Angmarin kuningatar (MS, PG-13) 1. luku 02.03.

Draamaa, angstia ja vakavia aiheita.

Valvojat: Likimeya, Andune

win03die
Örkki
Viestit: 14
Liittynyt: Ke Maalis 01, 2006 1:17 am
Paikkakunta: Gondolin

Angmarin kuningatar (MS, PG-13) 1. luku 02.03.

Viesti Kirjoittaja win03die »

Wellwell, ensimmäinen ficcini (ja vannoin, etten koskaan kirjoittaisi sitä. Niinpä niin). Huomasin selatessani, että joku muukin oli samansuuntaisesti ehtinyt kirjoittamaan. Nimessä kuitenkin pieni ero, ja sisällöt kaukana toisistaan.

Title: Angmarin noitakuningatar (kuulostaa paljon paremmalta engl > Queen of Angmar :)
Author: Elenna
Genre: draama/romance
Beta: Ei (käännetty ruotsin kielestä vaihtelevalla menestyksellä. Jos haluat betaksi, ilmoittele)
Rating: PG-13, mutta tämän ymmärtäminen vaatinee hieman enemmän ikää
Summary: Historianlehtien havinaa.
Ja voin vihjata, että jos ja kun pääsen tässä vauhtiin ja saan kirjoitelman samalle tasolle kuin ajatukseni, niin Legolas tulee kohtaamaan valittunsa ^^
Ainakin Silmarillion kannattaa olla hallussa ennen tätä :wink:

Feedback: Mielellään. Vaikka tätä hieman (tai hieman enemmän) tuputettua prologia ei saa heti tappaa.

Prologi
Kun valar ja Valinorin eldar lähtivät Eärendilin pyynnöstä auttamaan Ardan kansoja heidän epätoivossaan Vihan sodassa Morgothia vastaan, saapuivat heidän mukanaan maiar, ennen maailmaa syntyneet, voimakkaat ja mahdilliset valarin palvelijat. Morgoth sai monet maiarista kääntymään pimeyteen ja kauhistuttavin näistä viekoitelluista oli itse Sauron. Vihan sodan päätteeksi Morgoth syöstiin tyhjyyten.
Varda, Manwën puoliso, tähtien tekijä, haltiain lempijumalatar Elbereth kääntyi katsomaan taakseen kohti Ardaa ja pysähtyi jääden jälkeen muista valoista. Hänen silmänsä pyyhkäisivät Ardaa ja hänen huuliltaan kuului heikko huokaus. Viimeisellä läntisellä, jäisen tuulen pieksemällä mereensyöksyvällä kallionjyrkänteellä seisoi yksin Vardan sydäntä lähinnä oleva maia. Naisen yönmustat hiukset hulmusivat hänen ympärillään raskaan viitan tavoin ja avaruuden sisälleen kätkevät silmät oli suunnattu valaa kohti.
Elaynah, puoliksi haltia, puoliksi maia, oli jäänyt Ardalle. Syytä maia ei ollut tiennyt, mutta sanoi sydämensä pakottavan hänet tähän vaikeaan valintaan. Valar olivat suostuneet raskain sydämin ja antaneet hänelle siunauksensa. Varda pudisti hienokseltaan päätään ja jatkoi matkaansa kohti Valinoria.

1500 vuotta Vihan sodan päättymisen jälkeen (eli Toisen ajan vuonna 1500) Morgothin palvelijan Sauronin mahti kasvoi, ja valtasormukset taottiin. Petettyään Eregionin haltiaseppoja hän alkoi koota joukkojaan ja matkusti ympäri Keski-Maata. Saapuessaan Sinivuorille hän kohtasi Elaynahin. Tämä muistutti Sauronia jostain, minkä hän oli kadottanut kauan sitten. Muisto oli ensin katkeransuloinen ja sitten liian kipeä tunnettavaksi. Hän langetti maian päälle harvinaislaatuisen kirouksen – ja katso, naisen edessä seisoi tulesta tehty ratsu, täynnä voimaa ja uhmaa.
- Katso, miten sen viha leiskuu. Tehtäväsi on ratsastaa. Näin sanoen Sauron oli kadonnut.
Tummahiuksinen nainen kohotti katseensa ylvääseen hevoseen, jonka silmissä hehkui lohikäärmeen pahansuopuus. Hän ei pääsisi ilmestystä pakoon eikä voisi kävellä poiskaan, sen hän tunsi. Tahtojen taistelun olisi alettava. Jo ratsun selkään nouseminen vaati paitsi vakaata päättäväisyyttä myös erikoislaatuisia voimia. Hänen oli suljettava ajatuksensa suojaavan muurin taakse, ettei tuliolento voinut lukea hänen mieltään ja siten saada yliotetta. Taival tulisi olemaan vaikea.

