Linnan kummitus (PG, one-shot)

Huumoria ja parodiaa yllin kyllin.

Valvojat: Andune, Ilona

Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Linnan kummitus (PG, one-shot)

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Title: Linnan kummitus
Author: Mithrellas
Rating: PG
Genre: huumori/draama tai jotain sinne päin
Disclaimer: Keski-Maa ja hahmot kuuluvat Tolkienille, enkä tee niillä rahaa.
Summary: Sormuksen sota on ohi, ja Aragorn aloittelee rattoisaa kuningaselämää. Valitettavasti Arwen yllättäen katoaa mystisesti.
A/N: Kirjoitettu vuonna 2010, mutta jäi aikoinaan julkaisematta. Olen käynyt tätä sen jälkeen läpi ihmetellen, että kaikkea sitä onkin tullut kirjoitettua. Joka tapauksessa, inspiraation lähteenä tässä on ollut Oopperan kummituksen legenda, sekä kirja että leffa/musikaali, mutta hieman kieli poskessa kirjoitettuna siis.


Linnan kummitus

Miehen ääni. Kuningatar Arwenin pukeutumishuoneessa.

Kuningas itse seisoi käytävässä korva pukeutumishuoneen ovea vasten. "Arwen! Avaa!" hän huusi. Kuningas Aragorn ei suvainnut tuntemattomia miehiä vaimonsa pukeutumishuoneessa, varsinkaan silloin, kun hänen vaimonsa oli siellä. Hän toisti käskynsä, tehostaen sitä napakalla nyrkiniskulla oveen. Ovi pysyi kuitenkin lukossa.

Aragornista kuulosti aivan siltä, kuin Arwen ja tämä tuntematon mies olisivat laulaneet jonkinlaista duettoa, jossa toistuivat sanat "musiikin enkeli" ja "tule luokseni".

Aragorn ei ollut koskaan pitänyt duetoista, joten hän jätti kuuntelemisen sikseen ja lähti hakemaan pukeutumishuoneen avainta Húrin Avaintenhaltijalta. Tällä kelpo kuomalla oli näet avain linnan joka oveen. Aragornillakin oli, mutta hän oli hukannut ne kuten tavallista.

Aragornin pettymys oli suuri, kun hän muutamaa hetkeä myöhemmin pääsi vaimonsa pukeutumishuoneeseen ja havaitsi, ettei siellä ollut enää ketään. Se hämmensi häntä, mutta koska hän oli kuningas eikä hämmentyminen sopinut kuninkaalliseen arvokkuuteen, hän ei sanonut mitään Húrinille, vaan palasi töidensä ääreen. Arwen saisi selittää asian juurta jaksain illalla, kun he olisivat käymässä yöpuulle. Se oli erinomainen hetki selvittää tämäntapaisia asioita. Palvelijat vetäytyivät aina iltaisin hienotunteisesti kauemmas kuninkaallisesta makuukamarista, joten ei ollut pelkoa juorujen leviämisestä.

Valitettavasti Arwen ei saapunut sinä iltana makuukamariin. Aragorn vihastui tästä suuresti. Kohta hän jo marssikin paitasillaan käskynhaltijansa luo. Aragorn tiesi, ettei käskynhaltija käynyt koskaan nukkumaan varhain, sillä tämä oli joutilas poikamies ja lueskeli kirjoja kaiket yöt.

"Mikä tuokaan Hänen Kuninkaallisen Korkeutensa luokseni näin myöhäisellä hetkellä?" kuului ääni kirjoituspöydän toiselta puolelta, huojuvien kirjapinojen takaa.

"Minun vaimoni on kadonnut!"

"Niinkö?" Faramir virkkoi ja siirsi katseensa muinaisista taruista kohti nykyhetkeä.

"Niin! Ja ikään kuin se ei riittäisi, kuulin oudon miehen äänen hänen pukeutumishuoneestaan aiemmin tänään!"

"Vai niin. Mitä se ääni sanoi?"

"Mitä väliä sillä on? Se oli miehen ääni!"

"Kenties se oli räätäli, ottamassa mittoja vaimonne uutta leninkiä varten."

"Ei se ollut mikään räätäli! Se lauloi!"

"Ah, neljännen piirin laulava räätäli... Pidin hänestä lapsena. Kaunis ääni miehellä. En koskaan pitkästynyt, kun minulle teetettiin uusia vaatteita."

"Minähän sanoin, ettei se ollut mikään räätäli!"

