Myrkytetty kieli (Gríma, PG)

Draamaa, angstia ja vakavia aiheita.

Valvojat: Likimeya, Andune

Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Myrkytetty kieli (Gríma, PG)

Viesti Kirjoittaja Leida »

Title: Myrkytetty kieli
Author: Leida
Genre: Draama
Rating: PG
Disclaimer: Kaikki kuuluu Tolkienille minun sanailuani lukuunottamatta ja rahaa tällä ei tehdä
Summary: Gríma ajattelee menneisyyttä, koska tulevaisuutta ei enää ole.

A/N: Muiden ficci-innostus tarttui sitten minuunkin ja sain kerättyä vähän Gríma-palasia kokoon. Tämä ficci on ehkä vähän liian pitkä ja ehkä vähän tylsä, mutta olen suhteellisen tyytyväinen siihen, miten sain Sarumanin onnistumaan. Se ei ole aivan yksinkertainen pirulainen. Sarumanin ja Gríman lisäksi myös Théoden on isossa osassa. Olen myös juuttunut omaan päänsisäiseen canoniini eli rakennan näitä Gríma-ficcejä näemmä koko ajan samalle pohjalle. Tämäkin siis FF10-ficci sanasta loppu. Jos pääsette loppuun saakka, niin heittäkää ihmeessä kommentilla. :)

Myrkytetty kieli

Sanokaa mitä sanotte, mutta erään osan elämääni minä työskentelin uupumatta – ja jos joskus uuvuinkin, niin en näyttänyt sitä – Rohanin hyväksi. Se, mitä sen jälkeen tapahtui, on pyyhkinyt tuon tosiasian kaikkien mielestä, mutta siitä huolimatta se on totta. Nyt olen maanpetturi, mutta sitä ennen olin Rohanille tarpeellinen. Viime aikoina minulla on ollut aikaa ajatella. Kaikki unelmani ovat särkyneet, kaikki minkä eteen olen ponnistellut, on tehty tyhjäksi. Koska tulevaisuudella ei ole enää mitään tarjottavaa, palaan menneisyyteen ja elän uudestaan niitä vuosia, jolloin en tajunnut, kuinka onnellinen olin.

Pääasiassa Saruman antaa minun olla rauhassa. Joskus hän jopa suo minulle vanhan leivänkannikan tai jotakin muuta yhtä surkeaa evästä. Kai hän haluaa tuntea, että hänellä edelleen on joku käskyvallassaan ja hän menettäisi minutkin, jos lyyhistyisin pientareelle. Hän pieksää lakkaamatta kieltään kulkiessaan ja se on myrkytetty kieli. Saruman on kadottanut suuruutensa ja vaikutusvaltansa, mutta ei ilkeyttään ja pahansuopuuttaan ja minä pelkään häntä niin kuin en koskaan ketään. Rohanin miehet ovat suoria ja vaikka he anteeksiantamattomuudessaan saattavat olla julmia, niin he eivät koskaan ole kieroja. Rohanilaisten taholta ei tarvitse pelätä saavansa puukon selkäänsä. Sarumanista sen sijaan ei koskaan tiedä. Olen itse nähnyt hänen puhuvan maireasti jollekulle käskyläisistään ja seuraavassa hetkessä antavan käskyn teloittaa tämä. Tiedän, että hän nauttii siitä, että hänellä on valta toimia niin.

Jos uskaltaisin, antaisin hänen maistaa omaa lääkettään.

Sarumanin potkut ja kepin iskut palauttavat lapsuuteni mieleeni, vaikka koetan kaikin tavoin pitää sen poissa ajatuksistani. Ne harmaat vuodet ovat yhtä sumuista massaa, jota leimaa tappavan tasainen alakulo ja pelko, josta vuodet ovat tylsyttäneet pahimman terän. Joskus olen ajatellut, että kuinka toisenlainen elämästäni olisi tullut, jos lapsuusvuoteni eivät olisi iskostaneet minuun mieltäni ja ruumistani kalvavaa sammumatonta nälkää. Mutta silloin eksyn niin hämärille ja kiemuraisille poluille, etten pysty seuraamaan sekasortoisia mielenliikkeitäni ja niin teen taas parhaani karistaakseni ajatuksistani sen pienen, hontelon likaisen pojan, joka jo nuorena tähyili kohti kullan kimallusta ja joka painettiin maahan niin usein ja kovalla kädellä, että hän oppi käyttämään päätään saadakseen haluamansa.

Sen sijaan ajattelen mieluusti sitä, kun Meduseldin kartanon ovet vihdoin aukenivat minulle. Ajattelen nuorta Théodenia, joka oli yhtä paljon sotilas kuin kuningas ja molempina kirotun hyvä. Ajattelen sitä, miten otin ratkaisevan askeleen ja todella lähestyin – hämmästyin itsekin rohkeuttani – miestä, jonka alamaisia me kaikki olimme.

”Vai töihin?” hän sanoi ja mitteli minua katseellaan. Terävät valppaat silmät, tuuheat kulmakarvat. Tukka sekaisin kuin tuuli olisi tuivertanut sen ja huulet pusertuneet mietteliäästi yhteen, kun hän ajatteli. Hän oli kaikin tavoin vaikuttava. Minua pelotti. En uskaltanut katsoa häntä suoraan silmiiin – en usko, että olin vielä silloin oppinut piilottamaan menneisyyttäni – mutta en halunnut vaikuttaa toivottoman ujolta, joten pidin katseeni hiukan sivussa hänen silmistään. Muistan hyvin, että taivaalla ajelehti tumma pilviryväs, sillä seurasin sitä silmilläni ja toivoin, että voisimme välttää rajuilman.

