LOFTIKSEN JOULUKALENTERI 2007

Täällä kaikki legendaariset ja vielä legendaarisemmat topicit, joita ei haluta tappaa.
Vastaa Viestiin
Avatar
Silidir
Valarin Lähettiläs
Viestit: 840
Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä

Viesti Kirjoittaja Silidir »

hetken jo istuin sydän kurkussa, että ei ei ei...

Mutta tulihan se luukku sieltä! Ei saa vanhaa ihmistä noin säikäyttää! :P

Erinomainen tunnelmapala! hihityttää tuo "lievästi" vattuuntunut mielipide. Pidin. kovastikin. Kiitos!
\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.
Miaplacidus
Puolituinen
Viestit: 307
Liittynyt: La Maalis 03, 2007 12:21 am
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Miaplacidus »

Ihmettelinkin, että kaatuuko kalenterimme alkuunsa - mutta ei! Jesh!

Hupaisa luukku. Tyrskin (tai olisin tyrskinyt, mutta se sattuu kurkkuun) muutamassakin kohdassa. Erinomainen valitusvirsi xD Ah, loistavaa.
Ihminen muistetaan niistä asioista, joista kukaan ei uskalla sanoa hautajaisissa mitään.

Vuoden Tulokas 2008 - Äww, kiitos <3
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

*räkättää kaksin kerroin vatsaansa pidellen* Voi kinkun kinkku :D Aivan loistava...
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Crysta El Roof

Viesti Kirjoittaja Crysta El Roof »

Olipas siinä Legsulla valittamista! :lol: Mutta kinkku ei ole kyllä mitään lempiruokaani...

Mutta tämä oli siis todella hupaisa.
Avatar
Sparks
Halipallero
Viestit: 1674
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 5:57 pm
Paikkakunta: Oma punkka

Viesti Kirjoittaja Sparks »

xDDDDDDDD ! kertaa kaksi, kun meitä on täällä taas kaksi lukijaakin.

Tämä oli ehkä parasta mitä kinkku-sanasta saattoi saada irti ^^ Hervoton vuodatus!

Niissä ei edes pysty seisomaan vaan pitää olla yhtä taivutettuna kuin Aragorn rakastaa taivuttaa minut pöytänsä yli toimistossaan.. - Aragorn, kultarakashanimussukka, siitä tulikin mieleeni, että voisitko hankkia tällä kertaa sen banaanilta maistuvan voiteen? Tuo suklainen maistuu niin teennäiseltä -
Revettiin ihan täysin xDDD Uuuh.

jokaisen yli kaksi wee täyttäneen mukulan.
Ernu-Legsu \o/

Kiitos tästä ja hyvää kinkkua, siis joulua!
Vuoden Slasheri 2004-2006 & Loftishengetär 2007-2010

Give Me A Lifetime Of Memories.
Melody Midnight
Metsähaltia
Viestit: 654
Liittynyt: Su Kesä 20, 2004 1:11 pm

Viesti Kirjoittaja Melody Midnight »

Joulukalenteri, luukku 8
Päivän sana: lahja

Title: Viisi raapaletta (alias Mel ei enää keksinyt parempaa nimeä)
Genre: general, osittain AU
Pairing: on siellä yksi jopa, ja se ilmoitetaan kyseisen raapaleen otsikossa
Rating: PG

Summary: On joulu.
A/N: Anteeksi luukun myöhäinen ilmestymisajankohta, meillä on ollut ongelmia netin kanssa. Ja vain viisi raapaletta, koska kuudes ei suostunut käyttäytymään, vaikka sitä vielä tänään yritin kohentaa.
Niin, ja ensimmäiset kolme raapaletta ovat Harry Potterista, neljäs Lotrista ja viides Forgotten Realmsista.

Hyvää joulunodotusta kaikille. ^___^



Omin käsin / Molly Weasley

Joulukuu oli Molly Weasleylle aina vuoden kiireisintä aikaa. Piti valmistella joulua, siivota Kotikolo ja, mikä kaikkein tärkeintä, kutoa jokaiselle Weasleyn lapsista sekä tietenkin Harrylle jumpperi joululahjaksi. Jumpperien kuviot tuottivat joskus hänelle vaikeuksia, mutta onneksi ainakin Harrylla oli tapana järjestää itsensä mukaan monenlaiseen, kuten esimerkiksi kolmivelhoturnajaisiin viidentenä vuotenaan, mikä merkitsi Mollylle helppoa ratkaisua yhteen pulmaan. Muut kuviot syntyivät yleensä siinä siivellä.

