Sivu 2/8

Re: Kuun Tornin kuningas (PG-13/R), 5. luku 25.10.2014

Lähetetty: Ke Loka 29, 2014 9:17 pm
Kirjoittaja Leida
Tykkäsin tästä luvusta tosi paljon!

Luvussa oli mielestäni erityisen hienoa ja nokkelaa dialogia. :) Voi olla, että vaikutelma tulee osittain siitäkin, että hahmot on lukijana oppinut nyt tuntemaan paremmin, mutta olen kyllä aina ihaillut sitä, miten saat hahmojen luonteen kuulumaan heidän puheessaan. Sinun hahmoillasi on selvästi oma, persoonallinen ääni ja se on hienoa. Luvussa oli moniakin herkullisia repliikkejä, mutta tämä oli ehdottomasti yksi suosikeistani: "Tässä on lista neidoista, joiden kanssa sinun toivotaan tanssivan. Tarkemmin sanottua se on lista neidoista, jotka toivovat sinun tanssivan heidän kanssaan. Jostakin syystä jokainen ruhtinas näki tarpeelliseksi korostaa, että toive oli nimenomaan tyttären, ei hänen." Loistavaa ironiaa! Upposi minuun ihan täysin. :) Myös Aratanilla oli mielestäni useampikin hieno, ironinen letkautus.

Aina kun alan lukea uutta lukua tästä ficistä, niin jotenkin yllätyn preesensin käytöstä. :) Pari ensimmäistä virkettä menee totutellessa ja sitten se kuulostaa taas jo ihan luonnolliselta. En tiedä, miksi se on minusta muka niin yllättävää, olen tottakai lukenut kasapäin kirjoja, myös historiallisia, jotka on kirjoitettu preesensissä. Ehkä tämä ficci ainakin alun tyyliltään on sillä lailla kertoileva, että preesens vaikuttaa yllättävältä (mutta kenties juuri siksi onnistuneelta) valinnalta. Preesensin käyttö ei siis mitenkään häiritse minua, olen ennemminkin sitä mieltä, että Keski-Maasta kertovassa ficissä se on tuore ratkaisu. Olisi kuitenkin kiinnostavaa tietää, että kuinka luonnostaan itse päädyit siihen? :)

Kuvaat hyvin sukupolvien välistä kuilua tässä luvussa. Isildurin ja Ciryonin suhde on hyvin kiiinnostava. Oikeastaan Ciryonin suhteet kaikkeen perheensä jäseniin ovat hyvin kiinnostavia. :) Joskus taidettiinkin puhua siitä, miten se on omalla tavallaan haastavaa, että noilla Isildurin pojilla on niin suuri ikäero. Uskon, että haastetta riitää, mutta olet mielestäni tosi hyvin kuvannut näitä eri ikäisiä veljeksiä ja heidän ajatusmaailmaansa. Sopi hyvin kuvaan, että huolimatta Aratanin kyseenalaisesta toiminnasta Ciryon halusi kuitenkin olla lojaali veljelleen. Tykkään siitä, miten olet kuvannut heidän(kin) suhdettaan toisiinsa.

Siitä on ikuisuus, kun olen nähnyt Downtonin aikaisemmat kaudet (mutta nyt tulee uusi, jee, kauan eläköön saippuaoopperamainen kartanoelämän kuvaus!), joten intertekstuaalinen viittaus taisi jäädä löytämättä. Hovimestarijutut olivat kuitenkin hyvin downtonmaisia. :) Kaiken kaikkiaan kiehtovaa hovielämän kuvausta tässä luvussa. :)

Re: Kuun Tornin kuningas (PG-13/R), 5. luku 25.10.2014

Lähetetty: To Loka 30, 2014 8:01 pm
Kirjoittaja Nerwen
Voi, miten kiva luku tämä oli - minä ihan yllätyin kun se loppui, pidempäänkin olisi lukenut.

Leida jo tuosta dialogista sanoi, ja minäkin kiinnitin huomiota miten selvästi hahmoillasi on jokaisella oma ääni. Isildur on sarkastinen ja hiukan määräilevä, uskoo aina tietävänsä parhaiten, elendur vaikuttaa rauhalliselta ja asialliselta ja Aratan on säännöistä välinpitämätön ja saattaa sanoa vähän mitä sattuu, kun Ciryon taas puhuu vähemmän, mutta näkee paljon. Tässä ficissä tietää, kuka milloinkin puhuu, ja se on ihan mahtavaa (jotain, mitä itse haluaisin saavuttaa).

Ciryon on mukava hahmo. Tykkäsin ihan kamalasti siitä, että vaikka hänen isänsä (vanhempansa?) olivat sitä mieltä ettei hän tanssi paljon, hän kuitenkin pääsi lattialle ja tanssi monen kanssa. Pidän myös siitä, että hän keräsi rohkeutensa ja oikeasti haki kiinnostuksensa kohteen parikseen. Hän ei jäänyt seinäruusuksi, vaikka isän sanoilla kyllä taisi olla aika paljon tekemistä asian kanssa... Silti, ei Ciryonin olisi ollut pakko hakea Mírieliään. Ciryon ei ole sellainen hiiri kuin monet tuntuvat olettavan, olet saanut aikaan uskottavan hahmon, jolla on kerroksia.

Tykkäsin tuosta tanssikohdasta ylipäätään, oli hauska kuulla millaisia juttuja Isildurin perheestä kulkee ympäri Keski-Maata. Ja synkkä ilme, voi reps. Kaipa ne synkät miehet ovat aika puoleensavetäviä joo. :roll:

Miten minä en enää nykyään oikein osaa kirjoittaa kommentteja... Tykkäsin tästäkin luvusta, sinä kuvaat hahmoja hyvin ja tapahtumia tosi uskottavasti, ja koska kaikki on mielenkiintoista, tahtikin tuntuu sopivalta. Jatkoa odotan taas :wink:

Re: Kuun Tornin kuningas (PG-13/R), 5. luku 25.10.2014

Lähetetty: Su Marras 02, 2014 5:58 pm
Kirjoittaja Mithrellas
Kiitos jälleen miljoonasti kommenteista. Ne piristävät aina päivää. :) (Minusta olisi myös mukava tietää, jos tällä on muita lukijoita kuin Leida ja Nerwen, nimittäin jossain vaiheessa minun on päätettävä, kannattaako minun todella postata kaikki yli 50 lukua tänne, vai olisiko parempi vain lähettää koko ficci luettavaksi niille, jotka ovat kiinnostuneita. Siis sitten joskus, kun koko ficci on valmis.)

Leida: Joo, preesens. Laitoitpa minut pohtimaan asiaa. ;) Mutta ei sen käyttöön varmaan ole mitään sen syvällisempää syytä, kuin että päätin kokeilla vaihtelun vuoksi. Olen kuitenkin melkein kaiken kirjoittanut aina imperfektissä. Mutta kyllä minulla on kirjoittaessa ollut vähän sama juttu kuin sinulla lukiessa, eli kun lähden kirjoittamaan, eka kappale menee aina imperfektissä, ennen kuin huomaan että ai niin. :) Ja muutenkin on välillä vaikea päättää mitä aikamuotoa käyttää, jos viitataan johonkin menneeseen, olisiko perfekti vai pluskvamperfekti… No, onneksi suomessa on vain neljä aikamuotoa, joista arpoa. Mutta jotenkin olen tykästynyt siihen tietynlaiseen tunnelmaan, jonka preesensin käyttö luo. Ehkä siinä jotenkin pääsee paremmin mukaan tapahtumien virtaan. Mutta noin yleisesti ottaen minä vain hain jotain erilaista, ei-Tolkienmaista tyyliä tähän ficciin. Niin, se Downton Abbey -viittaus oli nimenomaan tuossa hovimestarikohdassa, eli kun se haukkui Ciryonin palvelijaa keksien tyrkyttämisestä vieraille. Muistaakseni se oli DA:n neloskauden viimeisessä jaksossa, missä Carson moitti sitä yhtä amerikkalaista palvelijaa, kun se kehui niitä tarjoiluja vieraille. Luulen että se tuli ekaa kertaa Yleltä viime talvena, juuri samoihin aikoihin kun kirjoitin tätä kohtaa ficistä, ja jostain syystä pöllin sen tähän.

Nerwen: No, minä varmaan kirjoittaisin pelkkää dialogia, jos se olisi järkevää. ;) Luulen että minä vain jatkan näissä ficeissäni lapsuuteni nukkekoti/pikkuponi-leikkejä, joissa jokaisella ukkelilla oli oma luonteensa ja puhetapansa. Joo ja Ciryon on tässä alussa vielä niin herttainen… ;) Olen oikeastaan pyrkinyt tässä ficissä siihen, että hahmot olisivat suht normaaleja, vaikkakin omanalaisia persooniaan. En siis halunnut Ciryonistakaan tehdä mitään patologisen ujoa. Hän on kuitenkin númenorilainen, siis lähes täydellinen geeneiltään, joten kyllä hänen pitää uskaltaa tehdä asioita, jotka häntä pelottavat. (Minua kammottaa noissa vanhoissa ficeissäni se, miten melkein kaikki tuntuivat olevan jollain tapaa tärähtäneitä…) Joo ja palautteiden kirjoittamisesta ei tarvitse ottaa paineita, kuten olen varmaan jo monta kertaa sanonut. Minua ilahduttaa paljon jo se, että saan tiedon siitä, että ficciä on luettu, enkä odota että joka lukuun välttämättä tulisi kommenttia, koska näitä on joka tapauksessa tulossa niin älyttömän monta.

Seuraava luku. Öhh, otsikko on vähän vitsi, nimittäin suoraan sanottuna en keksinyt mitään ("Erinäisiä keskusteluja" olisi kuulostanut aika jäätävän mukaansatempaavalta). Aloin juuri katsoa Valkoinen kuningatar -sarjaa, joka tuli kesällä Yleltä, joten paremman puutteessa pöllin sen tähän.


Kuudes luku: Valkoinen kuningatar

Elendurin syntymäpäiviä juhlitaan kolme päivää ja kolme yötä, kuten tapana on. Ruhtinaat antavat hänelle paljon lahjoja, joita hän ei tarvitse: jalokivin koristeltuja miekkavöitä ja satulalaukkuja, hopeanharmaan hevosen, harvinaisesta ja kauniista kankaasta valmistetun viitan, joka on yllä kevyt kuin tuulenhenkäys, mutta lämmittää silti.

Viimein tulee kuitenkin aika lopettaa ilonpito ja keskittyä vakavampiin aiheisiin. Nyt kun kaikki etelän ja pohjoisen tärkeimmät ruhtinaat ja herrat ovat paikalla, on hyvä hetki puhua valtakunnan tilasta ja ongelmista, jotka vaativat pikaista ratkaisua. Isildur on pyytänyt poikansa mukaan neuvotteluun. Hän on päättänyt, ettei Ciryonkaan ole enää liian nuori kuulemaan maansa asioista. Miehet ovat kokoontuneet neuvotteluhuoneeseen, jossa on suuri pöytä ja sen ympärillä tuoleja. Mutta vielä tärkeämpi esine on pienempi pyöreä pöytä, jolle on levitetty kartta. Kaikki ovat kokoontuneet seisomaan sen ympärille, vaikka osa heistä joutuu kurkkimaan toisten olkapäiden yli nähdäkseen, mitä kohtaa kartalla Elendil tai Isildur osoittaa.

Neuvottelussa puhutaan siitä, missä päin Keski-Maata vihollisen palvelijoita on havaittu, ja millaisiin toimenpiteisiin olisi ryhdyttävä, jotta niistä päästäisiin eroon. Elendil kertoo pohjoisen sotaretkistä örkkilaumoja vastaan. Gil-galad on saanut pidettyä Lindonin puhtaana, mutta asiat eivät ole yhtä hyvin Eriadorissa, varsinkaan sen itäisimmissä ja pohjoisimmissa osissa. Sumuvuorilla pesii hiisiä, ja puhutaan, että pohjoisempana asuisi lohikäärme, ehkä useampikin.

Etelässä örkkejä on havaittu Rhovanionissa, Suuren Vihermetsän ja Mordorin välillä, mutta harvemmin ne ylittävät Anduinin ja tulevat Calenardhonin puolelle Gondorin maille, puhumattakaan siitä, että eksyisivät Pohjois-Ithilieniin, jota Isildurin sotilaat vartioivat. Anárionin ja Isildurin suurin huolenaihe ovat etelän ihmiset, erityisesti Umbar ja siellä asuvat mustat númenorilaiset – ne, jotka aikanaan muuttivat Keski-Maahan perustamiinsa siirtokuntiin, orjuuttivat alkuperäisasukkaat ja ryhtyivät palvomaan pimeyttä Sauronin oppien mukaisesti. Aina silloin tällöin Umbarin laivat purjehtivat Gondorin etelärannoille ja tekevät ryöstöretkiä kyliin ja kaupunkeihin.

Sitten ovat vielä villi-ihmiset, joita asustaa siellä täällä Anórienin metsissä ja Calenardhonissa. He taistelivat Sauronin puolella silloin, kun haltiat Gil-galadin johdolla kävivät sotaa häntä vastaan, ja ovat senkin jälkeen aina taipuneet enemmän idän tahtoon kuin kuunnellet lännen ihmisten neuvoja.

"Ne, jotka kutsuvat itseään Vuorten Miehiksi ovat jo pitkään tehneet pahojaan Valkoisten Vuorten pohjoispuolella ja kiusanneet niitä villi-ihmisten heimoja, jotka ovat meille suopeampia", kertoo Morthondin Laakson herra Berenor. "Ja viime aikoina ne ovat alkaneet hyökkäillä vuorten eteläpuolellekin. Väkeni on peloissaan. Olen määrännyt jousimieheni partioimaan kylissä, ja siitä on ehkä ollut vähän apua, mutta tarvitsen miehiäni muihinkin tehtäviin."
Ruhtinas Maion jatkaa: "Ja nämä samaiset vuoristolaiset ovat häirinneet myös meitä Lamedonin puolella. Patikoivat vaivihkaa Tarlangin Niskan yli, ja tekevät ryöstöretkiä mailleni. Minä yritin puhua heidän päällikölleen - sille joka kutsuu itseään Vuorten Kuninkaaksi, mutta hän tokaisi vain, ettei neuvottele valloittajakansan edustajien kanssa."
"Heidän röyhkeytensä on näemmä vain kasvanut vuosien myötä", toteaa Isildur.
"Minulla ei riitä sotilaita koko Lamedonin turvaksi", valittaa Maion.
"Kenties meidän tulisi yrittää ratkaista tämä ongelma diplomatian keinoin", ehdottaa Elendil. "Neuvon teitä poikiani, että lähdette tapaamaan tätä päällikköä, ja yritätte saada hänet solmimaan liiton kanssanne. Kenties hän kuuntelee, kun pääsee puhumaan itsensä kuninkaan kanssa."
"Siitä ei tule helppoa", sanoo Berenor. "Hän on aina ollut Vihollisen puolella, niin uskon."
"Minä lähden", sanoo Isildur. "En suvaitse sitä, että kukaan muu kuin minä, veljeni tai isäni kutsuu itseään kuninkaaksi tämän valtakunnan mailla. Hänen on nöyrryttävä ja tunnustettava meidät kuninkaikseen, tai muuten hän ja hänen miehensä joutuvat katumaan katkerasti."

Ciryon on innoissaan siitä, että saa olla mukana, ja kun neuvottelu viimein päättyy, hän päättää rientää heti kertomaan siitä kaiken Mírielille. Hän on pikkuhiljaa tutustunut neitoon, sillä he ovat jutelleet hetken joka päivä illallisen jälkeen, ja tänään heidän on määrä tavata jo aiemmin. Ennen kuin Ciryon ehtii luikahtaa ovesta ruhtinaiden vanavedessä, laskeutuu käsi hänen olkapäälleen.
"No, opitko mitään, yonya?"
"Kyllä, atar", vastaa Ciryon kuuliaisesti. "Se oli mitä mielenkiintoisin neuvottelu."
"Näen että sinulla on kiire, mutta tule tänään ennen illallista huoneeseeni. Minun täytyy puhua hetki sinun ja veljiesi kanssa."
"Sopii, atar!" huikkaa Ciryon ja kohta hän jo rientää kovaa vauhtia kohti vieraiden huoneita.

Míriel lupasi odottaa häntä ensimmäisessä kerroksessa, Tar-Minyaturia esittävän patsaan vieressä. Kun Ciryon on melkein perillä, hän hidastaa askeleitaan ja koettaa olla kuin herrasmies, joka sattumalta törmää käytävällä tuttavaan. Míriel ottaa hänet vastaan hymyillen.
"No niin, saanko nyt vihdoin nähdä sen, josta olette jo monesti puhunut!" huudahtaa neito.
"Ehkäpä on jo tullut sen aika", vastaa Ciryon. "Mutta ettekö halua kuulla mitään siitä, mistä puhuimme neuvottelussa?"
"Jos siellä puhuttiin jostakin kiinnostavasta, niin kertokaa toki."
"Saanen johdattaa teidät ensin johonkin rauhallisempaan paikkaan, jossa meidän on helpompi keskustella?"

Ciryon tarjoaa neidolle käsivartensa, johon tämä tarttuu. Hän vie neidon sille käytävälle, jolla hänen oma huoneensa sijaitsee, vaikkei hän tietenkään sitä aio esitellä neidolle – se ei olisi sopivaa herrasmiehelle. Mutta käytävän päässä on suuri ikkunasyvennys, jossa Ciryon usein istuu ja katselee alas kaupunkiin. Siellä häntä häiritään vain harvoin. Kohta he istuvat vieretysten syvennyksessä.
"Tämä kaupunki on kaunis, mutta en malta odottaa, että näen Minas Anorin. Te varmasti tunnette sen kuin omat taskunne", toteaa neito.
"Me käymme siellä joka vuosi", kertoo Ciryon. "Se on ihmeellinen kaupunki, omalla tavallaan. Se kohoaa vuoren rinnettä vasten ja koostuu seitsemästä piiristä – ylimmällä on kuninkaan linna, ja se on valkoinen ja säteilee kilpaa auringon kanssa. Ja kun aurinko laskee Mindolluinin taa, sen viime säteet maalaavat linnan leiskuvan punaisiin väreihin. Siitä tehtiin sellainen, koska setäni Anárion rakastaa aurinkoa ja lämpöä, eikä Minas Anor ole koskaan kylmä eikä pimeä."
"Minä olen kuullut, että kuningas Anárion on lempeä valtias."
"Sellainen hän on. Hän ei ole koskaan synkkä eikä pahalla päällä."
"No, pian minä näen hänen kaupunkinsa. Isäni on sopinut, että matkustamme Mettarën jälkeen Minas Anoriin ja vietämme siellä aikamme, kunnes kevät saapuu ja voimme matkustaa takaisin pohjoiseen."

Ciryon toivoisi neidon jäävän koko talveksi Minas Ithiliin. Silti hän ymmärtää, että pohjoisen ruhtinaat haluavat tutustua Etelä-Valtakunnan kaikkiin suuriin kaupunkeihin nyt, kun ovat täällä. Matka Arnorin ja Gondorin välillä on pitkä, eikä kukaan kulje sitä kylminä talvikuukausina. Ciryon on kuitenkin iloinen siitä, että hänellä on vielä useita viikkoja aikaa tutustua paremmin Mírieliksi kutsumaansa neitoon.

"Mitä neuvottelussa puhuttiin? Kuulostitte niin innostuneelta hetki sitten."
Ciryon hymähtää. "Haluatteko todella kuulla? Kenties sellaiset asiat eivät sittenkään kiinnosta nuoria naisia. Vaikka mistä minä tietäisin? En ole koskaan tuntenut ketään nuorta naista."
"Ettekö ole oppinut mitään naisten ajatuksista omilta serkuiltanne?"
Ciryon kohauttaa olkapäitään. "He ovat vanhempia kuin Elendur, ja vain vanhin heistä asuu yhä Minas Anorissa. Nuoremmat menivät naimisiin ja muuttivat pois jo kauan ennen kuin minä synnyin. Näen heitä vain juhlissa, eivätkä he minusta ole kovin nuoria, kun heillä on jo omia lapsia."
"Ymmärrän. Mutta minä kyllä olen sellainen nuori nainen, jota kiinnostaisi tietää enemmän maamme asioista. Isäni mielestä ne eivät kuulu naisille.
"Minä en ajattele niin!" julistaa Ciryon. Ja perään hän kertoo kaiken, minkä muistaa neuvottelusta. Erityisesti hän muistaa Vuorten Kuninkaan ja että isä on päättänyt lähteä tapaamaan häntä.
"Toivottavasti se mies ei ole vaarallinen! Minä en ainakaan haluaisi tavata häntä", sanoo neito.
"Mutta jos olisitte kuningas, ette varmasti haluaisi maassanne asuvan sellaista, joka ei tunnusta teitä valtiaakseen. Se mies on kapinoitsija! Mutta minun isäni saa hänet kyllä ruotuun."

Sitten Ciryon tarttuu neidon käteen, ja johdattaa hänet paikkaan, johon he alun perin olivat menossa. Se on vain hieman edempänä seuraavalla käytävällä: syvennys, jossa on Tar-Mírielin kuva. Maalaus on valtava, melkein koko seinän korkuinen ja sen molemmille puolille on asetettu koristeelliset kyntteliköt, jotka valaisevat kuvaa. Mutta niitä ei tarvittaisi, sillä valkoiseen pukuun verhoutunut, vaaleatukkainen Míriel hohtaa pimeässäkin kuin kuu. Jopa maalauksessa hän on kauniimpi kuin hopea, norsunluu tai helmi simpukan kuorien suojassa, kauniimpi kuin Valkea Puu, kun se kevätiltaisin avaa sulotuoksuiset kukkansa ja hohtaa kilpaa täysikuun kanssa.
"Sanotaan, että hän oli kaunein nainen, joka koskaan eli Akallabêthissa", toteaa neito.
"Sitä hän oli, ellei kaunein koko maailmassa", sanoo Ciryon.
"Jopa kauniimpi kuin Lúthien?"
"En tiedä, sillä en ole koskaan nähnyt Lúthienia."
"Kaunis Míriel kuitenkin oli. Tämä maalaus on ihmeellinen ja hieno. Kuka sen on tehnyt, ja onko se tuotu kadonneesta maasta?"
"Ei, sen maalasi muuan taitelija isäni pyynnöstä sen jälkeen, kun sukuni oli saapunut Keski-Maahan. Jotta emme unohtaisi häntä, viimeistä kuningatarta."

Ja nyt kun naiset ovat vieretysten, Ciryon näkee, ettei Caleth ole Míriel. Vaalea hän on, ja kaunis, mutta hänen piirteensä eivät läheltä katsottuna ole Mírielin. Kasvot ovat pyöreämmät, nenä hieman lyhyempi, ja harmaista silmistä puuttuu suru ja viisaus, jotka tekevät Mírielistä niin ihmeellisen ihanan. Silti, Caleth on siinä, aivan hänen vieressään, eikä Ciryonin tarvitsisi muuta kuin ojentaa kätensä, niin hän voisi koskettaa tämän hiuskiehkuroita ja tuntea niiden silkkisen pehmeyden sormiensa välissä.

Juuri silloin Caleth irrottaa silmänsä maalauksesta, katsoo nuorukaiseen ja hänen silmiinsä syttyy leikkisä hymy. "Te taidatte olla ihastunut Mírieliin. Ettekö olekin?"
"Miksi olisin? Hänestä ei ole jäljellä muuta kuin tämä kuva!" puolustautuu Ciryon.
"Mutta päiväunissanne näette hänet elävänä neitona. Eikä ihastumiseen muuta tarvita."
"Mitä te siitä tiedätte? Ja olette sitä paitsi väärässä. Minä en harrasta päiväunelmointia."
"Uskokoon ken tahtoo. Mutta minä sanon, että te valehtelette kovasti, nuori Ciryon. Eikö isänne ole opettanut teille rehellisyyttä?"

