KLK - Suuri virta & Saattue hajoaa

Täällä kaikki legendaariset ja vielä legendaarisemmat topicit, joita ei haluta tappaa.
Vastaa Viestiin
Newra
Hassu pieni otus
Viestit: 1347
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 9:31 pm
Viesti:

KLK - Suuri virta & Saattue hajoaa

Viesti Kirjoittaja Newra »

Yhdeksän ja kymmenen, SR:n loppu. (mutta nyt päästään ajojahtiin, hurraa!)

Tähän alkuun pitää todeta että vau, Sormuksen ritarit loppui. Nopeastipa ollaan luettu o__O

Lothlórienissa viivyttely. Huokaus. Jos Saattuella on niin hoppu, niin miksi ne vanuvat Lórienissa niin kauan? Ei tajua. Okei, aika kulkee siellä erilailla ja Galadriel on ihana ja puut on kivoja (ja haltiat ne vasta kivoja ovatkin!), mutta gah. Se on aina häirinnyt minua.

Minulle oli valtava helpotus, että Boromir lopuksi selvisi hulluudestaan - sääli vain, ettei Frodo kuullut tämän huutoja. Nyt sille jäi paha kuva kauniiista Boromirista.

Aragornin "Haa, olen kuningas!" -kohta oli (jälleen kerran toistan itseäni) hieno. Olen ihastunut näihin kohtiin, kun Aragorn väläyttelee todellista nahkaansa. (eiei, siinä luki ensin vilauttelee. Jostan syystä vaihdoin sen)

Minä en jotenkin alunalkujaan kamalasti pitänyt Samista, mutta se on kyllä niin kiva, että täytyy harkita uudelleen. Kun niine puheineen "Asia on selvä kuin pläkki, mutta Sam Gamgin ei pyhitä juuri nyt aukoa päätään." (pyhitä? Olipa oudosti sanottu. Miten olisi parane?) ja "Anteeksi vaan. Te ette taida nyt ollenkaan ymmärtää minun isäntääni. -- Hänelle meinaan, anteeksi vaan, herra Boromir."
Kauan eläköön Sam! \o/

Ja loppu on niin aww ^__^ Leffassa on (muistaakseni) ihana kohta;
"I'm going to Mordor alone."
"Of course you are. And I'm coming with you."

*awwihkutustavii^___^*

(se on tämä helle, helle)

Ah, mutta nyt tuo valkoinen koira, joka näyttää nallelta ja luulee olevansa lammas, tökkii minua kuonollaan niin kovasti että täytyy omistautua sen silittämiselle. Olkaa hyvät. Ja Kahta Tornia kohti! *torvisoittokunta* Let's hunt some orc! ("Yes! Haha!")

(tulipas monta sulkua taas)
Ja hän otti Frodon käden omaansa ja lähti Cerin Amrothin kukkulalta eikä milloinkaan enää elävänä palannut sinne.

Runoilija 05 Valvoja 06 Loftisficcaaja 07 08


långsamt genom rummen går hon ut

Avatar
Elvédan
Samooja
Viestit: 549
Liittynyt: Ma Tammi 19, 2004 11:15 am
Paikkakunta: Grey Havens my destiny

Viesti Kirjoittaja Elvédan »

Juuh. *naureskelee yhä Newran viestille*

Hmmhmm. Minä en muuten koskaan ole oikeastaan ajatellut Lórienissa vanumista, nyt kun mainitsit niin... Totta. Mutta eiköhän se ole vain sitä, että Ara yrittää kovasti päättää, lähteäkö Mordoriin vai Minas Tirithiin - velvollisuudentunto Frodoa kohtaan ja oma halu nähdä Minas Tirith repivät häntä kahtaalle. Sen takia hän ei edes halua kiirehtiä, vaikka tietääkin että pitäisi. (Aragornhan pitkälle määrää Saattueen vauhdin tässä vaiheessa.) Näin minä olen sen nähnyt.