"Ette ole sattumoisin saanut omituista kirjettä tänään?"

"Kirjettä? Ettekö kuullut, hyvä mies, mitä minä juuri sanoin? Vaimoni on kadonnut! En minä ole kiinnostunut kirjeistä tällaisella hetkellä elämässäni!"

"Katsokaa taskuunne."

"Ei minulla ole taskuja! Ettekö näe, että olen yöpaidassani!"

"No, katsokaa sitten päällystakkinne taskuun."

Aragorn harppoi takaisin makuukamariin tietämättä miksi teki niin, ja otti takkinsa tuolin selkänojalta.

"En ymmärrä, miksi minä teen tämän...", hän jupisi kopeloidessaan taskuja. Hämmästyksekseen hänen kätensä osui kirjekuoreen. "Mitä? En minä ole laittanut kirjettä tänne", hän totesi ymmällään. Hän avasi kuoren kiireesti. Paperiin oli kirjoitettu seuraavat sanat kauniilla koristeellisella käsialalla:

Olkaa huoleti, hyvä herra. Vaimonne on turvassa musiikin enkelin siipien alla. Älkää yrittäkö etsiä häntä. Ikinä.
L.K.


"Onko tämä pilaa!" hän huusi Faramirille, joka oli seurannut häntä huoneeseen. "Minä en pidä piloista. Teidän jos kenen pitäisi tietää, että minä en ole sellainen mies, joka suvaitsee, että hänen kustannuksellaan pilaillaan!"

"Minä luulen, ettei tämä ole pilaa, Teidän Korkeutenne. Minäkin näet sain tänään kirjeen."

Aragorn nappasi paperinpalan Faramirin käsistä ja luki sen.

Hyvä herra. Huolehtikaa siitä, ettei kuningas yritä etsiä puolisoaan. Ikinä. Jos ette tee niin kuin minä sanon, tapahtuu kauheampi katastrofi kuin kukaan teistä on koskaan osannut pienessä mielessään kuvitellakaan.
L.K.
P. S. Saanen ystävällisesti huomauttaa, että vuokrani on jälleen myöhässä.


"Kuka tuo L.K. luulee olevansa?" Aragorn ärähti. "Totta vieköön, minä laitan kaikki sotilaani hänen peräänsä ja noudan vaimoni takaisin, minne ikinä tuo hyypiö on hänet piilottanutkaan!"

"Ehdotan, että pidättäydytte toistaiseksi tekemästä ratkaisevia siirtoja. L.K. on... no, sanotaan, että hän ei ole mikään mukava tuttavuus."

"Kuka hän sitten on?"

"Ajattelin kyllä kertoa hänestä jo aiemmin, mutta pelkäsin, ettette kenties ottaisi tätä työtä vastaan, jos tietäisitte."

"Mitä? Minäkö olisin luopunut Gondorin ja Arnorin kuninkuudesta vain jonkun pilailijan takia?"

"L.K. ei ole pilailija. Hän on nero, suurin nero sitten esiaikojen. Kukaan ei tiedä hänen todellista nimeään. Tunnemme hänet yksinkertaisesti L.K.:na - Linnan kummituksena."

"Minä en usko kummituksiin. Vaikka olenkin kulkenut läpi Kuolleiden Kulkutien, en siltikään usko niihin, koska pääni on kova kuin Arnorin petäjä."

"Ei hän oikeastaan olekaan mikään henkiolento, vaan mies, lihaa ja verta. Mutta hän on myös musiikillinen nero ja ihmeellinen taikuri, suurin arkkitehtoninen kyky, mitä Kolmas Aika on nähnyt. Hän pitää tätä linnaa omanaan. Meidän pitää sen vuoksi maksaa hänelle vuokraa."

"Naurettavaa! Tämä on linna on minun! Paljonko hän sitä paitsi oikein pyytää?"

"170 kultarahaa."

"Vuodessa?"

"Kuukaudessa."

"Kuukaudessa! Järjetöntä. Ei minulla ole varaa maksaa hänelle 170 kultarahaa kuukaudessa. Minä olen naimisissa ja vaimon ylläpito tulee yllättävän kalliiksi. Eivätkä perillisetkään ole mitään ilmaisia, jos ja kun me joskus saamme sellaisia. Koiraakin olemme harkinneet."

"Epäilemättä kummituksen kävi teitä sääli, joten hän päätti poistaa nämä yllättävät menoerät - vaimonne ja sitä kautta perillisenne - teidän harteiltanne."

"Taas te pilailette!"

