Tuulenlapsi, PG-13, KESKEN, ei jatku.

PG-13 ja sen alle olevat romanceficit.

Valvojat: Likimeya, Andune

Elenya
Örkki
Viestit: 180
Liittynyt: Pe Tammi 13, 2006 6:32 pm

Tuulenlapsi, PG-13, KESKEN, ei jatku.

Viesti Kirjoittaja Elenya »

Title: Tuulenlapsi

Genre: Romance ^^

Rating: PG-13, kai, ainakin vielä tässä vaiheessa... Jos arvioni menee väärin, niin joku ystävällinen mode asian korjatkoon.

Disclaimer: Maailma on Tolkienin, minulla vain on omat hahmot joilla leikin.

Summary: Keskikesä on parhaimmillaan Edorasissa. Nuori ja rämäkkä Eydén huomaa, että tämä on kesä, jona hänen täytyy alkaa kasvaamaan aikuiseksi naiseksi.

A/N: Tämä on tavallaan jatkoa aikaisemmalle tarinalleni (Ja katse vastaa katseeseen), jotkut hahmot ovat samoja. Kokeilen nyt hiukan erilaisia hahmoja, toivottavasti pidätte.
Piratesse nosti esiin muutamia epäloogisuuksia ja virheitä, kiitos! *halirutistus* Ja palautteesta tämä otus tulisi kovin kovin iloiseksi.
Huhhuh. Nyt lähtee. Jännittää ihan hirveästi.

Tuulenlapsi, 1. luku

Keväänraikas vihreys jatkui silmänkantamattomiin, tasanko oli edessäpäin ja naisella oli seuranaan vain hevonen. Kaviot jymisivät kovaa maata vasten ja ratsastaja nousi jalustimille nojaten kevyesti ratsun kaulaan; tuuli kulki heidän vierellään ja sen kohina peitti naisen naurun. Kun hengästys tavoitti sekä eläimen että ihmisen, vauhti hidastui ja nämä kaksi kääntyivät takaisin. Kevyttä ravia he lähestyivät kaupungin portteja, neidon silmät nauroivat ja kasvot hehkuivat. Joukko nuoria, hieman päälle kahdenkymmenen olevia miehiä odotti omien hevostensa kanssa katseet kiinnittyneinä naiseen joka ratsasti kohti.
”En olisi uskonut”, sanoi yksi miehistä, kun nainen nousi satulasta. ”Sinähän sopisit rohirrimiin.”
Toiset katsahtivat puhujaan yllättävän synkeästi. Naiset eivät sotineet, se ei ollut tapana eikä sitä saanut kenellekään ehdottaa. Naisten paikka oli kotona. Tosin tämä kyseinen neitokainen oli aivan jotakin muuta kuin kodista huolehtiva hengetär; hän oli villi ja kuriton, sen näki tuulen sekoittamista, syvän kullan – melkein punaiseen vivahtavien – hiusten vallattomuudesta ja huolettomasti päälle vedetystä puvusta, jonka ylösvedetyt hihat paljastivat pisamien peittämät olkavarret. Kaikkein eniten luonnetta paljastivat suorat ja kainostelemattomat, melkein röyhkeät silmät jotka katsoivat miehiä hiukan huvittuneina.
”Te olette varmaankin tottuneet näkemään naisen ratsastamassa rauhallisesti ja siveästi. Pyh sanon minä”, nainen virnisti ja tönäisi yhtä miehistä. ”Mitäs sitten, veliseni?”
”Eydén, sinulla taitaa olla sielu kuin pienellä, vauhdikkaalla varsalla”, mies sanoi. ”Haittaisiko jos tulisimme viettämään iltaa Kultavirtaan? Illasta tulee kaunis, sitä sietää juhlistaa. Vai mitä?” mies sanoi kääntyen ystäviensä puoleen. Nämä nyökyttelivät ja virnistelivät pelotta.
”Tulkaa vain, mutta minua ei taida paljoa näkyä, ihmisiä taitaa muutenkin ajautua sinne joten töitä minulla riittää. Jos teille tulee tylsää, tilatkaa tanssija niin että voitte purkaa likaisia halujanne, etteivät ne patoudu. Muuten niillä saattaa olla tuhoisa vaikutus”, Eydéniksi puhuteltu nainen sanoi hiukan ilkeästi saaden yhden miehistä punastumaan. ”Tavataan siis illalla”, nainen sanoi ja taluttaessaan hevostaan punastuneen ohi, sipaisi miestä huomaamattomasti lantion seudulle. Itsetyytyväinen hymy jäi kaikeksi onneksi piiloon Eydénin veljeltä, vaikka tämä katsoikin sisarensa perään hiukan paheksuen.
Näitä keskikesän iltoja tapasikin moni Edorasin kaupungissa juhlistaa käymällä ravintoloissa ja muissa illanviettopaikoissa. Kultavirta-niminen kapakka oli varsin suosittu paikka ylempänä rinteessä. Se oli niin kutsutun ’ylemmän keskiluokan’ kapakka, jossa käyvä väki oli yleensä hieman paremmissa varoissa olevista taloista. Hinnat olivat varsin korkealla, mutta oli myytävä olutkin erinomaista, parhaimpia koko kaupungissa jos ei otettu lukuun kuninkaan juomia. Tilat olivat viihtyisät, pöytiä oli paljon ja kaiken keskellä oli kaareva myyntitiski, jonka yllä riippui lyhtyjä ja valaisimia. Lännenpuoleisista ikkunoista tuli alkuillasta valoa, mutta kun kesäinen yö hiukan hämärtyi, lamput sytytettiin ja valo näkyi kadulle asti. Se oli kuin merkki; pikkuhiljaa alkoi ihmisiä virrata sisään, ja samaa vauhtia virtasi olut suurista tynnyreistä tiskin takana.