Toisen ajan vuonna 1600 Sauron sai Mustan Tornin (Barad-dûr), itäiseen Mordorin maahan Varjovuorten (Ephel Dúath) taakse rakentamansa linnoituksen, valmiiksi. Sauronin ja Haltioiden sota alkoi ja taistelukentillä Elrondin ja Gil-galadin vierellä oli tulesta tehty hevonen selässään mahtava haltiasoturi (maiaperintöään hän ei paljastanut edes Gil-Galadille). Sauron lyötiin ja hän vetäytyi syvälle Mordoriin.
Vuoden 2200 jälkeen paljastivat itsensä ensi kerran sormusaaveet, yhdeksän ihmisten kuningasta jotka sormukset olivat turmelleet. Voimakkain näistä, Noitakuningas, ilmestyi tuhottuun Eregioniin josta hän Sauronin ennustuksen mukaan löysi tulisen ratsun ja maianeidon. Noitakuninkaan piinattu mieli valaistui hetkeksi ja hän astui lähemmäs. Silloin korskahti pystyyn tuo pimeän olento, Sauronin itsensä luoma tulinen hevonen ja asettui noitakuninkaan ja emäntänsä väliin. Niin kunnioittavasti ja varmasti oli Elaynah tätä olentoa kohdellyt, että oli saanut Sauronin luomuksen tuntemaan kiintymystä. Noitakuningas pakeni tuntemuksiaan, kun taas maia ja tulihevonen suuntasivat uusiin ja uusiin taisteluihin.

Vasta Númenorin tuhouduttua Sauron kohtasi Elaynahin uudelleen. Hän havaitsi yrityksensä saada maia käännettyä tulen kautta omalle puolelleen pahasti epäonnistuneen, ja lupasi tälle toisen olennon häälahjaksi kun maia olisi noitakuninkaan puoliso.
Seuraavien vuosien aikana muodostettiin haltioiden ja ihmisten Viimeinen liitto. Sauron tuhottiin, Elendil ja Gil-Galad kukistuivat ja Isildur otti Sormusten Sormuksen.

Liiton eturiveissä Elrondin rinnalla taisteltuaan oli Elaynah ansainnut sekä haltioiden että ihmisten luottamuksen ja kunnioituksen. Elrondin ja Celebríanin häiden jälkeen häntä alettiin kutsua haltiakuningattareksi, vaikka hän tuota nimitystä itse vierastikin. Hän kuului Viisaisiin (istari eli velhot sekä eldarin suurimmat), ja toi ensimmäisenä julki ajatuksen pahuuden piileskelystä Dol Guldurissa.
Havaittuaan tukikohtansa paljastuneen noitakuningas lähti kohti Arnoria ja Carn Dûrnia.

Ja tästä alkaa varsinainen tarina.


A/N: Hieman sekava prologi, pahoittelen. Piti vain saada kaikki oleelliset asiat mainittua ja lisäksi minulla ruotsinkielisenä tämä suomen kieli tökkii hieman.. :roll:
Mutta katsotaanpa jos tähän tulisi jatkoa.
Viimeksi muokannut win03die, To Maalis 02, 2006 1:01 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Vaihtelu virkistää sanoi koivu kun selännettä halasi
:P

26 ja vielä lapsi *rollseyes*
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

Elaynah ei ole Tolkienin luoma hahmo, vai kuinka? Prologi vaikutti lupaavalta, toivottavasti jatkoa saadaan ja pian :)
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Piratesse
Vitam Piratae Aligo
Viestit: 781
Liittynyt: Su Marras 06, 2005 11:26 pm
Paikkakunta: Shin-Ra HQ

Viesti Kirjoittaja Piratesse »

Jännittävä aloitus, mitä olen joskus aiemminkin silmäillyt, mutta en ole saanut luettua. Vähän raskas se oli muodoltaan, mutta kielimuurin tietäen, se ei haitannut juuri yhtään. Onko tähän tulossa jatkoa vai jäikö se tähän?
Vuoden tulokas 2006/ Vuoden Originaalikirjoittaja 2007/2008
win03die
Örkki
Viestit: 14
Liittynyt: Ke Maalis 01, 2006 1:17 am
Paikkakunta: Gondolin

Viesti Kirjoittaja win03die »

A/N: Kiitoksia kommenteista, katsotaan mitä tästä tulee.
Voi sentään, nyt tästä tuli Mary Sue *näkee kauhukuvitelmia HP-fikeistä tutusta blondista nymfomaanista* , mutta katsotaan josko kestän :wink:

