríma. Tällä hetkellä tahtoisin kommentteja enemmän kuin suklaata. :)

Kultainen hevosenkenkä

Sinä iltana Kultaisessa hevosenkengässä puhuttiin hevosista. Siinä ei ollut mitään erikoista. Kultaisessa hevosenkengässä puhuttiin hevosista seitsemänä päivänä viikossa. Tänä iltana ilmassa oli kuitenkin epätavallinen määrä kiihkeyttä, huvittunutta vahingoniloa ja riemua. Ja se johtui siitä maata mullistavasta seikasta, että Aelgarin hevonen oli voittanut laukkakilpailussa vuosikausia hallinneen mestarin. Se oli ennenkuulumatonta, olihan Aelgarin hevonen kuuleman mukaan yhtä nuori ja kokematon kuin mies itsekin ja Ealdhelmin Myrskytuulen voittanutta juoksijaa ei ollut aikoihin nähty.

Gríma tuijotti puolityhjän pikarinsa syvyyksiin. Oluen saaminen oli kestänyt ikuisuuden ja sitten se oli ollut liian lämmintä. Majatalon isäntä oli innostuneempi kuuntelemaan yhä uudestaan ja uudestaan kertomusta Aelgarin hevosen legendaarisesta juoksusta kuin täyttämään asiakkaiden toiveita – paitsi Aelgar oli luonnollisesti saanut uuden tuopillisen olutta aina, kun edellinen alkoi lähestyä loppuaan. Miehen eteen pöydälle oli kerääntynyt jo pieni armeija tyhjiä tuoppeja, joiden korvat oli veistetty muistuttamaan hevosen päätä. Kultaisen hevosenkengän parhaita, niinpä tietysti.Gríman nielaisi suullisen lämmintä olutta omasta koristelemattomasta pikaristaan ja käänsi hieman päätään kuullakseen keskustelun paremmin. Sen aihe ei ollut vaihtunut.

”Minähän sanoin, että vanha Myrsky alkaa olla jo elämänsä ehtoopuolella.”
”Minä oikeastaan tiesin koko ajan, että Aelgar voittaa Sulokaviollaan.”
”Ai? Mikset sitten lyönyt vetoa hänen puolestaan?”
”Saa nähdä, että koska Ealdhelm kehtaa pistää nenänsä tuosta ovesta sisään. Mitä veikkaatte?”
”Minä kävin tapaamassa häntä tänään, mutta vaimo sanoi, että hänen täytyy pysytellä vuoteessa. Kihti vaivaa.”
”Kihti? Mistä lähtien Ealdhelmilla on ollut kihti.”
”Tästä aamusta alkaen, voisin veikata.”
”Ealdhelmhän on terävä kuin puukko, ei hän mitään kihtiä ole koskaan valittanut. Eikö kihti sitäpaitsi tule herkkujen syömisestä ja laiskasta liikkumisesta?”
”No, laiskasti Ealdhelm ainakin aamulla liikkui, koska Aelgar pääsi ohitse.” Tätä viimeistä huomautusta seurasi raikuva nauru ja vitsiniekkaa taputeltiin hyväntahtoisesti selkään. Aelgar tarttui tuoppiinsa ja kohotti sen voitonriemuisesti ilmaan, kuten oli tehnyt jokaiselle tähän mennessä tyhjentämälleen. Gríman suupielet kaartuivat virneeseen, jossa ei ollut tippaakaan huvittuneisuutta.