Koko ajan neito hymyilee, ja Ciryon on hämmentynyt. Hän ei tiedä mitä sanoa, ja hänen kasvojaan kuumottaa. "Olette erehtynyt, neito", hän jatkaa lopulta. "Minä en ole ihastunut, mutta minä ihailen häntä. Enkä vain siksi, että Míriel oli kaunis – hän oli myös vahva, eikä sortunut silloinkaan, kun oli ainoa Uskollinen Armenelosissa. Kuvitelkaa, millaista hänen elämänsä on ollut! Hän on istunut samassa illallispöydässä Sauronin kanssa. Olisiko teistä ollut siihen?" Ciryon katsoo neitoon vaativasti.
Neito vakavoituu, laskee katseensa. "Ymmärrän, mitä tarkoitatte. Ja ei, en usko että minusta olisi ollut siihen."
"Luulen, ettei minustakaan olisi ollut", toteaa Ciryon ja antaa varovaisen hymyn nousta kasvoilleen.
"Minun on jouduttava, kuninkaanpoika", sanoo neito sitten. "Aika rientää, ja pian on taas illallisen aika. Tapaammeko vielä sen jälkeen? Onko vielä jokin paikka linnassa, jota ette ole minulle näyttänyt?"
"Tapaan teidät mielelläni. Ja lupaan, ettette ole vielä nähnyt läheskään kaikkia tämän linnan salaisuuksia!"

* * *

Ciryon saapuu paikalle viimeisenä. Hän on punaposkinen ja hengästynyt, tullut juosten kuin oppitunneiltaan myöhässä oleva lapsi.
"Suokaa anteeksi, atar, olin unohtaa...", hän mumisee tullessaan, isänsä katsetta vältellen.
"Kuninkaanpojan ei ole silti sopivaa säntäillä tuolla tavoin. Olet nuori, mutta et enää lapsi", sanoo kuningas ankarasti.
"Pyydän anteeksi."

Kuningas seisoo kirjoituspöydän takana ja katsoo jokaista poikaansa vuoron perään ennen kuin aloittaa. "Kuten kuulitte neuvottelussa, Lamedonissa ja Morthondissa on ongelmia. Ja ajateltuani asiaa ja puhuttuani lisää Maionin ja Berenorin kanssa, ymmärrän, etten voi antaa tämän asian odottaa. Heidän olisi pitänyt kääntyä minun tai Anárionin puoleen jo aiemmin. Olen päättänyt, että lähden selvittämään asiaa heti huomista seuraavana päivänä, ja että Aratan ja Ciryon lähtevät minun kanssani. Elendur jää tänne, pitämään huolta linnasta ja kansasta."

Ciryon katsoo isäänsä eikä saata uskoa korviaan. Hänkö joutuisi lähtemään pois Minas Ithilistä nyt kun Caleth on täällä?
"Mutta atar, entä vieraamme...", hän aloittaa. "Eihän kuningas toki voi poistua kodistaan silloin, kun hänellä on vieraita?"
"Eivät he jää tänne", isä sanoo. "He ovat kaikki lähdössä pian, kuka minnekin. Suurin osa menee Osgiliathiin, sillä he haluavat nähdä kaupungin, varsinkin ne jotka ovat tulleet pohjoisesta. Sitä paitsi, pidämme Mettarë-juhlan tänä vuonna Osgiliathissa. Jos kiirehdimme, ehdimme takaisin matkaltamme siihen mennessä."
"Otaksun, että lähdette laivalla", toteaa Elendur.
"Laiva on ainoa järkevä tapa matkustaa tähän aikaan vuodesta", sanoo isä. "Ja minä arvelin, ettet pahoita mieltäsi, vaikka et pääsekään mukaan."
"En lainkaan, atarinya."
Aratan naurahtaa ja laskee kätensä isoveljensä hartialle. "Et siis ole vieläkään päässyt eroon kammostasi merta kohtaan, veliparka. Vai pitäisikö sanoa: siskokulta."
"Ja sinun kammosi käyttäytyä kuin aikuinen näyttää vain yltyvän päivä päivältä", Elendur tokaisee ja astuu kauemmas veljestään. Hänen kasvoilleen noussut hento puna kuitenkin paljastaa, että asia on hänelle arka.
Isän leukaperät ovat kiristyneet uhkaavasti. "Sinun, Aratan, olisi syytä pitää suusi kiinni. Pari kertaa laivan kannella ei tee sinusta merten urhoa. Me olemme merenkävijäkansaa, mutta en pakota laivaan ketään, joka on joutunut katsomaan, kuinka Atalantë sortui ja vajosi. Ei isänikään ole astunut laivaan sen koommin, vaikka hän oli aikanaan yksi taitavimmista purjehtijoista keskuudessamme."

Keskustelu on päättynyt. Aratanilla ei näytä olevan mitään merimatkaa vastaan, päinvastoin, hän vaikuttaa varsin tyytyväiseltä. Mutta Ciryon ei pysty iloitsemaan, vaikka ehkä jonakin muuna aikana hän olisi ollut innoissaan tulevasta seikkailusta. Hän ei tietenkään pysty kätkemään pettymystä isältään. Tämä pysäyttää hänet ovella.
"Jokin on nyt vialla. Minä luulin, että ilahtuisit siitä, että otan sinut mukaan matkalle", isä sanoo.
"Minä... minun pitäisi joutua illalliselle."
"Eivät he aloita ennen kuin minä olen pöydässä. Voimme hyvin puhua hetkisen."
Ciryon kääntyy hitaasti, isä sulkee oven, ja he ovat kahden.
"Mistä nyt on kyse? Kerro minulle."

Se on niitä hetkiä, jolloin Ciryon toivoo, että hänellä olisi rohkeutta sanoa isälleen vastaan, niin kuin Aratan tekee. Hän on hiljaa, mutta ei kuitenkaan kestä kauan isän tutkivaa katsetta. Hän kertoo totuuden. "En tahdo lähteä."
"Haluat pysyä täällä. Tai kenties haluaisit mieluummin mennä Osgiliathiin vieraidemme mukana?"
"Kenties."
Kuningas huokaa. "Olet viettänyt liikaa aikaa Fornostin Caladaerin tyttären kanssa. Taisin tehdä virheen rohkaistessani sinua pyytämään neitoa tanssiin. Ymmärrät varmasti, että sinun täytyy unohtaa se neito, ja mitä pikemmin ryhdyt siihen, sitä helpommin se käy."
"Minä en tahdo unohtaa häntä."
"Mutta sinun täytyy, Ciryon. Ei ole muuta mahdollisuutta. Hän on sinua vanhempi ja olet muutenkin liian nuori seurustelemaan neitojen kanssa, puhumattakaan siitä että alkaisit harkita avioliittoa. Fornostin ruhtinassuku, vaikka onkin korkea-arvoinen, ei ole yhtä pitkäikäistä kuin Elrosin suku. Tämä neito vanhenee sinua nopeammin, ja jos te päätyisitte yhteen, joutuisitte toisistanne eroon ennen kuin huomaisittekaan."
"En välittäisi siitä! Hetkikin yhteistä aikaa riittäisi minulle loppuelämäksi!"
"Ja entä lapsenne sitten? Haluaisitko jättää maasi ja omaisuutesi miehelle, joka on lähes yhtä vanha kuin sinä itse – tai kukaties jo kuollut siinä vaiheessa, kun itse väsyt maailmaan. Sinun pitäisi tietää, että meidän suvussamme mies ei avioidu eikä saata lasta maailmaan ennen kuin on vähintään viidenkymmenen – niin on aina ollut ja niin on aina tuleva olemaan. Ei, Ciryon, sinä et ole niin typerä, että edes harkitsisit sitä neitoa puolisoksesi."

Ciryon vetäytyy kauemmas ja kääntyy poispäin isästään. Hän tuntee kiukun kuplivan mustana sisällään. "En minä harkitse häntä puolisokseni!" hän kivahtaa vastapäiselle seinälle.
Hiljaisuus. Ciryon kuulee isän hengittävän syvään, ennen kuin hän puhuu. "Vai niin. Miksikä sinä häntä sitten harkitset?"
Ciryon ei vastaa. Hän haluaa poistua, mennä huoneeseensa ja murjottaa siellä koko loppuelämänsä. Hän kuulee, kuinka isä astelee kirjoituspöydän luota ikkunan ääreen ja katsoo ulos pimenevään iltaan.
"Minä arvaan, mitä sinä haluat ja mitä suunnittelet, mutta sinun on unohdettava se. Sinun täytyy ymmärtää, että se, mitä Aratan tekee, on väärin, ja siinä piilee vaara. Hän on toistaiseksi ollut onnekas, mutta joka päivä minä pelkään. Ciryon, sinun täytyy luvata, että et seuraa veljesi jalanjälkiä, sillä minä en kestäisi sitä, että kaksi kolmesta pojastani ajautuu pahoille teille."

Ciryon huomaa hikoilevansa. Onko linnassa aina ollut näin kuuma? Hän kääntyy ja näkee isästään vain selän, kun tämä katsoo ulos tähtiin. "Atarinya, en minä tahdo tuottaa teille häpeää. Enkä minä ajatellut mitään kunniatonta, minä vannon! Minä tahdoin vain oppia tuntemaan hänet, ja kenties, jos hän antaisi luvan, olisin koskettanut häntä... mutta vain hänen hiuksiaan." Ciryon ei tiedä, miksi hän kertoo tämän kaiken, mutta hän haluaa, ettei isä kuvittele hänestä samaa kuin Aratanista.
Isä kääntyy hitaasti, katsoo poikaansa arvioiden. "Ehkä olen lukenut sinua väärin. Silti on parempi, ettet enää tapaa sitä neitoa. Ymmärrät sen kyllä myöhemmin. Ja nyt me menemme illalliselle."

Silloin Ciryon tietää, että se on ohi. Illallispöydässä hänen ei ole nälkä. Kun Caleth katsoo häneen, Ciryon pudistaa pienesti päätään ja vilkaisee isänsä suuntaan. Neito ymmärtää. Hän luo myötätuntoisen hymyn Ciryonin suuntaan. Illallisen jälkeen Elendur tulee Ciryonin luo, ja ohjaa tämän päättäväisesti huoneeseen, jossa nuoret miehet ystävineen tapaavat pelata shakkia ja muita pelejä ennen maata menoa.




A/N: Gondorin maantieteestä tuohon aikaan ei ole mitään tarkkoja tietoja (ainakaan minulla). Calenardhon viittaa luonnollisesti niihin seutuihin, joita myöhemmin kutsuttiin Rohaniksi. Luultavasti Morthondia alettiin sanoa Morthondiksi (Mustanalainen) vasta myöhemmin (sen jälkeen kun muuan haamut ilmaantuivat sinne), mutta minusta ei tuntunut sopivalta alkaa kehitellä sille omaa nimeä, niin se saa nyt olla Morthond tässäkin.

Re: Kuun Tornin kuningas (PG-13/R), 6. luku 2.11.2014

Lähetetty: Su Marras 02, 2014 9:58 pm
Kirjoittaja Leida
Ihana luku!

Minusta on ihanaa, että tässä ficissä on päästy kunnolla vauhtiin. :) Pitäisi varmaan itsekin ammentaa inspiraatiota lapsuuden nukkekotileikeistä, jos se johtaa tällaiseen dialogiin. :d Tykkäsin siis taas tosi paljon. Olen aina tosi iloinen, kun näissä luvuissa on pilkahduksia Aratanista, koska se on tosi kiinnostava hahmo. Ciryon taas on jollakin tavalla hyvin samaistuttava ja ficissä tulee tosi kivasti esiin se, että hän on nuorin. Ciryonin ja Isildurin välinen keskustelu oli tosi hieno, Ciryon oli minusta niin selvästi oma itsensä siinä. Tykkäsin erityisesti siitä kohdasta, kun hän vertasi itseään Arataniin. Rakastan myös sisarusten välistä naljailua, joten tykkäsin tosi paljon Aratanin leukailusta. :)

Olet kirjoittanut tätä niin asiantuntevalla otteella, että minä ainakin nielen aivan kaiken. :) Ihan sama, mitä paikannimiä käytät. Mielestäni sinulla on tähän miljööseen ylipäätään tosi hyvä ote, se miten kerrot siitä, tuntuu hyvin ficciin sopivalta. En olisi itse tosiaankaan osannut kirjoittaa samanlaista analyysia kuin sinä tuossa alussa, missä jokainen kertoo vuorollaan, että minkälaiset pirulaiset heidän alueellaan aiheuttavat häiriötä. :) Ylipäätään tuo neuvonpito oli mielestäni hyvä siirtymä juhlinnasta vakavampiin asioihin, toimi hyvin tarinaa eteenpäin kuljettavana elementtinä. Se oli myös hyvä esimerkki kohdasta, jossa dialogin kautta kerroit tilanteesta, sen sijaan, että esimerkiksi Isildur olisi mielessään puntaroinut tuota kaikkea ja ratkaisu oli mielestäni tosi hyvä. Paljon kevyempi ja jouhevampi näin. :)

Sitten ei muuta kuin seuraavaa lukua odottelemaan. :) Tykästyn Isildurin poikiin (erityisesti Ciryoniin ja Arataniin) luku luvulta enemmän. :D

Re: Kuun Tornin kuningas (PG-13/R), 6. luku 2.11.2014

Lähetetty: To Marras 06, 2014 8:58 pm
Kirjoittaja Nerwen
Ihan ensiksi täytyy sanoa, että on kyllä harmi ettei tämä saa enempää kommentteja, sillä ne olisivat kylä ihan ansaittuja. On aika surullista, että Loftiksen kommentointihenki on kadonnut täysin, kukaan ei kommentoi vanhoja ficcejä, eikä näytä vaivautuvan tekemään sitä edes uusien kanssa.

Mutta, tämä oli kiva luku, loistavasti rakennettu siirtymä niihin "isoihin tapahtumiin", joista jo jotain vähän tietääkin.

Olenko ihan pihalla, vai kuulostiko tuo Elendurin saama viitta vähän samalta kuin ne, jotka Sormuksen ritarit saivat Lórienista? :wink:

Todella hienosti ja uskottavasti olet rakentanut tuon koko neuvottelutilanteen, minusta on hyvin uskottavaa että päälliköt ympäri maata aina välillä kerääntyivät käymään läpi tilannetta siellä, missä hallitsijaa ei ole mutta häntä ehkä tarvittaisiin puuttumaan asioihin. Samalla kävit läpi lyhyesti mutta kattavasti Keski-Maan tilanteen politiikan ja kansojen sekä rajojen suhteen (mieleni tekee nyt kaivaa kartaa tähän pöydälle ja seurata itse, mistä paikoista puhutaan :D ). Tykkäsin!

Minusta on hauska, miten Ciryon ei pääse irti tuosta Míriel-nimestä ennen kuin saa verrata neitoaan maalaukseen oikeasta Mírielistä. Jotenkin toimiva yksityiskohta, ja kertoo myös siitä miten ensivaikutelma voi pysyä pitkäänkin. On myös jännä, miten annat Ciryonista jotenkin niin naiivin kuvan, ja ei kuitenkaan. Tai minä sain tuon käsityksen siitä, miten hän sanoo isänsä laittavan kuninkaaksi itseään väittävän vuorten miehen aisoihin. Siis kun Ciryon ei selvästikään ole tyhmä, hän osaa lukea tilanteita ja ihmisiä, mutta silti hänessä on tuollaista lapsenomaisuutta. Ehkä se sitten on sitä, että hän on melkein lapsi vielä sukunsa pitkän eliniän huomioon ottaen. Joka tapauksessa hän on aina vain ehjempi hahmo.

Ja voi, miten huvittavaa että Caleth sitten sanoo Ciryonin ihanstuneen Mírieliin. :lol: Kikattelen ajatukselle.

Aratan oli taas ihan oma itsensä kiusatessaan isoveljeään meren pelkäämisestä. Noiden kahden suhde on minusta jännä, koska he selvästi tulevat toimeen, mutta Elendur saa siivota Aratanin sotkuja ja nyt Aratan sitten päästelee todella ilkeitä sanoja veljestään... Ehkä heistä vielä tulee jotain lisää tämän aikana! Mutta voi Ciryon-parkaa, jonka pitää noin pian jättää Caleth. Isildur oli ehkä vähän ajoissa tuon puoliso-ajatuksensa kanssa (minusta tuntuu ettei Ciryon oikeasti ollut ehtinyt tai tohtinut edes ajatella niin pitkälle vielä), ja hänen perustelunsa ovat kyllä ihan asialliset, mutta silti surettaa Ciryonin puolesta. Vaikuttaa vähän siltä, ettei hänellä ole ollut kovin paljon ystäviä, ja senkin takia Calethin seura olisi ollut hänelle ihan tervetullutta.

Mutta nyt jännittää sitten se, mitä Isildurin ja poikien matkalla mahtaa tapahtua :wink:

Re: Kuun Tornin kuningas (PG-13/R), 6. luku 2.11.2014

Lähetetty: Su Marras 09, 2014 8:55 pm
Kirjoittaja Mithrellas
Hei taas ja kiitos kommenteista. :) Huomaan nyt, että ficistä tulee vieläkin pitempi kuin kuvittelin. Luku 52 työn alla ja listasin asiat, jotka pitää vielä käsitellä ja niitähän riittää... Joudun ehkä pitämään jonkun viikonlopun taukoa postaamisesta, että pystyn kunnolla keskittymään jatkon kirjoittamiseen. Sitä paitsi nyt aletaan olla niissä luvuissa, joissa asioita alkaa olla enemmän pielessä, ja niiden paranteluun pitäisi löytää jostain aikaa...

Leida: Jaksaisin kirjoittaa näistä veljeksistä vaikka kuinka paljon. On mukava kuulla että heidän luonteensa tulevat esiin. Isä-poika-keskustelut ovat toinen aihe, joita jaksaisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon. Tuo Ciryonin ja Isildurin vakava keskustelu oli vasta ensimmäinen monista vastaavista. :) Mukavaa jos tuo Keski-Maan miljöö upposi. En ole niin hirveästi jaksanut perehtyä maantieteeseen, koska se ei ole sellainen asia mikä minua kauheasti kiinnostaisi. Lisäksi minua häiritsee se, ettei Toisen Ajan lopusta ole mitään karttaa olemassa, ja silloin ei varmasti ollut vielä kaikkia samoja paikkoja olemassa kuin Kolmannen Ajan lopussa, mutta minkäs teit... Niin ja älä teilaa sitä Elenduria vielä. ;) Minustakin tuntui tässä alkupuolella, että onpa tylsä tyyppi, enkä keksinyt hänestä mitään kerrottavaa, mutta hänen roolinsa kasvaa sitten kun päästään lähemmäs sotavuosia, ja hänestäkin kehkeytyy ihan mukava.

Nerwen: Minuakin harmittaa, ettei ketään näytä kiinnostavan enää ficcien kirjoittaminen tai lukeminen, koska sen pitäisi kuitenkin olla tämän foorumin päätarkoitus. Mitä tähän ficciin tulee, niin olen saanut pelkästään tämän kirjoittamisesta niin paljon iloa, ettei millään muulla ole oikeastaan väliä, mutta totta kai sitä aina toivoisi, että muutkin tajuaisivat millainen tarinoiden aarreaitta Tolkienin Keski-Maa voi olla, ja että varsinkin tämä Viimeisen liiton sota kaikkine kuvioineen oli jotain aivan mahtavaa. :) Elendurin saama viitta todella muistutti niitä haltiaviittoja, mutta arvelen että kyseessä ei ollut ihan sellainen vaan jokin númenorilainen versio (koska haltiat luultavasti opettivat heitä tekemään hienoja vaatteitakin). Ciryon on tosiaan tarkoituksella melko naiivi tässä, ja se tulee varmaan vielä pahentumaan seuraavissa luvuissa. Johtuu juurikin siitä, että kuvittelen 20-vuotiaan olleen vielä hyvin nuori tuon kansan mittapuulla, esim. tuon ikäisestä Aragornista sanottiin että "ei varreltaan ja mieleltään vielä täysimittainen", ja Ciryonin kohdalla se vielä korostuu, koska hän on nuorin lapsi ja vähän hemmoteltu. Elendurin ja Aratanin suhde on kyllä aika mielenkiintoinen, ja luulen että tässä vaiheessa Elendur piti Aratania vielä aika kakarana, mutta heistä tulee enemmän juttua sitten joskus myöhemmin ficissä. ;) Joo ja Isildurin puolisopuheet tuli tosiaan aika nopeasti, mutta ei tuohon aikaan minusta oikein mitään seurustelukulttuuriakaan ollut, eli jos oli jostakin kiinnostunut, niin vaihtoehtoina oli joko avioliitto tai ei mitään. Siis jos kunniallisesti halusi elää. :)

Huoh, tulipas taas pitkät vastakommentit, varsinkin Nerwenille. Tämän takia minulla näköjään menee postaamisessa aina koko ilta. ;) Mutta sitten seitsemäs luku, ja tässä alkaa nyt olla kaikenlaista häröilyä, kuumia kylpyjä ja paikasta toiseen pomppimista... Mutta menköön nyt.


Seitsemäs luku: Meren kutsu

Osgiliath, kuninkaiden kaupunki, on Gondorin valtakunnan pääkaupunki, joka levittäytyy Anduin-virran kummallekin puolelle, ja on tarkalleen yhtä pitkän matkan päässä Kuun Tornista ja Auringon Tornista. On kirkas mutta kylmä myöhäissyksyn päivä, kun seurue matkaa pitkin suoraa ja leveää, valkoisin kivin päällystettyä tietä Minas Ithilistä alas kohti Osgiliathia. Tie kulkee iloisena solisevan Ithilduinin viertä, mutta puiden runkojen lomasta saattaa silloin tällöin nähdä pilkahduksen suuremmasta virrasta, joka virtaa vuolaana ja vapaana vihreän laakson keskellä, kohti kaukana etelässä siintävää merta.

Ensimmäiset ratsastajat saapuvat Itä-Osgiliathiin puolen päivän aikaan. Suuri joukko väkeä on ottamassa heitä vastaan, sillä harvoin on niin, että kaikki kolme kuningasta saapuvat kaupunkiin yhtä aikaa. Moni haluaa nähdä vilauksen Korkeasta Kuninkaasta, joka kantaa hopeista sauvaa kädessään, smaragdein koristeltua sormusta sormessaan, ja kirkkaan tähden lailla loistavaa haltiakristallia otsallaan. Ja kun Korkea Kuningas viimein ratsastaa heidän ohitseen kohti Suurta Siltaa, monet heistä joutuvat laskemaan katseensa, ja jotkut putoavat polvilleen, sillä kuningas Elendil on paljon enemmän, kuin he koskaan ovat saattaneet mielessään kuvitella.

Mutta ne, jotka uskaltavat katsoa, hämmästyvät vielä enemmän huomatessaan, että Korkean Kuninkaan ja tämän poikien jäljessä ratsastaa haltioita. Useimmat eivät ole koskaan ennen kohdanneet ketään heidän kaltaistaan, mutta kaikki tunnistavat kyllä jalon kansan edustajat nähdessään heidän silmiensä loisteen ja ihonsa hehkun, ja mykistyvät heidän ihmeellisen kauneutensa edessä.

Ratsastajat pysähtyvät keskelle siltaa, sillä siihen Tähtien Kupoli on rakennettu. Tässä ihmeellisessä pyöreäkattoisessa linnassa on Osgiliathin Suuri Sali, jossa Isildur ja Anárion pitävät hovia joka kuukausi. Ylhäällä kupolissa on Suurkivi, jonka kautta he voivat olla yhteydessä pohjoiseen silloin, kun heidän omat neuvonsa eivät riitä, tai kun he tarvitsevat isänsä hyväksynnän päätöksilleen.

Valtaistuinsalin vartijat kumartavat, kun ylimykset astuvat sisään. Sali on valoisa, sillä kahta sen seinistä koristavat suuret kuvioidut lasi-ikkunat, ja lattia on valkoista marmoria, joka on kiillotettu niin kirkkaaksi, että siitä voi nähdä oman kuvajaisensa. Monet valkoiset pylväät kannattelevat kattoa, ja seinustoja koristavat ankara-ilmeiset patsaat, jotka esittävät Númenorin ensimmäisiä kuninkaita. Salin päässä on koroke, jolle on asetettu kaksi valkeasta kivestä veistettyä valtaistuinta rintarinnan, ja seinään niiden taakse on kaiverrettu Valkoisen Puun kuva, jonka lehvistö on koristettu lukuisin hopeanhohtoisin jalokivin.

