Mandosin Kirous, PG-13

Draamaa, angstia ja vakavia aiheita.

Valvojat: Likimeya, Andune

Ar-Feiniel
Örkki
Viestit: 7
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2004 8:56 pm

Mandosin Kirous, PG-13

Viesti Kirjoittaja Ar-Feiniel »

Title: Mandosin Kirous
Author: Ar-Feiniel
Rating: PG-13, saattaa vielä nousta
Genre: Drama/Romance
Pairing: Aredhel/???, ette saa tietää vielä!
Disclaimer: Tolkien-sedän hahmoja en ma omistaa voi.

A/N: Älkää tuomitko. Eka ficci minkä uskallan julkasta. En jaksanut niin vahvasti sitten kuvailla tota juttuu..

*************


Lapset leikkivät iloisesti vihreällä nurmella taivas kattonaan ja vuoret turvanaan. Minä en voi iloita. Rakkauteni vihaa minua, olen tehnyt asian jota nyt kadun, mutta silti tunnen pahuuden kasvavan sisälläni. Se asia tulee tapahtumaan hyvin pian. Muistan isäni sanat. Muistan sanat mitä hän sanoi, ennen kuin hänet heitettiin alas kuolemaansa, Caragdûrin vuorelta.
"Sinä siis hylkäät isäsi ja isäsi suvun, katala poika! Täällä olet pettyvä kaikissa toiveissasi, ja täällä olet kuoleva saman kuoleman kuin minä."
Muistan tuskan joka riudutti sydäntäni, kun katsoin äitini tekevän kuolemaa. Muistan vihan isääni kohtaan, kun näin äitini juoksevan eteeni ja kaatuvan syliini keihäs olkapäässään. Muistan miten hän anoi veljeltään isälleni armoa, ennen kuin vajosi pimeyteen. En voi koskaan unohtaa.
Kävelen äitini haudalle. Katson muistomerkkiä joka kuvastaa äitiäni. Siinä lukee:

Aredhel Ar-Feiniel
Noldorin Valkea Impi
Gondolinin Valkea Neito
Fingolfinin Tytär

Kyynel valuu pitkin poskeani. En voi antaa ikinä anteeksi. Muistelen miten hän kertoi minulle tarinoita suvustaan ja Gondolinista jossa nyt asun, mutta en enään pian. Muistan miten hän kertoi Turgonista, hänen veljestään ja siitä, ettei hänellä ollut muuta perijää, kuin vain tyttärensä Idril Celebrindal, jota rakastan. Pian Idril olisi minun.
Kuulen miten lapset itkevät ja naiset vievät heitä kohti salaista uloskäyntiä. Melkorin joukot ovat hyökänneet valtakuntaan, mitä ei ikinä pitänyt löytää. Mutta se löydettiin. Kidutuksen arvet ovat jääneet selkääni. Muistan Melkorin selvänä.
Nainen juoksee luokseni. Hän kantaa lasta. Meidän lastamme. Haluan saada tyttäreni pois täältä kuolemasta ja lähden johdattamaan naista kohti salaista tietä. Miehet juoksevat ohitsemme taistelemaan. Johdatan naisen ja tyttäreni vuorten ulkopuolelle ja käsken seurata muita. Siten he pääsevät turvaan. Nainen itkee ja rukoilee minua lähtemään kanssaan pakoon. Katson pientä lasta hänen sylissään. Suutelen lasta otsalle ja sanon naiselle, "Yksi pyyntö minulla vain on. Toivoisin tyttäremme nimeksi äitini nimeä." Nainen katsoo minua silmiin ja nyökkää. Suutelen häntä viimeisen kerran ja lähden kohti Gondolinia. Tunnen naisen katseen selässäni. Käännyn ympäri ja käsken häntä lähtemään. Juoksen vuoren juurelle, enkä enään välitä naisesta. Toivon vain, että tyttäreni selviää. Astun sisään salatusta portista ja tietämättäni astun kuolemaani.