Kultaisessa hevosenkengässä. Käykö Gríma Kultaisessa hevosenkengässä? Siellähän käyvät vain kaikki Markin ratsastajat Éomer oli puuskahtanut epäuskoisesti. Pojan suoraviivaisella ajatuksenjuoksulla ei voisi koskaan käsittää, ettei Gríma tullut kuuntelemaan, että kenen hevonen oli saanut ähkyn tai varsan tai nuolen kylkeensä tai mitä muuta hyvänsä. Hän tuli kuuntelemaan, että kuka puhui ja kenen kanssa, kuka hallitsi keskustelua, kuka vaikeni. Hän tuli poimimaan niitä keskustelunpätkiä, jotka eivät koskeneet hevosia. Hän tuli kuuntelemaan katkeraa tilitystä siitä tai tästä taistelusta. Hän tuli kuulemaan, että kenen vaimo oli kuollut tai kuka oli pettänyt vaimoaan ja kuka oli saanut pojan. Hän tuli ottamaan selvää siitä, millä sävyllä puhuttiin päälliköistä ja kuninkaasta. Hän tuli ollakseen loistava neuvonantaja, josta Théodenilla ei olisi varaa luopua. Hevoset hän jätti Éomerille.

He eivät koskaan sanoneet ääneen Gríman olevan vakooja. Rohanissa ei ollut vakoojia; Rohanin kuninkaat olivat lujia ja suoria. Mutta Théoden oli antanut äänettömän hyväksyntänsä sille, että Gríma keräsi tietoja ja jakoi tärkeät selville saamansa asiat hänen kanssaan. Ei hän kaikkea kertonut, ei tietenkään. Hän kertoi vain sen, mitä Théodenin oli tarpeen tietää. Mutta hän ei koskaan unohtanut mitään kuulemaansa, hän talletti muistiinsa kaiken vähäpätöiseltäkin tuntuvan, koska siitä saattaisi olla hyötyä hänelle. Vielä joskus.

Kultaisessa hevosenkengässä hänet tavallisesti jätettiin rauhaan – kukaan ei vain vaivautunut näkemään häntä. Grímalla oli lisäksi monien vuosien kokemus huomaamattomana pysyttelemisestä, hän osasi asettua seinän viereen kuin olisi vain osa sisustusta ja hyvin pian hänen saapumisensa jälkeen, he tuntuivat aina todella unohtavan hänet ja keskustelevan vapaasti. Ehkä he eivät tulleet ajatelleeksi, että Gríman kautta heidän puheensa voisivat päätyä kuninkaan korviin. Eivätkä he missään tapauksessa olleet hyviä salailemaan ja teeskentelemään, nämä Markin miehet.

Tänään Aelgar oli kuitenkin siinä määrin voitonhuumansa pauloissa, että hän lähestyi Grímaa.
”Mitä mieltä olet? Aika kova temppu vai mitä?” hän sanoi humalaisen itsevarmuudella ja kolautti viimeisimmän tyhjän oluttuoppinsa Gríman eteen pöydälle.
”Epäilemättä.” Gríma ryysti lämmintä oluttaan osoittaakseen, ettei keskustelu ansainnut hänen täyttä huomiotaan. Aelgar ei pitänyt siitä, ettei tullut kohdelluksi sankarina.
”Siihen ei joka mies pystykään”, hän jatkoi mahtipontisesti. ”Et sinä ainakaan.”
”Niinkö luulet?” Gríma sanoi näennäisen itsevarmasti. Hän ei pitänyt suunnasta, johon keskustelu oli menossa, mutta nyt oli liian myöhäistä vaihtaa asennetta. Hän oli hieman hermostunut. Hän tahtoi olla taustalla, hän tahtoi pitää lankoja käsissään. Hän tahtoi katsoa, kun muut suorittivat urotekoja, ei yrittää niitä itse. Siinä oli aina se vaara, että epäonnistui.
”Luuletko sinä toisin?” Aelgar kysyi haastavasti. ”Lyön vetoa siitä, että voitan sinut laukkakilpailussa, millä hevosella tahansa. Kuuletteko, lyön vetoa.” Hän korotti äänensä. Puheenporina Kultaisessa hevosenkengässä oli vaiennut, kaikkien silmät olivat nyt heissä. ”Lyön vetoa, että olen parempi ratsastaja kuin sinä. Voin todistaa sen. Laukkakilpailu huomenna. Ei siinä hevosilla ole merkitystä. Ota sinä minun Sulokavioni, minä ratsastan sinun hevosellasi. Mitä sanot?”