"Mitä sanot, atar? Kun viimeksi kävit, kaikki oli vielä keskeneräistä", toteaa Isildur.
Elendil katselee ympärilleen ja hymyilee hyväksyvästi. "Kaunis tämä on, mutta eikö tämä kaikki valkoinen tee palatsista hieman kalsean? Annúminasissa olemme käyttäneet enemmän puuta – sitä on pohjoisessa saatavilla viljalti."
"Puu palaa, tai jos ei pala, lahoaa. Tässä sen sijaan on linna, joka ei milloinkaan murru. Se seisoo tässä muuttumattomana maailman loppuun asti, tai niin minä uskon ja toivon", sanoo Isildur.
"Ei taida vielä olla sellaista kiveä, joka ei ajan myötä rapautuisi", sanoo kuitenkin Anárion. "Jos meillä olisi mithriliä tarpeeksi, keksisi Isildur varmasti keinon rakentaa kaupunkimme kokonaan siitä."
"Niin keksisin, sillä minä en aio toiste katsoa vierestä, kun kotini murenee palasiksi ja katoaa jäljettömiin."

He jatkavat kulkuaan, tutkivat palatsin ja siirtyvät sitten katsomaan muita kaupungin rakennuksia. Elendil on vaikuttunut kaikesta näkemästään. Tuntuu uskomattomalta, miten nopeasti hänen poikansa ovat saaneet rakennettua kolme suurta ja kaunista kaupunkia mereltä saapuneille pakolaisille sekä niille, jotka asuivat näillä seuduilla jo ennestään. Täällä köyhimmilläkin on tilavat ja mukavat asumukset, ja koko ympäristö, kadut, seinät ja katot, on kirkasta, valkeaa ja puhdasta. Hän ei enää ihmettele, miksi kansa katsoo hänen poikiaan kuin he olisivat enemmän kuin ihmisiä, enemmän mestari Elrondin kaltaisia, kenties. Elendil on ylpeä siitä, mitä itse on saanut aikaan pohjoisessa, Annúminasissa, Amon Sûlilla ja Fornostissa, mutta hän huomaa nyt, että hänen visionsa ovat olleet erilaiset kuin hänen pojillaan. Hän on rakentanut kaupunkinsa ihmisille, ei kuninkaille.

He päättävät kierroksensa niiden talojen luo, jotka Isildur ja Anárion ovat rakentaneet omiksi asunnoikseen niitä aikoja varten, jotka he viettävät pääkaupungissa. Ne muistuttavat yllättävän paljon sitä valkoista kartanoa, jossa he aikanaan asuivat Rómennassa.

"Hyvin vaikuttavaa", sanoo Elendil uudelleen, kun hänen poikansa luovat odottavat katseensa häneen.
"Tällaista ei ole ennen nähty", toteaa puolestaan Elrond, joka on kulkenut heidän mukanaan koko matkan.
"Ei tämä silti Armenelos ole", toteaa Isildur.
"Mutta ei tämä kauneudessa sille häviä, suuruudessa vain", Elendil toteaa, sillä Armenelos oli todellakin paisunut valtavaksi, varsinkin viimeisinä aikoinaan.
"Osgiliath ei ole Armenelos, sillä täällä ei asu yksikään musta númenorilainen", sanoo Isildur. "Ja sen vuoksi tämä on paljon kauniimpi."

* * *

Marillë ei tahtoisi Isildurin lähtevän. Mies on liian paljon poissa, matkoilla, hoitamassa asioita, jotka ovat liian tärkeitä antaa jonkun toisen tehtäväksi. Vain silloin, kuin pojat olivat pieniä lapsia, Isildur pysytteli kotona, niin kuin tapana on. Ne olivat parasta aikaa Marillën elämässä, ja välillä hän huomaa toivovansa, että voisi saada vielä yhden lapsen.

Laiva on valmiina lähtöön Osgiliathin satamassa. Se on Lamedonin ruhtinaan laiva, jolla tämä purjehti Elendurin juhliin seurueensa kanssa, ja se on riittävän iso ottaakseen kuninkaan seurueineen mukaan. Morthondin herran alus on pienempi ja vaatimattomampi, ja sen vuoksi Isildur on päättänyt mennä ensiksi laivalla Calembeliin, Lamedonin pääkaupunkiin, ratsastaa sieltä Tarlangin kukkulalle, ja siitä eteenpäin jalan Morthondiin.

Marillë on kietonut kätensä kuninkaansa ympärille ja painanut päänsä tämän leveää rintaa vasten.
"Palaathan pian takaisin? Lupaa se minulle!"
"Totta kai minä palaan. Tämä on vain tehtävä, joka minun pitää hoitaa. En jää sinne oleskelemaan", vastaa kuningas. Hän hyväilee kädellään kuningattarensa selkää. Ei hänkään lähde tälle matkalle mielellään.

Marillë pyysi saada päästä mukaan, mutta Isildur kieltäytyi. "Siihen ei ole mitään syytä, ja matka on naiselle muutenkin liian raskas. Sitä paitsi, kuka tietää millainen tämä kapinoitsija on? Sinun on parempi pysyä kotona turvassa", hän sanoi.
"Se mies voi olla vaarallinen!"
"Ehkä, mutta en minä häntä pelkää."
"Miksi sitten kutsuit ritarisi koolle? Otatko heidät kaikki mukaan?"
"Vain kaksikymmentä parasta, ja heidän aseenkantajansa. Kaiken varalta."
Se ei rauhoittanut Marillëa.

"Sinä viivytät lähtöämme", sanoo kuningas hellästi.
Marillë huokaa. Hän irrottaa viimein kätensä, katsoo miestään jo kaipaavin silmin vetäytyessään kauemmas. "Mene sitten. Valar suojelkoot sinua ja poikiamme matkallanne."
"Ossë ja Uinen ovat turvanamme, niin kuin aina ennenkin."
"En minä merta pelkääkään, vaan sitä, mikä sen jälkeen odottaa."
"Pelkosi on turhaa. Minun on nyt mentävä", Isildur sanoo ja painaa kevyen suudelman vaimonsa huulille. Hän kääntyy ja nousee laivaan.

Marillë katsoo laivan perään niin kauan, kun pystyy erottamaan sen valkeat purjeet Anduinin sinisyyden keskellä. Sitten hän tuntee Auriën kosketuksen käsivarrellaan.
"Älä murehdi, rakas käly. Nyt meillä on viimein aikaa puhella keskenämme kaikesta tärkeästä, mitä miehet eivät ymmärrä. Milloin olemmekaan viimeksi tehneet niin? Olenko jo kertonut pojanpojastani ja siitä kuinka osaamaton äiti lapsiparalla onkaan! Eikä miniäni kuuntele minun neuvojani ollenkaan, vaan väittää tietävänsä, mitä tekee. Vaikka tämä on hänen ensimmäisensä! Voi Marillë, et tiedä miten onnekas olet, kun sinulla ei ole tällaisia pulmia!"
Marillë hymyilee Anárionin vaimolle, ja seuraa tätä kuuliaisesti nuoremman kuninkaan taloon.

* * *

Päivä on pilvinen. Ciryon kietoo turkiksella reunustetun takkinsa tiukemmin ympärilleen, kun kolea merituuli alkaa puhaltaa heidän lähestyessään Anduinin suistoa. Hän katsoo, kuinka isä opettaa Aratania ohjaamaan laivaa, sillä ruhtinas Maion on antanut kuninkaanpojille luvan harjoitella kapteenin tehtäviä matkan aikana. Aratan pitelee ruoria jännittyneen näköisenä, mutta keneltäkään ei jää näkemättä, kuinka innoissaan hän samalla on. Tuskin hän on koskaan ennen hymyillyt yhtä paljon isänsä seurassa.
"Onko kohta minun vuoroni?" kysyy Ciryon toiveikkaasti.
"Heti kun pääsemme avomerelle", lupaa isä. Hän laskee kätensä Ciryonin hartialle. "Joko sinäkin tunnet sen kutsun?" hän kysyy.

Ciryon ei vastaa. Hän katsoo horisonttiin, jossa Vuolas Virta jakautuu useiksi kapeammiksi uomiksi, jotka virtaavat kohti edessä avautuvaa harmaata ulappaa. Siellä on meri, josta Ciryon on kuullut vain tarinoissa. Se on paljon suurempi vesi kuin Anduin, sen Ciryon ymmärtää heti. Eniten häntä ihmetyttää se, ettei vastarantaa näy, jos katsoo Tolfalasin saaren ohi, ja hän miettii, mahtoiko joskus olla toisin. Onko tämä se asia, joka saa isän ja Elendurin aina vaikenemaan? Hän katsoo isää ja tämän hymyileviä silmiä, ja päättää kysyä.
"Tiedättekö, atar, että näkyikö tästä kohtaa ennen Akallabêth?"
Kuningas kääntyy, hänen ilmeensä käy vakavammaksi. "Ei, senya, ei tästä kohtaa eikä mistään muualtakaan Keski-Maasta, ei edes Lindonin uloimman niemen kärjestä tai korkeimman tornin huipulta. Sillä Númenor oli paljon lähempänä Tol Eressëaa ja Siunattua Maata kuin Keski-Maata."
"Sitten se on ollut todella kaukana. Purjehditteko te koskaan sieltä Keski-Maahan?"
"Kerran isäni ja veljeni kanssa, kun Tar-Palantir oli vielä vallassa, ja saimme siihen erityisluvan."
"Lindoniinko?"
"Niin, menimme tapaamaan Gil-galadia."

Ciryon lopettaa kyselemisen, sillä hän ei halua pilata isän hyvää tuulta. Hän katselee, kuinka laiva lipuu ohi pitkää kaislaa kasvavien rantamaiden, ja kauempana siintävien rehevien niittyjen, joilla kukkivat valkoliljat ja kultakellot, ja näkee kuinka meri vain lähestyy lähestymistään, ja tuntee tuulen yhä suolaisemman tuoksun. Merilintujen parvet syöksähtelevät edestakaisin laivan yllä, ja hetkeksi Ciryon unohtaa kolean tuulen. Hopeana virtaavat Celos ja Erui, vihreillä niityillä Lebenninin! hän muistaa laulun, jota hänen lastenhoitajansa lauloi vuosia sitten. Neiti oli kotoisin Lebenninistä.

Ciryon katsoo uudelleen isäänsä. Hänen silmänsä eivät enää hymyile.

* * *

"Alun perin rakensimme nämä sotilaiden käyttöön", selittää Anárion. "Mietimme, kuinka voisimme auttaa heitä toipumaan rasittavista harjoituksista nopeammin."
"Kuumia kylpyjä. Hyvin kekseliästä", toteaa Elendil. "Muistuttaa minua niistä kuumista lähteistä, joissa tavattiin kylpeä ennen kiipeämistä Meneltarmalle."
"Niin, niistä juuri saimme tämän idean. Kylvyt eivät ainoastaan auta rentoutumaan, vaan myös puhdistavat kehon. Puhdas sielu puhtaassa ruumiissa, kuten sanonta kuuluu", Anárion jatkaa.

Altaan vesi tuntuu miellyttävän lämpimältä. Elendil nojautuu taaksepäin altaassa ja sulkee hetkeksi silmänsä. Palveluspoika käy kaatamassa lisää viiniä altaan reunalla odottavaan pikariin.
"Ei se tietenkään jäänyt siihen", Anárion kertoo. "Ymmärsimme pian, että muutkin kuin sotilaat voisivat hyötyä puhdistautumisesta. Niinpä rakensimme kylpyjä ympäri Osgiliathia, kaiken kansan käyttöön, ja tietysti kaikki ne, joille se oli mahdollista, rakensivat oman altaan kotiinsa."
"Miten saatte veden pysymään lämpimänä?" kysyy Elrond, joka näyttää yhä hieman varautuneelta. Kenties hän on yllättynyt kutsusta tulla kylpemään samaan altaaseen kahden ihmismiehen kanssa.
"Lattian alla on hiilipannu, joka lämmittää allasta tasaisesti. Mutta meillä on myös altaita, joissa lämmitystä ei ole - siltä varalta, että tekee mieli virkistäytyä kylmässä vedessä," Anárion sanoo ja viittaa kädellään viereiseen altaaseen. "Se myös karaisee ruumista."
"Kiehtovaa", toteaa Elrond. "Minuun on todellakin tehnyt vaikutuksen se, miten hyvin kohtelette sotilaitanne. Uskon, että he muodostavat taitavan ja kestävän armeijan."
"Siitä ei ole epäilystäkään. Isildur on suunnitellut koulutusohjelman sotilaille, ja sen käymällä kenen tahansa on mahdollista yletä ritariksi asti, jos on riittävän lahjakas ja rohkea. Tämä mahdollisuus saa kaikki sotilaamme yrittämään parastaan, tai niin ainakin uskomme."
"Toivottavasti he ovat valmiita yrittämään parastaan sittenkin, kun palkkana voi olla 'kuolema ennen aikojaan', niin kuin ihmiset tapaavat sanoa", toteaa Elrond.

Hetken aikaa on hiljaista. Elendil on avannut silmänsä ja katsoo poikaansa ja Elrondia surumielisesti. "Senkö takia Ereinion lähetti sinut tänne - varmistamaan, että poikani ovat ymmärtäneet rakentaa Gondorille toimivan armeijan?"
"Oi ei, sinun sanasi olisi riittänyt vakuuttaman hänet", lausuu Elrond. "Mutta hän halusi minun kertovan teille, että armeijalle tulee vielä tarvetta, eikä hän tarkoittanut vain etelän uhkaa."
"Mutta örkit ovat voimattomia ilman herraansa", sanoo Anárion. "Tuskin he pystyvät omin voimin järjestämään niin suurta hyökkäystä, että siitä olisi meille merkittävää uhkaa."
"En haluaisi huolestuttaa teitä", Elrond sanoo. "Mutta Gil-galad epäilee, ettei Sauron ole kokonaan poissa, niin kuin olemme toivoneet. Ja täällä ollessani olen havainnut merkkejä siitä, että hän on saattanut jo palata Mordoriin. Ja jos niin on, uskon että hän iskee mieluummin pikemmin kuin myöhemmin, sillä hän ei halua antaa kansallenne liikaa aikaa vahvistua Númenorin tuhon jälkeen. Teitä hän juuri nyt vihaa eniten, ja teistä hän haluaa eroon ensimmäiseksi. Hänen tarkoituksenaan oli hävittää koko Númenorin kansa ja sammuttaa Elrosin suku, mutta hän on nyt huomannut epäonnistuneensa siinä, ja se täyttää hänet vihalla."
Anárion huolestuu, melkein hätääntyy. "Miksi kerrotte tämän nyt, kun veljeni on poissa? Hän tietäisi, mitä tehdä ja ryhtyisi siihen heti!"
"Luulen, että hän tietää jo, tai ainakin aavistaa sisimmässään, ja on jo ryhtynyt toimiin", toteaa Elrond tyynesti.
"Kuinka niin? Puhuitteko hänen kanssaan?"
"En toki. Mutta miksi muuten hän olisi lähtenyt suurella kiireellä varmistamaan, että kaikki asukkaat tässä maassa ovat varmasti teidän puolellanne?"

* * *

Ciryon katselee laivan kannelta ohitse lipuvia maisemia. Belfalasin rannikkoseudun kukkuloilla käyskentelee valkoisia lammaslaumoja. Muutamia kalastajakyliä on ripoteltu sinne tänne. Ciryon katsoo nuorta kalastajaa, joka soutaa kohti rannan laituria. Ciryon miettii, millaista olisi olla hän, tavallinen maalaisnuorukainen, joka vain tekee työtään, syö ja nukkuu, ja jos aikaa jää, käy ehkä vähän riiaamassa naapurintyttöä. Toisella puolella laivaa näkyy vain aavaa merta. Jostakin syystä isä pitää sitä puolta mielenkiintoisempana. Hän nojaa kaiteeseen, katselee horisonttiin, ja on tuskin liikahtanut paikaltaan koko päivänä. Aratan ohjaa laivaa. Carastion, heidän serkkunsa äidin puolelta, on ruorin vieressä ja Aratan yrittää neuvoa häntä.

Ciryon on pitkästynyt. Hänellä ei ole laivassa yhtään samanikäistä toveria. Hänen palvelijansa Targon jäi Osgiliathiin, koska isän mielestä kamaripalvelijoita ei tarvita tällaisella matkalla. Ciryonin tekisi mieli mennä juttelemaan Yúlaner-enon kanssa, mutta tämä näyttää melkein yhtä poissaolevalta ja synkältä kuin isä. Yúlaner on isän kaartinpäällikkö, ja on ollut tämän paras ystävä nuoruudesta asti. Ciryon toivoisi, että hänelläkin olisi paras ystävä, jolla olisi kaunis sisar, jonka hän voisi sitten myöhemmin naida. Se tekisi monesta asiasta paljon yksinkertaisemman.

Laivan kannella on hiljaista, vain tuuli suhisee Ciryonin korvissa. Aratanin ja Carastionin ajoittaiset naurunremakat kantautuvat hyvin laivan keulaan asti. Lopulta Yúlaner kaiketi kyllästyy kuuntelemaan nuorten miesten mekkalointia, sillä hän nousee ja menee moittimaan heitä. Ciryon nojaa eteenpäin ja katselee, kuinka laivan keula halkoo meren pintaa ja nostattaa ilmaan valkeaa vaahtoa ja pisaroita. Hän ei näe vilaustakaan Ossësta tai Uinenista.

Lopulta Ciryon rohkaisee mielensä ja astelee isänsä luo.
"Atarinya? Anteeksi, että vaivaan, mutta miten pitkään vielä kestää, ennen kuin olemme perillä?"
Kuningas ei vastaa. Ciryon laskee kätensä kevyesti tämän käsivarrelle. "Atar?"
On kuin isä havahtuisi unesta. Hän katselee hetkisen hämmästyneenä ympärilleen, kuin ei oikein muistaisi, miten on päätynyt laivaan, mutta sitten hän katsoo aurinkoa, joka kajastaa himmeänä pilviverhon läpi, ja kääntyy Ciryonin puoleen. "Jos tuulet pysyvät suotuisina, meidän on mahdollista saavuttaa Edhellond tänä iltana. Pysähdymme sinne päiväksi. Sitten jatkamme Ringlóa ja Ciriliä ylös Calembeliin, ja siihen menee vähintään yksi päivä, luultavasti kaksi."
"Hyvä on."
"Miksi kyselet? Pitkästyttääkö matkustaminen sinua?"
"Vähän."
"Ymmärrän sen, mutta ei ratsastaminen tai marssiminen ole paljon mielenkiintoisempaa. Ajatukset lähtevät harhailemaan, ja äkkiä oletkin suonsilmässä tai örkkilauman piirittämänä", hän sanoo.
"Mutta ei suinkaan tällä matkalla voi tapahtua mitään pahaa?"
"En usko, mutta koskaan ei voi olla liian varma."

Isä kääntyy katsomaan Aratania, joka pitelee ruoria vakaana kuin kokenut merimies. "Tuo näyttää käyvän häneltä luonnostaan", hän toteaa. "Hän on oppinut nopeasti, vaikka en koskaan nähnyt hänessä suurta merenkävijää. En samalla tavalla kuin sinussa, Ciryon, minkä vuoksi nimesin sinut laivan mukaan. Mutta minä en ole koskaan nähnyt yhtä pitkälle kuin jotkut toiset kansastamme. Kaikesta huolimatta, miksi et ole opettelemassa kapteenin taitoja veljesi lailla?"
"Hän ei anna minun koskea ruoriin. Hän on kuitenkin luvannut, että paluumatkalla on minun vuoroni."
"Olkoon sitten niin. Koska olet viimeksi syönyt, senya? Mennään hyttiini ja katsotaan, löytyisikö meille apetta."

Ciryon seuraa isäänsä hyttiin, jonka ruhtinas Maion on antanut kuninkaan käyttöön. Palvelija järjestää heille pikaisesti teetä ja vehnäsiä. Isä ei istuudu alas syömään. Hän kävelee ympäriinsä teetä siemaillessaan ja vilkuilee ulos hytin pyöreästä ikkunasta.
"Vaivaako jokin mieltänne, atar?" uskaltautuu Ciryon kysymään, sillä isän käytös on hieman omituista, tai ainakin omituisempaa kuin yleensä.
"Monikin asia, senya", hän toteaa. "Meri tuo mieleeni muistoja menneisyydestä, eivätkä ne kaikki ole hyviä muistoja. Ja Umbar herättää minussa levottomuutta. Onneksi heidän laivojaan ei ole nyt näkynyt. Mutta älä huolehdi, senya. Niin kauan kun Sauron pysyy poissa, meillä ei ole todellista hätää."
"Mutta hän kuoli Akallabêthin tuhossa, eikö niin? Toki hän pysyy aina poissa."
"Niin minä olen ajatellut, ja niin minä yhä toivon, mutta huoli on herännyt minussa. Idässä on viime vuosina näkynyt enemmän liikettä kuin aiempina." Sitten hän äkkiä pudistaa päätään ja naurahtaa synkästi. "Minun ei pitäisi puhua tästä sinulle, Ciryon. En halua huolestuttaa sinua turhaan. Olet nuori ja sinun pitäisi nauttia elämästäsi ja jättää murheet vanhemmille miehille. Palaa kannelle ja käske veljesi antaa ruori sinulle, edes hetkeksi. Laivan ohjaaminen rauhoittaa, usko minua."




A/N: Isildurin matkareitti Vuorten kuninkaan luo on jostakin käsittämättömästä syystä todella mutkikas... Luultavasti tajusin tämän vasta sitten, kun olin jo ehtinyt kirjoittaa heidät jonnekin vuoripoluille, eikä huvittanut poistaa kymmentä sivua tekstiä.

"Hopeana virtaavat Celos ja Erui" oli peräisin laulusta, jota Legolas luritteli Kuninkaan paluussa.

Jokohan minä käänsin poikien nimet suomeksi? Ciryon tarkoittaa siis laivaa, Aratan kuninkaallista miestä ja Elendur tähtien palvelijaa. Marillë puolestaan tarkoittaa helmeä. Tässä on vitsinä se, että jos Isildurin ja Marillën nimet yhdistää, niistä tulee silmaril, ainakin melkein. :)

Re: Kuun Tornin kuningas (PG-13/R), 7. luku 9.11.2014

Lähetetty: La Marras 15, 2014 10:12 am
Kirjoittaja Leida
On jotenkin jännää lukea niistä ajoista, kun vaikka Osgiliath oli vielä uuden uutukainen. :) Joskus kun on itse vieraillut vanhassa linnassa tai kirkossa, niin on tuntunut tosi hankalalta ymmärtää, että tämä vaikuttava rakennus on joskus ollut aivan uusi. :) Jos se on vaikuttava edelleen, niin miltä se on tuntunut silloin? Vaikka toki niitä rakennuksia tehtiin vuosikymmenien ja vuosisatojen ajan, että eivätpä ne nyt siihen yhtäkkiä kenenkään ihmetykseksi putkahtaneet. Mutta silti voisin kuvitella, että juuri rakennettu Osgiliath on vaikuttava paikka. Hienosti olet sitä myös kuvannut. :)

Tässä luvussa tuli kivasti mukaan sellainen pieni, synkeä vivahde tulevaisuuden tapahtumista, kun sekä Elrond että Isildur pohdiskelivat örkkilaumoja ja Sauronin toimia tahoillaan. Samaten olen tykännyt siitä, että ns. menneisyyden taakka tuntuu koko ajan kulkevan Isildurin mukana, olet kuvannut sitä hyvin uskottavasti. Tuntuu myös uskottavalta, että se on kuitenkin Ciryon, joka eniten pohdiskelee niitä menneisyyden asioita, koska hänellä ei ole omia mielikuvia, joihin tarttua ja hän varmasti tuntee itsensä vähän ulkopuolikseksi. Tässä lauseessa muuten Ciryon katsoo uudelleen isäänsä. Hänen silmänsä eivät enää hymyile. jotenkin oletan, että viittaat Isildurin silmiin (hieno muistutus menneisyyden taakasta taas!), jolloin kannattaa varmaan vaihtaa tuo hänen vaikka tämän. Mutta jos tarkoitus olikin puhua Ciryonin silmistä, niin sitten se tietysti toimii ihan täysin noin. (T. pilkunviilaaja) ;)

En ole ihan varma, mitä mieltä olisin Marillën hahmosta. :) Hänestä tuli ehkä vähän heikko ja takertuvainen kuva tässä luvussa tai ehkä se on vain feministi minussa, joka tähän kiinnittää huomiota. ;) Toisaalta voisi ajatella, että tämä on juuri sitä hahmon tekemistä epätäydelliseksi ja niiden piirteiden lisäämistä, jotka ovat tosi inhimillisiä mutta eivät välttämättä tyypillisiä sankarin piirteitä. :) Kummin vain, niin kyllä hahmo itsessään toimii oikein hyvin. :)

Minulla ei ole aikomustakaan teilata Elenduria. :) Pikemminkin en osaa ajatella hänestä vielä oikein mitään suuntaan tai toiseen, koska hän ei ole ollut kovin aktiivinen toimija tässä ficissä. Siksi en ole häntä kommenteissa maininnut. Mutta odottelen innolla sitä, että hänestäkin kuullaan enemmän. :)

Jatkoa kaipailen taas!

