Toivo elää (Beregond, PG)

Draamaa, angstia ja vakavia aiheita.

Valvojat: Likimeya, Andune

Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Toivo elää (Beregond, PG)

Viesti Kirjoittaja Leida »

Title: Toivo elää
Author: Leida
Genre: Draama
Rating: PG
Disclaimer: Henkilöt ja mailma tietysti Tolkienin. Minä vain raapustelen.
Summary: Mitä Beregond tuntee puolustaessaan Faramiria Denethorin hulluudelta?

A/N: Tämä on ensimmäinen ficcini. Yrittäkää ymmärtää ;)

Toivo elää

Beregond saattoi kertoa hetken, jolloin kaikki muuttui. Hetken, jolloin oli kysymys elämästä ja kuolemasta. Ei kaartilainen Beregondin omasta elämästä ja kuolemasta, vaan häntä suurempien ja tärkeämpien asioista. Beregond ei ollut suuri sotapäällikkö, hän oli tavallinen Gondorin sotilas. Mutta hänen sydämensä sykki ylpeydestä joka ainoa kerta hänen vetäessään ylleen mustahopeaisen asepuvun ja asettuessa vartioimaan kaupungin valtiaan portteja. Beregond rakasti kaupunkiaan, sen hopeanhohtoisina kohoavia torneja, valtavia kivisiä muureja ja leveitä, kivettyjä katuja. Muurin rappeutuneet kohdat, joissa köynnöskasvit kiipeilivät, vain lisäsivät Minas Tirithin arvokkuutta.

Beregond ei olisi tohtinut väittää itseään viisaaksi, mutta sodankäynnin hän ymmärsi ja hän näki miten Gondorin joukot olivat vain huojuva risuaita Sauronin voimien edessä. Silti hänen sydämensä ei suostunut vaipumaan epätoivoon, niin kauan kun oli olemassa toivon siemen. Faramir, valtiaan poika, joka sai miehet seuraamaan itseään ja joka epäröimättä asetti itsensä alttiiksi miestensä rinnalla suojellakseen kaupunkiaan. Faramir oli kuin nuori ja sitkeä puu. Vihollisen myrkylliset tuulet saivat hänet taipumaan, mutta periksi hän ei antanut. Faramirin rohkeus ei milloinkaan murru, kulki sana kaduilla.

Vaikka Beregond luuli sydämensä halkeavan nähdessään kuinka miehet kantoivat päällikkönsä loukkaantuneena kaupunkiin, ei toivo kokonaan kaikonnut hänestä. Loukkaantuneet voidaan parantaa, voidaan rukoilla ihmettä. Ja niin Beregond teki, vyötti miekan vyölleen, kielsi kyyneleet. Järkkymättömänä hän seisoi vartioiden, jotta Faramirilla olisi herätessään kaupunki, jota puolustaa. Kovuudessaan vihloi taistelun melu korvia, mutta Beregondille se oli kuin etäistä kumua. Sillä hänen sisällään oli tyhjyys, sinne eivät päässeet miekkojen kalske eivätkä örkkien huudot. Beregond seisoi määrätyllä paikallaan ja uskoi.

Mutta huhu kulki tuulien teitä ja saavutti Beregondin ja murtautui tyhjyyteen hänen sisällään. Faramir on kuollut ja veivät häntä Suljetulle Ovelle. Suru viilsi Beregondia, uskon se ajoi pois hänen sydämestään ja vapautti kyynelvuot kuin Anduin putoukset. Ja suurimmalla epätoivon hetkellä juoksi paikalle tuo pieni muukalainen, puolituinen, joka oli mutkattomuudellaan tuonut iloa Beregondin sydämeen, silloin kun se vielä oli ollut ehjä. Ei, sanoi puolituinen. Ei, Faramir vielä ole kuollut. Näin sanomalla toi toivonsäteen Beregondille. Ja Beregond soimasi uskoa, joka oli hänet noin helposti hyljännyt.