"En suinkaan. Teinä maksaisin vuokran viipymättä, sillä kummituksella on ikävä tapa pudottaa kynttiläkruunuja ihmisten niskaan, jos hänen vuokransa on myöhässä."

"Senkö takia linnassa ei ollut yhtään kattovalaisinta silloin, kun minä muutin tänne?"

"Juuri sen vuoksi. Isäni kielsi ne turvallisuussyistä. Ja kaikki sanoivat häntä hulluksi", Faramir huokaisi ja pudisteli päätään. "Isäni oli viisas mies. Hän kunnioitti kummituksen tahtoa ja saimme sen vuoksi elää suhteellisen rauhallista elämää."

"170 kultarahaa... järjetöntä. Aarrekammiossa on rahaa vain vuoden vuokria varten. Mitä minä sitten teen, kun ne ovat huvenneet?"

"Olisitte kiitollinen. Isildurin päiväkirjojen mukaan kummitus pyysi aluksi 200 kultarahaa kuukaudessa, mutta hän ja Anárion saivat tingittyä vuokrasta, kun he huomauttivat, että linnan sijainti on jokseenkin epäedullinen - niin lähellä Mustaa Maata ja Vihollistamme. Toivottavasti kummitus ei nyt keksi korottaa vuokraa, kun ongelma idässä on poistunut."

Aragorn pudisteli päätään epäuskoisena. "Isildur tinki vuokrasta? Väitätkö, että kummitus on asunut täällä Toisen Ajan lopusta lähtien?"

"Kyllä vain. Hän on mitä ilmeisimmin hyvin pitkäikäinen."

"Luulenpa, että minun täytyy tappaa hänet."

"En usko, että se on hyvä ajatus, Teidän Korkeutenne."

"Hän vei minun vaimoni ja seuraavaksi hän aikoo viedä minun rahani. Mitä muuta mies voi tehdä tällaisessa tilanteessa, kuin tappaa sen roiston?"

"Voisitte yrittää neuvotella."

"Lähden noutamaan miekkani. Ja te tulette mukaan – tarvitsen jonkun opastamaan minut tämän kelmin luo."

"Mutta Teidän Korkeutenne. Minulla ei ole aavistustakaan, missä kummituksen piilopaikka sijaitsee."

"Sitten me etsimme sen, vaikka siihen menisi koko vuosi."

Faramir huolestui, sillä hän oli menossa naimisiin kesällä ja aikoi muuttaa pois linnasta. Miten monesti hän olikaan haaveillut siitä hetkestä, kun pääsisi pois Linnan kummituksen vaikutuspiiristä. Kummitus oli vienyt hänen keppihevosensa, kun hän oli ollut vielä lapsi, eikä hän ollut voinut koskaan antaa sitä kummitukselle anteeksi.

No, ehkä kummitus sittenkin löytyisi alle vuodessa, eivätkä häät peruuntuisi. Faramir muisti kuulleensa salaovesta, joka löytyisi linnan kellarista. Kummitus oli tosin kieltänyt häntä etsimästä sitä, mutta nyt hänestä tuntui, että hänen oli uhmattava kummituksen tahtoa, vaikka se johtaisikin johonkin kauheaan katastrofiin. Eikö kuningattaren katoaminen sitä paitsi ollut jo kyllin kamala katastrofi? Mitä hirveämpää kummitus voisi enää keksiä? Räjäyttää linnan taivaan tuuliin?

Ikävä kyllä, Faramir epäili vahvasti, että juuri sitä kummitus suunnitteli. Se ainakin selittäisi ne sata ruutitynnyriä, jotka olivat jokin aika sitten ilmaantuneet kellariin kuin tyhjästä ja hävinneet sieltä ennen kuin kukaan oli ehtinyt päättää, mitä niille pitäisi tehdä.

Hetken kuluttua Faramir oli johdattamassa Aragornia kohti linnan vankityrmiä. Sellit olivat tyhjiä eikä siellä siksi ollut vartijoitakaan, joten he välttyivät selittelemästä yöllisiä puuhiaan ulkopuolisille. Vaikka toisaalta, miksi kuninkaan ja käskynhaltijan tarvitsisi selitellä tekemisiään kenellekään? Herroilla oli herrojen huvit.

Faramir avasi pienen ja huomaamattoman oven käytävän päässä. "Salainen uloskäynti tulipalon varalta."

"Mukavaa, että myös minä kuninkaana ja linnan omistajana saan tietää siitä."

