Matka Loriéniin ja vähän muutakin.
- Kurttuviikuna
- Puolituinen
- Viestit: 293
- Liittynyt: La Helmi 07, 2004 9:26 am
- Paikkakunta: Dojon katonraja
Matka Loriéniin ja vähän muutakin.
Matka Loriéniin ja vähän muutakin
Author: Minä, ehkäpä. ^^;
Raiting: sanoisin ehkä PG-13, vihjailua kun löytyy kaiken näköiseen toimintaan x)
Pairing: Jälleen kerran kaikki vähän kaikkien kanssa XD [tosin löytyy joitain hieman vakiintuneempiakin ^^]
Genre: Huumoria yritän. Kai myöhemmissä osissa slashiakin.
Beta. Zsanya.
Disclaimer: Hahmot sun muut ovat kunnioitettavan Tolkienin, minä vain rakastan leikkiä niillä sairaita leikkejäni =D
Summary: Mitä mahtanee tapahtua, kun saattue pääsee Lorieniin?
A/N: Jatkoa Moriassa tapahtuu -ficille. Jokseenkin säädyllisempää. Ainakin alku. ;D Enjoy. [ja ilmoitettakoon, että mieleni liikkuu öiseen aikaan pervoilla teillä, ja tätä juttua eivät välttämättä tajua kuin paatuneimmat pervot] Ja lyhythän tämä on, voi niin todella lyhyt. Pluskvamperfektissä on vain niin paha jatkaa. Pahoitteluni.
Matka Loriéniin oli ollut kaikkea muuta kuin tylsä. Frodo oli hihittänyt lähestulkoon koko matkan. Tuntui siltä, että mitä likemmäs haltia-asutusta päästiin, sitä pahemmin Frodo hihitti. Sam oli pitänyt silmällä Frodon vatsalihaksia, ja oli päätynyt siihen tulokseen, että ne olivat muuttuneet kiinteiksi ja hyvin muodostuneiksi matkan aikana. Hän tosin ei aivan mennyt vannomaan, johtuiko tuo ylenpalttisesta nauramisesta, vai siitä, että Frodon yrittäessä syödä jotain hän oli miltei tukehtua ruokaansa saadessaan yhtäkkisen naurukohtauksen.
”Mene ja tiedä, Samvais”, Sam oli ajatellut. ”Parasta tässä on se, että nyt tiedän, missä lämmitän käsiäni pakkasaamuina…”
Pippin oli raahannut suunnatonta reppua selässään koko matkan Kheled-Zâramin järveltä asti. Repussa olivat kaikki hänen vedonlyönnistä saamansa voitot. Se valui vieläkin vettä, sillä Sam oli yrittänyt hukuttaa sekä repun että sen kantajan hyiseen järveen. Pippin ei vieläkään kuullut täydellisesti, sillä hänen vasen korvansa oli tehnyt lähempää tuttavuutta järven pohjamutien kanssa.
”Vielä ensi vuonnakin korvastani valuu mustaa töhnää!” hän oli sanonut kaivaessaan korvaansa ponnekkaasti Samilta huomaamattomasti varastamansa porkkanan avulla.
Merri oli ollut varsin hilpeällä tuulella koko matkan ajan. Hän oli ottanut tavakseen kadota Boromirin kanssa jonnekin tutkimaan luonnon ihmeitä sekä lukuisia eri kukka- ja mehiläislajeja.
”No jopa ovat eläinrakkaita”, Gimli totesi hölmistyneenä kuunnellessaan metsästä kantautuvaa äärimmäisen voimakasta ääntelyä. ”Etteivät nyt vain silittäisi niitä vastakarvaan.”
Myös Aragorn ja Legolas tuppasivat varsin usein katoamaan jonnekin metsän siimekseen ”tekemään nuolia ja ampumaan niitä maalitauluun ja mieluusti myös napakymppiin”. Gimli ihmetteli suuresti, miksei nuolia voinut vuolla heidän leiripaikallaan ja mikseivät he saman tien voineet opettaa häntäkin ampumaan. Siihen Aragorn ja Legolas vain sanoivat:
”Kaipaamme yksityisyyttä. Yleisön katseen alla hermostuttaa ampua. Ja sinä et ole vielä valmis tähän. Ehkä joskus”. Sitten miehet katosivat metsään. Kotvan kuluttua metsästä alkoi kuulua mitä merkillisimpiä ääniä, ja Gimli pelkäsi, että jommankumman sihti oli häiriintynyt hieman. Ei hän niin kovin väärässä ollutkaan.