Re: Kuun Tornin kuningas (PG-13/R), 7. luku 9.11.2014

Lähetetty: To Marras 20, 2014 4:45 pm
Kirjoittaja Nerwen
Huhhuh, minäkin täällä taas, vaikka onkin kestänyt.

Olet kuvannut Osgiliathia tosi hienosti, kaupungista saa selkeän kuvan. Se on varmasti ollut vaikuttava paikka. On myös kiva, miten Elendilin kautta vertasit etelän kaupunkia pohjoisen kaupunkeihin. Se lause kaupungista kansalle ja kuninkaille oli upea! Tässä tuli taas kouriintuntuvaksi se, miten todella harmillista, mikä Gondorin uljaitten kaupunkien kohtalo oli. Isildur toivoi Osgiliathin kestävän, mutta kuinkas sitten kävikään...

Tykkäsin tässä luvussa noista viittauksista tulevaan, siitä varjosta jonka heitit hahmojen mieliin. Kuten Leidakin mainitsi, tuo miten Elrond ja Isildur kumpikin tunsivat huolen Sauronista oli hieno ratkaisu. Epävarmuus lietsoo sotaa, ja sinnehän tässä ollaan menossa. Tuntuu, että useampikin hahmo tuntee vaaran kytevän hiljalleen. Jotenkin Marillën huoli tuntui kovin suurelta verrattuna siihen, miten olet kuvannut naista aiemmin, ja on selvää, että Ciryonkin aistii jotain isältään. Hienosti olet alustanut tulevaa.

Kuten Leida (miten tässä nyt koko ajan toistan jo sanottua, mutta totta se on), tykkäsin siitä, miten Ciryon oli se, jonka kautta toit menneisyyden tähän mukaan. Hän ei kuitenkaan koskaan nähnyt Númenoria ja on ensi kertaa merellä, joten hänen ajatuskulkunsa sopii tilanteeseen. Myös matkustamisen tylsyyden olet tuonut kivasti esiin, koska matkustaminenhan on useimmiten käsittämättömän tylsää. On myös hienoa, miten Ciryon voi puhua isänsä kanssa suhteellisen avoimesti, olet saanut aikaiseksi tosi toimivan ja kivan isä-poika-suhteen.

Näin. Jatkoa sitten vaan, kyllä minä edelleen luen vaikka ehkä vähän hitaasti.

Edittiä, tässä nyt kun huomasin niin ihan pakko tulla sanomaan - tuo Tar-Míriel on ollut miestesi ihailun kohteena ennenkin. Faramir kiusaa Elboronia Mírielistä Tutkimusmatkassa rakkauteen. :D Eksyin kaivelemaan Rivendellin pölyisiä nurkkia ja löysin tämän. Huvitti kovasti. Ihanaa, että jotkut asiat pysyvät.

Re: Kuun Tornin kuningas (PG-13/R), 7. luku 9.11.2014

Lähetetty: Su Marras 23, 2014 8:07 pm
Kirjoittaja Mithrellas
Kiitos jälleen kommenteista. Pidin viime viikonloppuna taukoa postaamisesta siinä toivossa, että ehtisin työstää 8. lukua hieman enemmän ja kirjoittaa ficciä eteenpäin. Mutta tuntuu, etten kuitenkaan ehtinyt sen enempää kuin tavallisesti. Mutta kunhan päästään jouluun niin sitten minulla pitäisi olla yllin kyllin aikaa parannella tätä tekelettä.

Leida: Osgiliathista oli jotenkin vaikea kirjoittaa, koska Tolkien ei ole kertonut siitä paljon mitään. Ja muutenkin minun on vaikea muodostaa selkeitä mielikuvia mistään paikoista... Minulle jäi siis vähän sellainen tunne, että olisin voinut panostaa enemmänkin Osgiliathin kuvaukseen. Nuo Sauron-aavistelut tulevat tässä turhan aikaisin, kun sotaan päästään ehkä jossain luvussa 18... Eli Isildur tulee nyt mystisesti unohtamaan koko Sauronin seuraaviksi 10 luvuksi. ;) Ja tuossa lauseessa olisi varmaan parempi olla "tämän silmät", mutta jotenkin olettaisin, että kontekstista käy ilmi, että kyseessä ovat Isildurin silmät, koska asiaa kuvataan Ciryonin näkökulmasta eikä hän voi katsoa omia silmiään. :) Mietin myös tuota Marillën hahmoa, ja ilmeisesti olen antanut hänestä vähän liian vahvan kuvan noissa ekoissa luvuissa. Siis hänellä on kyllä selkärankaa kun sitä tarvitaan, mutta muuten hän on aika riippuvainen Isildurista. Hän kuitenkin meni kansansa mittapuulla nuorena naimisiin eikä nyt 100 vuoden jälkeen oikein osaa ajatella enää itseään muuna kuin Isildurin vaimona ja tämän poikien äitinä.

Nerwen: Yksi motiivini lähteä kirjoittamaan tätä ficciä oli juuri se, että halusin kuvata noita kaikkia hienoja paikkoja, jotka TSH:ssa ovat raunioina tai muuten pilalla, ja muutenkin sitä koko maailmaa. Mutta kuten jo Leidalle sanoin, en koe osaavani kuvata kaupunkeja kovin hyvin. Ei jotenkin taivu mielikuvitus sellaiseen, vaan kuvittelen mieluummin millaisia eri hahmot ovat. Niin ja tosiaan tuntuu myös, että vaaran aavistelut tulevat tässä hieman liian aikaisin. Toisaalta olen kyllä varma, että haltiat tiesivät tuossa vaiheessa varsin hyvin, että Sauron elää yhä (koska Gil-galadilla ja Galadrielilla oli ne kolme sormusta, ja he tunsivat Sauronin läsnäolon, jos laittoivat ne sormeensa). Eli olisi ollut vähän outoa jos Elrond ei olisi kertonut tästä Sauronin naapurissa asuville ihmisille. Ja tosiaan, tuo Tar-Miriel -juttu kai jotenkin vainoaa minua. Olen melko varma, että kirjoitin tuon Ciryonin ihastumisen ensin, ja sitten jossain vaiheessa sen jälkeen luin vanhoja ficcejäni ja huomasin että ääk, olen käyttänyt tuota ennenkin. :D Mutta olihan se nyt kuitenkin hieno nainen, joten miksei useampikin Gondorin poitsu olisi voinut olla häneen ihastunut. ;)

No sitten luku kahdeksan. Pelkään että tämä on varsin raskassoutuista luettavaa, koska tähän lukuun on kasautunut kaikenmaailman katsauksia historiaan (nimim. teki taustatyötä ja halusi muidenkin huomaavan sen). Mutta en minä tälle nyt oikein mitään enempää osaa tehdä. Voisin yrittää, mutta sitten menisi ainakin toiset kaksi viikkoa ennen kuin saisin tämän postattua.

Tuli mieleen, että ette välttämättä muista enää noiden kaikkien rouvien nimiä, joten tässä kertauksena: Elendilin vaimo on nimeltään Isilmë, Anárionin vaimo on Aurië ja Marillën äiti on Lindissë. Nuo pisteet loppu-e:n yllä muuten tarkoittavat vain sitä, että e kuuluu ääntää.

Otsikko hädin tuskin liittyy lukuun, mutta tuo kuulosti paremmalta kuin "matka se vain jatkuu jatkumistaan".


Kahdeksas luku: Vaeltaja ei eksy jokainen

Isildur ja ruhtinas Maion jäävät kahdeksi päiväksi Edhellondiin neuvottelemaan satamaa hallitsevan haltiaruhtinaan kanssa. Haltiat purjehtivat tästä satamasta merentakaiseen valtakuntaansa, ja Isildur haluaa sopia siitä, missä määrin ihmisillä on lupa käyttää satamaa omiin tarkoituksiinsa. Belfalasissa asuu nykyisin paljon númenorilaisia, ja he tarvitsevat satamaa. Haltiat ovat kuitenkin saaneet tarpeekseen kauppalaivoista ja kalastajaveneistä, jotka toistuvasti ajautuvat haltialaivojen kursseille ja aiheuttavat vaaratilanteita. Satamassa on jo hukkunut niin haltioita kuin ihmisiäkin.

Ciryon kulkee isänsä, Yúlaner-enon ja Lamedonin ruhtinaan perässä, kun he kävelevät satamassa edestakaisin haltiaruhtinaan johdolla, mittailevat etäisyyksiä ja laskevat kuinka monelle laivalle olisi vielä mahdollista rakentaa oma laituri.
"Mutta eikö olisi kaikkien kannalta parempi ratkaisu, jos haltiat ryhtyisivät käyttämään pelkästään pohjoisen Harmaita Satamia? Siellä on tilaa, sillä harvemmin sinne seilaa mikään muu kuin haltialaiva ", toteaa kuningas. "Ja vaikka sinne toki on matkaa täältä etelästä, niin tuskin se on ongelma haltioille. Ikuisesti elävillä on aikaa matkustaa."
Ruhtinas on ylpeä haltia, Doriathin kansan elonjääneitä, ja hänellä on pitkä vaalea tukka. Vaikka hän on suurhaltioiden tapaan hillitty käytökseltään, hänen katseestaan näkee, etteivät kuninkaan sanat miellytä häntä. "Umin hanya firyar sine", hän lausuu hiljaa itsekseen, mutta niin että toisetkin kuulevat.
Ciryon näkee isänsä ilmeen synkentyvän. "Voisin sanoa teistä aivan samaa", tämä vastaa.
"Te siis pakottaisitte Keski-Maahan väsyneet haltiat matkustamaan pitkän ja vaarallisen matkan pohjoiseen pitkin teitä, joiden varsilla väijyy örkkejä, susia ja ties mitä pahantekijöitä?"
"Niitä pitkin on meidän ihmistenkin kuljettava, jos meillä on asiaa pohjoiseen."

Yhteisymmärrystä ei löydy. Isildur palaa laivaan vihaisena. "Olisi pitänyt ottaa Elrond mukaan. Hän olisi varmasti löytänyt yhteisen kielen tuon patsastelijan kanssa", hän puhisee Yúlanerille ja Maionille.
"Luuletko, että Elrond olisi pitänyt tässä asiassa ihmisten puolta?" Yúlaner kysyy.
Isildur pohtii asiaa hetken. "Ei, hän olisi neuvonut minua rakennuttamaan uuden sataman ihmisten laivoille. Haltiat eivät itse koskaan rakenna mitään uutta, eivät ainakaan nykyisin. He tyytyvät siihen mitä on, vaan minkä vuoksi, sitä minä en ymmärrä. Mutta tämä satama, eikö se ollut alun perin númenorilaisten rakentama, ja haltiat ovat vain ottaneet sen omaan käyttöönsä?"
"Minä olen otaksunut asian olleen toisin päin. Númenorilaiset ottivat käyttöönsä haltioiden joskus esiaikoina rakentaman sataman", toteaa Yúlaner.
"Mutta ennen kuin haltiat tulivat, siinä oli ihmisten tekemä alkeellinen kalastajasatama", tietää Maion. "Kalastajakylien asukkaat kuitenkin pelkäsivät eldaria ja pakenivat vuorille."
"Oli miten oli, luulen, että meidän on tosiaan rakennettava toinen satama Belfalasin rannikolle. En näe muuta nopeaa ratkaisua tähän asiaa", toteaa Isildur.

He jatkavat matkaa pitkin Ringlóa, ja joen haarautuessa he valitsevat läntisen uoman, jota kutsutaan Ciriliksi. Mereltä käyvä tuuli siivittää heidän matkaansa, ja Ciryon on iloinen, kun he viimein saapuvat Calembelin satamaan. Kaupunki on númenorilaisten rakentama ja tyyliltään se muistuttaa hieman Osgiliathia, mutta sen valkeat rakennukset ovat yksinkertaisempia ja kaupunki itsessään on paljon pienempi. Ciryon näkee myös runsaasti puita ja pensaita rakennusten lomassa, ja se tuo hänen mieleensä kodin, Minas Ithilin.

Calembelista on kuitenkin vielä matkaa Vuorten Kuninkaan asuinsijoille. He jäävät sen vuoksi muutamaksi päiväksi Calembeliin lepäämään ja valmistautumaan viimeistä taivalta varten. He ratsastavat satamaan tuoduilla hevosilla ruhtinas Maionin kartanolle, joka on rakennettu kaupungin laidalla kohoavalle suurelle kukkulalle.

Ciryon seuraa sivusta, kun isä, ruhtinas Maion ja Yúlaner-eno suunnittelevat matkaa, neuvottelevat Lamedonin nykyisestä tilanteesta ja siitä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Aratanin kiinnostus näyttää sen sijaan kohdistuvan Maionin kahteen tyttäreen, jotka eivät ole vielä aivan täysi-ikäisiä eivätkä siksi olleet mukana Elendurin juhlissa. Tyttäret haluavat esitellä Aratanille ja Carastionille kartanoa ja kaupunkia, ja Ciryonin yllätykseksi Aratan nappaa veljensä mukaan, kun he lähtevät kiertämään ruhtinaan tiluksia.

Ciryon yllättyy uudelleen, kun nuorempi tyttäristä haluaakin jutella hänen kanssaan Aratanin ja Carastionin sijasta. Neidon nimi on Ailinel, ja hän antaa ruskeiden suortuviensa liehua vapaana tuulessa, kun hän istuu valkean ratsunsa selässä. Toisin kuin sisarensa, hän käyttää miesten satulaa ja on pukeutunut yksinkertaiseen ja koruttomaan vaateparteen. Ailinel kertoo perheensä tarinan; kuinka hänen isänsä ja isoisänsä vaimoineen pakenivat Númenorista sen jälkeen kun Musta Ruhtinas oli rakennuttanut temppelinsä ja Uskollisten vainoaminen alkoi. Isoisä perusti Calembelin kaupungin Lamedoniin ja ryhtyi viljelemään maata.

He ratsastavat matalan, ruohikkoisen kukkulan laelle, ja katsovat sieltä kohti Valkoisia Vuoria, jotka kohoavat jylhinä kaikkialla pohjoisessa ja itäisessä horisontissa.
"On vaikea uskoa, että noiden vuorten takana on enää mitään! Tai että kukaan voisi niitä ylittää", sanoo Ciryon. Hän on nähnyt ne monta kertaa ennenkin, mutta hän ei ole ennen ymmärtänyt, kuinka pitkälle länteen ja etelään lumihuippuiset vuorijonot ulottuvat.
"Niiden takana pohjoisessa on Calenardhon, vihreä maa, jossa kasvaa pitkää ruohoa, mutta asuu vähän ihmisiä. Mutta kun mennään vielä pohjoisemmaksi, pois Gondorin mailta ja Anduinin laaksoihin asti, tapaamme pohjalaisia", kertoo Ailinel. "He ovat väkeviä ihmisiä ja hyviä ratsastajia. Isä on joskus matkustanut heidän luokseen ja ostanut heiltä hevosia."
"Ovatko he meidän ystäviämme?" kysyy Ciryon.
"He ovat hyviä ihmisiä, eivätkä koskaan taistelleet Sauronin puolella", tietää Ailinel.

Aratan ja Carastion kuulevat keskustelun. "Minä olen kuullut, että heillä on oljenväriset, ruokkoamattomat tukat, jotka ulottuvat ainakin vyötäröön asti, niin naisilla kuin miehilläkin", sanoo Aratan. "Ja miehet ovat tietysti muutenkin karvaisia kuin eläimet, eivätkä pidä muuta vaatetta kuin eräänlaista taljaa lanteillaan. Ja jos he ovatkin hyviä tappelemaan, aseita heillä ei ole, ellei sitten puunuijia ja -keihäitä sellaisiksi lasketa!"
"He ovat siis niin kuin villi-ihmisiä?" Ciryon toteaa.
"Eivät toki", korjaa Ailinel. "He ovat meille kaukaista sukua, Ihmisten Kolmen Huoneen jälkeläisiä, jotka taistelivat Ensimmäisellä Ajalla edainin joukoissa Suurta Pahaa vastaan. He eivät kuitenkaan ottaneet vastaan kutsua muuttaa Númenoriin, vaan halusivat jäädä asumaan omille, tutuille seuduilleen. Ja nykyään he puhuvat yhteiskieltä omalla tavallaan, ja käyttävät vaatteita niin kuin sivistyneet ihmiset. Ja he osaavat viljellä maata ja valmistaa työkaluja raudasta, sillä númenorilaiset opettivat nämä taidot heille monta sataa vuotta sitten."
"Entä nämä vuoristolaiset, joita isämme on menossa tapaamaan? Ovatko hekin sukua pohjalaisille, ja jos ovat, miksi he nyt ovat ryhtyneet kapinoimaan kuninkaita vastaan?" Ciryon kysyy.
"Voi, he eivät ole lainkaan niin kuin pohjalaiset. He ovat sukua ammoisille kansoille, joita vuoristossa asui jo esiaikoina. He metsästävät ruokansa ja käyttävät puunuijia ja muita alkeellisia aseita. He ovat ulkomuodoltaan varsin lyhytkasvuisia ja rumia, jos saan sanoa. Juuri niitä, joita tapaamme kutsua villi-ihmisiksi", Ailiniel kertoo.

Myöhemmin, kun he ovat palanneet kartanoon, Ciryon kuulee kuinka Aratan ja Carastion jatkavat keskenään keskustelua pohjalaisista, erityisesti pohjalaisnaisista. He ovat jo suunnittelemassa yhteistä retkeä Valkoisten Vuorten taa. Kumpikin väittää olevansa jo aivan kyllästynyt ylpeisiin ja maineestaan tarkkoihin ruhtinaiden tyttäriin, ja että olisi viimein aika lähteä katsomaan, millaisia naisia muilla kansoilla on tarjottavana. Ciryon ei usko, että isä antaa lupaa sellaiseen matkaan. Ciryonin omat ajatukset karkaavat tuon tuostakin Calethiin ja hän miettii, mitä neito mahtaa tehdä hänen poissa ollessaan, ja onko tämä löytänyt jonkun toisen, joka esittelee hänelle Osgiliathia niin kuin Ciryon esitteli Minas Ithiliä.

* * *

Rouvat ovat kokoontuneet teelle Isildurin taloon. He suunnittelevat innokkaasti mettarë-juhlaa sekä puhuvat tietysti lapsistaan. Tänä vuonna juhla on erityinen, kun pohjoisen väkeäkin on paikalla. Ikävä kyllä moni etelän ruhtinaista on päättänyt juhlia kotonaan, mikä heikentää mahdollisuuksia saattaa nuoria neitejä ja herroja yhteisymmärrykseen.
"Elendurin pitäisi ehdottomasti naida Lebenninin Tarawen", sanoo Aurië. "Neito on vahva ja älykäs, ja hänessä on ainesta kuningattareksi. Sääli, että Lebenninin ruhtinas vei kaikki tyttärensä pois niin pian."
"Oi ei, Tarawen ei sopisi Elendurille ollenkaan", toteaa Lindissë. Hän uskoo tuntevansa tyttärenpoikansa paremmin kuin kukaan muu. "Elendur tarvitsee naisen, joka on ystävällinen ja lämmin sydämeltään. Tarawen on kohtelias, mutta minä näen, että hän on myös ylpeä sekä kätkee liian paljon asioita sydämeensä. Kaksi niin sulkeutunutta ihmistä kuin Elendur ja Tarawen eivät ikinä oppisi elämään yhdessä. Vai mitä mieltä olet, yenya?"

Marillë laskee teekupin lautaselle ja hymyilee. "En tunne sitä tyttöä riittävän hyvin voidakseni arvostella häntä, ja mitä Elenduriin tulee, hän saa itse päättää."
"Vai päättää itse?" huudahtaa Isilmë järkyttyneenä. "Elendurista tulee kuningas. Hän ei voi tehdä niin tärkeää päätöstä itsekseen. Sitä paitsi, unohtakaa tämä Tarawen. Elendurin pitää ehdottomasti naida joku Pohjois-Valtakunnasta. Häntä ei tunneta niillä main kuin puheista, vaikka siitä tulee jonakin päivänä hänen kotinsa. Jos hän aikoo voittaa Arnorin kansan puolelleen, on hänen ehdottomasti otettava yksi pohjoisen neidoista vaimokseen. Minä olen monta kertaa kirjoittanut pojalleni ja pyytänyt häntä lähettämään Elendur Annúminasiin kymmeneksi tai kahdeksikymmeneksi vuodeksi, jotta kansa pääsisi tutustumaan häneen kunnolla, ja jotta hänelle löytyisi sopiva puoliso, mutta kuunteleeko hän vanhaa äitiparkaansa, eipä tietenkään."
"Elenduria tarvitaan täällä", toteaa Marillë. "Isildur matkustaa niin usein, ja jonkun tarvitsee huolehtia linnasta ja armeijasta hänen ollessaan muualla."
"Pötyä, kyllä täältä aina joku löytyisi siihen työhön. Aratan on hulttio, ja ymmärrän jos poikani ei tohdi jättää Minas Ithiliä hänen haltuunsa, mutta onhan hänellä uskollinen ystävänsä Yúlaner, jonka käsiin hän luottaisi vaikka oman henkensä. Hän vain rakastaa Elenduria liikaa, eikä kestäisi vuosien eroa. Sellainen ei ole hyväksi. Nuoremmat pojat jäävän veljensä varjoon, ja Elendur itse pelkää koko ajan tuottavansa pettymyksen isälleen, ja viettää siksi kaiken aikansa työskennellen sen sijaan, että seurustelisi ruhtinaiden ja heidän tyttäriensä kanssa, mikä olisi paljon hyödyllisempää. Sinun, Marillë, pitäisi puuttua tilanteeseen, sillä sinä olet meistä ainoa, jota Isildur kuuntelee."

Marillë hymyilee kiusaantuneena. Hän toivoo hartaasti, ettei Isilmë jatkuvasti puuttuisi hänen perheensä elämään, eikä varsinkaan arvostelisi häntä ja Isilduria muiden naisten kuullen.

Eikä Isilmë tiedä kaikkea pojanpoikansa elämästä. On totta, että Elendur ehkä työskentelee liikaa, mutta ei hän aina ole ollut sellainen. Nuorempana hän kyllä teki tuttavuutta neitojen kanssa, ei tietenkään sillä tavalla kuin Aratan, vaan kohteliaasti keskustellen ja vieden heitä kävelylle puutarhaan. Silloin kun he asuivat Pelargirissa, ja Elendur oli vielä nuorukainen, oli hänellä ehkä ollut rakastettukin. Marillë ei tunne tapauksen yksityiskohtia, mutta joskus hän miettii, vahingoittiko ensirakkaus jotenkin Elendurin sydäntä, ja onko kipeä muisto syynä siihen, miksi tämän on nykyään niin vaikea tutustua neitoihin.

"Mutta mitä ovat nämä huhut, joiden mukaan Elendur on kirjoittanut näytelmän mettarë-juhlaa varten?" kysyy Aurië.
"Ne ovat totta", Marillë toteaa. Hän oli itsekin hieman yllättynyt saadessaan tietää Elendurin kirjoitusharrastuksesta, mutta toisaalta tämä on aina muistuttanut isoisäänsä, joka tunnetaan ahkerana tarinoiden laatijana. Elendil haluaa kirjoittaa muistiin mahdollisimman paljon tietoja Númenorista, jotta tulevat sukupolvet eivät unohtaisi maan historiaa, ja Marillë arvelee poikansa tavoitteiden olevan samalla tavalla yleviä. "Elendur on perehtynyt haltiatarustoihin, ja haluaa jakaa tietämystään kansalle. Kaikki ovat tervetulleita katsomaan näytelmää, varallisuudesta ja syntyperästä riippumatta. Siitä tulee hyvin opettavainen esitys."
"Toivokaamme, että se on myös viihdyttävä", Isilmë toteaa. "Ja ettei siinä ole liikaa sotaa ja kuolemaa. Neidot eivät pitäisi sellaisesta."