Niin ikään toi puolituinen tehtävän. Tilanteen, johon ei kukaan kaartin sotilas ikänä olisi halunnut joutua. Valittava on, määräykset tai Faramirin elämä. Käsky naulasi Beregondin jalat maahan. Käskyjä hän oli totellut epäilemättä ja sokeasti, sen ansiosta hän nyt seisoi vartiopaikallaan Gondorin asepuvussa. Mutta miehen on heitettävä mielestään velvollisuus, kun vielä suurempi odottaa tekijäänsä. Beregond tekisi sen mitä täytyi tehdä. Hän uhmaisi valtiastaan pelastaakseen Faramirin, sillä Faramir, ei Denethor oli Minas Tirithin toivo. Hän repäisi jalkansa lattiasta, veti miekkansa vyöltään ja jätti epäilykset jälkeensä. Ne saisivat hänet kiinni, ennemmin tai myöhemmin.

Portinvartija ei sokeudessaan luovuttanut avaimia. Beregondin miekka iski lihaan, joka oli yhtä kallisarvoista kuin hänen omansa. Asetoverit, Gondorin puolustajat mittelemässä toisiaan vastaan, samaan aikaan, kun pataljoonittain örkkejä rynnisti kaupungin porteille. Mitä olisi Faramir sanonut, jos olisi tämän nähnyt? Beregond työnsi epätoivoa kauemmas. Kun on mennyt liian pitkälle, ei voi muuta kuin jatkaa. Verestä kiiltelevillä käsillä hän haparoi avainrengasta. Se luisui hänen otteessaan, oli haluton yhteistyöhön. ”Faramir”, hän kuiskasi itselleen kääntäessään kirskuvaa avainta lukossa.

Veri sekoittui kyyneliin, kun Beregond pyyhki kasvojaan. Hänen sydämensä oli eksyksissä ja sekaisin, mutta kivilattiaan tömähtelevät askeleet kuljettivat häntä eteenpäin. Ja hän näki. Näki epätietoisuutta palvelijoiden kasvoissa soihtujen täristessä heidän käsissään. Hän näki heidän liikkuvan kohti Kuoleman taloa, siellä Denethor ja Faramir epäilemättä olivat. Mutta hän ei nähnyt liekkejä, ei haistanut palavaa lihaa ja hän kiitti kohtaloa siitä, ettei pahin ollut vielä tapahtunut. Beregondin uhri ei ollut ollut turha.

Hän hypähti oven eteen, joka suojasi Faramirin ja Faramirin tähden hän tahrasi pyhäkön vereen. Päällikkönsä suojana hän seisoi, sillä palvelijoista ei ollut kuulemaan järkipuhetta. Melu rikkoi pyhän rauhan ja hiljaisuuden, Denethorin oven läpi kuuluvat huudot lähenivät hulluutta. Valapatoksi hän syytti Beregondia, ja sana viilsi Beregondin sydäntä. Epätoivossaan hän oli pudottaa miekkansa, mutta rohkeus, jota hän ei ollut tiennyt omaavansa, sai hänet jatkamaan. Niin, hän iski miekallaan ja näki palvelijan kaatuvan hengettömänä kivilattialle. Häpeä poltti häntä, oma kunniattomuus korvensi syvältä. Ja silti hän edelleen seisoi miekka koholla herraansa suojellen.

Aikaa ei ollut. Oli hulluutta, liekkejä ja viiltäviä sanoja. Ei ollut väsymystä, ei sotaa muurien ulkopuolella, vain taistelu Beregondin sydämessä. Ovi kuoleman taloon pysyi suljettuna. Vielä hetken ajan sai Beregond pidettyä tuhon loitolla. Mutta pian väistämätöntä ei enää käynyt estäminen. Sillä ovet työnnettiin auki sisäpuolelta, ja valtias Denethor kohotti oman kalpansa Beregondia vastaan. Beregond jähmettyi, miekka kirposi hänen kädestään ja vieri kalisten kaatuneiden jalkoihin. Hän kyyristyi ja odotti iskua, sillä valtiastaan hän ei rohjennut vahingoittaa. Suru Faramirista täytti hänen sydämensä.