Rohanissa hevonen oli vaurauden merkki. Sanottiin, että miehen varallisuuden pystyi arvioimaan hänen hevostensa määrästä. Gríman perheellä ei ollut ollut yhtään hevosta. Grímalla ei ollut hevosta.

”Pidä sinä rakas Sulokaviosi”, Gríma sanoi viileästi ja silmäsi miestä kylmästi paksujen luomiensa alta. ”Minä löydän kyllä hevosen alleni.”

**

Minkä tahansa muun kansan mittapuulla Gríma olisi ollut kohtalainen ratsastaja. Markin mittapuulla hän olisi voinut olla säkki, joka sidottiin hevosen selkään. Hän ei ollut koskaan saanut kunnollista mahdollisuutta harjoitella. Toisin kuin valtaosa muista rohanilaisista, hän suhtautui hevosiin vain keinona päästä paikasta toiseen. Hänen mielestään hevoset jopa näyttivät hieman hullunkurisilta jauhaessaan heinää isoilla hampaillaan. Katsoessaan korskuvaa ratsua, jota tallipoika parhaillaan talutti hänen eteensä ja sen valkoisena välkkyvää purukalustoa, hän ei kuitenkaan voinut uskoa, että oli koskaan pitänyt hevosen hampaita hullunkurisena asiana. Eikä hän ei voinut uskoa, ettei ollut keksinyt mitään keinoa luikerrella tilanteesta ulos. Mutta humalaisten miesten kanssa neuvotteleminen ei ollut hänen valttikorttejaan.

Prinssi Théodred oli sanonut hevosen olevan yksi tallin nopeimmista ja varmajalkaisimmista ratsuista. Gríma oli nyökännyt, hän uskoi sen täysin. Ikävä vain, että hän ei ollut yksi Rohanin nopeimmista ja varmajalkaisimmista ratsastajista. Hän näki Éomerin tuijottavan itseään avoimen vahingoniloisesti – poika istui aidalla ja heilutteli jalkojaan – ja pakottautui tarttumaan tallipojan tarjoamiin ohjiin.

Toisinaan Grímasta tuntui, ettei hän ollut rohanilainen sisimmältään, koska hän ei pystynyt jakamaan sitä ylitsevuotavaa rakkautta, jota ihmiset hänen ympärillään tunsivat hevosia kohtaan. Palvonnaksikin sitä olisi voinut kutsua, ainakin kun tuli puhe mearasista, Felarófin jälkeläisistä ja aatelisista hevosten keskuudessa. Mutta tavallisistakin hevosista puhuttiin kuin äärimmäisen rakkaista ystävistä tai niin kuin perheenjäsenistä. Jos rohanilaisia kuunteli, niin tuntui siltä, että oli julmempaa pakottaa hevonen vetämään liian raskasta kuormaa kuin kuormittaa omat poikansa liialla työllä. Lapset istutettiin hevosten selkään ennen kuin he osasivat kävellä. Siitä kaikesta Gríma oli kuullut tarpeekseen Kultaisessa hevosenkengässä. Ja kaikkialla muuallakin.

Hevonen seurasi häntä sävyisästi, kun hän veti sen liikkeelle ja hän onnistui jopa pääsemään sen satulaan menettämättä kasvojaan. Tai tasapainoaan. Kylmän viileä rauhallisuus valtasi tilaa hänen sisältään, kun hän pysäytti hevosen Aelgarin viereen lähtöviivalle. Mies oli huonovointisen ja kalpean näköinen, mutta istui silti ryhdikkäänä hevosensa selässä. Hän näytti siltä kuin se olisi maailman luonnollisin paikka potea kohmeloa.