Kukaan rouvista ei mainitse Sildëä, Anárionin esikoista, joka ei ole mennyt naimisiin, vaikka on vain vuosikymmenen Marillëa nuorempi. Kenties ikävät tapahtumat ovat synkistäneet Sildën mielen. Niin on tapahtunut monelle muullekin, joka joutui kokemaan Númenorin viimeiset ajat.

Auriën vanhemmat saivat surmansa, kun Kuninkaan Miehet väittivät hänen isänsä huijanneen hevoskaupoissa, ja tämä raahattiin Sauronin Temppeliin uhrattavaksi. Auriën äiti kuoli järkytykseen ja suruun pian tämän jälkeen. Sildë oli siihen aikaan ollut vielä lapsi, mutta ei niin pieni, ettei olisi ymmärtänyt tapahtunutta. Nykyisin Sildë viihtyy parhaiten yksinään eikä juuri ota osaa juhliin tai tapahtumiin. Elendurin juhliin hän toki tuli, mutta sielläkin hän vietti suurimman osan ajastaan piirustaen luonnoksia paperikääröihin, joita kantaa aina mukanaan. Hän on lahjakas piirtämään ja maalaamaan ja hänen kirjontatyönsä ovat vailla vertaa, mutta miestä hän ei ole huolinut, vaan näyttää olevan tyytyväinen, kun saa viettää aikansa itse valitsemiensa harrasteiden parissa.

Sildë ei jäänyt Osgiliathiin, vaan palasi Minas Anoriin Meneldilin kanssa pian juhlien päätyttyä. Meneldil ei olisi voinutkaan jäädä pidemmäksi aikaa, sillä hänellä on kotona vaimo ja pieni lapsi, eikä miehen ole silloin sopivaa viettää paljon aikaa poissa kotoa. Anárionin nuoremmat tyttäret, Tindómë ja Athiel, ovat onnellisesti naimisissa Gondorin ruhtinaiden poikien kanssa. He istuvat hiljaa ja kuuntelevat, kun vanhemmat rouvat suunnittelevat yhä naimattomien jälkeläistensä tulevaisuutta, ja vaihtavat välillä huvittuneita katseita teekuppiensa yli.

* * *

Matka Morthondin laaksoon kohti Valkoisten Vuorten jyrkkiä rinteitä on uuvuttava ja pitkäveteinen. Ciryon ei ole tehnyt paljonkaan pitkiä ratsastusmatkoja ja hänen ruumiinsa on tottumaton niiden rasituksiin. Heidän ei ole vielä tarvinnut yöpyä teltoissa, sillä kylissä Ciril-joen varrella asuu ystävällistä väkeä, joka majoittaa mielellään kuninkaan ja hänen poikansa vaatimattomiin asumuksiinsa. Samalla isä jututtaa kyläläisiä ja kysyy, millaista vahinkoa vuoristolaiset ovat heille aiheuttaneet, ja lupaa korvata heille kaikki menetykset.

Ciryon katsoo olkipatjaa epäluuloisena ja miettii, keitä kaikkia sillä on maannut häntä ennen, ja koska se on viimeksi puhdistettu.
"Mitä odotat, yonya? Etkö ole väsynyt?" isä tivaa. "Nämä hyvät ihmiset ovat luovuttaneet parhaan huoneensa meidän käyttöömme täksi yöksi. Ole kiitollinen, nyt kun vielä voit, sillä seuraavan yön olemme teltoissa, enkä yllättyisi vaikka sataisi. Säät eivät suosi matkalaisia tähän aikaan vuodesta."
"Tiedän, atar", Ciryon sanoo. Hän istuu vastahakoisesti ja riisuu saappaansa. "Pelkään, että tässä patjassa on syöpäläisiä."
"Entä sitten? Eivät ne sinua kuoliaaksi syö", tokaisee isä.
Aratan naurahtaa huoneen toiselta puolelta. "Mene aamulla kylpemään Ciriliin, se virtaa vain kivenheiton päässä", hän neuvoo veljeään. "Tarjoa vähän silmäniloa maalaisneidoille."
Ciryon jättää veljensä ehdotuksen omaan arvoonsa. "Atar, mitä tapahtuu kun pääsemme perille? Menemmekö me vierailulle Vuorten Kuninkaan taloon? Millaisessa talossa hän asuu?" hän kyselee.
"Vuoren sisässä, ja arvaan, että sen nähtyäsi ikävöit vielä tätä pientä kamaria. Mutta emme me siellä paljon aikaa vietä, vaan majoitumme tietysti Berenorin taloon. Vaietkaa nyt, molemmat, sillä minä tahdon nukkua tänä yönä. Tarvitsemme kaikki voimia loppumatkaa varten."

He jatkavat vaellustaan varhain aamulla. Yúlaner, Carastion ja ritarit aseenkantajineen vaikuttavat hyväntuulisilta, vaikka ovat joutuneet viettämään yön aitassa, sillä talossa ei ollut riittävästi tilaa heille kaikille. Aluksi sää on kirkas, mutta iltapäivän aikana eteläiselle taivaalle alkaa kerääntyä pilviä, ja ennen iltaa taivas on jo täysin harmaa. Kuten isä arveli, yön laskeuduttua alkaa sataa. He ehtivät juuri ja juuri Tarlangin Niskan juurelle, ja saattavat suojautua ulkonevien kallioseinämien alle. Apua niistä on vain vähän, sillä tuuli yltyy ja sade käy viistoksi. Tulta on turha yrittää sytyttää, ja pala matkaleipää saa käydä illallisesta. Ciryon käpertyy niin lähelle seinämää kuin pystyy ja kietoo viitan ympärilleen. Siitä huolimatta hän tärisee kylmästä. Hän odottaa, kun aseenkantajat kasaavat telttoja, ja toivoo että he pitäisivät kiirettä.

Yúlaner viihdyttää heitä kertomalla tarinan Tarlangin Niskan synnystä. Sanotaan, että entisinä aikoina jättiläiset asuttivat meren rantoja, ja että he päättivät eräänä päivänä rakentaa Valkoiset Vuoret pitääkseen muun väen poissa mailtaan. Kävi kuitenkin niin, että Tarlang-niminen jättiläinen kompastui rakennustöiden lomassa ja taittoi niskansa kaatuessaan. Jättiläiset eivät olleet siitä moksiskaan, vaan käyttivät Tarlangin ruumista hyväkseen vuoria kasatessaan, mutta jättivät tämän pään ja niskan erilleen muista vuorista. Niinpä vuorten etelään kurottuva uloke sai nimekseen Tarlangin pää, Dol Tarlang. Murtuneen niskan kohdalla on vuoristossa pieni loiventuma, ja siinä kulkee tie, jota pitkin heidän olisi huomenna taivallettava. Se on vaikeakulkuinen, minkä vuoksi he joutuvat lähettämään hevoset ja suurimman osan varusteista takaisin ruhtinas Maionin tilalle ja jatkamaan jalan.

Ciryon kömpii telttaansa ja yrittää nukkua, mutta hän on liian kylmissään ja rasittunut saadakseen unta. Hän ei voi olla kuulematta keskustelua, jota hänen isänsä ja Yúlaner-eno käyvät aivan hänen telttansa ulkopuolella.
"Etkö pelkää, että tämä matka on liikaa pojalle?" kysyy Yúlaner.
"Hänen on aika karaistua. Dúnedain ovat vahvaa ja kestävää väkeä, ja uskon, että hänessäkin on ne ominaisuudet, kunhan ne saadaan houkuteltua esiin. Kyllä hän jaksaa, saatpa nähdä", sanoo isä.
Ciryon tietää, että he puhuvat hänestä. Hän toivoo hartaasti, että isä on oikeassa.

Seuraavana päivänä he kiipeävät kivistä polkua pitkin Tarlangin Niskalle, jos sitä nyt saattaa poluksi kutsua. Ciryon näkee kaikkialla rinteessä vain harmaita erikokoisia kivenmurikoita eikä minkäänlaista uraa niiden lomassa. Kivet keikkuvat uhkaavasti hänen jalkojensa alla, eikä hänen taivaltaan helpota yhtään se, että isä varoittelee koko ajan kivivyörystä, jonka yksikin paikaltaan irronnut murikka saattaisi aiheuttaa. Kerran Ciryon kompastuu ja saa veriset naarmut kämmeniinsä. Isä katsoo niitä, ja puhdistaa ne vedellä kostutella rievulla. Sitten hän näyttää äkkiä muistavan jotain, ja kaivaa hyvän tovin laukkuaan. Hän vetää esiin rasian, jossa on jonkinlaista vihertävää salvaa, ja käskee Ciryonia laittamaan sitä käsiinsä. Ciryon tuntee olevansa avuton lapsi, joka ei selviydy hetkeäkään yksin erämaassa ilman aikuisen jatkuvaa huolenpitoa. Ehkä isäkin ajattelee niin, sillä hän ei päästä Ciryonia näkyvistään koko vuoristotaipaleen aikana.

Iltahämärissä he alkavat laskeutua alas Tarlangin Niskalta, ja edessä levittäytyy vehmas laakso. Alhaalla laaksossa virtaa Morthond, jota pitkin isä sanoo kerran purjehtineensa. Hän toi silloin laaksoon suuren valakiven Númenorista, ja pystytti sen Erechin kukkulalle. Ciryon näkee kukkulan kohoavan kaukana vuorten alapuolella, ja sen päällä pienenä pisteenä mustan pyöreän kiven.
"Eikö meidän olisi ollut helpompi purjehtia suoraan Morthondia ylös tänne Erechiin?" kysyy Ciryon isältään katsellessaan näkyä.
"Kenties, jos tuulet olisivat olleet suotuisat. Mutta Morthond on joka tapauksessa pitkä ja raskas purjehtia, ja olisimme ennemmin tai myöhemmin joutuneet soutamaan. Sitä paitsi minun oli käytävä Edhellondissa ja Calembelissa, ja neuvoteltava Maionin ja kyläläisten kanssa ennen tänne tuloa. Mutta paluumatkan me teemme jollakin niistä kauppa-aluksista, joita Morthodista silloin tällöin purjehtii Pelargiriin ja Osgiliathiin.

He laskeutuvat vielä viimeisen virstan rinnettä alas. Alhaalla laaksossa heitä on vastassa joukko Berenorin sotilaita soihdut käsissään, ja nämä johdattavat matkalaiset yöksi herransa taloon.



A/N: Tuo haltiaruhtinaan quenyankielinen lausahdus tarkoittaa muistaakseni "en ymmärrä noita ihmisiä".

Re: Kuun Tornin kuningas (PG-13/R), 8. luku 23.11.2014

Lähetetty: Su Marras 23, 2014 8:56 pm
Kirjoittaja Nerwen
Tästä kyllä näkee että olet hoitanut taustatyösi!

Voi että miten hienoa oli lukea Keski-Maan historiasta ja siellä asuvista kansoista, heidän eroistaan ja muutenkin tuosta maailmanajasta. On kiva miten sait yhdistettyä vaivattomasti Gondorin rannikon ja rohanilaisten historian, ja sitten vielä nuo vuorten ihmiset siellä mukana... Minä luin tätä ihan silmät ymmyrkäisenä, mistä sinä tuon kaiken olet lukenut? Ihanaa, että olet jaksanut nähdä taustatyön selvittämisen vaivan, koska tämä ficci tuo Keski-Maan eloon ihan uudella tavalla noiden vähemmän tunnettujen paikkojen ja aikojen kuvailun ansiosta.

Viehättävää tuo rouvien keskustelu ihmissuhteista ja sopivista pareista. :lol: Jokainen kokee tietävänsä parhaiten ja silti pitää muistaa olla kohtelias. Oli myös tosi jännää saada taas ihan uusi ja erilainen näkökulma Isildurin perheeseen noiden naisten kautta. Ja Elendur kirjoittaa? Ooh, mahtavaa, nyt minäkin haluan tietää mistä aiheesta hänen näytelmänsä oikein on.

Ja Ciryon oli taas niin valloittavan aito kokemattomuudessaan rankkoja oloja kohtaan. Pidän siitä, miten hän ei heti ollut kuin kotonaan matkalla, vaan oikeasti murehti sellaisista asioista kuin ikänsä siisteissä sisätiloissa viettänyt ihminen murehtisi, eikä osannut kulkea vaikeassa maastossa.

Lisää historiaa, tuo Tarlangin niska. Tässähän oppii ihan uusia ja todella mielenkiintoisia asioita, muistaa taas miten valtava mytologia Tolkienilla oikein onkaan. Mahtavia yksityiskohtia jotka minusta vain lisäävät tämän mielenkiintoa, eivät ne ole ollenkaan tylsiä tai turhia. Sen sijaan on mahtavaa miten olet sitonut tämän kiinteästi aikaan ja paikkaan ja jaksanut tuoda mukaan kaikkia näitä syventäviä elementtejä.

Tämä taisi nyt lähinnä mennä historian ihasteluksi, mutta... :roll:

Re: Kuun Tornin kuningas (PG-13/R), 8. luku 23.11.2014

Lähetetty: Su Marras 30, 2014 8:52 pm
Kirjoittaja Mithrellas
Kiitos Nerwen! Mukavaa jos edellinen luku ei tuntunut liian raskaalta. Tuo historiallinen puoli on minusta jotain, minkä haluan tavalla tai toisella pitää tässä mukana, koska Tolkien on siitä kuitenkin kirjoittanut, niin tuntuisi hölmöltä jättää se hyödyntämättä. Ja jotenkin minusta vaan tuntuu että tarvitaan ficcejä myös näistä aiemmista ajoista, koska sitä taustamateriaalia kuitenkin on aika paljon olemassa. Minun pääasiallisena lähteenä on ollut varmaan KTK ja jotkut luotettavat nettisivut. Kontuwikistäkin löytyy hyvin juttua suomeksi, mistä on etua kun suomeksi kirjoittaa. Paljon olen tietysti joutunut arvaamaan ja voi olla, että muutenkin on jossain kohdassa mennyt vikaan, mutta parhaani olen yrittänyt. :)

Elendurin kirjoitusharrastus tuli tähän vähän puun takaa... Mutta Elendil kirjoitti ihan "oikeasti" (siis Tolkienin mukaan Elendil "kirjoitti" Akallabethin ja ehkä myös Aldarionin ja Erindisin tarinan), ja koska Elenduria Tolkien taas kuvasi eniten Elendilin kaltaiseksi niin on loogista, että myös hän osaa kirjoittaa. :)

Sitten seuraava luku. Tämä olisi ehkä kaivannut enemmän työstämistä (kuten kaikki luvut), mutta en nyt malta odottaa seuraavaan viikonloppuun. Minä haluan, että nämä tyypit juhlivat mettarëa (vuoden loppumista) nyt sopivasti joulukuussa (ne juhlallisuudet nimittäin kestävät muistaakseni useamman luvun).


Yhdeksäs luku: Vuorten kuninkaan luolassa

Vuorten kuninkaan koti on rakennettu luolaan, hänen kotivuorensa sisään. Ciryon katselee oviaukkoa epäluuloisesti, ja toivoo, ettei hänen tarvitsisi astua siitä sisään. Mutta isä on päättänyt, että Aratan ja Ciryon istuvat hänen kanssaan neuvottelupöytään, kuten myös Yúlaner ja Carastion. He eivät kuitenkaan mene sisään ennen kuin ritarit ovat tarkistaneet, ettei Vuorten kuninkaalla ole salissaan piilotettuja aseita. Isä, eno ja vanhemmat pojat jättävät miekkansa ulos ennen luolaan astumista. Ciryon ei vielä kanna muuta asetta kuin eketiä, eikä hän ole sitäkään koskaan joutunut käyttämään, mutta yhtä kaikki hän luopuu siitä hieman vastahakoisesti.

Vuoristolaiset ovat melko häijyn näköisiä ihmisiä. Heillä on takkuiset, ruskeat hiukset, pienet tummat silmät syvällä päässä, epäsiisti parta ja harmahtavat, harvat hampaat. He ovat paljon lyhyempiä kuin dúnedain, mutta heidän yläruumiinsa on vahva ja heidän käsivartensa raskaaseen työhön tottuneet. Ylleen he ovat vetäneet karkeista kankaista valmistetut kaavut ja nahkaiset viitat. Heidän kuninkaansa erottuu joukosta siinä, että hänen vaatteensa ovat hienoa villaa ja hänen viitassaan on turkisreunus, ja päässään hänellä on kultainen rengas, joka näyttää kovasti ryöstösaaliilta. Kuningas on melko nuori, ja häntä kutsutaan nimellä Buldar.

Ciryon seuraa isäänsä ja Aratania Buldarin saliin, jossa heille on tarjolla illallinen. Sali on suuri, kiven sisään louhittu halli, jonne tuovat valoa vain seinillä loimuavat soihdut. Ciryon pelkää ruokaa jo etukäteen. Hän toivoo, ettei hänen tarvitse oikeasti syödä sitä, sillä mitä ikinä tarjolla onkaan, se ei taatusti ole sellaista, mikä hivelisi Ciryonin makunystyröitä. Isä tervehtii kuningasta kohteliaasti yhteiskielellä. Ciryonia nolostuttaa, kun hän kuulee isänsä puhuvan yhteiskieltä, sillä tämä lausuu sitä ikään kuin se olisi haltiakieltä, pehmeästi ja soljuvasti, vaikka yhteiskielen sanat kuuluisi lausua terävästi ja painokkaasti.

Kuningas Buldar kuuntelee isän tervehdystä hieman vinosti hymyillen. Hän katsahtaa jäljessä tulijoihin. "Ja ovatko nämä kaksi ihastuttavaa olentoa teidän tyttäriänne, hyvä kuningas? Onpas heistä kasvanut pitkiä."
Isän vakava ilme kiristyy entisestään. "Tässä ovat minun poikani Aratan ja Ciryon", hän sanoo korostetun selkeästi ääntäen.
"Varsinaisia kaunottaria", naurahtaa Buldar.

Aratan näyttää siltä, että voisi tappaa miehen paljain käsin. Ciryon on loukkaantunut. Onko tuo mies sokea vai pelkästään ilkeä? Ciryon on aina ollut tarkka ulkonäöstään, ja huolehtinut siitä, että hänen hiuksensa ovat silkkisiksi kammatut ja vaatteensa ehjät ja puhtaat, mutta ei häntä kukaan ennen ole epämiehekkääksi haukkunut, paitsi ehkä Aratan, mutta tätä ei laskettu.

Salin keskellä on puusta valmistettu pitkä pöytä. Sen pinta on rosoinen ja sieltä täältä rusehtavien läikkien täplittämä. Tuolien virkaa toimittavat eräänlaiset pitkät puupenkit. Buldarin istuin on pöydän päässä, ja pöydän sivulle hänen viereensä on katettu paikka vierailevalle kuninkaalle. Ciryon aikoo istua isänsä viereen mutta isän aseenkantaja Tarion ehtii siihen ensin, ja Yúlaner asettuu pöydän toiselle puolelle, isää vastapäätä. Tietysti. Heidän tehtävänsä on suojella kuningasta, jos neuvottelu ei sujuisi toivotulla tavalla.

Ciryon asettuu Tarionin toiselle puolelle ja katselee epäillen savituoppia, johon hänelle kaadetaan jonkinlaista kirkasta nestettä. Kuningas Buldar kohottaa maljan matkalaisten terveydeksi. Ciryon siemaisee nestettä, ja samassa häntä alkaa yskittää rajusti: juoma polttaa hänen kurkkuaan ja saa silmät vuotamaan.
"Ole vain juovinasi", kuiskaa isä hänelle aseenkantajansa selän takaa.
Ciryon toivoo, että isä olisi sanonut sen hänelle hieman aiemmin. Mitä lie myrkkyä hän juuri veti sisäänsä? Hän tuntee kuinka juoma korventaa hänen sisuskalujaan valuessaan alas vatsaan.

Jos vuoristolaiset ovatkin karkeaa väkeä, pahoilta he eivät kuitenkaan vaikuta. Ciryon kuuntelee, kun isä keskustelee kuninkaan kanssa. Tämä vakuuttaa, etteivät Morthondin laaksoon ja Lamedoniin tehdyt iskut ole tapahtuneet hänen käskystään. Hän valittelee miestensä toimintaa ja lupaa tehdä parhaansa lopettaakseen heidän katalat touhunsa. Totuus kuitenkin on, että heidän väkensä on aika köyhää ja nälkäistäkin, eikä kenties ole ihmekään jos lännen ihmisten rikkaat maatilat houkuttavat vuoristojen väkeä.

Isä ehdottaa, että vuoristolaiset alkaisivat viljellä maata. Calenardhonissa on paljon vehmaita niittyjä, joita ihmiset voisivat raivata pelloiksi. Mutta Buldar nauraa ja sanoo että he ovat vuorten ihmisiä, eikä heitä kiinnosta maassa möyriminen. He elävät metsästämällä vuorilla liikkuvia eläimiä ja syömällä niitä vähiä villejä kasveja, jotka menestyvät karuissa oloissa. Niin he ovat aina tehneet, eikä ole sopivaa muuttaa vanhoja, hyviksi havaittuja tapoja.

Ruoka on juuri sellaista, kuin Ciryon pelkäsikin. Jonkinlaista lihaa on tarjolla, mutta mistä eläimestä se on peräsin, sitä Ciryon ei tunnista, ja ehkä niin on parempi. Kyytipoikana on happamista marjoista valmistettua sosetta. Ciryon on vain syövinään. Hän tuntee, kuinka hänen jaloissaan pöydän alla hyörii koira, joka tosin näyttää enemmän sudelta. Kun kukaan ei katso, Ciryon pudottaa lautasen sisällön maahan, ja otus rientää ahmimaan sen pois.

Ciryon alkaa toivoa, että he voisivat jo lähteä. Keskustelu isän ja Vuorten kuninkaan välillä on kuitenkin vain kiihtynyt, ja myös Yúlaner ottaa siihen osaa. He puhuvat etelän uhasta, Umbarista ja mustista númenorilaisista, ja siitä kuinka isä ja Anárion tarvitsevat kaikki kykenevät miehet armeijaansa, jos Umbar päättää hyökätä Gondoriin. Tällaiset puheet ovat kuitenkin saaneet Buldarin empiväiseksi. Hän ei haluaisi sekaantua lännen miesten sotiin. Pöydän toisella puolella istuva Carastion-serkku seuraa tarkasti, mitä puhutaan, mutta Aratan hänen vieressään vaikuttaa poissaolevalta ja jokseenkin juopuneelta. Joku vuoristolaisista kaataa veljen tuoppiin lisää sitä kamalanmakuista kirkasta juomaa.

Äkkiä Ciryon huomaa, että se vuorten mies, joka on istunut hänen oikealla puolellaan, on vaivihkaa siirtynyt lähemmäksi. Niin lähelle, että hän tuntee tämän pahanhajuisen hengityksen kasvoillaan.
"Enpä olekaan koskaan nähnyt mitään sinun kaltaista", tungettelija toteaa aivan Ciryonin korvaan.
Ciryon tohtii tuskin kääntää päätään katsoakseen miestä. Hän tuntee olonsa epämukavaksi eikä sano mitään.
"Ja väität siis olevasi poika? Sitä minun on vaikea uskoa."

Miehen kasvoilla on pahanilkinen virne. Ciryon yrittää hivuttautua tästä vähän kauemmas. Hänen tekisi mieli käskeä mies pois, mutta hän ei halua aiheuttaa mitään välikohtausta nyt, kun tärkeä neuvottelu on käynnissä. Kuka tietää, vaikka Buldar suuttuisi ja ajaisi heidät tiehensä ja koko matka olisi tehty turhan takia?
"Tukkakin on niin kaunis", toteaa mies, ja Ciryon tuntee kuinka tämä hivelee hänen olkapäille laskeutuvia hiuksiaan. Hän säpsähtää tuntiessaan miehen sormet poskellaan. "Eikä edes sänkeä...", mutisee mies. "Et sinä mikään poika ole. Et varmasti. Se ei ole mahdollista."
"Olkaa hyvä ja jättäkää minut rauhaan", kivahtaa Ciryon viimein, pitäen äänensä kuitenkin hiljaisena. Vuoristolaisen tummat silmät hehkuvat oudosti. Hänen takanaan istuu toinen samanlainen mies, joka seuraa ystävänsä puuhia innostuneen näköisenä.
"Noh, älä nyt suutu! Me vain haluttaisiin varmistus tähän asiaan", mies jatkaa. "Kumpaa sorttia sinä olet, vai onko sinun kansassasi kolmaskin vaihtoehto? Me ollaan poikien kanssa nimittäin lyöty asiasta muutama veto."