Kun saattue pääsi Loriéniin, Frodon mielipuolinen nauru oli käynyt niin hermoja raastavaksi, että jopa Sam oli lopettanut käsiensä lämmityksen. Kaikki rukoilivat Galadrielilta armoa ja pyysivät häntä lopettamaan heidän tuskansa. Heidän epäilyksensä heräsivät vasta, kun Galadriel ryhtyi lukemaan kirjaa nimeltä ”Eutanasian ihmeet. Opi armokuoleman alkeet”.
Celeborn nauroi pitkään ja hartaasti, kun Pippin uskaltautui kertomaan hänelle Gandalfin kohtalosta.
”Vai meni se vanha äijä viimein liian pitkälle ötököidensä kanssa”, haltia tuumasi ja pyöritteli naureskellen päätään.
Matkalaisten ensimmäiset päivät Loriénissa olivat kuluneet selittäessä Galadrielille, mitä he olivat tarkoittaneet ”tuskien lopettamisella” sekä Loriénin maastoa tutkiessa.
Samin useiden selityskertojen jälkeen Galadriel oli viimein tajunnut, miksi saattue oli anonut armoa. Hän oli ystävällisesti lopettanut Frodon järkyttävät naurukohtaukset. Pari tuntia olikin ollut autuaan hiljaista, kunnes yhtäkkiä ilman mitään syytä Frodo alkoi aivastella.
Legolas kiristeli hampaitaan ja hieroi rystysiään. ”Ei helvetti. Taasko se alkaa?”
Author: Minä, ehkäpä. ^^;
Raiting: sanoisin ehkä PG-13, vihjailua kun löytyy kaiken näköiseen toimintaan x)
Pairing: Jälleen kerran kaikki vähän kaikkien kanssa XD [tosin löytyy joitain hieman vakiintuneempiakin ^^]
Genre: Huumoria yritän. Kai myöhemmissä osissa slashiakin.
Beta. Zsanya.
Disclaimer: Hahmot sun muut ovat kunnioitettavan Tolkienin, minä vain rakastan leikkiä niillä sairaita leikkejäni =D
Summary: Mitä mahtanee tapahtua, kun saattue pääsee Lorieniin?
A/N: Jatkoa Moriassa tapahtuu -ficille. Jokseenkin säädyllisempää. Ainakin alku. ;D Enjoy. [ja ilmoitettakoon, että mieleni liikkuu öiseen aikaan pervoilla teillä, ja tätä juttua eivät välttämättä tajua kuin paatuneimmat pervot] Ja lyhythän tämä on, voi niin todella lyhyt. Pluskvamperfektissä on vain niin paha jatkaa. Pahoitteluni.
Matka Loriéniin oli ollut kaikkea muuta kuin tylsä. Frodo oli hihittänyt lähestulkoon koko matkan. Tuntui siltä, että mitä likemmäs haltia-asutusta päästiin, sitä pahemmin Frodo hihitti. Sam oli pitänyt silmällä Frodon vatsalihaksia, ja oli päätynyt siihen tulokseen, että ne olivat muuttuneet kiinteiksi ja hyvin muodostuneiksi matkan aikana. Hän tosin ei aivan mennyt vannomaan, johtuiko tuo ylenpalttisesta nauramisesta, vai siitä, että Frodon yrittäessä syödä jotain hän oli miltei tukehtua ruokaansa saadessaan yhtäkkisen naurukohtauksen.
