Vedeneläviä (Éomer, Éowyn, G)

Draamaa, angstia ja vakavia aiheita.

Valvojat: Likimeya, Andune

Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Vedeneläviä (Éomer, Éowyn, G)

Viesti Kirjoittaja Leida » Ma Touko 24, 2010 8:43 pm

Title: Vedeneläviä
Author: Leida
Genre: Draama
Rating: G
Disclaimer: Kaikki kuuluu Tolkienille minun sanailuani lukuunottamatta ja rahaa tällä ei tehdä
Summary: Éomerilla on kalaonnea ja Éowynilla epäonnea.

A/N: Tämä on tällainen kevätficci. Ja FF10-ficci myös (sana valo), vaikka täytyy sanoa, että venytän haasteen rajoja, koska niin sivuosassa Gríma tässä on. Pääasiassa tämä kertoo Éowynin ja Éomerin kalaretkestä, mutta puolustelen Gríman mukana oloa sillä, että se on kyllä oma itsensä tässä - hiljaa taustalla - ja sysää tapahtumia liikkeelle. Alunperin Gríman oli tarkoitus saada ficin toisessa osassa enemmänkin kuin vain pari repliikkiä (tosin tykkään siitä sen ensimmäisesta repliikistä), mutta sitten Théodred tunki siihen kehuskelemaan sota-arvillaan. Asiaa ei voinut auttaa. Éomer ja Éowyn ovat tässä siis kahdentoista ja kahdeksan vanhoja (riiviöitä). :) Kommentit valaisisivat päivää. :)

Vedeneläviä

Kevään kirkas, valkoinen valo siivilöityi Meduseldin salin korkeista ikkunoista. Se heijastui pylväästä toiseen, niiden kultaiset osat kimmelsivät kirkkaina. Erivärisillä kivillä kivetylle lattialle se muodosti valon ja varjon sokkeloisen labyrintin. Kevätvalo oli rohkeaa ahdistellessaan salin hämärää, mutta lämpö pääsi sisälle vasta keskikesällä. Nyt paksut seinät olivat vielä viileät ja kivi kylmä askelten alla, vaikka ulkona kivi-istuimilla vartioivat miehet pyyhkivät otsaansa armottoman auringon alla.

Éomer oli loiskutellut purossa tullessaan ja hänen paljaat varpaansa jättivät jälkiä tasanteen kuumalle kivetykselle. Haluttomasti hän astui sisään salin viileään hämärään, kylmänkosteus ympäröi hänet kuin raskas velvollisuus. Hän oli ollut ulkona koko aamupäivän, pelannut muiden poikien kanssa nahkaisella pallolla ja harjoitellut jousella ampumista hevosensa selästä. Hän ajatteli haluttomana iltapäivän oppituntiaan ja hänen katseensa harhaili kattoikkunoista pilkottavaan syvän siniseen taivaaseen.

”Éomer!” Pimeästä nurkasta ilmestyessään Éowyn näytti hetken valkoiselta valonsäteeltä, kun aurinko heijastui hänen puvustaan. Hän hyppeli Éomerin luo, palmikolta auennut oljenvaalea tukka heilahteli hänen hypähdystensä tahtiin. Éowyn oli kietonut mekkonsa pitkät hihat kyynärpäihin ja hänen toisessa kädessään oli puuhelmistä tehty rannekoru, jonka hän oli saanut enolta täyttäessään kahdeksan.

”Olitko pelaamassa palloa, Éomer?” Éowyn kysyi hyökkäävästi ja nosti kätensä lanteilleen aivan samalla tavalla kuin äiti oli aina tehnyt. ”Vaikka lupasit!”
”Mitä minä muka lupasin?”

”Viedä minut sille kalapaikalle, jonka löysit viime viikolla!” Éowynin silmät salamoivat ja hänen suunsa oli ohut, päättäväinen viiva. Hän aikoi pitää oikeuksistaan kiinni viimeiseen saakka. ”Sinä sanoit eilen illalla, että viet minut sinne tänään. Mutta sen sijaan karkasit juoksemaan sen typerän pallon ja vielä typerämpien poikien perässä. Typerys!”

”Sano minua typerykseksi vielä kerran, niin en varmasti vie sinua mihinkään. Enkä miekkaile sinun kanssasi puumiekoilla. Enkä... mitään.”
Éowynia ei lannistettu niin vähällä. ”Jollet vie minua, niin kerron enolle, että ratsastit hänen hevosellaan ilman lupaa ja hyppäsit sen kivimuurinkin yli. Minä näin!”
Éomer turhautui. ”Senkin vakoilija!”
”Sinä lupasit viedä minut. Etkö muista?” Éowyn ei suostunut harhautumaan aiheesta.

Éomer kihnutti jalallaan mutaa toisesta nilkastaan. Hän muisti nyt. Hän oli edellisellä viikolla löytänyt vuoripuron yläjuoksulta syvänteen, jonka oli täytynyt olla kokonaisen kalaparven kotipesä, sillä kala toisensa jälkeen oli napannut hänen onkeensa. Hän ei ollut malttanut olla kehuskelematta löydöllään Éowynille tullessaan kotiin oksa täynnä kiduksistaan siihen pujotettuja vedeneläviä. Éowyn oli siitä asti vaatinut päästä hänen mukaansa juuri tuolle taianomaiselle ongintapaikalle ja edellisenä iltana Éomer oli lopulta suostunut, jotta saisi Éowynin lopettamaan itsepintaisen ininänsä. Kalastusretki pikkusisaren kanssa ei ollut hänen lempi tapansa viettää päiväänsä, vaikka täytyi myöntää, että Éowyn oli sinnikäs eikä pienistä valittanut. Kerran tämä oli sännännyt mukaan, kun he pelasivat poikajoukolla palloa niityllä ja potkaissut varmaankin viidentoista ikäistä Hámaa sääreen. Éomer oli ollut toisessa päässä kenttää ja sännännyt juoksuun varmana siitä, että hänen täytyisi puolustaa sisartaan Háman vihaa vastaan, mutta katsahdettuaan kerran Éowyniin Háma oli vain mutissut jotakin tyttöjen olemattomista pelitaidoista ja kävellyt tiehensä.

”Minun pitäisi mennä tunnille, Éowyn. Ja sinne kalapaikalle on niin pitkä matka. Sinä et jaksa kävellä ja eno ei tykkää, jos sinä lähdet niin kauas”, Éomer yritti.

”Lupaus on lupaus”, sanoi Éowyn jämerästi. Hän oli oikeassa, lupaus oli lupaus, ja Éomer oli luvannut. Hän vilkaisi taas ikkunasta pilkottavaa taivasta, ajatteli viileää vuoripuroa ja punnitsi vaihtoehtojaan. Eno suuttuisi, kun hän livistäisi tunnilta, mutta eikö eno aina painottanut sitä, että miehen oli oltava sanansa mittainen. Toisaalta Éomer voisi olla kuuliainen oppilas ja mennä tunnilleen ja lähteä Éowynin kanssa kalaan jonakin toisena päivänä. Éomer ei tiennyt, mihin tulokseen olisi pohdiskeluissaan päätynyt, mutta Gríma ratkaisi asian astuessaan esiin varjoista kuin olisi kuunnellut heitä salaa. ”Eikö Éomerin pitäisi mennä tunnille?” tämä kysyi maireasti aivan kuin ei olisi tiennyt vastausta. ”Tuskin Éomer nyt ennättää lähteä mihinkään.”

Aina, kun Gríma lausui mielipiteensä jostakin, Éomerin valtasi vastustamaton halu olla päinvastaista mieltä. Se oli kuin kirous, jota hän ei voinut auttaa. ”Nähdään ulkona hetken päästä”, hän sanoi heti Éowynille, jonka kasvot aukenivat hymyyn. Gríma avasi suunsa, mutta Éomer ei jäänyt kuuntelemaan. Hän viiletti tiehensä, kiskoi kengät jalkaansa, täytti juomaleilinsä ja nouti onkensa. Théodred oli tehnyt sen hänelle. Théodred oli myös näyttänyt hänelle paikat, joista löytyi parhaiten syöttejä, opettanut laittamaan madon ongenkoukkuun ja vienyt hänet onkimaan aina kun ehti. Tänä keväänä hän oli ollut niin kiireinen, että Éomer oli useimmiten onkinut yksin. Joskus mukana oli ollut joku pojista, mutta onkiminen oli asia, jota Éomer mielellään teki ilman ulkopuolisia. Éowyn oli muutaman kerran kokeillut Éomerin onkea, mutta onkijana hän oli aivan liian kärsimätön. Éomer epäili, että häntä nytkin kiehtoi enemmän uusi paikka ja tutkimusretki kuin itse onkiminen.

Moni, joka oli nähnyt Éomerin täyttävän päivänsä ties minkälaisilla liikunnallisilla harjoitteilla, olisi hämmästynyt sitä, että hän saattoi tuijottaa tuntikausia kohoaan, joka kellui laineilla. Kärsivällisyys ei ollut Éomerin parhaita puolia, mutta kalastaessa aika vain jollakin lailla menetti merkityksensä, lakkasi olemasta.

He ohittivat matkallaan vartiopaikoillaan hikoilevat sotilaat ja livahtivat ulos avonaisesta portista väistäen huojuvat rattaat, joissa tynnyrit kolisivat toisiaan vasten. Jostakin kauempaa kuului hevosen kavioiden kopinaa, ruoho tuoksui. Éomer tunsi kevään koko ruumissaan. Hän oli kuin nuori varsa – hän olisi vain halunnut juosta ja juosta loputtomiin. Hän vilkaisi Éowynia, joka joutui ottamaan monta askelta pysyäkseen hänen harppaustensa tahdissa ja päätti jättää sen tällä kertaa tekemättä.

Éowynin posket olivat kuumuudesta punaiset, kun he alkoivat kiivetä puron sivua ylöspäin. ”Minähän sanoin, että matka on rankka”, Éomer muistutti.
Éowyn mulkaisi häntä. ”En minä ole valittanut.”

Eikä hän valittanut kertaakaan, vaikka meni vielä pitkään ennen kuin he saapuivat perille eikä Éomer juuri vaivautunut vetämään oksia syrjään Éowynin tieltä tai auttamaan häntä puunrunkojen yli. Mutta viimein he pääsivät matkansa päähän ja Éomer viittoili voitonriemuisena lampea kohti kuin olisi luonut sen, sen sijaan, että oli vain sattunut osumaan sen äärelle. Se oli pieni vuorilampi, jonka vesi oli kirkasta, tummaa ja yllättävän syvää. Aurinko kimalteli pohjaan saakka ja huijasi kivet näyttämään kultaisilta. Rannassa kasvoi vesikasveja, joiden suojissa Éomer oli havainnut kalojen viihtyvän, tuuli kahisutti niitä ja ne heiluivat laiskasti mutta rytmikkäästi puolelta toiselle.

He joivat viileää vettä penkereeltä kurkotellen ja pärskyttelivät pisaroita toistensa päälle. Éomer yritti sanoa, että he pelästyttivät kalat tiehensä, mutta Éowyn vain nauroi ja viskasi häntä märällä ruohotupolla. Sitten he onkivatkin, mutta ehkä kalat olivat tosiaan kaikonneet heidän lähettyviltään tai kuuman raukea iltapäivä ei ollut niiden mieleen, sillä koukkuun ahdistettu mato sai virua vedessä aivan rauhassa.

Éowyn menetti kärsivällisyytensä pian, hylkäsi ongen Éomerille ja lähti tutkiskelemaan ympäristöään. Éomer uitti varpaitaan vedessä ja piteli onkea toisessa kädessään. Hän oli varma, että he olivat meluamisellaan pelästyttäneet kalat tiehensä jo tullessaan ja piti siksi vain puolihuolimattomasti silmällä kohoa. Välillä hän vilkaisi Éowynia. Tämä katseli puuta, joka riiputti oksiaan veden yläpuolella ja seuraavassa hetkessä jo kiipesi puuhun ketterästi kuin orava. Hän asettui istumaan oksanhaaraan ja asetteli mekkoaan kärsimättömästi.

”Sinä valehtelit. Ei täältä mitään kalaa saa”, hän sanoi kepeästi ja puoliksi ivaten ja heilautti päätään, niin että hiukset heilahtivat kuin hevosen harja.
”Enkä valehdellut”, Éomer hiiltyi. ”Sinä et ymmärrä kalastuksesta mitään. Ja olet sitä paitsi jo pelottanut kaikki kalat tiehensä. Ei olisi pitänyt ottaa sinua mukaan.”

Ja niinhän siinä kävi, että juuri silloin kala söi ja tempaisi ongen Éomerin kädestä. Vapa läiskähti veteen ja Éomer huudahti. Seuraavassa hetkessä kuului kuitenkin voimakkaampi loiskahdus ja kimeä kirkaisu. Éomer käännähti ja tajusi kauhukseen, että Éowyn oli menettänyt tasapainonsa ja pudonnut rantaveteen.

”Éowyn!” hän huudahti, ponnisti jaloilleen ja kahlasi kylmään veteen. ”Éowyn, sattuiko sinuun?”

Rannassa oli niin matalaa, että Éowynin pää pisti esiin vedestä ja näytti hyvin hämmentyneeltä. Hän yritti nousta seisomaan, mutta vajosi takaisin veteen ja pisaroita ropisi Éomerin päälle. ”Jalka ei kannata”, Éowyn sanoi heikosti itkunsekaisella äänellä ja huoli hypähti Éomerin sydämessä. Hän kompuroi ja löi jalkansa vedenalaiseen kiveen, mutta pääsi Éowynin luokse ja kumartui nostamaan tämän syliinsä. Éowyn kietoi kätensä hänen kaulansa ympärille ja äännähti, kun Éomer kantoi hänet rantaan ja asetti penkereen päälle. Éowyn valui vettä ja valkoinen puku liimautui hänen hentoa varttaan vastaan. Hän tärisi ja hänen kasvoissaan oli mutaa.

Puun oksa oli varmasti raapaissut Éowynin kättä hänen pudotessaan, sillä tämän käsivarressa oli pitkänomainen viilto, joka tihkui verta. Éomer vilkaisi sitä avuttomana ja siirsi sitten katseensa Éowynin jalkaan. Nilkka oli vääntynyt eikä kärsinyt kosketusta ja Éowynilla oli kyyneliä silmissään. Hän näytti pieneltä ja surkealta kyyhöttäessään märissä vaatteissaan maassa ja katsellessaan pelokkaasti kättään, joka vuosi edelleen verta.

Éomer vilkaisi ongenvapaansa, joka kellui hylättynä vedessä, mutta käänsi sitten sille päättäväisesti selkänsä. ”Minä kannan sinut kotiin”, hän sanoi eikä Éowyn vastustellut. Tämä inahti muutaman kerran ponnistellessaan Éomerin selkään, mutta sitten hän painautui Éomeria vasten kylmänä kuin kala. Éomerista tuntui, että Éowyn itki.

**

Éowynin vuode oli lämmin ja pehmeä, hänen kädessään oli side, joka puristi vähän, ja jalkaa koski tuskin lainkaan, niin kauan kun hän piti sen paikallaan. Hänen hiuksensa levisivät tyynylle kuin viuhka ja hänen silmäluomensa olivat raskaat. Heidän paluumatkaansa oli mennyt niin pitkä aika, että aurinko oli lakannut paistamasta ja pohjoisesta oli alkanut puhaltaa tuuli, joka oli kantanut muassaan uhkaa kevätöiden purevuudesta. Éomer oli joutunut kiertämään paljon pidempää reittiä ja oli silti kompastellut useaan otteeseen, kerran hän oli lähes kaatunut ja silloin hän oli kironnut melkein kuin aikamies. Éowyn oli tallettanut sanat mieleensä, hän aikoi käyttää niitä, kun seuraavan kerran tarvitsi kunnon manausta.

Éomer oli hikoillut, mutta Éowynia oli palellut – tuuli oli puhaltanut suoraan hänen lävitseen ja kietonut märän mekon entistä tiukemmin hänen ympärilleen. Mekon hiha oli ollut verestä punainen, kun he olivat päässeet perille. Toinen portilla seisovista vartiomiehistä oli huudahtanut ja sitten hän oli sanonut, että miehet olivat juuri lähdössä etsimään heitä. Hän oli ottanut Éowynin kantaakseen, mutta ei osannut varoa kipeää jalkaa ja Éowynin oli ollut pakko huutaa.

Éowynin silmät olivat jo melkein painuneet umpeen, kun joku koputti oveen. Hän räväytti ne auki ja havaitsi Théodredin kurkistavan ovesta. Tämä astui sisään, kun näki hänen olevan hereillä ja istui tuolille hänen vuoteensa vierelle. Hän katsoi Éowynia, ojensi kätensä ja silitti hellästi Éowynin otsaa. ”Onko jalka kipeä? Entä käsi?”

Éowyn pudisti päätään. ”Ei, Théodred. Mutta siitä tuli kauheasti verta. Kädestä. Ja parantaja sanoi, että siitä jää arpi.”

Théodred asetteli huopaa paremmin Éowynin ympärille. ”Ne ovat kiehtovia asioita: arvet, Éowyn. Niistä tulee osa sinua. Ensiksi tuo todennäköisesti harmittaa sinua, mutta aikaa myöten totut siihen ja pian et enää haluakaan päästä siitä eroon. Se kantaa muistoja mukanaan, hyviä tahi pahoja, mutta ne ovat yhtä kaikki sinun muistojasi. Niin kuin tämä.” Théodred kääri hihansa ylös, niin että kyynärpään yläpuolella oleva pitkä juova erottui. "Sain tämän toisesta taistelustani.”

”Etkö ensimmäisestä?”
”En. Siitä selvisin naarmuitta. Toisessa ei käynyt yhtä onnellisesti. Katsos Éowyn, jokaisen soturin elämässä tulee tilanne, kun hän tajuaa, että vihollinen seisoo hänen takanaan. Jos hän on vikkelä ja onni on myötä, hän ennättää kääntyä ennen kuin on liian myöhäistä. Joskus taas käy hullusti. Minun tapaukseni oli jotakin sieltä puolivälistä. Käännähdin ympäri ja miekka, jonka vihollinen oli tarkoittanut iskeä suoraan selkääni, liukui ohitse ja nirhaisi sen sijaan käsivarttani.”

”Prinssi kertoo täällä oivia iltasatuja serkulleen”, Gríman venyttelevä ääni sanoi ovelta. Éowyn janosi Théodredin seuraavaa sanaa ja olisi halunnut kirota Gríman Éomerin manauksilla. Théodred näytti hiukan nolostuneelta. ”Oliko sinulla jotakin asiaa, Gríma?”

”Markin herra lähetti minut muistuttamaan, että ilmoitatte miehille, ettei lapsia tarvitse lähteä etsimään.”

Théodred nyökkäsi. ”Luulen, että sana kulki jo portinvartijalta ympäri Edorasin, mutta isä on oikeassa, kuten aina. Minun täytyy mennä käymään miesten luona.” Hän nousi seisomaan ja Éowyn nielaisi pyyntönsä pyytää häntä jäämään. ”Missä Éomer on?” hän kysyi.

”Isän puheilla. Éomer otti teidän retkestänne syyn niskoilleen kuin mies, mutta jotenkin minusta tuntuu, ettei se ollut aivan kokonaan hänen ajatuksensa, Éowyn.”
”Otti syyn niskoilleen?” Éowyn kivahti. ”Hänellä ei ollut mitään oikeutta tehdä sitä. Minä keksin koko retken eikä Éomer. Minä taivuttelin hänet lähtemään, vaikka hän ei ensin halunnut. Éomerilla ei ollut mitään oikeutta ottaa syytä niskoilleen!”
Théodred hymähti. ”Mielenkiintoinen suhtautumistapa. Moni olisi kiitollinen, kun veli ottaa vastuun ja itse pääsee livahtamaan pälkähästä kuin hevonen auki jääneestä laitumen portista.”
”Minä en ole!”
”Sinä olet urhea pikku otus, Éowyn.”
”Éomer kantoi minut kotiin, kun minä olin pudonnut”, Éowyn sanoi kiihkeästi. ”Häntä ei saa rangaista. Kerro enolle, että se oli minun eikä Éomerin syytä, kerrothan!”

Théodred hymyili ja Gríma hymyili hänen takanaan. ”Minä lupaan kertoa. Nuku nyt, Éowyn-pieni.”
”Minä haluan nähdä Éomerin!”

Théodred vain nosti sormen huulilleen ja hymyili viimeisen kerran ennen kuin lähti Gríma perässään, mutta hän ei unohtanut Éowynin sanoja, sillä pian Éomer seisoi ovensuussa ja katsoi Éowynia hämillisen näköisenä.

”Typerys! Miksi sinä menit sanomaan, että se oli sinun syysi?”
Éomer kohautti olkapäitään. ”Minä lupasin äidille pitää huolta sinusta.”
”Ei minusta tarvitse pitää huolta.”
”Ei varmaan niin”, Éomer tuhahti. Hän tuli Éowynin vuoteen viereen ja jäi siihen seisomaan kädet taskuissa. ”Makaisit vieläkin lammen pohjassa, jos minä en olisi ollut siellä. Ja onkenikin jäi sinne. Nyt se on taatusti käyttökelvoton.” Éomerin kasvot synkistyivät ja Éowynin oli äkkiä äärimmäisen epämukava olla.

”Vieläkö sinun kädestäsi vuotaa verta?” Éomer kysyi sitten kiinnostuneena.
Éowyn nosti kättään. ”Siinä on side. Parantaja laittoi. Éomer, minun arpeni on aivan kuin Théodredin sota-arpi.”
Éomer näytti kateelliselta. ”Kyllä minäkin saan vielä sota-arven. Ja se tuleekin oikeassa taistelussa eikä siitä, että olisin niin kömpelö, että putoaisin puusta.”
”Minäkin saan arven taistelussa. Toisen arven.”
”Et sinä mene taisteluun. Sinä jäät kotiin.”
”En varmasti jää.”

”Sehän nähdään”, Éomer sanoi. Hän astui askeleen eteenpäin ja pörrötti kömpelösti Éowynin hiuksia. Se oli epätavallinen ele Éomerille eikä Éowyn osannut sanoa mitään, mutta hän lupasi itselleen, että inttäisi niin kauan, kunnes Théodred tekisi Éomerille uuden ongen.
Viimeksi muokannut Leida, La Touko 29, 2010 11:36 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10

Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Re: Vedeneläviä (Éomer, Éowyn, G)

Viesti Kirjoittaja Nerwen » Pe Touko 28, 2010 5:50 pm

Voi, söpöä. Nimen omaan söpöä. :D Näin tämän jo aiemmin, mutta ei ollut aikaa kommentoida tai lukea...

Tämän ficin kieli oli jotenkin hienoa, lapsenomaista ja yksinkertaista, ja sopi tekstin aiheeseen tosi hyvin. En osaa tarkalleen sanoa, mistä tuo lapsenomaisuus tuli, mutta kuitenkin tunnelma ja henkilöiden ikä välittyi helposti. Kuvailusi olivat myös taas kerran omaa luokkaansa - se tunnelma oli tosi hieno, minkä loit pienillä kuvailuilla. Tykkäsin siitä Éowyn-valonsäde -vertauksesta kauhean paljon :)

Ja henkilösi, miten saat hahmot elämään, on aivan upeaa myös. Tykkäsin niin pikku-Éomerista kuin pikku-Éowynistakin ihan älyttömästi, jotenkin olit saanut heidän luonteensa napattua, vaikka tietysti sen ikäisille sopivalla tavalla - Éowynin päättäväisyys ja Éomerin hurjapäisyys. Muutenkin kuvaat hahmoja äärettömän hyvin, mutta tässä jotenkin loistit. Olen aina tykännyt hahmoistasi, mutta nämä taitavat kyllä viedä voiton ihan kaikesta, nämä kaksi vekaraa kalassa. Théodred oli se ihana melkein-isoveli, joka tuli lopussa katsomaan, onko Éowyn kunnossa. Gríma tässä tosin hiukan pisti mietityttämään - olisi mielekiintoista tietää, minkä ikäinen hän tämä aikana oli, koska hän vaikutti niin paljon esimerkiksi Éomeria vanhemmalta. En oikeastaan tiedä, minkä ikäiseksi ylipäätään koen Gríman.... Ja niin, melkein unohdin - Éomer on aivan ihana isoveli! Ensin Éowyn oli hänestä ärsyttävä ja sitten kuitenkaan mikään ei ole niin tärkeää kuin sisko.

Tämän juonikin oli jotenkin todella sopiva ja siinä oli tavallaan tarpeeksi jännitystä tuon ikäisille hahmoille - et mennyt mihinkään ylettömyyksiin vaan pidit kaiken yksinkertaisena. Se on hieno taito, minä kun aina tuppaan tunkemaan kaikkialle liikaa käänteitä (tai sitten liian vähän, en osaa tätä keskitietä).

Ihanana yksityiskohtana on pakko mainita Éomerin kiroilu ja se, miten Éowyn laittoi sen korvansa taakse. :lol:

Lopetus sitten, voi, minä rakastan ficeissä juuri noita vihjailuja tulevasta, mistä hahmoilla itsellään ei ole aavistustakaan, niin kuin tässä tuo Éowynin sotaanlähtö. Se vain... toi tähän sellaisen ihanan katkeran sävyn, kaiken lapsenomaisuuden ja yksinkertaisen elämän keskelle, kun itse kuitenkin tietää kuinka Éowynille tulee käymään. Kivasti olit saanut TSH:n upotettua tähän tuon kautta. Ja Éomeria ihkutan edelleen, ihana isoveli. <3

Kiitos tästä ficistä. Oli ilo lukea. :D on ihanaa, että Loftis elää taas.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014

Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Re: Vedeneläviä (Éomer, Éowyn, G)

Viesti Kirjoittaja Mithrellas » Su Touko 30, 2010 12:04 am

Tämä oli tosiaan herttainen ja kesäinen ficci. Pikku riiviöt vauhdissa. Vai että pelasi Éomer oikein nahkaisella pallolla. Ihan hyvä keksintö, ettei aina vain niitä puumiekkoja. Miksi se Éowyn halusi niin kovasti päästä kalaan? ;) Näyttääkseen että se osaa kalastaa veljeään paremmin? Joka tapauksessa tuo hänen kipakka luonteensa tuli kyllä hyvin esiin tuossa alussa.

Minua ei sinänsä haitannut ollenkaan, että Grímaa oli tässä vähän. Se ei ole sellainen tyyppi, että varsinaisesti janoaisin hänen läsnäoloaan. Hänen olisi kyllä kannattanut käyttää Éomeriin käänteistä psykologiaa, että totta kai Éomer lähtee kalaan, eihän Éomer koskaan kunnioita enoaan ja tämän määräyksiä. Mutta nähtävästi Gríma ei ainakaan tuossa vaiheessa ollut vielä oppinut ihan kaikkea ihmisten manipuloinnista.

Mukavaa, että Éomerkin pystyy välillä rauhoittumaan ja olemaan paikallaan. Kotiopettajan olisi ehkä kannattanut tulla mukaan kalaan, niin hän olisi voinut siinä sivussa vähän luennoida Éomerille. Tuo sisarusten välinen tietynlainen kilpailu tuli hyvin esiin tuossa, kun he kulkivat lammelle (kilpailu ei ole oikea sana mutta jotain sinne päin). Odotinkin että Éowynille tapahtuisi jotain. Tuo nilkan satuttaminen liian matalassa vedessä oli hyvä idea sen iänikuisen melkein-hukkumisen sijaan. Ja aiemmin sisartaan kiusannut Éomer muuttui siinä samassa ritariksi, hyvä hyvä.

Tuo arpikeskustelu oli tosi kiva. Se mitä Théodred niistä sanoi oli ihan totta... Vaikka se olisi ehkä kuulostanut vähän teennäiseltä, jos Éowyn olisi telonut vaikka kasvonsa. Kyllä ihminen (varsinkin nainen) varmasti aina haluaa päästä eroon rumista arvista kasvoissa, kantoivat ne sitten miten kiintoisia muistoja mukanaan. Mikähän kohta siinä Théodredin kertomuksessa oli Gríman mielestä satua? Gríma vaikutti tuossa ihan pedofiililtä, joka selvästi jollain verukkeella halusi häätää Théodredin pois Éowynin luota. Vaikka eipä se sitten kuitenkaan jäänyt Éowynin luo, ehkä se kaipasikin Théodredin seuraa.

Tämä oli kaikkiaan kiva ficci. Pyydän anteeksi tämän kommentin tasoa, en vaan ole yhtään sillä tuulella, että jaksaisin kommentoida. Jään odottelemaan seuraavia Gríma-ficcejäsi, näiden lukeminen on joka tapauksessa mukavaa ajanvietettä.
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010

Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Re: Vedeneläviä (Éomer, Éowyn, G)

Viesti Kirjoittaja Leida » Su Kesä 06, 2010 1:45 pm

Nerwen: Voi kiitos. :) Ihanaa kuulla, että pidät hahmoistani. Koska olen sanonut tuhaviisisataa kertaa, että hahmot ovat itselleni tärkeimpiä kirjoittamisessa, niin jätän nyt enemmän jauhamisen siitä ja sanon vain, että sen takia kommentit siitä, että hahmot toimivat (tai eivät toimi) ovat minulle aina kaikkein tärkeimpiä ja ihanimpia. :) Kiva että lapsenomaisuus välittyi. Olin huolissani siitä, että Éomerin ja Éowynin dialogi ja ajatukset eivät välttämättä kuulosta siltä kuin ne olisivat noin nuoria, mutta hyvä jos et kokenut sitä ongelmaksi. Niin, Gríman ikä, mielenkiintoista. TSH:ssahan Grímaa kuvaillaan kuivettuneeksi vanhaksi ukoksi tai jotain vastaavaa. Minä olen ajatellut, että Gríma on siis TSH:n aikaan jo varsin vanha ja tosiaan ennemmin Théodenin kuin Théodredin ikäluokkaa, vaikkei yhtä vanha kuin Théoden. Mikä tekee sen obsessiosta Éowynia kohtaan entistä inhottavamman. Kiva, jos Éomer oli uskottava isoveli. Ajattelin jossain vaiheessa rakentaa tätä enemmän sen ympärille, miten Éomer oli luvannut äidilleen pitää huolta pikkusisarestaan, mutta sitten se olisi mennyt niin paatokselliseksi, että jätin sen vain rivien väliin ja yhteen melko huolettomaan kommenttiin. Kiva jos tykkäsit lopusta. :)

