Meidän tarinamme (Legolas/Haldir), PG-13
Meidän tarinamme (Legolas/Haldir), PG-13
Nimi: Meidän tarinamme
kirjoittaja: Mai
OOC
PG-13
Haldir/Legolas
Slash, angst, Songfic
Beta: Olivia Outo
Summary: Haldir tajuaa jotain minkä hän on ennen kieltänyt.
A/N: laulu on on CMX:n Ruoste. Melko pikaisesti ilman suurempaa insipistä kirjoitettu ficci. Laulun sanat on sekä kursivoitu että laitettu heittomerkkeihin. Haldirin ajatukset on pelkästään kursivoitu. Kiitokset Olivia Oudolle loistavasta betauksesta.
”hei
katso kuinka hiljaa
kaikki käy
mutta vuodet on lyhyet
ja kun kuu ja aurinko ovat yhdessä taivaalla
minä kerään kaiken pihalle esiin ja poltan”
Sivelen poskeasi, kuun hopeoimaa. Näen sen, sinäkin, vaikket tahtoisikaan nähdä. Kävelen ikkunalle, kuten aina ennenkin, vain tunteakseni tuulen kasvoillani, antaen itselleni hetken, jonka elämälle vain menetän. Kysyn itseltäni, jäänkö todella kaipaamaan sitä, minkä menetän.
Sinä nukut, tietämättä mitään siitä pahasta, joka kiertyy kaulaamme, hirttäen meidät piikkilankaan. Kalpea täysikuu valaisee meitä, torjuen varjot luotamme. Olet niin kaunis, enkelinluinen rakkaani, voisipa se olla ikuista. Haldir nousi hiljaa, varoen herättämästä Legolasia, ja käveli vanhan puisen lipaston luokse ottaen sen laatikosta pienen kirjan. Mietteliäänä hän käveli ikkunalle ja asettui istumaan varjojen värittämälle ikkunalaudalle. Haldir hengähti syvään ja siveli kirjan etukantta. Meidän tarinamme. Hitaasti hän käänteli sivuja, lukematta niissä olevia tunteita. Kirja kolahti lattialle Haldirin vapisevista käsistä. Kuunvalo kimmelsi kyyneleinä hänen poskillaan, hän painoi kasvot käsiinsä. Se ei voinut olla ikinä totta, nyt hän viimein ymmärsi kaiken merkityksen. Heillä ei ollut enää aikaa, jos sitä oli koskaan ollutkaan. Haldir käänsi katseensa Legolasiin, joka nukkui vuoteella kauniina ja niin ylväänä. Hän olisi yhtä kaunis kuolemassaankin. Haldir pyyhkäisi silmäkulmaansa ja meni ikkunalle nostaen kirjan lattialta. Viileä yötuuli kahisutti puiden lehtiä saaden koko hämärän puutarhan ikkunan ulkopuolella soimaan pehmeästi. Haldir kurottautui ottamaan kynttilän pieneltä pöydältä, ja pienen hetken epäröityään hän sytytti kirjan tuleen. Se on ohi. Hän kumartui Legolasin ylle sipaisten hiukset tämän kasvoilta, ne olivat tyynet ja kauniit kuten aina. Haldir painoi huulensa varoen Legolasin huulille tuntien toisen lämmön. Viivytellen hän nousi ja haki aseensa nurkasta. Äänettömin askelin hän käveli huoneen poikki ovelle, missä katsoi vielä viimeisen kerran taakseen yrittämättä enää peittää kyyneleitään, jotka välkehtivät silmissä pudoten noroina poskille. Ja niin hän meni. Puutarha oli varjojen läikittämä kuunvalon siivilöityessä lukuisten pensaiden ja puiden lehvien läpi. Haldir vihelsi matalasti, ja kohta paikalle laukkasi äänettömästi kauniin harmaa hevonen. Haldir nousi hevosen selkään ja ratsasti nopeasti puutarhan poikki kohti metsää. Vain tarkkasilmäinen olisi voinut erottaa heidät liikkuvista varjoista. ”Namárie, rakas” Legolas kuiskasi katsoen ratsukon katoamista puutarhan varjoihin.