***********

A/N2: Joo, tais olla vähän sekava :oops: Kertokaa silti mielipiteenne. Tou oli sellainen alku. Mutta oikea tarina alkaa vasta tämän jälkeen. Käytin muuten hieman otteita Silmarillionista. Ne jotka ovat lukeneet Silmarillionin, voivat ymmärtää enemmän.
Tricardon
Pehmomato
Viestit: 489
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 11:46 am
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Tricardon »

Kaunis ensimmäiseksi ficiksi ja muutenkin. Hyvin kuvailtu ainakin minun ficceihini verrattuna. Hyvin käytetty Silmarillionin tekstejä.
[i:7e0c8c9a3b]Aika kulkee, kellot laukkaa
monta raukkaa, hauta haukkaa
Ennen iltaa, siis kulje siltaa
mut varo murhamiesten kiltaa
Varo liittymästä heihin
jotka usko eivät enää mihinkään[/i:7e0c8c9a3b]

CMX / Melankolia
Celebaelin
Puolituinen
Viestit: 275
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2004 8:45 pm

Viesti Kirjoittaja Celebaelin »

Yeah, tää oli hyvä. Silmarillionin tarinat on kiinnostavia ja tämä kohta oli kivasti herätetty eloon. Minusta nimittäin Silmarillion on välillä aika kuollut. *rykii*
All you need is love...
Ar-Feiniel
Örkki
Viestit: 7
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2004 8:56 pm

Viesti Kirjoittaja Ar-Feiniel »

Oh, olen niin liikuttunut saamastani palautteesta. Joo, onhan se Silmarillion välillä aika kuollut, mutta tarinat on todella kiinnostavia.
Köh. Olen kirjoittanut jatkoa, mutta jämähdin yhteen kohtaan enkä ole vieläkään päässyt eteenpäin. Köh. Sitäpaitsi, tälläkin hetkellä minua vaivaa hirmuinen päänsärky *.*

Across the sea
A pale moon rises
The ships have come
To carry you home

And all will turn to silver glass
A light on the water
Grey ships pass
Into the West
Ar-Feiniel
Örkki
Viestit: 7
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2004 8:56 pm

Viesti Kirjoittaja Ar-Feiniel »

Title: Mandosin Kirous
Disclaimer: Aredhel. Ei muuta.

A/N: Nyt sitä jatkoa sitten tuli. Pahoittelen suuresti sitä, miten lyhyt tämä luku on, mutta minkäs teet. Kuuluisa solmu aivoissa häiritsee luomistyötäni.



******************




LUKU I




Aredhel heräsi säpsähtäen ja nousi istumaan. Huonon olon aallot velloivat hänen sisällään. Hän nousi seisomaan, huojui ja otti tukea avonaisen ikkunan karmista. Lämmin kesätuuli helli kasvoja. Ulkona paistoi kirkas aurinko. Niin kauan hän oli asunut täällä, Thargelionessa jota Caranthir hallitisi. Niin kauan kun muisti. Huono-olo hiipi pikkuhiljaa pois. Aredhel muisteli näkemäänsä unta. Niin monet kerrat hän oli saman tapaista unta nähnyt. Niin monet kerrat hän oli herännyt säpsähtäen ja huono-olo oli saanut hänessä vallan. Mitä uni merkitsi? Sitä hän ei tiennyt. Mutta syvällä sisimmässään Aredhel tunsi, että se tulisi muuttamaan hänen elämänsä. Lopullisesti.

"Huomenta Aredhel. Nukuitko hyvin?", Caranthir sanoi, kun Aredhel tuli aamiaiselle. Aredhel kumarsi kunnioittavasti ja istuutui Caranthirin oikealle puolelle.
"Toivon ettet nähnyt taas sinua piinaavaa unta", Caranthir huomasi Aredhelin poissaolevan-katseen.
"Toivettasi ei kuultu", Aredhel hymähti. Aamiainen jatkui hiljaisuuden vallitessa. Sen jälkeen, Caranthir vei Aredhelin ulos kävelylle.

"Vanhin veljeni Maedhros saapuu tänne huomenna.Oletan, ettet ole koskaan tavannut häntä. Toivon sinun pitävän hänelle seuraa."
"Aivan kuten haluatte, herrani"
"Sinä tiedät etten pidä siitä, kun sanot minua herraksesi. Olet minulle kuin sisar. Ja toivon sinun tekevän omia päätöksiä", Caranthir sanoi tympääntyneenä.
"Sananne on lakini, herrani", Aredhel kiusasi tahalteen Caranthiria. Äkkiä Caranthir nosti Aredhelin syliinsä ja lähti viemään neitoa kohti järven rantaa.
"Mitä sinä teet?", Aredhel rimpuili, mutta Caranthir piti neidosta tiukasti kiinni.
"Ajattelin viedä sinut järveen kalojen seuraksi"
"Ei! Sinä tiedät kuinka paljon inhoan kaloja. Ja vieläpä eläviä sellaisia", Aredhel kiljui ja rimpuili yhä enemmän. Haltiat katsoivat heitä kummissaan, mutta ymmärsivät heidän taas kiusaavan toisiaan. Caranthir astui lämpimään veteen, käveli syvemmälle ja syvemmälle. Äkkiä hän sukelsi ja veti Aredhelin mukanaan. Hän päästi neidosta irti ja neito ui pinnalle haukkomaan henkeä.
"Et arvaakkaan kuinka paljon vihaan sinua ja sinun loistavia ajatuksiasi järvistä!", Aredhel huusi ärtyneenä pinnalle nousseelle Caranthirille.
"Ja sinä et voi ikinä arvata kuinka paljon rakastan sinun kiusaamistasi", Caranthir nauroi ja roiskautti kädellään vettä päin Aredhelia.
"Tuon minä kostan!" Aredhel huusi ja virnisti.

