"Hiukan ankealla tuulella."

Rustaatko runoja? Aihe vapaa :)

Valvojat: Miaplacidus, Sansku

Katoblepas
Örkki
Viestit: 121
Liittynyt: Ke Elo 16, 2006 4:26 pm

"Hiukan ankealla tuulella."

Viesti Kirjoittaja Katoblepas »

Tämä on nyt ensimmäinen teksti, jonka täällä julkaisen. Olin tätä kirjoittaessani ehkä hiukan ankealla tuulella, joten älkäähän kuvitelko minun olevan aina tällainen! Toivottavasti kommentoitte :wink:
---

Oudon virran saatana


En muista milloin kaikki murtui
Maa johon luotin järähti
Mitä silloin tapahtui
Miten niin saattoi käydä

Hiljaa elin elämäni
Yksin kestin helvettini
Kunnes tulit sinä
Saaden minut itkemään

Annoit minun itkeä
Odotit kyynelten loppuvan
Oudon virran ehtyvän
Hiljaisuuden täyttyvän

Kyyneleet loppuivat
Virta ehtyi
Hiljaisuus ei täyttynyt
Ei vaikka kuinka huusin

Kummasti sinä hävisit
Heitit hiljaiset hyvästit
Silloin maa järähti
Kaikki rakas katosi

Näin nyt elän elämäni
Yksin kestän helvettini
Myyden sieluni saatanalle
Se saatana olet sinä

---
Se siitä siis... kuten jo sanoin: toivottavasti kommentoitte, ettekä luule, että olen aina yhtä pirteällä tuulella :roll:
lumienkeli
Örkki
Viestit: 152
Liittynyt: Su Maalis 27, 2005 2:57 pm
Paikkakunta: Sillan alla pahvilaatikossa

Viesti Kirjoittaja lumienkeli »

Tämä oli.. *pienimuotoinen hiljaisuus* Kaunis. Todellakin kaunis.
Annoit minun itkeä
Odotit kyynelten loppuvan
Oudon virran ehtyvän
Hiljaisuuden täyttyvän

Kyyneleet loppuivat
Virta ehtyi
Hiljaisuus ei täyttynyt
Ei vaikka kuinka huusin
Tuo kohta etenkin oli kaunis, ymmärrätkö mitä meinaan?

En tiennyt/muistanut, että sinussa on runoilijanvikaa. ^^
"Kele lam. Nom piki piki, nom minsi winsi. Lam seisei, eunichi. Snip snip."
Lumienkeli on enemmän tai vähemmän aktiivinen
Vinoviiva
Ei enää inha Grim vaan nätti lumienkeli ^___^
Nera
Puolituinen
Viestit: 215
Liittynyt: Su Touko 07, 2006 1:03 pm
Paikkakunta: Toshiyan alla ja päällä kun sille tuulelle sattuu.
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Nera »

Ah, kuinka hyvin tämä kuvaa fiilistäni tällä hetkellä.

Olen todella v*ttumaisella tuulella, sain kuulla että tarvitsen pätevän syyn miksi vihata kaikkea ja kaikkia, ja nyt minua v*tuttaa entistä enemmän. En minäkään jaksa olla jokin saamarin päivänsäde 24/7. Niin taitaa muitten mielestä olla.
Sori. Et sinä halunnut kuulla tätä.

Mutta, runosi on todella kaunis. Se suorastaan piristi minua, vaikka olen vieläkinhapan. Jatka toki näitten tekoa, niin iloisten kuin surullisten. Ja hei, Olen minäkin kirjoittanut angstia, ja silti en itse angstaa. *outo?*
Näin nyt elän elämäni
Yksin kestän helvettini
Myyden sieluni saatanalle
Se saatana olet sinä
Loppuun quote, joka oli mielestän parhaimmapia runonpätkiä pitkään aikaan. Pidin, ja paljon.
Daraganyan
Puolituinen
Viestit: 330
Liittynyt: Ma Heinä 31, 2006 4:00 pm
Paikkakunta: Siperia

Viesti Kirjoittaja Daraganyan »

Ihana ja hyvin, hyvin kaunis. Todella koskettava, ja kyyneleet yrittivät silmiin. (Kyljen revähtämisellä ja kivulla saattaa olla osuutta asiaan, mutta älkäämme ajatelko sitä.)