Mutta. Suuri Virta -luvun alussa mainitaan Ruskeat Maat ja niiden hävitystila, josta Aragornkaan ei tiedä mitään. Onkos tästä missään mainittu enempää, vai jättikö Tolkien tämän(kin) kysymyksen täysin avoimeksi? Olen miettinyt tätä jo pitkään.

Sitten tulevat nämä Samin ja Frodon sekä Aragornin ja Frodon Klonkku-keskustelut. Se tunnelma! Oi, minä rakastan noiden keskustelujen tunnelmaa. Yön pimeydessä, Klonkku hiiviskelee lähistöllä, kyseiset henkilöt voivat tavallaan aistia sen... Huh. Vau.

Pieni lainaus englanniksi vain siksi, että pidän siitä kohdasta niin paljon: 'Yrch!' said Legolas, falling into his own tongue. Ah. Kirjan Legolas on ihana.

Argonath! Voi, se vasta olisikin nähtävyys, jonka haluaisin nähdä. Aragornin muutos on myös varsin kiehtovaa, vaikka yhä edelleenkin pidän enemmän salaperäisestä samoojasta kuin kuninkaallisesta Elessarista. Mutta ne Aragornin itsekseen mutisevat pohdiskelut ovat mielenkiintoisia ja varsinkin lause "Mutta minne menen minä nyt?" (englanniksi 'But whither now shall I go?') todella pysäyttää. Taas näitä kohtia, jolloin kylmät väreet hiipivät pitkin selkärankaa...

Oletteko muuten huomanneet, että ysiluku loppuu varsin dramaattisesti: Tehtävän viimeinen vaihe oli heidän edessään." Tehtävän viimeiseen vaiheeseen vain menee kaksi kirjaa... *naur*

Kymppiluvusta piti sanomani vain kaksi asiaa. Ensinnäkin Sam. Voi että, en minä ole muistanut, että Sam oli näin mahtava tyyppi! Ih. Nopeasti kohoamassa lempparihahmolistalleni. Samissa on jotain tuttua ja turvallista - hän on kiinnostava.

Toinen olikin Boromir. Tiedättekö, tämän luvun Boromirista minä todellakin tykkään! Hän on vakuuttava ja vaikuttava, hyvän puheen pitää Frodolle. Enpä olisi niinkään varma, että olisin itse pystynyt vastustamaan häntä...

Mutta kylläpäs FotR meni nopeasti! Nyt päästäänkin minun lemppariini, kolmanteen kirjaan. (Rohan! *pomppii innosta*)
Vuoden 2006 ja 2007 Runoilija sekä 2008 Legolas, kiitos!

"Elrond passes Over Sea. The end of his sons, Elladan and Elrohir, is not told: they delay their choice and remain for a while."
~The Letters of J.R.R. Tolkien

Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Ööh, onpas täällä hiljaista. Mitähän minä keksisin sanoa näistä luvuista? Siitä on jo pieni ikuisuus kun luin nämä...

Yhdeksännestä luvusta naureskelen tuolle Legolaksen "Yrch!" huudahdukselle, koska siitä tuli mieleen The Stupid Ring Parodyssa ollut kohta:
Legolas: Yrch!
Gimli: Gesundheit!
Legolas: No, no! Orcs!
Gimli: Oh. Why didn't you say so?

(Saksan kieltä tuntemattomille tiedoksi että gesundheit tarkoittaa "terveydeksi".)

Ja sitten on tietysti tämä elämää suurempi kysymys Legolaksen hiusten väristä: Hänen tummaa päätään kruunasivat taustana kohoavan taivaan mustissa lammikoissa kimaltelevat tähdet. Elikkäs olisiko tuota nyt sitten pidettävä todisteena siitä, että Legolaksen hiukset ovat tummat? Minusta ei välttämättä, pimeässä voi varmaan vaaleahiuksisenkin pää näyttää tummalta, vai voiko?

Paras kohta tässä luvussa oli kyllä tuo Argonathin ohitus. "Kauan olen halannut nähdä muinaisten esi-isieni Isildurin ja Anárionin muotokuvat. Heidän varjossaan Elessar, Haltiakivi Arathornin poika, Valandilin huonetta, Isildurin pojan, Elendilin perijä ei pelkää mitään!" 8)

No kymppiluvun parasta antia oli luonnollisesti tuo Boromirin puhe ja se yritys ottaa Sormus. Pidän erityisesti siitä miten BBC:n radiokuunnelmassa Boromir ärjyi nuo vuorosanat. "Miserable trickster! Let me get my hands on you! Curse you and all halflings to death and darkness!" Se oli todella mielipuolista. :P Mutta pidin myös kovasti siitä, kun Boromir palaa masentuneena takaisin muiden luo ja Sam saa hepulin. Ja se yleinen kaaos: Hullu paniikki tuntui äkkiä vallanneen saattueen. :o

Itse en ole syystä tai toisesta koskaan oikein välittänyt tuosta 3. kirjasta, mutta olen onneksi tällä hetkellä menossa jo 4. kirjan alussa. Kommentoin sitä mukaa, miten täällä edetään, jos vain ikinä keksin mitään sanottavaa.
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010

Jester
Jeesus
Viestit: 857
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 10:36 am
Paikkakunta: Valtaistuimen juurella
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Jester »

Suuri virta tuntui syystä tai toisesta todella hienolta luvulta: maantieteelliset seikat eivät pitkästyttäneet alkuunkaan, siellä oli rakentavaa Klonkku-keskustelua ja ah. ^^ Itseänikin on tosin kummastuttanut tuo Lórienissa taivastelu - kun on ensin ravitettu pää kolmantena jalkana, tuntuu ihan hullulta unohtua yhteen paikkaan kuukauden päiviksi. Mutta ehkä meidän sitten on vaan kompattava Newin tarjoamaa selitystä Galadrielin ja puiden ihanuudesta. x)

Muttamutta. Sam on melkoisen ihku näissä luvuissa, kun taas Boromirista tosiaan sitten tehtiin kerralla se Frodo-paran perään turhankin näkyvästi kuolaava villimies. Hulluudesta selviytyminen tosin nosti pisteitä taas hieman takaisin - "ai joo, se olikin vaan se sormus taas"... Hoo, ja Frodon ja Silmän kohtaaminen on hieno kohtaus, vaikka sitä seuraava ääneen miettiminen ei tunnu mitenkään hirveän luontevalta. ^^'

Aragornin kuninkuusvälähdys/-vilautus taas ei jostain syystä vaikuttanut minua suuremmin. Sympatiaa Konkarimme kyllä sai osakseen viimeistään siinä vaiheessa, kun hänen uljas Saattueensa säntää "hulluuden tai paniikin" ajamana joenvarren pusikoihin kiljuen Frodoa. x)
Elikkäs olisiko tuota nyt sitten pidettävä todisteena siitä, että Legolaksen hiukset ovat tummat? Minusta ei välttämättä, pimeässä voi varmaan vaaleahiuksisenkin pää näyttää tummalta, vai voiko?
Kyllä voi, valitettavasti, ja tämähän taisi olla koko kirjan ainoa tai toinen kahdesta viittauksensukuisesta haltiamme tukanväriin? ^^' Ärh, Tolkien should really sort out his priorities, tottakai me haluttaisiin tietää tämä tuhansia ihmisiä jo kymmeniä vuosia vaivannut yksityiskohta. Kun jopa Samin silmienväri on sentään vaivauduttu mainitsemaan ainakin kahdesti so far... *mutinmutin*

Mutta näin, örkkijahtiin sitten seuraavaksi. ^^
And then we'll do it doggy style so we can both watch X-Files

Vuoden Frodo

Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Unohdin mainita tuosta Lórienissa "viivyttelystä". Minusta kirjassa sanotaan aika selvästi, etteivät he huomanneet viipyvänsä siellä niin pitkään. He kuvittelivat olleensa siellä vain muutamia päiviä, ja huomasivat vasta pois tultuaan, että aikaa olikin vierähtänyt kokonainen kuukausi. Aragorn tarjoaa selityksen: Aika kiisi nopeasti ohitsemme siellä niin kuin se kiitää haltioidenkin ohi.

Koska haltiat ovat kuolemattomia, ihmisten aika on heille merkityksetöntä, se siis kiitää ohi nopeasti, yksi ihmisten päivä on heille pelkkä silmänräpäys (vähän liioiteltuna). Mutta Lórienissa aika kulkee haltioille juuri sopivaa tahtia, kun taas ihmisten näkökulmasta aika on siellä ikään kuin pysähtynyt, tosin astuessaan Lórieniin ihmisetkin (ja hobitit ja kääpiöt) alkavat nähtävästi kokea ajan kuten haltiat. Legolas valaisee tarkemmin tuota haltioiden aikakäsitystä: Haltioiden mielestä maailma liikkuu, ja se liikkuu sekä hyvin nopeasti että hyvin hitaasti. Nopeasti, sillä he itse muuttuvat vähän ja kaikki muu kiitää heidän ohitseen: se on heidän murheensa. Hitaasti, koska he eivät laske vuosien virtaa, eivät ainakaan itseään varten. Ohikiitävät vuodenajat ovat kuin aina toistuvia väreitä pitkän pitkässä joessa.

Näitä juttuja olen joskus yrittänyt pohtia, kun olen miettinyt millaista olisi olla haltia. Mutta vaikeaa se on...
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010

Lille
Samooja
Viestit: 466
Liittynyt: Ti Touko 02, 2006 4:39 pm
Paikkakunta: Turggune
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Lille »

(ilmoittelen tässä nyt että olen kyllä lukenut, mutta koska oma koneeni on minulta riistetty, en ole päässyt tänne kommentoimaan ja nyt ei ole aikaa :/. muokkaan tätä kunhan kerkiän ^^)

Aika kuluu enkä minä kommentoi vaikka ollaan jo Rohanissa ja ties missä :shock:.
Joka tapauksessa, aika lailla samaa kommenttia kuin muiltakin. Aragorn on vain joku niin hieno hahmo ettei tosikaan, Sam on ihanuus ja... Toki haltioita & Klonkkua unohtamatta<3.
Viimeksi muokannut Lille, La Elo 05, 2006 1:13 pm. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Lopeta totuuden etsiminen ja asetu aloillesi hyvään fantasiaan.

Lynxia
Warheart
Viestit: 710
Liittynyt: La Helmi 19, 2005 12:34 pm
Paikkakunta: City of Angels
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Lynxia »

Kyllä, minäkin olen täällä ja lukenut olen, mutta en sitten ole keksinyt kirjoittaa tänne mitään... :roll:

Kyllä, on nopeasti luettu, mutta hei, Rohan odottaa meitä! :D
Minulla on aina ollut hirveän haikea olo, kun tätä luin, jotenkin se on vain niin...kaunis? Galadriel ja haltiat, ah, ihania (yritän tässä nyt hylätä kaikki elokuvien antamat mielikuvat) ja kauniita. Sam pääsee kyllä oikeuksiinsa tässä, tykkään siitä hobitista <3

Boromir...hrr...en ole koskaan pitänyt hänestä juurikaan.

Aragornista taas pidän aina vain enemmän. Tai no, tämän kappaleen Aragorn on niitä Aragorneja, joista pidän. Erityisesti hänen lauseensa 'But whither now shall I go?' teki hänestä, jos ei ennen ollut, niin ainakin hyvin inhimillisen.

Kiitos ja anteeksi pointiton viestini^^
We're all just dancers of the Devil's dance floor

Vuoden 2007 Gandalf (:

Noradriel
Yksinäinen susi
Viestit: 1134
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 8:53 am
Paikkakunta: Lothlórien

Viesti Kirjoittaja Noradriel »

Venematkallahan Saattue näkee niitä mustia joutsenia. Se on minulle jäänyt tuosta luvusta (Suuri virta) mieleen.

Minä en saa kuitenkaan mitään järkevää. Jatkan suoraan örkkijahtiin. ^^ (Vihdoin olen saamassa kiinni.)
Let me forget all of the hate, all of the sadness.

Pervoin -05
HP- ficcaaja -06
Aragorn 2009

Vastaa Viestiin