He ottivat soihdut seiniltä ja astuivat kylmään ja kosteaan käytävään. Kuljettuaan hyvän tovin Faramir pysähtyi.

"Onko teillä muuten köyttä?"

"Köyttä?"

"Niin. Lattiassa on kohta aukko, josta meidän täytyy laskeutua alas."

"Ei minulla ole köyttä. Mistä minä olisin voinut tietää, että tarvitsemme sellaista?"

"No, sitten meidän täytyy hypätä."

Faramir tarkasteli likaista lattiaa soihdun valossa ja pyyhki hieman tomua sivuun. Hän koetteli lattiaa, paineli sitä, lausui muutamia loitsuja ja löysi viimein jotain. Hän tarttui metalliseen renkaaseen, joka osoittautui luukun kahvaksi.

"No niin. En tiedä, kuinka pitkälti pudotusta on. En koskaan päässyt näin pitkälle lapsuuteni tutkimusretkillä, sillä kummitus kaappasi minun keppihevoseni ja sanoi, etten saisi sitä koskaan takaisin, mikäli uskaltautuisin vielä kerrankin tähän käytävään. Totta puhuen, hän ei ole vieläkään palauttanut Pollea, vaikka olen pysynyt loitolla tästä käytävästä melkein 30 vuotta. Se on minusta todella epäreilua."

"30 vuotta tuskin riittää vakuuttamaan 3000-vuotiasta", totesi Aragorn kokemuksen syvällä rintaäänellä. Hän kurkisti pohjattomalta näyttävään pimeyteen. "Hypätkää te ensin, Faramir."

"Totta puhuakseni, en ole lainkaan varma siitä, että löydämme kummituksen täältä. Olen vain kuullut huhuja, että hän lymyilee jossakin kellareiden alapuolella, mutta todellisuudessa - "

"Hypätkää nyt vain. Sittenhän se nähdään."

Faramir katosi pimeyteen ja Aragorn odotti jännittyneenä, pitäisikö hänen ryhtyä etsimään uutta käskynhaltijaa, mutta sitten hän kuuli jostakin kaukaa alhaalta sanat: "Teidän vuoronne, Teidän Korkeutenne."

Aragorn hyppäsi ja odotti mielenkiinnolla, montako raajaa murtaisi sitten, kun väistämätön kohtaaminen maan kanssa koittaisi. Lopulta hän tuuskahti maahan polvilleen ja lausui muutaman mojovan kirosanan, jotka oli oppinut samooja-aikoinaan.

"Miksi ette käyttänyt noita askelmia, jotka joku on hakannut seinään?" kysyi Faramir.

"Näin se kävi nopeammin", Aragorn tuhahti ja vääntäytyi ylös maasta, kiitollisena siitä, että hänen pohjolan viimojen karaisemat luunsa eivät olleet helposti murtuvaa sorttia. Hän näki Faramirin soihdun välkkyvän kauempana edessään ja lähti seuraamaan valoa.

Kohta he saapuivat suureen onkaloon, joka oli täynnä vettä.

"Kas, maanalainen järvi.", Faramir totesi.

"Miten me pääsemme tästä eteenpäin?"

"Voisimme uida", Faramir totesi. "Tai vaihtoehtoisesti voisimme käyttää tuota venettä, joka on rannassa. Se tosin näyttää melko laholta."

"Otetaan vene. Uimme sitten, jos se uppoaa."

Heidän soudellessaan eteenpäin alkoi veden alta kohota palavia kynttilöitä koristeellisissa kynttilänjaloissaan.

"Onpa kaunista", Faramir totesi.

"Miten tuo ylipäänsä on mahdollista?"

"En tiedä, mutta luulen, että olemme oikeilla jäljillä. Katsohan, tuolla vastarannalla näkyy mukava pieni asumus. Luulenpa, että se on kummituksen koti."

"Todellakin!" huudahti Aragorn. Etäällä näkyi pieni talo, jonka piha oli koristeltu kynttilöillä. Sitten hän kuuli molskahduksen.

"Faramir? Mitä ihmettä?"

Faramir oli vedessä uimassa takaisinpäin. "Nyt kun löysimme kummituksen talon, ette enää tarvitse minua, joten minä lähden tästä nukkumaan", hän huusi. "Onnea matkaan! Ja muistakaa pitää kättänne silmienne tasalla."

"Mitä ihmettä?"

"Silmienne tasalla!" Faramir huusi mutta sitten hän olikin jo lähellä vastarantaa, eikä Aragorn voinut kuulla häntä selvästi.