Kaikki Aelgarin haasteen Kultaisessa hevosenkengässä kuulleet näyttivät kerääntyneen katsomaan huolimatta siitä, monta tuoppia olivat edellisenä iltana kumonneet kurkustaan alas – tai lattialle, kun ilta oli alkanut kääntyä aamua kohti ja heidän eteensä oli ilmestynyt tuoleja ja pöytiä ja muita esteitä paikkoihin, joissa niitä ei taatusti ollut aikaisemmin ollut. Gríma yritti olla kuuntelematta heidän huutojaan. Hän rypisti huulensa yhteen ja päätti, että vielä koittaisi päivä, jolloin nämä miehet eivät katsoisi häntä naama virneessä. Vaikka se ei olisikaan tänään, niin tuo päivä koittaisi vielä. Ja se saattoi olla tänään, hän yritti valaa itseensä rohkeutta. Se saattoi olla tänään.
Sitten alkoi sataa. Ympärillä kierrelleet mustat myrskypilvet kerääntyivät yhteen ja vuodattivat sisältönsä heidän päälleen. Gríma pyyhki kasvojaan, mutta ei nostanut huppua päähänsä, jottei menettäisi näkyvyyttään. Sade näytti piristävän Aelgaria, joka nosti kasvonsa sitä kohti ja puisteliksi kuin koira. Gríma puristi ohjat lujemmin käsiinsä.

Gríma ei ehtinyt edes huolehtia siitä, miten saisi hevosensa täyteen vauhtiin, kun se lähtövihellyksen jälkeen jo säntäsi Sulokavion perään. Heti ensimmäisen sadan kyynärän jälkeen hän lakkasi huolehtimasta siitä kuka voittaisi, kuka häviäisi ja keskittyi roikkumaan hevosen selässä kaikilla voimillaan. Sade piiskasi hänen kasvojaan, se teki näkemisen mahdottomaksi, mutta hän epäili, että hänen edellään kiitävä musta möykky oli Sulokavio. Tyylillä ei ollut enää mitään merkitystä – hän säilyttäisi kunniansa, jos pysyisi hevosensa selässä maaliviivalle saakka.

Hän oli kuullut monien toistavan yhä uudelleen ja uudelleen, että vasta laukatesssaan hevosensa kanssa sellaista vauhtia, että tuuli suhisi korvissa, mies saattoi tuntea olevansa elossa. Jollakin lailla hän ymmärsi sen nyt, vaikka päällimmäisenä hänen mielessään olikin pelko, että olisiko hän elossa tämän kokemuksen jälkeen. Hän pelkäsi sulkea silmiään, vaikka ne valuivat vettä – sadetta ja kyyneleitä. Hevonen juoksi väsymättä eteenpäin, se oli nyt kukkulan harjalla ja Gríma tajusi, että kunhan he olisivat päässeet alas laaksoon, koko koettelemus olisi ohi. Hän oli jo loppusuoralla. Hän kumartui vielä hiukan eteenpäin ja yhtäkkiä vauhdin kiihko tulvahti hänen mieleensä.

Se myös liukeni hänen mielestään yhtä nopeasti, kun hän lensi alas satulasta. Hevonen horjahti, vesi läiskähti lätäköstä, kun hän putosi siihen ja hänen silmänsä näkivät vain ruskeaa sätkivää hevosta. Jossakin hänen ruumissaan sävähti kipu, sitten hänen silmissään pimeni ja hevosen villi hirnahdus oli viimeinen ääni, joka kaikui hänen korvissaan.

**

Gríma räväytti silmänsä auki ja kaikki hänen ympärillään oli niin valkoista, että hetken hän luuli tulleensa sokeaksi. Hän pyristeli istumaan hätääntyneenä siitä, ettei tiennyt missä oli ja suunnattoman pelästyneenä siitä, ettei ollut tilanteen tasalla. Joku äännähteli vieressä tyynnyttävästi, kuin olisi rauhoitellut hevosta.

Gríma pakottautui vetämään syvän henkäyksen, ympärillä leijuva valkeus hahmottui tutuiksi lakanoiksi hänen sängyssään ja ikkunasta loistaviksi auringonsäteiksi. Hän otti toisen henkäyksen ja antoi kilparatsastuksen palata täyttä laukkaa mieleensä. Niin, hän oli pudonnut. Hänen ruumiinsa tuntui hellältä joka paikasta, aivan kuin joku olisi piessyt hänet pahanpäiväisesti. Hän vilkuili ympärilleen ja näki kuninkaan seisovan hänen vuoteensa vieressä ja katsovan häneen hymyillen, mutta huoli otsaryppyihin uurtuneena.