Sen hetken valitsi Mithrandir saapuakseen ja velhonkonstilla hän esti valtiaan hirmuteon. Viisaana ja mahtavana hän otti tilanteen hoitaakseen, vapauttaen Beregondin hirvittävästä tehtävästään. Katkeria sanoja lausuttiin pyhäkön hämärässä. Kovin puhein syytti Denethor Mithrandiria. Eikä Mithrandir kaikesta viisaudestaan huolimatta osannut estää valtiasta riistämästä henkeään. Kauhu täyttää vieläkin Beregondin, milloin hänen ajatuksensa kääntyvät tuohon hetkeen. Vaan ei ole rivisotilaan tehtävä valtiaansa hulluuden hetkistä kertoa eteenpäin. Se on synkkä salaisuus, joka Beregondin täytyy yksin säilyttää.

Beregond oli kuullut huhuja käskynhaltijan oudoista keinoista mitellä voimaansa vihollista vastaan. Sanottiin, että tämän kyky nähdä enemmän kuin muut ihmiset oli muuttanut hänet vanhaksi ja väsyneeksi ennen aikaansa. Että tämän kaiken oli valtias tehnyt puolustaakseen kaupunkiaan. Beregond ei ymmärtänyt sitä, ei todella. Eikä hän sillä hetkellä osannut tuntea myötätuntoa miestä kohtaan, joka oli vähällä tuomita poikansa kuolemaan.

Mutta Faramirin rinta kohoili heikosti hengityksen tahdissa, hänen henkensä taisteli edelleen. Ja Beregond huomasi pystyvänsä vielä kokemaan onnen tuikahduksen. Kaikki ei ollut päättynyt murheeseen ja kadotukseen. Yhdessä puolituisen kanssa he kantoivat Faramirin Parannuksen tarhaan, ja siellä usko sai palkkansa. Kuningas täytti huoneen puhtaan kauneuden raikkaalla tuoksulla. Se toi mieleen onnen päivät, jolloin oli ollut helkkyvää naurua ja iloisia hymyjä, jolloin Mordor ei ollut vielä kolkutellut heidän portillaan. Kaikki siellä seisovat se virkisti, eikä Beregond voinut estää kyyneliään virtaamasta, sillä myös Faramirin tuo tuoksu toi takaisin hämärän rajamailta.


Ilo sekoittui haikeisiin kyyneliin, kun Beregond katseli nukkuvaa herraansa. Sota oli kesken, eikä Beregond tiennyt omasta kohtalostaan. Mutta toivo oli tullut takaisin.

Loppu
Viimeksi muokannut Leida, Su Tammi 21, 2007 2:20 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

Minä olen aina pitänyt Beregondin hahmosta ja hyvä, että joku on viitsinyt kirjoittaa kyseisestä herrasta :)

Tämä oli todella hyvä, ottaen huomioon että tämä oli ensimmäinen ficcisi. Kuvailusi ovat kauniita ja hyviä, niistä pidin erityisesti. Tässä kuvailtiin hienosti Beregondin tunteita. Huomasin omien ajatuksieni kulkevan samaa rataa tämän ficin kanssa, juuri tuo katumus ja "hätä ei lue lakia" ajattelu sopivat yksiin omien mielikuvieni kanssa.

Sitten hieman nillitystä. Summaryssa ja tekstin viimeisessä jakeessa kirjoitusvirhepaholainen oli eksynyt tekstiin. "Peregond" herätti pienoista hilpeyttä :P Tekstissä oli myös muita kirjoitusvirheitä. Teksti oli melko sujuvaa, mutta osa lauseista jäi hieman epäselviksi, ei aina tiennyt mitä haettiin takaa. Esimerkkinä tämä:
"sillä myös Faramirin tuoksu toi takaisin hämärän rajamailta."
Tuosta tulee vaikutelma että Faramirin tuoksu toi jonkun takaisin hämärän rajamailta.

Oli kohtia joissa oli ylimääräisiä pilkkuja ja kohtia, joissa pilkkuja olisi kaipailtu. Jos (toivottavasti) vielä jatkat kirjoittamista, niin hanki itsellesi betareader. Jokainen ficcari voinee kertoa omasta kokemuksesta että vaikka kuinka lukee tekstiään, niin sinne jää aina niitä kirjoitusvirheitä ym. Kun nuo kirjoitusvirheet tuolta korjaantuisivat ja pilkut olisivat kohdallaan, niin teksti selkenisi huomattavasti. Jatka ihmeessä kirjoittamista, sinulla on lahjoja(ainakin jos minulta kysytään)
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Marnie
... has left the building
Viestit: 866
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2004 11:02 pm
Paikkakunta: juhannukseen asti Australia