Ciryon huomaa toisella puolella pöytää lisää kiilusilmäisiä vuoristolaisia. Tilanne alkaa karmia häntä. Hän haluaisi todellakin lähteä, mutta isä ei ole huomannut hänen ahdinkoaan. "Minä olen mies, annan siitä sanani", hän toteaa. "Voisitteko jättää minut rauhaan?"
"Me kun ei oikein luoteta teikäläisten sanoihin. Tarvittaisiin vähän pitävämpiä todisteita."
Kauhukseen Ciryon tuntee miehen suuren, karvaisen käden laskeutuvan reidelleen. Se liikkuu hitaasti kohti hänen jalkoväliään, mutta juuri kun Ciryon on ponkaisemassa karkuun, joku tarttuu vuoristolaista kauluksesta ja tempaisee tämän ylös penkiltä.

"Näpit irti minun veljestäni, saasta!" karjaisee Aratan. Hän paiskaa vuoristolaisen pöytää vasten niin, että kupit ja kulhot kolisevat ja kaatuilevat, vetäisee tämän taas ylös ja iskee nyrkkinsä keskelle miehen naamataulua, kerran ja vielä toisenkin. Sitten isä ja vuorten miehet tulevat väliin. Ciryon tuijottaa, kun isä vetää Aratanin kauemmas.
"Elbereth auttakoon! Mikä sinua vaivaa? Oletko menettänyt järkesi?" isä huutaa. Veli ei sano mitään, sillä hän on itsekin vähän pyörryksissä.

Mutta Vuorten kuningas ei näytä olevan välikohtauksesta ollenkaan pahoillaan. "Jaa, onko teidän pojassanne tappelupukarin vikaa!" hän nauraa. "Mitä jos järjestettäisiin muutama ottelu illan ratoksi? Minua rupesi jo tympimään kaikki tämä puhuminen!"

Isä epäröi, mutta Aratan ottaa haasteen innolla vastaan. Hän on aika lailla päissään, mutta ei niin pahasti, ettei pysyisi pystyssä ja pystyisi hosumaan nyrkeillään. Ciryon katselee tyrmistyneenä, kun saliin raivataan tilaa tappelemista varten. Tällainen on kaiketi suurta kansanhuvia vuoristolaisten keskuudessa. Aratan osallistuu kolmeen otteluun, ja hänen vastustajansa on kerta kerralta kookkaampi ja hurjempi. Isä katselee tätä kaikkea kasvavan huolen vallassa, mutta Yúlaner-eno käskee hänen malttaa mielensä. On parempi puuttua tilanteeseen vasta sitten, kun sille tulee todellista tarvetta. Aratan on humalassakin paljon vuoristolaisia nopeampi ja ketterämpi liikkeissään, ja kuningas Buldar nauraa monta kertaa, kun Aratan onnistuu väistämään vastustajansa iskun.

Viimeinen vastustaja on niin iso, että Ciryon epäilee sen olevan puoliksi peikko, eivätkä Aratanin napakat iskut saa aikaan muuta kuin lievää ärtymystä tässä hirviössä. Kun otus lopulta osuu Arataniin, tämä vajoaa lattialle, ja isä menee ja vetää tämän turvaan, sanoen että se riittää ja että hän tunnustaa poikansa tappion. Aratan kuitenkin tokenee nopeasti ja yrittää päästä jatkamaan ottelua, mutta isän päätös ja luja ote pitävät. Tämä saisi luvan riittää.

"Jos teillä on enemmän poikanne kaltaisia tappelijoita, meidän taitaa olla parasta pysyä hyvissä väleissä teikäläisten kanssa", nauraa Buldar. "Haluatte siis tehdä liiton kanssamme. Hyvä on, sovitaan niin. Lyökäämme kättä päälle liiton merkiksi!"
"Emme solmi tärkeitä liittoja sillä tavalla", sanoo Isildur. "Me kokoonnumme suuren mustan kiven luona, joka seisoo Erechin kukkulalla, täältä puolen päivän marssin päässä. Te vannotte valanne sen kiven kautta, ja se sitoo teidät iäksi."
"Vai niin. Kuulostaa vaivalloiselta, mutta olkoon menneeksi, kun olette kerran tänne asti matkustaneet vieraiksemme. Paikan ja kiven me kyllä tiedämme. Lähtekäämme matkaan heti, kun aamu sarastaa."

Yö Vuorten kuninkaan luolassa on kaikkea muuta kuin miellyttävä. Ciryon pelkää Buldarin miehiä, mutta Aratan ottaa hänet suojelukseensa. He makaavat pienessä kammiossa kivisellä lattialla, jolle on levitetty kasa olkia. Aratan valvoo koko yön Ciryonin vieressä, tosin ei vain vahtiakseen, ettei kukaan tule häiritsemään veljeä, vaan koska on niin huonovointinen, ettei pysty nukkumaan. Ei Ciryonkaan kykene nukkumaan, kun veli hänen vieressään huokailee tuskissaan ja ryömii vähän väliä oksentamaan huoneen nurkkaan asetettuun saaviin.

* * *

Seuraavana päivänä, myöhään iltapäivällä seurue saapuu Erechin kukkulalle, jonka päällä on miehenkorkuinen musta kivi, jonka Isildur on tuonut Númenorista. Hän mietti pitkään sopivaa paikkaa voimalliselle kivelle, jonka luona tehtäisiin tärkeät päätökset ja vannottaisiin rikkumattomat valat. Hän valitsi tämän laakson ja kukkulan koska arvasi, että kiveä tarvittaisiin eniten paikassa, jossa dúnedain asuvat rinta rinnan niiden kanssa, jotka ovat aiemmin olleet pahan palveluksessa.

Kivi on niin sileä ja syvän musta, ettei se vaikuta olevan mistään tämän maan aineesta veistetty saati ihmiskäden työtä. Mistä se aikanaan Númenorin rannalle ilmestyi, sitä Isildur ei tiedä. Silti jo siellä se oli erityinen, ja sanottiin, että sen kautta vannotut valat sitoivat ikuisesti. Isildur ei tosin tiedä ketään, joka olisi uskaltanut kiveä käyttää. Kaiketi ihmiset Númenorissa muistelivat sitä hirvittävää valaa, jolla Fëanor oli sitonut itsensä ja poikansa vainoamaan niitä, jotka kajoaisivat silmarileihin, ja millaisiin kauheuksiin se oli johtanut. Mutta silti Isildurista oli tuntunut väärältä jättää kivi aaltoihin, ja sen vuoksi, vähän ennen tuhoa, hän oli muutaman ystävänsä kanssa vaivalla vierittänyt kiven laivaansa.

He olivat sanoneet häntä hulluksi. Eikö ruuman olisi voinut täyttää kallisarvoisimmillakin esineillä kuin valtavalla kivenjärkäleellä? Ehkä olisi, mutta Isildur oli tuntenut vahvasti, että kivi pitäisi saada turvaan. Hän ei osannut selittää sitä, mutta hänen ystävänsä kunnioittivat hänen päätöstään, joskin hieman jupisten, ja lopulta auttoivat häntä kiven siirtämisessä.

Nyt on viimein koittanut hetki, jona kiven voima testattaisiin. Isildur neuvoo kuningas Buldaria asettamaan kätensä kiven päälle, ja vannomaan omilla sanoillaan valan, jossa hän lupaa, että hän itse, ja kaikki hänen seuraajansa, taistelevat aina dúnedainin puolella, ja tunnustavat kuninkaakseen Isildurin ja kaikki hänen perijänsä. Buldar sanoo näin, ensin omalla karkealla kielellään, ja sitten yhteiskielellä, ja hänen silmissään on epäluuloa, ehkä pelkoakin, kun hän puhuessaan katsoo ylimaalliselta näyttävää kiveä.

Isildur vastaa valaan, mutta käyttäen suurhaltiakielen sanoja. "Ja tätä valaa varjelkoon ne, jotka istuvat Lännen valtaistuimilla, ja se Yksi, joka on oleva ikuisesti kaikkien valtaistuinten yläpuolella." Vaikka vuoristolaiset osaisivatkin quenyaa, he tuskin pystyisivät ymmärtämään, mikä näiden sanojen merkitys on.

Ciryon huomaa isänsä olevan tavallista vaitonaisempi, kun he ratsastavat kukkulalta poispäin hyvästeltyään kuningas Buldarin. Hän ratsastaa veljensä kanssa isänsä rinnalla, mutta kukaan ei puhu, jopa Aratan näyttää mietteliäältä. Heidän lähestyessään Morthondin laaksoa isä kuitenkin hidastaa hieman tahtiaan. Hän katsoo Ciryonia ja Aratania, ja kysyy, mitä edellisenä iltana todella tapahtui. Hän ei moiti Aratania, sillä lopultakin tappelu näytti olevan se käännekohta, joka vakuutti Buldarin liiton kannattavuudesta. Hän haluaa kuitenkin tietää, minkä vuoksi Aratan yhtäkkiä hyökkäsi Buldarin miehen kimppuun, sillä sanottiin Aratanista mitä hyvänsä, ei tämä kuitenkaan ketään pelkästään huvin vuoksi löisi.

"Se mies hipelöi Ciryonia", Aratan kertoo. "En kai minä voinut sellaista sivusta katsoa!"
Ciryon toivoo, että Aratan puhuisi hiljaisemmalla äänellä, sillä isän ritarit ja aseenkantajat ratsastavat aivan heidän takanaan. Hän häpeää sitä, mitä tapahtui, eikä halua kenenkään saavan tietää siitä.
Kukaan ei kuitenkaan naura. Isä näyttää järkyttyneeltä. "Mitä? Miksi ette sanoneet mitään? Ja minä jätin teidät yöksi kahden kesken, ilman vartijoita!"
"Ei meillä ollut hätää", Aratan sanoo.
"Onko varmasti näin? Kukaan ei tullut häiritsemään teitä yöllä? Kertokaa minulle totuus, sillä jos jotain tapahtui, minä käännyn näiltä sijoiltani ja panen nuo miehet maksamaan kalliisti."
"Mitään ei tapahtunut, johan minä sanoin", Aratan toteaa.
Isä katsahtaa heihin molempiin vuoron perään. "Hyvä on sitten. Mutta minä en pidä tästä lainkaan. Ciryon, oletko sinä varmasti kunnossa?"
"Olen tietysti, atar. Hän loukkasi minua, mutta vain sanoillaan."
Isä ei näytä kovin vakuuttuneelta. "Suu voi loukata pahemmin kuin nyrkki. Meidän olisi pitänyt vangita hänet ja viedä Osgiliathin tyrmiin miettimään puheitaan muutamaksi vuodeksi." Hän vilkaisee taakseen, ikään kuin harkiten olisiko takaisin kääntyminen ja miehen vangitseminen yhä järkevää ja vaivan arvoista.
"Rauhoitu, Isildur", sanoo Yúlaner. "Nuo vuoristolaiset ovat nyt meidän puolellamme. On turha pilata liittoa heti alkuunsa tällaisen asian vuoksi. Me kaikki joudumme joskus kuuntelemaan loukkaavia sanoja, ja jos me aina vastaisimme niihin vihalla, olisi elämämme pelkkää riitaa ja tappelua."
"Sitä paitsi, ettekö muista, atar, kuinka Buldar pilkkasi minua ja Ciryonia heti kun astuimme hänen saliinsa. Ettekä te siitä silloin piitannut", Aratan huomauttaa.
"Kuningas Buldar oli tuskin ennen nähnyt ihmisiä, joissa virtaa haltiaveri niin vahvana kuin meissä", huomauttaa Yúlaner. "Eikä hän karkeine tapoineen kaiketi osannut ihmetystään muuten ilmaista. Mutta minä ja Isildur saimme Armenelosissa kuulla monin verroin pahempia sanoja Kuninkaan Miesten suista, emmekä me pystyneet hillitsemään itseämme paljonkaan sinua paremmin, Aratan – pikemminkin huonommin. Etkö muista enää niitä aikoja, Isildur?"

Ciryon kuulisi mielellään tarinoita niistä ajoista, kun isä ja eno olivat nuorukaisia Armenelosissa, mutta isä on nyt vaiennut tyystin. On kuin tämä ei näkisi eikä kuulisi mitään siitä, mitä hänen ympärillään puhutaan, vaan on kenties vajonnut jonkin synkän muiston tai aavistuksen valtaan. Yúlaner jatkaa vielä hetken aiheesta, ja muistelee, kuinka isä oli kerran iskenyt jonkun hölmön lattiaan vain sen takia, että tämä oli väistänyt häntä tavernan jonossa ja todennut "naiset ensin". Aratan nauraa tarinalle, mutta isän ilme ei värähdäkään.

Ciryonista on joka tapauksessa mukava tietää, ettei hän ole ainoa, joka on joutunut tällaisen ivailun kohteeksi. Hänen olonsa on paljon keveämpi, kun he viimein saapuvat takaisin Berenorin talolle. Ei kestäisi enää pitkään, kun hän olisi taas kotona, omassa ja turvallisessa Osgiliathissa, jossa haltiamaiset piirteet ovat ihailun kohde, eivät pilkan aihe.

* * *

Suuri joukko on kerääntynyt Osgiliathin satamaan. On mettarë-juhlallisuuksien ensimmäinen päivä, ja Anduinia pitkin on kiirinyt sana, että kuninkaan laiva on lähtenyt Pelargirista ja on saapumassa Osgiliathiin. Sukulaisten ja vieraiden ohella satamassa tungeksii kansaa, joka toivoo näkevänsä vilauksen matkalta palaavasta valtiaasta. Vaikka pääkaupungin väkeä on hemmoteltu itsensä Korkean Kuninkaan läsnäololla viime viikkojen aikana, haluaa se silti osoittaa kunnioitusta ja uskollisuutta myös veljeskuninkaista vanhemmalle, kun tämä saapuu jälleen kerran matkaltaan takaisin valtakuntansa pääkaupunkiin.

Isilmë ja Lindissë seisovat Marillën vierellä sataman väentungoksessa, ja tämä kuulee heidän puhuvan siitä, miten onnekasta on, että Isildur sentään ehtii ajoissa mettarë-juhliin. Marillë miettii, miksi sitä pidetään niin tärkeänä, sillä Isildur on harvoin juhlatuulella. Hän ei tanssi eikä laula ja puhuminen vain puhumisen vuoksi kyllästyttää häntä. Marillë pohtii myös, mahtaako heillä vielä olla jäljellä sitä viiniä, jota Ithilienin salohaltiat toivat Elendurin juhliin, sillä se teki Isildurin hyväntuuliseksi, ja sai tämän kertomaan viihdyttäviä tarinoita vieraille.

"Emmë?" kuuluu väkijoukon keskeltä.
Marillë kääntyy ja näkee Elendurin saapuvan jalan paikalle. Ihmiset väistyvät kunnioittaen kuninkaanpojan tieltä.
"Senya, mukavaa että ehdit paikalle!"
"Tohdin jättää linnan päällikön huostaan mettarën ajaksi. Toivottavasti isällä ei ole mitään sitä vastaan."
"Hän kysyisi ensimmäiseksi sinua, jos et olisi täällä vastassa."
"Niin minä arvelin", Elendur huokaa ja hymyilee hieman väsyneesti.

Viimein saapuu Míriel, kaksimastoinen kaunotar, satamaan purjeet alas laskettuina, sillä tuuli käy tänään pohjoisesta. Osa miehistä on noussut kannelle vilkuttamaan vastassa oleville, mutta Marillë ei näe joukossa omaa miestään. Kohta hän kuitenkin huomaa Ciryonin, joka tähyää laiturilla parveileviin ihmisiin toiveikkain silmin, ja Marillë arvelee, ettei se katse suinkaan etsi äitiä. Ciryon laskeutuu laivasta ensimmäisten joukossa. Hän on törmätä Elendiliin, eikä hämmennyksissään tiedä, tulisiko hänen kumartaa vai halata, mutta Elendil pelastaa hänet nopealla halauksella ja olantaputuksella. Marillë ei kuule mitä Elendil sanoo, mutta epäilee tämän kyselevän, millaisen vaikutuksen ensimmäinen purjehdusmatka on tehnyt nuorukaiseen.

Kun Ciryon huomaa äitinsä, hän melkein juoksee tämän luo. Marille vastaa poikansa halaukseen, ihmetellen samalla, missä välissä hänen pienokaisensa ehti kasvaa niin suureksi.
"Emya! Hän pakotti minut soutamaan!" huudahtaa Ciryon tuohtuneena. "Kuin olisin ollut kahleorja Ar-Pharazônin Merilinnassa!" Poika näyttää kämmeniään. Ne punoittavat ja Marillë pystyy juuri ja juuri erottamaan pari pientä hiertymää.
"Voi sinua raukkaa", toteaa Marillë. "Viimeinen taival taisi olla raskas."
"Se on ollut hyvää harjoitusta ensi kesän soutukilpailuja varten", huomauttaa Elendur, joka seisoo Marillën vieressä.
"Minä en sellaisista kilpailuista välitä", tuhahtaa Ciryon.
"Menikö matka muuten hyvin?" kyselee Marillë.
"Ei, se oli ikävä, kammottava matka! Kunpa minun ei olisi tarvinnut lähteä."
"Mitä sitten tapahtui? Oliko vuoristolaisten kanssa ongelmia?" kysyy Marillë, sillä juuri ongelmia hän on kaiken aikaa eniten pelännyt.
"En minä sitä tarkoittanut...", Ciryon sanoo empien. "He vannoivat liiton isän kanssa Erechin kivellä, mutta minusta he eivät olleet mukavaa väkeä. Ja Aratan joutui tappeluun."
"Tappeluun?" Marillë kysyy hieman järkyttyneenä ja etsii jo katseellaan keskimmäistä poikaansa. "Onko hän kunnossa?"
"On, ei hän saanut kuin muutaman mustelman. Mutta isä on ollut pahalla päällä vierailusta lähtien. En ole varma, minkä vuoksi."
"On parempi olla puhumatta näistä asioista enempää tällaisessa paikassa", Elendur toteaa vakavana.
"Ciryon-kultaseni, sinua odottaa lämmin kylpy meidän talossamme. Puhutaan tästä sitten myöhemmin. Ja tule näyttämään noita käsiäsi minulle, kun olet peseytynyt, niin valmistan yrttihauteen niitä varten."
"Mutta..."
"Kuulit, mitä äitimme sanoi. Ala mennä", sanoo Elendur.

Aratan ja Carastion tulevat laivasta yhtä aikaa ja kumpikin näyttää onnelliselta. Aratan tervehtii isoäitejään omalla hurmaavalla tavallaan, kumartaen ja kädelle suudellen, mikä saa rouvat aina hymyilemään sydämellisesti ja kiittelemään jälkeenpäin, miten kohtelias ja hyvätapainen poika Aratan onkaan, vaikka vasta edellisenä päivänä he olisivat päivitelleet yhteen ääneen, mikä vastuuton hulttio Aratanista on tullut. Aratanin kasvojen sivussa on haalea mustelma, mutta muuten poika vaikuttaa olevan kunnossa. Silti Marillë on näkevinään pojassaan jotakin sellaista, mikä herättää hänessä huolta. Hän pelkää, että poika on saattanut rakastua ensimmäistä kertaa, siihen samaan rakastajattareen, joka aikanaan vei niin monen númenorilaisen sydämen antamatta takaisin muuta kuin huolta ja kaipuuta niille, jotka odottivat merenkävijää kotiin.

Isildur astuu laivasta melkein viimeisenä. Hän näyttää pikemminkin uupuneelta kuin pahantuuliselta. Hänellä on päällään sama vaalea pellavapaita ja tummat housut kuin lähtiessään, ja Marillë toivoo hartaasti, että mies on edes jossakin vaiheessa matkaa vaihtanut päälleen jotain muuta. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun palvelijoiden ja Marillën huolellisesti pakkaama matka-arkku palaa takaisin koskemattomana. Isildur haluaa pukeutua yksinkertaisesti, mutta kaikista yrityksistään huolimatta hän ei pysty kätkemään kuninkaallista ylväyttä, joka paistaa hänen kasvoiltaan vaikka hän kulkisi millaisissa ryysyissä.

Isildur huomaa Marillën, tulee tämän luo ja kohta nainen tuntee vahvat käsivarret ympärillään. Isildur syleilee häntä pitkään ja lujasti, omat voimansa aliarvioiden.
"Oletko ikävöinyt minua?" hän kysyy.
"Selvisin poissaolostasi vain vaivoin", Marillë hymähtää. Isildur tietää kyllä, että Marillë tottuu nopeasti siihen, ettei Isildur ole paikalla. Isildur on aina ollut enemmän poissa kuin kotona, eikä Marillëlla ole ollut muuta vaihtoehtoa kuin sopeutua.
"Ajattelin sinua joka yö", sanoo mies.
"Senkö vuoksi näytät nyt noin väsyneeltä?"
"Ehkä."

Isildur huomaa esikoisensa ja halaa tätäkin lujasti.
"Miten täällä on mennyt? Onko kotimme vielä meidän ja Kuun Torni yhä pystyssä?".
"Oli ainakin aamulla kun lähdin sieltä", Elendur vastaa.
"Meillä on paljon puhuttavaa, mutta teemme sen myöhemmin."

Viimein väkijoukko satamassa harvenee. Ihmiset menevät koteihinsa valmistautumaan mettarë-juhlaan. Kuninkaalliset juhlivat Tähtien Kupolissa, ja muu kansa torilla, jonne on järjestetty monenlaista ohjelmaa: pieniä näytelmiä, musiikkiesityksiä ja leikkimielisiä kilpailuja. Päästyään takaisin kotiinsa Marillë menee ensitöikseen valmistamaan lupaamansa yrttihauteen Ciryonin käsiä varten. Hän pohtii miehensä väsymystä ja miettii huolestuneena, mahtaako tämä jaksaa osallistua illan juhlaan. Hän ei löydä Isilduria tämän omasta huoneesta, mutta kun hän astuu makuukammioon, hän näkee miehen makaavan poikittain vuoteella vatsallaan, ikään kuin olisi kaatunut sänkyyn ja nukahtanut niille sijoilleen. Saappaat on sentään potkittu pois ja vyö pudotettu lattialle.

Tämä kaikki herättää Marillëssa epämääräistä huolta. Hän seisoo hetken paikallaan hämmentyneenä, poimii sitten vyön ja saappaat lattialta. Hän asettaa vyön tuolin selkänojalle, ja vie saappaat palvelijalle puhdistettaviksi.
"Hän väsyy noin pahasti vain silloin, kun on valvonut useita öitä, eikä niin tapahdu, ellei jokin todella vaivaa häntä", Marillë toteaa itselleen. Hän ei voi antaa asian olla. Hän rohkaisee mielensä, ja lähtee sitten talosta kysyäkseen neuvoa siltä, jonka arvelee voivan auttaa.



A/N: Isildurin vastaus valaan on käytännössä sama, kuin mitä Cirion sanoi Eorlin vannoessa uskollisuutta Gondorille, eli peräisin KTK:sta, mutta muokkasin sanoja vähän omaan tyyliini paremmin sopiviksi. Nimen "Buldar" nappasin Peoples of Middle Earthistä, jossa oli joku juttu villi-ihmisistä ja númenorilaisista. Ei nimittäin ole tietoa siitä, mikä tämän Vuorten kuninkaan nimi todellisuudessa oli. Tuosta Erechin kivestäkään ei ole juuri muuta tietoa kuin että Isildur legendan mukaan toi sen Númenorista, joten loput ovat mielikuvitukseni tuotetta...

Re: Kuun Tornin kuningas (PG-13/R), 9. luku 30.11.2014

Lähetetty: Ma Joulu 01, 2014 8:11 pm
Kirjoittaja Nerwen
Tämä oli tosi kiva luku!