”Mene ja tiedä, Samvais”, Sam oli ajatellut. ”Parasta tässä on se, että nyt tiedän, missä lämmitän käsiäni pakkasaamuina…”
Pippin oli raahannut suunnatonta reppua selässään koko matkan Kheled-Zâramin järveltä asti. Repussa olivat kaikki hänen vedonlyönnistä saamansa voitot. Se valui vieläkin vettä, sillä Sam oli yrittänyt hukuttaa sekä repun että sen kantajan hyiseen järveen. Pippin ei vieläkään kuullut täydellisesti, sillä hänen vasen korvansa oli tehnyt lähempää tuttavuutta järven pohjamutien kanssa.
”Vielä ensi vuonnakin korvastani valuu mustaa töhnää!” hän oli sanonut kaivaessaan korvaansa ponnekkaasti Samilta huomaamattomasti varastamansa porkkanan avulla.
Merri oli ollut varsin hilpeällä tuulella koko matkan ajan. Hän oli ottanut tavakseen kadota Boromirin kanssa jonnekin tutkimaan luonnon ihmeitä sekä lukuisia eri kukka- ja mehiläislajeja.
”No jopa ovat eläinrakkaita”, Gimli totesi hölmistyneenä kuunnellessaan metsästä kantautuvaa äärimmäisen voimakasta ääntelyä. ”Etteivät nyt vain silittäisi niitä vastakarvaan.”
Myös Aragorn ja Legolas tuppasivat varsin usein katoamaan jonnekin metsän siimekseen ”tekemään nuolia ja ampumaan niitä maalitauluun ja mieluusti myös napakymppiin”. Gimli ihmetteli suuresti, miksei nuolia voinut vuolla heidän leiripaikallaan ja mikseivät he saman tien voineet opettaa häntäkin ampumaan. Siihen Aragorn ja Legolas vain sanoivat:
”Kaipaamme yksityisyyttä. Yleisön katseen alla hermostuttaa ampua. Ja sinä et ole vielä valmis tähän. Ehkä joskus”. Sitten miehet katosivat metsään. Kotvan kuluttua metsästä alkoi kuulua mitä merkillisimpiä ääniä, ja Gimli pelkäsi, että jommankumman sihti oli häiriintynyt hieman. Ei hän niin kovin väärässä ollutkaan.
Kun saattue pääsi Loriéniin, Frodon mielipuolinen nauru oli käynyt niin hermoja raastavaksi, että jopa Sam oli lopettanut käsiensä lämmityksen. Kaikki rukoilivat Galadrielilta armoa ja pyysivät häntä lopettamaan heidän tuskansa. Heidän epäilyksensä heräsivät vasta, kun Galadriel ryhtyi lukemaan kirjaa nimeltä ”Eutanasian ihmeet. Opi armokuoleman alkeet”.
Celeborn nauroi pitkään ja hartaasti, kun Pippin uskaltautui kertomaan hänelle Gandalfin kohtalosta.
”Vai meni se vanha äijä viimein liian pitkälle ötököidensä kanssa”, haltia tuumasi ja pyöritteli naureskellen päätään.
Matkalaisten ensimmäiset päivät Loriénissa olivat kuluneet selittäessä Galadrielille, mitä he olivat tarkoittaneet ”tuskien lopettamisella” sekä Loriénin maastoa tutkiessa.
Samin useiden selityskertojen jälkeen Galadriel oli viimein tajunnut, miksi saattue oli anonut armoa. Hän oli ystävällisesti lopettanut Frodon järkyttävät naurukohtaukset. Pari tuntia olikin ollut autuaan hiljaista, kunnes yhtäkkiä ilman mitään syytä Frodo alkoi aivastella.
Legolas kiristeli hampaitaan ja hieroi rystysiään. ”Ei helvetti. Taasko se alkaa?”
Welcome to the Caribbean, love.
- Kurttuviikuna
- Puolituinen
- Viestit: 293
- Liittynyt: La Helmi 07, 2004 9:26 am
- Paikkakunta: Dojon katonraja
Tämä on aivan jumalattoman hauska x'DDD Kurttis, sinä olet luotu kirjoittamaan huumoria. Pippinin vedonlyönnit, Samin himot, Aran ja Legon selitykset, Frodon ikihepuli... xDD Loistavaa!
Today is the tomorrow you worried about yesterday.