”Mitäs sinä sitten osaisit tehdä?” Théoden jyrähti, mutta ei kuulostanut vihaiselta. Se oli vain hänen tapansa puhua ja se lähetti heikotuksen aallon polviini. Vuosien kuluessa opin tietämään, kuinka hän ilmaisi itseään ollessaan oikeasti vihainen ja olin kiitollinen siitä, että olin hyvin harvoin hänen vihansa kohde. Sen sijaan onnistuin järjestämään muutamia myrskyisiä välikohtauksia Théodenin ja hänen sisarenpoikansa välille, mutta niistä on kiittäminen yhtä lailla Éomerin luupäisyyttä. En koskaan täysin käsittänyt Éomerin taipumusta hakata päätään seinään, kun muutamalla sopivalla sanalla hän olisi päässyt luistamaan tilanteesta. Toinen asia, jota en täysin käsittänyt, oli kuningas Théodenin ja Éomerin välisen siteen vahvuus. Minä aiheutin siihen halkeamia, mutta sen katkaiseminen olisi vaatinut kovempia keinoja kuin tajusin käyttää.

”Mitä vain. Herrani. Minä olen nopea oppimaan.” Olin myös jo silloin loistava valehtelemaan, mutta siinä asiassa en valehdellut. Minä olen nopea oppimaan ja erityisen nopeasti opin lukemaan ihmisiä. Jo tuolloin ensimmäisellä kohtaamisella aavistin Théodenin vian. Älykäs ja viisas hän oli, rohkeakin, mutta niin auttamattoman hyväuskoinen. Tuo tuossa edessäni on minun kansaani ja hänellä on ollut rohkeutta astua minun eteeni, luulen hänen ajatelleen. Minun täytyy häntä auttaa. Hetkeäkään hän ei epäillyt, etten olisi sitä, miltä päällepäin näyttää. Ei tuollainen surkean näköinen otus voi mitään harmia aiheuttaa, ei sitten millään.

Hänen miekkansa kalahti polvea vasten, kun hän kääntyi ja minä säpsähdin. Hänen toinen suupielensä kaartui hymyyn – se oli ensimmäinen hymy, jonka näin hänen hymyilevän - ja tiedän, että hänen silmissään olin harmiton: kalpea ja niin laiha, että luut melkein kalisivat toisiaan vasten. Tukkani roikkui likaisena kuin menneisyyden varjo pääni päällä.

”No katsotaan, emmeköhän me jotakin keksi”, hän lausahti viimein, jopa leppoisasti, ja minä annoin aran hymyn levitä kasvoilleni. Sisimmästäni kumpuava helpotus näkyi varmasti siinä hymyssä, olen harvoin sen jälkeen hymyillyt yhtä aidosti ja hartaasti. Hyvästi harmaa mökki, hyvästi pilaantunut juusto ja kivikova leipä. Takaisin en mene koskaan. Enkä mennytkään. ”Minulle olisi kunnia palvella teitä, herrani”, sanoin ja kumarsin syvään. Veri tulvahti päähäni ja poskeni olivat punaiset, kun suoristauduin.

Hän näytti ylpeältä. Muistan sen selvästi. Tällaista on minun kansani, kun sille vain antaa mahdollisuuden, voisin vannoa hänen ajatelleen. Se olisi niin théodenmaista – samaan aikaan ylpeää ja maanläheistä. Minä lupasin itselleni käyttää saamani mahdollisuuden niin hyvin kuin kykenisin. Olin saanut tärkeän opetuksen siitä, ettei kukaan muu muuttanut minun elämääni kuin minä itse. Vain minä voisin nostaa itseni ruohonkorsien tasalta jonnekin ylemmäs ja sen päätin myös tehdä.

Se päivä muutti elämäni ja tiesin sen heti. Joskus sen näkee vasta jälkikäteen, miten pieni sattumus on kääntänyt koko elämän suunnan, mutta tuon keskustelun merkitys oli minulle selvä heti paikalla. Se oli onnekkaiden sattumien ketju. Jos en olisi väijynyt lähistöllä ja nähnyt kuningas Théodenia, kun hän palasi hyväntuulisena harjoituksista (myöhemmin opin, että hän oli aina hyväntuulinen saadessaan heittää kuninkaan viitan hetkeksi sivuun ja muuttua sotilaaksi jälleen – niin nuorempana tietenkin) ja jollei hän olisi viitannut torjuvasti sotilaalle, joka yritti estää minua pääsemästä kuninkaan puheille, niin keskusteluamme ei olisi koskaan tapahtunut. Sidettä meidän välillemme ei olisi syntynyt.

Mutta se syntyi ja minä opin kunnioittamaan Théodenia. En kohonnut hänen suosioonsa sattumalta,, vaan jouduin tekemään työtä, jotta saavutin hänen luottamuksensa. Mutta yhteistä taivaltamme helpotti se, että hän muisti sen epätavallisen tilanteen, kun olimme kohdanneet. Minä opin juuri niin nopeasti kuin olin hänelle sanonutkin ja hän tuntui olevan ylpeä siitä, että oli poiminut kaltaiseni helmen kurjasta elämästä hyödyttämään Rohania. Hän varmaankin kuvitteli hieman naiiviin tapaansa, että minä pyrin vain ja ainoastaan parantamaan maamme oloja. Ja alussa minä toki pyrinkin, vaikka muistin tietysti koko ajan, että myös omat oloni kaipasivat kohentamista. Niin, minä kunnioitin Théodenia ja minä kadehdin häntä. Katkerana ajattelin kaikkea sitä, mitä hänellä oli, kaikkea mitä hänellä oli mahdollisuus tehdä enkä nuorena tajunnut, miten monituisia olivat myös hänen velvollisuutensa.

Olen harvoin tuntenut itseäni yhtä tärkeäksi kuin sinä iltana, kun Théoden pyysi minulta ensimmäisen kerran neuvoa. Silloin olin vielä palvelija, ainakin nimellisesti, mutta huolehdin jo lähestulkoon pelkästään kuninkaasta ja imin itseeni kaiken tiedon, jonka hänen lähettyvillään kuulin. Ja sitä tietoa oli paljon, hyvä muistini oli tärkein työkaluni, vaikka nykyisin en enää ole varma, onko se siunaus vai kirous.