”Varo, ettet toiste tee moista temppua”, Théoden sanoi. ”Minulla ei ole varaa menettää sinua.”

Silloin Gríma tiesi voittaneensa.
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Re: Kultainen hevosenkenkä (Gríma, G)

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Tykkäsin tästä ficistä. Rakenteeltaan yhtenäinen, toimiva kokonaisuus, jossa oli selkeä alku, keskivaihe ja loppu. Vaikutti täyttävän novellin tunnusmerkit (sikäli kuin minä mitään novellin kirjoittamisesta tiedän). Ja tämä oli selvästi sellainen valoisampi Gríma-ficci, jollaista olin toivonutkin. Luulen että tämä olisi mennyt huumoriosastollakin, mutta kun päähenkilönä nyt kuitenkin on tuo synkistelevä Gríma niin kyllä tämä Draama-puolikin käy. Loftiksessa olisi kyllä hyvä olla sellainen General-osasto, johon voisi laittaa tämän tyyppisiä ficcejä.

Taisin joskus aiemminkin sinulle nillittää siitä, etteivät pikari ja tuoppi ole sama asia. ;) Katso vaikka Googlen kuvahaulla miten ne eroavat toisistaan. Eikä pikari minusta oikein sovi oluen juontiin kapakoissa. Käytä vaikka kolpakkoa tuopin synonyyminä, jos haluat välttää toistoa. Mutta joka tapauksessa mielenkiintoista kuvitella Gríma vakoilemassa kansaa tuollaisessa majatalossa. Tästä välittyi hyvin se, ettei hän ollut siellä aivan kotonaan. Mutta ihan uskottavaa kuitenkin, sillä täytyihän hänen jostain saada hankittua tietoa kuninkaalleen, eikä Rohanissa varmaan kauheasti järjestetty mitään fiinejä seurapiiritilaisuuksia, joissa hän olisi voinut harjoittaa salakuuntelua.

Tuo Gríman suhtautuminen hevosiin oli kuvattu todella hauskasti. On mielenkiintoista miten hän tässäkin asiassa tunsi olevansa erilainen kuin muut rohanilaiset. Auttaa ymmärtämään, miksi hän sitten kääntyi heitä vastaan. Täytyy myöntää etten osannut kuvitella Gríman tapaisen jäykkiksen osallistuvan ratsastuskilpailuun, mutta nyt on sekin sitten nähty. :) Itse kilpailu tuntui olevan nopeasti ohi, mutta se oli kyllä kuvattu sopivan hämärästi niin, että jännitys säilyi loppuun asti. Tuo sade oli siinä mielessä hyvä ratkaisu. Arvelin kyllä Gríman sittenkin voittaneen, vaikkei siltä ensin vaikuttanutkaan. Ja Theoden on nyt tietysti neuvonantajaansa entistä tyytyväisempi.

Toinen nillityskohta ovat nuo puhtaat, valkoiset lakanat. En vaan osaa kuvitella sellaisia keskiaikaiseen ympäristöön, en edes Meduseldin kaltaiseen paikkaan. ;)

Täytyy vielä loppuun mainita, että tykkäsin kovasti tuosta nuoresta Éomerista. On jotenkin mukava nähdä hänet ja kaikki muutkin vielä suhteellisen huolettomina.

Mukava ficci kaikkiaan, hyvin ehyt ja sujuva kokonaisuus, kuten jo alussa sanoin. Nyt sitten vaan odottelemaan seuraavia. :)
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Re: Kultainen hevosenkenkä (Gríma, G)

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Jälleen kerran hienoa luettavaa.