He olivat pitkään järvessä ja leikkivät kuin pikku lapset. Aredhel ei muistanut nauraneensa niin paljon pitkään aikaan, mutta hän ei tiennyt mitä synkkyyksiä hänellä olisi edessään.

"En haluaisi häiritä teitä, ruhtinas Caranthir, mutta en tullut tapaamaan teitä, jotta voisin katsella kun uiskentelette järvessä", Miehen ääni keskeytti Aredhelin ja Caranthirin.
"Maedhros!", Caranthir huudahti ja nousi järvestä rannalle. "Sinunhan piti tulla vasta huomenna", Caranthir sanoi ja halasi veljeään.
"Päätin tulla hieman ajoissa, kuten huomaat".
Aredhel katsoi rannalla seisovaa haltiaa. Hän oli pitkä ja hänellä oli tummat hiukset*. Mutta erikoisen miehestä teki se, että hänellä oli oikea käsi vain ranteeseen saakka. Mutta se ei liioin Aredhelia haitannut.

Aredhel huomasi seisovansa edelleen järvessä ja tuijottavansa Maedhrosia. Hän nousi järvestä rannalle ja Maedhros kiinnitti häneen huomiota.
"Mutta kuka onkaan tämä kaunis neito seurassasi, veljeni?", Maedhros kysyi Caranthrilta, mutta katseli Aredhelia. Aredhel tunsi punan nousevan poskilleen. Ja se ei ollut tavallista haltioiden keskuudessa.
"Ah! Meinasin sangen unohtaa. Hän on neito Aredhel, josta olen sinulle paljon kertonut", Caranthir sanoi ja huomasi punan Aredhelin poskilla.
"Vihdoinkin tapaamme Aredhel", Maedhros suuteli neidon kättä.
"Olen odottanut myös tapaavani sinut", Aredhel sanoi. "Mutta suonette anteeksi, minun täytyy lähteä."
"Voisitko kertoa Galamirille Maedhrosin tulosta?", Caranthir huikkasi neidon perään, ja oli pian taas syventynyt keskusteluun veljensä kanssa.




* En ole varma siitä, minkä väriset hiukset Maedhrosilla on, joten päätin itse.


A/N2: Köh. Palautetta? Kiitos.

Across the sea
A pale moon rises
The ships have come
To carry you home

And all will turn to silver glass
A light on the water
Grey ships pass
Into the West
Elenloth
Samooja
Viestit: 456
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 8:43 pm
Paikkakunta: Puu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Elenloth »

Hyvin mielenkiintoinen alku. Osaat selvästi asiasi (=Silmarillionisi). Todella hienoa lukea Silman hahmoista - ja "keskeneräisyytensä" vuoksi heistä voi muokata haluamiaan (ja nyt minä höpötän).

Kuitenkin, todella mukaansatempaava alku. Vain betaa ehkä tarvitsisit, min olen vapaehtoinen jos haluat.
Vuoden Tolkienisti 2006 - kysykää mitä haluatte ja saatte varmasti väärän vastauksen!
Ar-Feiniel
Örkki
Viestit: 7
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2004 8:56 pm

Viesti Kirjoittaja Ar-Feiniel »

Juuri tuo on sitä rakentavaa palautetta, Elenloth. Niin ainakin minä uskon^^ En ole kirjoittanut tätä pitkään aikaan, koska palautetta ei näkynyt. Vai betaa..? Voisi olla hyväkin idea. Sopiiko yksärillä?
Olen kyllä nyt kirjoittamassa erästä toista ficciä, mutta se valmistuu viimeistään ensi viikolla. Ja tähän tarvitsen hieman inspiraatiota.

Across the sea
A pale moon rises
The ships have come
To carry you home

And all will turn to silver glass
A light on the water
Grey ships pass
Into the West
Vastaa Viestiin