Sinä iltana kuningas Théodenin otsa oli syvillä rypyillä. Hänen vieressään pöydällä oli piripintaan täysi teemuki. Höyry nousi mukista ja leijaili kohti pimeää kattoa ja minun teki mieleni siemaista kulaus, sillä syksyn kylmänkosteus pureutui jäseniin kuin alakulo.

”Gríma?” Théoden sanoi äkisti ja käänsi päänsä minuun päin.

”Niin, herrani?” Asetin takaisin pöydälle suoristamani pergamenttipinon. Olen aina pitänyt siitä, että tavarat ovat järjestyksessä ja tuolloin olin jo tehnyt monta onnistunutta raivausretkeä Théodenin arkistoihin. Théoden oli vähän aikaa sitten myöntänyt, että minun ansiostani hän viimein onnistui löytämään ne paperit, joita tarvitsi. Lisäksi olin kuullut, kuinka hän läksytti Éomeria siitä, ettei tämä koskaan laita mitään paikalleen. Hymyilin silloin oman huoneeni yksinäisyydessä koko illan. Se oli niitä hetkiä, jolloin aloin tuntea itseni tärkeäksi, aloin ymmärtää, millainen vaikutusvalta minulla oli Kultaisessa kartanossa.

”Sinähän olet kotoisin pienestä talosta, Grima?”

”Kyllä, herrani.” Sen puoliksi lahonneen mökin kutsuminen taloksi on vahvaa liioittelua. Epäilin jo siellä asuessani, että vain paksut hämähäkinseitit pitivät päätyseinää pystyssä. En tiedä, onko se tätä nykyä jo romahtanut. En ole käynyt katsomassa. Vihasin isääni ja äitiäni ja jo poikasena pystyin niin palavaan vihaan, että vielä nytkin, vuosikymmenten jälkeen, hiilloksessa kytee muutama itsepintainen kipinä.

”Tarvitsisin mielipidettä, Gríma. Emme oikein ole varmoja... ole hyvä ja istu.”

Minä istuin. Katselin, kuinka takkatulen varjot leikkivät Théodenin kasvoilla – välillä ne peittivät otsan uurteet armeliaasti, välillä paljastivat ne selkeästi. Kosteat puut sihisivät takassa. ”Kuten tiedät, viljavuosi on ollut erityisen huono”, hän aloitti. ”Meidän on pakko järjestää avustuksia vähävaraisimmille ihmisille, mutta on niin vaikea tietää, kuinka paljon viljaa tarvitaan ja mikä tärkeämpää, kuinka paljon meillä on varaa sitä luovuttaa. Ei voi luovuttaa sellaista, mitä ei ole.” Hän puhui pitkään. Kuunnellessani hänen yksinpuheluaan minusta alkoi jo tuntua, että hän oli unohtanut läsnäoloni, että hän vain ajatteli ääneen. Viimeisinä vuosina niin todella tapahtuikin. Mutta ei vielä tuolloin, sillä viimein hän kääntyi puoleeni ja sanoi: ”Ajattelin, että sinulla olisi kokemusta.” Hänen äänensä madaltui, aihe oli arka ja hän tiesi sen.

Kokemusta. Kokemuksia. Aamuja, jolloin täytyi herätä nälkäisenä ja iltona, jolloin oli mentävä nukkumaan nälkäisenä. Usein nämä molemmat samana päivänä. Talvia, jolloin oli syntynyt nälkä, joka ei koskaan sammu. Se kalvoi sisuksiani silloin kuin tauti ja vielä nytkin mieleni pohjalla kytevä alkukantainen nälkä ja elämisen vietti estävät minua lyyhistymästä sammalmättäälle kuolemaan. Kumarruin lähemmäs miestä, joka hymyili minulle luottavaisesti eikä osannut lukea mustista silmistäni himoa, nälkää ja ahneutta, ei sitä kaiken kalvavaa kateutta, jota tunsin häntä kohtaan. Älä ole uhka, Gríma, mutta tee itsesi tärkeäksi, muistutin itselleni.

Ja minä onnistuin. Se ei ollut viimeinen kerta, kun Théoden pyysi minulta neuvoa. Minä olin nyt neuvonantaja. Pystyin säilyttämään kokonaisia keskusteluja mielessäni ja usein me Théodenin kanssa keskustelimme hänen neuvonpidoistaan jälkeenpäin. Opin ymmärtämään Théodenin oikeudentajua, vaikka olinkin sitä mieltä, että se oli hänen suurin heikkoutensa. Jos hän olisi ollut valmis taivuttamaan tarvittavia aitoja, hän olisi voinut saada aikaan suuria tuloksia. Ne olivat hyviä aikoja ja jonkin aikaa minä jopa olin tyytyväinen enkä kaivannut enempää. Mutta nälkää ei käynyt tukahduttaminen, se oli, on ehkä vieläkin, liian syvällä minussa.

Saruman köpöttelee edellä ja minä laahustan perässä kuin isäntäänsä seuraava kurja, vanha koira. Vihaan tuota nyt rääsyihin pukeutunutta mutta edelleen yhtä ylimielistä velhoa ehkä enemmän kuin olen vihannut mitään muuta tässä maailmassa. Minä menetin kaiken, mitä hän oli minulle luvannut, mutta katkeruuttani lieventää se, että myös Saruman menetti kaiken. Kulkiessani hänen perässään mieleni pohjalla lepää myös riemu hänen epäonnestaan, yhtä pimeä ja musta kuin syvän lammen pohjamuta. Mieleeni muistuu se ilta kauan sitten, kun tapasimme ensimmäisen kerran. Vahvimmin muistan sen leijuvan tunteen, jonka vallassa olin sinä iltana. En usko, että olen monta kertaa sen jälkeen ollut yhtä onnellinen.