Merri 05-06, RPS-ficcaaja 07 ja Japanifriikki 08
avatar by 25djadja @ LJ
Merri 05-06, RPS-ficcaaja 07 ja Japanifriikki 08
avatar by 25djadja @ LJ
- Kurttuviikuna
- Puolituinen
- Viestit: 293
- Liittynyt: La Helmi 07, 2004 9:26 am
- Paikkakunta: Dojon katonraja
Kun Frodo kolmannen kerran aivasti päin Legolasin lembasmurokulhoa sinä aamuna, haltian pinna napsahti poikki. Hän tempaisi tikarin saappaastaan ja oli juuri tuikkaamassa sitä Frodoon, kun hobitti yhtäkkiä pärskäytti ydinpommin voimalla ruokalusikallisen räkää haltian vasempaan silmään. Sam katsoi parhaaksi taluttaa räkää valuva Frodo kiireen vilkkaa savua henkivän haltian ja tämän tikarin ulottumattomiin. Aragorn juoksi hillitsemään raivopäistä Legolasta.
”Otetaanpa rauhassa! Minä olen Gondorin tuleva kuningas ja Saattueen virallinen johtaja ja määrään, ettei kukaan teurasta hobittia minun aamiaiselleni!” mies huusi ja kuiskasi ihan hiljaa haltian korvaan: ”Illemmalla, siellä samalla talanilla, millä eilenkin?” Legolas nyökkäsi hymyillen ja tunki tikarinsa takaisin saappaanvarteen odottamaan seuraavaa uhria. Sam talutti pärskivän Frodon takaisin kesken jääneelle aamiaiselle. Heti pöytään päästyään Frodo aivasti jälleen, ja suurin osa hänen nenänsä sisällöstä lensi suoraan Legolasin lautaselle.
Kun Pippin oli syönyt aamiaisensa [joita oli kaiken kaikkiaan neljä], hän meni tutkimaan paikallisten haltioiden tapakulttuuria ja päätti saman tien ottaa selkoa, olivatko he yhtä väkivaltaisia kuin Synkmetsän haltiat.
Ensitöikseen Pippin päätti käydä katsastamassa, mitä Kultaisen metsän haltiat tekivät aamuisin.
Pian hän löysikin itsensä keskeltä poreallasta kahden salskean haltianuorukaisen seurasta.
”Vai näin haltiat viettävät aamujaan. Ei hassumpaa”, hobitti ajatteli. Haltiamiehet vetivät hobitin väliinsä istumaan. Vuoron perään he suutelivat hobittia sieltä sun täältä. Pippin säikähti. ”Jahas. Homma kuumenee. Olisi ehkä parasta liueta paikalta. MUTTA MITEN?” hän ajatteli pakokauhun vallassa.
”Rúmil, se on minun vuoroni!” Orophin huusi, töytäisi veljensä kauemmas ja siirtyi suutelemaan hobittia suoraan suulle. Pippinin silmät levisivät järkytyksestä, kun hän tunsi haltian lämpöisen ja märän kielen kitalakensa tienoilla. Pian hän kuitenkin rentoutui. ”Tämähän on itse asiassa aika mukavaa. Vähän kuin pieni lisko juoksentelisi suussa tai jotain. Ehkä minä voin hetkeksi jäädä…” Pippin mietti ja säpsähti, kun haltiat vaihtoivat paikkaa ja vuorostaan Rúmilin kieli tunkeutui syvälle hänen nieluunsa.
Sillä välin, kun Pippin rentoutui haltioiden kanssa, Legolas oli kerinnyt huitaisemaan Frodoa jo kahdesti Galadrielin vanhalla Cosmopolitanilla takaraivoon. Se taas johtui siitä, kun Frodo oli aivastuspuuskassaan sotkenut Legolasin kolme tunikaa. Nyt Legolas istui yksikseen Haldirin talanilla lukien samalla ”Me Haltiat” – lehteä ja tehden testiä ”Kuinka sopiva puoliso olen Gondorin tulevalle kuninkaalle?”. Hän päätti istua siellä aina siihen asti, kunnes Aragorn saapuisi hänen seurakseen teräksenkovien pakaroidensa kera.