Elaynah ei siis ole varsinaisesti Tolkien-hahmo, vaikka keskeneräisten tarujen kirjassa onkin maininta Ardalle jääneestä voimakkaasta maiasta, ainakin alkuperäisessä englanninkielisessä versiossa. Olen kasvattanut hahmoa ja luonut sille oman tarinan. Ihan täysin hatusta vetäisty ei siis tämä sankaritar kuitenkaan ole.
Pitää myös tunnustaa, että tätä fikkiä on todella kiva kirjoittaa. Mielikuvitus ihan lentää :)


I Luku
Elaynah ja Tuliratsu asuivat Lórienin kauniissa maassa Galadrielin ja Celebornin kanssa, kunnes 1300-luvulla (TA) sana pahuuden vahvistumisesta alkoi levitä yhä laajemmalle. Maia ja Galadriel olivat nähneet merkit jo sormusaaveiden johtajan paljastuttua, mutta Keski-Maassa oli vallinnut valpas rauha vielä pitkään sen jälkeenkin.
Kun Lórieniin tuli tieto örkkien ja hiisien lisääntymisestä ja niiden kääpiöihin kohdistuneista hyökkäyksistä Sumuvuorilla, jätti maia Kultaisen metsän taakseen ja ratsasti Tuliolennollaan kohti Caradhrasin solaa. Hänen ratsunsa oli nopeampi kuin tarujen hevoset, ja yhä harvemmin se koetteli hänen mieltään ja vastusti hänen käskyjään. Se kuljetti hänet tuulen nopeudella ensin Rivendelliin Elrondin taloon, missä hän lausui haltiaruhtinaalle hyvästit pitkäksi aikaa. Hänen valintansa olisi raskas mutta välttämätön, sen hän oli nähnyt ennalta. Elaynah ohjasi ratsunsa Imladrisista kohti Fornostia ja Pohjanylänköä, sillä siellä hän tulisi tapaamaan noitakuninkaan.

Tämä saapui tummana talviaamuna, kun hallan ote oli vasta väistymässä kylmästä maasta. Hänen muassaan oli kaksi muuta nazgûlia, mutta ne jäivät kauas maiasta ja Tuliratsusta, kun taas noitakuningas astui alas mustan ratsunsa selästä ja lähestyi pienen nuotion vieressä rauhallisesti hiljaa istuvaa Elaynahia.
- Sinusta on tuleva minun suojeltavani ja arvoiseni, nuori haltia. Karhea ääni oli kuitenkin menettänyt jotain siitä terästä, jolla se yleensä sivalsi.
Pehmeä nauru täytti aamuisen ilman, ja nainen nousi ylös suunnaten katseensa auringonnousuun. Oranssinkeltainen valo hehkui taivaankannella, heijastui varhaisessa huurteessa, leikki kukkulanhuippujen lumipeitteillä ja ylsi viimein hänen kasvoilleen.
- Arvoisesi olen kyllä, mutta voinen vakuuttaa, ettei minua ole tarve suojella. Kirkkaat silmät kohdistuivat noitakuninkaaseen.
Tämä kuolematon, kirottu henkiolento värähti syvällä sisimmässään läpimustien, iiriksettömien silmien edessä.
- Sinun on määrä jonain päivänä, kenties hyvin pian, astua herrani Sauronin vierelle. Siihen asti tulet olemaan minun valtakuntani valtiatar. Voinen vakuuttaa, hän jatkoi ivallisesti, että tulet huomaamaan tehtävän miellyttäväksi. Taivuttaen päätään noitakuningas kääntyi ja nousi ratsunsa selkään.
Maia nyökäytti päätään ja ratsautui hänkin kannustaen Tuliolennon noitakuninkaan hevosen vierelle.
- Kuten sanot, Rodevhês.
Noitakuningas hätkähti ja vilkaisi häneen nopeasti.
- Olet salannut voimaasi herraltani.
- En. Joskus etsivä ei vain näe metsää puilta. Hiljainen ääni ja pieni pään liike olivat ainoat reaktiot syytökseen.
Sormusaaveen ajatukset kieppuivat hallitsemattomasti. Kahden lyhyen kohtaamisen jälkeen tuo haltia oli luodannut hänen mieltään ja murtautunut sellaisiin kammioihin, jotka olivat häneltä itseltäänkin salatut. Tämä oli lausunut hänen itsensäkin unohtaman nimen, jota oli joskus kantanut.
Äkkiarvaamatta tuska lävisti hänen lihattoman lihansa ja hän tunsi Sauronin kärsimättömyyden. Ensi kerran sormuksen saamisen jälkeen hänen ajatuksensa olivat irronneet hänen herrastaan.