Kiitos.

~Dara
Enkelit lentävät kotkien siivin.

Vuoden 2008 runoilija. *kumartaa*
Katoblepas
Örkki
Viestit: 121
Liittynyt: Ke Elo 16, 2006 4:26 pm

Viesti Kirjoittaja Katoblepas »

Palautetta?! Ja kolme kertaa enemmän, kuin odotin! *haliruttaa kommentoijia ja vahingossa lähettyville ilmestynyttä pikkuveljeään*

Kiitos paljon kommenteista, laitan tänne jonnekin kyllä tässä joskus uuttakin runoa, ja koetan rustata paria ficciäkin. (Olen toivottoman hidas kirjoittaja) Njääh... eli siis kiitos huomiostanne :D
Katoblepas
Örkki
Viestit: 121
Liittynyt: Ke Elo 16, 2006 4:26 pm

Viesti Kirjoittaja Katoblepas »

Jep, eli mä olen tässä sairastellut taiteellista umpikujaa, mutta laitoinpa lopulta jotain, koskien yhtä käsikirjoitusta... (Edes otsikkoa en keksinyt *häpeää*)

Täältä pesee:

---

Yksin salissa sielunsa
Hiljaisen huokauksen kammioissa
Se on kohtalo
Rakkaani
Kohtalo vain

Kuule siis ihmislapsi
Jolla on lupa elää ja olla
Älä ikinä rakastu tällaiseen
Henkeen varjoisten unien
Älä ikinä rakastu vampyyriin

---

Eli siinä se... Lyhyt, eikä ehkä yhtä ajatuksella tehty kuin aikaisempi, koska tässä minulla oli käsikirjoituksen takia selkeä omien tunteiden ulkopuolelle sijoittuva teema, jota piti seurata, mutta... :roll: No joo... toivottavasti saan taas jotain kommenttia :wink: HEI... keksikää te joku mulle tähän otsikko, olkaa niin kilttejä...
lumienkeli
Örkki
Viestit: 152
Liittynyt: Su Maalis 27, 2005 2:57 pm
Paikkakunta: Sillan alla pahvilaatikossa

Viesti Kirjoittaja lumienkeli »

No mutta. Tuostahan tulee mieleen ihan heti yksi rakas ropehahmoni.. *vilkuilee sivuilleen* Niin totah. Häneen tämä viittasikin? Ja siihen meidän.. öö.. juttuumme?
"Kele lam. Nom piki piki, nom minsi winsi. Lam seisei, eunichi. Snip snip."
Lumienkeli on enemmän tai vähemmän aktiivinen
Vinoviiva
Ei enää inha Grim vaan nätti lumienkeli ^___^
Katoblepas
Örkki
Viestit: 121
Liittynyt: Ke Elo 16, 2006 4:26 pm

Viesti Kirjoittaja Katoblepas »

Etäisesti, kulti :D Noh... suoraan.
Katoblepas
Örkki
Viestit: 121
Liittynyt: Ke Elo 16, 2006 4:26 pm

Viesti Kirjoittaja Katoblepas »

Ja uutta taas, nyt mummulleni omistettuna. Kuulin tuossa viime aikoina mielenkiintoisia, ei ehkä kovin mukavia kohtia hänen elämästään, ja ajattelin, että yksi kirjoittamani runo jotenkin sopii häneen. Eli omistus tuli jälkikäteen.