Arthurilla oli usein tapana vilkaista hänen kädessään olevaa puolivalmista jumpperia, kohottaa huvittuneesti kulmiaan ja ihmetellä, miten hän ei koskaan käyttänyt taikuutta apunaan sen tekemisessä. Mollyn vastaus oli yksinkertainen: kun sen teki omin käsin, se merkitsi enemmän. Siihen oli Arthurin tyytyminen.



Suurin lahja / Harry Potter

Harry Potterille joulu oli pitkään merkinnyt vain yhtä päivää muiden joukossa, sillä Dursleyt, vaikka olivatkin joulua toki juhlineet ja lahjoja toisilleen, varsinkin Dudleylle, jakaneet, olivat pitäneet tapanaan kätevästi unohtaa, että myös Harry kuului heidän perheeseensä. Tuskinpa nämä olivat häntä oikeasti perheeseensä katsoneet kuuluvaksikaan, Harry piti todennäköisenä.

Vasta Tylypahkaan päästyään Harry oli ymmärtänyt, mitä joulu kaikessa kauneudessaan voisi hänelle merkitä. Ja kun hän oli viettänyt ensimmäistä joulua Ronin perheen luona Kotikolossa, oli hän saanut nähdä, millaisia hänen joulunsa olisivat saattaneet olla, jos hänen vanhempansa olisivat olleet elossa. Silloin hän ymmärsi, että Ronin ystävyys oli suurin lahja, jonka hän oli koskaan saanut.



Jouluyö / Harry Potter

Oli jouluyö. Kotikolossa oli hiljaista ja hämärää, vain joulukuusen kynttilät hohtivat pimeässä. Nuo samat kynttilät, jotka Harry oli aikaisemmin illalla auttanut ripustamaan, tuntuivat nyt kutsuvan häntä lähemmäs, houkuttelevan puoleensa tuikkeellaan. Harry hymähti hiljaa ja antoi jalkojensa johdattaa itsensä kuusen eteen. Hän katsoi ylöspäin, yhä ylemmäs, kunnes hänen katseensa tavoitti kuusen latvassa kimaltelevan tähden, jonka Hermione oli tuonut mukanaan. Jästikoriste oli kiinnostanut varsinkin Arthuria, joka oli tutkinut sitä innoissaan hyvän tovin ennen kuin kaksoset olivat viimein napanneet sen häneltä ja laittaneet sen paikoilleen.

Paljon myöhemmin, aamun jo valjetessa, Harry viimein palasi sänkyynsä ja huomasi ilokseen lahjakasan sänkynsä jalkopäässä. Joulu oli tullut.



Joululahja / Sam ja Frodo

Kauniisti kääritty paketti Frodon kädessä oli painavampi kuin sen koon perusteella olisi uskonut. Hän kosketti sen päälle sidottua punaista nauhaa kevyesti, tunnustellen sen pintaa sormenpäillään, ja kohotti sitten katseensa paketista Samiin.

”Mikä tämä on?” Frodo kysyi hymyillen, vaikka aavistikin jo vastauksen.
Sam hymyili hieman hämillisenä ja sormeili kaulahuivinsa hapsuja. ”Joululahja, Frodo-herra”, hän vastasi yksinkertaisesti.
”Joululahja”, Frodo toisti miettiväisesti.
Sam nyökkäsi. ”Avatkaa se vasta illalla”, hän sanoi, ”sitten kun aika on oikea.” Hän puraisi huultaan ja nojautui lähemmäs Frodoa. ”Tiedättehän te. Silloin kun joulupukki tuo lahjat lapsille.”
Frodo nyökkäsi vakavana. ”Kiitos, Sam, ja hyvää joulua.”
”Hyvää joulua, Frodo-herra”, hänen ystävänsä vastasi.



Sinä / Drizzt/Entreri, Forgotten Realms

”Täällä sinä siis asut.”
Drizzt Do’Urden ei hätkähtänyt sanoja, jotka kuuluivat yhtäkkiä hänen korvansa juuresta. Hän oli niin tottunut Artemis Entrerin tapaan ilmaantua kuin tyhjästä, että vain nyökkäsi kevyesti.