Viesti Kirjoittaja Marnie »

Tämä oli hieno. ^^ Minä en koskaan laita painoa sille onko ficci kirjoittajan ensimmäinen vai kahdeskymmenes, minä luen aina ficciä ficcinä (jos tuossa oli mitään järkeä ^^) ja minä tykkäsin tästä valtavasti. Sinun kirjoitustyylisi on sujuva ja ihanan kuvaileva (minä rakastan kuvailua) ja minä pidin tästä aiheesta. Beregond on minusta kiinnostava mies ja tämä kohtaus on minusta yksi kirjan hienoimmista - minä pidän Denethorista hahmona (kirja!Denethorista, en siitä sekopäisestä leffaversiosta ^^), ja pidin siitä miten sinä Denethoria tässä käsittelit, minusta Denethorissa säilyi paljonkin samaa arvokkuutta mitä siinä minusta on kirjassakin, ja jossain määrin tämä tuntui jopa ymmärtävän Denethoria - että vaikka Beregond sinänsä ei ymmärtänytkään, niin kertoja tiesi silti että takana on ollut jotain muuta, mikä on ajanut Denethorin tekemään tämän ("kyky nähdä kauas", siis). Minä tiedän että kovin monet ei jaa tätä mielipidettä, mutta minä inhoan lukea Denethorin tuomitsevia ficcejä (ja yleensäkin lopetan lukemisen kun päästään siihen kohtaan) koska minä en ole samaa mieltä siitä asiasta. ^^

---minun kommentit on aina ihan sisällötöntä höpötystä, mutta jatkan hiukan vielä ^^ palaan vielä noihin kuvailuihin, minusta nuo pienet yksityiskohdat joita tämä ficci oli täynnä oli todellakin aivan ihania, kuten köynnöskasvit rappeutuneessa muurissa, Beregondin kyky uskoa siihen, että Faramir voidaan parantaa, toivonsäteen tuova puolituinen, epäilykset jotka tulevat saamaan Beregondin kiinni, liha joka on yhtä kallisarvoista kuin Beregondin, mutta muita vaihtoehtoja ei ole, Beregondin epätoivo sen iskiessä miekkansa palvelijaan (tosiaan muuten tykkäsin siitä miten tämä seurasi kirjaa!), miten Beregond ei tohtinut uhmata Denethoria, miten Beregond pitää itsellään Denethorin viimeiset hetket, Beregondin löytämän toivon Faramirin pelastuksen myötä..... tämä oli kerta kaikkiaan aivan ihana.

Minä en huomannut tässä kirjoitusvirheitä tai pilkkuvirheitä tai muutakaan (sitä yhtä "p":tä lukuunottamatta ^^), mutta minun äidinkielentunneistani onkin tosiaan säädyttömän kauan aikaa (tänään eräässä miitissä minulle todettiin että yhden miittiläisen äitipuoli on minun ikäiseni, olen hihitellyt sitä koko loppupäivän ^^), mutta tosiaan minusta sinun tekstisi on erittäin sujuvaa ja miellyttävää lukea. Ja tosiaan pidin siitä millaisen kuvan sinä Beregondista annoit; että se teki sen, mikä sellaisen miehen oli tehtävä, jolle Faramir jotain merkitsi. Minä olen aina ihaillut Beregondia siinä että se uskalsi - vieläpä perheellisenä miehenä - uhrata kaiken päällikkönsä hengen puolesta - se ei ihan vähää vaadi mieheltä. Tämä toi sen hyvin esille.

Ehkä lopetan tämän tähän. ^^ Pidin siis erittäin paljon, ja lukisin sinulta mielelläni lisää ficcejä varsinkin ihmisistä (se kun on se keskimaan rotu mikä minua eniten kiinnostaa. ^^).
Viimeksi muokannut Marnie, Su Tammi 21, 2007 1:28 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Look at it this way, Wayne - we will always have Saskatchewan. Shelly, NX

Draamaficcari '05 ja '06, Kommaaja '07 | Viimavaarojen varjo ~ Ei palaisi pohjoiseen Halbarad.
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Kaunista. En pääse tuosta sanasta eroon, ylikulutan sitä jo nyt, mutta se kuvaa tätä hyvin. Tämä nimittäin oli kaunis.