Aragorn souti rantaan ja kömpi ulos veneestä. Hän käveli talon ulko-ovelle ja koputti. Kukaan ei tullut avaamaan. "Kenties kummitus ei ole kotona", hän totesi, mutta päätti koettaa oven kahvaa. Ovi aukesi ja hän astui sisään.

Hetkeä myöhemmin hän toivoi, että olisi pitänyt kättään silmiensä tasalla, sillä silmukka lennähti hänen kaulansa ympärille ja alkoi kiristyä uhkaavasti. Hän tarttui siihen molemmin käsin ja yritti kiskoa sitä löysemmälle, mutta turhaan.

"Ha ha haa! Mitä taikalassooni tarttuikaan!" kuului julma ääni pimeydestä.

Aragorn tuijotti hämmästyneenä eteensä ja huomasi tulleensa hämärään saliin, jonka keskellä seisoi hänen vaimonsa Arwen valkoisessa mekossa. Pienelle pöydälle asetetut kynttilät valaisivat naisen pelosta kalpeat kasvot. Varjossa naisen vieressä seisoi tumma hahmo. Hahmo astui askeleen eteenpäin, niin että Aragorn saattoi nähdä otuksen kasvot.

"Tekö olette Linnan kummitus?"

"Minäpä hyvinkin", naurahti kummitus. "Yllätyittekö? Olenko oudompi kuin osasitte uneksiakaan?"

"Täytyy sanoa, etten olisi uskonut tapaavani täällä teitä, hyvä Maglor Fëanorin poika."

"Älkää lausuko minun entistä nimeäni ääneen! Minä olen nyt kummitus! No niin, pieni Estel, mikä on viimeinen toivomuksenne ennen kuolemaanne?"

"En ymmärrä, miten te voitte olla täällä? Eikö teidän pitäisi olla kuollut?"

"No, me haltiat emme kuole aivan yhtä helposti kuin te kurjat pikku ihmiset."

"Ja mitä ihmettä te ylipäänsä teette minun linnassani?"

"Teidän linnassanne? Teidän linnassanne! Rakensitteko te tämän linnan omin käsinenne omasta kivestänne?"

"No, en tietenkään."

"No ettepä tietenkään. Tehän vain tulitte tänne omistajan elkein. Tietäkää, typerys, että olette täällä ainoastaan minun ansiostani ja olette siksi minulle ikuisessa kiitollisuudenvelassa, jonka tosin olen valmis unohtamaan, mikäli maksatte vuokranne ja teette kaiken niin kuin minä käsken. Katsokaapa tätä pienoismallia, jonka tekemiseen olen käyttänyt viimeiset 3000 vuotta."

Kummitus tarttui kynttilänjalkaan ja vetäisi köydestä niin, että Aragornin oli pakko seurata tätä huoneen nurkkaan, jossa oli valtava pöytä. Sen päälle oli rakennettu yksityiskohtainen pienoismalli Keski-Maasta metsineen, vuorineen ja kaupunkeineen. Siinä oli jopa pieniä purontapaisia uomia, joissa virtasi oikeaa vettä.

"Keski-Maa, sellaisena kuin minä sen visioin", julisti kummitus. "Sormuksen sota oli osa minun suunnitelmaani saada rakastettuni Arwen viimein luokseni ilman, että minun tarvitsisi astua ulos täältä linnastani. Kuiskin ja lauloin öisin kuninkaiden ja käskynhaltijoiden korviin edistääkseni sotaa, kerroin mitä halusin heidän tekevän, ja hehän tekivät kaiken. Jos eivät tehneet, niin minä surmasin jonkun heille tärkeän ihmisen ja uhkasin surmata loputkin - hyvin tehokas tapa saada heidät tottelemaan." Kummitus siirtyi hieman ja nyt kynttilät valaisivat kauniin vahanuken, joka esitti Arwenia morsiuspuvussa. "Elämäni rakkaus, Arwen Iltatähti! Ja nyt hän on viimein minun - elävänä ja hengittävänä!"

"Kaikki nämä vuodet maan alla eivät ole tehneet teille hyvää, Maglor", Aragorn totesi. "Sen mitä taruista olen kuullut, te olitte kerran ihan mukava mies - sikäli kuin Feänorin poikia voi kutsua mukaviksi. Ette ainakaan ollut heistä se kaikista ilkein."

"Minä olin meistä seitsemästä se kaikkein nerokkain", kummitus huudahti närkästyneenä.