Eydén työskenteli kapakassa yhtenä tarjoilijoista. Hänen veljellään oli varsin mukava perintö, mutta koska taloon oli tulossa uusi emäntä, Eydén ei halunnut olla liikaa jaloissa ja viettikin suurimman osan aikaansa joko ulkosalla tai töissä. Kapakka ei pikkutunneilla ollut ehkä se kaikkein viihtyisin paikka, mutta siellä näki kuitenkin monia ystäviä ja tutustui uusiin ihmisiin. Nainen piti työstään, siinä oli koko ajan jotakin tekemistä – kuulumisten kyselyä, oluen tarjoilua, tai siivoamista. Asiakkaita tuli lisää vähän väliä, ja kun puoleenyöhön oli vielä nelisen tuntia, olivat kolme yleishuonetta ja kaksi kabinettia jo aivan täydet. Häiriköintejä ja kunnon kahnauksia tuli vain silloin tällöin, valmiiksi juopuneita kun ei päästetty sisään ja huonossa kunnossa olevat heitettiin ulos. Tilanpuute tosin aiheutti useinkin jotain meuhkaamista, mutta pääosin työympäristö oli rauhallinen.
”Hei, Eydén!”
Nainen kääntyi siivotessaan lattialle levinnyttä olutta. Tiskin takaa kurkotteli hänen veljensä Eyráth kahden ystävänsä kanssa. Eydén huoahti, heitti rätin lähellä olevaan pesusoikkoon ja nousi. Pian kolme kolpakkoa oli täytetty kultaisella juomalla, ja miesten kasvoilta paistoi tyytyväisyys, jota nainen ei tosin ehtinyt näkemään kääntyessään punakan ukon puoleen, joka odotti omaa tuoppiaan.
Jonkin ajan kuluttua puheensorina yltyi kannustushuudoiksi, kun tuoleja ja pöytiä alettiin siirtää tanssilattian tieltä. Seinän vieressä soittajat virittivät soittimiaan ja ihmiset nousivat etsimään pareja. Ensimmäinen kappale oli rauhallisempi, mutta silti iloinen. Sitä tahtia ei kuitenkaan kauaa kestänyt. Tanssit kävivät nopeammiksi ja riehakkaammiksi, ihmisten kasvot nauroivat ja kädet löivät tahtia. Hameet hulmusivat ja nahkarimpsut heilahtelivat hillittömässä huumassa tanssijoiden liikkuessa huimaa vauhtia. Eydén pyysi hetken vapaata ja meni sitten istumaan vapaalle tuolille katselemaan tanssia ja muita ihmisiä. Hänen silmänsä kiersivät ympäri huonetta, kunnes pysähtyivät yhteen nurkkaan, jossa näkyi istuvan Eyráthin ystäviä. Heidän vieressään istui tuntematon mies, joka jutusteli pidättyväisen näköisenä vierustovereittensa kanssa. Miehellä oli vaaleat, melko pitkät hiukset, ja etuhiukset oli vedetty pikaisesti taakse pitämään kutreja koossa. Silmät tällä herralla olivat siniharmaat, ruumiinrakenne vankka kuten ratsastajilla yleensäkin. Eydén nousi piilotettu saalistajan katse silmissään ja lähestyi itsevarmana tuota pöytää.
”Kukas sieltä tuleekaan! Tänä iltana on tainnut pitää kiirettä”, sanoi Hageth, yksi Eyráthin ystävistä. ”Ehditkö tanssimaan?”
”Aina sinä jaksat olla yhtä yritteliäs. Katsotaan nyt, viitsinkö tanssia”, nainen sanoi ja istuutui vieraan miehen viereen. ”Kukas te olette?”
”En jakele tietoa itsestäni kenelle tahansa, neiti.”
”Minulle te jakelette. Kertokaahan nyt jotakin. Mikä hänen nimensä on?” Eydén kysyi veljensä ystäviltä.
”Caer”, Hageth vastasi. Caeriksi puhuteltu mulkaisi toista pahantuulisesti.
”No, eihän noin rumaa nimeä kehtaa kertoakaan”, Eydén sanoi kevyt pilailu äänessään. ”Eipä tässä paljon naisia ympärillä pyöri. Taidan olla ainoa, vai kuinka?” hän jatkoi katsellen miestä haastavasti. Muiden osalta hän sai kuitenkin hieman paheksuvia katseita.
”Sulkekaa suuri suunne ja palatkaa tarjoilijan paikalle”, kuului Caerin tyyni vastaus. Nainen hätkähti: yleensä miehet olivat hämmentyneitä hänen tavastaan pyörittää heitä. Eydénin suloiset huulet kääntyivät sarkastiseen hymyyn. ”Voi, tehän puhutte kovin kauniisti. Ihana mies”, hän kuiskasi kovaäänisesti Hagethille ja tämän tovereille. Voi paska, hän kuitenkin kirosi mielessään, palatessaan takaisin tiskin taakse. Vaikka hän ei viitsinyt sitä ylpeälle sydämelleen tunnustaa, tuo välikohtaus oli pilannut illan. Lievittääkseen pahantuulisuuttaan hän joi olutta, hiukan ennen kuin piti ja hiukan enemmän kuin piti, ja joutui näin lähtemään työvuorosta kaikessa hiljaisuudessa, jonkin verran ennen määräaikaa. Ovella hän huojui uhkaavasti, mutta vahvat kädet tukivat häntä kunnes hän pääsi pystyyn. Naisen sameat silmät kääntyivät katsomaan häntä pitelevää miestä, mutta tämä päästi irti tunnistaessaan neitokaisen. Caer poistui kapakasta kiroten hiljaa ja jättäen Eydénin ovelle ihmettelemään.

~*~*~

Hän unohti miehen. Ajattelulle ei jäänyt tilaa naisen toipuessa päänsärystä, myöhemmin siivotessa ja leipoessa, ja iltaisin oli töitä kapakassa. Yhtenä aamupäivänä, kun Eydén istui hiljaisessa tuvassa pöydän ääressä, Eyráth saapui huoneeseen uupuneen oloisena. Sisar seurasi miestä pitkään katseellaan tämän laittaessa aamupalatarjotinta valmiiksi. Veljen hitaasta sytytyksestä ja raukeasta olemuksesta nainen saattoi päätellä montakin asiaa, josta voisi taas viljellä sarkasmia.
”Taisi olla pitkä yö?”
Veli kääntyi epätavallisen lammasmaisesti Eydénin puoleen. ”Ai.. Liian lyhyt ennemminkin, vaikka rankkaa oli.” Mies virnisti autuaasti.
”Aiotteko uusia toimenpiteen ensiyönä?”
”Hyss, hillitse tuota kieltäsi. On olemassa asioita, joista ei kannata tietyssä seurassa ääneen puhua. Kun alat puhua kotona noin, lipsahtaa sinulta kaikkea inhottavaa kodin ulkopuolellakin.”
”En tiennytkään että minulla on äiti.”
”Eydén, älä aloita. Miehetkin vain pelästyvät sinua, kun olet niin kärkäs puhumaan rumia.”
”Älä holhoa minua! Minä vain yritin sanoa, etten saanut töistä tulon jälkeen nukuttua kunnolla sen.. sen mylvinnän takia!”
”Nyt lopetat tai teemme sitä joka yö vastedeskin.”
”Sinä voisit tukkia turpasi ja Wenmir voisi tukkia jonkun toisen reiän.”
”Eydén!” veli huusi.
”Eyráth!” sisar karjaisi vastaan.
”Mitä täällä huudetaan?”
Oviaukkoon ilmestyi muutaman vuoden Eydéniä vanhempi nainen, jolla oli rauhalliset kasvot. Hänen vartaloaan peitti kaunis yöpuku, joka näytti vastasilitetyltä – sitä ei oltu viimeyönä paljoa käytetty, näin oletti Eydén. Nainen käveli Eyráthin luokse, suukotti tätä kevyesti poskelle ja mittasi oikean määrän maitoa kattilaan. Sitten hän tuli istumaan vastapäätä miehensä sisarta ja ojensi tälle korista ottamansa hedelmän, ikään kuin anteeksipyyntönä.
”Me taisimme pitää hiukan ääntä viimeyönä, olen pahoillani”, Wenmir sanoi hymyillen. ”Minun täytyy kouluttaa tuo veljesi hieman hiljaisempaan toimintaan.” Nainen onnistui lepyttämään Eydénin puhumalla tälle samaan tuttavalliseen sävyyn kuin ennenkin. Eydén oli monesti ajatellut Wenmirillä olevan monia ystäviä – tämä kun oli niin rauhallinen ja ystävällinen ihminen. Toivottavasti nainen tasapainottaisi Eyráthin emoilua. Eydén ei koskaan emoa ollut tarvinnut eikä tulisi vastedes tarvitsemaankaan. Hän ei tarvitsisi ketään, ei edes miestä, hän pärjäisi yksinkin.
Nuorempi nainen lappoi kovaa vauhtia paksua puuroa suuhunsa, kiirehtien jotta pääsisi katselemasta Eyráthin ällöttävän rakastunutta ilmettä joka tunki esiin aina miehen katsoessa vaimoaan. Kasvoilla roikkuvien hiustensa alta Eydén näki noiden kahden vaihtavan katseita; hetken päästä veli tallusteli yläkertaan koottuaan suuren lautasellisen hedelmiä tarjottimelle. Wenmir istui pöydän ääressä ja katseli Eydéniä.
”Kuulehan. Minulla olisi yksi luottamuksellinen asia. En oikein tiedä pidätkö siitä.”
Toinen nainen nosti katseensa jo tyhjenneestä kulhostaan, ja onnistui näyttämään varsin pahantuuliselta, vaikkei sitä ehkä tarkoittanutkaan. Wenmir naurahti ilmeelle, ja jatkoi sitten:
”Siitä on nyt pari kuukautta, kun itse tajusin sen: olen raskaana.”
Jotain tällaista Eydén oli odottanutkin. Hän kohautti kulmiaan; olihan siitä jo runsaasti aikaa, kun Wenmir oli ensimmäisen kerran ollut yötä talossa. Nainen oli itse kertonut Eydénille siitä, tosin vasta joitakin viikkoja myöhemmin; sillä sinä yönä nuo kaksi olivat ymmärtäneet olla hiljaa. Eyráth oli kai sanonut todenmukaisesti, ettei isä kuullut mitään, mutta velikulta oli tainnut myöhemmin unohtaa sisarensa, joka nukkui seinän toisella puolella.
Mutta että taloon tulisi lapsi… Ja että Eydénin täytyisi olla samassa talossa lapsen kanssa? Sitäkö häneltä vaadittiin? Nuori nainen oli aivan varma, että Eyráth pistäisi myös sisarensa hoitamaan lasta. Eydén saattoi jo kuvitella veljen äänensävyn ja sanat. ”Wenmir on väsynyt ja tarvitsee lepoa, sinä voit ihan hyvin hoitaa tätä kullanmurua!” Nainen oli jo varma, ettei siitä tulisi mitään. Kuitenkin hän väänsi kasvonsa hymyyn, sillä eihän sille nyt enää mitään voinut.
”Olet varmaan onnellinen. Entä milloin minä saan nukkua yöni rauhassa?”
”Sinähän tulet vasta aamuyöstä kotiin, eihän sitä yötä enää ole jäljellä siinä vaiheessa”, kuului portaikosta Eyráthin yllättävän puolusteleva huuto.
”Mikä sinua riivaa?” Eydén kajautti takaisin. ”Et sinä ennen ole ollut tuollainen typerys. Tuki suusi, tiedät itsekin ettet oikeasti puhu noin!”
”Eyráth, minä tulen ihan pian, mene yläkertaan. Meillä on tyttöjen juttuja täällä”, Wenmir sanoi, ja hymyili Eydénille.
”En minä ole enää mikään pikkutyttö. Minä olen jo kahdeksantoista!”
”Tiedän. Olen pahoillani.”
”Sinusta minä olen vielä lapsi.”
”Kieltämättä kyllä käyttäydyt kuin sellainen. Mutta minun asiani ei ole muuttaa sinua, sinun täytyy itse kasvaa siihen. Ja hei”, Wenmir madalsi nyt ääntään, ”jos sinulla on jotakin, mikä painaa mieltäsi, niin kerro minulle. Sitä varten ystävät ovat, heidän tehtävänsä on auttaa kun on vaikeaa.”
”Minun pitäisi kai olla onnellinen, että Eyráthilla on sen verran järkeä päässä, että toi sinut tänne. En voisi kuvitella sietäväni jotakuta muuta.”
”Kyllä sinä vielä siedät muitakin.” Nainen nousi, otti toisen edestä tyhjän kulhon ja laittoi sen likoamaan pesusoikkoon. Sitten hän lähti hyräillen tuvasta ja nousi portaita pitkin yläkertaan. Hetken kuluttua kuului kiljaisu ja veljen naurua, ja pamahdus kun ovi vetäistiin kiinni. Eydén huokaisi, letitti hiuksensa pikaisesti ja päätti käyttäytyä aikuisemmin. Ainakin hetken verran.
Viimeksi muokannut Elenya, Ma Helmi 19, 2007 10:49 pm. Yhteensä muokattu 5 kertaa.
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

Lupaavaa lupaavaa, turhia jännität :) Täytyy sanoa että Eydén on varsin kärkäs suustaan. Ja entäpä tämä Caer? Jospa tästä miekkosesta saataisiin tulevaisuudessa lukea hieman enemmän ;) Mitä muuta vois sanoa...äh, samapa tuo. Se että pyydän innokkaasti jatkoa saa riittää tällä kertaa :)
Viimeksi muokannut Andune, Ti Touko 23, 2006 9:32 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Piratesse
Vitam Piratae Aligo
Viestit: 781
Liittynyt: Su Marras 06, 2005 11:26 pm
Paikkakunta: Shin-Ra HQ

Viesti Kirjoittaja Piratesse »

Oi, tämähän oli nopeaa toimintaa. :) Minä olen tosiaan ihan myyty tästä alusta, vaikka Eydén onkin niin hurjan suorapuheinen ja räväkkä. Minua jäi jo "Ja katse vastaa katseeseen"- jälkeen kiinnostamaan enemmän Wenmirin ja Eyráthin suhde. Jee! Kuvaat niitä kahta tosi ihanasti. :)

Sitten on myös pakko nostaa hattua noista nimistä. Minä revin aina tukon hiuksia yrittäessäni keksiä sopivia nimiä, mutta sinulta tuntuu tulevan hurjan hienoja ihan liukuhihnalta.
Vuoden tulokas 2006/ Vuoden Originaalikirjoittaja 2007/2008
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

Noniin, hyvä minä. Nythän vasta tajusin että mistä Wenmir ja Eyráth ovat tuttuja. Hyvä minä :D
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Kaukokatse
Örkki
Viestit: 30
Liittynyt: Pe Huhti 21, 2006 7:32 pm

Viesti Kirjoittaja Kaukokatse »

Jeah! Lisää tätä. Ihastuin jo Edelliseen ficciisi, tyyli näissä on jotenkin niin mehukas. Niin mukaansatempaava. Melko vähän löytyy tekstistä virheitä, plussaa sekin. Kerronta etenee mukavasti ja selkeästi, joissain vuoropuhelukohdissa tekijät ovat epäselviä. Muista ne kohdat joista huomauttelin edellistä ficciäsi tarkistettaessa.
Jännityksellä odotan seuraavaa lukua. :D
Miltä tunutisi
jos pitelisit mua lujasti?
Saisin viipymään
kätesi kädelläni pitempään.
Hän kysyy: 'Mitä mietit nyt? Oot pitkään itseksesi hymyillyt.'
Vastaan:'En mitään!'
Kasvot kivea mutta sydän hyppää.
Nightfall
Örkki
Viestit: 192
Liittynyt: Ti Maalis 07, 2006 5:38 pm

Viesti Kirjoittaja Nightfall »

Erittäin lupaavaa :D Eydén vaikuttaa mielenkiintoiselta tyypiltä. Mukavaa että jotkut kirjoittavat myös vähän erilaisten henkilöiden näkökulmasta. (tällä hetkellä olen hieman kyllästynyt juttuihin joissa on joku kaino hienohelma )
Ja Caer vasta onkin mysteeri. Miksi tyypi oli niin juro ? :) *pohtii*

”Eydén!” veli huusi.
”Eyráth!” sisar karjaisi vastaan.
Ihastuttavia jääräpäitä :D

Kuvailusta tykkäsin kanssa todella paljon, älyttömän hienoa. :D
In this world where feelings are only a hiderance
Shoot and kill me !
Who is using the scale ?
Who is using the abacus ?
Who is playing the Hamelin flute ?
Who is the boy who cried wolf ?
Rather than caring about these things right now, i love you
Nambi
Örkki
Viestit: 78
Liittynyt: Su Touko 07, 2006 2:59 pm
Paikkakunta: Remuksen syli

Viesti Kirjoittaja Nambi »

Todella ihanaa :D Loistavia hahmoja, loistava kirjoittaja ja loistava alku.

Jään odottelemaan lisää. ^^
"I would rather spend one lifetime with you than face all the ages of this world alone."
Annatar
Puolituinen
Viestit: 389
Liittynyt: Pe Marras 04, 2005 4:09 pm
Paikkakunta: Rohanin ruohotasangot

Viesti Kirjoittaja Annatar »

Tästä luvusta tuli kyllä hyvin läpi tietynlainen elämänilo ja nuoruuden riemu ^^

Minä luin tämän jo aikaisemmin, mutta jäin tuumimaan Eydénia. Se tuntui ensimmäisellä lukukerralla kuin lapsellisemmalta versiolta Piratessen Riinasta, mutta tällä kertaa sitä tunnetta ei enää tullut. (Alun perin se johtunee siitä, että on olemassa rajallinen määrä luonteenpiirteitä ja ulkonäöllisiä seikkoja ja ne yhdistää helposti johonkin entuudestaan tuttuun hahmoon -vaikkei Eydénilla ihan punaiset hiukset olekaan.)

Liian kärkäs ja uhmakas kieli, lapsellisen itsevarma käytös -minusta tuntuu, että tuo hahmo tulee ärsyttämään minua jossakin vaiheessa samalla tavalla kuin eräs miespuolinen merirosvo :lol: Mukavaa nähdä miten typykän aikuistuminen käy, vaikka se näkyykin jo nyt tiedostavan oikein hyvin oman lapsekkaan käytöksensä ja nauttivan siitä täysin rinnoin :wink: Hauska hahmo.

Wenmir on ihana, niin rauhallinen ja järkevä ja suloinen. Mukavaa kuulla lisää siitä ja Eyráthista ^^
Vuoden Draamaficcaaja 2007

Kauniin avan taiteili julietik.

Ruoskatarin (okei, Ruoskattaren ;)) kautta Annatariksi jälleen.
Elenya
Örkki
Viestit: 180
Liittynyt: Pe Tammi 13, 2006 6:32 pm

Viesti Kirjoittaja Elenya »

Voi kuinka mukavaa, paljon kommentteja ^^ (Mina viidakon huono ihminen, mina vastata hitasti.)

Andune, sokeriherne, kiitos! Kyllä, Caer on tässä vähän niinkuin the main thing. ^^

Piratesse, pieni kultainen kinuskipäällysteinen omenani. Eivät ne nimet liukuhihnalta tule, ne ovat kamalia... En ollut ensin yhtään tyytyväinen Caerin nimeen, mutta tuossa se nyt on ja se alkaa itseasiassa liidellä monien muiden nimien kanssa päiväunissani. Uhkaavaa... [Mutta ne eivät syrjäytä Vésteinniä nahkapöksyissä.]

Kaukokatse, senkin hunajavoileipä. (:'D) Juupajuu, nyt en betaa kenelläkään joten virheitä saattaa tulla. Ja niitä ihme nykyaikaisuuksia. Kiitos kommentista ^^

Nightfall, pieni suklaapäällysteinen viinirypäle! Kiitos palautteesta! Caerista todella tulee enemmän asiaa.. ;)

NightAngel, mansikkaposki, tack!

Marianna, pieni minttujäätelöpallo. Mahtavaa jos Eydén ärsyttää sinua, sillä se ärsyttää silloin tällöin minuakin ^^ Ja kyllä, siinä on piirteitä Ránasta/Riinasta, vaikka ei ollut tarkoitus matkia.. :l Mutta Ránahan on rakastettava hahmo, Eydén ei. Lupaan sen. *nyah nyah*

Ja nyt tulee tekstiä, sanokaa mitä pidätte.. Kirjoitusvirheitä ja muita epäselvyyksiä voi olla, ajatus tökki hirveästi kun kirjoitin tätä.

2. luku

Eräänä vapaailtana Eydén istui toisessa kapakassa, jossa oli mukavasti ihmisiä. Hän keskusteli kahden ystävänsä – tai paremminkin puolituttujensa – kanssa, ja vaikka hän käyttäytyi eri tavalla kuin kotonaan, usein saattoi naisen äänestä löytää hiukan hävytöntä pilailua. Toiset naiset katselivat Eydéniä hiukan kummeksuen, mutta huomasivat sitten että mitään vakavaa ei ollut käynnissä. Ilmapiiri kuitenkin muuttui aavistuksen, kun Eydén jäi tuijottamaan tiskin suuntaan. Naiset kääntyivät katsomaan taakseen ja näkivät lyhtyjen valossa varsin pitkän, vahvatekoisen miehen, jolla oli ainakin sivusta päin katsottuna pahantuuliset kasvot. Eydénin puheseura sai nyt pärjätä omillaan, kun nuori nainen pysyi pitkän aikaa hiljaa ja tuijotti miestä otsa rypyssä.
Caer siirtyi puolikkaan tuoppinsa kanssa muutamien pöytien päähän; muun muassa Hageth istui siellä, muutaman muun miehen kanssa. Caer veti itselleen vahvatekoisen tuolin viereisestä pöydästä (nainen, joka oli ollut istumaisillaan tuolille, nosti leukaansa loukatun oloisesti) ja istuutui ystäviensä seuraan.
”Mitä varten meidän piti tulla tänne? Kultavirta olisi sopinut vallan mainiosti tälle illalle. Minä olen paiskinut hitosti töitä; tuntuu että jokaisella Edorasin hevosella on satula rikki tai ohjakset kaipaavat kunnostusta. Joudun tekemään hommia kotonakin, pajalta lähdön jälkeen”, Hageth puuskahti. Kuului myöntelevää mutinaa ja yksi miehistä kysyi:
”Sinulla oli se jokin tyttökin, oletko nähnyt häntä?”
”Tapasin hänet edellispäivänä. Olen kuulemma liian epähygieeninen, hänen mukaansa en osaa pyyhkiä itse hikeä otsaltani”, Hageth vastasi, ja todisti liikkeellään naisen olevan väärässä. Koko porukka nauroi.
”Taidan tietää sen naisen. Kaunis kuin kesäinen kuutamo, mutta yhtä kylmä ja etäinen”, sanoi Caer. ”Mutta sellaisia ne naiset ovat.”
”Toisessa ääripäässä ovatkin sitten rääväsuiset portot”, sanoi eräs miehistä. ”Ehtaa naisenlihaa tietysti, mutta en ehkä kyllä niitä ihan naisiksi kutsuisi. Naisen pitää olla kunnioitettava, ja tietää velvollisuutensa.”
”Totta puhut”, sanoi Hageth, ja lyhyt hiljaisuus laskeutui kun jokainen siemaisi tuopistaan. Katseet kiersivät ympäri salia, mutta yllättävää kyllä eivät näyttäneet käyvän nurkassa, jossa Eydén istui vaiti. Hageth rikkoi hiljaisuuden.
”Taidan uusi kysymykseni: miksi olemme täällä? Olut on kalliimpaa.”
Kukaan ei vastannut hetkeen.
”Caer? Sinähän meidät kutsuit tänne.”
”Enpä mistään erikoisesta syystä”, mies sanoi, sulkeutuen jälleen kyräilevään tyyliinsä.
”Kultavirta tai Hevonlaukka olisivat olleet pätevämpiä, ja hinnoittelultaan sopivampia”, Hagethin vieressä istuva mies sanoi, tähyten Caeria tuoppinsa reunan yli.
”Minä vain ajattelin välttää epämiellyttäviä tilanteita”, Caer murahti.
”Ahaa”, sanoi Hageth, ja tämän toveri jatkoi: ”Et halua tavata sitä tarjoilijatarta, joka näytti olevan kovin kiinnostunut sinusta. Hän oli oikeastaan aika viehättävän näköinen.”
”Hän ei ollut kiinnostunut minusta, hän halusi vain ilkeillä”, Caer vastasi, ja näytti olemuksellaan, ettei halunnut asiasta keskusteltavan enempää. Jonkin aikaa toiset miehet naureskelivat keskenään toverilleen, mutta kun keskustelun aihe vaihtui, Caer alkoi jälleen luovuttaa murjottavasta naamiostaan. Pian hän jo nauroikin ystäviensä seurassa.
Eydén katseli varsin kiinnostuneena miestä. Kun tilanne näytti rauhallisemmalta, nainen nousi ja pujotteli pöytien välistä miesten luokse. Hageth nousi oitis ja tarjosi hänelle tuolin.
”Mitä teet täällä? Onko tänään vapaapäiväsi?”
”On. Teitä ei varmaankaan haittaa, jos tulen seuraanne”, Eydén kysyi tarkastellen Caeria tiiviisti. Miehen ilme oli muuttunut jälleen luotaantyöntäväksi. Eydén oli kuitenkin päättänyt nähdä tämän kuoren alle – ihmiset kiinnostivat häntä, ja hän oli nuori ja utelias.
”Tämä herra tässä ei näytä kovinkaan viehtyneeltä ajatukseen”, nainen sanoi, liioiteltu loukkaantuneisuus äänessään. Mies saattoi nähdä naisen silmissä haastavuuden, taistelunhalun, eikä hän pitänyt kyseisestä huomiosta yhtään.
”En erityisesti, varsinkaan kun huomaan, että käytöksenne ei ole muuttunut entisestään.”
Eydénin ylpeät suupielet kääntyivät aavistuksen alaspäin, ja hän laski luomiaan luoden uhkaavan vaikutelman. Hänen pettymyksekseen Caer purskahti nauruun.
”Älä ota itseäsi noin vakavasti, lapsi”, hän virnisti. Tarpeen tulleen mies oli vetäissyt aseekseen naurun ja halveksunnan. Sen saattoi tulkita monella tavalla – ulkopuolinen ei näkisi että mies käyttäytyisi naista kohtaan oikeasti pilkaten, ja vain nainen tunnistaisi loukkauksen.
”En toki. Vaikuttaisi enemmän siltä, kuin sinä itse ottaisit kaiken liian vakavasti.” Nainen nousi, ja miehen sivuitse kävellessään hän pysähtyi kuiskaamaan tämän korvaan:
”Minä kyllä näen lävitsesi. Tutkisin mieluusti syvemmältäkin, jos olisin varma että sieltä löytyy jotakin miellyttävää.” Caer pyöräytti silmiään vastaukseksi.
Naisen mentyä Hageth istuutui. ”Hän on oikeasti kerrassaan kultainen. Hänellä vain on se oma tyyli.”
”Sinulla itselläsi taitaa olla poltetta häneen”, nauroi eräs miehistä. ”Älä kehu häntä Caerille enempää, tai muuten hän rakastuu tuohon naiseen.”
”Paskat minä häneen ikinä rakastun”, Caer murahti.
”Mistä lyödään vetoa?”
”Päättäkää te, voin turvallisin mielin suostua mihin vain.”
”No, keksitäänpä aluksi tällainen: jos rakastut tuohon naiseen, sinun pitää kurittaa häntä kunnes hän käyttäytyy kauniimmin”, Caerin vieressä istuva mies sanoi matalalla äänellä, niin että muihin pöytiin ei kuulunut. Jälleen kaikki tuon pöydän ympärillä nauroivat; he kyllä tiesivät millaisesta kurituksesta oli kyse.
”No, ei ole pelkoa että minun pitäisi alkaa kouluttamaan häntä, sillä en suostuisi siihen. Hän on halveksittava.”
”Minusta on oikeastaan upeaa, että naiset tietävät paikkansa, tiedättehän”, Hageth sanoi. Muut kääntyivät katsomaan häntä miettien, mitä olivatkaan kuulleet. Mitä Hagethin päässä oikein liikkui?
”Siis no… Onhan naisen paikka kuitenkin kotona”, mies yritti korjata sanomisiaan. Hetken aikaa häntä tuijotettiin, kunnes muutamat hyväksyvät nyökkäykset laukaisivat kummeksuvan ilmapiirin.
Eydénin vapaailta kului istuskellessa kapakassa, seurustellessa ystävien ja tuttujen kanssa, ja myös Wenmir oli tullut kapakkaan, lähinnä seuraksi. Hän ja Eydén olivat kuitenkin päättäneet, etteivät joisi. Sen sijaan heidän ystävänsä pyysivät Eydéniä hakemaan heille juotavaa, ja tämän odotellessa tiskillä tuoppien täyttöä, hän huomasi Caerin ja pari heidän joukkoonsa kuulunutta miestä vieressään.
”Hei”, nainen sanoi, ja miehet kääntyivät katsomaan. ”Joko ilmapiiri on keveämpi?”
”Jo vain”, kuului vastaus, ja Caeriin luotiin merkitseviä katseita joita säesti virnistely. Mies itse vain seisoa jurotti ja katseli varsin synkeänä naista.
”Ah, en tiennytkään että sinulla on ongelmia tuoda asiasi puheena esille”, Eydén sanoi. ”Mahdatkohan pystyä mihinkään muunlaiseen toimintaan…”
Oliko vaikutteena tuoppi jonka mies oli juonut, vai se että ystävät olivat vieressä katsomassa kun nainen hyppi silmille, oliko syynä yksinkertaisesti naisen sanat ja loukkaus, vai kenties jotakin muuta – sitä mies ei itsekään tiennyt. Eydén ei kuitenkaan ehtinyt jatkaa pilailuaan, kun hänet vetäistiin kädestä kabinettikäytävälle, joka oli tyhjänä. Caer painoi hänet vasten seinää ja toi synkät kasvonsa aivan lähelle naisen omia.
”Aukaise suusi vielä kerran minun kuulteni, lutka…”
Eydénin sydän hakkasi, mutta hänen mielensä tointui säikähdyksestä nopeammin kuin hänen kehonsa. Hän katseli miehen kasvoja, raotti huuliaan ja puhalsi sitten miehen kaulalle kevyen ilmavirran. Caer katsoi naista pitkään raivon täyttämillä silmillään, mutta käänsi sitten kasvojaan poispäin. Eydén tiesi tehneensä mieheen jonkinlaisen vaikutuksen.
Mies painoi naisen vielä tiukemmin vasten seinää, ja puristi tämän käsiä rystyset valkoisina. Hetken päästä Caer kuitenkin hellitti ja loi Eydéniin raivoisan katseen ennen kuin poistui takaisin salin puolelle. Nainen nojasi hetken seinään ja antoi hengityksensä tasaantua. Sitten hän henkäisi syvään varsin tyytyväisenä itseensä, ja lähti hakemaan oluttuoppeja jotka olivat jääneet tiskille.
Kun hän palasi takaisin pöytään, Wenmir nousi Eyráthin vierestä.
”Me olemme lähdössä. Tuletko?”
Eydén käänsi kasvojaan hiukan varjoon, ettei kiihtymyksen aiheuttama puna olisi paljastunut. ”Olen tulossa. Mennään.”

~*~*~

Seuraava päivä koitti tuulisena ja aurinkoisena. Eydén oli nukkunut yönsä huonosti; jossain vaiheessa yötä seinän toiselta puolelta oli kuulunut kolistelua ja muuta melua, kunnes nuori nainen oli hakannut seinää hyvin kärttyisästi. Tämän jälkeenkään hän ei ollut saanut unta, sillä jokin oli vaivannut hänen mieltään – mitä se oli, siitä neidolla ei ollut varmaa käsitystä vieläkään. Yhtäkaikki Eydén nyt nuokkui aamiaisensa ääressä eikä tuntunut ymmärtävän mitään siitä mitä hänelle sanottiin. Ainoat asiat mitkä hän varsin selkeästi pystyi ajattelemaan, oli väsymys ja se että veli oli yhtäkkiä hirveän ärsyttävä. Nainen sulki korvansa tämän lätinältä, mutta havahtui hieman Wenmirin istuessa hänen viereensä.
”Eydén, sinä nukahdat siihen pian. Jos olet väsynyt, niin sinun kannattaa juoda paljon vettä”, tämä neuvoi, ja madalsi sitten ääntään. ”Minä olin ajatellut että auttaisit tänään siivoamisessa, mutta tehdäänkin niin että otat yhden leilin täyteen vettä ja lähdet ulos virkistymään. Voin siivota tänään niin paljon kuin kerkeän, huomenna teemme sen yhdessä.”
Eydén hymyili hiukan ja näytti tietämättään kovin suloiselta ja viattomalta neidolta – vähän väsyneeltä vain. Wenmir naurahti.
”Menen illemmalla käymään erään ystäväni luona. Jos tahdot, voit tulla mukaan.”
”En minä. En tahdo häiritä teitä. Ja luulen, että olen tänään kärttyisempi kuin pitkään aikaan, joten ehkä minun on parasta pysytellä erossa ihmisistä jonkin aikaa.” Tosiasiassa Eydén ei olisi varmaankaan ollut noin huomaavainen muita ihmisiä kohtaan, mutta hän halusi ennemmin olla tänään omassa rauhassaan. Ruoho oli rinteiden alapuolella varsin pehmeää, joten sinne voisi heittäytyä nukkumaan. Ainakaan kukaan ei kolistelisi tai metelöisi kovaan ääneen aivan hänen korvansa vieressä.
Pian Edorasin itäportista käveli ulos nuori nainen mukanaan nahkaleili. Kaupunki oli täynnä kuhinaa, paitsi muurien sisäpuolella myös niiden ulkopuolella oli ihmisiä jotka joko puuhasivat jotakin tärkeää tai vain nauttivat päivästä, kuten Eydén. Tulossa olivat markkinat ja hiukan niiden jälkeen sadonkorjuujuhla, joka olisi riemukkaana juhlana viljan korjaamisen päättymiselle. Edelliskesä oli mennyt maassa Sodan aikana sattuneiden vahinkojen korjaamiseen; vielä nytkin oli korjaustöitä meneillään eri puolilla Rohanin maata. Muutamien viikkojen päästä Edorasin kaupunki olisi kuitenkin tulvillaan juhlivia ihmisiä. Jokainen kapakka olisi täynnä ja ihmisiä jouduttaisiin majoittamaan muuallekin kuin majataloihin. Siinä oli hyvät puolensa, mutta myös huonot. Eydén ei kestäisi jos joutuisi majoittamaan huoneeseensa jonkun vanhan kurpan. Tai liudan lapsia.
Nainen pisti pitkäkseen tuoksuvaan ruohikkoon. Tuuli leikitteli muutamilla karanneilla suortuvilla, jotka pyyhkivät Eydénin kasvoja. Kun hän sulki silmänsä, luomien takana näkyi pelkkää säkenöivää oranssia auringon lämmittäessä kasvoja. Mukava unentunne otti jälleen valtaa naisesta, mutta hän havahtui kun varjo kulki hänen ohitseen. Avatessaan silmänsä hän näki miehen, joka talutti tummanruskeaa oria. Hevonen heitti päätään lähes koko ajan kulkiessaan. Eydén kohottautui parempaan asentoon tukien itseään kyynärpäihinsä.
Kun mies oli taluttanut hevosen syrjemmällä olevalle tasanteelle rinteessä, hän kiinnitti eläimen juoksutusliinaan ja maiskautti suutaan. Ori heitti jälleen päätään ja tanssahteli paikallaan levottomana; sitten se pyörähti ja mies joutui heilauttamaan liinaa, ettei eläin olisi sotkeutunut siihen. Hän kohotti raippaa ja maiskautti, jolloin ori laski päänsä alas ja pinkaisi kiitolaukkaan kouluttajansa ympäri. Se ravisteli ja hypähteli kuin saadakseen liinan irti. Mies piteli liinaa lujasti mutta tyynenrauhallisesti, katsellen kuinka ori teki pukkeja ja nousi kahdelle jalalle. Kun hevonen vihdoin pysähtyi puuskuttaen, mies lähestyi sitä viistosti – hän ei kuitenkaan päässyt kovin lähelle kun eläin nousi pystyyn, kiljaisi ja sohi etujaloillaan.
Jälleen mies meni takaisin keskelle ja hevonen ravasi levottomana tämän ympäri. Jonkin ajan kuluttua se jo kiilteli hiestä, ja pysähtyi katsellen kouluttajaansa epäluuloisesti. Mies lähestyi hevosta, mutta ori hypähti taaksepäin vinkaisten hiukan. Näin se teki muutaman kerran, kunnes antoi miehen koskettaa itseään, vaikka pitikin korviaan luimussa ja päätään korkealla. Vähitellen se kuitenkin rentoutui vilkuillen miestä; hymyillen Eydén pani merkille miten hevonen alkoi roikottaa päätään ja kuolata. Miehen sormet rapsuttivat eläimen säkää ja silittivät sen suuria lapoja, varoen lähestymästä päätä ja kaulaa.
Yhtäkkiä ori nosti päätään hiukan ja toi turpansa lähelle miehen kättä. Suuret sieraimet haistelivat sitä huolellisesti ja huulten herkkä tunto kosketti työn kovettamia sormia. Mies puhui hevoselle ja siveli varovasti sen turpaa. Toisella kädellään hän nosti päitsiä joihin oli kiinnitetty orikuolain, ja taitavasti hän pujotti nahkanauhan hevosen niskan ylle – koskettamasta silti niskaa tai korvia kädellään. Eydén tiesi mitä kouluttaja tekisi seuraavaksi, vaikkei tarkasti nähnytkään: mies pujotti toisen peukalonsa varovasti oriin hammaslomaan ja näin hevonen avasi hetken päästä suunsa. Kuolaimen yläosa sujahti hevosen suuhun ja myös hihna pudotettiin niskaan ja kiristettiin posken vierestä. Mies kehui eläintä ja talutti sitä ympäri syntynyttä uraa muutaman kierroksen ajan.
Eydéniä hymyilytti. Vaikka hän oli kasvanut tässä maassa koko ikänsä, ja näin siis nähnyt monta kertaa kuinka hevosta koulutetaan, aina tuon villin eläimen luottamus ihmiseen sai sydämessä läikähtämään jotakin lämmintä. Hänen veljellään oli toki hevonen, ja upea se olikin; mutta se oli säyseä ja tottelevainen sillä se oli huolella koulutettu. Nainen muisti yhä, miten veli oli luvannut ostaa pikkusiskolleen vielä joskus oman hevosen, ja hän muisti myös oman vastauksensa: hän ei haluaisi hevosta, ellei saisi kouluttaa sitä itse. Nyt tuo kuulosti varsin uhkarohkealta, kun hän katseli nuoren oriin levotonta käyntiä ja alituista tasapainoilua luottamuksen askelmilla.
Mies talutti hevosta nyt ylös polkua, puhellen sille yhä. Eydén katseli miestä kiinteästi tämän lähestyessä.
”Olet taitava, Caer”, nainen sanoi tunnistaessaan tulijan. ”Äskeinen oli upeaa katsella.”
Caer loi naiseen synkän katseen, mutta päätti sitten hymyillä hiukan. Hän näytti vaatimattomalta.
”Ihan totta”, Eydén sanoi reippaammin. ”Et taida olla ensimmäistä kertaa kouluttamassa?”
”En, mutten ole kouluttanut samanlaista oria aikaisemmin.”
”Se on kaunis.”
Mies tuhahti naisen lausahdukselle.
”Muttet sinäkään ole hullumman näköinen”, nainen lisäsi hätkähtämättä. ”Pyyhkisit vain sen alituisen pahantuulisuuden pois kasvoiltasi, niin olisit varsinaista silmänruokaa.”
”Siivoa suutasi”, Caer mutisi mutta katseli hämillään poispäin. Ei tuo ollut naisille tyypillinen tapa puhua.
”Ei kohteliaisuuksia oteta tuolla tavoin vastaan”, Eydén sanoi toruvasti. Hetken päästä hän jatkoi:
”Minä taidan olla aika rasittava.”
”Rehellisesti sanottuna olet sitä aika usein.”
”Minun oli tarkoitus olla aikuisempi.”
”Pitkä matka kuljettavana siinä tapauksessa”, Caer hymähti.
”Toisaalta, ehkä sinun on entistäkin helpompi vihata minua jos käyttäydyn lapsellisesti.”
”Ei oikeastaan, silloin voin vain sääliä sinua.”
”Entä jos olisin aikuisempi? Eikö minua olisi vaikeampi jättää huomiotta?”
”En osaa sanoa.”
Mies maiskautti hevoselle hiljaa, ja lähti taluttamaan levotonta oria takaisin kaupunkiin. Eydén otti leilinsä ja laahusti samoja jälkiä, potkiskellen muutamia irtokiviä edellään.
Jollakin kummallisella tavalla hän oli pettynyt itseensä.
Eärenya
Örkki
Viestit: 19
Liittynyt: Su Maalis 05, 2006 12:20 pm
Paikkakunta: meri

Viesti Kirjoittaja Eärenya »

Totean itseni jälleen huolimattomaksi, löysin tämän vasta äsken.

Mutta: Ihastuin tähänkin saman tien, Eydén muistuttaa jotenkin minua, osaan nimittäin olla hyvinkin ärsyttävä ja villi, enkä jaksa välittää miespuolen edustajista(ai niin vai?) :mrgreen:
Caer on melko arvoituksellinen, pidän sellaisista hahmoista, on aina ilo saada tietää heistä lisää... :wink:
Nyt vain sitten jatkoa odottelemaan, kiinnostavaa nähdä miten tämä tästä kehittyy...
Nightfall
Örkki
Viestit: 192
Liittynyt: Ti Maalis 07, 2006 5:38 pm

Viesti Kirjoittaja Nightfall »

Vitsit, aivan upea luku :D Caer on jotenkin... hmm... Minä pidän siitä tosi paljon, ja kuitenkin se on hieman ärsyttävä. Ristiriitainen kuvaus? kyllä :lol:

Tuo lopun keskustelu oli kyllä aivan mahti. Pidin tuosta Éydenin "entä jos.." -kyselystä. Muutenkin tosi kiinnostava hahmo. :)

Kyllä sinä kirjoittaa ainakin osaat. Se on jo huomattu :D Jatkoa siis odottelen.
In this world where feelings are only a hiderance
Shoot and kill me !
Who is using the scale ?
Who is using the abacus ?
Who is playing the Hamelin flute ?
Who is the boy who cried wolf ?
Rather than caring about these things right now, i love you
Piratesse
Vitam Piratae Aligo
Viestit: 781
Liittynyt: Su Marras 06, 2005 11:26 pm
Paikkakunta: Shin-Ra HQ

Viesti Kirjoittaja Piratesse »

Voi, miten sokeriset kiitokset. :P hih.

Ookei, täältä pesee sitten palautetta. Kokonaisuudessaan pidin kyllä kovasti, mutta:

”Tapasin hänet edellispäivänä. Olen kuulemma liian epähygieeninen, hänen mukaansa en osaa pyyhkiä itse hikeä otsaltani”

Epähygieeninen? Tuo pompahti kyllä niin nykyaikaisena sanana silmille, että vähän tökähti.

Muuten tuo miesten kapakkakeskustelu piti lukea moneen kertaan läpi. Se ei meinannut aueta minulle lainkaan. Siis kenestä puhutaan ja mitä mieltä kukin mistäkin oli. Ja Hagethin jälkimmäiset huomiot naisista meni vähän ohi myös. Tai luulen tajuavani, mutta sitten en kuitenkaan. öh, nyt menee pää lopullisesti sekaisin.

Minä pidän Caerista tosi paljon (minulla on joku kumma viehätys synkisteleviin mörrimöykkyihin). En yhtään ihmettele, että sillä menee hermot Eydéniin. Hitsin rasittava tyttö, vaikkakin se yrittää kovasti olla aikuinen. (voi kamala, tulipas ahdistavat muistot itsestä sen ikäisenä...)

Tuo jälkimmäinen osuus olikin sitten ihan mannaa. Sinä olet tainnut olla hevosten kanssa tekemisissä itse? Se ainakin tuntuu tekstisi perusteella siltä. Tuntui niin aidolta tuo koulutuskohtaus.

”Minun oli tarkoitus olla aikuisempi.”
”Pitkä matka kuljettavana siinä tapauksessa”, Caer hymähti.


Oi oi oi, Hieno kohta. Todella hyvä ja toimiva sananvaihto. Näkee, että Caer on aikuinen, tasapainoinen mies ja Eydén vasta hakee omaa itseään ja paikkaansa.
Vuoden tulokas 2006/ Vuoden Originaalikirjoittaja 2007/2008
Elenya
Örkki
Viestit: 180
Liittynyt: Pe Tammi 13, 2006 6:32 pm

Viesti Kirjoittaja Elenya »

Eärenya, sitten meissä on samoja puolia ^^ Minäkin olen hyvin ärsyttävä ihminen ja heittäydyn välillä kakaraksi. (Tänäänkin roikuin parhaassa ystävässäni ja kitisin, kun hänellä oli vielä koulua ja minä pääsin kotiin. Ihme kun hän ei repinyt hiuksiaan päästänsä... Tai minun päästäni.) Ja kiitos kommentista ^^

Nightfall, kiitos! Se on vähän hutaistu, kun minulla meni energiat (*köh* energianlähde sammui... *köh*) sen hevosen kouluttamiseen. Tai siis.

*reps* Voi pyllyreikä ja aprillipäivä. Ahhaha. Epähygieeninen... *takoo päätään näppikseen* Huh, olisi sittenkin pitänyt luetuttaa tämä sinulla, Piratesse ^^ Ja juu, minä jälkeenpäin mietin sitä kohtaa ja aijai, kun on sekavaa. Mutta ehkä se nyt on tuossa noin niin minä korjaan sen Wordiin. (Olen laiska..) Kiitos että huomautit. *halitus*
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

Vaikka Caer on aika ärsyttävä välillä ja kilon sitruunoita syöny, niin silti pidän kyseisestä henkilöstä...Caerissa vain on sitä jotain :D Ääh, kunnollista palautetta nyt ei tule mieleen...siis eihän tuossa ollu mitään vikaa...paitsi se epähygieeninen vähän tuntu oudolta, mutta ei siitä sen enempää...ja jatkoa :)
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Annatar
Puolituinen
Viestit: 389
Liittynyt: Pe Marras 04, 2005 4:09 pm
Paikkakunta: Rohanin ruohotasangot

Viesti Kirjoittaja Annatar »

Kapakkakeskustelu tuntui kieltämättä vähän epäselvältä. Tämä tuntui ajoittain hiukan siltä kuin se olisi kirjoitettu nopeasti tai väsyneenä -alussahan sanoitkin että ajatus tökki hiukan kirjoittaessa. (Ja minulla muuten tökkii ajatus nyt, pahasti :wink: ) Mutta muuten kyllä tykkäsin tästä.

Éydenillä on tosiaan oppimista vielä... Aikuisten miesten kanssa leikitellessä nuorelle ja naiiville käy helposti huonosti. Mutta kiva nähdä, miten Caer tulee sitä koulimaan :wink: Tuollaiset vedonlyönnit ovat hmm, mielenkiintoisia ^^

Tuosta hevosen kouluttamiskohdasta pidin kovasti. Lopun sananvaihdosta melkein jollakin tasolla yllätyin ^^ Suora veto neidolta, vaikka varsin suorapuheiselta se vaikuttaa muutenkin. Mutta tykkäsin kovasti siitäkin. Paitsi että siinä tuli esiin Éydenin nuoruus vs. Caerin suurempi elämänkokemus, siitä tuli mieleen jotakin muutakin... En vaan enää muista, mitä :lol:
Vuoden Draamaficcaaja 2007

Kauniin avan taiteili julietik.

Ruoskatarin (okei, Ruoskattaren ;)) kautta Annatariksi jälleen.
Vastaa Viestiin