”hei
katso kuinka hiljaa
sataa taas
tomu vuotten ylle
ehkä nämäkin murhaajankädet etsivät päätä
jota silittää ja tuntea maailman paino
se on ruoste”
A/N: Kommentteja kiitos.
kirjoittaja: Mai
OOC
PG-13
Haldir/Legolas
Slash, angst, Songfic
Beta: Olivia Outo
Summary: Haldir tajuaa jotain minkä hän on ennen kieltänyt.
A/N: laulu on on CMX:n Ruoste. Melko pikaisesti ilman suurempaa insipistä kirjoitettu ficci. Laulun sanat on sekä kursivoitu että laitettu heittomerkkeihin. Haldirin ajatukset on pelkästään kursivoitu. Kiitokset Olivia Oudolle loistavasta betauksesta.
”hei
katso kuinka hiljaa
kaikki käy
mutta vuodet on lyhyet
ja kun kuu ja aurinko ovat yhdessä taivaalla
minä kerään kaiken pihalle esiin ja poltan”
Sivelen poskeasi, kuun hopeoimaa. Näen sen, sinäkin, vaikket tahtoisikaan nähdä. Kävelen ikkunalle, kuten aina ennenkin, vain tunteakseni tuulen kasvoillani, antaen itselleni hetken, jonka elämälle vain menetän. Kysyn itseltäni, jäänkö todella kaipaamaan sitä, minkä menetän.
Sinä nukut, tietämättä mitään siitä pahasta, joka kiertyy kaulaamme, hirttäen meidät piikkilankaan. Kalpea täysikuu valaisee meitä, torjuen varjot luotamme. Olet niin kaunis, enkelinluinen rakkaani, voisipa se olla ikuista. Haldir nousi hiljaa, varoen herättämästä Legolasia, ja käveli vanhan puisen lipaston luokse ottaen sen laatikosta pienen kirjan. Mietteliäänä hän käveli ikkunalle ja asettui istumaan varjojen värittämälle ikkunalaudalle. Haldir hengähti syvään ja siveli kirjan etukantta. Meidän tarinamme. Hitaasti hän käänteli sivuja, lukematta niissä olevia tunteita. Kirja kolahti lattialle Haldirin vapisevista käsistä. Kuunvalo kimmelsi kyyneleinä hänen poskillaan, hän painoi kasvot käsiinsä. Se ei voinut olla ikinä totta, nyt hän viimein ymmärsi kaiken merkityksen. Heillä ei ollut enää aikaa, jos sitä oli koskaan ollutkaan. Haldir käänsi katseensa Legolasiin, joka nukkui vuoteella kauniina ja niin ylväänä. Hän olisi yhtä kaunis kuolemassaankin. Haldir pyyhkäisi silmäkulmaansa ja meni ikkunalle nostaen kirjan lattialta. Viileä yötuuli kahisutti puiden lehtiä saaden koko hämärän puutarhan ikkunan ulkopuolella soimaan pehmeästi. Haldir kurottautui ottamaan kynttilän pieneltä pöydältä, ja pienen hetken epäröityään hän sytytti kirjan tuleen. Se on ohi. Hän kumartui Legolasin ylle sipaisten hiukset tämän kasvoilta, ne olivat tyynet ja kauniit kuten aina. Haldir painoi huulensa varoen Legolasin huulille tuntien toisen lämmön. Viivytellen hän nousi ja haki aseensa nurkasta. Äänettömin askelin hän käveli huoneen poikki ovelle, missä katsoi vielä viimeisen kerran taakseen yrittämättä enää peittää kyyneleitään, jotka välkehtivät silmissä pudoten noroina poskille. Ja niin hän meni. Puutarha oli varjojen läikittämä kuunvalon siivilöityessä lukuisten pensaiden ja puiden lehvien läpi. Haldir vihelsi matalasti, ja kohta paikalle laukkasi äänettömästi kauniin harmaa hevonen. Haldir nousi hevosen selkään ja ratsasti nopeasti puutarhan poikki kohti metsää. Vain tarkkasilmäinen olisi voinut erottaa heidät liikkuvista varjoista. ”Namárie, rakas” Legolas kuiskasi katsoen ratsukon katoamista puutarhan varjoihin.
