Ikävä (PG-13, Finduilas)

Draamaa, angstia ja vakavia aiheita.

Valvojat: Likimeya, Andune

Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Ikävä (PG-13, Finduilas)

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Author: Nerwen
Rating: Miksi tämä ei monen vuoden jälkeenkään ole yksinkertaista… PG-13?
Pairing: Pienen pieni Finduilas/Denethor
Genre: Angst
Warnings: No, tämä on angstia.
Disclaimer: Kaikki hahmot ovat kunnioitettavan professori Tolkienin luomia, ja itse vain pidän hieman hauskaa hahmojen kustannuksella.
Summary: Finduilas ei kuulu minnekään.
Feedback: Enemmän kuin mieluusti!
A/N: Tämä pamahti päähäni kun olin kävelemässä, ja sitten se piti aivo-oksentaa saman tien paperille. Ehkä sitä pitäisi mennä lenkille useammin, jos sen jälkeen saa tekstiä aikaan tähän tapaan… Postasin tämän nyt saman tien, toivottavasti ei ole kamalasti virheitä - taustatutkimukseen käytin ehkä huikeat viisi minuuttia kun tarkistin Finduilasin kuolinvuoden, Boromirin iän ja Ivrinielin nimen. Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 2987 tai 2988, vähän ennen Finduilasin kuolemaa.


Ikävä


Puutarha oli hiljainen ja autio, vailla ääniä. Talven ilta oli viileä, taivas idässä mustaa ja tummansinistä, täysikuu täydellisen pyöreä, kelmeänkeltainen. Tähtiä ei vielä näkynyt, lännen taivas leiskui purppuraa.

Finduilasin silmät tähysivät kuitenkin etelään. Hän käveli edestakaisin puutarhan lehdettömien puiden välissä, antoi märän, kuolleen ruohon maiskahdella askelissaan ja kastella helmansa. Minas Tirithin ylimmältä tasolta näki kauas: Varjovuoret idässä, Anduin tummana nauhana alhaalla laaksossa. Etelässä oli kellanvihreää silmänkantamattomiin – ei kallioita, joita vasten aallot puskivat, ei vaaleaa, hienoa hiekkaa, ei edes suolan tuoksua. Niin kauas Minas Tirithistä ei nähnyt. Finduilas oli häkissä, laaja puutarha tuntui liian pieneltä, hänen silmänsä eivät nähneet kyllin kauas, pois tästä maasta. Näkymättömät seinät saivat hänen olonsa tukalaksi, hänen kurkkuaan kuristi ja hänen rintansa päällä oli paino. Ilma ei ollut kyllin suolaista hengitettäväksi, tuuli tuoksui väärältä, tunkkaiselta. Tämä ei ollut hänen kotinsa.

Finduilas ei kuulunut minnekään.

Hän puristi hartiahuivin tiukemmin ympärilleen ja suuntasi askeleensa kohti Ecthelionin tornia. Se oli korkean kaupungin korkein paikka, sieltä näki kauemmaksi kuin mistään muualta. Sekään ei silti ollut tarpeeksi korkea – sieltäkään ei nähnyt merta.

Dol Amroth oli muutaman päivän matkan päässä, meren rannalla, maailman kaunein kaupunki – siellä oli ollut koti. Se oli ollut paikka, jonne Finduilas oli kerran kuulunut. Se ei ollut koti enää. Äiti oli kuollut kesällä, isä oli jo vanha. Ivriniel ei ollut enää pitkään aikaan asunut kotona, ja Finduilas itse oli muuttanut Minas Tirithiin, Gondorin Valkeaan Kaupunkiin, jo kaksitoista vuotta sitten. Hänellä oli aviomies ja kaksi poikaa, ja Minas Tirithin olisi pitänyt olla hänelle koti. Finduilas rakasti Denethoria ja lapsiaan, mutta oli aikoja, jolloin hän ei mahtanut itselleen mitään. Joinakin päivinä idän mustat vuoret olivat liian lähellä, itätuuli toi mukanaan pahoja aavistuksia ja koko maailma näytti harmaalta.

Ecthelionin tornin ovi oli painavampi kuin ennen, tai ainakin sen avaaminen oli paljon vaikeampaa. Finduilas katsoi ylös johtavia portaita ja mietti, olisiko kiipeäminen vaivan arvoista. Osa hänestä tiesi, että tornin huipulta löytyisi vastauksia, ettei sieltä näkisi juuri enempää kuin puutarhastakaan, mutta hänen toinen puolensa ei voinut uskoa, etteikö torni tällä kertaa olisi vähän korkeampi – juuri sen verran, että sieltä näkisi sillan, jonka kuu heitti aaltojen pintaan ja lokit kallioilla. Finduilas veti syvään henkeä, vaikka ilma tuntui väärältä hänen sieraimissaan, ja koetti olla välittämättä siitä, että hänen oli vilu.