Kauhua herättävä seurue saapui Angmarin vuorille illan painuessa raskaasti mailleen ja kuun valloittaessa kylmän taivaan. Noitakuninkaan kaupunki odotti valtiaansa paluuta: soihdut paloivat ja uloimpien muurien korjausta ei ollut lopetettu edes yön laskeutuessa. Kaupunki oli kaikessa pahuudessaan vaikuttava ilmestys. Vuorten juurilla oli örkkien, hiisien ja muiden pimeän olentojen asumuksia. Mustan hupullisen viitan seuralaistensa tapaan ylleen kietonut Elaynah tarkasteli soihtujen lepattavan tulen valossa hohtavaa ympäristöä huppunsa alta ohi ratsastaessaan. Hänen valkeat kasvonsa ja kätensä sekä leiskuva ratsunsa ilmaisivat kuitenkin kaikille tarkkailijoille, ettei hän ollut yksi nazgûleista.
Raskas ilma kantoi pimeydestä ruoskaniskuja, huutoja ja kiljahduksia. Useita ihmisiä kulki neljän ratsastajan perässä ja vierellä. He saapuivat vuoren juurelle, ja sormusaaveet jalkautuivat. Ihmiset ottivat heidän hevosensa, mutta noitakuningas viittasi maiaa laskeutumaan alas ja seuraamaan itseään. Sormusaave suuntasi kulkunsa ihmisten jälkeen ja pysähtyi vuorenseinämään koverretun eläinsuojan vierellä. Mustat hevoset oli jo viety sisään, ja Elaynah seurasi niitä Tuliolento vierellään. Noitakuningas viittasi viitan verhoamalla kädellään taimmaista pilttuuta kohti. Tuliratsu ei vastustanut uutta kivistä kotiaan, ja nainen kosketti sitä hyvästiksi lähtien sitten kuninkaan perässä takaisin muiden nazgûleiden luo.
Tumman vuoren sisälle oli taidokkaasti kaivettu ja louhittu ihmisten asuttama kaupunki. Korkeat käytävät ja kaiverretut koristeet olivat vaikuttavia ikisoihtujen luodessa niille pehmeää valoaan. Seurueen matka kulki kuitenkin ylempiin kerroksiin, ja kahdeksannella tasolla maia havaitsi käytävien leventyvän entisestään, kattojen kohoavan vielä korkeammalle ja koristusten sekä lisääntyvän että muuttuvan mahtipontisemmiksi. Kymmenenteen kerrokseen noitakuningas lopulta pysähtyi ja asteli seinässä olevan suuren kaari-ikkunan luokse viitaten Elaynahin luokseen. Ikkunasta aukeni näkymä yli kuninkaan valtakunnan: Angmarin vuorten tummat seinämät ja niiden lumiset huiput hohtivat himmeää ja kylmää kuunvaloa, useista vuorenseinämän ikkunoista eksyi muutama haipuva liekinhehku ulos yöhön, ja kaiken alla levittäytyi soihtujen ja nuotioiden pilkuttama kaupunki.
Maia laski huppunsa antaen kevyen yötuulen hyväillä hiuksiaan ja asetti sitten valkean kätensä sormusaaveen mustan, haarniskoidun käden päälle ikkunalaudalle.


A/N: Liian lyhyt? Kenties, mutta sain sopivasti aiheen käsiteltyä tähän mennessä ja ensi luvussa on uusi teema. Kommenttia nyt, kun pääsin asiaan?
Vaihtelu virkistää sanoi koivu kun selännettä halasi
:P

26 ja vielä lapsi *rollseyes*
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

Pidin tästä jatkosta, tosin en oikein ymmärtänyt, millainen "suhde" Elaynahilla ja Noitakuninkaalla on, ja onko Elaynah luvun loppupuolella nyt hyvä vai paha....voi olla etten vain tajunnut mutta silti....
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Piratesse
Vitam Piratae Aligo
Viestit: 781
Liittynyt: Su Marras 06, 2005 11:26 pm
Paikkakunta: Shin-Ra HQ

Viesti Kirjoittaja Piratesse »

Tämä tuntuu vielä vähän varsinaisen jutun petaukselta. Minullekin jäi vähän epämääräinen kuva noiden kahden suhteesta ja miten se tulee olemaan, mutta varmaan valaiset asiaa tulevaisuudessa. :) Mielenkiinnolla odottaa miten tässä käy.
Vuoden tulokas 2006/ Vuoden Originaalikirjoittaja 2007/2008
darksoul
Örkki
Viestit: 3
Liittynyt: Ma Huhti 24, 2006 6:22 pm

Viesti Kirjoittaja darksoul »

Pidin ja aikas paljonkin. Angmariin liittyvät ficit ovat minusta mielenkiintoisia ja kiinnostavia, tämä erityisesti :) kuvailukin oli kaunista...

mistään ei huomannut että oli käännetty ruotsista, suomennetu tosi hyvin kirjoitettu. jatkoa odottelen ;) ...
Vastaa Viestiin