"Epäilemättä, mutta miksi, Maglor? Miksi nähdä kaikki tämä vaiva, kun olisitte voinut saada Arwenin vain pyytämällä hänen kättään hänen isältään Elrondilta?"

Kummitus nauroi hyytävää nauruaan. "Teillä on huumorintajua, se minun on myönnettävä. Ettäkö Elrond olisi antanut tyttärensä Feänorin pojalle? Ei, kukaan ei olisi antanut tytärtään minulle. Ei, minut oli tuomittu ikuiseen yksinäisyyteen, joten miksi en olisi vetäytynyt johonkin luolaan punomaan juonia toisten pään menoksi?"

"Tai sitten olisitte voinut vain kuljeksia rannoilla soitellen haikeaa musiikkia harpullanne."

"Niinhän minä aluksi teinkin, mutta tuhat vuotta yhtä ja samaa joka päivä alkaa kyllästyttää jopa haltiaa. Minun täytyi keksiä jotain muuta, ja kun näin unessani Elrondin vielä syntymättömän tyttären, minä tiesin, että minun oli saatava hänet omakseni."

"Kutsuisin Sormuksen sodan järjestämistä siltikin melko vaivalloiseksi ja monimutkaiseksi strategiaksi, Maglor-hyvä. Kai ymmärrätte, etten minä voi mitenkään hyväksyä tällaista toimintaa, vaikka se tekikin minusta kuninkaan. Monta viatonta kuoli tämän teidän tempauksenne vuoksi. Minun pitäisi oikeastaan tuomita teidät nyt kuolemaan, mutta koska olen reilu mies, lupaan antaa teidän mennä, kunhan vain päästätte minut ja vaimoni vapaaksi."

"Vai lupaatte! Harmi vain, että ohjat ovat nyt minun käsissäni!" Maglor nauroi ja nykäisi jälleen köydestä, joka kuristi kuningasta. "Arwen Iltatähti kuuluu minulle! Olen ihaillut häntä siitä hetkestä lähtien, kun näin hänet unessani kulkemassa Lórienin kultaisissa lehdoissa!"

"Mutta kiltti kummitus, minä olen jo naimisissa", Arwen sanoi. "Minä kuulun miehelleni."

"Naimisissa ihmisen kanssa! Se ei voi olla laillista!" ärähti Maglor.

"Nykyään se on. Minä todella rakastan Aragornia, enkä voi mitenkään suostua vaimoksenne, kun olen jo naimisissa."

"Jos ette suostu, niin tuo surkimus tuossa kohtaa loppunsa!" huusi Maglor. Hirttosilmukka Aragornin kaulan ympärillä kiristyi entisestään ja hänen alkoi olla vaikea hengittää.

"Älä missään nimessä suostu hänen vaimokseen!" Aragorn huusi. "Tuo mies on murhaaja!"

"Valinnan hetki on koittanut! Otatteko minut mieheksenne vai lähetättekö tuon tuossa hautaansa?" ärjyi kummitus. "Vai haluatteko, että räjäytän tämän linnan ilmaan? Tämän huoneen alla on sata tynnyrillistä ruutia, ja riittää että viskaan tämän kynttelikön alas tuosta lattiassa olevasta aukosta, niin me kaikki kuolemme! Sitäkö te haluatte? Kyllä, olen hullu, mutta mitä muuta voi odottaa mieheltä, joka ei ole koskaan kokenut naisen sylin lämpöä!"

"Oi, kummitus, te huijasitte minua. Te väititte olevanne Musiikin Enkeli, jonka isäni oli lähettänyt luokseni Valinorista minun turvakseni tähän kylmään ihmisten maailmaan!" huudahti Arwen. "Jos olisin tiennyt, mikä todella olette, en olisi ikinä astunut kanssanne siihen pukeutumishuoneeni peilin takaiseen salakäytävään."

"Minä olen Musiikin Enkeli Valinorista! Ja paljon vanhempi ja viisaampi kuin teidän vähäpätöinen isänne!" huusi Maglor. "Koettelette kärsivällisyyttäni, Arwen. Tehkää valintanne. Käteni puutuvat."

"Arwen, älä tee mitään!" huusi Aragorn.

Arwen ei kuitenkaan kuunnellut miestään, vaan käveli kohti Magloria varovaisin askelin.

"Voi sinua, kummitusraukkaa, jota kukaan ei ole koskaan rakastanut! Nyt vasta ymmärrän, ettet sinä todellisuudessa ole paha. Sinä oletkin vain yksinäinen ja kaipaat rakkautta."