Pidin. Jotkut kirjoitusvirheet pistivät silmään, mutta eivät ne niin pahoja olleet, tuo Andunen mainitsema Peregond herätti hilpeyttä. No, lopetan nillityksen.

Hmm. :roll: En oikein tiedä mitä sanoa, ajatukset karkaavat.... *nappaa yhden ilmasta* No niin, tuo mietiskely siitä, mitä tehdä, kun valittavana tosiaan ovat " käskyt tai Faramirin henki". Epäröintiä, mutta lopulta käskyt ovat kuitenkin vain sanoja, ja ihmishenki taas elävää. Ihana kohta, kun Beregond suree (en kekesi parempaakaan sanaa) sitä, että hänen piti tappaa gondorilaisia samalla kun Sauronin armeija niittää miehiä ulkona. Voi, siinä vain oli sitä jotain.

Loppukin oli kaunis. Toivo oli tosiaan tullut takaisin, ja on ihana lopetus tuo tuollainen.

Löpisen turhia, mutta menköön nyt. Pidin kuitenkin, ja toivottavasti saan lukea lisää tekstejäsi.
Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Viesti Kirjoittaja Leida »

Kiitos kauheasti kaikille rohkaisevasta palautteesta! Minä pahainen aloittelija en uskaltanut kommentteja toivoakaan.

Andune, kiitoksia. Kiva että pidit. Olet oikeassa noista kirjoitusvirheistä. Minä olen lukenut tätä läpi niin monta kertaa, että olen jo ihan sokea koko tekstille ja sen lisäksi pilkut ovat aina olleet minulle jotenkin hankala juttu. Tuo Peregond sai jo minut punastumaan. Minä luin Beregondin (siis kirjasta), joskus alussa vahingossa noin, ja se on näemmä jäänyt kummittelemaan jonnekin mielen perukoille. Ja kyllä, betalle varmaankin olisi käyttöä.

Marnie, paljon kiitoksia pitkästä kommentista. Ihanaa, että pidit tästä. Minä pidän Beregondista erittäin paljon ja sen uhraus on yksi kirjan koskettavammista kohdista (johtuen myös siitä, että se on juuri Faramir, jonka hengen Beregond pelastaa). Minäkin pidän kirjan Denethorista. Ymmärrän kyllä tavallaan Jacksonin ratkaisun elokuvassa, tai oikeammin sanottuna, Denethorin hahmolla ei ole minulle niin suurta merkitystä, että se elokuvassa häiritsisi niin hirvittävästi. Yritin tässä vain saada esille sen, että Beregond tuskin piti Denethoria minään hirviönä, vaikkei se tuolla hetkellä ehtinytkään olla huolissaan muusta kuin Faramirista. Minä luultavasti kirjoitan ihmisistä tai mahdollisesti hobiteista, haltiat eivät jotenkin onnistu. Bergilistä, Beregondin pojasta (muutama vuosi sodan jälkeen) minulla on sellainen viritelmä kesken, katsotaan, jos siitä tulisi jotakin.

Nerwen, kiitoksia. Hauskaa, että pidit lopusta, minulla oli sen kanssa jostain syystä eniten vaikeuksia. Tämän nimikin rakentui vasta, kun sain lopun tuohon kuntoon. Ja, Bergilistä olen todellakin yrittänyt kirjoittaa, ehkä saan sen nettiinkin joskus.
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Oi, oi, miten ihanaa. :D (Minä olen viime aikoina rääkynyt kun Loftikseen kirjoitellaan niin vähän draamaa, ja olen nyt aivan innoissani kun oli ilmestynyt peräti kaksi uutta ficciä.) Siis minä menin oikeasti aivan sanattomaksi, kun luin tätä ficciä. Olen Faramir-fanaatikko henkeen ja vereen ja minusta on tosi ihanaa että kirjoitit tällaisen häneen liittyvän ficin. Ja luonnollisesti pidän Beregondistakin valtavasti.