Ajattelin silloin, että se oli sattumaa. Minä vain satuin kulkemaan sitä metsäpolkua pitkin ja Saruman Valkoinen sattui tulemaan minua vastaan. Olisihan minun pitänyt tietää. Eivät velhot tee mitään vahingossa. Tuskinpa Saruman Valkoinen edes aivasti ilman tarkoitusta. Mutta silloin minä olin nuorempi ja naiivimpi ja kaiken lisäksi innokas saamaan valtaa. Ja Saruman voisi puheellaan vaikka johdatella ketun ansalankaan ja saada sen pitämään sitä elämänsä onnellisimpana sattumuksena.

Pidin ensin häntä vain vanhana miehenä, mutta myöhemmin ajatellessani tilannetta oivalsin, että jo ensinäkemältä hän herätti minussa kunnioitusta. Minä en tuntenut häntä, en tiennyt kenen kanssa olin tekemisissä, mutta silti astuin sivuun metsäpolulta antaakseni hänen kulkea ohitse. Ja voin vakuuttaa, etten olisi tehnyt sitä jokaiselle vanhukselle, joka kompuroi vastaan. Se oli sitä aikaa, jolloin vanhuus oli minusta heikkoutta.

Hän käveli hitaasti. Ei raskaasti eikä vaivalloisesti, vain hitaasti. Arvokkaasti. Ja hän pysähtyi minun kohdalleni. ”No mutta, Gríma Galmodin poika. Hyvää päivää.” Ääni oli matala ja sointuisa, se tuntui soivan korvissa vielä, kun velho oli sulkenut suunsa.

Muistan ajatelleeni useita mahdollisia vastauksia, kuten miten tiedätte minun nimeni, kuka te olette, älkää puhuko minusta Galmodin poikana, miten edes voitte tietää, että olen Galmodin poika ja nyt ei ole päivä, nyt on ilta. Nielin kuitenkin kaikki nuo vastaukset ja sanoin vain: ”Hyvää päivää.”

Hän nyökäytti päätään. Silloin näin kunnolla hänen silmänsä ja minusta tuntui, ettei hän ollut vanha mies ensinkään. En tiedä, mistä tuo ajatus tuli. Se ajelehti päässäni vain hetken ja lepatti tiehensä, mutta tunne jäi vahvana mieleeni ja päätäni huimasi hiukan. Hän ojensi kättään minua kohti. ”Kävelkäämme hetken aikaa yhdessä.”

Se oli nerokas, ainutlaatuinen ehdotus, vaikken osannutkaan myöhemmin aivan tarkalleen sanoa, että minkä vuoksi. Siltä se kuitenkin sillä hetkellä tuntui. Luulen, että olisin suostunut mihin tahansa, mitä Saruman olisi keksinyt ehdottaa, sillä hän sanansa tuntuivat menevän suoraan sydämeen poikkeamatta aivoissa siinä välissä. Minä siis lähdin astelemaan Sarumanin vieressä eikä sillä tuntunut olevan mitään väliä, että polku oli liian kapea meidän molempien kulkea, joten jouduin kahlaamaan kasvien seassa. En muistanut, että mihin olin ollut menossa tai mistä tulossa.

Me saatoimme puhua ensin aivan muista asioista. Muistan hämärästi, että Saruman lausui jotakin linnunlaulusta ja siitä, miten ilta oli epätavallisen tyyni ja lämmin. Mutta se, mikä tuossa kohtaamisessa oli tärkeää, se on painunut niin syvälle mieleeni, että olen varma, etten olisi unohtanut sitä, vaikka olisin lyönyt pääni ja menettänyt muistini. Ne sanat upposivat suoraan sydämeeni.

”Gríma, mitä tämä maa on tarjonnut sinulle, jotta raataisit sormesi verille sen puolesta? Miksi tuntisit minkäänlaista lojaalisuutta miehiä kohtaan, joiden mielestä olet vain pohjasakkaa ja tulet aina olemaan. Minä tiedän paremmin, Gríma. Minä tiedän, mihin sinä pystyt.”

Miltä miehestä tuntuu, kun hän ensimmäisen kerran elämässään kohtaa jonkun, joka ymmärtää häntä? Jonkun, joka asettaa sanoiksi kaiken sen, mitä hän on pyöritellyt päässään niin yöllä kuin päivälläkin, mutta, minkä hän on pitänyt visusti sisällään. Jonkun, joka uskoo häneen ja hänen kykyihinsä. Olin pyörryksissä Sarumanin sanoista. Epäilen, että niin kävisi kenelle tahansa, joka kuulisi Sarumanin puhuvan hänen unelmansa ääneen.

”Ajattele järkevästi, Gríma. Mitä Théodenilla on tarjota sinulle? Paikka hänen vasemmalla puolellaan, ei koskaan oikealla. Sitä varten hänellä on poikansa ja sisarenpoikansa. Hän on täysin valmis käyttämään sinut loppuun palveluksessaan, mutta mitään et siitä saa vastineeksi. Etkö luule, että ansaitset parempaa, Gríma, etkö usko, että sinusta on johonkin suurempaan?”

Minä nyökyttelin niin innokkaasti, että pääni olisi voinut kuvitella irtoavan. En todellakaan muista, että olisin tuntenut hetkenkään epävarmuutta, eihän ollut mitään syytä epäillä, että sellaisella äänellä puhuva mies olisi lausunut mitään muuta kuin totuuden.

”Miksi et vaihtaisi isäntää, Gríma? Saisit edelleen palvella Rohania, mutta minä, toisin kuin kuningas Théoden, olen valmis palkitsemaan uurastuksesi ja vaivannäkösi.”