---

Isoäidilleni

Elämän marmorisakkilauta
Kylmästi mustaa ja valkoista
Varjojen välistä
Meren syvyyksistä
Se vain heijastuu peilipinnasta

Kuule siis lapsikulta
Sinun on pitämän elää ja kuolla
Rakasta varjot
Rakasta meri
Ja piirrä kasvoilleni aurinko

---

Jep, eli siinä oli se, ja nyt vielä hiukan jälkikäteen lisään tähän toisen, joka, (surprise surprise) on hiukka angstinen :D

---

Lumienkeli

Kuiske kantoi jostain kaukaa
Kyllä sinusta välitetään
Liian kaukaa kuitenkin
Tai et vain tahtonut kuulla

Jos olisit kuunnellut
Olisit voinut myös ymmärtää
Ei tytär hylkää äitiään
Ei äiti tytärtään

Mitä sinulle tapahtui
Sielu lensi niin kauas pois
Jättäen vain vihan sokean
Kylmän katkeruuden minulle

Niin sitten minut hylkäsit
Vai tunsitko minua ollenkaan
Olin kai joku lapsi vain
En sinun milloinkaan

Niin korkeat kuin portaat ne
Niin pitkä kuin oli matka se
Niin korkealta sinä putosit
Tammikuun pehmeään hankeen

Nyt en ole äidin tytär
En tainnut koskaan ollakaan
Kun niin minut jätit maailmalle
Halki elämän taivaltamaan

Sinua minä syytän
Joka mutkassa kiroan
Jos olisit jaksanut yrittää
En tänäänkään olisi yksin

---

Jep, eli siinä oli tämänkertainen lisäys. En yleensä harrasta loppusointuja, joten runo on omaan korvaani melko kömpelö, mutta sen kirjoittaminen lievitti loistavasti sen hetkistä maailma-on-paska-paikka- fiilistäni... Kaikki, jotka ette ole vielä löytäneet keinoa purkaa stressiänne, koettakaa kirjoittaa siitä runo!

Ja kommentteja tietysti toivotaan.
Tietääkö Paholainen olevansa paholainen?
Piper
Örkki
Viestit: 152
Liittynyt: Ke Marras 15, 2006 7:40 pm
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Piper »

Oi, kuinka kauniita. Olet tosiaan taitava.
Luet varmasti paljon kirjoja, olettaisin?
Katoblepas
Örkki
Viestit: 121
Liittynyt: Ke Elo 16, 2006 4:26 pm

Viesti Kirjoittaja Katoblepas »

Köpöttelin tänään aamulla kouluun ja palelin. Että osasikin olla kylmä. Kävelin Merlen puiston halki, sumu nousi lammesta, jossa linnut kyyhöttivät höyhenet pörröllä. Mikseivät ne lentäneet etelään, hölmöt eläimet? Mistähän tuli sekin lause mieleeni, mutta jostain vain: "ne kuuluvat hänelle yksin."

---

Joutsenet kuuluvat hänelle yksin

Kupeilla helmat usvasta
Jääsiruja silmät ja huurretta iho
Keskellä tähtiyön loistetta
Ei ole jään leski ikinä kuuleva
Kevään lintujen lauluja

Hän käy läpi hyisen erämaan
Ei kaipaa muita laisinkaan
Väki pakenee pirtteihin lämpimiin
Pääskyt kauan sitten lensivät pois
Vaan joutsenet jäätyvät jaloistaan lampiin

Väki tietää:
Yö ei kuulu ihmiselle
Elävä veri ei sen kylmyyttä kestä
Joskus kumartaa joutsenkin päänsä
Ne kuuluvat hänelle yksin

---

Eli sen verran. Viimeinen säkeistö on aivan suoraan vampyyrifantasioistani. Haaveileeko täällä kukaan muu vampyyrikreivi von Krolockin kaltaisesta uskomattoman eroottisesta verenimijästä? Ja kommenteistahan tulee aina hyvä mieli, eikös vain? Kiitos todella paljon SatSi ja Piper! Juu, luen melko paljon ^^ Elän sillä, tässä ankeassa maailmassa. :D (Ja kommenteilla... *vihjvihj*)
Tietääkö Paholainen olevansa paholainen?
Piper
Örkki
Viestit: 152
Liittynyt: Ke Marras 15, 2006 7:40 pm
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Piper »

Hm, tämäkin oli todella hyvä, tosin tästä ei huokunut tunnetta samalla tapaa kuin aikaisemmasta runostasi. Silti se oli ihan hyvä.