Sanon nyt heti suoraan, että tämä oli yksi parhaista ficeistä mitä olen ikinä kohdannut (tietysti olen puolueellinen ja Faramir-aiheiset ficit ovat aina etusijalla, kun minun mieltymyksistäni puhutaan). Jos saisin päättää kaikki maailman ficit olisivat jotain tämän suuntaista. Tuo, mitä Beregond teki Faramirin vuoksi, on sellainen asia, joka suorastaan huutaa tulla ficcareiden pohdinnan kohteeksi. Olen sitä itsekin usein miettinyt, mutta enemmän Faramirin näkökulmasta (mitä hän ajatteli, kun Beregond tappoi kolme miestä pelastaakseen hänen henkensä), mutta ehdottomasti Beregondin ajatukset ja tunteet kaipasivat tällaista selvennystä. Ja onnistuneesti olit niistä kirjoittanut, juuri noin kuvittelisin itsekin Beregondin ajatelleen ja tunteneen, vaikka en olisi itse pystynyt vangitsemaan niitä sanoin noin taitavasti.

Pidin tässä ficissä oikeastaan aivan kaikesta, joten on vaikea nostaa mitään erityisen hienoa kohtaa esiin. Mutta kun nyt olen puolueellinen, lainaan tämän Faramiria kuvaavan vertauksen:
Faramir oli kuin nuori ja sitkeä puu. Vihollisen myrkylliset tuulet saivat hänet taipumaan, mutta periksi hän ei antanut. Faramirin rohkeus ei milloinkaan murru, kulki sana kaduilla.
Minä rakastin tätä kerta kaikkiaan, juuri tuollainen Faramir on. Toinen, mikä myös jäi erityisen voimakkaana mieleen, oli tuo miten Beregond surmasi portinvartijan ja otti tältä avaimen. Raadollista, mutta mahtavaa kuvailua.

Teksti oli kyllä minun silmissäni aivan viimeisen päälle hiottua, selkeää ja kaunista. Tietysti ne pari Peregondia voisit käydä editoimassa pois ja tuossa "Faramirin tuoksu" kohdassa vaihtaa sanajärjestystä. Mutta tuo on ihan pientä. Jos kuitenkin olet ajatellut hankkia betan, minä voisin tarjota palveluksiani. (Sinun teksteissäsi ei varmaan olisi paljonkaan työtä. :wink:)

Odottelen toiveikkaana tuota Bergil-juttua. :)
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Annatar
Puolituinen
Viestit: 389
Liittynyt: Pe Marras 04, 2005 4:09 pm
Paikkakunta: Rohanin ruohotasangot

Viesti Kirjoittaja Annatar »

Tämä on nätti ficci -ja aihekin on tosiaan mielenkiintoinen, tämä hahmo harvemmin esiintyy ficeissä ^^

Tykkäsin tässä eniten kuvailuista ja siitä, miten mukavasti tässä paitsi seurattiin kirjaa, myös täsmennettiin sen antamia tietoja. Ja tietysti Beregondin aseman ja päätöksen vaikeutta. Hienoa että Beregondistakin kirjoitetaan, kyllä sekin ficcinsä ansaitsee ^^ Tässä on ihanasti kuvailtu Beregondin uskollisuus ja kaikki se toivo, jota Faramir sille sodan keskellä edustaa.

Sinulla on tosi kaunis ja sujuvakin kirjoitustyyli, mutta tuota käänteisten sanajärjestysten käyttöä kannattaa harkita, käänteiset kun voivat helposti menettää tehonsa ja tehdä tekstistä vaikeaselkoista tai joskus hivenen puuduttavaakin.
Pilkuissa voisi olla myös hiukan rukkailemisen varaa, mutta niinhän niissä yleensä : P

Kokonaisuutena tämä on kyllä hieno ja kaunis ficci, tykkäsin tästä ^^ Minua kosketti eniten tämä kohta:

Järkkymättömänä hän seisoi vartioiden, jotta Faramirilla olisi herätessään kaupunki, jota puolustaa.

*huokaisee*
Vuoden Draamaficcaaja 2007

Kauniin avan taiteili julietik.