Mithrellas: Kiitoksia. :) Joo, minä vähän googlasin jalkapallon historiaa ja heitin sitten pallon rohanilaisille. Pakkohan niiden oli välillä tehdä muutakin kuin ratsastaa (vai oliko?). :) Minusta sen TSH:ssa mainitun Éomerin ylivertaisen asekunnon taustalla on pakko olla rautainen fyysinen kunto, joka näkyy lapsesta saakka. Ja onkimisesta Éomer ehkä pitää niin paljon sen vuoksi, että se on asia, jota Théodred on tehnyt yhdessä hänen kanssaan. Ja Éowyn ehkä yksinkertaisesti janosi uusia seikkailuja ja voisin myös kuvitella, että neljä vuotta vanhemman isoveljen kehuskelu puree kahdeksanvuotiaaseen varsin tehokkaasti sekin. Ehkä Gríma ei ollut vielä tosiaan oppinut kaikkea ihmisten manipuloinnista tai oikeastaan ajattelin, että se halusikin Éomerin lähtevän, koska Éomerin joutuminen hankaluuksiin olisi sille vain plussaa. Siis minun canonissani niin tuppaa nähtävästi olemaan. Kiva jos tykkäsit arpikeskustelusta. Vaikka tosiaan olisi ollut vähän tekopyhää, jos Théodred olisi sanonut noin Éowynin loukattua kasvonsa. Se olisi ollut varmasti niin kova paikka, ettei siinä moisista tarinoista olisi ollut iloa. En tiedä, oliko Grímalla mitään motiivia tuossa jälkimmäisen osan keskustelussa - ja sen motiivit jäivät muutenkin vähän heikolaisiksi tässä ficissä. Kiva jos pidit ja kiitos, että jaksoit kommentoida, vaikkei TSH nyt niin maistukaan. :)
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10

Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1084
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Re: Vedeneläviä (Éomer, Éowyn, G)

Viesti Kirjoittaja Andune » Ma Syys 06, 2010 3:24 pm

Aah, aivan ihana :D

Éomer ja Éowyn ovat yhdessä aika lyömättömiä sisaruksia, etenkin lapsina. Éomer on ehdottomasti yksi lempihahmoistani ja no, hän oli tässä ihan oma itsensä (ainakin niin kuin minä hänet kuvittelin). Sinun hahmosi todellakin toimivat tässä ficissä.

Joka kerta kun Théodred edes vilahtaa jossain, alan oitis manailemaan sitä, että Tolkienin piti tapattaa hänet. Ääh, hän on niin ihanan huolehtivainen serkku. Mutta, nyt hyppään asioiden edelle.
Tällainen retki oli mielestäni hyvä ficin aihe, tässä oli osaksi sellaisen pienen tunnelmapalan tuntua. Yksinkertainen juoni jonka kautta tuot esille hyvin Éomerin ja Éowynin persoonallisuuksia ja suhtautumistaan toisiinsa (ja tietysti myös muihin). Toivottavasti nyt tästä ymmärtää, mitä haen takaa.

Voisin hehkuttaa Éomeria (ja vähän Théodrediakin) loputtomiin, mutta ehkäpä minun täytyy yrittää sanoa jotain muutakin. Olen jo moneen kertaan monissa kommenteissa todennut asian, jonka totean jälleen kerran: henkilökohtaisesti pidän kaikenlaisista viittauksista, isoista tai pienistä, tulevaisuuden tapahtumiin. Tässä ficissä tuo keskustelu sota-arvista ja Éowynin vannominen, että hänkin lähtee joskus sotaan, oli jälleen yksi niistä. Pidän, pidän, pidän!

On ilmeisesti vähän kommentointitaidot ruosteessa. No, sinun "lapsesi" olivat oikein ihastuttavia ja toivon todellakin että Théodred tekee Éomerille uuden ongen ilman että Éowynin tarvitsee kovin kauaa inttää :)
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009

Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Re: Vedeneläviä (Éomer, Éowyn, G)

Viesti Kirjoittaja Leida » La Loka 02, 2010 11:06 am

Voi kiitos, Andune. :) Éomer on yksi minunkin lempihahmoistani tai oikeastaan siitä on muodostunut sellainen vasta tässä parin viime vuoden aikana. Kiva kuulla, että Éomer vastasi sinunkin mielikuviasi ja kiva kuulla, että ficci kelpasi muutenkin. Aika lailla tunnelmapalahan tämä on, olet oikeassa. Minun ficcini tuppaavat usein olemaan sitä. :)
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10

Vastaa Viestiin