Hetken he seisoivat siinä vierekkäin, hiljaisina kuin yö. Hanki hohti kuun loisteessa yhtä valkeana kuin mannunvartijan hiukset, mutta sen valkeus ei ulottunut salamurhaajaan asti. Siinä missä Drizztin katseessa näkyi rakkaus tuttua maisemaa kohtaan, Entrerin silmät olivat ilmeettömät hänen tarkastellessaan ympäristöään.

”Bruenor kysyi minulta tänään, mikä on tämän joulun tärkein lahjani”, Drizzt aloitti verkalleen, ”ja minä vastasin, että se olet sinä.”
Entrerin sormet kietoutuivat hänen sormiensa lomaan, eikä hän muuta vastausta kaivannut.
Herrasmies kulkee aina portaissa edellä. Myös yksin ollessaan.
Miaplacidus
Puolituinen
Viestit: 307
Liittynyt: La Maalis 03, 2007 12:21 am
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Miaplacidus »

Loftiksen joulukalenteri, yhdeksäs luukku

Päivän sana: misteli

Title: Kovan onnen pulu
Rating: PG
Pairing: Glorfindel/Ecthelion
Genre: jotain ihan pientä (minimini) fluffia lopussa, mutta en minä muusta tiedä…
A/N: Mitäköhän sitä sanoisi? Jostain vain pälkähti päähän tämmöinen. Slashiahan siitä sitten tuli... Hyvää joulunodotusta, muruset!

Summary: "Mutta minä luulin, että hänellä olisi huumorintajua!"

***

Glorfindel oli raivoissaan. Helkkarin Ecthelion! Eikö riittänyt, että Ecthelionin oli pitänyt mennä heittelemään lumipalloilla heidän komentajaansa (ja kuningasta siinä sivussa), hän oli kehdannut väittää, että Glorfindel oli osasyyllinen! Ei ollut auttanut, vaikka Glorfindel oli yritellyt vakuuttaa viattomuuttaan. He olivat joskus aikaisemmin tehneet yhdessä pieniä piloja komentajalleen, mutta eivät olleet jääneet kiinni. Nähtävästi heidän komentajansa kuitenkin tiesi, että he olivat olleet niiden takana… ja Glorfindel ja Ecthelion saivatkin nyt maksaa kaikesta komentajan nöyryyttämisestä korkojen kanssa. Nyt he siis saivat yhdessä kuurata ja koristella kuninkaanlinnan juhlasalin. Jopa palvelijat näyttivät virnistelevän heille ohi mennessään. Vaikka kuningas ja komentaja eivät asiaa olleet julkisuudessa kuuluttaneetkaan, nähtävästi Gondolinin puskaradio oli saanut toimiinsa uutta pontta ja jokainen salatun kaupungin asukas tiesi Glorfindelista ja Ecthelionista. Eivät nuorten sotilaiden leikkimieliset pilat – ja sitä myöten myös rangaistukset – kovin harvinaisia olleet, mutta Glorfindel ja Ecthelion tulivat kumpikin arvostetuista suvuista ja heiltä odotettiin paljon. Mutta nuoria hekin olivat. Monet vanhemmat haltiat siunailivat sitä, että miten Glorfindel oli mennyt Ecthelionin pilojen mukaan. Thel tunnettiin piloistaan, eikä kukaan enää jaksanut välittää niistä, mutta Glorfindelia oli pidetty rauhallisempana ja harkitsevampana, ja yleensä hän sai Ecthelionia edes vähän kuriin. Glorfidelia asia luonnollisesti ärsytti, mutta mitä hän olisi voinut tehdä asiaa muuttaakseen? Kuninkaan sana oli Gondolinissa laki. Joten nyt Glorfindel ja Ecthelion kuurasivat suurta salia.

Kun sali lopulta kiilteli puhtauttaan veren, hien ja kyynelien kuluttamisen jälkeen, Ecthelion oli taikonut jostain laatikollisen joulukoristeita. Glorfindel katseli sitä epäluuloisena. Nuoko heidän pitäisi ripustaa?