Ruoskatarin (okei, Ruoskattaren ;)) kautta Annatariksi jälleen.
Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Viesti Kirjoittaja Leida »

Mithrellas, voi hyvänen aika, minä en oikeasti enää tiedä yhtään mitä sanoa. Jos sinä menit sanattomaksi ficistä, niin menin minäkin kyllä palautteesta. Valtavan paljon kiitoksia kommentistasi ja uskomatonta, että sinä pidit tästä näin paljon. Faramir on minunkin ehdoton suosikkini, minä vain en ole uskaltanut kirjoittaa sen näkökulmasta, kun pelkään että lopputuloksena on jotain ihan muuta, kuin inhimillinen Faramir. Beregond kuitenkin ajatteli varsin korkeasti Faramirista, joten tässä saatoin kuvailla Faramiria näin suht hyvällä omatunnolla. Kiitoksia vielä, ja beta kelpaisi kyllä :wink:

Annatar, kiitoksia kommentista, ja kiva että pidit. Minä olen jotenkin aina pitänyt Beregondista ja halusin siksi siitä kirjoittaa. Se mitä Beregond Faramirin hyväksi teki oli uskomattoman urheaa, joten minun oli ihan pakko käsitellä sitä. Ehkä minä vähän innostuin noissa käänteisissä sanajärjestyksissä, tähän ne vain tuntuivat niin sopivan.
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10
melian
Örkki
Viestit: 64
Liittynyt: Su Huhti 16, 2006 9:53 pm
Paikkakunta: Rohanin ja Konnun väliä

Viesti Kirjoittaja melian »

Oi miten hieno ja kaunis ficci. Tykkäsin todella. Kuvailit hienosti Beregondin ajatuksia ja tunnetiloja.

Mutta hänen sydämensä sykki ylpeydestä joka ainoa kerta hänen vetäessään ylleen mustahopeaisen asepuvun ja asettuessa vartioimaan kaupungin valtiaan portteja. Beregond rakasti kaupunkiaan, sen hopeanhohtoisina kohoavia torneja, valtavia kivisiä muureja ja leveitä, kivettyjä katuja. Muurin rappeutuneet kohdat, joissa köynnöskasvit kiipeilivät, vain lisäsivät Minas Tirithin arvokkuutta.

Oikein kaunis kohta, Beregond on tässä oikein "isänmaallinen" ja vaikka hän ei olekaan mikään suuri sotamies, hän tuntee silti ylpeyttä kun saa puolustaa omaa kotikaupunkiaan. T y k k ä ä n.

Loukkaantuneet voidaan parantaa, voidaan rukoilla ihmettä. Ja niin Beregond teki, vyötti miekan vyölleen, kielsi kyyneleet. Järkkymättömänä hän seisoi vartioiden, jotta Faramirilla olisi herätessään kaupunki, jota puolustaa.

Oijoijoi, tätä kohtaa rakastan. Beregondin uskollisuus vaan niin loistaa tästä. Ihana.

Min en nyt taas osaa antaa rakentavaa palautetta... mutta ficcisi oli joka tapauksessa hieno. :)
urpå
Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Viesti Kirjoittaja Leida »

melian: Kiitoksia, kiitoksia. Ihanaa että tykkäsit. Minusta tuntui luonnolliselta, että Beregondille kuten muillekin Minas Tirithin asukkaille tuo oma kaupunki on erittäin tärkeä ja Beregondille vielä tärkeämpi kuin useimmille. Ja sinun rakentava palautteesi oli minulle kyllä ihan tarpeeksi rakentavaa ;)
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10
Piratesse
Vitam Piratae Aligo
Viestit: 781
Liittynyt: Su Marras 06, 2005 11:26 pm
Paikkakunta: Shin-Ra HQ

Viesti Kirjoittaja Piratesse »

Jösses, oliko tämä tosiaan sinun ensimmäinen ficcisi? (minun mielialani on nyt aika otollinen draamaa ajatellen, joten anteeksi hämmentynyt hehkutukseni jo etukäteen.)

Minä olen aina pitänyt Beregondin hahmosta ja olen todella iloinen, että olet päättänyt kirjoittaa hänestä. Olen ihan kyllästymiseen saakka lukenut näistä päähahmoista ja huomasin jo jonkin aikaa sitten, että täällähän on Beregondistakin tullut jotakin - tänään sitten sen kaivoin ihan tarkoituksellisesti esiin, eikä tarvinnut pettyä ollenkaan. :) TSH on pullollaan toinen toistaan mielenkiintoisempia sivuhahmoja, mutta niitä käytetään harmillisen vähän.