Muutamalla hyvin valitulla sanalla – eikä Saruman käytä muunlaisia kuin hyvin valittuja sanoja – velho sai Théodenin vaikuttamaan kitsaalta, piittaamattomalta ja kohtuuttoman ylpeältä. Yhtäkkiä ymmärsin, etten minä oikeasti merkinnyt Théodenille mitään, vaikka olin typeryyksissäni niin joskus kuvitellut.

”Sinun pitäisi saada se, mikä sinulle kuuluu, Gríma. Arvostettu asema hovissa, omaisuutta. Kaunis vaimo.”

Minä haukoin henkeäni. Saruman varmasti oivalsi osuneensa kultasuoneen. Hänen tummat silmät kääntyivät kokonaan puoleeni ja hänen äänensä oli pehmeä kuin sula voi. ”Ehkä sinulla on jo katsottuna sopiva neito. Niin ylpeä, ettei hän katsahdakaan sinua nyt, kukaties. Mutta minun avullani tilanne muuttuu. Sinä saat hänet ja paljon muuta eikä se ole yhtään vähempää kuin ansaitset.”

”Mitä haluatte minun tekevän?” minä kysyin.

Niin helposti minä vaihdoin puolta ja sen sai yhtä lailla aikaan jääräpäisen Éomerin rikollisen kaunis sisar kuin Sarumankin. Jos Éowynia ei olisi ollut, olisin kenties pysynyt uskollisena Théodenille. Niin ainakin haluan ajatella. Olen välttänyt Éowynin muistelemista, sillä sillä suunnalla on liikaa kipeitä asioita. On muistoja, jotka haluaisin unohtaa ainiaaksi, mutta on myös muutamia niin kauniita kuvia, että ne viiltävät edelleen veitsenterävästi.

Kuinka kuninkaita hallitaan? Kumartelemalla ja nöyristelemällä. Esittämällä uskollista palvelijaa. Syöttämällä heille heidän pelkonsa yhä uudelleen ja uudelleen, sillä siinä asiassa he ovat aivan kuin muutkin ihmiset. Täytyy vain käyttää kultalusikkaa ja isompia annoksia. Théodenin tapauksessa tämän yöuniin tunkeutuvia pelkoja ei tarvinnut etsiä kaukaa. Niitä kannettiin tarjottimella eteen, sillä kuin tilauksesta – näin jälkeenpäin voisin kuvitella Sarumanille olleen osuutensa asiaan – Rohanin asiat vaikeutuivat entisestään juuri silloin.

Myrkky oli kiehunut sisälläni niin pitkän aikaa, että se oli helppo siirtää Théodeniin. Saruman sai minut tuntemaan, että se oli Théoden, joka oli pettänyt minut ja tuntiessani itseni petetyksi, voin olla hyvin armoton. Saruman kertoi, mitä minun pitäisi tehdä saadakseni Théodenin valtaani ja minä tottelin, täytyy sanoa, kyselemättä.

Minä aloin pyristellä vastaan vasta, kun Saruman oli jo kutonut tiukan verkon ympärilleni. Se oli toivotonta, saatoin vain sotkea itseni entistä pahemmin. En voinut kääntyä enää takaisin, minulla oli vain yksi suunta, sillä Sarumanin palveluksesta ei erottu. Kun ymmärsin, että moisen petturuuden rangaistus olisi ehdottomasti kuolema – nähtyäni, että sen rangaistus olisi kuolema – päätin kulkea koko synkän tien loppuun saakka, mutta en koskaan ajatellut, että se voisi johtaa kahden kerjäläisen vaellukseksi näille metsittyneille poluille.

Minä pelkäsin Sarumania, pelkään vieläkin. Joka kerta, kun hän kohottaa keppinsä, haluaisin vain vajota uikuttaen maahan, unohtaa, että joskus minullakin oli jotain, jota saattoi kutsua ylpeydeksi. Se mureni jo, kun minut häädettiin Kultaisesta kartanosta, siitä oli vain rippeet jäljellä, kun kahlasin saastaisen veden poikki Orthanciin ja Saruman otti minut vastaan kuin luopion, vaikka olin uhrannut kaiken hänen tarkoitusperiensä vuoksi. Ja viimeisenkin hiukkasen menetin, kun kuulin viimeisen kerran Théodenin äänen piileksiessäni Sarumanin tornissa. Äänessä oli voimaa, joka oli tuttua vuosien takaa, se ei enää narissut eikä valittanut ja tajusin, että olin ikävöinyt sitä ääntä. Sydämeni paisui vihasta ja rakkaudesta. Théoden ei vaivautunut lausumaan minulle sanaakaan, hän käyttäytyi kuin minua ei olisi ollut olemassakaan ja se oli pahinta mitä hän saattoi tehdä.

Mutta vaikkei hän puhunutkaan minulle, tiedän, ettei hän yhtään sen enempää kuin minäkään, voinut unohtaa niitä monia vuosia, jolloin me olimme toisillemme läheiset. Olen pahoillani siitä, mitä tein hänelle, vaikka ette ehkä sitä uskokaan. Ja silti, eniten olen pahoillani itseni vuoksi. Minun elämäni on umpikuja.