**

”Ecthelion! Minä nirhaan sinut!” Glorfindel huusi raivoissaan liukastuessaan Ecthelionin jättämään koristenauhakasaan kolmannen kerran. He koristelivat ulkona joulukuusta, ja torilta kuului naurunremakkaa. Glorfindel oli pitänyt siivouksestakin enemmän, koska silloin koko kaupunki ei ollut päässyt todistamaan hänen nöyryytystään. Aukiolle heidän touhujaan seuraamaan oli kerääntynyt jo runsaasti haltioita, jopa heidän komentajansakin. Glorfindel oli näkevinään hänenkin kasvoillaan vilahtavan hymynpoikasen, mutta ei ollut varma, oliko nähnyt oikein. Hän toisin tiesi, että vaikka heidän komentajansa olikin yleensä melko hillitty ja mukavanoloinen, tämä saattoi tehdä vähemmän pitämilleen sotilailleen piloja. Thel näytti suorastaan keimailevan yleisön edessä, joten suurin osa töistä näytti tälläkin kertaa jäävän Glorfindelin harteille. Thel oli hänen paras ystävänsä, mutta joskus hän olisi vain halunnut heittää tämän tyrmään ja jättää sinne. Glorfindel kirosi itsekseen ja jatkoi koristenauhan kieputtamista kuuseen.

**

Voi ei. Kuningas saattueineen oli tekemässä päivittäistä kaupunkikierrostaan. Gondolinilaiset pitivät kuninkaastaan kovin ja antoivat hänelle mielellään tietä. Glorfindelkin piti yleensä kuninkaastaan, mutta nyt Hänen Majesteettinsa näkeminen ei olisi voinut masentaa enempää. Eikö hänen nöyryytyksensä loppunut ikinä? Hänen suurin ja salaisin toiveensa oli päästä palvelemaan joskus itse kuninkaan sotajoukkoihin.

Kuningaskin näytti kovin huvittuneelta tullessaan lähemmäs, kuten myös muu hoviväki. Ecthelion oli jo virnuillen ehtinyt kuninkaan luokse ja kumarsi juuri Hänen Majesteetilleen sekä muulle hoviväelle. Glorfindelkin astahti eteenpäin ja kumarsi kunnioittavasti. Se tästä vielä puuttuisikin, että kuningas suuttuisi hänelle henkilökohtaisesti. Tähän saakka hän oli sentään selvinnyt komentajansa nuhteilla.

”Oi katsokaa, mistelilintu!” joku kuninkaan hovineidoista huudahti iloisesti. Jonkun huippuidea oli ollut kouluttaa puluja lentelemään ympäri kaupunkia mistelinoksat suussaan (Glorfindel epäili, että Ecthelionilla oli näppinsä pelissä – Thel oli harvinaisen taitava eläinten kanssa). Kuningas oli pitänyt ajatusta huvittavana, joten mistelipuluista oli näemmä muotoutumassa jokavuotinen perinne. Mutta miksi linnun oli pitänyt tuoda mistelinoksa hänen ja Ecthelionin päälle?! Glorfindel olisi hakannut päätään seinään, mikäli sellainen olisi ollut lähellä.

Tori oli hiljennyt uhkaavasti ja sinne oli laskeutunut odottava tunnelma. Kuningaskin näytti odottavan heidän siirtoaan. Glorfindel ei ollut varma, tulkitsiko hän majesteetin ilmeitä oikein, mutta tämä oli näyttänyt myös huvittuneelta ja ilkikuriselta.

”Mitä te kuhnailette? Kai te tunnette perinteen!” joku hovipojista – jonka Glorfindel olisi mieluusti kuristanut – virnisteli. Enempää Glorfindel ei sitten ehtinytkään ajatella, kun Ecthelion tönäsi hänet suoraan heinäkasaan, hyppäsi hänen päälleen ja suuteli Glorfindelia intohimoisesti suulle. Kansa hurrasi, mutta sitä Gondolinen Kultaisen Kukan tuleva päämies ei enää kuullut.

***

Kuningas (ja hoviväki siinä sivussa) näytti virnistelevän avoimesti Ecthelionin ja Glorfindelin saapuessa aamiaiselle seuraavana aamuna. Glorfindel muisti vasta silloin pukeneensa päälle turhan matalakauluksisen tunikan.
Ihminen muistetaan niistä asioista, joista kukaan ei uskalla sanoa hautajaisissa mitään.