Alas hän ei menisi. Hän saisi kuitenkin vain ämpärillisen räkää niskaansa, mikä taas ei olisi ollenkaan eduksi, jos ajatteli hänen tulevaa suhdettaan Aragornin kanssa [”Se on suhde. No, siitä tulee suhde”, Legolas ajatteli].
Yhtäkkiä alhaalta kuului hirmuinen ”AEEEE!” -huuto. Legolas ryntäsi katsomaan, kuka julkeaa möykätä kesken testin pisteiden laskun. Pippinhän se siellä juoksenteli. Ilman rihman kiertämää, etumuksensa päällä vain mallornipuun lehti. Hätä paistoi hobitin silmistä, kun tämä juoksi Legolasin seuraksi ylös talanille. Legolas peitti silmänsä toisella kädellään, ja toisen hän läimäytti suulleen. Pian alhaalta kuului kahden kiimaisen haltiamiehen ähkintää.
”Huhuu, Pippin? Missä sinä olet? Olemme pahoillamme, mutta emmehän me voineet tietää, että olet neitsyt! Tule nyt esiin, niin aloitetaan kaikki puhtaalta pöydältä…” haltiat huhuilivat puun juurelta. Pippin vingahti ja peruutti Legolasin viereen. Legolas järkyttyi tuntiessaan hobitin paljaan takapuolen reidellään.
”Auta, Legolas! Tämä ei ole ollenkaan hauskaa. Se ei tunnu enää yhtään siltä kuin pikkulisko juoksentelisi suussasi! Se lähentelee jo rottaa! Isoa, lihavaa ja karvaista rottaa!” Pippin vaikeroi haltian vieressä armoa aneleva katse silmissään.
Legolas huokaisi. Vaalea haltia riisui saappaansa jalastaan ja nakkasi sen alas. Se kumahti komeasti Rúmilin takaraivoon. Rúmil kaatui naamalleen ja jäi siihen retkottamaan. Orophin katsoi kummissaan ylös.
”Mene jo! Minulla ja Pippinillä on asioita hoidettavana!” Legolas huusi. Orophin tuijotti edelleen pää kallellaan Legolasia. Legolas nakkasi toisenkin saappaansa, mutta Orophin vikkeline jalkoineen kerkesi väistämään, ja saapas osui juuri pystyyn noussutta Rúmilia uudelleen takaraivoon. Orophin nauroi pilkallisesti ja näytti talanilla istuvalle haltialle kieltä. Legolasi julmistui ja nakkasi Orophinia Haldirin paistinpannulla. Jälleen kerran Loriénin haltian lyömättömän nopeat refleksit veivät voiton ja paistinpannu singahti kauas pusikkoon [”Mikä helvetti se oli, Haldir?” ”En minä tiedä, Boromir” ”No, hällä väliä, jatketaan”].
Heiteltyään kaiken talanin irtaimiston alas huonolla menestyksellä, Legolas alkoi heitellä vaatteitaan. Ensin lensi tunika, sitten lensi housut ja sitten pitkälahkeiset kalsarit [”No, Caradhrasilla oli kylmä ja paljon lunta”, Legolas sanoi puolustuksekseen].
Kun haltialla oli yllään enää tangat, Orophin huusi: ”Heitä nyt loputkin vaatteesi, niin voin lähteä!”. Legolas suuttui niin, että alkoi kiivetä puusta alas. Kun Orophin tajusi, että nyt on henki kyseessä, hän lähti pinkomaan kohti metsän siimestä.
”Haluan vaatteeni takaisin!” Legolas parkui ja pui nyrkkiä metsän suuntaan. Sitten hän kiipesi takaisin talanille .
Legolas huokasi ja istuutui alas kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja jatkoi lehden testin tekemistä. Vasta kun Pippinin kysyi: ”Onko meillä oikeasti jotain asioita hoidettavana?”, Legolas tajusi istuvansa melkein alasti alastoman hobitin kanssa. Haltia hermostui, harppoi Pippinin luo ja nakkasi tämän niskaperseotteella alas talanilta.