Tässä erityisesti jotenkin tuli esille se, että Gríma tunsi olonsa ulkopuoliseksi. Hän ei ollut kiinnostunut puhumaan hevosista, hän oli se, joka juonitteli muuten niin suorien ihmisten keskellä, ja oli se, joka ei osannut ratsastaa jne. Se näkyi koko ficin ajan ja kuten Mithrellas sanoi, ehkä tämä auttaa ymmärtämään, miksi Gríma kääntyi Rohania ja sen ihmisiä vastaan.

Minäkin vähän ihmettelin sitä pikaria ja tuoppia... :wink:

Kuvasit Éomeria ihanan kaunaisesti. Gríma ei selvästi ole milloinkaan tullut hänen kanssaan toimeen. Se pilkahteli esiin tuolta välistä ja pisti jostain syystä hymyilemään. :roll: Olen kummallinen.

Tuntui jotenkin hassulta, ettei Gríma osannut puhua itseään ulos tuosta kilvasta, mutta ehkä hän ei ollut sitten vielä niin taitava kuin myöhempinä aikoina.

Sade, se on jotenkin kliseinen ja silti aina niin älyttömän toimiva elemantti (ja tässä tietty sananakin). Tähän se loi ihan erilaisen tunnelman ja tietysti loi sopivaa jännitettä siinä, kun ei tarkalleen tiennyt, kuka johti ja kuka ei. Ja sitten Gríma parka putosi. Voi sentään.

Tuo loppu nivoi tämän koko ficin todella hienosti yhteen. Kun Gríma alussa halusi tehdä itsestään korvaamattoman, se pääsi melkein unohtumaan (tai ainakaan sitä ei ajatellut) kisan tullessa kohdalle. Lopussa se sitten taas palasi mieleen Théodenin sanojen myötä. Tässä oli tosi hieno rakenne, ja koko fic oli toimiva kokonaisuus (täällä taas toistelen jo sanottuja asioita, mutta se on ihan totta).

Kiitos tästä. :D Voi kun minäkin saisin sen oneshottini aikaan, täällä kun tuntuu ficcejä syntyvän kuin sieniä sateella taas pitkästä aikaa.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Avatar
Fuu
norppa
Viestit: 948
Liittynyt: Ke Helmi 18, 2004 8:12 pm
Paikkakunta: syli

Re: Kultainen hevosenkenkä (Gríma, G)

Viesti Kirjoittaja Fuu »

Loistavaa! Pidin tästä ficistä paljon, ja monistakin syistä. ^^
Tästä tuli mukavasti sellainen tunne, ettei Gríma oikein kuulunut joukkoon tai ollut tyypillinen rohanilainen heppahullu. Alun kapakkakohtaus oikein korosti sitä asiaankuuluvine vitsailuineen: tosimiehet pelleilee ja karjuu, Gríma istuu omana itsenään hiljaa ja ennemminkin tarkkailee kuin erityisesti tekee mitään tähdellistä - aina ennen vedonlyöntiä. Miehet, miehet...
Pidin siitä, miten kudoit tuon Gríman Kultaisessa hevosenkengässä istuskelun osaksi jotain suurempaa kuviota. Vakoilua, joka kietoutuu Théodeniin, joka taas kietoutuu Keski-maan historiaan lähtemättömästi. Samalla tulee mieleen se raihnainen, turmeltunut Théoden, jonka Gríma on höpinöillään saanut aikaan - ja kuitenkin Gríma on tässä ficissä samalla inhimillinen. Juonikas, mutta inhimillinen, ja mie pidän siitä, miten tuot hahmosta esille uusia puolia ja tuot hänet lähemmäksi lukijaa etkä jätä vain kauhisteltavaksi ja inhottavaksi otukseksi. ^^

Yksi erityisiä lempikohtiani on tämä:
Mies oli huonovointisen ja kalpean näköinen, mutta istui silti ryhdikkäänä hevosensa selässä. Hän näytti siltä kuin se olisi maailman luonnollisin paikka potea kohmeloa.
ja pidin siitä, miten käytät ilmaisua "kohmelo". "Krapula" ei todellakaan olisi sopinut tähän, joten tuo synonyymi tuntuu paljon luonnollisemmalta ja jotenkin "kaunokirjallisemmalta", jos näin voi sanoa...

Itse laukkakilpailu oli hauska, voi Gríma parkaa, totta kai sen kohtalona oli pudota... Ja loppu oli mukavan yllättävä, etten sanoisi jopa toiveikas!

Kiitoksia tästä ficistä, pidän todellakin siitä, millaisia näkökulmia annat Grímaan ^^
you spin me right round, baby, right round
like a record, baby, right round round round


Vuoden Ilopilleri 2005-2009, vuoden Humor-ficcaaja 2010. Pörr.

captainfuu.tumblr.com
captainfuu.deviantart.com
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Re: Kultainen hevosenkenkä (Gríma, G)

Viesti Kirjoittaja Andune »

Pidin tästä kovasti. Jotenkin minua kävi Grímaa hieman sääliksi ja tässä toitkin sen esille, miten hän tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Näin ainakin itse olen asian aina kuvitellut. Puheet hevosista eivät Grímaa juuri liikuta ja taisi hän katuakin lähtiessään vedonlyöntiin mukaan.

Se vähä, mitä Tolkien Grímasta on kirjoittanut, käy mielestäni hyvin yksiin tämän kanssa. Voin hyvin kuvitella hänen todellakin istuneen huomaamattomana jossain nurkassa kuunnellen ja tarkkaillen ja tietoja keräten.

Sinänsä on jotenkin outoa lukea Grímasta kun hän ei vielä ole Sarumanin kätyri. Ja samalla todella mielenkiintoista. Olen ehkä tämän saattanut sanoa, mutta olen kyllä iloinen että otit FF10-hahmoksesi Gríman.

Ja nyt vähän ohi aiheen, minua nimittäin jotenkin huvitti ajatella Éomer nuorena poikana. Täytyy myöntää, että minä aina jotenkin ajattelen Éomerin ja Théodredin olleen samanikäisiä, vaikka Théodred vanhempi taisi ollakin.

No niin, lienee parempi päättää kommentti tähän kun alan mennä sivuraiteille. Jään siis odottelemaan seuraavaa Gríma-ficciäsi :)
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Re: Kultainen hevosenkenkä (Gríma, G)

Viesti Kirjoittaja Leida »

Suuri kiitos kaikille, jotka ovat viitsineet kommentoida tekelettäni! :)

Mithrellas: Kiva kun tykkäsit. Niin, en tiedä, ovatko selkeä alku, keskikohta ja loppu mitenkään erikoisesti novellin tunnusmerkkejä - no, juoninovellin kyllä varmaankin. Jep, en minä ilman sinun toivomuksiasi olisi varmaan tullut edes näin hilpeää Gríma-ficciä kirjoittaneeksi, joten siitä saat kiittää itseäsi. Muistan kyllä, että noista tuopista ja pikarista on ollut puhetta aikaisemminkin. En tiedä, miksen ajatellut niitä sen kummemmin tätä kirjoittaessani, vaikka tiedän kyllä periaatteessa niiden erot. Mutta en minä niitä sentään synonyymeinä tässä kai käytä, koska Gríma juo koko ajan pikarista ja Aelgar ja kumppanit juovat tuopeista. Siitä voidaan tietysti keskustella, että kuinka uskottavaa se on, että Gríma juo olutta pikarista, mutta ehkä kaikki tuopit oli käytössä ja sille on siksi sysätty pikari. Hauska kuulla, että tykkäsit Gríman suhtautumisesta hevosiin. :) Niin, minä ajattelin kirjoittaessani tuon Gríman "voiton" vähän symbolisemmin eli että se piti tuota voittona, kun Théoden myöntää, ettei tulisi toimeen ilman sitä, mutta en tiedä välittyykö se ollenkaan tekstistä. Voi sen tietysti ajatella niinkin, että Gríma voitti sen laukkakilpailun. En tiedä noista lakanoista. Kyllä Meduseldissä minusta on luonnonvalkoisia lakanoita voinut olla ja kai nekin aika kirkkailta tuntuvat auringonpaisteessa, mutta en ole perehtynyt keskiaikaan niin hyvin, että osaisin sanoa tuohon oikein mitään. Kiitos. :)

Nerwen: Kiva kun kelpasi. Totta, se on vähän hassua, ettei Gríma osannut luikerrella siitä kilvasta ulos, mutta ehkä se tosiaan ei ollut vielä niin nokkela kuin vanhempana. Tuo tempaus varmaan ainakin opetti sille paljon. :) Kiva, kun ficci tuntui yhteennivoutuneelta. Tässä oli tosiaan tuo taso, että Gríma haluaa tehdä itsestään korvaamattoman ja kun se huomaa onnistuneensa, niin se pitää sitä jo voittona itselleen. Vaikka se haluaa muidenkin ihmisten kunnioitusta, niin Théoden on kuitenkin sille tärkein. Kiva kuulla, että "ihanan kaunainen Éomer" toimi. Jostakin syystä Éomerin ja Gríman vihanpidosta on tullut yksi keskeisimpiä elementtejä näissä minun Gríma-jutuissani. En tiedä, että kuinka siinä niin on päässyt käymään, mutta tykkään tuosta jännitteestä näiden kahden välillä. Kiitos. :)

Fuu Hououji: Kiva että tykkäsit. Joo, Gríma ei tosiaan tuntunut kuuluvan joukkoon oikein millään tavalla. Ei kapakassa eikä hevosmittelöissä eikä juuri missään muussakaan. Hyvä jos se käy ilmi tästä. Kiva, että Gríma tuntuu inhimilliseltä. Yritän näissä ficeissäni saada Gríman vaikuttamaan inhimilliseltä, mutta niin, etten hukkaa hänen perusluonnettaan, joten oli kiva kuulla, että hän vaikuttaa myös juonikkaalta. Ja hienoa, jos tuon suuremman kuvion pystyi poimimaan tuolta laukkakilpailun seasta. Joo, en voinut kuvitellakaan käyttäväni krapula-sanaa tässä, kohmelo tuntui sopivammalta. Kiitos. :)

Andune: Kiva että pidit. Hyvä että Gríma tuntuu uskottavalta tässä ficissä ja sen ulkopuolisuus tulee selvästi esiin. Joo, Gríma varmasti katui sitä vedonlyöntiin lähtöä, mutta se ei voinut pyörtää enää päätöstään, koska se pelkää kasvojensa menetystä vielä enemmän kuin hevosia. Ja sai se osallistumalla varmasti jonkinlaista uskottavuutta, vaikka kilpailussa kävikin köpelösti. Minusta taas on tosi hauska ajatella Éomeria nuorena poikana, kirjoitinkin nuoresta Éomerista tässä eräänä päivänä. Éomerilla ja Théodredilla oli tosiaan kolmetoista vuotta ikäeroa. Théodred oli 24 vuotta, kun Éomer ja Éowyn tulivat asumaan heidän luokseen. Kiitos. :)
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10
Avatar
Pyrexia
Metsähaltia
Viestit: 632
Liittynyt: Su Maalis 30, 2008 5:26 pm
Paikkakunta: Jossain metsän laitamilla

Re: Kultainen hevosenkenkä (Gríma, G)

Viesti Kirjoittaja Pyrexia »

Iski kauhea halu lukea jotain, ja etsimisen jälkeen löysin tämän. Jotenkin on mielenkiintoista lukea Gríman entisestä "hyvästä" elämästä, ennen siirtymistä pahan puolelle. Jotenkin minua on alkanut kiinnostaa Gríma eritavalla kuin enne, näistä ficeistä saa hänelle kuin oman historian.
Tämä ficci oli hyvin kirjoitettu ja ennen kaikkea ehjä kokonaisuus, todella onnistunut.
Tomorrow is tomorrow
Hyvin usein voittajia on häviäjät,
jotka päättivät yrittää vielä kerran.
Vastaa Viestiin