Aragorn tuijotti tyrmistyneenä, kun hänen vaimonsa kietoi kätensä Maglorin kaulan ympärille ja suuteli tämän huulia hellästi. Kun he viimein erkanivat toisistaan, Aragorn saattoi kuulla Arwenin supisevan jotakin Maglorin korvaan. Hän oli erottavinaan lauseet "tuo ukko tuskin elää 100 vuotta kauempaa... Lórienin metsässä, vain me kaksi", mutta ei sittenkään ollut aivan varma, oliko kuullut oikein. Joka tapauksessa hän tunsi äkkiä, kuinka silmukka hänen kaulassaan höltyi.

"Menkää! Menkää! Ottakaa veneeni ja jättäkää minut!" huusi Maglor huitoen käsillään teatraalisesti.

Arwen juoksi rutistamaan Aragornia ja tuossa tuokiossa he jo ryntäsivät ulos rantaan ja loikkasivat veneeseen. Maglor tarttui kynttilänjalkaan ja alkoi iskeä sillä säpäleiksi lukuisia peilejään, jotka koristivat hänen kotinsa seiniä. Hänellä oli ollut tapana jutella kuvajaistensa kanssa yksinäisinä iltoinaan. Nyt hän ei kuitenkaan enää tarvinnut kuvajaisiaan, koska oli päättänyt lähteä Lórienin metsään.

"Minkä peilin takana se halvatun salakäytävä taas olikaan?" hän manaili, kunnes löysi lopulta etsimänsä ja luikahti siitä pimeyteen.

Hänen musiikkinsa linnassa oli viimein soinut loppuun.
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Gillgalad
Örkki
Viestit: 138
Liittynyt: Ke Heinä 08, 2009 10:56 am

Re: Linnan kummitus (PG, one-shot)

Viesti Kirjoittaja Gillgalad »

Tää oli hauska ficci jota olisi voinut lukea pitempäänkin. Loppu oli mielenkiintoinen josta sai käsityksen että Arwen menisi Maglorin syliin Aragornin kuoltua
Vuoden Tolkien-sanakirja 2010. Vuoden Tolkienisti 2014.
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Re: Linnan kummitus (PG, one-shot)

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Hykerryttävä, kerta kaikkiaan ihana uusi versio Oopperan kummituksesta.

Olen aina tykännyt tyylistä, jolla kirjoitat, mutta tämän töksähtelevyys ja huumori on kylla ihan omaa luokkaansa. On jotenkin äärimmäisen jännää, miten upotat nykymaailman ilmaisuja ja elämäntapaakin Keski-Maahan, eikä se haittaa ollenkaan tässä tyylilajissa, saa vain kikattelemaan absurdeille mielikuville.

Tässä oli muutamia lausehelmiä, joista ehdoton suosikkini on Herroilla on herrojen huvit. Se on sinänsä mielenkiintoinen, ettei ole ilmauksena mitenkään moderni, ja silti siitä sellanen, noh, nykypäivän fiilis tulee. Se sopi tämän ficin tyyliin erinomaisesti. Yksityiskohtia riitti, ja niistä minä aina tykkään ihan kamalasti - Faramir kirjapinon takana (siirsi katseensa muinaisista taruista kohti nykyhetkeä, jotain aivan loistavaa ja tämä olisi ihana lause myös epäironisessa käytössä), laulava räätäli (voi reps), Polle, ne meidän juoruilevat palvelijammekin saivat pienen maininnan... Kattovalaisimet ja Denethorin hulluus. Aijai. :lol:

Voi, että saitkin aikaan nostalgisen fiiliksen.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Re: Linnan kummitus (PG, one-shot)

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Kiitos kommenteista Gillgalad ja Nerwen!

Gillgalad, mukavaa että tykkäsit lukea! Minulla tosiaan taisi olla vähän sellainen ajatus, että Arwen ja Maglor päätyisivät yhteen. En tosin tiedä, olisiko heillä ollut montakaan yhteistä vuotta jäljellä Lórienissa, koska Arwenhan oli kaiketi muuttunut kuolevaiseksi...