”hei
katso kuinka hiljaa
sataa taas
tomu vuotten ylle
ehkä nämäkin murhaajankädet etsivät päätä
jota silittää ja tuntea maailman paino
se on ruoste”
A/N: Kommentteja kiitos.
Ame on tuima täti.
Vaikka sen jalkasienet mäti.
Vielä sen sana päti.
Koska omistaa piiskan Ame-täti.
*yöhysteria valloittaa*
Vaikka sen jalkasienet mäti.
Vielä sen sana päti.
Koska omistaa piiskan Ame-täti.
*yöhysteria valloittaa*
Surullinen, juuri niin. Lyhyt ja täynnä tuntemuksia.
Olenko tyhmä vai miksen millään käsitä tuota tokaa lausetta, eli Näen sen, sinäkin, vaikket tahtoisikaan nähdä? Pitäisikö siinä ehkä lukea näet eikä näen?
Lisäksi en ole oikein varma, ymmärränkö, miksi Haldirin oli mentävä, miksei heillä ollut enää aikaa... mutta ei kai tämmöisiä kauniita, surullisia tarinoita aina tarvitsekaan täysin käsittää?
*hali* Tee lisää!
Olenko tyhmä vai miksen millään käsitä tuota tokaa lausetta, eli Näen sen, sinäkin, vaikket tahtoisikaan nähdä? Pitäisikö siinä ehkä lukea näet eikä näen?
Lisäksi en ole oikein varma, ymmärränkö, miksi Haldirin oli mentävä, miksei heillä ollut enää aikaa... mutta ei kai tämmöisiä kauniita, surullisia tarinoita aina tarvitsekaan täysin käsittää?
*hali* Tee lisää!
Vuoden Slasheri 2004-2006 & Loftishengetär 2007-2010
Give Me A Lifetime Of Memories.
Give Me A Lifetime Of Memories.
-
- Samooja
- Viestit: 513
- Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 5:05 pm
- Paikkakunta: Syntimaa, Pohjoinen Suomi
- Viesti:
Ei yhtikäs mitään. Minä en näköjään osa kopioidakaan oikein. Ero on tuossa 'sinäkin näet' -kohdassa. Sinulla lukee tuolla "Näen sen, sinäkin, vaikket tahtoisikaan nähdä..."Mai kirjoitti:Mitä eroa ilmaisulla "vaikket" ja "vaikka et" muka on? O_oLizlego kirjoitti:Sparks, siinä pitäisi varmaankin lukea: "Näen sen, sinäkin näet, vaikka et tahtoisikaan nähdä..."
-
- Puolituinen
- Viestit: 389
- Liittynyt: Pe Marras 04, 2005 4:09 pm
- Paikkakunta: Rohanin ruohotasangot
Haikukaunis ja surullinen... ei voi olla itkemättä kun näkee tuon mielessään Mutta miksi, Haldir, MIKSI? Mie en kestä!
(Niin, näitä Slasheja on niin tuhottomasti ettei muista mitä on tullut luettua, ellei aloita peräpäästä... )
(Niin, näitä Slasheja on niin tuhottomasti ettei muista mitä on tullut luettua, ellei aloita peräpäästä... )
Vuoden Draamaficcaaja 2007
Kauniin avan taiteili julietik.
Ruoskatarin (okei, Ruoskattaren ) kautta Annatariksi jälleen.
Kauniin avan taiteili julietik.
Ruoskatarin (okei, Ruoskattaren ) kautta Annatariksi jälleen.
- mr.Greenleaf
- Örkki
- Viestit: 196
- Liittynyt: Ma Tammi 29, 2007 8:14 pm
- Paikkakunta: Imatra
Voi! Näitä hyvin lyhyitä ficcejä on aivan liian vähän...
Tämä oli ihana. Surullinen ja kaunis.
Välillä mietin vähän, että missäs nyt mennään, mutta muuteen sujuvaa tekstiä
Jatka samaan malliin!
Tämä oli ihana. Surullinen ja kaunis.
Välillä mietin vähän, että missäs nyt mennään, mutta muuteen sujuvaa tekstiä
Jatka samaan malliin!
Ja valo leikkii taas yllämme. Punaisilla hiuksillasi, ja se leikkii vakavissaan. Ehkä se ei jätä meitä tälläkertaa.