”Hävytön”, Legolas tuhahti ja jatkoi testiä, joka oli niin monta kertaa keskeytetty.
Aragorn istuksi elanorniityllä ja poltteli piippua. Hän oli vetäytynyt sinne heti aamiaisen jälkeen miettimään ”asioita.” ”Voi pahus, kun olen komea. Hitto vieköön, kun haisen miehekkäältä”, mies mietti ja nuuhkaisi autuaan näköisenä kainaloaan. Hän oli juuri aikeissa nauttia kätensä hellyydestä , kun niityn poikki loikki kolme alastonta hahmoa korit kädessään. Silloin tällöin he viskelivät koreistaan kukkien terälehtiä. Aragorn hieraisi silmiään ja tajusi, että ne eivät valehdelleet. Frodo, Merri ja Sam loikkivat iloisina auringonpaisteessa hymyillen kuin järkensä juuri jorpakkoon heittäneet. He lauloivat jotain päätöntä laulua jota säestivät Frodon lukuisat aivastukset.
”Parasta häipyä hyvän sään aikana”, Aragorn ajatteli ja hipsi vähin äänin pois niityltä jättäen erämaan kutsun saaneet hobitit peuhaamaan kukkakedoille.
A/N: Loppuu joo ehkä vähän kesken, mutta jäättepähän odottelemaan. ;D Ja kommenttia sitten. Mutta jotain muuta kuin "Ihan kiva" tai "JEEE, YLI HYVÄ!!" tai "Ihan helvetin huono". Vaadin nähkääs perusteluja tuollaisille kommenteille. *mutinaa*
”Otetaanpa rauhassa! Minä olen Gondorin tuleva kuningas ja Saattueen virallinen johtaja ja määrään, ettei kukaan teurasta hobittia minun aamiaiselleni!” mies huusi ja kuiskasi ihan hiljaa haltian korvaan: ”Illemmalla, siellä samalla talanilla, millä eilenkin?” Legolas nyökkäsi hymyillen ja tunki tikarinsa takaisin saappaanvarteen odottamaan seuraavaa uhria. Sam talutti pärskivän Frodon takaisin kesken jääneelle aamiaiselle. Heti pöytään päästyään Frodo aivasti jälleen, ja suurin osa hänen nenänsä sisällöstä lensi suoraan Legolasin lautaselle.
Kun Pippin oli syönyt aamiaisensa [joita oli kaiken kaikkiaan neljä], hän meni tutkimaan paikallisten haltioiden tapakulttuuria ja päätti saman tien ottaa selkoa, olivatko he yhtä väkivaltaisia kuin Synkmetsän haltiat.
Ensitöikseen Pippin päätti käydä katsastamassa, mitä Kultaisen metsän haltiat tekivät aamuisin.
Pian hän löysikin itsensä keskeltä poreallasta kahden salskean haltianuorukaisen seurasta.
”Vai näin haltiat viettävät aamujaan. Ei hassumpaa”, hobitti ajatteli. Haltiamiehet vetivät hobitin väliinsä istumaan. Vuoron perään he suutelivat hobittia sieltä sun täältä. Pippin säikähti. ”Jahas. Homma kuumenee. Olisi ehkä parasta liueta paikalta. MUTTA MITEN?” hän ajatteli pakokauhun vallassa.
”Rúmil, se on minun vuoroni!” Orophin huusi, töytäisi veljensä kauemmas ja siirtyi suutelemaan hobittia suoraan suulle. Pippinin silmät levisivät järkytyksestä, kun hän tunsi haltian lämpöisen ja märän kielen kitalakensa tienoilla. Pian hän kuitenkin rentoutui. ”Tämähän on itse asiassa aika mukavaa. Vähän kuin pieni lisko juoksentelisi suussa tai jotain. Ehkä minä voin hetkeksi jäädä…” Pippin mietti ja säpsähti, kun haltiat vaihtoivat paikkaa ja vuorostaan Rúmilin kieli tunkeutui syvälle hänen nieluunsa.
