Kotkansydän (Thorin, Fíli, Kíli, G, angst, hurt/comfort)

Draamaa, angstia ja vakavia aiheita.

Valvojat: Likimeya, Andune

Avatar
dsynmi
Örkki
Viestit: 14
Liittynyt: Pe Maalis 20, 2015 9:13 pm

Kotkansydän (Thorin, Fíli, Kíli, G, angst, hurt/comfort)

Viesti Kirjoittaja dsynmi » Pe Maalis 20, 2015 9:43 pm

Title: Kotkansydän
Author: dsynmi
Rating: G
Genre: Hurt/comfort, angst
Disclaimer: En omista muuta kuin mielikuvitukseni...
Summary: Thorin havahtui tajuihinsa kuullessaan Kílin huutavan hänen nimeään jossakin kaukana. He selvisivät.
A/N: Hola! Satuin ilokseni löytämään tämän foorumin seikkaillessani netin ihmeellisessä maailmassa. Tapahtumat sijoittuvat elokuvamiljööhön. Rakastan suuresti What if? -tarinoita, whumpia sekä Thorinia ja hänen sisarenpoikiaan, joten löysin itseni pian Viiden armeijan taistelun katsomisen jälkeen kirjoittamasta tällaista tarinaa. ;)

---

Kotkansydän

Prologi


"Thorin? Thorin!"

Thorin havahtui tajuihinsa kuullessaan tutun äänen huutavan hänen nimeään jossakin kaukana. Vai oliko se sittenkin kuulunut jostakin läheltä? Alhaalta laaksosta kantautuneet taistelun äänet peittivät hänen sisarenpoikansa hätääntyneet huudahdukset sen verran hyvin, että Thorin ei pystynyt paikallistamaan, mistäpäin ne olivat tulleet. Tärkeintä oli kuitenkin se, että ääni oli lähtöisin Kílistä. Kíli oli elossa. Thorinin huulilta karkasi helpottunut huokaus.

Mies yritti avata silmänsä, mutta hänen luomensa tuntuivat kovin raskailta. Raskailta tuntuivat myös hänen kätensä ja jalkansa ja oikeastaan jok'ikinen muukin osa hänen kehossaan. Thorin maistoi veren teräksisen maun suussaan ja tunsi, kuinka pistävä kipu kulki hänen jokaisen lihaksen ja luunsa läpi ja kuinka se säteili päästä varpaisiin ja takaisin. Thorin kuitenkin pakotti silmänsä auki ja raajansa liikkeelle ja onnistui kuin onnistuikin nousemaan haparoiden jaloilleen.

Mies joutui räpyttämään silmiään useamman kerran ennen kuin sai näkönsä tarkennettua. Thorinin kasvoille nousi huojentunut hymy, kun hän näki nuoremman sisarenpoikansa juoksevan häntä kohti pienempiä ja suurempia pintanaarmuja lukuun ottamatta suurin piirtein vahingoittumattoman näköisenä. Thorin sylkäisi verta suustaan, huudahti "Kíli!" ja levitti kätensä halatakseen sisarenpoikaansa, joka syöksyi suoraan enonsa syleilyyn.

Thorin painoi Kílin niin lujaa itseään vasten kuin vain pystyi. Kíli oli elossa. "Luojankiitos olet kunnossa", Thorin kuiskasi sisarenpoikansa hiuksiin ja tunsi Kílin kyynelten sekoittuvan omiensa joukkoon. Kíli inahti ja kuulosti hetken aikaa siltä, että yritti vastata jotain, mutta olivat sanat mitä hyvänsä, ne hukkuivat hiljaisen itkun sekaan.

Halaus kesti pitkään, ja kun Thorin viimeinkin vetäytyi ja avasi silmänsä, joita ei ollut edes huomannut sulkeneensa, hän huomasi jonkun seuranneen Kíliä. Mies alkoi vaistomaisesti tavoitella miekkaansa, mutta Kíli tarttui enoaan ranteesta ja pudisti päätään.

"Tauriel on ystävä", Kíli totesi ja pyyhkäisi kyyneleet kömpelösti kasvoiltaan hihaansa.

Punapäinen haltianainen – Tauriel – oli jäänyt muutaman metrin päähän seuraamaan Thorinin ja Kílin tunteellista jälleennäkemistä liikutuksen kyyneleet silmissään. Nainen ei puhunut mitään, katsoi vain, ja Thorin käänsi katseensa takaisin sisarenpoikaansa.

"Azog?" Kíli kysyi ja katsoi enoaan suoraan silmiin.

"Kuollut."

Kíli nyökkäsi ja käänsi katseensa alas maahan. Thorin oli varma, että nuorukaisen mieltä vainosivat täysin samat ajatukset mitkä hänen omaansakin: Fíli.

Thorin ei ollut koskaan tuntenut sellaista tuskaa, mikä hänen sydämensä oli täyttänyt, kun Azog oli roikottanut Fíliä heidän yllään kuin pahaistakin elukkaa. Fíli oli yrittänyt näyttää urhealta käskiessään heidän paeta, mutta Thorin oli nähnyt suuren pelon ja kauhun nuorukaisen sinisissä silmissä. Ehkä kukaan muu ei ollut huomannut sitä, mutta Fíli oli tuijottanut koko sen ajan suoraan enonsa silmiin ja anellut katseellaan apua. Sen muutaman sekunnin ajan Fíli oli taas ollut se pieni poika, joka oli joutunut pulaan ja odotti enonsa tulevan pelastamaan, mutta tällä kertaa Thorin ei ollut pystynyt auttamaan mitenkään.

Yhtäkkiä Thorin voi hyvin pahoin. Hän nosti tärisevän kätensä Kílin olkapäälle. "Lähdetään veljesi luo", hän totesi, mutta ei pystynyt katsomaan sisarenpoikaansa enää silmiin.

--

Fíli makasi edelleen elottomana siellä, minne Azog oli nuorukaisen teurastanut. Thorin luhistui vanhemman sisarenpoikansa ruumiin vierelle murtunut katse silmissään. Mies laski kätensä Fílin poskelle ja silitti sitä hellästi. "Fíli…" Thorin kuiskasi ja siirsi sitten kätensä pyyhkiäkseen verisiä, vaaleita hiuksia pois nuorukaisen otsalta.

Thorin laski päänsä ja painoi otsansa Fílin otsaa vasten, eikä pystynyt enää pidättelemään itkuaan. Sitten, aivan yhtäkkiä, hän tunsi sen – pienen hauraan hengähdyksen kasvojaan vasten. Ja uudelleen. Ja uudelleen. Thorinin silmät laajenivat. Mies nosti päänsä, pidätti omaa hengitystään ja tarttui haparoiden Fílin velttoon ranteeseen. Irrottamatta katsettaan Fílin kasvoista mies alkoi epätoivoisesti etsiä pulssia – ja löysi sen. Se oli pieni ja heikko, mutta varmasti siellä.

Fíli oli vielä elossa.
Viimeksi muokannut dsynmi, Pe Maalis 20, 2015 10:13 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
dsynmi
Örkki
Viestit: 14
Liittynyt: Pe Maalis 20, 2015 9:13 pm

Re: Kotkansydän (Thorin, Fíli, Kíli, G, angst, hurt/comfort)

Viesti Kirjoittaja dsynmi » Pe Maalis 20, 2015 9:50 pm

Ensimmäinen luku

Äännähdys, joka Thorinin huulilta karkasi sillä hetkellä, kun mies sisäisti sisarenpoikansa todellakin olevan vielä elossa, oli sekoitus itkua ja naurua. Thorin puristi Fílin rannetta edelleen tiukasti kädessään: vaikka pulssi olikin heikko, se oli vuorenvarmasti siellä. Fílin sydän sykki edelleen!

Thorin nosti katseensa Kíliin, joka istui veljensä toisella puolella ja piteli tämän toista kättä omassaan. Kyyneleet valuivat nuorukaisen kasvoja pitkin, kun tämä katsoi enonsa omituista reaktiota hämmentynyt ilme kasvoillaan.

"Fíli on elossa", Thorin kuiskasi ja laski katseensa takaisin tajuttomaan Fíliin. Mies nosti vapaan kätensä takaisin vanhemman sisarenpoikansa poskelle ja taputti sitä hellästi. Iho oli kylmä, mutta ei ihmekään – Fíli oli maannut kylmässä maassa hennon lumisateen alla jo tovin. Thorin tunsi syyllisen piston sydämessään: hänen olisi pitänyt ennättää Fílin luo jo paljon aikaisemmin.

Toivuttuaan järkytyksestä Kílin suusta pääsi itkunsekainen ulvahdus, joka tarkoitus oli tainnut olla kysyä "Elossa?!" mutta joka ei varsinaisesti kuulostanut yhdeltäkään Thorinin tuntemista kielistä. Kíli nielaisi ja kokeili onneaan uudelleen. "Fíli on elossa?" tämä kysyi, mutta ei jäänyt odottelemaan vastausta enoltaan, vaan laski kasvonsa melkein Fílin kasvoihin kiinni ja huhuili: "Fíli? Kuuletko sinä? Fíli!" Haurasta hengitystä lukuun ottamatta Fíli kuitenkin pysyi elottomana.

Vasta silloin Thorin huomasi verilammikon Fílin pään alla. Tämä oli varmasti lyönyt päänsä iskeytyessään tornista maahan. Thorin tarttui Fílin leuasta ja käänsi sisarenpoikansa päätä hieman nähdäkseen haavan, jota ei kuitenkaan erottanut kuivaan vereen sotkeutuneiden vaaleiden hiusten alta. Luojankiitos haava ei kuitenkaan enää vuotanut. Myös Fílin paita oli veressä, sillä Azog oli lyönyt miekkakätensä Fílin läpi. Thorin toivoi, ettei terä ollut lävistänyt mitään elintärkeää.

"Hän paleltuu tänne", kääpiö totesi ja kumartui nostaakseen elottoman sisarenpoikansa käsivarsilleen. Fíli oli saatava mahdollisimman pian takaisin Ereboriin, sillä tämä oli ollut kylmässä aivan liian kauan ja menettänyt aivan liian paljon verta.

Fílin nostaminen osoittautui kuitenkin Thorinille mahdottomaksi tehtäväksi. Jo ennen kuin mies ehti saada sisarenpoikansa irti maasta, hän tunsi polttavan tuskan Azogin lävistämässä kyljessään ja joutui kivun pakottamana perääntymään Fílin luota. Thorinin silmissä sumeni, ja mies nosti kätensä paidalleen ja tunsi, kuinka lämmin veri alkoi levitä sitä pitkin. Hän oli avannut oman haavansa. "Hemmetti", Thorin mutisi ja piteli haavaansa silmät tiukasti kiinni puristettuina.

Kíli katsoi enoaan laajentunein silmin. Sitten nuorukainen vilkaisi Taurielia olkansa yli hätääntyneellä ilmeellä, mikä sai haltian kiirehtimään Thorinin vierelle ja ojentamaan kätensä miehen haavaa kohti.

"Ei!" Thorin huudahti niin lujaa, että hänen silmissään sumeni jälleen. Tauriel veti kätensä välittömästi takaisin ja katsoi kääpiökuningasta hämmentynyt ilme kasvoillaan. "Fíli on tärkeämpi", Thorin totesi rauhallisemmin ja nyökkäsi vanhemman sisarenpoikansa suuntaan. "Meidän täytyy saada hänet pois täältä."

"Minä kannan Fí-" Kíli aloitti, mutta tämän lausahdus hukkui kauempaa kuuluneen lähes maata horisuttaneen huudahduksen alle.

"Thorin!"

Thorin ei ollut koskaan, koskaan, ollut yhtä kiitollinen kuullessaan parhaan ystävänsä äänen. Mies kääntyi katsomaan suuntaan, josta huuto oli kuulunut, ja näki Dwalinin ja Bilbon juoksevan heitä kohti vahingoittumattomina mutta huolestuneen näköisinä.

"Dwalin!" Thorin huudahti kylkeään pidellen. "Fíli on elossa!" Kun mies oli päässyt heidän luokseen, Thorin jatkoi: "Fíli on vietävä-"

Dwalin oli ymmärtänyt yskän heti. "Minä kannan hänet", kääpiö totesi ja nosti velton Fílin vaivattomasti käsivarsilleen.

"Mutta minä-" Kíli aloitti, mutta sulki suunsa saman tien. Kai tämä oli ymmärtänyt, että Dwalin oli vahvempi ja näin ollen sai Fílin varmasti kaikista nopeimmin takaisin Ereboriin. Kíli nyökkäsi, pyyhkäisi kyyneleet kasvoiltaan, nousi ylös ja tarttui Taurielia kädestä. "Mekin lähdemme mukaan!"

Kolmikko oli poissa ennen kuin Thorin ehti kunnolla edes käsittää sitä. Mies oli lähtemässä juoksemaan näiden perään, mutta romahti polvilleen jo muutaman askeleen jälkeen. Bilbo oli hänen vierellään saman tien ja sanoi jotain, josta kääpiökuningas ei saanut mitään selvää. Hobitti oli kai tilanteesta niin järkyttynyt, ettei kyennyt saamaan selvää sanaa suustaan, tai sitten kipu oli sekoittanut Thorinin pään niin, ettei hän enää vain kyennyt ymmärtämään puhetta.

Thorin tunsi, kuinka hän ei yksinkertaisesti enää jaksanut pysyä pystyssä, ja kaatui taaksepäin suoraan Bilbon syliin. Sitten kaikki pimeni.

--

Kun Thorin palasi tajuihinsa, hän ei ollut enää Korppikalliolla. Hän makasi sängyllä huoneessa, jonka hetken mietinnän jälkeen tunnisti omaksi makuukamarikseen Ereborissa. Kamariksi, jossa hän ei ollut ehtinyt edes nukkua yhtään yötä, sillä hän oli ennen viiden armeijan taistelua viettänyt kaikki päivät ja yöt aarrekammiossaan kultakolikoita intohimoisesti laskien ja arkkikiveään epätoivoisesti etsien.

Thorin tunsi syvää inhoa itseään kohtaan sillä hetkellä. Vielä enemmän hän kuitenkin inhosi itseään siksi, ettei ollut kyennyt suojelemaan Fíliä. Mies nousi sängyltään ylös ja yllättyi siitä, ettei hänen kylkeensä enää juurikaan sattunut. Thorin nosti veristä paitaansa: joku oli tikannut hänen haavansa sillä aikaa, kun hän oli ollut tajuton. Jos hänetkin oli ehditty kursia kokoon, Fílinkin hyväksi oli varmasti ehditty tehdä jotain.

Mies nousi sängystään ja lähti epätoivoisesti hortoilemaan Ereborin lukuisille käytäville ja etsimään paikkaa, jonne hänen sisarenpoikansa oli viety. Koko sydämensä pohjasta Thorin toivoi, että Fíli oli edelleen elossa.

--

Harhailtuaan jonkin aikaa Thorin oli törmännyt Dwaliniin, joka oli vienyt hänet Fílin luokse.

Hänen sisarenpoikansa oli viety huoneistoon, jonka tämä oli jo ennen taistelua ominut itselleen. Thorin yllättyi tunnistaessaan sen siksi samaksi, jossa hän oli majaillut omassa kaukaisessa nuoruudessaan. Kääpiökuningas hymyili pienesti: tiesiköhän Fíli valinneensa kruununprinssin kammion? Kruununprinssihän Fíli olikin.

Fíli makasi sängyllä yhtä tajuttomana kuin oli Korppikalliollakin ollut. Tämän päälle oli tuotu useita huopia, eikä Fíli ollut enää läheskään yhtä kalpea kuin aikaisemmin.

Huoneessa oli lisäksi kaksi muuta henkilöä. Kíli istui penkillä veljensä sängyn vierellä ja Balin seisoi Fílin sängynpäädyssä. Molemmat katsoivat Thorinia kysyvästi.

"Miten voit?" Balin kysyi huolestunut ilme kasvoillaan.

Thorin päätti sivuuttaa kysymyksen, koska Fílin tilanteeseen verrattuna hänen loukkaantumisensa ei ollut itikanpuremaa kummempi. Vastaamatta mitään mies käveli sisarenpoikansa sängyn vierelle ja laski katseensa Fílin kasvoille. "Kuinka kauan?"

"Kuinka kauan olette olleet täällä? Lähes vuorokauden", Balin vastasi.

Thorinin silmät laajenivat. Oliko hän todellakin ollut tajuttomana vuorokauden ajan? Luojankiitos Fílille ei ollut tapahtunut mitään… vai oliko?

"Miten hän voi?"

Balin käveli Thorinin ohi Fílin vierelle ja siirsi huopia tämän päältä näyttääkseen Fílin mahan, jota pitkin kulki pitkä ja rajunnäköinen vastatikatun näköinen arpi. "Azogin miekka tuli tästä läpi", Balin osoitti arpea. "Óin ei usko, että miekka lävisti mitään elintärkeää", mies jatkoi ja Thorin huokaisi hiljaisesti helpotuksesta. "Hän on ennemminkin huolissaan haavasta", Balin lisäsi ja nyökkäsi arven punertavien reunojen suuntaan. Arpi näytti kivuliaalta ja jo hieman tulehtuneelta; ei läheskään yhtä siistiltä kuin Thorinin.

"Eniten meitä kuitenkin huolestuttaa mahdollinen päävamma", Balin siirtyi Fílin pään vierelle, tarttui tätä leuasta ja käänsi tämän päätä varovasti niin, että Thorin näki paljaan takaraivon. Fílin veriset hiukset oli putsattu ja leikattu pois tikatun arven päältä ja ympäriltä. "Hän on lyönyt päänsä maahan ties kuinka lujaa."

"Fílillä on kova pää", Kíli totesi tuoliltaan tuijottaessaan veljeään ajatuksissaan olevan näköisenä. "Se varmaankin järkyttyy, kun tajuaa, mitä sen hiuksille on tehty", Kíli totesi pienesti hymyillen – yritti kai keventää surullista tunnelmaa ja luoda rohkaisevan ilmapiirin. Nuorukaisen hymy hyytyi kuitenkin nopeasti, kun tämän ruskeat silmät kohtasivat Thorinin siniset. Nyt ei todellakaan ollut oikea hetki puujalkavitseille.

"Anteeksi…" nuorukainen mutisi ja laski häpeävän katseensa alas maahan.

Balin yskäisi. "Fíli on ollut koko ajan tajuton", mies totesi ennen kuin Thorin ehti kysyä asiasta.

Mutta sitten kuin ihmeen kaupalla, heti kun Balin oli saanut lauseensa päätettyä, Fílin pää nytkähti hieman.

"Fíli!" Kíli huudahti, mutta Thorin nosti kätensä nopeasti sisarenpoikansa suulle ja mulkaisi tätä merkittävästi. Sitten mies nojautui itse Fílin lähelle ja nosti kätensä tämän otsalle. "Fíli?" Thorin kuiskasi ja silitti Fílin ihoa hellästi. Viimeksi se oli tuntunut aivan liian kylmältä, nyt se tuntui aivan liian kuumalta. "Fíli, kuuletko minua?"

Fílin pää liikahti uudelleen, ja tämä yritti kovasti avata silmänsä. Useamman yrityksen jälkeen ne vihdoin aukenivat ja katsoivat hetken ajan vain tyhjästi kaukaisuuteen. Sitten Fílin katse heräsi eloon, ja sen valtasi hämmennys ja paniikki. Fíli liikutti katsettaan levottomasti ympäriinsä kykenemättä löytämään kohdetta, mitä katsoa.

Thorin siirsi kätensä Fílin poskelle ja käänsi sisarenpoikansa päätä hieman, vain hieman, niin, että Fílin oli helpompi löytää Thorinin kasvot.

Sitten Fílin siniset silmät vihdoin ja viimein kohtasivat Thorinin katseen. Ja Thorin näki kauhun.

Avatar
dsynmi
Örkki
Viestit: 14
Liittynyt: Pe Maalis 20, 2015 9:13 pm

Re: Kotkansydän (Thorin, Fíli, Kíli, G, angst, hurt/comfort)

Viesti Kirjoittaja dsynmi » Pe Maalis 20, 2015 9:55 pm

Toinen luku

Thorin oli huolissaan, sillä Fílin tilassa ei ollut tapahtunut mitään merkittävää muutosta Ereborissa vietettyjen vuorokausien aikana. Nuorukainen oli häilynyt unen ja valveen rajamailla jo lähes kolme päivää. Kertaakaan tämä ei ollut kuitenkaan ollut täysin tajuissaan, sen Thorin tiesi varmaksi. Fíli ei nimittäin vaikuttanut tunnistavan ketään, ei edes omaa veljeään tai enoaan saati ketään muutakaan henkilöistä, jotka tämän sängyn vierellä olivat vierailleet.

Thorin pelkäsi, että Fíli kävi edelleen kamppailua Azogin kanssa – oman päänsä sisällä. Se tuskan ja pelon täyttämä katse, joka hänen sisarenpoikansa silmistä heijastui aina tämän ollessa hereillä, oli täysin se sama, joka nuorukaisen kasvoilla oli ollut silloin, kun tämä oli ollut Azogin vankina.

Fíli ei tuntunut ymmärtävän rohkaisevaa puhetta tai tuntevan lohduttavaa kosketusta. Aina hereillä ollessaan tämä heittäytyi hyvin levottomaksi ja yritti paeta sängystään. Useammin kuin kerran Fíli oli uikuttanut itkuisella ja tuskantäyteisellä äänellä jotain, josta kukaan ei ollut onnistunut saamaan mitään selvää.

"Aivotärähdys tekee tämän", Óin valaisi tilannetta samalla, kun Thorin yritti pitää sisarenpoikaansa paikallaan sen aikaa, että mies sai tungettua valmistamaansa rauhoittavaa lääkettä tämän suuhun. Onnistuttuaan siinä Óin tarttui Fílin leuasta ja piti nuorukaisen suuta kiinni niin kauan, että tämä oli nielaissut lääkkeen.

Kun Fíli oli vaipunut takaisin enemmän ja vähemmän levolliseen uneen, Óin siirsi huovan pois tämän päältä ja tutki arpea, joka sen alta paljastui. Haava oli selkeästi tulehtuneempi kuin aikaisemmin. Se oli turvonnut ja tulipunainen, ja kellertävää mätää tihkui tikkien alta.

Thorin käänsi katseensa pois ja nosti kätensä Fílin kuumalle otsalle. "Hänellä on korkea kuume."

Huonokuuloinen Óin ei ollut ilmeisesti kuullut Thorinin lausahdusta, sillä hetken päästä tämä nosti oman kätensä Fílin kasvoille ja totesi täsmälleen samat sanat kuin Thorinkin. Sitten mies kääntyi kuninkaansa puoleen hyvin vakava ilme kasvoillaan.

"Meillä ei ole tarpeeksi lääkkeitä tai mitään, mistä tehdä niitä", mies totesi surullisesti.

Kyllä Thorin sen tiesi. Erebor oli ollut Smaugin armoilla jo pitkään, eikä sen sisällä tai edes lähiympäristössä ollut enää mitään hyödynnettävää, sillä viimeistään ennen kuolemaansa Smaug oli polttanut kaiken hyödyllisen tuhkaksi. Niitä vähiä lääkkeitä, joita heillä oli vielä ollut jäljellä, oli käytetty myös muiden sodassa vahingoittuneiden hoitoon. Loukkaantuneita oli Thorinin ja Fílin lisäksi paljon.

Thorin käänsi sinisten silmiensä katseen Óinista takaisin sisarenpoikaansa, mutta pysyi vaiti.

"Ehkä meidän pitäisi kysyä haltioilta", Óin ehdotti hetken päästä ja vilkaisi kuningastaan varovasti.

Thorin oli juuri laskemassa kätensä takaisin Fílin kultaisille hiuksille, mutta jähmettyi paikalleen. Olivatko he todellakin niin epätoivoisessa tilanteessa, että Óin oli valmis kysymään apua haltioilta? Mikä sai miehen uskomaan, että haltiat olisivat olleet halukkaita auttamaan heitä? Ei Thorin ollut koskaan ennenkään saanut näiltä minkäänlaista apua. Hän oli Smaugin hyökkäyksen jälkeen suorastaan anellut apua Thranduililta, mutta mies oli kääntänyt selkänsä hänen ja hänen kansansa kärsimyksille.

Mutta oliko hänellä nyt muita vaihtoehtoja? Miehen täytyi myöntää, että haltiat olivat paljon kyvykkäämpiä parantajia kuin kääpiöt. Sitä paitsi Thranduil oli Thorinille velkaa, sillä Thorin oli antanut tämän joukoille luvan jäädä Ereborin suojiin siksi aikaa, että näiden loukkaantuneet olisivat siinä kunnossa, että pystyisivät palaamaan takaisin Synkmetsään.

"Minä voin pyytää Taurielin tänne", kuului tuttu ääni huoneen perukoilta. Thorin käänsi katseensa nuorempaan sisarenpoikaansa, joka nojasi seinää vasten ja katsoi tajutonta veljeään surullinen ilme kasvoillaan. "Hän paransi minutkin", tämä jatkoi ja nyökkäsi jalkansa suuntaan.

Tauriel. Se oli nimi, jonka Thorin oli kuullut useasti viimeisten päivien aikana. Silloin kun Kíli ei ollut veljensä vierellä, tämä vietti aikaa uuden haltiatuttavansa seurassa ja oli jo aikaisemminkin – useammin kuin kerran – tarjoutunut tuomaan Taurielin veljensä luokse. Thorin ei ollut kuitenkaan suostunut. Kuka tämä Tauriel edes oli, sitä Thorin ei tarkalleen tiennyt, mutta sen hän tiesi, että nainen oli parantunut Kílin Järvikylässä sekä pelastanut tämän hengen taistelussa Korppikalliolla.

Kíli katsoi enoaan intensiivisesti. Ruskeat silmät suorastaan rukoilivat Thorinia vastaamaan kyllä. Thorin käänsi oman katseensa nopeasti pois. Sitten hän kirjaimellisesti tunsi Kílin raivon täyttävän huoneen.

"Minä en aio jäädä odottamaan sitä, että Fíli kuolee sinun itsepäisyytesi takia!" Kíli huudahti raivokkaasti ja löi nyrkkinsä seinää vasten. Se ei ollut ensimmäinen kerta, kun nuorukainen oli suuttunut Thorinille ja kyseenalaistanut hänen toimintatapansa. Edellisen kerran niin oli tapahtunut silloin, kun Thorin oli ollut kirotun lohikäärmesairautensa vallassa keskellä viiden armeijan taistelua. Silloin, kun Thorin oli valinnut pysytellä kotivuorensa muurien suojissa niiden puolesta taistelemisen sijaan. "Etkö ymmärrä? Meillä ei ole tarvittavia lääkkeitä, ja jos Tauriel vain jotenkin pystyy auttamaan Fíliä, minä tuon hänet tänne. Vaikka se olisi viimeinen tekoni!"

Sitten huoneeseen laskeutui syvä, odottava hiljaisuus.

"Hyvä on. Hae hänet."

--

Kílillä kesti oletettua kauemmin löytää Tauriel. Kun he vihdoin ja viimein muutaman tunnin päästä palasivat takaisin huoneeseen juoksuaskelten saattelemina, Fíli oli jo hereillä ja levottomampi kuin koskaan aiemmin. Thorin joutui toden teolla käyttämään voimaa pitääkseen sisarenpoikansa aloillaan, sillä tämä kääntelehti ja vääntelehti sängyllään niin, että haavat olivat vaarassa aueta uudelleen. Niin oli käynyt edellisenä päivänä.

Kyyneleet valuivat Fílin poskia pitkin, kun nuorukainen päästi suustaan hätääntyneitä huudahduksia taistellessaan enonsa otetta vastaan. Thorin tunsi pistelyä omassa haavassaan, ja vilkaisi Kíliä nopeasti olkansa yli. "Kíli!" mies huudahti ja nyökkäsi pöydän suuntaan, jonka päällä purkinpohjallinen Óinin valmistamaa rauhoittavaa lääkettä lojui. Viimeinen annos.

Mutta Kíli ei rynnännytkään lääkkeen luo – vaan veljensä vierelle.

"Fíli, Fíli", tämä totesi ja yritti saada veljensä hätääntyneen katseen kohtaamaan omansa. "Se olen minä, Kíli!" nuorukainen laski kätensä veljensä poskille ja yritti estää tätä heiluttamasta päätään enää.

Thorin näki, että Fílin tyynyllä oli hieman verta. Ei kai tämä vain ollut avannut takaraivonsa haavaa? Se sentään oli ainakin tähän asti pysynyt kiinni ja tulehtumattomana.

Kílin rauhoitteluista huolimatta Fíli ei osoittanut minkäänlaisia rauhoittumisen merkkejä. Thorin nojautui puolittain sisarenpoikansa päälle ja osui vahingossa tämän tulehtuneeseen haavaan, mikä sai Fílin huutamaan tuskasta niin lujaa, että Thorinin korvissa soi pitkään sen jälkeen. Mies siirtyi nopeasti kauemmas haavasta, mutta ei noussut Fílin päältä.

"Fíli, rauhoitu!" Kíli yritti puhua veljelleen rauhallisella äänellä pyyhkiessään kyyneleitä tämän kasvoilta. "Sinulla ei ole mitään hätää, kaikki on hyvin!"

Fíli katsoi veljeään sillä samalla kauhunsekaisella katseella, minkälaisia tämä loi Thoriniinkin aina, kun oli hereillä. Kuin ihmeen kaupalla Fíli kuitenkin rauhoittui hieman.

"Ssh, ei mitään hätää", Kíli silitti veljensä otsaa ja katsoi Fíliä suoraan silmiin. Sitten hän vilkaisi haltiaystäväänsä olkansa yli ja nyökkäsi: "Nyt, Tauriel."

Tauriel oli Fílin vierellä sillä samalla sekunnilla. Thorin nousi sisarenpoikansa yltä sen verran, että Tauriel sai huovan pois Fílin paljaan ylävartalon päältä. Nainen kumartui katsomaan rajunnäköistä arpea ja totesi jotain haltiakielellä. Sitten tämä puristi huulensa tiukasti yhteen ja kaivoi selässään kantamastaan repusta purkin, jossa oli jonkinlaista hailakan vihreää voidetta.

Fíli alkoi jälleen liikehtiä levottomasti, ja Thorin painautui lujemmin sisarenpoikaansa vasten. Hän ei kuitenkaan siirtänyt katsettaan pois Taurielista, vaan seurasi tämän jokaista liikettä äärimmäisen tarkasti.

Tauriel avasi purkkinsa ja kastoi sormensa voiteessa. Sitten haltia laski kätensä Fílin haavan päälle, ja vaikka nainen olikin yrittänyt toimia mahdollisimman hellästi, Fíli päästi suustaan tuskantäyteisen rääkäisyn sillä samalla hetkellä, kun Taurielin sormet koskettivat pahasti tulehtunutta arpea ensimmäisen kerran. Thorin ei ollut koskaan ennen kuullut Fílin huutavan sillä tavalla.

Mutta sitten huuto lakkasi kuin seinään. Thorin vilkaisi vanhempaa sisarenpoikaansa ja huomasi tämän olevan tajuton. Fíli oli pyörtynyt tuskasta.

Avatar
dsynmi
Örkki
Viestit: 14
Liittynyt: Pe Maalis 20, 2015 9:13 pm

Re: Kotkansydän (Thorin, Fíli, Kíli, G, angst, hurt/comfort)

Viesti Kirjoittaja dsynmi » Pe Maalis 20, 2015 10:00 pm

Kolmas luku

Thorin ei voinut kieltää sitä, etteikö arkkikiven kohtalo olisi vaivannut hänen mieltään suuresti. Hän oli nähnyt sen viimeksi Järvikylän Bardin hallussa silloin, kun mies oli tullut hieromaan kauppoja Ereborin aarteista vuorokausi ennen suuren taistelun alkua. Sen jälkeen jalokivestä ei ollut kuulunut mitään. Toisaalta Thorin toivoi arkkikiven pysyvänkin hukassa, sillä mies pelkäsi vaipuvansa takaisin lohikäärmetautinsa syövereihin, jos edes näkisi sen vielä. Niin oli käynyt hänen isoisälleen Thrórille, ja niin oli käynyt jo kerran Thorinille. Mutta oliko Vuorenalaista kuningasta olemassa ilman arkkikiveä?

Mies heräsi ajatuksistaan, kun hän kuuli askeleiden kantautuvan yläpuoleltaan. Thorin nosti katseensa ja näki, kuinka Kíli harppoi aarrekammion portaita alas nopeasti ja äärimmäisen huolestunut ilme kasvoillaan. Ei kai tämä vain luullut enonsa tulleen taas hulluksi?

"Thorin?" Kíli kurtisti kulmiaan päästyään puhe-etäisyyden päähän kaiken sen kullan keskellä seisoneesta enostaan. "…Mitä sinä teet?"

"Etsin jotain", Thorin vastasi, mikä sai säikähtäneen ilmeen leviämään Kílin kasvoille. "Jotain, jonka olen eräälle velkaa", kuningas kiirehti lisäämään.

Kíli näytti hetken ajan äärimmäisen epäilevältä, mutta sitten nuorukainen kohautti olkiaan ja totesi hetken hiljaisuuden jälkeen: "Minä lähden vuorten toiselle puolelle."

Thorin kurtisti kulmiaan.

"Menen Taurielin kanssa etsimään jotain, josta voimme valmistaa Fílille ja muille lääkkeitä", nuorukainen jatkoi irrottamatta päättäväistä katsettaan enonsa sinisistä silmistä.

Taurielin. Vaikka nainen olikin pelastanut Kílin hengen jo kahdesti ja auttanut Fíliäkin, Thorin ei pitänyt siitä, kuinka tämä veljeili hänen nuoremman sisarenpoikansa kanssa. Kääpiöiden ja haltioiden ei kuulunut olla ystäviä keskenään.

Thorinin silmät kaventuivat uhkaavasti, kun mies otti pari hidasta askelta lähemmäs sisarenpoikansa. "Veljesi on pahasti loukkaantunut, ja sinä aiot lähteä pois haltian kanssa?" mies sähähti vihaisemmin kuin oli aikonut.

"Siksi minä lähdenkin!" Kíli huudahti ja puristi kätensä nyrkkeihin. Thorin ei pitänyt lainkaan tavasta, jolla Kíli oli hänelle lähiaikoina puhunut, sillä Thorin ei ollut itse voinut koskaan kuvitellakaan puhuttelevansa itseään vanhempia niin kunnioittamattomasti. "Fíli ei parane ilman kunnollisia lääkkeitä! Minä en aio jäädä tänne pitämään sitä kädestä ja jankuttamaan, että kaikki on hyvin, kun asiat eivät ole niin. Jonkun on lähdettävä hakemaan apua! Toisin kuin sinä-" Kun Kíli nosti kätensä osoittaakseen etusormella enoaan, Thorin raivostui.

"Sinä et puhu minulle tuolla tavalla!" mies huudahti vihaisesti. "Sinä et lähde Ereborista minnekään ja pysyt tästedes kaukana siitä haltiasta! Jos näen sinut vielä yhdenkin kerran sen naisen seurassa, jokainen haltia saa lähteä vuoreltamme!" mies jatkoi tulistuneesti ja tarkoitti jokaista sanaa.

Kílin suu loksahti auki. "Et voi olla tosissasi!" nuorukainen huudahti turhautuneesti. Sitten tämä kääntyi kannoillaan ja lähti mielenosoituksellisesti marssimaan portaita pitkin takaisin ylös.

Mutta se mitä Kíli seuraavaksi teki, oli jotain, jota Thorin ei olisi osannut millään odottaa. Kesken marssinsa nuorukainen nimittäin pysähtyi kuin seinään ja kääntyi takaisin enonsa puoleen itsevarmempana kuin koskaan. Sitten tämä kajautti ilmoille uutisen, joka sai varmasti koko Durinin edesmenneen suvun kääntymään haudoissaan – ja Thorinin ihon kananlihalle.

"Minä rakastan Taurielia! Jos sinä karkotat hänet täältä, minä lähden myös – ja otan Fílin mukaamme!" Thorin oli liian järkyttynyt vastaamaan mitään, jolloin Kíli jatkoi: "Mutta ennen sitä me hoidamme Fílin kuntoon. Tauriel ja minä lähdemme aamunkoitteessa. Yritäkin estää!"

--

Thorin ei nähnyt Kílistä enää vilaustakaan sinä päivänä. Eikä seuraavanakaan. Sitä seuraavana päivänä mies oli varma sisarenpoikansa todellakin toteuttaneen uhkauksensa, mutta siitä hän ei ollut yllättynyt pätkääkään. Toisaalta Thorin nimittäin ymmärsi Kíliä. Joskus muinoin Thorinkin oli ollut valmis tekemään kaikkensa oman veljensä puolesta.

Thorin ei ollut niinkään Kílin lähtemistä vastaan, sillä kyllähän hän tiedosti sen, että heidän oli saatava lisää lääkeaineita jostain. Mikä häntä suunnattomasti häiritsi oli se haltia, joka kulki tiiviisti hänen sisarenpoikansa kintereillä. Se kirottu Tauriel, jota Kíli oli ilmoittanut rakastavansa. Ajatus sai kylmät väreet kulkemaan Thorinin selkärankaa pitkin. Hän alkoi voida pahoin ja päätti olla toistaiseksi miettimättä asiaa. Hänellä oli paljon muutakin ajateltavaa.

Jonkun oli informoitava Ered Luinin kääpiöitä tilanteesta. Thorin oli melko varma, että sana kuolleesta lohikäärmeestä, takaisinvallatusta Ereborista ja viiden armeijan taistelusta oli pikkuhiljaa kantautunut myös Sinivuorille, mutta hän halusi ilmoittaa ilouutisen kansalleen myös itse. Oli kirjoitettava kirje ja lähetettävä se korppien mukana.

Myös jälleenrakentaminen oli aloitettava mahdollisimman pikaisesti, ja pian myös ylimääräiset – toisin sanoen ihmiset ja haltiat – oli saatava pois vuorelta. Heikoimmilla hetkillään Thorin uskoi, että loukkaantuneet olivat olleet vain tekosyy sille, miksi Bardin ja Thranduilin joukot majailivat Ereborin liepeillä edelleen. Järvikyläläiset halusivat oman osuutensa vuoren aarteista ja Thranduil havitteli helyjään. Ratkaisuja edellä mainittujen asioiden suhteenkin oli siis pian alettava tehdä.

Ennen tuumasta toimeen ryhtymistä Thorin päätti kuitenkin käydä vierailemassa vanhemman sisarenpoikansa luona. Fíli makasi sängyllään levollisen näköisenä. Nuorukainen oli ollut parina edellisenä päivänä huomattavampi rauhallisempi kuin aikaisemmin, eikä ollut enää saanut kuumehoureisia paniikkikohtauksia. Fíli oli nukkunut paljon, minkä Thorin oletti olevan hyvä asia, mutta riittävä unikaan ei ollut saanut Fíliä tunnistamaan sukulaisiaan ja ystäviään niinä harvoina hereillä olon hetkinä. Taurielin voiteesta oli siis ollut hieman apua, mutta Fílin arpi oli kuitenkin edelleen tulehtunut. Tarvittiin jotain vahvempaa, ja Thorin huomasi toivovansa, että Kíli tulisi matkaltaan ehjin nahoin mutta ei tyhjin käsin.

Thorin käveli sisarenpoikansa sängyn vierelle ja siirsi tämän otsalle asetetun märän liinan pois. Mies kasteli sen yöpöydällä olleen pesuvadin kylmässä vedessä, puristi siitä liiat vedet ja nosti sen takaisin paikalleen. Sitten Thorin kuuli askeleita huoneen ovelta ja kääntyi katsomaan, kuka Fíliä oli tullut tapaamaan.

"Dáin."

"Thorin", Dáin hymyili pienesti ennen kuin nyökkäsi Fílin suuntaan. "Miten poika voi?"

"Haava on edelleen tulehtunut", Thorin tyytyi vastaamaan. Sitten hän tunsi serkkunsa käden olkapäällään.

"Entä sinä?"

"Minulla ei ole mitään hätää."

Huoneeseen laskeutui syvä hiljaisuus. Normaalisti Dáin oli melko puhelias, joten Thorin oli yllättynyt siitä, ettei miehellä tuntunut olevan sillä hetkellä mitään sanottavaa. Hiljaisuus ei kuitenkaan jäänyt pitkäikäiseksi.

"Hauskannäköinen tuo poika", Dáin totesi yhtäkkiä, mikä sai Thorinin katsomaan serkkuaan kysyvästi. Dáin kohautti olkiaan: "Olen aina ihmetellyt, mistä nuo vaaleat hiukset ovat tulleet. En ole koskaan nähnyt tuollaisia yhdelläkään kääpiöllä."

Dáin oli oikeassa, sillä vaaleat hiukset olivat kääpiöiden keskuudessa hyvin harvinaiset. Yleisimmät hiusvärit olivat tummat ja punertavat, jollaiset jokaisella Durininkin suvun jäsenellä oli Fíliä lukuun ottamatta ollut.

"Ovat siinä iässä", Dáin jatkoi, "ei kunnon partaa, ei kunnon nenää."

Thorin vilkaisi serkkuaan silmäkulmastaan. Kyllähän hän tiesi, että Dáin yritti vain kohottaa alakuloista tunnelmaa, mutta Thorin ei tiennyt, oliko Fílin ulkonäön arvosteleminen siinä tilanteessa oikein. Fíli ei näyttänyt muutenkaan itseltään maatessaan sängyllä niin kipeänoloisena. Vaikka nuorukaisen vaaleat hiukset eivät enää olleetkaan likaiset, ne olivat sekaiset ja takkuiset ja niiden letit olivat löystyneet irti aikoja sitten. Fílin otsaa koristi iso mustelma (Thorin mietti, oliko Azog tehnyt sen) ja kasvoja pienet haavat, eikä Thorin ollut koskaan nähnyt kenelläkään niin mustia silmänalusia.

Thorin taputti sisarenpoikansa hartiaa hellästi, kääntyi poispäin ja oli jo ottamassa askeleen ovea kohti, kun Dáin tarttui hänen käsivarrestaan tiukasti kiinni.

"Thorin…" mies kuiskasi, ja sitten Thorin kuuli sen – Fílin käheän yskäisyn.

Thorin kääntyi saman tien ympäri ja katsoi sisarenpoikaansa, joka oli hereillä ja katsoi takaisin. Ja tällä kertaa Fìlin katse oli elossa.

"…Eno?" Fíli totesi äänellä, joka oli vuorokausien käyttämättömyyden vuoksi lähes kuulumaton.

Avatar
dsynmi
Örkki
Viestit: 14
Liittynyt: Pe Maalis 20, 2015 9:13 pm

Re: Kotkansydän (Thorin, Fíli, Kíli, G, angst, hurt/comfort)

Viesti Kirjoittaja dsynmi » Pe Maalis 20, 2015 10:02 pm

Neljäs luku

Thorin oli palannut takaisin sisarenpoikansa vierelle ennätysajassa. Hän kumartui lähemmäs Fílin kasvoja ja kuiskasi: "Fíli?" Mies ei itsekään tiennyt, miksi puhui niin hiljaisella äänellä. Ehkä siksi, että pelkäsi säikyttävänsä Fílin takaisin kuumehoureisen puolitajuttomuuden syövereihin.

Fíli katsoi enoaan tiiviisti, eikä kääntänyt katsettaan pois Thorinista hetkeksikään. Thorin näki selvästi, että hänen sisarenpoikansa todellakin taisteli pysyäkseen hereillä. Hetken aikaa nuorukainen näytti jo siltä, että ei enää yksinkertaisesti pystynyt pitämään silmiään auki, mutta sisukkaana Durinin suvun jäsenenä Fíli ei antanut helposti periksi.

Jostain syystä Thorin tunsi olonsa kovin ylpeäksi ja ensimmäistä kertaa suuren taistelun jälkeen hän oli varma, että Fíli selviäisi. Fílin oli pakko.

Pieni, lähes huomaamaton hymy levisi Thorinin kasvoille, kun hän nosti märän liinan sisarenpoikansa kasvoilta ja painoi sitten kätensä kevyesti tämän otsalle pyyhkäistäkseen vaaleat hiukset pois kostealta iholta.

"Fíli, kuuletko sinä?" hän kysyi silittäessään Fílin kuumaa otsaa kevyesti.

Fíli ei vastannut mitään, vaan katsoi enoaan edelleen. Thorinista alkoi tuntua siltä, että korkean kuumeen vuoksi Fíli ei ollut vieläkään aivan täysin tajuissaan. Mutta vaikka Fílin väsynyt katse oli samalla tavalla täynnä tuskaa kuin aikaisempinakin hereillä olon hetkinä, tällä kertaa se ei kuitenkaan harhaillut paniikinomaisesti ja eksyneesti ympäri huonetta. Jotain edistystä oli siis tapahtunut, tai ainakin Thorin halusi uskoa niin.

Mies jatkoi sisarenpoikansa otsan silittämistä sanomatta mitään, ja hetken päästä Fílin käänsi katseensa Dáiniin, jonka kasvoille levisi virnistys.

"Poika, miten voit?" mies kysyi.

Fíli kurtisti kulmiaan väsyneesti, eikä vaikuttanut tunnistavan Dáinia. Dáin ei sitä vaikuttanut ymmärtävän; luuli kai, ettei Fíli ollut joko kuullut tai nähnyt häntä kunnolla, sillä mies kumartui lähemmäs ja alkoi kailottaa entistä kovemmalla äänellä: "Sanoin-"

Thorin nosti kätensä serkkunsa eteen, mikä sai tämän hiljenemään välittömästi.

"Hän ei tunnista sinua", Thorin totesi matalalla äänellään. Nuorukainen oli nähnyt enonsa serkun viimeksi vuosikymmeniä sitten ollessaan vielä lapsi, joten ei ollut mikään ihme, ettei Fíli tunnistanut Dáinia.

Thorin vilkaisi serkkuaan ja nyökkäsi oven suuntaan, ja Dáin ymmärsi heti, mitä kuningas oli tarkoittanut. Kun mies oli poistunut huoneesta, Thorin kääntyi takaisin sisarenpoikansa puoleen – ja Fíli oli kääntänyt katseensa takaisin enoonsa. Täysin odottamatta nuorukainen avasi suunsa ja yritti sanoa jotain, mutta ei saanut aikaan muuta ääntä kuin käheän köhähdyksen.

Thorin tarttui saman tien vesilasiin, jonka joku oli sängyn vierelle tuonut. Mies laittoi toisen kätensä varovasti sisarenpoikansa niskan taakse ja yritti olla koskematta takaraivon tikattuun haavaan. Sitten Thorin kohotti Fílin päätä hieman ja vei lasin tämän kuiville huulille. "Juo."

Fíli avasi suunsa ja joi pienen kulauksen. Lisää vettä tämä ei kuitenkaan suostunut ottamaan, ei, vaikka Thorin yritti sitä väkisinkin sisarenpojalleen tarjota.

"Kíli?" Fíli totesi ja katsoi ympäri huonetta etsien edes vilausta pikkuveljestään.

Thorin tunsi piston sydämessään. Kíli ei ollut huoneessa, eikä enää edes Ereborissa. Thorin ei missään nimessä voinut kertoa Fílille tämän veljen karanneen vuorelta haltian kanssa. "Kíli on kunnossa", mies sen sijaan totesi ja yritti hymyili sisarenpojalleen lempeän rohkaisevasti. "Kaikki on hyvin."

Fíli katsoi enoaan hetken ajan näyttäen siltä, ettei ihan täysin uskonut tämän sanoja, mutta nyökkäsi kuitenkin viimein sanomatta mitään. Sitten Fíli ei enää jaksanut pitää väsyneitä silmiään auki ja vaipui takaisin uneen.

Thorin huokaisi syvään. Perhanan Kíli. Osa hänestä – se pimeämpi puoli, jonka kanssa Thorin oli lähiaikoina tehnyt paljonkin ja varsin läheistä tuttavuutta – toivoi, että hänen verenpetturisukulaisensa ei enää koskaan palaisi takaisin Ereboriin. Mutta sitten hän säikähti omia inhottavia ajatuksiaan ja alkoi voida pahoin.

--

Tuntui omituiselta nähdä Fíli sellaisena. Niin hauraana. Siitä oli kulunut valehtelematta vuosikymmeniä, kun Thorin oli viimeksi nähnyt sisarenpoikansa itkevän kivusta sillä tavalla, ja se sai hänet tuntemaan olonsa äärettömän avuttomaksi.

Fílistä oli vuosien saatossa tullut varsin kyvykäs taistelija, Thorinin oikea käsi, eikä mies ollut enää pitkään aikaan osannut edes kuvitella, että Fíli voisi loukkaantua niin vakavasti. Totta kai se oli mahdollista, eihän Fíli voittamaton ja kuolematon sentään ollut, mutta yleensä Kíli oli ollut se, joka aiheutti enolleen harmaita hiuksia.

Fíli oli järkevä, harkitseva ja vastuullinen. Ei spontaani ja huoleton niin kuin pikkuveljensä. Siitä huolimatta Kíli oli täysin haavoittumaton ja Fíli makasi kuolemankielissä, eikä Thorin tiennyt mitä hänen olisi pitänyt tehdä.

Kílin lähdöstä oli kulunut jo viisi pitkää päivää.

--

Thorin oli viimeisten päivien aikana löytänyt itsensä yhä useammin aarrekammionsa kultaisesta syleilystä. Hänelle oli kehittynyt jonkin sortin viharakkaussuhde Ereborin lukuisiin aarteisiin. Välillä hän tunsi suorastaan pakonomaista tarvetta rynnätä kammioonsa ja vahtia kaikkea sitä kultaa kuin mikäkin petoeläin, mutta sellaisina hetkinä hän yleensä itsekin tajusi mitä hänelle oli taas tapahtumassa ja vaipui itseinhon syövereihin.

Nykyään Thorin vieraili siellä vain yöaikaan. Ehkä siksi, että hän ei saanut nukuttua. Tai ehkä siksi, että häntä hävetti olla siellä päivisin, jolloin joku voisi nähdä ja luulla, että hän oli taas tulossa hulluksi. Thorin ei nimittäin vieläkään ollut unohtanut Kílin säikähtänyttä katsetta, kun tämä oli nähnyt enonsa siellä lähtöään edeltäneenä päivänä.

Sinäkin yönä Thorin oli aarrekammiossaan. Hän käveli kullanhohteen keskellä ja vain ihaili esi-isiensä perintöä. Sitten mies kuuli jotain, joka sai hänet jähmettymään niille sijoilleen. Kaksi ääntä kantautui jostain ylhäältä, ja pian Thorin näki, kuinka kaksi tuttua hahmoa laskeutui portaita pitkin kammioon.

Bilbo ja Bard.

Bilbo ja Bard huomasivat Thorinin lähes sillä samalla hetkellä, kun Thorin huomasi heidät, ja kaksikko pysähtyi kuin seinään. He näyttivät yllättyneiltä, ei, enemmänkin säikähtäneiltä. Siltä, kuin he eivät olisi odottaneet törmäävänsä Thoriniin. Siltä, kuin heidät olisi yllätetty tekemässä jotain luvatonta. Rosvoilta.

Thorin tunsi olonsa tutulla tapaa uhatuksi. Miehen silmät kaventuivat.

"Mitä te teette täällä?" hänen huutonsa kaikui muuten hiljaisessa aarrekammiossa.

Avatar
Tindis
Puolituinen
Viestit: 272
Liittynyt: Su Joulu 02, 2012 11:02 am
Paikkakunta: Imladris

Re: Kotkansydän (Thorin, Fíli, Kíli, G, angst, hurt/comfort)

Viesti Kirjoittaja Tindis » To Huhti 02, 2015 6:59 pm

Voi ei, miksi tälläinen on jäänyt huomiotta? Lukasin tämän yhtenä päivänä koulussa ja ajattelin että kommentoin kun pääsen kotiin. Se vähän jäi, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!
Tosiaan, minusta on kivaa että joku on kirjoittanut tälläisen ficin, jossa Thorin ja co. jää henkiin, niiden kuolema kun vaan oli niin tyhmä siinä elokuvassa. Ja lämmittäähän se pientä sydäntä kun kaikki on, ainakin melkein, hyvin. Pidin siitä, miten Thorinin luonne ei paljoa muuttunut, vaan pysyi edelleen jääräpäisen vihastuneena haltioille ja totaalirakastuneena aarteeseensa, vaikkakin oli hieman turhan ikävää käytöstä lähettää veljenpoika niin tylysti matkoihinsa vain siksi, että toinen sattuu tykkäämään haltiasta.
Mut juu, jatka toki, jos vaan millään jaksat!
~Stupid book. I need to sleep, but I can't stop reading you.
Vuoden Legolas 2014
ja virallinen Saunatonttu:3

Avatar
Tarot
Örkki
Viestit: 17
Liittynyt: Su Maalis 29, 2015 9:31 pm
Paikkakunta: Erebor

Re: Kotkansydän (Thorin, Fíli, Kíli, G, angst, hurt/comfort)

Viesti Kirjoittaja Tarot » To Huhti 02, 2015 9:06 pm

Oi, upee ficci :o Luin sen kokonaan jonkunlaisessa zen-tilassa. Tiedätkös, oli vain minä ja ficci :D Tää on mun eka kommentti ficceihin(saat kunnian olla eka xD), joten pyydän anteeksi etten saa sanottua mitään rakentavaa. Voisin sönköttää jotakin vaikkapa hahmoista, tykkäsin niistä, ja mun mielestä onnistuit erityisesti Kilissä ja Daínissa. Odotan innolla että jatkat siihen asti että pääsen sanomaan jotakin kunnollista Filistäkin, sairasvuoteella makaavasta sekavassa tilassa olevasta kun on vaikea verrata siihen Filiin joka se on mun ajatuksissa xD

Koko sen ajan mitä luin tuntui pahalta Filin puolesta, ja teki mieli vain mennä istumaan sinne sängyn vierelle D: Kuitenkin olen suunnattoman onnellinen että jätit kaikki henkiin. Alkuun otsani meni ihan kurttuun kun luulin että Fili ei selvinnytkään :D
"Hauskannäköinen tuo poika", Dáin totesi yhtäkkiä, mikä sai Thorinin katsomaan serkkuaan kysyvästi. Dáin kohautti olkiaan: "Olen aina ihmetellyt, mistä nuo vaaleat hiukset ovat tulleet. En ole koskaan nähnyt tuollaisia yhdelläkään kääpiöllä."
Äääwwhk, tää oli ihanin :'D Oon itekkin monesti ajatellu tätä samaa, ja jotenkin se tuli niin vanhahtavalla, ihanalla tyylillä lausuttuna etten voinu kun virnistää itsekseen.

Kili on tässä ihana, just semmonen niinkun se on; tekee oikeastaan mitä vain Filin tähden, ja olit onnistunu pitämään ton TaurielxKili -kuvion siinä rinnalla, eikä se missään vaiheessa häirinny sitä veljessuhdetta kuten mielestäni leffassa (erityisesti) Kilin puolelta hiukan pääsee käymään. En ollenkaan pitänyt siitä miten hahmojen kuolemat oli leffassa toteutettu, ja tämä ficci onkin se, joka mun ajatuksissa nyt korvaa sen leffan surkean lopun.

Mutta mitäs muuta, mun mielestä tarina eteni tosi mukavasti ja oot taitava kirjoittamaan :3 Durinin pojista ei voi ikinä lukea eikä kirjoittaa liikaa ja tämmöinen oli mulle taivaanlahja. Kiitos sinulle. Jatkathan vielä? Anteeksi, etten saanu mitään rakentavaa ja kehittävää aikaan, mutta oli pakko kommentoida kuitenkin, oli tosi ihana lukukokemus :3
"No, isäsi antoi tämän minulle annettavaksi sinulle. --- Omaa nimeään isäsi ei muistanut kun hän antoi paperin minulle ja sinun nimeäsi hän ei maininnut, kaiken kaikkiaan minä ansaitsen omasta mielestäni kiitokset!"

Avatar
dsynmi
Örkki
Viestit: 14
Liittynyt: Pe Maalis 20, 2015 9:13 pm

Re: Kotkansydän (Thorin, Fíli, Kíli, G, angst, hurt/comfort)

Viesti Kirjoittaja dsynmi » Pe Huhti 03, 2015 3:02 pm

Tindis, aww kiitos paljon kommentistasi! Kiva kuulla, että pidit ficistäni ja että palasit vielä kommentoimaan. Siitä saa aivan uutta virtaa kirjoittamiseen! :D Minäkään en pitänyt siitä, että Thorin, Fíli ja Kíli kuolivat elokuvassa ja vielä vähemmän siitä, miten se tapahtui. Siksi päätinkin aloittaa tällaisen tarinan. :wink: Jatkan toki, uusi luku on jo tekeillä. Thank you! :mrgreen:

Tarot, tuhannet kiitokset ihanasta kommentistasi. Pelastit päiväni! Aww. En tiedä edes mitä sanoa. Ihana kuulla, että tykkäsit tarinastani ja päätit kommentoida. Sanasi merkitsevät minulle todella paljon! Aina saa ihan uutta virtaa kirjoittamiseen, kun saa palautetta työstään. :) Minäkin vihasin (no okei, en ehkä ihan vihannut, mutta anyway) sen leffan loppua, joten päätin kirjoittaa siitä oman versioni... :mrgreen: Jatkoa on tulossa, lupaan sen. Kiitos vielä!

Avatar
dsynmi
Örkki
Viestit: 14
Liittynyt: Pe Maalis 20, 2015 9:13 pm

Re: Kotkansydän (Thorin, Fíli, Kíli, G, angst, hurt/comfort)

Viesti Kirjoittaja dsynmi » Pe Huhti 10, 2015 1:50 am

Viides luku

Thorinin huudahduksen jälkeen jättimäiseen aarrekammioon laskeutui painostava hiljaisuus, jota rikkoi ainoastaan kultakolikoiden vaimea kilinä miehen astellessa lähemmäs tunkeilijoita. Bilbo ja Bard olivat pysähtyneet porrastasanteelle ja katsoivat kääpiökuningasta kasvoillaan ilmeet, joita Thorin ei siinä mielentilassa kyennyt tulkitsemaan. Oliko se pelkoa? Kauhua? Petturuutta? Ivaa? Thorin yritti epätoivoisesti nähdä miesten ajatuksiin; hän ei ollut enää pitkiin aikoihin pystynyt täysin erottamaan ystävää vihollisesta, ja raja tuntui silläkin hetkellä kovin häilyvältä.

Thorin oli tietoinen, että hän ei ollut takaisin Ereboriin saapumisen jälkeen ollut oma itsensä. Hulluus oli alkanut itää heti sillä samalla hetkellä, kun hän oli astunut kotivuorensa kiviseen syleilyyn ensimmäisen kerran sitten Smaugin hyökkäyksen. Ja vaikka hän oli luullut kukistaneensa lohikäärmetaudin lopullisesti, se yritti edelleen sitkeästi puskea takaisin pintaan. Ereborin takaisin valtaaminen ei ollut antanut hänen elämälleen tarkoitusta tai täyttänyt tyhjiötä, jonka lukuisat menetykset olivat hänen sisälleen vuosikymmenten aikana synnyttäneet. Ja nyt Fíli oli pahasti haavoittunut ja Kíli poissa. Thorin ei antaisi kenenkään varastaa sukunsa aarteita, sillä ne olivat yksi niistä harvoista asioista, joita hän pystyi enää suojelemaan.

Thorin puristi kätensä nyrkkeihin. Olivatko Bilbo ja Bard oikeasti hänen vihollisiaan? Mitä jos hänen pahin vihollisensa oli sittenkin hän itse?

Sitten hän ymmärsi, ettei Bilbon ja Bardin kasvoilta heijastunut pelko, kauhu, petturuus saati iva. Miehet katsoivat Thorinia pettyneesti, eikä kuningas ollut koskaan – koskaan – tuntenut sellaista häpeää. Hän laski katseensa seinillä tanssineiden soihtujen valaisemaan kultaansa ja pysyi vaiti.

Bilbon varovaisesti lausutut sanat rikkoivat hiljaisuuden: ”Thorin, kuuntele”, hobitti aloitti, ”tämä ei ole sitä, miltä näyttää.”

Siinä ne sitten olivat, totuus ja todellisuus iskettynä vasten Thorinin kasvoja. Bilbo ja Bard uskoivat, että Thorin oli luullut näiden tulleen varastamaan häneltä. Ja he olivat ihan oikeassa. Itse asiassa osa Thorinista oli sitä mieltä edelleen, eikä hän ollut ikinä käynyt samanveroista sotaa ketään vastaan kuin kävi itsensä kanssa sillä hetkellä.

Miten kehtaat valehdella minulle?” Thorin huomasi huutavansa. Sitten – vailla minkäänlaista kontrollia itsestään – hän lähti marssimaan Bilboa ja Bardia kohti uhmalla, joka pelotti jopa häntä itseäänkin.

Bilbo ei kuitenkaan pelännyt, päinvastoin. Hobitti kohensi ryhtiään ja näytti äärimmäisen päättäväiseltä. ”Me emme tulleet varastamaan sinulta”, tämä toisti kääntämättä katsetta Thorinin raivokkaista silmistä hetkeksikään.

Thorin ei tiennyt, kumpi satutti enemmän: se, että Bilbo oli pukenut Thorinin pahimmat pelot sanoiksi, vai se, että hobitilla oli otsaa paiskata ne päin hänen naamaansa. Kääpiö lähti nousemaan kammion kivisiä portaita ripeästi ylös.

”Mitä muuta te täältä keskellä yötä etsisitte?” Thorin huudahti. Sitten hän käänsi katseensa Bilbosta Bardiin. ”Sinä! Sinä olet saanut asua kotonani kansasi kanssa ja hoitaa haavoittuneesi täällä ilman, että minä olen pyytänyt sinulta mitään vastapalvelusta. Näinkö sinä osoitat kiitollisuutesi? Varastamalla minulta?”

Mitä lähemmäs Thorin kaksikkoa pääsi, sitä vihamielisemmäksi hän muuttui. Kuninkaan aggressiivinen olemus sai Bardinkin hermostumaan, ja pian mies hapuilikin oman miekkansa suuntaan. Thorin oli yllättävän nopea vastikään pahasti haavoittuneeksi kääpiöksi ja oli päässyt samalle porrastasanteelle ennätysajassa.

”Meillä oli sopimus-” Bard aloitti, mutta ennen kuin mies ehti jatkaa lausettaan (ja ennen kuin Thorin oli miehen kurkussa kiinni), Bilbo asteli kaksikon väliin ja painoi kätensä Thorinin rintakehää vasten – ja kuningas pysähtyi kuin seinään.

”Me tulimme etsimään sinua.”

Kun Thorinin silmät kohtasivat Bilbon katseen, kuningas tiesi, ettei hobitti ollut valehdellut. Ja jo ennen kuin tämä ehti edes aloittaa seuraavan lauseensa, Thorin tiesi, että jokin oli vialla – ja pahasti. Bilbon kasvoilla paistanut päättäväisyys oli pyyhkiytynyt pois, ja sen oli korvannut suru. Thorin huomasi toivovansa, ettei se tällä kertaa johtunut hänestä.

”Fíli…” Bilbo aloitti, ja Thorinin silmät laajenivat.

Sitten viimeisetkin vihan ja raivon tuntemukset katosivat. Aarrekammio ja sen kalleudet menettivät merkityksensä, samoin kuin Bard, Thranduil, palvelukset ja velat, arkkikivi, Kílin ja Taurielin syntinen ystävyys, Azog sekä monet muutkin Thorinia lähes painajaisenomaisesti vainonneet asiat.

”Fíli?” kuningas kuiskasi ja pudisteli päätään epäuskoisesti. ”Ei…”

Thorin katsoi Bilboa anelevasti toivoen, että hobitin seuraavat sanat eivät olisi ne, jotka kuningas pelkäsi niiden olevan.

--

Thorin oli tuskin koskaan juossut niin lujaa, ja se olisi jossakin toisessa tilanteessa saattanut olla merkittäväkin saavutus, sillä hänen kylkensä ei ollut vielä parantunut kunnolla.

Kun Thorin vihdoin ja viimein saapui Fílin huoneeseen, siellä oli muitakin: Dwalin, Balin, Óin, Glóin, Bifur, Bofur, Bombur, Nori, Dori, Ori – jopa Dáin – eikä Thorin ymmärtänyt, miksi hän oli se, joka saapui paikalle viimeisenä. Hän loi nopeita, hätääntyneitä katseita ystäviinsä astuessaan peremmälle huoneeseen.

Nori pyöritteli jotain käsissään ja piti katseensa tiukasti lattiassa. Dori oli kietonut kätensä Orin ympärille. Bifur, Bofur ja Bombur seisoivat vierekkäin ja näyttivät äärimmäisen huolestuneilta. Dwalin ja Glóin nojasivat seinää vasten vakavat ilmeet kasvoillaan, ja joukon vanhimmat Balin ja Oín olivat molemmat Fílin sängyn vierellä.

Thorin tunsi tutun käden puristavan olkapäätään ja osasi katsomattakin sanoa, että se oli ollut Dáin. Sitten hän ryntäsi ystäviensä ohitse sisarenpoikansa luokse.

Fíli näytti jälleen vaipuneen jonnekin tajunnan ja tajuttomuuden rajamaille. Tämän silmät olivat hädin tuskin auki ja ne tuijottivat tyhjästi jonnekin kaukaisuuteen. Nuorukainen hengitti raskaasti, ja tämän paljas rintakehä nousi ylös ja laski alas huolestuttavan vaivalloisesti. Óin tarkasteli Fílin vatsassa ollutta haavaa, joka näytti hirveämmältä kuin koskaan aikaisemmin. Mies piteli kädessään pientä veistä aikomuksenaan ilmeisesti avata Fílin haava uudelleen, mutta Thorin tarttui miehen ranteesta ennen kuin terä ehti lähellekään tulehtunutta arpea.

Óin katsoi Thorinia yllättyneesti. ”Se täytyy avata.”

”Kuoleeko hän?” Thorin tiesi, että huonokuuloinen Óin oli kuullut hänen kysymyksensä huolimatta siitä, että tällä ei ollut kuulotorvea mukanaan. Tai ainakin osannut lukea sen hänen huuliltaan. Óin katsoi Thorinia, mutta ei vastannut mitään. ”Siksikö kaikki ovat täällä?” kuningas nyökkäsi muiden huoneessa olleiden kääpiöiden suuntaan.

Óin nykäisi ranteensa irti Thorinin otteesta vastaamatta tämän kysymykseen. ”Teen parhaani”, mies totesi ja laski veitsensä takaisin Fílin vatsalle.

Fílin ilme ei herännyt eloon missään vaiheessa, ei edes silloin, kun terä lävisti tulehtuneen ihon. Toisaalta Thorin oli kiitollinen siitä, että Fíli ei näyttänyt tuntevan kipua enää, mutta toisaalta hän olisi tehnyt mitä tahansa nähdäkseen Óinin suorittaman toimenpiteen aiheuttavan nuorukaisessa edes jonkinlaisen reaktion, olisi se sitten ollut mitä hyvänsä - vaikka itkua.

Oli selvää, että Fíli teki kuolemaa.

Thorin kääntyi ystäviensä puoleen ja katsoi näitä ilmeettömästi.. ”Poistukaa. Vain Óin jää.”

Kaikkien silmät laajenivat, ja Dáin oli ensimmäisenä äänessä: ”Thorin, he ovat-”

Menkää!” Thorin huudahti kuuntelematta serkkunsa lausetta loppuun, eikä muille jäänyt muuta mahdollisuutta kuin poistua huoneesta.

Kun ylimääräiset olivat viimeistä kääpiötä myöten lähteneet, Thorin kääntyi takaisin sisarenpoikansa puoleen ja istahti tämän sängyn vierelle. Hän nosti kätensä Fílin vaaleisiin hiuksiin ja silitti niitä hetken aikaa hellästi, kunnes kumartui painamaan otsansa tämän kuumeista otsaa vasten.

”Fíli…” kuningas aloitti hiljaisesti.

Sitten Thorin kuiskasi kansansa kielellä jotain sellaista, jota hän ei missään nimessä halunnut muiden kuulevan hänen sanovan. Sanat oli tarkoitettu vain Fílille, ja Thorin todella toivoi tämän kuulleen ne, missä ikinä nuorukainen sillä hetkellä mahtoi sitten ollakaan.

--

Pitkä yö oli lähes huomaamatta vaihtunut aamuksi, ja kaikkien suureksi helpotukseksi Fíli oli edelleen elossa – hädin tuskin, mutta elossa kuitenkin. Nuorukaisen hengitys kävi kuitenkin hetki hetkeltä raskaammaksi, ja oli varmaa, että ilman ihmettä Fíli tulisi sen vuorokauden aikana hiipumaan lopullisesti pois.

Mahal oli kai päättänyt vastata Thorinin rukouksiin, sillä jonkin sortin ihme todella tapahtui sinä kohtalokkaana päivänä.

Ensin Fílin huoneeseen astui Gandalf, ja Thorin tunsi pienen toivonkipinän välittömästi sydämessään. Hän ei ollut nähnyt velhoa sitten suuren taistelun ja oli ollut lievästi sanottuna yllättynyt siitä, että tämä oli kadonnut sen sileän tien auttamatta sodan jälkimainingeissa saati jättämättä hyvästejä. Nyt velho oli kuitenkin palannut ja heidän viimeinen toivonsa.

Varsinainen ihme tapahtui kuitenkin vasta sen jälkeen, kun Gandalf oli astunut huoneeseen ja viittonut toisenkin henkilön sisään. Thorin ei tunnistanut muukalaista heti; tämä oli hyvin vanha ja riutunut kääpiö. Miehen iho oli luonnottoman kalpea ja ruumiinrakenne aivan liian laiha. Mutta sitten, kun Thorinin silmät kohtasivat toisten yhtä sinisten (vaikkakin paljon sameampien) silmien katseen, kuninkaan sydän jätti muutaman lyönnin välistä.

Se oli hänen isänsä.

---

A/N: Jos et ole vielä katsonut Smaugin autioittaman maan pidennettyä versiota, suosittelen katsomaan. :D Koska Thráin!

Vastaa Viestiin