Joka päivä herkuttelen ajatuksella, että kävisin Sarumanin kimppuun takaapäin ja katkaisisin hänen äänijänteensä.
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Re: Myrkytetty kieli (Gríma, PG)

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Brava, brava, bravissima... (Sori, oli pakko laulaa tuo kun oli tilaisuus. :D) Tosi nokkelaa. Siis tuo, että Gríma halusi katkaista Sarumanin äänijänteet. Tietysti se halusi. Ja muutenkin tuo Sarumanin ääni... se on hassua miten helposti aina unohdan sen äänen voiman. Siis muistan kyllä sen, kun se puhui Théodenille ja kumppaneille, mutta tietysti juuri tuolla äänellään se sai Grímankin puolelleen. Ehkä tämän olisi kannattanut katkaista ne äänijänteet vähän aiemmin? ;)

Mielenkiintoinen kohtaus oli myös tuo, jossa Gríma pyytää Théodenilta töitä. Sitä on jotenkin kiinnostava miettiä, kuinka helppoa tai vaikeaa Théodenin hoviin oli oikeastaan päästä. Tavallaan sitä luulisi, ettei edes vähäpätöiseksi palvelijaksi pääsisi ihan noin vain pelkästään kysymällä nöyrästi, mutta toisaalta Gríma näytti tässä tekevän Théodeniin vaikutuksen ja tämä sattui vielä olemaan hyvällä tuulella, niin tilanne vaikuttaa uskottavalta. Muutenkin olisi vaikea kuvitella, että Gríma olisi päässyt hoviin esim. suhteilla tai muilla ansioillaan, koska sellainen ei vaan tunnu sopivan tälle sinun köyhästä perheestä lähtöisin olevalle Grímallesi. Tykkäsin myös siitä, miten olit kuvannut Théodenia tuossa kohtauksessa, sellainen vahva ja uljas ja varmaan vielä aika nuori tuohon aikaan.

Mutta oikeasti... tuo Gríma on kyllä todella iljettävä tyyppi... Olen aina inhonnut sitä, eivätkä nämä sinun ficcisi nyt varsinaisesti ole saaneet sympatioita siirtymään hänen puolelleen (eikä se varmaan ole ollut tarkoituksesikaan). Jotenkin vain näen sen aina sinä niljaisena tyyppinä, jollaisena Brad Dourif häntä esitti. Siitä olisi helpompi tykätä, jos se olisi ollut komea. Sitten sen voisi nähdä sellaisena väärin ymmärrettynä nerona, jolla nyt vain sattui olemaan pieni obsessio erään naisen suhteen, siis niin kuin Oopperan Kummituksen. Ja vaikkei se edes olisi komea, tuosta Grímasta olisi helpompi pitää, jos se vaikka vähän itkisi ja raivoaisi välillä kurjaa kohtaloaan ja lauleskelisi kaihomielisesti eikä olisi aina noin kylmän laskelmoiva. Siis kyllähän kummituskin laskelmoi mutta hänellä oli myös ne heikot hetkensä. En nyt tässä tarkoita, että sinun pitäisi kirjoittaa Grímalle muutama itkupotkuraivari, koska se ei kuitenkaan sopisi minun mielikuviini Grímasta. Se nyt vaan on kylmä ja laskelmoiva niljake enkä jaksa uskoa, että mikään saisi minua muuttamaan mielipidettäni hänestä. (Okei, tämä kappale oli taas malliesimerkki siitä, miksei palautteita pitäisi kirjoitella perjantai-iltaisin puolen yön maissa, kun on juuri katsonut Gerard Butlerin elokuvan.)

Minusta oli kiinnostavaa lukea tuosta prosessista, kuinka Grímasta tuli lopulta Théodenin neuvonantaja ja kuinka hän sitten kääntyi Sarumanin palvelukseen. Siitäkin on niin vähän kirjassa, siis muistaakseni ei mitään. Kuinka niin vähäpätöinen tyyppi pääsi sellaiseen asemaan? Kuitenkin minusta olit ihan uskottavasti kuvannut tuon tilanteen, kuinka Théoden vain kerran päätyi kysymään Gríman neuvoa asiassa, josta uskoi tämän tietävän jotain. Se tuntui luontevalta alulta tuolle neuvonantajan uralle. Saruman onnistui minustakin tässä ficissä erittäin hyvin. Se oli juuri sopivan velhomainen noine illalla sanottuine hyvine päivineen ja muutenkin hyvin samanlainen kuin kirjassa.

Kieliasun puolesta tämä oli jälleen upeaa luettavaa. Toivon, että olisin lukiessani poiminut muistiin joitakin erityisen nokkelia lauseita mutta en tietystikään sitä tehnyt ja nyt olen liian väsynyt lukeakseni tämän uudestaan alusta, mutta kyllä tässäkin ficissä oli monta ihailtavaa kohtaa. Tämän tyyppiseen aiheeseen tuollainen kuvaileva ote sopii erityisen hyvin. Äh, nyt on kyllä pakko mennä nukkumaan. Hieno ficci ja mukavaa että sait taas Gríma-saagaasi jatkettua. :)
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Re: Myrkytetty kieli (Gríma, PG)

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Tämä oli jälleen kerran tosi hienoa ja mukaansatempaavaa tekstiä.

Tykkään ihan kamalasti siitä, miten kuvaat Grímaa. Teet hänestä oikean ihmisen sen TSH:ssa nähtävän madon sisään. Se on upeaa, ja kun olet saanut kaiken kuulostamaan niin kovin uskottavalta ja todelliselta - vau. Sinun Grímasi on inhimillinen, ja kaipasi vain parempaa elämää, loppuviimeksi niin paljon että lähti väärälle tielle.

Tämän ficin aihe on todella mielenkiintoinen, ja nuo kaksi (tai no, kolmekin) keskustelua ovat selvästikin Gríman koko elämän käänekohdat. Olet osannut hienosti löytää juuri oikeat kohdat, joihin ei ole kiinnitetty huomiota - ne ovat vain tapahtuneet - mutta jotka silti ovat todella tärkeitä. Ne jotenkin lomittuvat toistensa sekaan tässä, ja luovat koko ficille yhtenäisyyden tuntua. Kuten Mithrellas sanoi, tuntuu ehkä hiukan kummalliselta, että nuori, ei-mistään ilmestynyt nuori mies pääsee vain pyytämällä töihin, mutta sinä sait sen näyttämään uskottavalta ja todelliselta tilanteelta, joka tapahtui.

