Onnekas, S

Draamaa, angstia ja vakavia aiheita.

Valvojat: Likimeya, Andune

Lithuines
Örkki
Viestit: 5
Liittynyt: Ma Loka 20, 2014 12:10 pm

Onnekas, S

Viesti Kirjoittaja Lithuines » Ma Maalis 02, 2015 5:01 pm

Nimi: Onnekas
Author: Lithuines
Fandom: Taru sormusten herrasta
Genre: drama
Ikäraja: S
Henkilöt: Merri, Pippin
Summary: Merri vierailee Minas Tirithissä tapaamassa ystäviään.
Disclaimer: Henkilöt kuuluu J.R.R. Tolkienille.


---


Se oli mahtavan tavanomainen päivä, loistelias, upea, rauhallinen päivä.

Minas Tirith oli valkoinen kaupunki, mutta tällaisena päivänä kuin tämä, se hohkasi kalpeaa, puhdasta hopeaa.

Meriadoc Rankkibuk oli onnekas hobitti (yksi neljästä), joka oli saanut nauttia siitä kaupungista monena sellaisena päivänä. Mikään paikka ei ollut täydellinen, mutta Minas Tirith oli lähellä sitä. Sielläkin oli puutteensa, moni saattoi olla köyhä ja päivittäin raataa elantonsa eteen, mutta ainakin kaupungilla oli kuningas, jota saattoi ylpeydellä kutsua kansan kuninkaaksi.

Meriadoc keräsi omalta osaltaan puoleensa ihailevia katseita. Hänen ei-liian-vanha-tosin-jo-hieman-kulunut vaatepartensa oli Rohanin hienointa puuvillaa, pehmeää ja tietenkin puhdasta (hieman pölyyntynyttä ehkä, pitkän matkan jälkeen). Hän oli epätavallisen pitkä hobitiksi ja näin ollen pystyi hyvillä mielin nyökäyttämään päätään itseään lyhyemmille ihmisille, joista jotkut olivat jopa yli viisivuotiaita.

Valkoisen kaupungin seinät heijastivat kirkkaasti auringon valoa, kun Meriadoc loikki portaita pitkin koko ajan ylemmäs, kiipesi tasanteelta toiselle; Minas Tirithissä oli useita tasanteita, todella useita. Meriadoc oli onnellisessa asemassa siinäkin mielessä, että hobitiksi hänellä oli epätavallisen hyvä kunto, eikä hän hengästynyt pitkällä matkallaan ylöspäin juuri lainkaan.

Jotkut jopa kumarsivat hänelle, hän pani merkille ja hymyili näille ihmisille. Kaikki tunsivat hänet (hyvä on, eivät aivan kaikki, mutta ne jotka tunsivat, alkoivat mielihyvin kertoa vierustoverilleen hänen tarinaansa) ja häntä kunnioitettiin. Meriadoc muisti erään erityisen kauniin päivän, jolloin itse Minas Tirithin vastakruunattu kuningas oli kumartanut hänelle (ja hänen rakkaille ystävilleen) ja tullut samalla osoittaneeksi hänelle sellaista suosiota, joka yksikään elävä olento ei ollut ennen osoittanut hänelle.

Kyllä, Meriadoc oli onnekkaassa asemassa. Hän oli Rohanin kunnioitettu soturi, etuoikeutettu taistelemaan kuningas Éomerin rinnalla, hyvinvoiva ja suhteellisen varakas hobitti, ja tuolla jossain, päivien ratsastusmatkan päässä, oli hänen rakas kotinsa, Kontu, jossa ruoho oli vihreämpää kuin missään ja juhlat iloisia ja riehakkaita.

Ja, Meriadoc lisäsi vielä itsekseen saavuttaessaan vihdoin kaupungin korkeimman tasanteen, hänellä oli ystäviä, joiden kaltaisia ei kenelläkään tämän maan elävällä tulisi kenties koskaan olemaan.

Auringon säteet osuivat valkoiseen puuhun, joka näytti kukoistavalta. Tasanne kylpi valossa ja kauneudessa, ja puun juurella seisoi lyhyt olento kädet housujen taskussa ja selkä käännettynä Meriadociin päin. Hänellä oli heinänkorsi suussaan, ja Meriadoc tiesi näkemättäkin, että hänen kasvonsa olivat pienoisessa rypyssä ja silmät puoliksi suljettuina, ja hän haaveili jostakin maailmalle tietymättömästä asiasta, jota vain hänen vilkas mielikuvituksensa saattoi käsitellä.

Meriadoc seisahtui ja kakisti äänekkäästi kurkkuaan. Lyhyt olento käännähti äänen kuullessaan ja hymyili jo, ei tarvinnut toista sekuntia tulijaa tunnistaakseen.

"Merri!" Pippin huudahti, ja hetken he molemmat hymyilivät typerän leveästi, kunnes Pippinin kädet tulivat esiin hänen taskuistaan ja hän käveli nopeasti eteenpäin.

"Hienoa nähdä sinua", Pippin sanoi ennen kuin halasi Meriadocia ripeästi ja taputti häntä selkään. Kun hän vetäytyi poispäin, Meriadoc asetti kätensä hänen olkapäilleen ja katsoi häntä tarkasti.

"Peregrin Tuk", sanoi Meriadoc vakavalla äänellä. "Sinä olet polttanut taas, etkö olekin? Silmissäsi on tuo outo katse, joka saa aina minut pelkäämään sinua."

"Mitä? Nämä ovat minun normaalit silmäni, voin vakuuttaa", Pippin vastasi, "enkä ole polttanut kovin paljoa, vain viimeiset, mitä minulla oli jäljellä."

"Ahaa, se on harmi", Meriadoc sanoi, puristi hänen olkapäitään vielä kerran ja irrotti sitten otteensa hymyillen ovelasti. "Mutta ei hätää, minulla on sinulle jotain!" Hän laski matkareppunsa selästään ja polvistui maahan sen kanssa. Pippin polvistui hänen eteensä ja laski kädet polvilleen.

"Mikä se on?"

"Tämä", Meriadoc hymyili ja veti esiin ruskean käärön. "Ole hyvä, Pippin. Se on Konnusta."

Käärö vaihtoi omistajaa kädestä käteen, ja Pippin kohotti sen kasvojensa eteen. Hän nuuhkaisi syvään ja hänen hymynsä leveni hitaasti.

"Minun olisi pitänyt arvata", sanoi Pippin, "kiitos, Merri."

"Minähän aina tiedän, mitä sinä kaipaat", Meriadoc sanoi vuorostaan, ja Pippin nyökkäsi. Niin yksinkertaista se oli; he molemmat tunsivat toisensa paremmin kuin tunsivat itseäänkään, eikä heidän tarvinnut teeskennellä mitään muuta. He olivat kuin lintu ja se oksa, jolle lintu istui; linnun ei tarvinnut pelätä, että oksa katkeaisi, koska siinä ei olisi ollut mitään järkeä. Ei oksa katkea pienen linnun alla, joten sen pelkääminen olisi pelkkää typeryyttä.

"Mitä tänne kuuluu, Pippin?" kysyi Meriadoc lopulta, kun hänen jalkansa alkoivat puutua kovassa maassa ja hän nousi ylös, tarjoten kättään ystävälleen. He lähtivät kävelemään kohti linnan portteja.

"Hyvää, kuten aina", Pippin vastasi. "Aragorn on hieno kuningas, ja Arwen kuningatar! Faramir ja Éowyn saavat lapsen, mutta sen sinä varmaan tiesitkin jo. Hehän vierailivat Rohanissa... ei kolmeakaan viikkoa sitten?"

"Niin", Meriadoc muisti onnellisen Éowynin ja säteilevän, todella säteilevän, Faramirin.

"Gimli ja Legolas ovat täällä, samoin Gandalf!" Pippin jatkoi. "He kaikki odottavat näkevänsä sinut! Aragorn on sanonut järjestävänsä juhlat sen kunniaksi, että me kaikki olemme jälleen yhdessä."

"Ei kaikki. Frodo ja Sam ovat edelleen Konnussa", Meriadoc huomautti.

Pippin nyökkäsi ja hänen hymynsä hälveni hieman, ikään kuin surumieliseksi. "He kuuluvat sinne, missä ovat", Pippin sanoi hiljaa, "Kontuun nimittäin."

"He eivät ole niin kuin me", Meriadoc lisäsi, vaikkei ollut aivan varma, oliko se totta. Hän katsoi Pippiniä ja huomasi tämän nyökkäävän taas.

"He tekivät matkansa pelastaakseen Konnun, ja nyt kun se on pelastettu, heillä ei ole sen parempaa paikkaa olla."

"Kyllä, mutta Pippin..." Meriadoc pysähtyi, ja Pippin kääntyi kasvokkain hänen kanssaan. Oli hassua, miten samalta Pippin näytti kaikkien näiden vuosien jälkeen; nuorelta ja kokemattomalta, ja kuitenkin Meriadoc tiesi, että hän oli (enimmäkseen) kaikkea muuta. "Milloin viimeksi me olimme Konnussa?"

Pippin hymyili. "En tiedä, Merri. Siitä on kauan."

"Olen ajatellut... ehkä on aika..."

"Palata kotiin? Ehkä", Pippin päätti hänen lauseensa ja hymyili edelleen.

"En tarkoita, että lopullisesti... vaan, no, joiksikin vuosiksi, ehkä kahdeksi. Nähtäisiin, miten Samilla menee lasten kanssa, ja miten Frodo edistyy kirjassaan."

"Ja tavattaisiin kaikki tutut, juotaisiin, syötäisiin ja", Pippin kohotti ruskeaa kääröä kädessään, "täytettäisiin tupakkavarastot."

"Tismalleen", Meriadoc sanoi innokkaasti. "Minulla on ikävä omaa koloani."

Pippin käänsi katseensa linnaan, jota aurinko valaisi. Hänen toinen jalkansa oli ensimmäisellä porrasaskelmalla. Portaat lähtivät viettämään kohti linnan suuria pariovia, joiden molemmilla puolilla seisoi hopeaiseen haarniskaan pukeutunut vartija; kuinka tukalaa se mahtoi olla näin lämpimänä päivänä.

Pippin huokaisi kevyesti näylle ja hänen hymynsä oli heikko ja silmänsä todella niin utuiset, kuin hän olisi polttanut vähintään viikon annoksen kerralla. Meriadoc koetti tavoittaa hänen katseensa.

"Pip?" hän sanoi. "Minä en lähde ilman sinua."

Pippinin katse liukui häneen. "Sinun ei tarvitse. Minä haluan kotiin."

"Ja me näemme taas Konnun", hymyili Meriadoc. "Ehkä voimme poiketa matkalla Rivendellissä, tervehtiä Elrondia ja Bilboa, jos hän yhä on siellä." Hän heitti käsivartensa Pippinin olkapäille, ja he lähtivät yhdessä kipuamaan portaita ylös.

"Tosiaan", sanoi Meriadoc vielä, "haluaisin korjata yhtä asiaa, mitä sanoit, Pip." He vilkaisivat toisiaan. "'Minä haluan kotiin', sinä sanoit. Mutta... taitaa olla niin, että meillä kahdella on hyvin monta kotia."

Ja siksi, ehkä juuri siksi, Meriadoc Rankkibuk oli hyvin onnekas hobitti.

Nienna
Örkki
Viestit: 39
Liittynyt: Ma Heinä 07, 2014 12:58 am

Re: Onnekas, S

Viesti Kirjoittaja Nienna » Pe Maalis 06, 2015 6:11 pm

No mutta aww <3 Olen aika huono kommentoimaan mutta yritän nyt jotain tähän raapustaa...

Tämä oli oikein suloinen fici, ihanan hobittimainen, ja silti tässä oli ripaus jotain syvempää. Sellainen surullisen kaunis, toivottavasti ymmärsit mitä tarkoitin :D Tämä eteni mukavasti, ei ollut vaikeuksia pysyä perässä ja tykkäsin tunnelmasta. Rakastan sitä miten 'vähään' hobitit tyytyy, kun välillä tuntuu ettei itselle riitä mikään.

Tuo kohta, missä Merri iloitsee voidessaan nyökätä itseään pienempien ihmisten suuntaan, oli jotenkin ertyisen ihana. Lisäksi tuo lopputoteaminen sulatti sydämeni.

Köhköh, niin mikä rakentava palaute? Halusin vaan nyt kertoa että tykkäsin, ja toivon että kirjoitat lisää ;)

Lithuines
Örkki
Viestit: 5
Liittynyt: Ma Loka 20, 2014 12:10 pm

Re: Onnekas, S

Viesti Kirjoittaja Lithuines » Pe Maalis 27, 2015 2:22 pm

Kiitos mahtavasta kommentista! :wink: Saa nähdä, kirjoitanko lisää... toivottavasti! :)

Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Re: Onnekas, S

Viesti Kirjoittaja Nerwen » Su Maalis 29, 2015 11:40 pm

Minun on pitänyt kommentoida tätä jo moneen kertaan, mutta aina se on jäänyt. Korjataan siis erhe (nukkumaanhan ei tietenkään voi mennä).

Tämä oli aivan suloinen, ihanan kevyt teksti. Pidän siitä miten kuvaamassasi maailmassa aurinko paistaa ja kaikki on hyvin, kun sota on ohitse. Huolet tuntuvat olevan kaukana ja silti läsnä yhtä aikaa, minusta käsittelet tosi kivasti sitä, että Sam ja Frodo eivät ole paikalla - siitä tulee sellainen surumielinen alavire, joka sopii Keski-Maahan mainiosti.

Tuo aloituslause nosti hymyn huulille. On ihanaa, että tavanomainen päivä voi samaan aikaan olla upea ja loistelias. Hobitille sopiva ajatus, joka meidän ihmistenkin tulisi muistaa. Se oli kaikessa yksinkertaisuudessaan yllättävn syvällinen, en ensimmäisellä kerralla edes tajunnut miten hieno aloituslause se on.

Se, mikä tässä hieman häiritsi, olivat monet sulkeet. Melkein kaiken sulkeiden sisällä olevan olisi voinut laittaa suoraan tekstiin, mikä puolestaan olisi tehnyt tästä soljuvamman ja proosallisemman. Nyt ne vähän katkaisivat tunnelmaa tuolla välissä. Mutta siis, olisit esimerkiksi voinut tehdä tässä kohtaa
Meriadoc Rankkibuk oli onnekas hobitti (yksi neljästä)
näin: "Meriadoc Rankkibuk oli yksi neljästä onnekkaasta hobitista, jotka olivat saaneet nauttia..." Sillä tavalla teksti ei katkea ikävästi sulkuihin. Sitten puolestaan tämä kohta
... kuningas oli kumartanut hänelle (ja hänen rakkaille ystävilleen)
sulkeet olisi voinut jättää kokonaan pois ja korvata pilkuilla. Tuollaiset pienet jutut vaikuttavat paljon lukukokemukseen :wink:

Tulin miettineeksi sitä, että Merri ja Pippin taisivat kuitenkin elää suurimman osan elämäänsä sodan jälkeen Konnussa (ennen kuin lähtivät etelään, missä kuolivat). Toisaalta, he kyllä varmasti matkustivat niin Rohaniin kuin Gondoriinkin, joten kyllä tämä ihan sopii paikkaansa. Tämä ilmeisesti tapahtuu jonkin aikaa ennen kuin Gandalf, Elrond, Frodo ja Bilbo lähtivät Harmaisiin Satamiin - sen ja sodan välillä taisi olla melkoisesti vuosia. Olen liian laiska tarkistamaan juuri nyt, mutta kyllä, siihen väliin tämä taitaa sopia ihan mainiosti.

Pidin kamalan paljon siitä, miten kuvasit Merrin ja Pippinin ystävyyttä, sitä, miten he luottivat toisiinsa ehdoitta ja tiesivät toistensa ajatuksetkin. Erottamaton parivaljakko, joka kohtasi toisensa tauon jälkeen, oli kerrassaan sydäntälämmittävä. Ja kuten Nienna edellä sanoi, tämä eteni todella mukavan ja luontevan oloisesti eteenpäin, Merrin matkasta kaupungissa aina siihen, miten hän tapaa Pippinin, rakenne oli selkeä ja helppotajuinen.

Ehdottomasti jatka kirjoittamista! Täällä kaivataan elämää kipeästi, ja samalla kehityt entistä paremmaksi. :D
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014

Lithuines
Örkki
Viestit: 5
Liittynyt: Ma Loka 20, 2014 12:10 pm

Re: Onnekas, S

Viesti Kirjoittaja Lithuines » Ma Huhti 06, 2015 2:25 pm

Vau, kiitos kommentista! :) Olet varmasti oikeassa noiden sulkeiden kanssa, kiitos rakentavasta palautteesta. Mukava, jos muuten tykkäsit!

Vastaa Viestiin