Sillä välin, kun Pippin rentoutui haltioiden kanssa, Legolas oli kerinnyt huitaisemaan Frodoa jo kahdesti Galadrielin vanhalla Cosmopolitanilla takaraivoon. Se taas johtui siitä, kun Frodo oli aivastuspuuskassaan sotkenut Legolasin kolme tunikaa. Nyt Legolas istui yksikseen Haldirin talanilla lukien samalla ”Me Haltiat” – lehteä ja tehden testiä ”Kuinka sopiva puoliso olen Gondorin tulevalle kuninkaalle?”. Hän päätti istua siellä aina siihen asti, kunnes Aragorn saapuisi hänen seurakseen teräksenkovien pakaroidensa kera.
Alas hän ei menisi. Hän saisi kuitenkin vain ämpärillisen räkää niskaansa, mikä taas ei olisi ollenkaan eduksi, jos ajatteli hänen tulevaa suhdettaan Aragornin kanssa [”Se on suhde. No, siitä tulee suhde”, Legolas ajatteli].
Yhtäkkiä alhaalta kuului hirmuinen ”AEEEE!” -huuto. Legolas ryntäsi katsomaan, kuka julkeaa möykätä kesken testin pisteiden laskun. Pippinhän se siellä juoksenteli. Ilman rihman kiertämää, etumuksensa päällä vain mallornipuun lehti. Hätä paistoi hobitin silmistä, kun tämä juoksi Legolasin seuraksi ylös talanille. Legolas peitti silmänsä toisella kädellään, ja toisen hän läimäytti suulleen. Pian alhaalta kuului kahden kiimaisen haltiamiehen ähkintää.
”Huhuu, Pippin? Missä sinä olet? Olemme pahoillamme, mutta emmehän me voineet tietää, että olet neitsyt! Tule nyt esiin, niin aloitetaan kaikki puhtaalta pöydältä…” haltiat huhuilivat puun juurelta. Pippin vingahti ja peruutti Legolasin viereen. Legolas järkyttyi tuntiessaan hobitin paljaan takapuolen reidellään.
”Auta, Legolas! Tämä ei ole ollenkaan hauskaa. Se ei tunnu enää yhtään siltä kuin pikkulisko juoksentelisi suussasi! Se lähentelee jo rottaa! Isoa, lihavaa ja karvaista rottaa!” Pippin vaikeroi haltian vieressä armoa aneleva katse silmissään.
Legolas huokaisi. Vaalea haltia riisui saappaansa jalastaan ja nakkasi sen alas. Se kumahti komeasti Rúmilin takaraivoon. Rúmil kaatui naamalleen ja jäi siihen retkottamaan. Orophin katsoi kummissaan ylös.
”Mene jo! Minulla ja Pippinillä on asioita hoidettavana!” Legolas huusi. Orophin tuijotti edelleen pää kallellaan Legolasia. Legolas nakkasi toisenkin saappaansa, mutta Orophin vikkeline jalkoineen kerkesi väistämään, ja saapas osui juuri pystyyn noussutta Rúmilia uudelleen takaraivoon. Orophin nauroi pilkallisesti ja näytti talanilla istuvalle haltialle kieltä. Legolasi julmistui ja nakkasi Orophinia Haldirin paistinpannulla. Jälleen kerran Loriénin haltian lyömättömän nopeat refleksit veivät voiton ja paistinpannu singahti kauas pusikkoon [”Mikä helvetti se oli, Haldir?” ”En minä tiedä, Boromir” ”No, hällä väliä, jatketaan”].
Heiteltyään kaiken talanin irtaimiston alas huonolla menestyksellä, Legolas alkoi heitellä vaatteitaan. Ensin lensi tunika, sitten lensi housut ja sitten pitkälahkeiset kalsarit [”No, Caradhrasilla oli kylmä ja paljon lunta”, Legolas sanoi puolustuksekseen].
Kun haltialla oli yllään enää tangat, Orophin huusi: ”Heitä nyt loputkin vaatteesi, niin voin lähteä!”. Legolas suuttui niin, että alkoi kiivetä puusta alas. Kun Orophin tajusi, että nyt on henki kyseessä, hän lähti pinkomaan kohti metsän siimestä.