Nerwen, mukavaa että ficci herätti nostalgisen fiiliksen. Itseäni harmittaa, että TSH on viime vuosina jäänyt minulla taka-alalle ja huomaan, että tosi monet asiat ovat unohtuneet. Tämän ficin tyyli oli ehkä hieman erilainen, kuin millä yleensä kirjoitin, enkä pysty selittämään, miksi päädyin tuohon tyyliin kirjoittamaan, kun siitä on 3 vuotta aikaa. Muistan vain, etten yrittänyt tätä mitenkään tosissani, tarkoitus oli vain pitää hieman hauskaa, kun olin juuri lukenut Oopperan kummituksen ja muutenkin oli kunnon Phantom-fanitus päällä. Nyt tekisi taas mieli kirjoittaa jotain uudestaan, kunhan vaan saan napattua jostain aikaa siihen...
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Avatar
Pyrexia
Metsähaltia
Viestit: 633
Liittynyt: Su Maalis 30, 2008 5:26 pm
Paikkakunta: Jossain metsän laitamilla

Re: Linnan kummitus (PG, one-shot)

Viesti Kirjoittaja Pyrexia »

Piti jo aikaisemmin kommentoida, mutta korjaan asian nyt...

Tää oli kyllä hauska ja kevyt. Tuo kirjoitustyyli oli myös todella mukava, tän vois lukaista vaikka uudestaan. Sopii niihin lukuhetkiin kun haluaa vähän ottaa rennommin.
Tomorrow is tomorrow
Hyvin usein voittajia on häviäjät,
jotka päättivät yrittää vielä kerran.
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Re: Linnan kummitus (PG, one-shot)

Viesti Kirjoittaja Andune »

Tajusin juuri, että olen lukenut tämän jo aikaa sitten, mutta tuntemattomasta syystä olen unohtanut kommentoida. Aika korjata tämä vääryys!

Voi Maglor-parkaa :D Pidin ficin tyylistä, kepeää kielenkäyttöä. Ja tietysti Aragorn vähän hassahtaneena ja ei ehkä niin kuninkaallisen arvokkaana tuo tietysti aina hymyn huulille :) Pidän siitä, miten luot huumoria pienten yksityiskohtien kautta, esimerkiksi nyt vaikka Faramirin keppihevosen kohtalo.

Pakko myöntää, että vaikka tiedän jotenkuten Oopperan kummituksen juonen, en ole silti perillä tarinan yksityiskohdista. Mutta jotain kellarijuttuja siinäkin taisi olla. Tuo lopetus sai kyllä hekottelemaan. Niinpä niin, miksi Arwen lähtikään Lórieniin asti Aragornin kuoleman jälkeen...

Hauska ja kepeä tarina, joka oli ilo lukea!
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Aiwendil
Samooja
Viestit: 417
Liittynyt: Ma Maalis 04, 2013 3:57 pm
Paikkakunta: Ent'asumus

Re: Linnan kummitus (PG, one-shot)

Viesti Kirjoittaja Aiwendil »

Huvittava ficci. :)

Faramir ja keppihevonen, kummitus ja vuokra, Aragorn ja sen toivoton hulvattomuus... Ja se, että Ara kutsu Magloria "ihan mukavaksi mieheksi" huvitti minua suunnattomasti. Hykerryttävä kokemus, osaat kirjoittaa todella vaihtelevasti.
"I do not have a poetic bone in my body
and I don't want to say you left -
but my heart is no longer in my chest."

Kälätäti 2014 Kiitos kaunis!
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Re: Linnan kummitus (PG, one-shot)

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Kiitos kovasti kommenteista, Pyrexia, Andune ja Aiwendil! Oli iloinen yllätys huomata, että tämä sai useamman kommentin lyhyen ajan sisällä. :) Tämä oli kyllä aika omituinen tuotos, ja tosiaan kirjoitin tämän jo vuonna 2010, jolloin Oopperan kummitus -fanitus oli kohdallani huipussaan. Tässä on kyllä aika paljon ideoita otettu suoraan leffasta ja vähän kirjastakin, niin ettei kaikki varmasti ihan aukea, jos Oopperan kummitus ei ole tarinana tuttu.

Nykyään minusta kyllä tuntuu, että olen pitänyt liikaakin hauskaa Aragornin kustannuksella... Siis kirjoittanut hieman liian monta ficciä, joissa hän on kaikkea muuta kuin arvokkaasti käyttäytyvä kuningas. Mutta syytän Peter Jacksonia, niistä leffoista tämä Arska varmasti sai inspiraationsa. En vaan osannut ottaa vakavasti sitä leffan tyyppiä. Mutta jonakin päivänä minä vielä kirjoitan sen ficin, jossa Aragorn on hieno ja kuninkaallinen...
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Vastaa Viestiin