Tällä kertaa torni oli varmasti kasvanut, Finduilas totesi itselleen kiivetessään ylöspäin. Portaita ainakin oli enemmän kuin viimeksi, hänen jalkansa tuskin jaksoivat nousta enää yhtäkään, mutta jokin voima sai ne liikkeelle. Hänen helmansa tuntuivat kovin painavilta, puutarhan kura tuntui lisänneen hänen pukunsa painoa huomattavasti. Finduilas pysähtyi hetkeksi ja veti kampauksesta karanneet mustat suortuvat kasvoiltaan. Hän puuskutti, ja hänen kätensä tärisivät hienoisesti. Jos torni kerran oli muuttunut korkeammaksi, hän voisi tällä kertaa hyvinkin pystyä näkemään meren. Ehkä hänen toiveensa vihdoin toteutuisi. Uuden päättäväisyyden tuomin voimin Finduilas otti seuraavan askeleen.

Lopulta, ikuisuuden kuluttua, portaat loppuivat ja hän oli huipulla. Helpotuksen huokaus karkasi Finduilasin huulilta. Hän oli perillä. Muutamalla hätäisellä harppauksella hän oli eteläisen ikkunan luona.

Maisema oli sama kuin aina ennenkin.

Tie erottui kapeana viivana joen vierellä, ruskeanharmaat maat jatkuivat näkökyvyn äärirajojen ylitse. Tie vei kotiin, merelle – Pelargiriin ja Dol Amrothiin, etelään, minne Finduilasilla ei enää ollut asiaa; maailmaan, missä hän kerran oli ollut vapaa. Oli vaikea muistaa, millaista oli hengittää esteettä, tuntematta idän varjoa joka hengenvedolla, varjoa, joka täytti hänet sisältä päin. Tuskastuneena Finduilas löi nyrkkinsä ikkunan karmiin. Jos askelmia oli ollut enemmän, miksi maisema oli pysynyt samana? Pari kiukkuista kyyneltä karkasi hänen poskilleen. Hänen käteensä koski. Hän ei näkisi merta enää koskaan. Hän oli vankina – kiven varjon alla, kivisessä kaupungissa, vuoren syrjässä – eikä paluuta olisi. Itätuuli tarttui hartiahuiviin ja yritti viekoitella sen hänen ympäriltään, paha itätuuli, joka myrkytti ilman.

”Äiti? Isä sanoi, ettei sinun ole hyvä nousta vuoteesta.”
Finduilas käännähti ympäri ja pyyhki kiivaasti silmiään. ”Boromir! Sinun ei ole lupa tulla tänne yksinäsi.”
Poika seisoi vakaasti paikallaan rappusten yläpäässä ja katsoi äitiään värähtämättä. Niin samannäköinen… ”Mutta sinä olet täällä myös”, Boromir huomautti.
Finduilas nyökkäsi ja kääntyi taas tuijottamaan ulos. ”Niin, niin minä taidan olla.”
”Minä näin, kun menit sisään tornin ovesta. Isä sanoi, että sinun pitäisi levätä, että paranet.” Boromir ei antanut periksi. Yhdeksänvuotias oli perinyt isänsä itsepäisyyden ja pituuden. Hänestä tulisi hyvä käskynhaltija, Finduilas mietti. Ajatus sai heikon hymyn hänen kasvoilleen. Hänen pieni poikansa, niin vahva ja urhea. Mutta itätuuli oli vahva sinä iltana, se hyyti luita myöten, teki säröjä sieluun ja täytti syntyneet raot pelolla. Finduilas tuijotti silmä kovana etelään aivan kuin sieltä saapuisi puhdas tuuli vain, jos hän toivoisi sitä tarpeeksi. Miksi kuunkajo ei voinut osua laineisiin, puhdistaa hänen uupunutta mieltään?
”Äiti, sinun pitää tulla. Täällä on kylmä, ja olet jo valmiiksi vilustunut. Mennään takaisin sisään.”
”Minä en näe merta”, Finduilas henkäisi ja nojasi kiivaasti ikkunalautaan. Epätoivo puristi hänen sisintään kovin kourin. Hän ei saanut henkeä.

Lämmin, pieni käsi asettui hänen kyynärvarrelleen ja Boromir katsoi häntä huolestunut, vähän pelokas katse harmaissa silmissään. ”Äiti.”
Finduilas pakotti huulilleen hymyn. Hän oli äkkiä kauhistuttavan väsynyt. ”Älä murehdi, rakkaani. Sinun kuuluu olla iloinen.”
Boromir katsoi hetken lattiaan ennen kuin kohotti silmänsä takaisin äitiinsä. Pojan ilme oli alakuloinen. Finduilas silitti tummia, pehmeitä hiuksia ja vastasi Boromirin katseeseen. ”Mikä hätänä?”
”En voi olla iloinen, jos sinä olet onneton. Mennään sisälle, äiti. Isä tulee päälliköiden luota aivan pian.” Boromir otti Finduilasin käden omaansa, ja vasta nyt Finduilas tajusi kuinka kylmiksi hänen sormensa olivat ulkona muuttuneet. Pojan käden lämpö tuntui ihanalta.
”Hyvä on, Boromir. Mennään, mutta ei liian nopeasti. Minua väsyttää.”
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Wolffi
Örkki
Viestit: 37
Liittynyt: Ma Touko 27, 2013 8:20 pm

Re: Ikävä (PG-13, Finduilas)

Viesti Kirjoittaja Wolffi »

Sain melkein itkukohtauksen lukiessani tätä.

Olipas Finduilas kärttyinen :D Olen aina kuvitellut hänet hiljaiseksi ja lempeäksi, mutta kukapa tietää...

Boromir oli ihana ja juuri semmoinen tuittupää, kun Denethorkin. (Mistä minä sen tiedän? 0.o)
Ezellohar
Puolituinen
Viestit: 344
Liittynyt: Ma Marras 18, 2013 4:06 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Ikävä (PG-13, Finduilas)

Viesti Kirjoittaja Ezellohar »

Oioi, miten upea teksti! Aivan ihana, ihan tulee kyyneleet silmiin. :')
Boromir on yksi mun lempparihahmoista! Minusta oot tosin hyvin kuvaillu Finduilasia, just tuollaiseks oon itekin hänet kuvitellut. Ja Boromir on niin hurjan suloinen ja samalla on sydäntä raastavaa, kun äiti on poissaoleva ja kaipaa jonnekin muualle. Ja teksti oli sopivan pituinen, juuri kiva tuollainen katsahdus menneeseen, joka kuitenkin niinkin lyhyessä ajassa ehtii avaamaan tosi paljon Finduilasin hahmoa lukijalle.
"The Ring! Is it not a strange fate that we should
suffer so much fear and doubt for so small thing?"

- Boromir

.::Vuoden Tulokas 2014::.
Aiwendil
Samooja
Viestit: 417
Liittynyt: Ma Maalis 04, 2013 3:57 pm
Paikkakunta: Ent'asumus

Re: Ikävä (PG-13, Finduilas)

Viesti Kirjoittaja Aiwendil »

Se oli oikein hieno ficci. :) Pidin kovasti tunnelmasta. Saatoin samastua Finduilasiin, jollain oudolla, kaukaisella tasolla, kerran olen itsekin rakastunut veteen (yhteen mukavaan järveen tossa puolen tunnin ajomatkan päässä, jossa meidän kesämökkisaari on), ja on ihan kamalaa lähteä sieltä. Se on niin ihana tunne, kun herää siihen ääneen, kun aallot hajoo rantakiviin tai lokit juttelee keskenään... Mutta ficistä vielä, ei eksytä liian kauas. Tuo kohta, kun Finduilas käveli torniin, se oli aivan ihana. Lempikohtani. Hienoa kuvailua, kannattaa aina välillä eksyä Mordoriinkin ;)
Tämän parempaa kommenttia en valitettavasti saa aikaan... Ja ai niin, Boromir oli aivan ihana! :) -Aiwen
"I do not have a poetic bone in my body
and I don't want to say you left -
but my heart is no longer in my chest."

Kälätäti 2014 Kiitos kaunis!
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Re: Ikävä (PG-13, Finduilas)

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Voi, ihanaa, isot kiitokset kommenteista!

Wolffi, mahtavaa jos tämä sai tunteet pintaan. Finduilasista olet ihan oikeassa siinä, että ainoa kuvaus, mikä hänestä kunnolla löytyy, on että hän oli lempeä. Itse en tavoitellut kärttyistä, vaan enemmänkin epätoivoista - Finduilasin on tarkoitus olla aivan lähellä kuolemaansa, sairautensa pauloissa. Voi olla, että hän näyttäytyi vähän kärttyisenä, täytyypä katsoa ja miettiä tältä kantilta (minua kiinnostaa suunnattomasti se, mitkä asiat ihmiset lukevat eri tavalla). Hienoa, jos tykkäsit Boromirista!

Ezellohar, hienoa jos tämä kosketti. Finduilas on jännä hahmo, joskus pelkäsin kirjoittaa häntä, mutta tartuin sitten haasteeseen ja kirjoitin pitkän ficin, missä hän oli toinen kertojahenkilöistä (se ficci löytyy tuolta Rivendellin puolelta, vähän täytyy mainostaa :wink: ), ja oli jotenkin tosi mukava palata häneen tässä. Ihanaa, että tykkäsit Boromirista, yritin kovasti saavuttaa lukijan myötätuntoa Boromiria kohtaan, kun äiti käyttäytyy kummallisesti.

Aiwendil, kiitos. Hyvä, jos Finduilas oli samastuttava! Tiedän, että itselleni hän on, merenrannalta kun sisämaahan muutin tuossa jokunen vuosi sitten. Ei se järvi vaan yksinkertaisesti ole sama asia kuin meri, ja suolaista tuulta on oikeasti joskus ikävä. Hienoa, jos tykkäsit kuvailuista ja Boromirista :D
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Re: Ikävä (PG-13, Finduilas)

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Tämä oli tosi kaunis ficci (tosin en sinulta vähempää odottaisikaan ;)). Jäi NaNon takia ensin huomaamatta, mutta nyt olen lukenut tämän kahdesti ja ehkä nyt saan vihdoin sanottua jotain. Kommentointikyky on nimittäin aika ruosteessa.

En osaa oikein sanoa muuta kuin että tuo Finduilasin tuskan kuvailu meni tässä ihan nappiin, en pysty kuvittelemaan, että sen pystyisi tekemään jotenkin paremmin. Pystyn niin näkemään tuon Finduilasin sairaan, luurangonlaihan, riutuneen hahmon nousemassa portaita suurella vaivalla, kuihtuneet kasvot ja tummat renkaat silmien ympärillä... Pohdin sellaista, että ehkä nykypäivänä Finduilas saisi anoreksiadiagnoosin. Olen melko vakuuttunut siitä, että hän lopulta kuoli siihen, että lopetti syömisen. Ennen vanhaankin siis oli anoreksiaa, mutta se ei tietystikään johtunut laihuuden ihannoinnista vaan ihminen saattoi esim. kokea että syöminen tuotti tuskaa tai ettei vaan ollut nälkä.

Varmaan myös Finduilasin järki oli hieman sumentunut, kun hän kuvitteli, että torni voisi itsestään kasvaa korkeammaksi. Oikeastaan tuli sellainen olo, etten edes haluaisi tietää, miten Finduilas voi ihan niinä viimeisinä päivinään. Samalla turhauttaa, etteivät ihmiset osanneet tehdä mitään hänen hyväkseen.

Tällaista fanfiction on parhaimmillaan: herätetään eloon aihe, josta Tolkien itse kertoi ehkä yhden lauseen verran. Vetäydyn tästä odottelemaan seuraavaa ficciäsi. :)
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Re: Ikävä (PG-13, Finduilas)

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Mithrellas, kiitos! :D Ihanaa, mielikuvasi Finduilasista vastaa todella hyvin sitä, mitä itse ajattelin tätä kirjoittaessani - hän on epätoivoinen, heikko ja väsynyt, harhainenkin. Onnistuin siis tuomaan esille sen, mitä halusin, ilman että viittasin hänen ulkonäköönsä! Tuo anoreksia-ajatus on todella jännä, eikä kyllä ole minulle tullut ennen mieleen, mutta nyt kun sanoit, se sopisi todella hyvin. Finduilas oli ahdistunut ja pelkäsi, ja olisi hyvin todennäköistä, että siinä mielentilassa ei tee mieli syödä, mistä tila sitten hiljalleen pahenee edelleen ja edelleen. Ohhoh. Ja olen ihan samaa mieltä siitä, että Finduilasin kohtalo on kovin turhauttava.

Hienoa, että tykkäsit. Ja kun tuolla Rivendellin puolella siihen Éowyn-ficciini epäilin, että se olisi viimeinen minkä kirjoitan, en ole tainnut hetkeen olla nin paljon väärässä. Tekstiä nimittäin olisi tulossa enemmän kuin on aikaa kirjoittaa. Ehkä siis täältä suunnalta tulee lisää ficcejä pian. :roll:
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Vastaa Viestiin