”Haluan vaatteeni takaisin!” Legolas parkui ja pui nyrkkiä metsän suuntaan. Sitten hän kiipesi takaisin talanille .
Legolas huokasi ja istuutui alas kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja jatkoi lehden testin tekemistä. Vasta kun Pippinin kysyi: ”Onko meillä oikeasti jotain asioita hoidettavana?”, Legolas tajusi istuvansa melkein alasti alastoman hobitin kanssa. Haltia hermostui, harppoi Pippinin luo ja nakkasi tämän niskaperseotteella alas talanilta.
”Hävytön”, Legolas tuhahti ja jatkoi testiä, joka oli niin monta kertaa keskeytetty.
Aragorn istuksi elanorniityllä ja poltteli piippua. Hän oli vetäytynyt sinne heti aamiaisen jälkeen miettimään ”asioita.” ”Voi pahus, kun olen komea. Hitto vieköön, kun haisen miehekkäältä”, mies mietti ja nuuhkaisi autuaan näköisenä kainaloaan. Hän oli juuri aikeissa nauttia kätensä hellyydestä , kun niityn poikki loikki kolme alastonta hahmoa korit kädessään. Silloin tällöin he viskelivät koreistaan kukkien terälehtiä. Aragorn hieraisi silmiään ja tajusi, että ne eivät valehdelleet. Frodo, Merri ja Sam loikkivat iloisina auringonpaisteessa hymyillen kuin järkensä juuri jorpakkoon heittäneet. He lauloivat jotain päätöntä laulua jota säestivät Frodon lukuisat aivastukset.
”Parasta häipyä hyvän sään aikana”, Aragorn ajatteli ja hipsi vähin äänin pois niityltä jättäen erämaan kutsun saaneet hobitit peuhaamaan kukkakedoille.
A/N: Loppuu joo ehkä vähän kesken, mutta jäättepähän odottelemaan. ;D Ja kommenttia sitten. Mutta jotain muuta kuin "Ihan kiva" tai "JEEE, YLI HYVÄ!!" tai "Ihan helvetin huono". Vaadin nähkääs perusteluja tuollaisille kommenteille. *mutinaa*
Welcome to the Caribbean, love.
Nouuh x'DDD
Jatkoa?
Nuo tuommoiset kohdat ovat aivan järkyttävän hyviä. Nääh... Voisin quotata tämän osan kokonaan, mutta taidan sen jättää väliin ja tyytyä ylistämään hahmoja x) Legolas on tässä niin ihanan naisellinen ja Aragorn jumalattoman itserakas x'D Hienosti sinä kirjoitat. Olisiko se sitten siinä? ^^[”Mikä helvetti se oli, Haldir?” ”En minä tiedä, Boromir” ”No, hällä väliä, jatketaan”].
Jatkoa?
Today is the tomorrow you worried about yesterday.
Merri 05-06, RPS-ficcaaja 07 ja Japanifriikki 08
avatar by 25djadja @ LJ
Merri 05-06, RPS-ficcaaja 07 ja Japanifriikki 08
avatar by 25djadja @ LJ
-
- Moon Child
- Viestit: 604
- Liittynyt: Ma Touko 03, 2004 7:29 pm
- Paikkakunta: Sateenkaaren päässä.
Mahti luku! Huumorin ja slashin sekoitus on jotain niin kuolattavaa. Erityisen hauska kohta oli juuri tuo, jonka Fanyare on jo laittanutkin. Legolas on mahtava. Ihana naisellinen kiukkupussi. Ja Ara sitten... Mikä itserakas hyypiö (Fanyare sanoi senkin)... *heh* Oikein hauska ficci. Jatkoa tahdon...
Rakasta minua kyselemättä.
___
-Vuoden 2005 tulokas-
-Vuoden 2007 Merri-
___
-Vuoden 2005 tulokas-
-Vuoden 2007 Merri-
-
- Puolituinen
- Viestit: 265
- Liittynyt: Ti Helmi 03, 2004 9:10 pm
- Paikkakunta: Klaukkala (koneen ääressä)
- Viesti: