Kiitos jälleen kovasti pitkistä kommenteista! Älkääkä kehuko liikaa kun saan siitä paineita.
Tämä ficci ei nimittäin parane vanhetessaan, ainakaan tyyliltään, mutta toivotaan että edes sisältö pysyy kiinnostavana.
Nerwen: Tuo Vuorten kuninkaan koti oli aika hankala kirjoittaa. Tolkienin teksteistä ei kauheasti saa vinkkiä, että miten ne tyypit asuivat, joten minulla taisi pyöriä mielessä Viikingit tv-sarja.
Mukava myös kuulla jos tuo vierailu toimi juonellisesti. Tuo kohtaus oikeastaan kirjoitti itse itsensä, enkä muista että minun olisi kauheasti tarvinnut pohtia miten tapaaminen etenisi. Tuo, että dúnedain näyttäisivät naisellisilta villi-ihmisten silmissä, oli ehkä "hieman" epä-Tolkienmaista. Mutta Tolkien on kirjoittanut yhden jutun (Tal-Elmar), missä käy ilmi se, miltä númenorilaiset (Uskolliset) näyttivät villi-ihmisten silmissä, ja siinä sanotaan he olivat ruumiinrakenteeltaan hennompia ja hoikempia ja siksi heikomman näköisiä (mutta tappelussa kuitenkin vahvempia miltä näyttävät ja ketterämpiä ja nopeampia). Joten kyllä tuosta minusta voisi päätellä, että dúnedain näyttivät heidän silmissään naisellisemmilta.
Tuo Erechin kivi ja valan vannominen oli kanssa varsin hankalaa kirjoittaa. Tavallaan tuolle kivelle olisi voinut kehittää enemmänkin sitä historiaa, mutta koska Tolkien ei siitä mitään sanonut, oli ehkä parempi jättää se vähän mysteeriksi. Joo ja Ciryon varmasti vaikuttaa lapsellisemmalta äitinsä näkökulmasta katsottuna. Mutta minä en itse asiassa kauheasti ajatellut koko asiaa – olen jotenkin koko ajan ajatellut, että hän on melko lapsellinen. Se varmaan tuossa lopussa korostui tavallista enemmän. Ciryon on kuitenkin yhä äitinsä pikku poika...
(Ja nyt minulla alkoi pyöriä päässä Tapani Kansan Äidin pikku poika... aargh.)
Leida: Mukava että ehdit kommentoimaan, vaikka kuten olen varmaan jo monta kertaa sanonut, ei haittaa vaikka joka lukua ei ehtisi kommentoida.
Vaikka onhan siitä kommentin kirjoittamisesta varmasti hyötyä, kun joutuu vähän tekemään analyysiä, niin tarina ainakin jäänee paremmin mieleen. Mukava kuulla myös että historiakatsaukset toimivat siinä 8. luvussa. Siinä historiaa olikin kyllä helpompi kuljettaa tarinan mukana, kun sitä ei ollut niin paljon, kun taas siinä Númenor-luvussa käsiteltäviä asioita oli paljon enemmän. Minusta se historian mukana oleminen kuuluu jotenkin asiaan, mikä ehkä johtuu siitä että Tolkienkin kertoi historiasta TSH:n joka käänteessä. Minua harmittaa, etten ole ehtinyt lukea Silmarillionia uudestaan, koska siitä olisi taatusti saanut vaikka mitä kivaa matskua tähän.
Niin ja mikäpä sen hauskempaa kuin kulttuurierot. Varoituksena voin sanoa, että niitä tullaan käsittelemään vielä lisää.
Joo ja luulen, ettei Isildurkaan tuossa kovin hyvin tajunnut, mitä valan vannominen oikeastaan merkitsi. Mutta kai hän jostain kuitenkin oli oppinut että pitää vedota valariin ja Eruun että valasta tulee sitova. (Jostain syystä törmään jatkuvasti tilanteisiin, joissa pitäisi mainita vala (joka vannotaan) ja vala (esim. Manwë) samassa lauseessa... Kiitos taas Tolkien kun perustit quenyan suomen kieleen!) Mukavaa jos Ciryon tuntuu uskottavalta hahmolta.
Tässä alussa hän oli vielä varsin selvä tapaus ja helppo kirjoittaa. Marillën näkökulmaa on luvassa lisää seuraavassa luvussa.
No niin, vastauksista meinasi taas tulla yhtä pitkiä kuin itse luvusta, mutta kuten olette huomanneet, minä rakastan selittää kaikkia tähän ficciin liittyviä asioita.
Tämä seuraava luku on varsin harmiton. Se on siis oikeastaan pelkkää hömppää eikä vie tarinaa eteenpäin, mutta jospa tämä nyt sitten edes syventäisi hahmoja tai jotain.
Kymmenes luku: Miruvor
Marillë koputtaa Anárionin talon oveen, ja kysyy oven avaavalta hovimestarilta, onko Elrond Peredhel paikalla. Isildurin poissaolon aikana miehillä on ollut tapana kokoontua Anárionin taloon pitämään neuvottelujaan ja viettämään aikaa niin kuin parhaaksi näkevät. Hovimestari ohjaa hänet pieneen kirjastohuoneeseen, jossa miehet istuvat. He eivät vielä ole ryhtyneet valmistautumaan illallista varten, mutta tietävät, ettei aikaa ole niin paljon, että sitä kannattaisi kuluttaa mihinkään hyödylliseen tai tärkeään tekemiseen. Anárionin, Elendilin ja Elrondin lisäksi paikalla on joitakin Pohjois-Valtakunnan ylimyksiä sekä toinen Elrondin matkatovereista, hiljainen Erestor, joka seuraa kuin varjo isäntäänsä minne tämä meneekin.
"Marillë? Miten voin auttaa?" huudahtaa Anárion yllättyneenä, kun nainen astuu huoneeseen. Miehet nousevat tuoleiltaan ja nyökkäilevät Marillëlle kohteliaasti.
"Olen hieman huolissani Isildurista", hän sanoo langolleen. Hän toivoo, että olisi saanut tavata Anárionin kahden kesken. Hänen läsnäolonsa kirjastossa tuntuu herättävän liiaksi huomiota. Vaikka miehet ovat palaavinaan takaisin keskustelujensa pariin, Marillë näkee kuinka he vilkuilevat vaivihkaa hänen suuntaansa, paitsi ehkä Elrond ja Erestor.
"Hän vaikutti väsyneeltä, mutta ei kai siinä ole mitään ihmeellistä pitkän matkan jälkeen?" toteaa Anárion.
"Minusta hän on hieman liiankin väsynyt. Hän nukahti heti kun pääsi taloon ja makaa nyt liikkumatta kuin kivi. Pelkään, että hän on sairastunut. Keski-Maan ihmiset sairastelevat tuon tuostakin, ja sanotaan, että tauti voi tarttua númenorilaiseenkin, jos tämä viettää liikaa aikaa vähäisempien ihmisten seurassa."
"No, tuskin sentään Isilduriin voisi sellainen tarttua, mutta minä pyydän mestari Elrondin paikalle."
Marillë kertoo asiansa puolhaltialle, joka kuuntelee häntä tyyni ilme kasvoillaan.
"Teillä tuskin on syytä huoleen, hyvä rouva", hän toteaa ystävällisesti, mutta nyökkää kuitenkin Erestorille, joka katoaa jonnekin. "Se lienee vain matkaväsymystä, mutta ehkäpä neuvottelut verottivat hänen voimiaan tavallista enemmän. Vuoristolaiset ovat olleet Sauronin palvelijoita, ja Isildur on varmasti joutunut työskentelemään lujasti saadakseen puhuttua heidät puolelleen. Minusta olisi kiinnostava kuulla, miten hän siinä onnistui."
"Hän voi varmasti jutella kanssanne, kun hänen voimansa ovat palautuneet."
Hetken päästä Erestor palaa mukanaan pieni lasipullo, jossa on hopeiset kuoret. Elrond kiittää ja ojentaa sen Marillëlle. "Yksi suullinen
miruvoria ja hän jaksaa osallistua illan juhlaan ja ehkä jopa nauttia siitä."
Marillë ottaa pullon vastaan epäröiden. "
Miruvoria? Meillä on kyllä tämäntapaista lääkejuomaa omastakin takaa. En vain jaksa uskoa, että siitä olisi apua tähän. Minusta kyse ei ole vain siitä, että hänen ruumiinvoimansa ovat lopussa."
"Niin taidokkaita kuin rohtomestarinne ovatkin, uskallan luvata, että
miruvor on tehossaan parempi. Ja sillä on muitakin vaikutuksia kuin ruumiinvoimien palauttaminen."
"Mestari Elrond on antanut sinulle arvokkaan lahjan", huomauttaa Elendil, joka on myös tullut kuulemaan esikoispoikaansa koskevat uutiset.
Marillë joutuu hämilleen, kun appi vihjaa hänen olleen kiittämätön. Hän yrittää korjata virheensä ylenpalttisin kiitoksin, ja lähtee sitten kiireesti takaisin kotiinsa. Kuka tietää, ehkä Elrond on oikeassa. Pian se nähtäisiin.
Kotonaan Marillë törmää ensimmäiseksi Ciryoniin, joka on tullut vaatimaan äidin lupaamaa hoitoa kämmeniensä hiertymiin. Marillë vie pojan huoneeseensa ja levittää yrttimurskaa tämän kämmenille. Hauteen tuoksu ei miellytä Ciryonia.
"Koska voin pestä tämän pois?" hän kyselee nenäänsä nyrpistellen.
"Anna sen olla illalliseen asti", sanoo Marillë kietoessaan ohutta kangasta Ciryonin käsien ympärille. "Parasta olisi pitää sitä vielä kauemmin, mutta arvaan, ettet halua mennä kädet siteissä juhlaan."
"En totisesti.
Emya? Ovathan kaikki pohjoisesta tulleet vieraat vielä Osgiliathissa? Eihän kukaan ole lähtenyt Minas Anoriin nyt, kun setämmekin on täällä?"
Marillë hymyilee pojan kysymyksille, mutta samalla hän on hieman surullinen. Hän tietää Ciryonin ihastuksesta, mutta ei voi hyväksyä sitä. Caleth on liian vanha Ciryonille, ja huhujen mukaan hänet luvattu eräälle nuorelle ylimykselle, jonka isä on Elendilin neuvonantajia. Marillë olisi toivonut Calethilla olevan riittävästi järkeä kertoa tästä Ciryonille, mutta sen sijaan neito näyttää mieluummin leikittelevän poikaparan sydämellä. Marillë voisi tietysti kertoa Ciryonille huhuista, mutta onko oikeastaan hänen asiansa levittää tietoa, joka saattaa sittenkin olla väärä? Eivätkä ihastuneet nuorukaiset aina moisista huhuista piittaa - pikemminkin liehittelevät entistä tarmokkaammin päihittääkseen kilpakosijansa.
"Suurin osa heistä on täällä yhä", Marillë kertoo. "Jotkut ovat tosin matkustaneet etelän muihin ruhtinaskuntiin, jos heillä on niissä sukulaisia. Mutta Minas Anoriin ei ole kukaan minun tietääkseni mennyt."
"Kiitos,
emya. Siinä on kaikki, mitä minun tarvitsee tietää!"
Poika lähtee iloisena odottelemaan illallisen alkamista.
Marillë palaa makuukammioon. Isildur on vaihtanut asentoa: nyt hän makaa selällään omalla puolellaan sänkyä. Marillë katselee miestä hetken, ja miettii, kannattaako hänen sittenkään herättää tätä. Tuntuu julmalta herättää mies, joka pystyy vihdoin nukkumaan useiden valvottujen öiden jälkeen. Silti, Isilduria odotetaan juhlaan, ja huhuja lähtisi liikkeelle, jos tämä ei ilmaantuisi paikalle. Ensin huolestuttaisiin kuninkaan terveydentilasta, sitten alettaisiin epäillä tämän kykyä hoitaa tehtäviään. Isilduria eivät sellaiset puheet miellyttäisi.
Marillë kumartuu sängyn ylle ja koskettaa miestään kevyesti. "
Aranya, on aika nousta."
Mies kääntyy toiselle kyljelleen ja yrittää olla piittaamatta vaimonsa patistelusta. Se on kuitenkin turha yritys, sillä hänen unensa oli kevyttä, ja nyt hän on herännyt, halusi tai ei. Hetken viivyttelyn jälkeen hän nousee istumaan ja hieroo silmiään. Hän katselee ympärilleen kummeksuen. "Onko nyt aamu? Miksi minulla on vaatteet päällä?"
"Kohta on ilta, ja
mettarën vieton ensimmäinen päivä. Jos kiirehdit, ehdit käydä kylvyssä ennen illallista. Totta puhuen, minä suosittelen kylpyä lämpimästi. Ties koska olet viimeksi peseytynyt."
"Palasinko minä matkalta tänään?"
"Kyllä, muutama tunti sitten."
Isildur istuu vuoteen reunalla ja painaa pään käsiinsä. "Ajatukseni ovat sumeat kuin syysaamu", hän huokaa.
"Sinun täytyy piristyä. Vai haluatko, että minä otan sinun paikkasi juhlaillallisella?"
"Sitähän sinä varmasti haluaisit", Isildur sanoo, hymähtäen väsyneesti. "Näin juuri unta, jossa olit anastanut minulta vallan."
"Se mahtoi olla hirvittävä painajainen."
"Näin sinut istumassa Annúminasin valtaistuimella hopeinen sauva kädessäsi."
"Sittenhän minä taisin anastaa vallan Elendililtä, enkä sinulta. Kuulehan, minulla on jotain, minkä pitäisi auttaa väsymykseen."
Isildur katsoo, kun Marillë ottaa pienen pullon lipaston päältä, ja hänen kiinnostuksensa herää.
"Yksi suullinen tätä pitäisi riittää", neuvoo Marillë.
"Riittää mihin? En arvannut, että ryhdyt heti vallananastuspuuhiisi myrkyttämällä minut."
"Se on vain
miruvoria, jota sain Elrondilta", Marillë sanoo ja ojentaa pullon miehelleen.
"Vain
miruvoria?" Isildur katsoo pulloa epäluuloisesti. "Eivät haltiat anna
miruvoria ihmisille. Kuolevaisiin ei kannata haaskata mitään niin arvokasta. Mitä oikein teit saadaksesi tämän?"
"Elrond vain antoi sen minulle. Maista nyt, ehkä se tehoaa."
Isildur tyhjentää pullon yhdellä kulauksella.
"Yksi suullinen!" huudahtaa Marillë, liian myöhään.
"Ei siinä ollut enempää", väittää Isildur. Hän laskee pullon vuoteelle. Hetken hän tuijottaa hämmentyneenä eteensä mitään näkemättömin silmin. Mutta sitten hänen katseensa kirkastuu. "Se maistui hyvältä."
"Tunnetko olosi yhtään pirteämmäksi?" kysyy Marillë toiveikkaana.
"Totisesti."
Mies nousee vuoteelta. Hän vie pullon takaisin lipaston päälle ja tutkailee sitä hetken. Hän kääntyy katsomaan Marillëa, ja hymyilee hieman. "Luulen, että sinun täytyy hurmata Elrond antamaan meille vielä toinenkin pullollinen. Ja miksei kolmaskin. Minä nimittäin pidän tästä juomasta kovasti."
"Ei minun tarvinnut häntä hurmata – hän oli vain huolissaan sinusta, luulen. Ja jos tuo juoma todella on niin arvokasta, en usko, että hän antaa sitä lisää aivan tuosta vain."
Isildur palaa Marillën luo. Hän katselee naista hetkisen silmät liekehtien.
"Oletko sinä varmasti kunnossa?" Marillë kysyy. "Meidän pitäisi alkaa valmistautua illallista -"
Mies nostaa sormensa ja painaa sen lempeästi vaimonsa huulia vasten. "Sinä puhut liikaa."
Sitten hän kuljettaa sormiaan hitaasti pitkin naisen kasvoja ja leukaa, koetellen piirteitä kuin näkisi ne ensimmäistä kertaa vuosikausiin. Hänen kätensä vaeltavat sitten alemmas, ja lopulta hän asettaa ne naisen vyötärölle, ja vetää tämän lähelleen. Hän kumartuu suutelemaan vaimoaan, hellästi ja tutkiskellen. Marillë saattaa yhä maistaa miruvorin hedelmäisen maun miehen suussa, ja hän on samaa mieltä kuin miehensä: se todella on hyvänmakuista.
Marillë ei ole varma, paljonko aikaa on kulunut, kun hän viimein vetäytyy kauemmas miehestä. "Sinun täytyy kiirehtiä kylpyyn, jos aiot ehtiä juhlaan ajoissa", hän toteaa hieman hengästyneenä.
"Minä olen kuningas. Minä päätän, koska juhlat alkavat, eivätkä ne ala ennen kuin minä olen paikalla. Mutta kylpy – se kuulostaa hyvältä. Ja sinä tulet kanssani."
"Isildur... Minä haluaisin, mutta etkö näe, että olen jo peseytynyt ja että hiukseni on laitettu iltaa varten?"
"Minusta ne ovat kauniimmat vapaana", mies tokaisee. Hän etsii yhden kampausta koossa pitävistä hiusneuloista ja vetäisee sen näppärästi pois paikoiltaan. Marillë älähtää ja koskettaa kampauksesta irronneita suortuvia, mutta mies vain nauraa. "Nyt sinä tulet kanssani, vai haluatko että kannan sinut?"
Päätöksen tekeminen on joskus helppoa, kiitos Isildurin. Marillë päättää unohtaa velvollisuudet, ja antaa miehen johdattaa itsensä alimpaan kerrokseen, jossa heidän yksityinen kylpylänsä on.
* * *
Juhlaillallinen järjestetään Tähtien Kupolissa, Anduinin ylittävän sillan puoliväliin rakennetussa kuninkaiden palatsissa. Se on täynnä väkeä, ja iloinen puheensorina vaimenee hetkeksi, kun Gondorin toinen kuningas suvaitsee viimein kunnioittaa juhlaväkeä läsnäolollaan. Marillë tuntee ihmisten katseet itsessään, kun hän astelee miehensä rinnalla saliin. Hänen hiuksensa ovat yhä märät, eikä mikään määrä puuteria olisi saanut peitettyä pitkäksi venyneen kylpyhetken jäljiltä punoittavia poskia. Hän pelkää pahoin, että hänen on kohta ryhdyttävä etsimään itselleen uutta kamarineitiä, sillä Gilieth melkein pyörtyi nähdessään millaisessa tilassa Marillë oli vain hetkeä ennen illallisen alkua. Tämänpäiväinen saattoi hyvinkin olla viimeinen pisara neidille.
Isildur näyttää normaalilta komealta itseltään. Hän on peitellyt hiustensa kosteutta sitomalla ne takaa poninhännälle, aivan kuin olisi sotilas taisteluun lähdössä, mutta kuninkailla on kuninkaiden oikut, eikä väki pelkästään sen vuoksi olisi osannut epäillä mitään. Hymy kuitenkin paljastaa hänet. Kaikki tietävät, että Elendilin vanhempi poika on vakavaluonteinen, ja jos hän hymyilee, siihen voi olla syynä vain nainen tai viini, tavallisesti molemmat.
Ainakaan rouvilta eivät loppuisi puheenaiheet kesken tänä iltana, Marillë huokaa itsekseen asettuessaan pöydän päähän miehensä rinnalle. Hän huomaa, että mestari Elrond on laitettu istumaan pöydän sivulle hänen viereensä. Haltia katsoo naista lievää kiinnostusta silmissään. Marillë pohtii, mahtoiko mestari tietää, että
miruvor voisi aiheuttaa tällaista? Tätäkö tarkoitettiin, kun sanottiin, että
miruvor auttaa miestä kestämään silloin, kun hänen ruumiinsa on jo valmis antamaan periksi? Marillë näkee Erestorin herransa toisella puolella, ja tämän kasvot paljastavat enemmän kuin Elrondin. Huvittunut hymy karehtii nuoremman haltian huulilla.
"Ilahduttavaa nähdä, että Isildur on jaksanut tulla juhlaan", toteaa Elrond.
"Niin... hieman myöhässä tosin. Olen pahoillani, että jouduitte odottamaan. Hän, tuota, tarvitsi hieman aikaa valmistautumiseen."
"Ymmärrän... Entä
miruvor? Kokeiliko hän sitä?"
"Hän joi kaiken", tunnustaa Marillë.
"Niinkö?" Elrond katsahtaa Marillën ohi Isilduriin, joka lusikoi jo hyvällä ruokahalulla alkupalaksi tarjoiltua keittoa.
"Onko se vaarallista? Sanoitte, että yksi suullinen riittää."
"Minulla ei ole paljonkaan tietoa
miruvorin vaikutuksista ihmisiin. En usko, että siitä on suoranaisesti vaaraa, mutta olisin hyvin kiitollinen, jos saisin teiltä raportin."
"Raportin?"
"Niin,
miruvorin vaikutuksista. Oletteko havainnut mitään poikkeavaa aviomiehenne käytöksessä sen jälkeen, kun hän joi pullollisen?"
Marillë laskee katseensa, tietäen hyvin olevansa vielä paljon punaisempi kuin hetki sitten tullessaan puolijuoksua saliin. Hän on kuulevinaan vaimean tyrskähdyksen Elrondin toiselta puolelta. Puolhaltian itsensä kasvoilla ei näy mitään merkkiä siitä, että hän pilailisi Marillën kustannuksella.
"Keittoni jäähtyy... Kenties voimme palata aiheeseen huomenna?"
"Toki. Luulen, että juoman vaikutus kestää ainakin huomiseen, joten on vain hyvä, jos olette valmis jatkamaan miehenne havainnointia siihen asti."
Illallisen jälkeen on huvitusten aika. Suurin osa miehistä suuntaa Anduinin itärannalle, jossa järjestetään perinteinen
mettarë-juhlien ensimmäisen päivän jousiammuntakilpailu. Suurin osa naisista jää kuitenkin Suureen Saliin seuraamaan lasten valmistamia musiikki- ja lauluesityksiä ja pieniä näytelmiä. Ciryonkin jäisi mielellään, sillä hän näkee Calethin asettuvan salin laidoille asetetuille tuoleille ystävättäriensä kanssa, mutta ne ajat, kun hän saattoi jäädä illaksi äitinsä helmoihin, ovat lopullisesti takanapäin. Nyt hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin seurata isäänsä ja veljiään, jotta ei joutuisi kuuntelemaan pilkkalauluja seuraavien kymmenen vuoden ajan.
Ciryon ei pidä kilvoittelusta, ja on aina tehnyt kaikkensa välttääkseen kilpailuihin osallistumisen. Niitä kutsutaan leikkimielisiksi, mutta jokainen, joka niitä on joskus seurannut, tietää että ne ovat
dúnedainin keskuudessa toiseksi totisin tapa viettää aikaa sotimisen jälkeen. Kenellekään ei kelpaa muu kuin voitto, ja tappiota on mahdoton niellä. Kyyneleitä nähdään enemmän kuin hautajaisissa ja ilmassa lentelevät kiroukset saisivat varmasti paatuneimmatkin örkit vapisemaan.
Kesäisin Anduinilla järjestettävät soutukilpailut ovat suuri tapahtuma, johon jotkut harjoittelevat vuoden ympäri. Se että isä pakotti Ciryonin soutamaan isoa laivaa, saattoi olla merkki siitä, että hän odottaa Ciryonin osallistuvan seuraavan kesän soutuihin. Elendur ja Aratan ovat tähän asti pitäneet yllä Minas Ithilin kunniaa, mutta kenties isä suunnittelee seuraavaksi kesäksi kahta joukkuetta: Aratan ja Carastion yhdessä veneessä, ja Elendur ja Ciryon toisessa. Siitä tulisi silkkaa painajaista. Aratanin riemulla ei olisi rajoja, kun hän pääsisi päihittämään kummatkin veljensä.
Ilta on pimentynyt, ja kilpailualueelle tuovat valoa vain muutamat kentän reunoille sytytetyt lyhdyt ja soihdut. Se on koko kilpailun idea – kyky nähdä pimeässä erottaa mestarit huvikseen urheilevista. Ja hyvin tiedetään, että örkit hyökkäävät mielellään iltahämärissä ja öisin, jolloin niiden näkö on parempi kuin ihmisillä, ja siksi taito osua maaliin pimeässäkin on elintärkeä. Ciryon ei tosin usko, että hänen kykynsä nähdä pimeässä tulee yhtään paremmaksi, vaikka hän kuinka harjoittelisi ammuntaa öisin. Sitä paitsi hänen kätensä ovat yhä kipeät soutamisen jäljiltä. Hänen tekee kovasti mieli pyytää isältä vapautusta kilpailusta, mutta hän pelkää liikaa tulevansa torutuksi. Isä itsekin näyttää osallistuvan: hän tutkii juuri tarjolla olevia jousia ja etsii niistä itselleen mieluisinta. Se on hieman erikoista, sillä kilpailemista pidetään nuorten miesten ajanvietteenä. Anárion päättää seurata veljensä esimerkkiä.
Maalitauluja on alkukierroksilla neljä, ja neljä miestä asettuu ampumaan yhtä aikaa. Alkukierroksilta jatkoon selviää kaksitoista parhaat pisteet ampunutta. Finaalissa kukin ampuu omalla vuorollaan kolme nuolta, ja joka kierroksella kaksi huonoimmat tulokset saanutta joutuu jäämään pois seuraavalta. Ciryon karsiutuu jo alkukierroksilla eikä ole siitä ollenkaan pahoillaan. Erityisen helpottunut hän on siitä, ettei isä näytä edes huomaavan Ciryonin heikkoa suoritusta. Hän on täysin keskittynyt omiin suorituksiinsa, ja ampuu poikkeuksellisen hyvin. Hän johtaa kilpailua selvästi finaalin alkaessa.
Serkku Meneldil ei ole tunnettu hyvistä taistelutaidoistaan, ja sen vuoksi onkin pieni ihme, että hän selviytyi kahdentoista parhaan joukkoon. Nyt hänen hermonsa alkavat kuitenkin pettää, ja kun tulee hänen vuoronsa, hän lähettää kaksi nuolistaan kokonaan ohi maalitaulun.
"Tuohan ampuu kuin puolisokea örkki päivänvalossa!" huudahtaa Aratan ja puhkeaa raikuvaan nauruun, johon Carastion yhtyy. Ciryonkin naurahtaa, sillä edes hän ei olisi ampunut ohi taulun.
Kun Aratanin vuoro tulee, hän astelee ampumapaikalle rehvakkaasti ja kumartelee hurraaville katsojille. Hän ampuu kuitenkin keskinkertaisesti. Viimeisen nuolen kohdalla hänen keskittymisensä herpaantuu ja nuoli osuu juuri ja juuri maalitaulun reunaan eikä siitä heru pisteitä lainkaan.
Aratan kääntää tulistuneen katseensa Meneldiliin. "Tuo tuossa häiritsi minua tahallaan! Hän yskäisi juuri kun olin päästämässä irti nuolesta! Se olisi muuten ollut napakymppi!"
"En varmasti!" kiistää Meneldil.
"Valehtelija! Sinun oli pakko pilata minun kisani, kun tunaroit ensin omasi!" Aratan huutaa. Hän astuu Meneldilin luo ja tönäisee tätä rajusti. Meneldil horjahtaa, mutta korjaa asentonsa nopeasti, ja tönäisee Aratania vuorostaan. Sitten alkavat nyrkiniskut sadella puolin ja toisin. Ympärillä seisseet miehet menevät väliin ja erottavat tappelevat kuninkaanpojat toisistaan.
Anárion kävelee tappelupukareiden luo vihastuneena. "Mikä teitä kahta vaivaa? Aina toistenne kimpussa! Tämän kilpailun on tarkoitus olla mukava leikki, ja te käyttäydytte kuin kyse olisi elämästä ja kuolemasta."
"Mutta
atar, minä en tehnyt mitään!" valittaa Meneldil.
"Minä näin kyllä, kuinka sinä tönäisit Aratania. Älykäs mies olisi ratkaissut tilanteen puhumalla."
"Puhumalla tuolle raivohullulle! Pitäisikö minun puhumalla taistella örkkejäkin vastaa, pyytää että ne jättäisivät meidät rauhaan, kun emme ole tehneet niille mitään pahaa!"
"Aratan ei ole örkki. Hän ymmärtää kyllä puhetta", Anárion sanoo.
Ciryon ei olisi asiasta niin varma. Aratan puhisee yhä raivosta, kädet ovat nyrkkiin puristetut ja silmät palavat vihasta, kun Yúlaner ja Carastion pitelevät hänestä kiinni. Ja kaiken aikaa isä on tyynesti seurannut tilannetta sivusta, omituisen hyväntuulisen oloisena. Normaalisti hän olisi tässä vaiheessa räyhännyt täyttä päätä Aratanille, uhkaillut perinnöttömyydellä ja maasta karkotukselta.
Lopulta isä astuu veljensä rinnalle. "Niin rattoisaa kuin tämän keskustelun seuraaminen onkin, niin eiköhän jatketa kisaa? Teidät kaksi on tietysti hylätty, mutta meillä muilla on vielä työsarkaa edessä. Carastion, taitaa olla sinun vuorosi?"
Anárion tuijottaa veljeään hämmästyneenä. "Kuka olet ja mitä olet tehnyt veljelleni?"
"Minulla on vain ollut erittäin
antoisa juhlapäivä tähän asti, kiitos rakkaan vaimoni."
"Säästä meidät yksityiskohdilta", Anárion huoahtaa silmiään pyöräyttäen. "No niin, jatkakaamme sitten."
Ciryon seuraa kilpailun loppuun. Isä voittaa ylivoimaisesti. Edes Elendur ei pysty haastamaan häntä. Se on omituista, koska jousiammunta ei ole koskaan ollut isän vahvin laji. Elendil ja Elrond tulevat onnittelemaan voittajaa.
"Näyttää siltä, että saat tästä uuden luvun teokseesi, joka käsittelee
miruvorin vaikutuksia ihmisiin", tokaisee Elendil huvittuneena Elrondille.
"Mitä?
Miruvoria?" huudahtaa Elendur närkästyneenä. "
Atar, oletko sinä juonut sitä? Sitten olet saanut epäoikeudenmukaista etua kilpailuun. Minä olen lukenut siitä – se palauttaa väsyneen voimat ja parantaa keskittymistä ja kestävyyttä."
"Ei siitä ole kyse", väittää isä, mutta turhaan. Totuus on tullut ilmi. On onni, etteivät kaikki ole sitä kuulemassa, sillä voitto olisi tällöin ehkä riistetty kuninkaalta – tai ainakin se olisi pitänyt riistää. Harva uskaltaisi suututtaa kuninkaan leikkimielisen kilpailun vuoksi. Ciryon tosin arvelee, ettei isä tässä mielentilassa suuttuisi mistään. "No voi olla, että se auttoi hieman", myöntää tämä lopulta. "Mutta kuulkaa, mestari Elrond? Miten paljon tulisi
miruvorin hinnaksi, jos ostaisimme sitä koko armeijan tarpeisiin? Ei tietenkään jokapäiväiseen käyttöön, vaan hätätilanteiden varalta. Se on monin verroin parempaa kuin meidän vastaava lääkejuomamme!"
"Pelkään, ettei sellainen kauppa kävisi laatuun", toteaa Elrond pahoitellen. "Lakimme kieltävät sen myynnin ihmisille, emmekä saisi edes lahjoittaa sitä muille kansoille. Mutta vaikka olisi toisin, tulisi kaupan hinnasta niin suuri, että huomaisitte etujen häviävän haitoille.
Miruvor ei paranna miesten suoriutumista taisteluissa, jos niin oletatte."
"Jousiammuntakilpailulla on vähän tekemistä oikean sodan kanssa", jatkaa Elendil. "Minä seurasin käyttäytymistäsi tämän kilpailun aikana, ja pistin merkille, ettet kiinnittänyt paljonkaan huomiota siihen, mitä ympärilläsi tapahtui. Sen minkä keskittymisessä voitit, hävisit valppaudessa. Ja sodassa tarkkaamaton soturi on kuollut soturi."
"Saatat olla oikeassa,
atar", myöntää isä. "Kenties en ajatellut asiaa loppuun asti. Mutta hyötyä
miruvorista kuitenkin on, jos ei ehkä taistelukentällä."
Miehet alkavat hiljalleen valmistella lähtöä takaisin Tähtien Kupoliin tai suoraan kotiinsa, jos juhlatuuli on kilpailun myötä kaikonnut. Ciryon on kahden vaiheilla, mitä tehdä, sillä hän ei usko Calethin enää olevan juhlasalissa. Ja juuri kun neito on käynyt hänen ajatuksissaan, hän kuulee tutun äänen takaansa.
"Ciryon! Vihdoin kohtaamme jälleen!"
Se on Caleth. Ciryon kääntyy nopeasti, yllättyneenä ja ilahtuneena, ja näkee neidon, joka on kaiketi Ciryonin huomaamatta tullut seuraamaan kilpailun loppuvaiheita ystävättäriensä kanssa.
"Caleth! Olen kaivannut teitä!" hän huudahtaa. Ciryon katsoo ympärilleen, ja näkee että isä ja Elendur ovat jo hyvän matkan päässä kävelemässä kohti siltaa. Hän pyytää neidon kuitenkin sivummalle, pois tieltä, joen rannalla kasvavien pajupensaiden katveeseen.
"Olisin tullut puhumaan teille jo aiemmin, mutta en saanut tilaisuutta", Caleth sanoo.
"Ei se haittaa. Ehdimme vielä. Miten olette voinut poissaoloni aikana?"