Vuoden Tulokas 2008 - Äww, kiitos <3
Avatar
Fuu
norppa
Viestit: 948
Liittynyt: Ke Helmi 18, 2004 8:12 pm
Paikkakunta: syli

Viesti Kirjoittaja Fuu »

Jaa, no sitten pitää kommentoida molempia luukkuja samassa, joten aloitetaan 8. päivästä. ^^
Mahdottoman suloinen luukku, noissa raapaleissa oli juuri sellaista joulun odotuksen tunnelmaa ja tietynlaista hiljentymistä siihen. Fandomin vaihtaminenkaan ei tässä tapauksessa ollut mitään miinusta, vaan Harry Potterista saa kyllä todella hyviä joulujuttuja. ^^ Siinä on tunnelmaa. Ja viimeinen raapale oli suloinen, sen ymmärtävät nekin, jotka eivät muuten tiedä koko kirjasarjasta yhtään mitään. (kuten minä xD)
Kiitos kaunis ^_^

Ja sitten 9. päivän luukkuun: aivan mahtava. :D Kun on lukenut edelliseltä päivältä joululuukun, jossa ei sählätä, niin totta kai se joulun koominenkin puoli iskee heti päälle. Ja juuri niin, että kaikkein vakavimmat ja säällisimmät haltiat saavatkin sitten nokilleen. xD
Suloinen se pusu. Hih hih, hyvä Ecthelion! Ja voi hitto millaiset mielikuvat siitä mistelille virnistelevästä kuninkaasta tuli. xDD
Kiitos tästäkin ^^

*hali molemmille*~
you spin me right round, baby, right round
like a record, baby, right round round round


Vuoden Ilopilleri 2005-2009, vuoden Humor-ficcaaja 2010. Pörr.

captainfuu.tumblr.com
captainfuu.deviantart.com
Avatar
Darial Kuznetsova
Samooja
Viestit: 436
Liittynyt: Pe Marras 09, 2007 5:25 pm
Paikkakunta: Kemi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Darial Kuznetsova »

Voi veikkoset mikä luukku! *räkättää kaksinkerroin taipuneena* LLOISTAVA
'Puskaradio' *naurukohtaus*
”Ecthelion! Minä nirhaan sinut!” Glorfindel huusi raivoissaan liukastuessaan Ecthelionin jättämään koristenauhakasaan kolmannen kerran.
*uusi naurukohtaus*
Ei herranjumala, tää on loistava pätkä!
Joulukohellus on kaikkein parasta mitä mä tiiän.
Aplodeja!
Viimeksi muokannut Darial Kuznetsova, Ma Joulu 17, 2007 4:04 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Jos oli nimi niin kuka sitä muistaa, jos oli kasvot niin ne helppo oli unohtaa.
Jos oli sydän niin se helppo oli poistaa ja pyörät pyörii, päivät itseään toistaa...

Sydänpuu - Mustaan Uneen (Jani Liimatainen)
Avatar
Tantrum
Örkki
Viestit: 13
Liittynyt: Su Heinä 29, 2007 2:31 pm
Paikkakunta: Lentävien laivojen kaupunki

Viesti Kirjoittaja Tantrum »

Kovan onnen pulu... ihana^^
Jaa-ha, jaa-ha, vai tämmöistä sitä kirjoitellaan "pöytälaatikkoon"!? *nauraa* Olin jotenkin huomaavinani jotain tuttua tuossa sähellyksessä. Ei sillä, ettei meillä jouluna sähellettäisi... Kiitosta vaan:)
Musta enkeli ottaa kenet haluaa
Eikä muita enkeleitä ole olemassakaan
Avatar
mr.Greenleaf
Örkki
Viestit: 196
Liittynyt: Ma Tammi 29, 2007 8:14 pm
Paikkakunta: Imatra

Viesti Kirjoittaja mr.Greenleaf »

Olipa kauniita luukkuja! <3 Olisin kyllä tykännyt vielä enemmän, jos pätkät olisivat voineet olla pitempiä...

Luukku 9 oli todella ihana, pidin kovasti tuosta lopusta :)

Odotellen tulevia luukkuja
Vuoden 2008 Gimli Kiitos kovasti <33
Avatar
Etiäinen
Puolituinen
Viestit: 355
Liittynyt: Ti Joulu 13, 2005 9:12 pm
Paikkakunta: Metsä

Viesti Kirjoittaja Etiäinen »

Artemis Entreri! Rrrrrakastan <3 Olenkin aina halunnut joulukalenterin jonka luukusta löytyisi Entreri :) (Ei Artya kuulu Drizztille parittaa, mutta menköön : D)

Ja tuo ysiluukku oli myös aivan ihana :D
Niin tie on musta,
vaan mustempi ois mieli kulkijalla,
Jos kuu ei paistaisi hopeaansa
Kuoleman kattilalla - tummuvan taivaan alla.

Viikate:Tie

"Mutta koska jonkun pitää sotkea asiat" | Vuoden Pippin 2009
Avatar
Zirli
Örkki
Viestit: 130
Liittynyt: To Maalis 09, 2006 12:13 pm
Paikkakunta: Kriisikunta

Viesti Kirjoittaja Zirli »

Joulukalenteri, luukku 10
Päivän sana: joulumuori

Title: Hiuskiharoita ja näppäriä sormia
Genre: romance, fluffy
Rating: Sallittu / General
Pairing: Sam/Ruusa
Summary: jouluista & kliseistä hobittirakkautta.
A/N: Olen melkein ylpeä itsestäni siitä hyvästä että sain aikaiseksi toisen LotR-ficcini ikinä! ^^ Tämä taitaa olla sitten ensimmäinen hetti joulukalenterissamme. Viimeistely jäi vähän nurkan taakse piiloon. Mutta kaikesta huolimatta: Iloa ja lämpöä jokaisen loftislaisen sydämeen, älkää stresssatko näin joulunaikaan liikaa, vaan hymyilkää jokaiselle ainoalaatuiselle lumihiutaleelle joka leijailee silmäänne!

***

Hobittilan ylle oli laskeutunut jo aikaa sitten lumipeite. Nytkin valkeat haihtuvat leijailivat sumuna peltojen ja metsien yllä, hobittien asumuksista paistoi valo ja lämpö. Kirpeä pakkanen kalisutti hampaita, yritti tunkeutua vaatekerrosten alle ja sai posket punoittamaan. Ne harvat, jotka olivat vielä liikkeellä, näyttivät olevan menossa kohti kotiaan perheen luokse, aloittelemaan joulunajan viettoa. Hobittien joulu oli pitkäkestoinen ja sisälsi paljon ruokaa. Itse asiassa todella paljon ruokaa. Jos olette joskus tulleet pohtineeksi, kuinka suuren annoksen lehtiä kasvissyöjälohikäärme syö, kertokaa se määrä kymmenellä ja korottakaa viidenteen potenssiin. Silloin voitte yrittää kuvitella, millaisia määriä ruokaa Hobittilassa meni joka joulu.

Tänään oli vietetty varsinaisia joulunavajaisia (jolloin joulunodotusaika vaihtui varsinaiseen joulunaikaan), ja vaikka varmasti jokainen kylän asukas oli saanut syötyä vatsansa täyteen herkkuja, oli syöminkien jälkeen ollut sen verran huvitteluakin, että alkoi olla jo korkea aika palata oman keittiön antimien äärelle. Erään hobittikolon edessä kuitenkin rauhallinen tunnelma rikkoontui, kun oven toiselle puolen oli jäänyt kaksi nuorukaista, jotka olisivat melkoisen kovasti halunneet olla sillä oven lämpimämmällä puolella. Keskustelun äänet kantautuivat läpi hämärtyvän illan.

”En halua puhua asiasta enää”, heikko ääni totesi oven takaa korostetun itsevarmasti.
”Mutta Sam, sehän oli pelkkä vitsi! Ei me oikeasti tarkoitettu sinua loukata.”
”Ei kyse ole minusta!”
”Vaan?”
”Ruusasta.”

Hiljaisuus. Sam tuijotti Reppulien jouluisaksi koristeltua kotia ärsyyntyneenä. Frodo ja Bilbo olivat lähteneet juhlinnan jälkeen hakemaan joulukuusta, ja Sam oli luvannut siivoilla heidän taloaan loppuun. Hän oli auttanut lumen tultua Reppuleita muissakin kuin puutarhatöissä kuullakseen lisää Bilbon mieltä kutkuttavia tarinoita. Mutta sitten ne kaksi tulivat, aivan kuin hän ei olisi saanut joulunavajaisissa tarpeekseen. Merri ja Pippin. Että ne kaksi osasivat joskus olla rasittavia! Sam oli tuskastunut, vaikka nimeltä mainitut hobitit olivatkin hänen ystäviään. Nyt hän kuitenkin kurtisti otsaansa huolestuneena. Minkä tähden hän oli mennyt livauttamaan noiden kahden kepostelevan hobitin kuullen, että Ruusalla oli Samin mielestä kylän näteimmät kiharat? Ne kaksi olivat heti menneet kiusoittelemaan Ruusaa! Voih, kuinka Sam nyt enää saattaisi mennä kysymään Ruusalta, kaipaisiko hän apua puutarhanhoidossa? Eihän hän kehtaisikaan. Sehän ongelma juuri oli. Hän ei kehtaisi enää naamaansa näyttää tytön läheisyydessä.

”Kuule Sam”, vaisu ääni aloitti jälleen. Sam punastui ajatellessaan tilannetta. Hän jatkoi kuitenkin ystävistään eroon pääsyn yrittämistä.
”Menkää pois! Jättäkää minut rauhaan!”
”Kuuntele nyt hetki. Ei Ruusa nolostunut yhtään kiusoittelustamme, paremminkin hän saattoi meidät naurunalaisiksi... ja puolusti sinua! Ihan turhaan haukut meitä, mehän vain yritämme saattaa kaksi rakastavaista yhteen!” oven toiselta puolelta kuului epämääräistä tirskuntaa. Sam tuhahti, mutta ajautui samalla ajatuksiinsa hymykuoppien ilmestyessä hänen poskilleen. Oliko Ruusa todella suhtautunut niin? Saattoiko Sam todella olla edelleen tervetullut karsimaan rikkaruohoja Ruusan kukkaistutuksista? Samin teki mieli tanssia ja laulaa, yhdessä tuulen ja lintujen kanssa. Mutta nyt oven takana odottivat luultavasti jo hyvin kylmissään olevat ystävät.

”Olkoon.” hän huokaisi naurahtaen samalla itsekseen, nousi ylös oven edestä ja avasi sen. Merri ja Pippin seisoivat viluisen ja katuvan näköisinä lumipyryn keskellä.
”No! Mitä te odotatte? Tulkaa sisään. Tee odottaa”, Sam hymähti mutta katseli hobittiystäviään edelleen hieman epäillen.
”Kuule Sam, me luvataan ettei kiusoitella sinua enää Ruusasta”, Merri sanoi ja hymyili viattomasti pää kumarassa, ilo silmissä vilkkuen.
”Eikä Ruusaa sinusta!” Pippin huudahti purskahtaen helisevään nauruun. ”No niin, mitäs kaikkea hyvää Bilbo onkaan leiponut...”
Pippin työntyi ovesta sisälle ja kiiruhti keittiöön. Merri vilkaisi Samia ja ryntäsi sitten perään. Sam sulki oven pyöritellen päätään. Keittiöstä alkoi kuulua ylistyksen sanoja ja voihkaisuja.
”Kuulkaa te kaksi! Niihin ei kosketa ennen kuin Frodo ja Bilbo ovat palanneet! Onko selvä?”
”Voi Sam, kuinka jaksat aina olla noin tosikko!” Pippin virnuili ja nappasi yhden piparin suuhunsa. Samalla hetkellä Frodo ja Bilbo rymistelivät sisään joulukuusen kanssa. Sam kiirehti auttamaan heitä. Hetken ajan kolmikko törmäili kuusen kanssa ympäriinsä, kunnes he saivat sen työnnettyä joulupuulle tarkoitettuun telineeseen.

Juuri sillä hetkellä oveen koputettiin. Frodo meni avaamaan pyyhkien hikipisaroita otsaltaan, ja illan hulinan aiheuttama väsähtänyt ilme hänen kasvoillaan muuttui ilahtuneeksi hymyksi, kun hän näki oven takana seisovan hahmon.
”Sam! Sinulle on vieraita!” Frodo huikkasi.
Sam tallusti ovelle odottaen näkevänsä lähinnä jonkun tylsän sukulaisen joka tuli pyytämään häntä toisaalle viettämään iltaa. Kun hän kuitenkin näki Ruusan seisomassa lumisateessa pyöreät posket punoittaen ja kirkkaat silmät loistaen, hän hypähti oven ulkopuolelle itsekin ja työnsi oven takana kiinni.
”Hei Ruusa! Haluaisitko liittyä seuraamme?” Sam kysyi yrittäen säilyttää äänensävynsä normaalina. Hän tunsi punastuvansa, ja toivoi ettei Ruusa huomannut sitä pimeässä.
”Ei kiitos Sam, minun täytyy mennä kotiin. Tahdoin vain vaihtaa pari sanaa kanssasi, kun karkasit sieltä juhlista sellaisella kiirellä! Tulitko tänne Repunpäätä hoitamaan? Olet aina niin kultainen! Niin, kuule, kun tahdoin vain sanoa, että olen hirveän otettu siitä mitä sanoit hiuksistani!” Ruusa liikahti vaivaantuneena jatkaessaan höpötystään. ”Ja tuota... minusta sinulla on Ukkoakin näppärämmät sormet! Eikä kiharoissasikaan mitään vikaa ole.” Ruusa hihitti ja sipaisi Samin poskelta yhden hiuskiehkuran tämän korvan taakse. Kylmästä säästä huolimatta sormet hehkuivat lämpöä, ja Sam seisoi lamaantuneena paikallaan kun Ruusa pyörähti ympäri ja lähti kiiruhtamaan kotiinsa. Polkujen risteyksessä hän kääntyi vielä ja huikkasi:
”Nähdään huomenna Sam! Joulukuusemmekin kaipaisi vähän siistimistä.”

Sam seisoi aloillaan, ja sulava lumi kasteli hänet epämiellyttävästi. Hän kohotti varoen kätensä poskelleen ja tuntui vasta silloin käsittäneen tapahtuneen. Sam hyppelehti riemuissaan lumen keskellä hetken, kunnes hän liukastui ja tömähti naamalleen lumikinokseen. Siitä hän ei kuitenkaan jaksanut välittää, vaan nousi ylös ja jatkoi tanssiaan lumen ja kylmyyden keskellä. Ovelle oli jossain välissä ilmestynyt Pippin, joka Samin – ja tämän lumesta valkoisen naaman - nähdessään huudahti riemuissaan:
”Joulupukki!”
Pippinin selän takaa kurkisti Merri, joka tarkoilla silmillään näki laantuneen lumisateen läpi jo melkoisen kaukana, mutta hobittikolojen valossa kävelevän hahmon.
”Ja joulumuori!” Merri hihkaisi.
”Te lupasitte!” Sam nurisi yrittäen kuulostaa loukkaantuneelta, mutta hänen kasvonsa sulivat hymyyn ja hän heittäytyi selälleen lumihankeen. Sam pohti Ruusan sanoja, kertasi ne mielessään yhä uudelleen ja uudelleen ja hymyili joka kerran jälkeen entistä leveämmin.
”Olen aina pitänyt Ukon sormia taitavimpina maailmassa”, Sam kuiskasi tähdille, ”mutta mitä väliä sillä on, jos Ruusan mielestä minulla on näppärimmät sormet maailmassa!”
"Wild animals never kill for sport. Man is the only one to whom the torture and death of his fellow creatures is amusing in itself."
-James Anthony Froude
Avatar
Silidir
Valarin Lähettiläs
Viestit: 840
Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä

Viesti Kirjoittaja Silidir »

No AWWWW!

Okei. olen olluna poissa henkisesti jo viikon mutta silti! hmmm. Nuo rääpäleet. Olihan ne suloisia ja jouluhenkisiä, mutta eniten minua viehätti tuo Artemis/Drizzt paritus. Voi grr ja hoosianna sille! voiko ForgottenRealmsissa OLLA kuumemmia tyyppejä? Ei.

Kasiluukku. Okei okei. Myönnän että pääsin lukemaan tämän etukäteen ja hykertelin jo silloin. Glorfindel ja Ecthelion on myösin aika Grrr! ja tämä ficci piristi päivää ihan mielettömästi.

ja tämä ensimmäinen hetti herätti hurjaan AWWW-reaktion. Aika suloista. Ja aika törkeää?!! Tietäähän sen mitä minulle näppäristä sormista tulee mieleen... :oops:

Mutta loistavaa työtä immeiset! Keep on working!

~Sil~
\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.
Miaplacidus
Puolituinen
Viestit: 307
Liittynyt: La Maalis 03, 2007 12:21 am
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Miaplacidus »

[off] Etukäteen, Sil? Paha, paha... xD [/off]

Niin ja en ole noita rääpäleitäkään kommannut, joten ensin ne. Minusta oli ihan hauskaa, että tässä oli muutakin kuin TSH:ta, kun sitä oli noin pieninä annoksina. Sisäinen slasharini löysi noista kuitenkin vaikka mitä... ^^ Kivoja olivat.

Kymppi oli ihanan suloinen. Siinä oli juuri sitä hobittimaisuutta (tuli nälkä). Merri ja Pippin olivat kyllä ihan itsejään. (Tosin Silin huomautuksen jälkeen minä repeän niille näppärille sormille...) Ihana luukku tämäkin :)
Ihminen muistetaan niistä asioista, joista kukaan ei uskalla sanoa hautajaisissa mitään.

Vuoden Tulokas 2008 - Äww, kiitos <3
Vastaa Viestiin