Viimeinen säkeistö oli paras mielestäni. Se vain jotenkin..oli.
Katoblepas
Örkki
Viestit: 121
Liittynyt: Ke Elo 16, 2006 4:26 pm

Viesti Kirjoittaja Katoblepas »

Kiitos kommentista, Piper :) Seuraava runo on veljestäni. Hassua, miten rakkaaksi pieni ihminen voi tulla, eihän hän ole ollut elämässäni vielä edes kahta vuotta. Ja nyt joudun olemaan vuoden erossa hänestä... *sob sob*

---

Helikopteri

Kieppuu ja välkkyy
Humisee ja helkkyy
Naurusi
Yhäti mielessäni
Onnellisena

Muistathan minut
Ethän voi unohtaa
Kuinka nostin sinut polvelleni
Siitä ilmaan
Ja sinä olit helikopteri

Surisit ja pörisit
Kikatit ja kiljuit
Olithan lapsi ja uskoit
Sisaresi olevan aina siinä
Vain sinua varten

Olin siinä vain sinua varten
Olen täälläkin sinulle vain
Muistelen kopteriamme ja itken
Vaikka juuri kyyneliltä
Tahtoisin sinua säästää

Vaikka kuinka pitkälle lentäisit
Kopterillamme kiitäisit
Tätä älä ikinä unohda:
Niin kaukana et koskaan voi olla
Että jättäisin sinulle hyvästit

---

Toivottavasti joku tyksii, kirjoitin tämän lähinnä omaksi lohdukseni. ^^''
Tietääkö Paholainen olevansa paholainen?
Piper
Örkki
Viestit: 152
Liittynyt: Ke Marras 15, 2006 7:40 pm
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Piper »

Pidin myös tuosta uusimmasta runosta.

Se oli todella kirjoitettu sydämestä. Sen huomasi.

Saisikos lisää? :>
Tukintolvana.
Katoblepas
Örkki
Viestit: 121
Liittynyt: Ke Elo 16, 2006 4:26 pm

Viesti Kirjoittaja Katoblepas »

Ja jälleen kerran Piperille kiitokset kommentista... Saisi näitä muutkin kyllä kommentoida, jos joku nyt lukee...

---

Hymyile seinältä, naamio


Posliinia ja helmiä
Samettia ja kultanauhaa
Maalia ja kaiverrusta
Naamio
Jotenkin perin sen äidiltä

Muovikuoriin peitettynä
Käsissäni kauniisti pakattuna
Enkä halunnut avata lahjaani
Sillä tiesin:
Menettäisin oikeuteni pelkoon

Miten saisin pelätä
Jotain niin kaunista
Jotain niin turvaisaa
Jolla haluttiin minua varoittaa
Jostain menneestä muistuttaa

Nyt se roikkuu jo seinälläni
Se on yhäti kaunis
Yhäti valkoinen
Mutta nyt katson siihen suoraan
En pelkästään muovin läpi

Tiedän:
Ei minua hylätty
Ei minua unohdettu
Minulta ryöstettiin jotain
Uskoni

Uskoni turvaan
Tippui korkealta
Uskoni kotiin
Hukkui hankeen
Uskoni pysyvään johonkin

Hymyile seinältä naamioni
En enää ikinä sinua ylleni vedä
Voitan jo itseni itsenäni
Mutta sen silti sanon:

Hän minut petti
Et ikinä sinä


---

Juuh, eli siinä nyt tämäniltainen runoiluni. Väsyttää, painun pehkuihin. (Ja siinä oli jälleen tärkeä kommentti...)
Tietääkö Paholainen olevansa paholainen?
Vastaa Viestiin