He vaihtavat kuulumisensa. Ciryon kertoo matkasta, mutta vain pääpiirteissään ja on vaitonainen kaikesta siitä, mitä Vuorten kuninkaan kodissa tapahtui. Vasta kun melkein kaikki väki on mennyt, Ciryon tarjoutuu saattamaan neidon majapaikkaansa. Hän tarjoaa neidolle käsivartensa ja tämä tarttuu siihen tyytyväisenä hymyillen. He kävelevät sillan yli tähtien valaiseman taivaan alla.
Caleth perheineen asuu talossa, joka kuuluu eräälle heidän sukulaiselleen. Se on kaksikerroksinen, tavallinen ylhäisöperheen koti, jollaisia on useita sen kadun varrella. Parissa ikkunassa palaa valo, mutta Ciryon ei näe ihmisiä sisällä. Etupihaa koristavat suuret ruusupensaat, jotka tosin tähän vuodenaikaan eivät ole kukassa.
"Pian te jatkatte matkaanne Minas Anoriin", toteaa nuorukainen apeana.
"Meillä on kuitenkin muutama päivä aikaa", sanoo Caleth ja hymyilee pienesti.
Ciryonista se on liian vähän. Hän pohtii hetken ja sanoo sitten toiveikkaasti: "Ehkä voisin pyytää isältä lupaa lähteä Minas Anoriin. Me käymme siellä usein. Voisin varmasti lähteä ja viettää jonkin aikaa setäni hovissa. Sillä tavoin voisimme yhä tavata toisiamme."
"Luuletteko että isänne antaa luvan?"
"Ehkä, jos hänen hyvä tuulensa jatkuu."
"Toivokaamme sitä yhdessä!"
Ciryon katsoo Calethin harmaisiin silmiin ja äkkiä hänestä tuntuu, että neito odottaa jotakin. Hän pelkää erehtyvänsä, ja siksi hän päättää edetä varoen. Hän ottaa askeleen lähemmäs neitoa, ja hetken emmittyään hän nostaa kättään ja koskettaa tämän silkkisiä hiuksia, jotka laskeutuvat vaaleana huntuna hänen harteilleen. "Sanoinko jo aiemmin, että te näytätte minusta aivan Tar-Mírieliltä?"
"Ette, mutta minä arvasin kyllä ajatusenne. Älkää puhuko siitä enempää. Jos haluatte kuvitella, että olen uudestisyntynyt Tar-Míriel, ja vain siitä syystä tutustumisen arvoinen, tehkää niin. Se ei loukkaa minua."
"En minä niin ajattele. En ainakaan enää", Ciryon sanoo. "Haluan oppia tuntemaan teidät omana itsenänne, Fornostin Caleth-neitona."
"Oppia tuntemaan minut? Luuletteko, että minulla on paljonkin salaisuuksia, jotka vaativat selvittämistä, ennen kuin voitte olla seurassani vapaasti?"
"En... ei, en tiedä. Tiedän vain, että haluaisin tuntea teidät paremmin."
"On viehättävää, miten hukutatte ujoutenne ylenpalttiseen kohteliaisuuteen", sanoo Caleth. "Pelkäätkö, että minä olen tehty kristallista ja menen rikki, jos kuulen mitä mies todella toivoo ja haluaa?"
"Minä tarkoitan sitä", Ciryon sanoo, ymmärtämättä ollenkaan mitä Caleth tarkoittaa puheillaan.
Äkisti neito nostaa kätensä Ciryonin harteille. "Nyt saa riittää. Suudelkaa minua, tai en puhu teille enää koskaan!"
Ciryon melkein pelästyy niin suoraa pyyntöä. Neito katsoo häntä odottaen. Ciryon huomaa jännityksen salpaavan henkensä siitä huolimatta, että hän on mielessään haaveillut tästä hetkestä lukemattomat ja lukemattomat kerrat. Hän ei saata uskoa, että se on todella tapahtumassa. Hän kerää kaiken rohkeutensa, kumartuu hieman, ja painaa huulensa neidon huulille, kevyesti ja lyhyesti. Se on varmasti häveliäin suudelma, mitä ihmiskunnan historia on koskaan joutunut todistamaan, ja hetken hän pelkää, että neito odotti enemmän. Vetäytyessään kauemmas hän näkee kuitenkin vain punehtuneet posket ja ujon hymyn.
"Odotan sinua huomenna keskipäivällä suuren tammen luona, joka kasvaa joen rannassa lähellä siltaa", sanoo neito leikkisä katse silmissään.
"Näemme silloin", lupaa Ciryon, yhä hämmentyneenä asioiden saamasta käänteestä. Hän lähtee vaeltamaan kohti omaa kotiaan ihmetellen onneaan, sillä eikö hän vielä muutamia tunteja sitten ajatellut, että Caleth on varmasti unohtanut hänet kokonaan menneiden viikkojen aikana? Miten nopeasti asiat voivatkaan muuttua.