Muurin rappeutuneet kohdat, joissa köynnöskasvit kiipeilivät, vain lisäsivät Minas Tirithin arvokkuutta.
Pidin hurjan paljon siitä, miten kuvailit Minasia Beregondin silmin. Tuo oli jotenkin kaikessa yksinkertaisuudessaan todella hieno lause.
Beregond työnsi epätoivoa kauemmas. Kun on mennyt liian pitkälle, ei voi muuta kuin jatkaa.
Jeps. Noinhan se juuri menee. Hyvin olet myös punninnut herran ajatuksia, kun joutuu tekemään käskyjen ja niiden tapojen vastaisesti, mitä on koko ikänsä noudattanut. Hienosti kuvailtua sisäistä kamppailua.
Se toi mieleen onnen päivät, jolloin oli ollut helkkyvää naurua ja iloisia hymyjä, jolloin Mordor ei ollut vielä kolkutellut heidän portillaan.
Oi, tämä oli ihana. Todella kauniisti sanottu. Jo ihan alusta huomasin, että pyörittelet sanoja ihailtavan kauniisti.

Hmm, huomasinköhan romance-puolella jonkun Beregond ficcisi? *katoaa tutkailemaan*
Vuoden tulokas 2006/ Vuoden Originaalikirjoittaja 2007/2008
Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Viesti Kirjoittaja Leida »

Kommenttia, ihanaa!

Piratesse: Kiitoksia! Juu, kyllä tämä oli minun ensimmäinen ficcini, joskin jotain ei fanfictioniin liittyvää olen aikaisemmin kirjoitellut. Minäkin pidän Beregondista tosi paljon ja erityisesti minua on koskettanut juuri tuo mitä Beregond teki Faramirin puolesta. Siksi halusin nimenomaan tästä kohdasta kirjoittaa, vaikka kyllä Beregondista varmasti irtoaisi muutakin. Jep, Beregond on todellakin yksi Tarun mielenkiintoisimmista sivuhenkilöistä. Minun romace-puolen ficcini on Beregondin pojasta, Bergilistä. Saa lukea ;)
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10
Avatar
Fuu
norppa
Viestit: 948
Liittynyt: Ke Helmi 18, 2004 8:12 pm
Paikkakunta: syli

Viesti Kirjoittaja Fuu »

Tämähän oli todella hieno! ^^
Tämä on näitä tekstejä, jotka kuuluvat sarjaan täydentävät. Tässäkin oli ihanasti kuvattu Beregondin, tavallisen rivisotilaan ajatuksia ja tunteita tavalla, joka täydentää loistavasti TSH:n kyseistä kohtausta. Kirjassahan hahmo saattaa periaatteessa jäädä hämäräksi, mikäli ei kiinnitä tarkkaan huomiota, joten todella hienoa, että tällaisia tekstejä tehdään. ^^

Kieliopista tai mistään sellaisesta en löytänyt nillitettävää, tämä oli kirjoitettu... miten sen sanoisin, omalla tyylilläsi. ^^ Se tuntuu sinun kirjoittamaltasi eikä miltään Tolkien-yritykseltä tai vaihtoehtoisesti tönköltä. Raikasta kuvailua, sanon minä.

Juu, tykästyin tähän, sopivan mittainen ja hienosti kirjoitettu. ^^
you spin me right round, baby, right round
like a record, baby, right round round round


Vuoden Ilopilleri 2005-2009, vuoden Humor-ficcaaja 2010. Pörr.

captainfuu.tumblr.com
captainfuu.deviantart.com
Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Viesti Kirjoittaja Leida »

Fuu Hououji: Kiitoksia kauheasti kommentista ja ihanaa että pidit tästä. Olet tosiaan aivan oikeassa siinä, että tämä on nimenomaan täydentävä teksti. Tämähän tosiasiassa on kirjassa olleen kohtauksen kuvaus toisen henkilön näkökulmasta. Ja tulin tosi hyvälle mielelle tuosta (tulin siis kyllä hyvälle mielelle jo siitä, että joku oli tätä kommentoinut), että tämä oli sinusta kirjoitettu omalla tyylilläni, koska johonkin sellaiseen minä pyrinkin. Enhän minä nyt uskaltaisi mitään ylijumala Tolkienia matkia. ;)
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10
Vastaa Viestiin