Kuvailet taas, kuten edellisissäkin luvuissa, paikkoja todella elävästi. Tuo luola näyttäytyi selkeästi ja täysin erilaisena verrattuna númenorilaisten aistikkaisiin, vaaleisiin kaupunkeihin. Pidän siitä miten kauhuissaan Ciryon oli tuosta kulttuurierosta - kauhuissaan ja ehkä hiukan töykeäkin, olisi sitä nyt voinut edes yrittää syödä toisten ruokaa :wink:

Tuo haltiamaisuuden näkyminen vuoriston ihmisten silmissä naisellisuutena oli hyvä oivallus. Toit tarinaan vähän huumoria, joka kuitenkin vaikutti asioiden kulkuun suuremmin, eikä ollut olemassa vain itsensä takia. Irtonainen hauska kommentti jää sellaiseksi, mutta sait tästä jotenkin tosi uskottavan ja Ciryonin ahdistus sekä Aratanin apuun syöksyminen toivat vakavuutta tilanteeseen, joka aluksi nauratti mutta kääntyi aika vakavaksi ja pelottavaksi. Onneksi Aratan oli pelastava prinssi :D Ja ihan loistava tuo, että Aratanin tappelutaidot toivat Isildurille mahdollisuuden sopimukseen. Tämä on malliesimerkki siitä, miten juonta pitäisi kirjoittaa. Jokin pieni kommentti, joka vaikuttaa huvittavalta ja merkityksettömältä, johtaakin tapahtumiin ja lopulta sillä on melkoinen vaikutus kaikkeen. Upeaa.

Ja sitten tuo itse vala, todella hienosti toteutettu kohtaus. Pidän myös siitä, miten selitit Erechin kiven tuomista Keski-Maahan (minä melkein kuulin äänesi siellä hahmojen takana ärsyyntyneenä siitä, ettei ole mitään järkeä raahata isoa kiveä meren yli, kun muutakin olisi voinut tuoda!) ja jälleen kerran samalla sidoit tämän aikaan ja paikkaan. Tuossa tuli myös väkisin mieleen Kuolleiden Kulkutiet ja se, miten Aragorn kutsuu kuolleet avukseen. Ficcien parasta antia, kun tietää miten jokin tapahtuma vaikuttaa myöhemmin ja tavallaan saa lisäperspektiiviä siihen, mitä jo tietää sekä canonin että ficin kautta. Ei tainnut Isildur aavistaa, miten tärkeäksi tuo vala voisi muodostua.

Ohhoh miten erilaisena Ciryon näyttäytyy äitinsä silmien kautta. Olin ihan ihmeissäni, kun poika vaikutti ihan vinkuvalta lapselta joka on ensi kertaa elämässään joutunut oikeasti tekemään töitä. Ciryonin näkökulmasta hänestä saa ihan erilaisen kuvan. Tosi hienosti sinä tuot puolia näihin hahmoihin juuri siten, että kuvaat heitä eri ihmisten läpi. Kenenkään pään sisään ei pääse, ja siksi jokainen ihminen näkee toisen erilaisena. Tuossa se jotenkin korostui ja pisti pohtimaan tätä ihan kunnolla.

Kylläpäs Isildur alkoi synkeäksi. Tämä aavistaa pahoja...

Re: Kuun Tornin kuningas (PG-13/R), 9. luku 30.11.2014

Lähetetty: La Joulu 06, 2014 1:28 pm
Kirjoittaja Leida
Vihdoinkin ennätän tämän pariin! Mutta niinhän se on, että hyvää kannattaa odottaa. :) Pahoittelut siitä, että en ole ennättänyt aikaisemmin, mutta olen ollut niin väsynyt ja henkisesti koomassa iltaisin, ettei silloin kirjoitetuista kommenteista olisi ollut sinulle mitään iloa. Se on kyllä harmittanut itseänikin – olisin mielelläni sekä lukenut että kommentoinut. Tuntuu nimittäin olevan niin, että jos jotakin lukee näin luvun viikossa ja pohdiskelee lukemaansa aina kommentin kirjoittamisen verran, niin tarinasta tulee tosi läheinen.

Ajattelin edetä järjestyksessä ja kommentoida kahdeksatta lukua ennen kuin luen yhdeksännen. Olen ihan samaa mieltä kuin Nerwen (taitaa olla minun vuoroni toistaa koko ajan Nerwenin sanomisia :d) siitä, että historiasta huolimatta tämä ei ollut raskasta luettavaa. Itse asiassa olen sitä mieltä, että juuri näin Keski-Maan historiaa kannattaa ficeissä käsitellä. Olet tosiaan tehnyt taustatyösi niin loistavasti, että olet saanut historian hyvin uskottavasti kudottua tarinaan. Se lisää maailman, hahmojen ja tarinan uskottavuutta. Tämä luku oli siis mielestäni malliesimerkki historian kulkemisesta luontevasti tarinassa: se kulkee mukana hahmojen puheissa (esim. keskustelu rohanilaisten historiasta) ja lyhyehköissä kuvauksissa (mm. tarina Tarlangin Niskan synnystä) ja syventää nykyisen ajan kuvausta (pohdinta haltioista ja satamista). Minusta itsestäni oli erityisen kiehtovaa lukea rohanilaisista ja seurata Isildurin hankaluuksia haltioiden kanssa kommunikoimisen suhteen. :) Jotenkin sait niihin kohtiin ympättyä jotakin hyvin universaalia siitä, miten vaikeaa eri (ihmis)ryhmien on välillä ymmärtää toisiaan. Kun silloin aikaisemmin pohdittiin sitä, miten siitä Númenorin historiakatsauksesta olisi saanut vähemmän raskaan, niin tämä luku on mielestäni täydellinen esikuva. :) Toki tarina tarvitsee myös dynaamisia lukuja ja itse rakastan kaikkein eniten juuri niitä dialogipätkiä, joissa on jonkinlainen konflikti. Sinulla nämä molemmat puolet ovat hienosti tasapainossa, ja siksi tämä on niin vahva ja moniuloitteinen ja rikas kokonaisuus. :)

Marillën anoppi on kuvattu loistavasti! Erittäin uskottavaa - maailma on täynnä noita ihmisiä, jotka tietävät kaikki asiat aina parhaiten. Tulin juuri ajatelleeksi, että olisi ollut hauska lukea myös Isilmën ja Elendurin keskustelusta. :) Ja ihanaa, että Elendur kirjoittaa. Hahmo alkoi heti kiinnostaa minua vielä enemmän. :)

Ja sitten seuraavaan lukuun. :) Tykkäsin taas tosi paljon! Voisin ihan ensimmäiseksi kompata Nerweniä siinä, että ficeissä tosiaan on aivan ihanaa se, kun niiden kautta saa lisäperspektiiviä johonkin myöhemmin tapahtuvaan. Tuli jännä olo tuosta valan vannomisesta, vähän sellainen, että tajusivatko ne kiven ympärille kerääntyneet tosiaan, kuinka merkittävästä asiasta oli kysymys. En ole ihan varma, että vuorikuningas ainakaan ymmärsi. :d

Kulttuurierojen kuvaus oli tosiaan tämän luvun aivan loistavaa antia. Edellisenkin jo, mutta aivan erityisesti tämän. Välikohtaus vuorikuninkaan luona oli tosi herkullisesti kuvattu ja tykkäsin siitä, miten juoni soljui. Vuorikuninkaan kuvailussa tämä päässään hänellä on kultainen rengas, joka näyttää kovasti ryöstösaaliilta oli mielestäni tosi oivaltava kohta. Se huvitti minua suuresti ja kertoi pienessä tilassa paljon. :)

Tässä luvussa oli mielestäni myös ehdottomasti paras Marillë-näkökulma tähän mennessä. Minusta oli aivan ihanaa, kun pääsimme hänen kauttaan tarkastelemaan saapuvia matkalaisia. Oli tosi jännää nähdä hänen silmiensä kautta Isildur ja pojat. Juurikin se, miten erilaisen kuvan vaikkapa Ciryonista sai hänen silmiensä kautta. Ciryon on erityisen kiinnostava, koska tämä ficin alkupuoli on ollut niin vahvasti juuri Ciryonin fokalisoimaa. Se on tosiaan vielä monissa asioissa melko teini (kuten vaikka siinä, kun se häpeää isänsä yhteiskielen ääntämistä), sinulla on tosi hyvä ote hahmoon. Ciryon on hirveän uskottava kuninkaan nuorin poika. Isildur puolestaan tuntui ottaneen monia asioita aika raskaasti, jännä nähdä, mitä siitä seuraa. :)

Minusta on muuten tosi mainiota, että olet onnistunut ajoittamaan Mettarën juhlimisen kuvauksen joulun aikoihin! Innolla odottelen jatkoa!

Re: Kuun Tornin kuningas (PG-13/R), 9. luku 30.11.2014

Lähetetty: Su Joulu 07, 2014 1:31 pm
Kirjoittaja Mithrellas
Kiitos jälleen kovasti pitkistä kommenteista! Älkääkä kehuko liikaa kun saan siitä paineita. :) Tämä ficci ei nimittäin parane vanhetessaan, ainakaan tyyliltään, mutta toivotaan että edes sisältö pysyy kiinnostavana.

Nerwen: Tuo Vuorten kuninkaan koti oli aika hankala kirjoittaa. Tolkienin teksteistä ei kauheasti saa vinkkiä, että miten ne tyypit asuivat, joten minulla taisi pyöriä mielessä Viikingit tv-sarja. :) Mukava myös kuulla jos tuo vierailu toimi juonellisesti. Tuo kohtaus oikeastaan kirjoitti itse itsensä, enkä muista että minun olisi kauheasti tarvinnut pohtia miten tapaaminen etenisi. Tuo, että dúnedain näyttäisivät naisellisilta villi-ihmisten silmissä, oli ehkä "hieman" epä-Tolkienmaista. Mutta Tolkien on kirjoittanut yhden jutun (Tal-Elmar), missä käy ilmi se, miltä númenorilaiset (Uskolliset) näyttivät villi-ihmisten silmissä, ja siinä sanotaan he olivat ruumiinrakenteeltaan hennompia ja hoikempia ja siksi heikomman näköisiä (mutta tappelussa kuitenkin vahvempia miltä näyttävät ja ketterämpiä ja nopeampia). Joten kyllä tuosta minusta voisi päätellä, että dúnedain näyttivät heidän silmissään naisellisemmilta. :)

Tuo Erechin kivi ja valan vannominen oli kanssa varsin hankalaa kirjoittaa. Tavallaan tuolle kivelle olisi voinut kehittää enemmänkin sitä historiaa, mutta koska Tolkien ei siitä mitään sanonut, oli ehkä parempi jättää se vähän mysteeriksi. Joo ja Ciryon varmasti vaikuttaa lapsellisemmalta äitinsä näkökulmasta katsottuna. Mutta minä en itse asiassa kauheasti ajatellut koko asiaa – olen jotenkin koko ajan ajatellut, että hän on melko lapsellinen. Se varmaan tuossa lopussa korostui tavallista enemmän. Ciryon on kuitenkin yhä äitinsä pikku poika... :) (Ja nyt minulla alkoi pyöriä päässä Tapani Kansan Äidin pikku poika... aargh.)

Leida: Mukava että ehdit kommentoimaan, vaikka kuten olen varmaan jo monta kertaa sanonut, ei haittaa vaikka joka lukua ei ehtisi kommentoida. :) Vaikka onhan siitä kommentin kirjoittamisesta varmasti hyötyä, kun joutuu vähän tekemään analyysiä, niin tarina ainakin jäänee paremmin mieleen. Mukava kuulla myös että historiakatsaukset toimivat siinä 8. luvussa. Siinä historiaa olikin kyllä helpompi kuljettaa tarinan mukana, kun sitä ei ollut niin paljon, kun taas siinä Númenor-luvussa käsiteltäviä asioita oli paljon enemmän. Minusta se historian mukana oleminen kuuluu jotenkin asiaan, mikä ehkä johtuu siitä että Tolkienkin kertoi historiasta TSH:n joka käänteessä. Minua harmittaa, etten ole ehtinyt lukea Silmarillionia uudestaan, koska siitä olisi taatusti saanut vaikka mitä kivaa matskua tähän.

Niin ja mikäpä sen hauskempaa kuin kulttuurierot. Varoituksena voin sanoa, että niitä tullaan käsittelemään vielä lisää. :) Joo ja luulen, ettei Isildurkaan tuossa kovin hyvin tajunnut, mitä valan vannominen oikeastaan merkitsi. Mutta kai hän jostain kuitenkin oli oppinut että pitää vedota valariin ja Eruun että valasta tulee sitova. (Jostain syystä törmään jatkuvasti tilanteisiin, joissa pitäisi mainita vala (joka vannotaan) ja vala (esim. Manwë) samassa lauseessa... Kiitos taas Tolkien kun perustit quenyan suomen kieleen!) Mukavaa jos Ciryon tuntuu uskottavalta hahmolta. :) Tässä alussa hän oli vielä varsin selvä tapaus ja helppo kirjoittaa. Marillën näkökulmaa on luvassa lisää seuraavassa luvussa.

No niin, vastauksista meinasi taas tulla yhtä pitkiä kuin itse luvusta, mutta kuten olette huomanneet, minä rakastan selittää kaikkia tähän ficciin liittyviä asioita. :) Tämä seuraava luku on varsin harmiton. Se on siis oikeastaan pelkkää hömppää eikä vie tarinaa eteenpäin, mutta jospa tämä nyt sitten edes syventäisi hahmoja tai jotain.



Kymmenes luku: Miruvor

Marillë koputtaa Anárionin talon oveen, ja kysyy oven avaavalta hovimestarilta, onko Elrond Peredhel paikalla. Isildurin poissaolon aikana miehillä on ollut tapana kokoontua Anárionin taloon pitämään neuvottelujaan ja viettämään aikaa niin kuin parhaaksi näkevät. Hovimestari ohjaa hänet pieneen kirjastohuoneeseen, jossa miehet istuvat. He eivät vielä ole ryhtyneet valmistautumaan illallista varten, mutta tietävät, ettei aikaa ole niin paljon, että sitä kannattaisi kuluttaa mihinkään hyödylliseen tai tärkeään tekemiseen. Anárionin, Elendilin ja Elrondin lisäksi paikalla on joitakin Pohjois-Valtakunnan ylimyksiä sekä toinen Elrondin matkatovereista, hiljainen Erestor, joka seuraa kuin varjo isäntäänsä minne tämä meneekin.

"Marillë? Miten voin auttaa?" huudahtaa Anárion yllättyneenä, kun nainen astuu huoneeseen. Miehet nousevat tuoleiltaan ja nyökkäilevät Marillëlle kohteliaasti.
"Olen hieman huolissani Isildurista", hän sanoo langolleen. Hän toivoo, että olisi saanut tavata Anárionin kahden kesken. Hänen läsnäolonsa kirjastossa tuntuu herättävän liiaksi huomiota. Vaikka miehet ovat palaavinaan takaisin keskustelujensa pariin, Marillë näkee kuinka he vilkuilevat vaivihkaa hänen suuntaansa, paitsi ehkä Elrond ja Erestor.
"Hän vaikutti väsyneeltä, mutta ei kai siinä ole mitään ihmeellistä pitkän matkan jälkeen?" toteaa Anárion.
"Minusta hän on hieman liiankin väsynyt. Hän nukahti heti kun pääsi taloon ja makaa nyt liikkumatta kuin kivi. Pelkään, että hän on sairastunut. Keski-Maan ihmiset sairastelevat tuon tuostakin, ja sanotaan, että tauti voi tarttua númenorilaiseenkin, jos tämä viettää liikaa aikaa vähäisempien ihmisten seurassa."
"No, tuskin sentään Isilduriin voisi sellainen tarttua, mutta minä pyydän mestari Elrondin paikalle."

Marillë kertoo asiansa puolhaltialle, joka kuuntelee häntä tyyni ilme kasvoillaan.
"Teillä tuskin on syytä huoleen, hyvä rouva", hän toteaa ystävällisesti, mutta nyökkää kuitenkin Erestorille, joka katoaa jonnekin. "Se lienee vain matkaväsymystä, mutta ehkäpä neuvottelut verottivat hänen voimiaan tavallista enemmän. Vuoristolaiset ovat olleet Sauronin palvelijoita, ja Isildur on varmasti joutunut työskentelemään lujasti saadakseen puhuttua heidät puolelleen. Minusta olisi kiinnostava kuulla, miten hän siinä onnistui."
"Hän voi varmasti jutella kanssanne, kun hänen voimansa ovat palautuneet."

Hetken päästä Erestor palaa mukanaan pieni lasipullo, jossa on hopeiset kuoret. Elrond kiittää ja ojentaa sen Marillëlle. "Yksi suullinen miruvoria ja hän jaksaa osallistua illan juhlaan ja ehkä jopa nauttia siitä."
Marillë ottaa pullon vastaan epäröiden. "Miruvoria? Meillä on kyllä tämäntapaista lääkejuomaa omastakin takaa. En vain jaksa uskoa, että siitä olisi apua tähän. Minusta kyse ei ole vain siitä, että hänen ruumiinvoimansa ovat lopussa."
"Niin taidokkaita kuin rohtomestarinne ovatkin, uskallan luvata, että miruvor on tehossaan parempi. Ja sillä on muitakin vaikutuksia kuin ruumiinvoimien palauttaminen."
"Mestari Elrond on antanut sinulle arvokkaan lahjan", huomauttaa Elendil, joka on myös tullut kuulemaan esikoispoikaansa koskevat uutiset.
Marillë joutuu hämilleen, kun appi vihjaa hänen olleen kiittämätön. Hän yrittää korjata virheensä ylenpalttisin kiitoksin, ja lähtee sitten kiireesti takaisin kotiinsa. Kuka tietää, ehkä Elrond on oikeassa. Pian se nähtäisiin.

Kotonaan Marillë törmää ensimmäiseksi Ciryoniin, joka on tullut vaatimaan äidin lupaamaa hoitoa kämmeniensä hiertymiin. Marillë vie pojan huoneeseensa ja levittää yrttimurskaa tämän kämmenille. Hauteen tuoksu ei miellytä Ciryonia.
"Koska voin pestä tämän pois?" hän kyselee nenäänsä nyrpistellen.
"Anna sen olla illalliseen asti", sanoo Marillë kietoessaan ohutta kangasta Ciryonin käsien ympärille. "Parasta olisi pitää sitä vielä kauemmin, mutta arvaan, ettet halua mennä kädet siteissä juhlaan."
"En totisesti. Emya? Ovathan kaikki pohjoisesta tulleet vieraat vielä Osgiliathissa? Eihän kukaan ole lähtenyt Minas Anoriin nyt, kun setämmekin on täällä?"

Marillë hymyilee pojan kysymyksille, mutta samalla hän on hieman surullinen. Hän tietää Ciryonin ihastuksesta, mutta ei voi hyväksyä sitä. Caleth on liian vanha Ciryonille, ja huhujen mukaan hänet luvattu eräälle nuorelle ylimykselle, jonka isä on Elendilin neuvonantajia. Marillë olisi toivonut Calethilla olevan riittävästi järkeä kertoa tästä Ciryonille, mutta sen sijaan neito näyttää mieluummin leikittelevän poikaparan sydämellä. Marillë voisi tietysti kertoa Ciryonille huhuista, mutta onko oikeastaan hänen asiansa levittää tietoa, joka saattaa sittenkin olla väärä? Eivätkä ihastuneet nuorukaiset aina moisista huhuista piittaa - pikemminkin liehittelevät entistä tarmokkaammin päihittääkseen kilpakosijansa.

"Suurin osa heistä on täällä yhä", Marillë kertoo. "Jotkut ovat tosin matkustaneet etelän muihin ruhtinaskuntiin, jos heillä on niissä sukulaisia. Mutta Minas Anoriin ei ole kukaan minun tietääkseni mennyt."
"Kiitos, emya. Siinä on kaikki, mitä minun tarvitsee tietää!"
Poika lähtee iloisena odottelemaan illallisen alkamista.

Marillë palaa makuukammioon. Isildur on vaihtanut asentoa: nyt hän makaa selällään omalla puolellaan sänkyä. Marillë katselee miestä hetken, ja miettii, kannattaako hänen sittenkään herättää tätä. Tuntuu julmalta herättää mies, joka pystyy vihdoin nukkumaan useiden valvottujen öiden jälkeen. Silti, Isilduria odotetaan juhlaan, ja huhuja lähtisi liikkeelle, jos tämä ei ilmaantuisi paikalle. Ensin huolestuttaisiin kuninkaan terveydentilasta, sitten alettaisiin epäillä tämän kykyä hoitaa tehtäviään. Isilduria eivät sellaiset puheet miellyttäisi.

Marillë kumartuu sängyn ylle ja koskettaa miestään kevyesti. "Aranya, on aika nousta."
Mies kääntyy toiselle kyljelleen ja yrittää olla piittaamatta vaimonsa patistelusta. Se on kuitenkin turha yritys, sillä hänen unensa oli kevyttä, ja nyt hän on herännyt, halusi tai ei. Hetken viivyttelyn jälkeen hän nousee istumaan ja hieroo silmiään. Hän katselee ympärilleen kummeksuen. "Onko nyt aamu? Miksi minulla on vaatteet päällä?"
"Kohta on ilta, ja mettarën vieton ensimmäinen päivä. Jos kiirehdit, ehdit käydä kylvyssä ennen illallista. Totta puhuen, minä suosittelen kylpyä lämpimästi. Ties koska olet viimeksi peseytynyt."
"Palasinko minä matkalta tänään?"
"Kyllä, muutama tunti sitten."
Isildur istuu vuoteen reunalla ja painaa pään käsiinsä. "Ajatukseni ovat sumeat kuin syysaamu", hän huokaa.
"Sinun täytyy piristyä. Vai haluatko, että minä otan sinun paikkasi juhlaillallisella?"
"Sitähän sinä varmasti haluaisit", Isildur sanoo, hymähtäen väsyneesti. "Näin juuri unta, jossa olit anastanut minulta vallan."
"Se mahtoi olla hirvittävä painajainen."
"Näin sinut istumassa Annúminasin valtaistuimella hopeinen sauva kädessäsi."
"Sittenhän minä taisin anastaa vallan Elendililtä, enkä sinulta. Kuulehan, minulla on jotain, minkä pitäisi auttaa väsymykseen."

Isildur katsoo, kun Marillë ottaa pienen pullon lipaston päältä, ja hänen kiinnostuksensa herää.
"Yksi suullinen tätä pitäisi riittää", neuvoo Marillë.
"Riittää mihin? En arvannut, että ryhdyt heti vallananastuspuuhiisi myrkyttämällä minut."
"Se on vain miruvoria, jota sain Elrondilta", Marillë sanoo ja ojentaa pullon miehelleen.
"Vain miruvoria?" Isildur katsoo pulloa epäluuloisesti. "Eivät haltiat anna miruvoria ihmisille. Kuolevaisiin ei kannata haaskata mitään niin arvokasta. Mitä oikein teit saadaksesi tämän?"
"Elrond vain antoi sen minulle. Maista nyt, ehkä se tehoaa."
Isildur tyhjentää pullon yhdellä kulauksella.
"Yksi suullinen!" huudahtaa Marillë, liian myöhään.
"Ei siinä ollut enempää", väittää Isildur. Hän laskee pullon vuoteelle. Hetken hän tuijottaa hämmentyneenä eteensä mitään näkemättömin silmin. Mutta sitten hänen katseensa kirkastuu. "Se maistui hyvältä."
"Tunnetko olosi yhtään pirteämmäksi?" kysyy Marillë toiveikkaana.
"Totisesti."

Mies nousee vuoteelta. Hän vie pullon takaisin lipaston päälle ja tutkailee sitä hetken. Hän kääntyy katsomaan Marillëa, ja hymyilee hieman. "Luulen, että sinun täytyy hurmata Elrond antamaan meille vielä toinenkin pullollinen. Ja miksei kolmaskin. Minä nimittäin pidän tästä juomasta kovasti."
"Ei minun tarvinnut häntä hurmata – hän oli vain huolissaan sinusta, luulen. Ja jos tuo juoma todella on niin arvokasta, en usko, että hän antaa sitä lisää aivan tuosta vain."

Isildur palaa Marillën luo. Hän katselee naista hetkisen silmät liekehtien.
"Oletko sinä varmasti kunnossa?" Marillë kysyy. "Meidän pitäisi alkaa valmistautua illallista -"
Mies nostaa sormensa ja painaa sen lempeästi vaimonsa huulia vasten. "Sinä puhut liikaa."
Sitten hän kuljettaa sormiaan hitaasti pitkin naisen kasvoja ja leukaa, koetellen piirteitä kuin näkisi ne ensimmäistä kertaa vuosikausiin. Hänen kätensä vaeltavat sitten alemmas, ja lopulta hän asettaa ne naisen vyötärölle, ja vetää tämän lähelleen. Hän kumartuu suutelemaan vaimoaan, hellästi ja tutkiskellen. Marillë saattaa yhä maistaa miruvorin hedelmäisen maun miehen suussa, ja hän on samaa mieltä kuin miehensä: se todella on hyvänmakuista.

Marillë ei ole varma, paljonko aikaa on kulunut, kun hän viimein vetäytyy kauemmas miehestä. "Sinun täytyy kiirehtiä kylpyyn, jos aiot ehtiä juhlaan ajoissa", hän toteaa hieman hengästyneenä.
"Minä olen kuningas. Minä päätän, koska juhlat alkavat, eivätkä ne ala ennen kuin minä olen paikalla. Mutta kylpy – se kuulostaa hyvältä. Ja sinä tulet kanssani."
"Isildur... Minä haluaisin, mutta etkö näe, että olen jo peseytynyt ja että hiukseni on laitettu iltaa varten?"
"Minusta ne ovat kauniimmat vapaana", mies tokaisee. Hän etsii yhden kampausta koossa pitävistä hiusneuloista ja vetäisee sen näppärästi pois paikoiltaan. Marillë älähtää ja koskettaa kampauksesta irronneita suortuvia, mutta mies vain nauraa. "Nyt sinä tulet kanssani, vai haluatko että kannan sinut?"

Päätöksen tekeminen on joskus helppoa, kiitos Isildurin. Marillë päättää unohtaa velvollisuudet, ja antaa miehen johdattaa itsensä alimpaan kerrokseen, jossa heidän yksityinen kylpylänsä on.

* * *

Juhlaillallinen järjestetään Tähtien Kupolissa, Anduinin ylittävän sillan puoliväliin rakennetussa kuninkaiden palatsissa. Se on täynnä väkeä, ja iloinen puheensorina vaimenee hetkeksi, kun Gondorin toinen kuningas suvaitsee viimein kunnioittaa juhlaväkeä läsnäolollaan. Marillë tuntee ihmisten katseet itsessään, kun hän astelee miehensä rinnalla saliin. Hänen hiuksensa ovat yhä märät, eikä mikään määrä puuteria olisi saanut peitettyä pitkäksi venyneen kylpyhetken jäljiltä punoittavia poskia. Hän pelkää pahoin, että hänen on kohta ryhdyttävä etsimään itselleen uutta kamarineitiä, sillä Gilieth melkein pyörtyi nähdessään millaisessa tilassa Marillë oli vain hetkeä ennen illallisen alkua. Tämänpäiväinen saattoi hyvinkin olla viimeinen pisara neidille.

Isildur näyttää normaalilta komealta itseltään. Hän on peitellyt hiustensa kosteutta sitomalla ne takaa poninhännälle, aivan kuin olisi sotilas taisteluun lähdössä, mutta kuninkailla on kuninkaiden oikut, eikä väki pelkästään sen vuoksi olisi osannut epäillä mitään. Hymy kuitenkin paljastaa hänet. Kaikki tietävät, että Elendilin vanhempi poika on vakavaluonteinen, ja jos hän hymyilee, siihen voi olla syynä vain nainen tai viini, tavallisesti molemmat.

Ainakaan rouvilta eivät loppuisi puheenaiheet kesken tänä iltana, Marillë huokaa itsekseen asettuessaan pöydän päähän miehensä rinnalle. Hän huomaa, että mestari Elrond on laitettu istumaan pöydän sivulle hänen viereensä. Haltia katsoo naista lievää kiinnostusta silmissään. Marillë pohtii, mahtoiko mestari tietää, että miruvor voisi aiheuttaa tällaista? Tätäkö tarkoitettiin, kun sanottiin, että miruvor auttaa miestä kestämään silloin, kun hänen ruumiinsa on jo valmis antamaan periksi? Marillë näkee Erestorin herransa toisella puolella, ja tämän kasvot paljastavat enemmän kuin Elrondin. Huvittunut hymy karehtii nuoremman haltian huulilla.
"Ilahduttavaa nähdä, että Isildur on jaksanut tulla juhlaan", toteaa Elrond.
"Niin... hieman myöhässä tosin. Olen pahoillani, että jouduitte odottamaan. Hän, tuota, tarvitsi hieman aikaa valmistautumiseen."
"Ymmärrän... Entä miruvor? Kokeiliko hän sitä?"
"Hän joi kaiken", tunnustaa Marillë.
"Niinkö?" Elrond katsahtaa Marillën ohi Isilduriin, joka lusikoi jo hyvällä ruokahalulla alkupalaksi tarjoiltua keittoa.
"Onko se vaarallista? Sanoitte, että yksi suullinen riittää."
"Minulla ei ole paljonkaan tietoa miruvorin vaikutuksista ihmisiin. En usko, että siitä on suoranaisesti vaaraa, mutta olisin hyvin kiitollinen, jos saisin teiltä raportin."
"Raportin?"
"Niin, miruvorin vaikutuksista. Oletteko havainnut mitään poikkeavaa aviomiehenne käytöksessä sen jälkeen, kun hän joi pullollisen?"
Marillë laskee katseensa, tietäen hyvin olevansa vielä paljon punaisempi kuin hetki sitten tullessaan puolijuoksua saliin. Hän on kuulevinaan vaimean tyrskähdyksen Elrondin toiselta puolelta. Puolhaltian itsensä kasvoilla ei näy mitään merkkiä siitä, että hän pilailisi Marillën kustannuksella.
"Keittoni jäähtyy... Kenties voimme palata aiheeseen huomenna?"
"Toki. Luulen, että juoman vaikutus kestää ainakin huomiseen, joten on vain hyvä, jos olette valmis jatkamaan miehenne havainnointia siihen asti."

Illallisen jälkeen on huvitusten aika. Suurin osa miehistä suuntaa Anduinin itärannalle, jossa järjestetään perinteinen mettarë-juhlien ensimmäisen päivän jousiammuntakilpailu. Suurin osa naisista jää kuitenkin Suureen Saliin seuraamaan lasten valmistamia musiikki- ja lauluesityksiä ja pieniä näytelmiä. Ciryonkin jäisi mielellään, sillä hän näkee Calethin asettuvan salin laidoille asetetuille tuoleille ystävättäriensä kanssa, mutta ne ajat, kun hän saattoi jäädä illaksi äitinsä helmoihin, ovat lopullisesti takanapäin. Nyt hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin seurata isäänsä ja veljiään, jotta ei joutuisi kuuntelemaan pilkkalauluja seuraavien kymmenen vuoden ajan.

Ciryon ei pidä kilvoittelusta, ja on aina tehnyt kaikkensa välttääkseen kilpailuihin osallistumisen. Niitä kutsutaan leikkimielisiksi, mutta jokainen, joka niitä on joskus seurannut, tietää että ne ovat dúnedainin keskuudessa toiseksi totisin tapa viettää aikaa sotimisen jälkeen. Kenellekään ei kelpaa muu kuin voitto, ja tappiota on mahdoton niellä. Kyyneleitä nähdään enemmän kuin hautajaisissa ja ilmassa lentelevät kiroukset saisivat varmasti paatuneimmatkin örkit vapisemaan.

Kesäisin Anduinilla järjestettävät soutukilpailut ovat suuri tapahtuma, johon jotkut harjoittelevat vuoden ympäri. Se että isä pakotti Ciryonin soutamaan isoa laivaa, saattoi olla merkki siitä, että hän odottaa Ciryonin osallistuvan seuraavan kesän soutuihin. Elendur ja Aratan ovat tähän asti pitäneet yllä Minas Ithilin kunniaa, mutta kenties isä suunnittelee seuraavaksi kesäksi kahta joukkuetta: Aratan ja Carastion yhdessä veneessä, ja Elendur ja Ciryon toisessa. Siitä tulisi silkkaa painajaista. Aratanin riemulla ei olisi rajoja, kun hän pääsisi päihittämään kummatkin veljensä.

Ilta on pimentynyt, ja kilpailualueelle tuovat valoa vain muutamat kentän reunoille sytytetyt lyhdyt ja soihdut. Se on koko kilpailun idea – kyky nähdä pimeässä erottaa mestarit huvikseen urheilevista. Ja hyvin tiedetään, että örkit hyökkäävät mielellään iltahämärissä ja öisin, jolloin niiden näkö on parempi kuin ihmisillä, ja siksi taito osua maaliin pimeässäkin on elintärkeä. Ciryon ei tosin usko, että hänen kykynsä nähdä pimeässä tulee yhtään paremmaksi, vaikka hän kuinka harjoittelisi ammuntaa öisin. Sitä paitsi hänen kätensä ovat yhä kipeät soutamisen jäljiltä. Hänen tekee kovasti mieli pyytää isältä vapautusta kilpailusta, mutta hän pelkää liikaa tulevansa torutuksi. Isä itsekin näyttää osallistuvan: hän tutkii juuri tarjolla olevia jousia ja etsii niistä itselleen mieluisinta. Se on hieman erikoista, sillä kilpailemista pidetään nuorten miesten ajanvietteenä. Anárion päättää seurata veljensä esimerkkiä.

Maalitauluja on alkukierroksilla neljä, ja neljä miestä asettuu ampumaan yhtä aikaa. Alkukierroksilta jatkoon selviää kaksitoista parhaat pisteet ampunutta. Finaalissa kukin ampuu omalla vuorollaan kolme nuolta, ja joka kierroksella kaksi huonoimmat tulokset saanutta joutuu jäämään pois seuraavalta. Ciryon karsiutuu jo alkukierroksilla eikä ole siitä ollenkaan pahoillaan. Erityisen helpottunut hän on siitä, ettei isä näytä edes huomaavan Ciryonin heikkoa suoritusta. Hän on täysin keskittynyt omiin suorituksiinsa, ja ampuu poikkeuksellisen hyvin. Hän johtaa kilpailua selvästi finaalin alkaessa.

Serkku Meneldil ei ole tunnettu hyvistä taistelutaidoistaan, ja sen vuoksi onkin pieni ihme, että hän selviytyi kahdentoista parhaan joukkoon. Nyt hänen hermonsa alkavat kuitenkin pettää, ja kun tulee hänen vuoronsa, hän lähettää kaksi nuolistaan kokonaan ohi maalitaulun.
"Tuohan ampuu kuin puolisokea örkki päivänvalossa!" huudahtaa Aratan ja puhkeaa raikuvaan nauruun, johon Carastion yhtyy. Ciryonkin naurahtaa, sillä edes hän ei olisi ampunut ohi taulun.

Kun Aratanin vuoro tulee, hän astelee ampumapaikalle rehvakkaasti ja kumartelee hurraaville katsojille. Hän ampuu kuitenkin keskinkertaisesti. Viimeisen nuolen kohdalla hänen keskittymisensä herpaantuu ja nuoli osuu juuri ja juuri maalitaulun reunaan eikä siitä heru pisteitä lainkaan.

Aratan kääntää tulistuneen katseensa Meneldiliin. "Tuo tuossa häiritsi minua tahallaan! Hän yskäisi juuri kun olin päästämässä irti nuolesta! Se olisi muuten ollut napakymppi!"
"En varmasti!" kiistää Meneldil.
"Valehtelija! Sinun oli pakko pilata minun kisani, kun tunaroit ensin omasi!" Aratan huutaa. Hän astuu Meneldilin luo ja tönäisee tätä rajusti. Meneldil horjahtaa, mutta korjaa asentonsa nopeasti, ja tönäisee Aratania vuorostaan. Sitten alkavat nyrkiniskut sadella puolin ja toisin. Ympärillä seisseet miehet menevät väliin ja erottavat tappelevat kuninkaanpojat toisistaan.

Anárion kävelee tappelupukareiden luo vihastuneena. "Mikä teitä kahta vaivaa? Aina toistenne kimpussa! Tämän kilpailun on tarkoitus olla mukava leikki, ja te käyttäydytte kuin kyse olisi elämästä ja kuolemasta."
"Mutta atar, minä en tehnyt mitään!" valittaa Meneldil.
"Minä näin kyllä, kuinka sinä tönäisit Aratania. Älykäs mies olisi ratkaissut tilanteen puhumalla."
"Puhumalla tuolle raivohullulle! Pitäisikö minun puhumalla taistella örkkejäkin vastaa, pyytää että ne jättäisivät meidät rauhaan, kun emme ole tehneet niille mitään pahaa!"
"Aratan ei ole örkki. Hän ymmärtää kyllä puhetta", Anárion sanoo.

Ciryon ei olisi asiasta niin varma. Aratan puhisee yhä raivosta, kädet ovat nyrkkiin puristetut ja silmät palavat vihasta, kun Yúlaner ja Carastion pitelevät hänestä kiinni. Ja kaiken aikaa isä on tyynesti seurannut tilannetta sivusta, omituisen hyväntuulisen oloisena. Normaalisti hän olisi tässä vaiheessa räyhännyt täyttä päätä Aratanille, uhkaillut perinnöttömyydellä ja maasta karkotukselta.

Lopulta isä astuu veljensä rinnalle. "Niin rattoisaa kuin tämän keskustelun seuraaminen onkin, niin eiköhän jatketa kisaa? Teidät kaksi on tietysti hylätty, mutta meillä muilla on vielä työsarkaa edessä. Carastion, taitaa olla sinun vuorosi?"
Anárion tuijottaa veljeään hämmästyneenä. "Kuka olet ja mitä olet tehnyt veljelleni?"
"Minulla on vain ollut erittäin antoisa juhlapäivä tähän asti, kiitos rakkaan vaimoni."
"Säästä meidät yksityiskohdilta", Anárion huoahtaa silmiään pyöräyttäen. "No niin, jatkakaamme sitten."

Ciryon seuraa kilpailun loppuun. Isä voittaa ylivoimaisesti. Edes Elendur ei pysty haastamaan häntä. Se on omituista, koska jousiammunta ei ole koskaan ollut isän vahvin laji. Elendil ja Elrond tulevat onnittelemaan voittajaa.
"Näyttää siltä, että saat tästä uuden luvun teokseesi, joka käsittelee miruvorin vaikutuksia ihmisiin", tokaisee Elendil huvittuneena Elrondille.
"Mitä? Miruvoria?" huudahtaa Elendur närkästyneenä. "Atar, oletko sinä juonut sitä? Sitten olet saanut epäoikeudenmukaista etua kilpailuun. Minä olen lukenut siitä – se palauttaa väsyneen voimat ja parantaa keskittymistä ja kestävyyttä."
"Ei siitä ole kyse", väittää isä, mutta turhaan. Totuus on tullut ilmi. On onni, etteivät kaikki ole sitä kuulemassa, sillä voitto olisi tällöin ehkä riistetty kuninkaalta – tai ainakin se olisi pitänyt riistää. Harva uskaltaisi suututtaa kuninkaan leikkimielisen kilpailun vuoksi. Ciryon tosin arvelee, ettei isä tässä mielentilassa suuttuisi mistään. "No voi olla, että se auttoi hieman", myöntää tämä lopulta. "Mutta kuulkaa, mestari Elrond? Miten paljon tulisi miruvorin hinnaksi, jos ostaisimme sitä koko armeijan tarpeisiin? Ei tietenkään jokapäiväiseen käyttöön, vaan hätätilanteiden varalta. Se on monin verroin parempaa kuin meidän vastaava lääkejuomamme!"
"Pelkään, ettei sellainen kauppa kävisi laatuun", toteaa Elrond pahoitellen. "Lakimme kieltävät sen myynnin ihmisille, emmekä saisi edes lahjoittaa sitä muille kansoille. Mutta vaikka olisi toisin, tulisi kaupan hinnasta niin suuri, että huomaisitte etujen häviävän haitoille. Miruvor ei paranna miesten suoriutumista taisteluissa, jos niin oletatte."
"Jousiammuntakilpailulla on vähän tekemistä oikean sodan kanssa", jatkaa Elendil. "Minä seurasin käyttäytymistäsi tämän kilpailun aikana, ja pistin merkille, ettet kiinnittänyt paljonkaan huomiota siihen, mitä ympärilläsi tapahtui. Sen minkä keskittymisessä voitit, hävisit valppaudessa. Ja sodassa tarkkaamaton soturi on kuollut soturi."
"Saatat olla oikeassa, atar", myöntää isä. "Kenties en ajatellut asiaa loppuun asti. Mutta hyötyä miruvorista kuitenkin on, jos ei ehkä taistelukentällä."

Miehet alkavat hiljalleen valmistella lähtöä takaisin Tähtien Kupoliin tai suoraan kotiinsa, jos juhlatuuli on kilpailun myötä kaikonnut. Ciryon on kahden vaiheilla, mitä tehdä, sillä hän ei usko Calethin enää olevan juhlasalissa. Ja juuri kun neito on käynyt hänen ajatuksissaan, hän kuulee tutun äänen takaansa.
"Ciryon! Vihdoin kohtaamme jälleen!"
Se on Caleth. Ciryon kääntyy nopeasti, yllättyneenä ja ilahtuneena, ja näkee neidon, joka on kaiketi Ciryonin huomaamatta tullut seuraamaan kilpailun loppuvaiheita ystävättäriensä kanssa.
"Caleth! Olen kaivannut teitä!" hän huudahtaa. Ciryon katsoo ympärilleen, ja näkee että isä ja Elendur ovat jo hyvän matkan päässä kävelemässä kohti siltaa. Hän pyytää neidon kuitenkin sivummalle, pois tieltä, joen rannalla kasvavien pajupensaiden katveeseen.
"Olisin tullut puhumaan teille jo aiemmin, mutta en saanut tilaisuutta", Caleth sanoo.
"Ei se haittaa. Ehdimme vielä. Miten olette voinut poissaoloni aikana?"

He vaihtavat kuulumisensa. Ciryon kertoo matkasta, mutta vain pääpiirteissään ja on vaitonainen kaikesta siitä, mitä Vuorten kuninkaan kodissa tapahtui. Vasta kun melkein kaikki väki on mennyt, Ciryon tarjoutuu saattamaan neidon majapaikkaansa. Hän tarjoaa neidolle käsivartensa ja tämä tarttuu siihen tyytyväisenä hymyillen. He kävelevät sillan yli tähtien valaiseman taivaan alla.

Caleth perheineen asuu talossa, joka kuuluu eräälle heidän sukulaiselleen. Se on kaksikerroksinen, tavallinen ylhäisöperheen koti, jollaisia on useita sen kadun varrella. Parissa ikkunassa palaa valo, mutta Ciryon ei näe ihmisiä sisällä. Etupihaa koristavat suuret ruusupensaat, jotka tosin tähän vuodenaikaan eivät ole kukassa.
"Pian te jatkatte matkaanne Minas Anoriin", toteaa nuorukainen apeana.
"Meillä on kuitenkin muutama päivä aikaa", sanoo Caleth ja hymyilee pienesti.
Ciryonista se on liian vähän. Hän pohtii hetken ja sanoo sitten toiveikkaasti: "Ehkä voisin pyytää isältä lupaa lähteä Minas Anoriin. Me käymme siellä usein. Voisin varmasti lähteä ja viettää jonkin aikaa setäni hovissa. Sillä tavoin voisimme yhä tavata toisiamme."
"Luuletteko että isänne antaa luvan?"
"Ehkä, jos hänen hyvä tuulensa jatkuu."
"Toivokaamme sitä yhdessä!"

Ciryon katsoo Calethin harmaisiin silmiin ja äkkiä hänestä tuntuu, että neito odottaa jotakin. Hän pelkää erehtyvänsä, ja siksi hän päättää edetä varoen. Hän ottaa askeleen lähemmäs neitoa, ja hetken emmittyään hän nostaa kättään ja koskettaa tämän silkkisiä hiuksia, jotka laskeutuvat vaaleana huntuna hänen harteilleen. "Sanoinko jo aiemmin, että te näytätte minusta aivan Tar-Mírieliltä?"
"Ette, mutta minä arvasin kyllä ajatusenne. Älkää puhuko siitä enempää. Jos haluatte kuvitella, että olen uudestisyntynyt Tar-Míriel, ja vain siitä syystä tutustumisen arvoinen, tehkää niin. Se ei loukkaa minua."
"En minä niin ajattele. En ainakaan enää", Ciryon sanoo. "Haluan oppia tuntemaan teidät omana itsenänne, Fornostin Caleth-neitona."
"Oppia tuntemaan minut? Luuletteko, että minulla on paljonkin salaisuuksia, jotka vaativat selvittämistä, ennen kuin voitte olla seurassani vapaasti?"
"En... ei, en tiedä. Tiedän vain, että haluaisin tuntea teidät paremmin."
"On viehättävää, miten hukutatte ujoutenne ylenpalttiseen kohteliaisuuteen", sanoo Caleth. "Pelkäätkö, että minä olen tehty kristallista ja menen rikki, jos kuulen mitä mies todella toivoo ja haluaa?"
"Minä tarkoitan sitä", Ciryon sanoo, ymmärtämättä ollenkaan mitä Caleth tarkoittaa puheillaan.
Äkisti neito nostaa kätensä Ciryonin harteille. "Nyt saa riittää. Suudelkaa minua, tai en puhu teille enää koskaan!"
Ciryon melkein pelästyy niin suoraa pyyntöä. Neito katsoo häntä odottaen. Ciryon huomaa jännityksen salpaavan henkensä siitä huolimatta, että hän on mielessään haaveillut tästä hetkestä lukemattomat ja lukemattomat kerrat. Hän ei saata uskoa, että se on todella tapahtumassa. Hän kerää kaiken rohkeutensa, kumartuu hieman, ja painaa huulensa neidon huulille, kevyesti ja lyhyesti. Se on varmasti häveliäin suudelma, mitä ihmiskunnan historia on koskaan joutunut todistamaan, ja hetken hän pelkää, että neito odotti enemmän. Vetäytyessään kauemmas hän näkee kuitenkin vain punehtuneet posket ja ujon hymyn.

"Odotan sinua huomenna keskipäivällä suuren tammen luona, joka kasvaa joen rannassa lähellä siltaa", sanoo neito leikkisä katse silmissään.
"Näemme silloin", lupaa Ciryon, yhä hämmentyneenä asioiden saamasta käänteestä. Hän lähtee vaeltamaan kohti omaa kotiaan ihmetellen onneaan, sillä eikö hän vielä muutamia tunteja sitten ajatellut, että Caleth on varmasti unohtanut hänet kokonaan menneiden viikkojen aikana? Miten nopeasti asiat voivatkaan muuttua.

Re: Kuun Tornin kuningas (PG-13/R), 10. luku 7.12.2014

Lähetetty: Ke Joulu 10, 2014 12:42 pm
Kirjoittaja Nerwen
Vaikka sanoit tätä hömpäksi, ei luvun sisältö kyllä haitannut yhtään, minusta tämä oli ihana luku, mielenkiintoinen katsaus vanhan Gondorin ylhäisön elämään.

Tuo miruvor on kyllä jännää ainetta. Minä jotenkin olen päässäni pyöritellyt sitä, että sen on pakko olla jonkinlaista alkoholia, mutta sinä veit juoman kyllä ihan uudelle tasolle tässä :lol: Marillë ja Isildur ovat varmaan hetken aikaa polttava puheenaihe kun ilmestyvät juhlaan tuolla tavoin. Minusta Elrondin avoin uteliaisuus siitä, mitä juoma teki Isildurille, oli jotenkin perin pohjin huvittavaa. Ymmärrettävää ja perusteltua, mutta huvittavaa. Suhtauduin vähän samalla tavalla kuin Erestor, kun Elrond kyseli Marillëlta miruvorin vaikutuksista ihmisiin.

Minusta nuo miesten kisat ovat tosi hyvä ajatus. Tulee mieleen Englannin yläluokka, mutta minusta se sopii sinun númenorilaisiisi. Pidän siitä loputtomasti, miten kuvaat noiden kisojen tärkeyttä ja ihmisten suhtautumista niihin, ja lisäksi tuo Aratanin tuiskahdus oli kyllä melkoinen kohokohta. Tuossa koko kohtauksessa oli jotain niin aitoa ja käsinkosketeltavaa, en oikein tiedä miten kuvata fiiliksiäni siitä, mutta tykkäsin ihan kamalasti joka tapauksessa.

Ja ohhoh, Caleth rupesi vallan villiksi. En enää oikein tiedä mitä koko neitosesta oikein ajattelen. Ja minua hämmentää tuo Ciryon ja se, miten hän suhtautuu Calethiin - hän on ujo, mikä on ymmärrettävää, mutta jotenkin minulla on sellainen olo että tuossa on jotakin muutakin. Ehkä vain ajattelen liikaa, mutta... Noh, tulen varmaan näkemään mihin tuo tilanne päätyy :roll:

Kommentti taitaa taas vaihteeksi olla vähän toistaitoista tavaraa, mutta en ole nukkunut paljon. Ensi kerralla paremmin sitten :lol: