Kahdeksan laulua (Elladan/Elrohir, PG)

PG-13 ja sen alle olevat slash-ficit.

Valvojat: Likimeya, Ilona

Järjestelmävirhe
Örkki
Viestit: 146
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 5:49 pm
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Kahdeksan laulua (Elladan/Elrohir, PG)

Viesti Kirjoittaja Järjestelmävirhe »

Loftiksen kaatuminen vei tämän ficin mukanaan, joten pistän sen nyt takaisin. Jos haluaa, niin toki saa kommentoida uudestaan. :)

Title: Kahdeksan laulua
Author: Järjestelmävirhe
Pairing: Elladan/Elrohir
Rating: PG
Warnings: incest
Disclaimer: Rääkkään Tolkienin luomuksia
Summary: Lyhyt kertomus Elladanin ja Elrohirin ensimmäisestä hetkestä

A/N: Tämä on siis vastaus Rodon heittämään haasteeseen. Tarkoituksena oli kertoa lisää Tuhannen sanaa- ficissä mainitusta lauseesta Ensimmäinen yhteinen hetki herkän yön sivelemällä virralla, jonka tasapainon he olivat suudelmillaan rikkoneet.
Olisin toivonut keksiväni tähän suuremman juonen, mutta oli liian vaikeaa sisällyttää juoni jo valmiiseen tarinaan.
Otan ilolla kommentteja vastaan ja vielä suuremmalla riemulla lukisin kritiikkiä.

------

”Laula minulle kahdeksan laulua, veli. Laula kaksi haikeaa, yksi surullinen, mutta loput laula ilolla, veljeni Elladan”, näin pyytää haltialapsi, jolle on annettu nimeksi Elrohir, hän kantaa tuota nimeä ja on maalaus menneiltä ajoilta, kuva isästään kun tämä oli poikanen, silloin kun hän oli vielä kulkenut varoen eikä ollut läikyttänyt elämää astuessaan. Mutta ah, maalaus on tehty kahdesti, kaksi kertaa se sama, siitä todistaa seuraava ääni, joka antoi toiselle puoliskolleen vastauksen: ”Minä laulan ne kaikki ilolla, sillä murheeseen meillä ei ole aihetta.”

Kuinka kaunis kuva he ovatkaan, katsokaa ja ihastukaa. Istuvat avarassa huoneessaan, ikkunasta näkyy keskipäivä mutta me emme katso sitä, emme, sillä katsomme veljeksiä joista toinen laulaa nuoren kirkkaalla äänellä ja yksinkertaisia sanoja, mutta laulaa ja se on tärkeintä. Ja kahdeksan kertaa hän avaa äänensä, kahdeksan hetken ajan Elrohir istuu liikkumatta, katsokaa hän hymyilee ja hän kuuntelee hiljaa eikä keskeytä. Vasta kun toinen lopettaa, silloin poika sanoo: ”Sinä laulat paremmin kuin minä, sinä laulat hyvin.”
Elladan nauraa kuin nauravat pienet linnut ja puhuu hänkin: ”Kun laulaa sinua paremmin, silloinko on hyvä?”
”Oletko nokkela veljeni, sinä olet hauska ja laulat hyvin.”
Sitten he nauravat ja maailma on heidän ja he tahtovat tehdä siitä ihanan.
”Kuule”, sanoo Elrohir. ”Sinä ansaitset taidoistasi suuremman kiitoksen kuin minä pystyn antamaan. Tule, me näytämme isälle kuinka suloisesti hänen poikansa laulaa.”
”Niinkö sinä toivot?”
”Niin, sitä tahtoisin.”
”Sitten me menemme.”

Rivendellin herralla on kaksi poikaa, Elladan ja Elrohir ovat heidän nimensä ja heistä toinen osaa laulaa hyvin, paremmin kuin veljensä.

Imladrisin isäntä seisoo kammiossaan, sen seinien puristeessa, hän seisoo paikoillaan ja liikkumatta, kivipatsas, kädessä kirja, muttei hän sitä lue. Miksi on Rivendellin herra niin surullinen, miksi hän on aina niin vaiti, puhukaa Mestari Elrond ja nyt se ainakin on tehtävä, sillä lapsenne seisovat takananne, tervehtikää heitä.

”Isä”, Elrohir tervehtii selkää ja kasvot kääntyvät hetkeksi, ne sanovat: ”Terve poikani, onko teillä minulle kerrottavaa? Onko jotain sanottavaa?”
Niillä on hymy, mutta se on se sama kuin eilen, sama kuin viikko sitten, hän käyttää tuota samaa aina uudestaan, kun ei pysty luomaan uutta.
”Elladan on todella hyvä laulaja-”
”En niin hyvä”, keskeyttää veli, vaatimaton.
”Onpas ja hän haluaisi laulaa teille laulun, isä.”
Rivendellin herra on jo kääntynyt kohti seinää ja kirjaa, jota ei lue. Hän kysyy: ”Niinkö?”

Elrohir kuiskaa veljelleen: ”Laula onnellinen laulu, Elladan.” Ja sitten nousee pojan raikas ääni, raikas koska on nuori eikä ole vielä ehtinyt pilaantua, se nousee kuin kyyhky ja kaartelee huoneessa vapaana. Mutta se alkaa väsyä ja liitää aina vain alempana, kuolemaisillaan kun sitä ei ruokita eikä Elrohir kestä katsoa sellaista ja kun ääni katoaa, katso: kyyhky tippuu marmoriin ja nyt Elladan itkee. Elrohir suuttuu, hän puhuu kiivaasti, hän huutaa: ”Isä! Poikanne itkee!”
Elrond kääntyy lastensa puoleen, näkee että toisen poskella on kyyneliä, toinen ei ole tyytyväinen. ”Miksi itket, Elladan?”
”Te ette kuuntele, isä, te ette kuuntele kun minä laulan.”
Pieni sydän on rikki ja ääni sen mukainen.
”Voi lapset, laulakaa äidillenne.” Ei sano sitä pahalla, ei hyvällä, sanoopahan vain eikä millään sävyllä. Mutta nuori poika itkee yhä.
”Minä halusin laulaa sinulle.”

Sitten Elladan juoksee pois enempää sanomatta ja hänen annetaan mennä, pian veli tulee perässä. Mutta Elrond ei kykene suremaan vaan katsoo kirjaa eikä lue.

Iltaisin Glorfindel opettaa poikia, auringon laskiessa hän kertoo heille ajoista joita vanhemmat ovat nähneet ja silloin kaksoset istuvat vierekkäin ja kuuntelevat toistensa hengitystä. Tänään Elladan ei tahdo tulla vaan suree: ”Minä en tule, minä itken enkä tule tänään.”
Kun oppilaat viipyvät Glorfindel saapuu huoneelle eikä hän pakota lasta tulemaan, hän ottaa vain Elrohirin mukaansa ja hän saa nyt istua yksikseen, et sinä aina tarvitse veljeä vierellesi. Mutta veli tarvitsee minua.

”Tänään kerron sinulle tarun Valinorin puista. Olen puhunut niistä aiemminkin, muistatko mitään?”
”Silloin me olimme maalanneet simpukan kiveen. Siitä tuli nätti. Ihan kuin rannan simpukat, muistan sen ja muistan, että siitä tuli nätti.” Poika oli poissaoleva, poissa oleva, hän oli muualla.
”Ei, ei, vaan puista, Elrohir. Keskity. Muistatko mitään Valinorin puista?”
”En.”
”Joudun siis aloittamaan alusta, kuinka harmillista. Nyt kuuntele ja ota opiksesi, ettei minun tarvitse toistaa enää.”

Glorfindel alkaa puhua puista, nyt ne ovat kuihtuneet ja valo elää enää silmarileissa, niissä kirkkaissa kivissä, jotka ovat hukassa. Ja Elrohir kuuntelee eikä kuule, sen verran oppinut isältään, oletteko ylpeä Rivendellin herra? Mutta Elrohir ei ole kuten isänsä. Saattaa näyttää samalta, niin saattaa ja näyttääkin, mutta se ei merkitse vielä mitään. Sillä pojan aatteet eivät vaella alastomina tyhjyydessä vaan niillä on muoto ja järki ja ne ovat täynnä itkevän kyyneliä. Silloin veli päättää lähteä veljen tueksi, mutta kauanko tuo aikoo vielä puhua, hän on kärsimätön.
”Älä kiemurtele, Elrohir, istu ryhdikkäästi kuten on kuolemattoman sopiva, sinähän näytät ihan ihmiseltä kun noin teet.”
Nuori tekee mieliksi, mutta häntä ei kiinnosta miltä näyttää, ei kiinnosta mikään muu kuin onneton ja siksi hän tekee mieliksi.
”Hyvä.”

Kahdeksan laulua olisivat nyt laulettuina kaikki kovin kolkkoja, mutta silti Elrohir tahtoo kuulla ne ja lähteä kuuntelemaan. Siksi hän kehittää ajatuksen, hymyilee kun tuumaa olevansa nokkela kuin veljensä Elladan ja alkaa toteuttaa sitä sanomalla, ovela lapsi: ”Onko sinulla näyttää kuvaa?”
”Haluatko tosiaan nähdä kuvan?”
”Haluan minä.”

Glorfindel on tyytyväinen, sillä hänellä on paljon kuvia, monta piirrosta ja pientä maalausta, mutta ne ovat laatikossa ja laatikko hänen takanaan ja hänen täytyy kääntyä selin. Ei silmiä selässä ja hiljaa, nopeasti Elrohir konttaa ulos huoneesta, vauvan lailla hän konttaa, mutta sieltä päästyään lapsi äkkiä kasvaa ja voi kävellä ja hän nousee jaloilleen, sitten juoksee pois kuin vapautettu villieläin. Ja hän on vähällä nauraa ääneen, kun kuvittelee miehen ilmettä nähdessään ei- mitään ja hän kieltää itseään nauramasta, sillä Glorfindel menee kysymään isältä, Elrondilta, hän kysyy Rivendellin herralta: ”Missä ovat poikanne?” niin hän varmasti tekee, kyllä, eikä Mestari Elrond tiedä koskaan lapsistaan eikä heitä löydetä ikinä. Elrohir nauraa ajatellen sitä, ei voi olla enää vaiti ja kiiruhtaa askeliaan.

Huone on tyhjä elävistä, kun veli astuu sisään, mutta ikkunasta näkee laajalle kun yö hoputtaa iltaa, se kuiskaa: pois, ja saapuu hiljaa hiipien, varoen taittamasta korsia allaan, tänään yö tulee hellästi. Rivendellissä yö ei ole koskaan musta niin kauan kuin siellä asuu rauha ja mustempi laakson yötä ovat sen herran ja hänen lastensa hiukset, joten nähdessään maisemassa sysimustan aukon hän ei kysy: kuka on repinyt maisemaa? vaan Elrohir tietää, ettei se ole revitty aukko eikä tiivistynyt yö vaan hänen veljensä. Ja poika juoksee ulos isänsä talosta nopeasti tahtoen pian ehtiä toisen luo. Pian pian, juokse juokse, sydän lyö tahtia.

Lapsi istuksii valkealla penkillä, kivestä veistetyllä, maasta nostetulla ja hänen edessään virtaa joki kantaen mukanaan kaikkea tähtien valoa mukanaan.
”Yhäkö sinä itket, Elladan?”
Nuoret, kyyneleiden polttamat kasvot kohoavat maasta ja virrasta, ne nousevat tapaamaan veljensä.
”Älä itke enää, Elladan.” Hän istuu surullisen viereen ja saa hänet nauramaan, kun kertoo mitä on tehnyt. Mutta poika ei unohda yhdellä naurulla., ei, siihen tarvitaan enemmän, hän muistaa vielä ja siksi sanoo näin: ”Minä tunnen itseni niin yksinäiseksi. Miksei isä kuuntele, kun laulan?”
”Voi Elladan!” huokaa veli. ”Älä enää murehdi sitä. Me emme tarvitse muuta perhettä, me olemme riittävästi, emme ahnehdi, tämä riittää ja näin on paljon parempi, eikö totta?”
Jo kohoaa aito hymy särkyneen kasvoille ja Elrohir tahtoo pitää sen siinä, tulkoon tuo pysyväksi: ”Me olemme perhe, suku ja ystävät, oman maamme valtiaita ja meidän maamme on kaunein, siunattu koska me siunaamme sen eikä siellä ole yötä. Ja sinä saat olla sen maailman aurinko, eikö niin?”
”Meidän maailmamme on kauniimpi.”
”Niin on.”

Tänään yö on herkkä ja se painaa varovaisesti valkeita terälehtiä sulkeutumaan, uneen, se laulaa tuutulaulua, me kuulemme kuinka se laulaa ja eikö ääni olekin ihana? Ja yö sivelee virtaa, hyväilee sen soinnin vaimeaksi ja peittää terävät kivet, katkaisee voimakkaan virran ja pakottaa sen keskeyttämään kiireen. Kulje verkkaan vesi, kulje hiljakseen äläkä riko lamppuja joita kannat.

Elladan ja Elrohir rikkovat tasapainoa, he rakentavat omaa maailmaansa, pystyttävät ikuisen auringon sen sinitaivaalle. Maailman lyhdyt keinukaa tahdissa meidän, me emme sammuta teitä koskaan, täällä on aina päivä ja valo, loputtoman tanssin lämmin talo. Ja näkyvässä he pitelevät toisiaan tullen yhdeksi, upottavat suudelmia ihon läpi mieleen ja laulavat kahdeksan laulua, mutta viimeisen ilman sanoja tai sointua, kosketuksella sen tarina kerrotaan, sillä he eivät tarvitse sanoja, tuntevat toisensa niin hyvin.

Aina rakastaneet toisiaan, rakastaneet syvästi kuten kuuluu veljien tehdä. Ja he ovat hyviä lapsia, aina nauravat. Ensimmäinen yhteinen hetki herkän yön sivelemällä virralla, jonka tasapainon he suudelmillaan rikkovat.

-----------

Sen pituinen se, lapset
Viimeksi muokannut Järjestelmävirhe, Su Helmi 22, 2004 4:42 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Puhpallura
Örkki
Viestit: 59
Liittynyt: Pe Tammi 16, 2004 7:06 pm
Paikkakunta: Oulu (Rovaniemi)

Viesti Kirjoittaja Puhpallura »

Voi eiii, en muista yhtään, mitä tähän kommentoin. No, ihkutan kirjoitustyyliäsi. Olen fanisi ^^ Pelkää. Kannoillasi on harhainen hyypiö.

Elrond <3 Elrond on hieno hahmo ja kuten tapaan hokea kaikille kyllästymiseen asti, minut saa koukkuun ficillä, jossa edes mainitaan hänet.

Luultavasti tämä ficci olisi yksi suosikeistani jopa ilman Elrondia. Kirjoitustyylisi on melko outo, jäljittelemätön ja.. syvällinen? Kuten sanoin aiemmin kommentoidessani tätä ficciä, tuntuu kuin vuodattaisit jokaiseen tarinaasi osan itseäsi.
"Meitähän ei siis erikseen ole edes olemassa. Me olemme yhtä." ~ Tuomo Saikkonen/Kuisma Aalto

For he who lives more lives than one
More deaths than one must die
Avatar
Noradriel
Yksinäinen susi
Viestit: 1134
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 8:53 am
Paikkakunta: Lothlórien

Viesti Kirjoittaja Noradriel »

Tämä on ihana! (Hyvä on toistan itseäni)
Kirjoitus tyyli on jotenkin runollinen, en tiedä miksi sanon näin.
Johtuu Johanneksesta alias Legolasista.
Avatar
Sparks
Halipallero
Viestit: 1674
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 5:57 pm
Paikkakunta: Oma punkka

Viesti Kirjoittaja Sparks »

Tämänkinkö upea tarina katosi silloin muutama viikko sitten? Hö. Onneksi pistit takaisin ^^

Kirjoitustyylisi on ainutlaatuinen. Ainutlaatuisen upea.
Vuoden Slasheri 2004-2006 & Loftishengetär 2007-2010

Give Me A Lifetime Of Memories.
Järjestelmävirhe
Örkki
Viestit: 146
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 5:49 pm
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Järjestelmävirhe »

Kiitoksia taas teille, ihanaiset! Mitenköhän saisin teidät kirjoittamaan sitä kritiikkiä? ^_^

Puhpallura: Sinulla on sitten hyvä mies/hahmomaku. Eldsi on paras, hot ja ties mitä muuta! Tuo, mitä sanoit Syvällisyyksistä osuu oikeaan siinä, että yritän aina piilottaa ficceihin merkityksiä, joita toivon teidän löytävän. Usein ne ovat ajankohtaisia juuri minulle, kirjoittaminen on lempiterapiamuotoni. :)
Noradriel: Kiitos sinulle! Toivonkin, että näistä hölmöilyistäni löytyisi myös jotain hieman runollista, siihen ainakin pyrin.
Sparks: Jostain ihmeen syystä ilahduin tavattomasti, kun saavuit silloin ensi kertaa tätä lukemaan. Slashmestaruutesi takia varmaan. Olen outo, myönnän. ^^;[/b]
Järjestelmävirhe
Örkki
Viestit: 146
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 5:49 pm
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Järjestelmävirhe »

Kiitos sinullekin, Anubis. :)
Ja korjasin tuon virheen uudelleen.
Jester
Jeesus
Viestit: 857
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 10:36 am
Paikkakunta: Valtaistuimen juurella
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Jester »

*huoku* Että sinä kirjoitatkin niin käsittämättömän kauniisti!^_^
Ehdin lopultakin lukemaan tämän uudemman kerran, enkä todellakaan jaksa muistaa, mitä kommentoin viime kerralla (tuntuu onneksi olevan ihan yleinen vaiva :wink: ). Niin että jos nyt pari sanaa...

Yhä edelleen tuo sinun Smith-Elrondisi on kaikessa kamaluudessaan niin kuolattava kuin vain olla voi. *pyyhkii kosteusvaurioista kärsivää näppäimistöä* Ja vaikka minä olevinani en voi sietää lapsia, kaksoset ovat tuollaisina pieninä ja viattomina uskomattoman suloisia. Minulla on sellainen hämärä muistikuva, että olisin pariin otteeseen aiemminkin mainostanut rakastavani twincestiä yli kaiken... Vaikka minun on kyllä helpompi kuvitella Elrohir sinä nuorempana, ja näinollen vielä pienempänä ja viattomampana osapuolena - tässähän se oli kuitenkin Elladan, jota tarvitsi lohduttamista. Mistä mieleen, että tämä ficcihän sisältää myös lohduttamista! *kehrää Järkän jaloissa*

Ja se kritiikki? (Usko pois, sitä joutuu todella keksimällä keksimään!) Kuten olen sinulle aiemminkin kai huomauttanut, repliikit ovat aika... mahtipontisia. Okei, ne ovat haltioita, mutta silti. Elladan ja Elrohir kuulostavat toisaalta lapsilta, mutta toisaalta taas puhe on siellä loppupuolella hivenen liian huoliteltua. (Tiedän, olen huono selittämään.)
Mutta kokonaisuutena kaikin puolin ihuna. *palvoo*
And then we'll do it doggy style so we can both watch X-Files

Vuoden Frodo
Järjestelmävirhe
Örkki
Viestit: 146
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 5:49 pm
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Järjestelmävirhe »

Kritiikiä! Yay! Nyt voin vastata, ihanaa:

Hahmojen puheet ovat tosiaan ylidramaattisia, mutta se ei johdu siitä, että puhujat ovat haltioita. Tai ehkä sekin vaikuttaa alitajuisesti, mutta pääasiassa pistän koreat sanakäänteet henkilöiden suuhun osaksi jo siitä syystä, että se kuulostaa mielestäni hyvältä (Että ihan näin syvällinen syy! X).
Se voi kieltämättä kuulostaa hassulta, sillä eihän kukaan puhu tuolla tavalla. Haluan kirjoittaessani viedä kertomuksen ja tapahtumat kauas normaalista kuitenkaan tekemättä paikoista ja asioista niin omituisia, ettei lukija saa tekstistä otetta. Kieli on mielestäni tässä helppo muokattava tehokeino. Se, että puhutaan vanhanaikaisesti tai ylimuodollisesti jo vie mielestäni pois arjesta ja tästä maailmasta.

Oli todella mukavaa saada vastata kritiikkiin ja koettaa perustella valintaani! Kiitos, Jester! Ja kiitos myös muusta palautteestasi, Smith- Elrond on minullekin rakas. ^_^
June
Örkki
Viestit: 98
Liittynyt: Ma Maalis 22, 2004 4:04 pm

Viesti Kirjoittaja June »

Myöhäinen kommentoija iskee jälleen:

Ilo lukea. Aivan alku sai minut hyvin mukaansa, koska tyyli toi mieleen Tolkienin olematta silti ollenkaan samanlaista kuin Tolkienin kieli.

Tyylisi todella oli kiinnostava. Kirjoitatko aina näin lyyrisesti? Pitää tarkistaa loftiksen ficciosastot... Mutta tämä tyyli on hyvin herkkä säröille, ne erottuvat helpommin kuin realistisesta kerronnasta. Siis sellaisetkin pienet asiat, jotka eivät oikeastaan ole väärin, mutta jotenkin väärällä tavalla moniselitteisiä.

Esim.:
"Ja sitten nousee pojan raikas ääni, raikas koska on nuori eikä ole vielä ehtinyt pilaantua, se nousee kuin kyyhky (...)"
Sanaa 'pilaantua' käytetään lähinnä ruoka-aineista, joten tämä aiheutti hämmentäviä mielikuvia. Silti, jos muu teksti olisi vaikkapa arkikieltä, sanaa tuskin huomaisi tai se vaikuttaisi lievästi humoristiselta. Nyt se pisti silmään.

Sellainen moniselitteisyys, joka oli hyvä - vaikken tiedä, mitä todella tarkoitit - oli "Ja Elrohir kuuntelee eikä kuule". Yleensä kai tapahtuu niin että ihminen kuulee (korvat puhtaana, tärykalvo ehjänä) mutta ei kuuntele (ei keskity, ei välitä, ei rekisteröi ääntä ajatukseksi). Mutta tämä ajatus että kuuntelee (tarkoituksellista) vaan ei kuule (minkäs teet?) - tässä oli jotain nokkelaa.

Hyvää: pojat teitittelevät isäänsä, vaikuttaa erittäin sopivalta, onnistuneelta.

Pidin myös tästä "sinä saat olla sen maailman aurinko" -symboliikasta. Kulunutta, joo, mutta mielestäni tämän tarinan kuvakieli oikeutti sen - ja ehkä jopa uudisti kielikuvan?
Järjestelmävirhe
Örkki
Viestit: 146
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 5:49 pm
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Järjestelmävirhe »

Kiitos kommentistasi, ilahduin kritiikistä, painostan aina ihmisiä antamaan myös sitä.

Olet oikeassa siinä, että tällaisessa tekstissä tekee helposti "vääriä" sana valintoja. Suurin osa ajastani kirjoittaessa menee siihen, että mietin sopivaa sanaa tai vertausta. Ja joskus huonommat valinnat jäävät huomaamatta tai pidän niitä itse riittävän onnistuneina. Mutta nyt kun mainitsit tuon "pilaantua" kohdan, se ei tosiaankaan kuulosta niin hyvältä kuin voisi. Täytyy olla tulevaisuudessa tarkempi. :)

Näissä tekeleissäni on yleensäkin jonkin verran kliseitä. Niillä on hauska leikkiä käyttämällä niitä hieman eri muodoissa ja lisäksi kuvittelen sen antavan tekstille hieman vanhahtavan tunnelman. Toivon usein niitä ripotellessani, että lukijasta tuntuisi kuin niitä käytettäisiin ensimmäisiä kertoja. Olen tainnut asettaa tavoitteeni vähän turhan korkealle... ^^
Ja osa tulee tietysti alitajuisestikin. Matrix- tuotoksissa olen välttänyt niitä enemmän, eivät sovi yhtä hyvin sen kaltaiseen "moderniin" maailmaan.

Ja jos et ole vielä ehtinyt katsastamaan muita tuotoksiani, niin vastaan, että olen kirjoittanut kaikki viisi- kuusi ficciä, jotka ovat täällä esillä, tällä samalla tavalla. Niitä vanhemmissa en käyttänyt tätä tyyliä ja ne olivat esillä Wanhassa loftiksessa.
Avatar
Fanyare
Joku hippi
Viestit: 928
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2004 5:23 pm
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Fanyare »

Sulla on aivan upee tyyli, ja tarinakin oli tosi hieno. Pelkkä tyyli saa mut jo itkemään.
Today is the tomorrow you worried about yesterday.

Merri 05-06, RPS-ficcaaja 07 ja Japanifriikki 08

avatar by 25djadja @ LJ
Qûal Viéna
Örkki
Viestit: 38
Liittynyt: Ke Huhti 07, 2004 8:47 pm
Paikkakunta: Rajalla

Viesti Kirjoittaja Qûal Viéna »

Oi, minä rakastuin nuihin kahteen veljekseen, tämän ficin myötä.

Kaunista ja herkkää ja koskettavaa.

Min itken. Mutta hyvällä.
Kiitos Järjestelmävirhe tästäkin kokemuksesta.
"I try and not talk to Billy that much 'cause you know, he's an idiot."
- Dom Monaghan

Soosoo, Domi, tuhma...^^

Minoon Kondomikotka nro. 1!
Varokaatten! *whaa*
Järjestelmävirhe
Örkki
Viestit: 146
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 5:49 pm
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Järjestelmävirhe »

Kiitos palautteesta Fanyare ja Qual! Mukavaa, että piditte. ^_^
Marnie
... has left the building
Viestit: 866
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2004 11:02 pm
Paikkakunta: juhannukseen asti Australia

Viesti Kirjoittaja Marnie »

Tämä kun on jatkoa tuohon Tuhannen sanaa -ficciin niin on aivan pakko lukea tämäkin heti perään. ^^ Tämä täydentää kauniisti tuota Tuhannen sanaa -ficciä, tai paremminkin luo sille taustaa, sekä veljesten suhteesta että Elrohirin suhteesta poikiinsa. Tapahtuiko tämä ficin alkuosa jo silloin kuin Elladan ja Elrohir oli aivan lapsia (haltioiden mittapuulla), vai onko tuo kohta jossa Glorfindel opettaa veljeksiä ajallisesti aivan suoraa jatkoa tuohon alkuun? Molemmat tuntuivat siinä vielä niin lapsilta, jotka oli innostuneita näyttämään isälleen taitojaan ja tahtoivat kuulla kehuja. Minusta tuo oli suloista, mutta Elrond tuntuu hirveän kylmältä poikiaan kohtaan, surullista.
”Voi lapset, laulakaa äidillenne.” Ei sano sitä pahalla, ei hyvällä, sanoopahan vain eikä millään sävyllä. Mutta nuori poika itkee yhä.
”Minä halusin laulaa sinulle.”
Elrond tuntuu tosiaan ajattelemattomalta ja kylmältä, minun kävi poikia sääliksi. (Ja se välinpitämättömyys välittyy myös tuosta ”…hän kysyy Rivendellin herralta: ”Missä ovat poikanne?” niin hän varmasti tekee, kyllä, eikä Mestari Elrond tiedä koskaan lapsistaan eikä heitä löydetä ikinä. …”-kohdasta; pojat saa tehdä mitä tahtovat ja sillä ei ole väliä Elrondille.)

Edelleen, kuten tuossa Tuhannen sanaa -ficissäkin, minä rakastan sitä miten läheisiä veljekset toisilleen ovat, ja miten sinä sitä kuvaat. Niiden välinen suhde on pelkkää ystävyyttä ja rakkautta ja se on aivan ihanaa. Ja se on minusta suloista miten Elrohir on se vahvempi joka lohduttaa veljeään kun sillä on vaikeaa ja tarjoaa sille tukea ja rakkautta, ne voi olla aina varmoja toistensa rakkaudesta, vaikka eivät sitä isältään saakaan. Todella kaunis ficci tämä.

Sinun kirjoitustyylisi on kyllä hyvin vangitseva - sitä lukee ja lukee, ja se pitää otteessaan, ja ajatuksiaan ei voi päästää herpaantumaan tai muuten kadottaa punaisen langan. Se on hieno taito.

Ja anteeksipyyntöjä siitä että mie en osaa antaa rakentavaa palautetta, ja tästä en tosiaan löytänyt mitään kritiikinpoikastakaan. *hymy*
Look at it this way, Wayne - we will always have Saskatchewan. Shelly, NX

Draamaficcari '05 ja '06, Kommaaja '07 | Viimavaarojen varjo ~ Ei palaisi pohjoiseen Halbarad.
Järjestelmävirhe
Örkki
Viestit: 146
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 5:49 pm
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Järjestelmävirhe »

Voi. Ilahduin todella paljon, kun huomasin sinun lukeneen ficcejäni. ^^ Tulee jotenkin hyvin maaginen olo, kun kirjoittaja jota itse ihailee, kommentoi jotain omaa tekelettä. Hymyilen nyt todella leveästi. ^-^
Tapahtuiko tämä ficin alkuosa jo silloin kuin Elladan ja Elrohir oli aivan lapsia (haltioiden mittapuulla), vai onko tuo kohta jossa Glorfindel opettaa veljeksiä ajallisesti aivan suoraa jatkoa tuohon alkuun?
Se on suoraa jatkoa. Kaikki ficin tapahtumat sijoittuvat samaan ajanjaksoon ja ovat perättäisiä. Kaksoset ovat koko tarinan ajan lapsia, halusin, että he ovat jo varhain uponneet suhteeseensa, ikäänkuin aina olleet ja eläneet samassa tilassa minkään juuri muuttumatta. Tähän on sisällytetty tuo kielikuva ensimmäinen hetki..., joten he eivät kuitenkaan voi olla aivan pieniä, jottei tilanne karkaa käsistä ja muodostu inhottavaksi. Ajattelin jotain yhdentoista tai kahdentoista vuoden ikää, jos puhutaan ihmisten mittapuusta. Tosin, ajattelisin tuon hetken mieluummin pelkkänä hyväilynä ja suuteluna, jolloin Elladan ja Elrohir voivat mielestäni hyvin olla yhdeksän tai kymmenen vanhoja (ja jos niin haluaa ajatella niin nuorempiakin, koko touhuhan on jo valmiiksi absurdi), eikä muuten hyvin lapsekas käytös mutkistu. Pidän itse enemmän jälkimmäisestä vaihtoehdosta, mutta jokainen rakentakoon oman kuvansa. ^^

Elrond elää tosiaan omassa valtakunnassaan, jonne ei mahdu muita. Jester antoi tälle Elrond- tyypille nimen Smith- Elrond. Häntä on mielenkiintoista tutkia enkä kyllästy tarkastelemaan häntä. On mielenkiintoista kuvitella mielessään, miten tilanne on päässyt tällaiseksi. (Kyllä, minä elän näitä kirjoituksia täysillä mukana. Go me. ^^;)

Ilahduin, kun luin kirjoituksen ja Elrondin käytöksen herättäneen sinussa tunteita. Kerrontatapa voi pahimmassa tapauksessa etäännyttää lukijaa ja luettavaa liikaa niin, että tapahtumat ovat seuraajalle yhdentekeviä. Se olisi kamalaa. Onneksi näin ei ainakaan sinun kohdallasi käynyt!

Kirjoitat kauniisti analyysia Elrondin pojista. Taidan napata kommenttisi talteen, ettei se häviä, jos Loftis kaatuu.

Ja jos tuo ei sinusta ollut rakentava palaute saat mennä katsomaan sanakirjasta, mitä rakentava tarkoittaa. Siellä on havainnollistavana esimerkkinä Marnien palaute. ^^
Ihmisyys ei ole fyysinen määritelmä,
se on henkinen päämäärä.
Sitä ei anneta,
se ansaitaan.

~Richard Bach
Vastaa Viestiin