Kuvaat myös hahmoja aivan ihanasti. Théoden on upea Gríman silmien läpi katsottuna. Tosin yksi pikkujuttu jotenkin jäi häiritsemään. Jo tuolloin ensimmäisellä kohtaamisella aavistin Théodenin vian. Älykäs ja viisas hän oli, rohkeakin, mutta niin auttamattoman hyväuskoinen. Olisi ollut kiva tietää, mistä nimenomaan Gríma tuon näki. Jokin ilme, hänen kysymyksensä vastaanotto... jotain. Toimi tuo kohta noinkin, ja tuo Gríman kyky lukea ihmisiä oli hyvin oivallettu, mutta tuo pikkujuttu vielä olisi tehnyt siitä aika lailla täydellisen. :wink: Sarumaniakin kuvaat mielenkiintoisesti ja elävästi. Hienoa, että otit hänen äänensä noin isoon rooliin, miten oikeastaan se sai Gríman hyppäämään Sarumanin kelkkaan. TSH:ssakin siinä oli mahtia, mutta tämä näytti todella hyvin sen, miten voimakas Sarumanin ääni oikeasti on. Sehän muutti hetkessä koko ihmiselämän. Kohtaaminen Sarumanin kanssa oli mukavaa luettavaa. Ne ihanat ykstyiskohdat hänestä, kuten Muutamalla hyvin valitulla sanalla – eikä Saruman käytä muunlaisia kuin hyvin valittuja sanoja – velho sai Théodenin vaikuttamaan kitsaalta, piittaamattomalta ja kohtuuttoman ylpeältä. Ei muita kuin hyvin valittuja sanoja. Hieno, hieno oivallus. Myös Éowyn ja Éomer ovat tässä kivasti mukana, ja vaikka he ovatkin vain mainintoja, kuvaat heidänkin hahmojaan upeasti.

Pidän Grímastasi, hänen koko kyllästymisensä Sarumaniin ja se katkeruus, mikä hänestä huokuu, kun koko elämä on mennyt enemmän tai vähemmän väärin. Gríma on kovin traaginen hahmo, ja jotenkin olet avannut tuon ajatuksen minulle näiden ficciesi myötä. Nyt hänessä on eri tavalla syvvyyttä. Ja se, mitä hän lopussa ajattelee Théodenista, voi.

Ja tuo loppu, viimeinen lause, nyt vain on kerta kaikkiaan hieno. Ficcien kirjoittamisen ja lukemisen parhaita puolia ovat tuollaiset pienet muistutukset siitä, mitä tulee olemaan, ujuttamalla ne tuolla tavalla hahmoihin sisään.

Kiitos tästä, ja odotan innolla seuraavia Gríma-ficejäsi. :D
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Re: Myrkytetty kieli (Gríma, PG)

Viesti Kirjoittaja Leida »

Kiitos kommenteista, Mithrellas ja Nerwen. :)

Mithrellas: Joo, Sarumanin ääni on aika jännä juttu ja kuvittelisin, että velho on sillä saanut Gríman aika tehokkaasti pauloihinsa, koska Grímalla tuskin on juurikaan ollut tahdonvoimaa vastustaa sitä. En tosiaan tiedä, että miten helppo Théodenin hoviin oli päästä tai että ketä siellä yleensäkään oli. Se kun ei vaikuta sellaiselta hovilta, jossa parveilee kamarineitoja tai muita hännystelijöitä. Luulisin, että Tolkienin Gríma oli kuitenkin vähän paremmista lähtökohdista kuin tämä minun Grímani. Tälle pienestä tönöstä kotoisin olevalle Grímalle ei oikein ollut muunlaista mahdollisuutta päästä sisälle Kultaisen Kartanon elämään kuin jonkinlainen vaikutuksen tekeminen Théodeniin. En osaa itse enää ajatella Gríman lähtökohtia muunlaisina, koska surkeista oloista johtuva nälkä ja "nälkä" on niin tärkeä vaikutin minun mielikuvieni Grímalla. Muttei tietysti Gríma voisi olla melkein minkälaisista oloista tahansa lähtöisin ja silti haluta valtaa, rikkauksia ja kuninkaan sisarentytärtä. Minä olen tosiaan kirjoittanut Grímasta aika kylmän ja laskelmoivan, ainoastaan Éowyn saa sen menettämään kontrollin. Mutta joo, en ole yrittänyt tehdä Grímasta kovin pidettyä, olen yrittänyt luoda omien mielikuvieni Grímaa (ja siinä sivussa luonut omien mielikuvieni Théodenia, Theódredia, Éomeria ja Éowynia, mikä on ollut hienoa - olen siis hyvin tyytyväinen, että otin Gríman hahmokseni haasteeseen. Vaikka välillä on kyllä tuntunut, että Markin kuningashuone tai vastaava, olisi ollut vielä parempi aihe.) Hyvä että Saruman tuntui onnistuneelta ja kieliasu kelpasi. Kiitos. :)

Nerwen: Hienoa, että Gríman kuvaus kelpaa. Toivon todella, että olen saanut tehtyä hänestä inhimillisen, mutta että samalla en ole menettänyt hänen perusluonnettaan - vaikka kaikilla on tietysti vähän eri käsitys siitä, että mikä hänen perusluonteensa on. Olen kirjoittanut jo sen verran monta ficciä Grímasta, että minulla alkaa olla tietty käsitys hänestä vahvana pääni sisällä. Jos olet saanut Grímaan syvyyttä näiden minun ficcieni myötä, niin olen kyllä iloinen. :) Kiva kuulla, että keskustelut tuovat ficille yhtenäisyyttä. Olin epävarma rakenteesta, koska esimerkiksi nuo keskustelut ovat kaikki paloja, jotka olen kirjoittanut paljon aikaisemmin ja joita minun ei ollut tarkoitus yhdistää saman otsikon alle. Mutta sitten halusin kokeilla tällaista rakennetta ficissä (ja tällä tyylillä oli muuten jotenkin todella helppo kirjoittaa) ja jouduin vähän leikkimään aikamuotojen ja järjestelyjen kanssa, että sain suhteellisen sujuvan kokonaisuuden aikaan. Tai en minä tiedä, onko se sujuva. Toivottavasti. Tosi hienoa, jos tykkäät hahmojen kuvauksesta. Ja joo, olet oikeassa tuosta kohdasta, jossa puhutaan Théodenin hyväuskoisuudesta. Sen olisi voinut mainita, että mistä Gríma sen näkee. Minä kaiketi ajattelin, että koko Théodenin olemuksesta, mutta se ei käy tuosta selville. Kiitos huomautuksesta. Minustakin ficcien parhaita puolia ovat nuo muistutukset tulevasta, kiva että se onnistui tässä. Kiitos vielä. :)
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10
Avatar
Celeb
Velho
Viestit: 823
Liittynyt: To Kesä 05, 2008 12:41 pm
Paikkakunta: Rivendell
Viesti:

Re: Myrkytetty kieli (Gríma, PG)

Viesti Kirjoittaja Celeb »

Heitän kommenttia. Joo, eli luin loppuun saakka ja minusta tämä tekstikappale oli ehdottomasti kommentin arvoinen. Vaikka tuntuukin, ettei ole mitään järkevää sanomista.

Sujuvaa tekstiä ja minun silmiini kokonaan kirjoitusvirhevapaata. Käytät hyvää kieltä ilman turhia koristeluja ja vaikeita kielikuvia. Kaikki hahmosi toimivat tosi hyvin ja Griman näkövinkkelistä varsinkin Théodenista tulee erilainen ja kiinnostava kuva. Tämä ficci on myös hyvä kokonaisuus. Olet saanut paperille uskottavasti Griman mietteet ja elämänvaiheet, keskustelut ja tunteet, ilman että mikään karkaa käsistä tai lähtee liihottelemaan sivupoluille.

Enempää kommentoitavaa en keksi, mutta tuota toki lisää Grimatekstiä. Tällainen kyllä maistuu.
Kurkkaa ficcilistaustani tai runonurkkaustani.

Vuoden tulokas 2009, Kälätäti 2010 ja Ilopilleri 2014!
Kiitos, ihanaa! <3


Coolin Eksentrinen ja Lievästi Epäröimätön Bandiitti.

NUORI JA VIRIILI 2K17
Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Re: Myrkytetty kieli (Gríma, PG)

Viesti Kirjoittaja Leida »

Voi kiitos, Celeb, ihanaa, että vaivauduit heittämään kommenttia! Kiva, että ficci maistui. Itselleni kirjoittaminen ei ole viime aikoina maistunut, mutta tarkoitus olisi saattaa FF10 kunniakkaasti loppuun, joten kaksi Gríma-ficciä pitäisi vielä saada sanoiksi. Ideoita on kyllä, toteutus uupuu. Kiitos vielä. :)
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Re: Myrkytetty kieli (Gríma, PG)

Viesti Kirjoittaja Andune »

Mahtavaa päästä jälleen kerran Gríman pään sisälle. Häntä ehkä helposti tulee ajateltuna vain läpeensä pahana hahmona ja oli jollain tapaa peräti koskettavaa, miten hän lopulta kuitenkin katui ja muisteli kaihoisasti niitä vuosia kun oli vielä Théodenille uskollinen. Muutenkin hänen ensitapaamisensa Théodenin kanssa oli jollain tapaa "hellyyttävä". Kohtaaminen oli aika...no, jännä, en tiedä miten muuten sitä kuvailisin. Esille tulivat miesten väliset erot, pidin siitäkin että toit esille muutokset Théodenin suhtautumisessa Grímaan.

Miten nyt pukisin ajatukseni sanoiksi. Minusta tuntuu että toistan koko ajan itseäni, mutta kun samat ajatukset pyörivät koko ajan mielessä Grímaa pohtiessani. Hän on melko traaginen hahmo ja tässä häneen tuli lisää sitä inhimillisyyttä. Kuvailu siitä, miten hän tapasti Sarumanin, oli aika mielenkiintoinen. Sinänsä outoa että Saruman muuten vaan käyskentelisi pitkin Rohania, mutta kuten tässäkin ficissä tuli ilmi, velho tuskin teki mitään ilman tarkoitusta. Ja eivät kai velhot kauheasti menojaan selittele.

Näiden sinun ficciesi kautta ja no, "avulla", olen kyllä saanut avarrettua katsantoani Grímaan. Ehkä mielikuvani hänestä ovat olleet ennen suht kapeat, joten avartumista on todellakin tapahtunut. Jollain tavalla rinnastan joskus Gríman kyllä vähän Klonkkuun. Molemmilla on menneisyys jota muistella ja joku käännekohta jonka jälkeen elämä alkaa menemään alamäkeä, vaikka aluksi kaikki tuntuu upealta ja hienolta.

No niin, en toki mennyt vähän harhapoluille. Kuitenkin, kiitos tästä lukukokemuksesta :)
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Re: Myrkytetty kieli (Gríma, PG)

Viesti Kirjoittaja Leida »

Andune: Kiitos kommentista. :) Minusta on mukavaa, että olette jaksaneet lukea näitä minun Gríma-ficcejäni, Gríma kun ei varmasti juuri kenenkään suosikkihahmoihin kuulu. Hyvä jos Gríman ja Théodenin väliset erot tulivat ficissä esille. Ja olen iloinen, jos Grímasta tosiaan tulee sellainen kuva kuin kuvailit ja olen kyllä myös otettu, jos olet saanut avarrettua kuvaasi hänestä. Ja, tiedätkö, tuo Klonkku-rinnastus on kyllä minunkin mielestäni aika lailla totta. Hyvä oivallus. Noinhan se on juuri mennyt kummallakin piruparalla. :)
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10
Vastaa Viestiin