Erun lahja ihmisille! (Arwen/Aragorn, ficlet, angst)
Lähetetty: Ti Joulu 10, 2013 2:16 pm
Kirjoittaja: Ansa
Fandom: Lord of the Rings
Paritus: Arwen/Aragorn
Vastuuvapaus: LotR hahmoineen, paikkoineen ja kaikkine muine upeine asioineen kuuluu jumalaiselle J.R.R. Tolkienille, minä vain unelmoin, leikin ja raiskaan ihan vain omaksi ilokseni.
Varoitukset: Angst
A/N: Kursivoitu kohta on suora lainaus LotRista. Tai jostain muusta Tolkienin kirjasta, en muista. Paitsi muistan vain lainauksen, lempparini ikinä. <3 Ja todella todella kovasti toivon kommenttia tähän pieneen ficlettiin. :3
Sanottiin, että varjo ei koskaan todella yltänyt sodan aikana Lórieniin. Paha oli siellä nähty ja kuultu; haltiat pelkäsivät ja epäilivät ulkomaailmaa; sudet ulvoivat metsän rajoilla; mutta Lórienin maassa ei varjoa ollut. Vaikka varjo oli maailmasta kukistettu, ja haltiat matkanneet jo kauan aikaa sitten harmaista satamista vihreille maille, eli Arwen Undómielen, elämänsä hyljänneen haltiaprinsessan sielussa lohduton pimeys. Kauan hän oli maan päällä kulkenut, ja surien hyljännyt sukunsa. Isänsä Elrond Puolhaltian ja äitinsä Celebríanin, sekä esiäitiensä lahjan, ikuisen elämän. Taakkansa kantanut ja menettänyt tulevaisuuden, mutta ei hän katunut, sillä rakkaudesta Kuninkaaseen se oli tehty. Elämäänsä jatkoi hän lapsien ja heidän lapsiensa kautta, kunnes heistäkin aika jätti. Silloin saapui pimeys, eikä se hellittänyt. Sillä Kuningas on kuollut, eikä Iltatähdellä ole enää sijaa Ihmisten maailmassa, vielä vähemmän vehreillä mailla. Levollisena tunnettu mieli muuttui levottomaksi, ja suuntasi viimeiselle matkalle; kohti Lothlórienia, ennen niin lohdullista kotia, kultaista metsää. Mutta Lórien oli tyhjä, oli rakas metsä hyljätty meren vuoksi. Aavet kuiskivat sen yhä kukkivilla kukkuloilla, kuiskivat menneitä muistoja. Sinne hän jäi ja kävi maata silmänsä sulkien. Katkeran maljan joi, kuoleman, tuon Erun lahjan ihmisille. Ja yhä kukkii Cerin Amroth, hauta jossa lepää Arwen Undómiel, kansansa Iltatähti, kaunis kuin Lúthien Tinúviel. Kukkii, kukkii kunnes maailma ja aika loppuvat.
Fandom: Lord of the Rings
Paritus: Arwen/Aragorn
Vastuuvapaus: LotR hahmoineen, paikkoineen ja kaikkine muine upeine asioineen kuuluu jumalaiselle J.R.R. Tolkienille, minä vain unelmoin, leikin ja raiskaan ihan vain omaksi ilokseni.
Varoitukset: Angst
A/N: Kursivoitu kohta on suora lainaus LotRista. Tai jostain muusta Tolkienin kirjasta, en muista. Paitsi muistan vain lainauksen, lempparini ikinä. <3 Ja todella todella kovasti toivon kommenttia tähän pieneen ficlettiin. :3
Sanottiin, että varjo ei koskaan todella yltänyt sodan aikana Lórieniin. Paha oli siellä nähty ja kuultu; haltiat pelkäsivät ja epäilivät ulkomaailmaa; sudet ulvoivat metsän rajoilla; mutta Lórienin maassa ei varjoa ollut. Vaikka varjo oli maailmasta kukistettu, ja haltiat matkanneet jo kauan aikaa sitten harmaista satamista vihreille maille, eli Arwen Undómielen, elämänsä hyljänneen haltiaprinsessan sielussa lohduton pimeys. Kauan hän oli maan päällä kulkenut, ja surien hyljännyt sukunsa. Isänsä Elrond Puolhaltian ja äitinsä Celebríanin, sekä esiäitiensä lahjan, ikuisen elämän. Taakkansa kantanut ja menettänyt tulevaisuuden, mutta ei hän katunut, sillä rakkaudesta Kuninkaaseen se oli tehty. Elämäänsä jatkoi hän lapsien ja heidän lapsiensa kautta, kunnes heistäkin aika jätti. Silloin saapui pimeys, eikä se hellittänyt. Sillä Kuningas on kuollut, eikä Iltatähdellä ole enää sijaa Ihmisten maailmassa, vielä vähemmän vehreillä mailla. Levollisena tunnettu mieli muuttui levottomaksi, ja suuntasi viimeiselle matkalle; kohti Lothlórienia, ennen niin lohdullista kotia, kultaista metsää. Mutta Lórien oli tyhjä, oli rakas metsä hyljätty meren vuoksi. Aavet kuiskivat sen yhä kukkivilla kukkuloilla, kuiskivat menneitä muistoja. Sinne hän jäi ja kävi maata silmänsä sulkien. Katkeran maljan joi, kuoleman, tuon Erun lahjan ihmisille. Ja yhä kukkii Cerin Amroth, hauta jossa lepää Arwen Undómiel, kansansa Iltatähti, kaunis kuin Lúthien Tinúviel. Kukkii, kukkii kunnes maailma ja aika loppuvat.
