Legolasin ja Lauranan tarina, MS (30.11.!!!)

PG-13 ja sen alle olevat romanceficit.

Valvojat: Likimeya, Andune

yashmine
Moon Child
Viestit: 604
Liittynyt: Ma Touko 03, 2004 7:29 pm
Paikkakunta: Sateenkaaren päässä.

Viesti Kirjoittaja yashmine »

Vihdoinkin sitä jatkoa. X) Hieno luku, pidän Lauranasta, se on ihanan mystinen Larewenina. Ja tuollainen vahva ja... itsenäinen. Hieno hahmo todella. Mutta juu, tahtoo jatkoa.
Rakasta minua kyselemättä.

___
-Vuoden 2005 tulokas-
-Vuoden 2007 Merri-
Vieras

hieno :)

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Hineo tarina! Haluun jatkoa. Toivottovasti et ole lopettanut!!!
Jatkoo please... :)
Sabi
$exual di$gracE
Viestit: 741
Liittynyt: To Huhti 15, 2004 7:20 pm
Paikkakunta: Tokyo (yeah right!)
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Sabi »

Kiitos kaikille oikein paljon! :) <3

Ei ei ei! Minen ole lopettanut, kirjottelen vielä. Jäin vain hiukan taas jumiin. Huuups! Pitää yrittää vain jatkaa sitä, ehkä se inspis sieltä vielä tupsahtaa esiin. Hope so!
kimi no koto wo omou to nazeka namida ga nagareteta.
(=When I thought about you for some reason tears ran down my face.)
SiRiuS
Ocean Soul
Viestit: 1044
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 5:54 pm
Paikkakunta: Hamina
Viesti:

Viesti Kirjoittaja SiRiuS »

Oih, ihana kappale Sabi-honey! *ruts* Legolas on lutu. ^^

Jatkoa!!!! *ulisee* :D
Tykkäätkö hevisedistä?

Vuoden 2006 RPS-ficcaaja.
Kuva
Elíniel
Puolituinen
Viestit: 277
Liittynyt: La Elo 21, 2004 9:27 am
Paikkakunta: Estelin syli.

Viesti Kirjoittaja Elíniel »

Sitten me mietimme kuinka minä olen täysin jättänyt huomaamatta tämän jatkon? :shock: *pudistelee päätään hämmästyneenä*

Joka tapauksessa, onneksi huomasin tämän viimein, sillä loistava jatkooli jälleen kerran. Pidän tavastasi kirjoittaa hobiteista, teet heistä mukavan huolettomia ja iloisia, todella söpöjä veitikoita. :D

Legolas on myös kivasti kirjoitettu hahmo, mukavasti oli tämä luku rakennettu Legsin ajatuksista. Kirjoitan sen haltian ajatuksia hyvin ja elävästi.

Sinun Aragornistahan minä pidän kamalasti, tai no, minä pidän kaikista Aragorneista, mutta tästä pidän hurjasti myös. :) Tuleeko Arskalle yhtään tätä isompaa osaa tulevaisuudessa?

Larewen on mysinen hahmo, niin kuin täällä joku jo sanoi, ja pidän siitä mystisyydestä, olen utelias nyt tietämään missä tuo nainen mahtaa olla?

Ja kuka Dulas oikein oikeasti on? Mistä Larewen on oikein sellaisen hankkinut kumppanikseen? Miksi Dulas kuvittelee että Larewen on paha? En ala mitään, minun täytyy päästä lukemaan jatkoa!

Eli siis, ihana luku! ^^ Ja jatkoa kaipaisin. :D
-Vuoden 2005 ja 2006 Aragorn.
Sabi
$exual di$gracE
Viestit: 741
Liittynyt: To Huhti 15, 2004 7:20 pm
Paikkakunta: Tokyo (yeah right!)
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Sabi »

Kiitos Sirille ja Elínielille! *kiittelee tuhannesti ja kumartaa*

Elíniel: Ai että Arskalle isompi rooli? Juu luultavasti on tulossa. Siitä voisi tehdä kunnon hyväntekijän ja Legsien henkilökohtaisen psykiatrin. :D Tai sitten siitä voisi tulla paha Arwenin pettäjä ja sille voisi löytyä joku mukava haltiatyttönen... Kuten tuossa jatkossa tulee noita muita haltioita esiintymään, kun siirrytään Synkmetsään. :)

Mä tykkään siitä ajatuksesta että hobitit on viattomia, suloisia palleroita! Rakastan yli kaiken Sormuksen Ritareissa sitä juhla-kohtaa missä hobitit kännäilee, juhlii ja tanssii! <3 Ihanaihanaihana!! <3<3<3
Ja Pippin on ylisöpö kaikkine kohelluksine ja lausahduksineen! <3

Larewenista ja Dulasista saadaan kuulla jatkossa kyllä ja selviää ehkä jopa miten nuo tapasivat ja mitä Larewen on tehnyt näinä satojen vuosien aikana... ;) We'll see.


Pitää katsoa millon saisin tuota jatkoa kirjusteltua... *mutin* Aikaa on jäljellä sellaiset kaksi viikkoa, joten parempi olisi jos ennen Saksaan lähtöä saisin jatkoa, koska sitten joudutte olemaan yli 3 kk ilman. *virnu*

Mutta nyt tämä menee! Paljon tekemistä vielä tänä.. äääh.. yönä. *vilkaisee kelloa*
kimi no koto wo omou to nazeka namida ga nagareteta.
(=When I thought about you for some reason tears ran down my face.)
Elíniel
Puolituinen
Viestit: 277
Liittynyt: La Elo 21, 2004 9:27 am
Paikkakunta: Estelin syli.

Viesti Kirjoittaja Elíniel »

Sabi kirjoitti:Elíniel: Ai että Arskalle isompi rooli? Juu luultavasti on tulossa. Siitä voisi tehdä kunnon hyväntekijän ja Legsien henkilökohtaisen psykiatrin. Tai sitten siitä voisi tulla paha Arwenin pettäjä ja sille voisi löytyä joku mukava haltiatyttönen... Kuten tuossa jatkossa tulee noita muita haltioita esiintymään, kun siirrytään Synkmetsään.
Kuulostaa oikein hyvältä. ^^ :wink: Varsinkin jos se pettää Arwen-kanaa jonkun tuhat kertaa järkevämmän ja upeamman naisen kanssa... mutta kiltti, ei haltiaa. Toisaalta, minä saan täällä luultavasti hirveät hyppy kohtaukset jos se koskee johonkin naiseen, minä hypin ja huudan: Irti, irti, irti, se on minun! :wink: :roll:

Mutta juu, sinä se kirjoittaja olet... sinun päätettävissä. ^^

Ole kiltti ja kirjoita jatkoa ennen kuin lähdet saksaan.
-Vuoden 2005 ja 2006 Aragorn.
Sabi
$exual di$gracE
Viestit: 741
Liittynyt: To Huhti 15, 2004 7:20 pm
Paikkakunta: Tokyo (yeah right!)
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Sabi »

Arwen-kanaa
Uuuh! Nyt sanoit pahasti. *itse Arwenin puolella* Ei se mikään kana ole. Kaukana siitä. Mutta... Nehän ovat niitä makuasioita... ;)


Ja nyt täytyy sanoa hirveät pahoittelut siitä etten ehtinyt sitä jatkoa laittaa ennen tätä Saksan reissua!! *pahoittelee tuhannesti* Ehkä keksin sitä jatkoa täällä ja saan sen saman tien esille, kun tulen kotio. *hymy* -eihän se varmaan paljoa lohduta, mutta toivottavasti nyt jonkun verran. *hymy taas*


Menen nyt ettei kaikki aika kulu. Nettikahvilassa kun olen. ;)
kimi no koto wo omou to nazeka namida ga nagareteta.
(=When I thought about you for some reason tears ran down my face.)
Eadig
Örkki
Viestit: 12
Liittynyt: La Tammi 01, 2005 2:06 pm
Paikkakunta: Rohan

Viesti Kirjoittaja Eadig »

Miäki jopa luin tän ja vielä kokonaan, vaikka yleensä en lue mitään Legolakseen liittyvää.. mut tää on hyvä!! on on!! Hyvä että tässä on muitakin kuin vain Legolas<3! Koska jatkat!!?? :P
Kuva

...I wish I could hold you closer...
Sabi
$exual di$gracE
Viestit: 741
Liittynyt: To Huhti 15, 2004 7:20 pm
Paikkakunta: Tokyo (yeah right!)
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Sabi »

Kiitos kiitos että luit. *on otettu* Juu mä ajattelin etten viiti pelkästään Legsiä kirjustella vaan että otan muutkin hahmot mukaan. Myös Boromirin, joka leffassa ja kirjassa kuoli jo alussa, mutta minä otin oikeuden omaan käteeni ja julmasti herätin miekkosen henkiin ja toin läpi Sormuksen tuhoamisen. ;)

Jaa että millon jatkan? Uuuh! Nyt pistit pahan... Tuota... Sanotaan näin että sitten kun nämä työt täällä Saksassa loppuu ja tämä tyttönen pääsee taas kotikoneelle, niin sitten. Eli vielä pari kuukautta rakkaat jaksakaa odottaa. *hymy* Täällä kun on tooodella vaikea kirjottaa jatkoa, kun ei ole mitään mihin tallentaa kirjotuksia... *huok* Nytkin olen nettikahvilan koneella...

Mutta... Jatkoa tiedossa siis joskus parin kolmen kuukauden päästä.

Kiitos ja näkemiin! ;)
kimi no koto wo omou to nazeka namida ga nagareteta.
(=When I thought about you for some reason tears ran down my face.)
Sabi
$exual di$gracE
Viestit: 741
Liittynyt: To Huhti 15, 2004 7:20 pm
Paikkakunta: Tokyo (yeah right!)
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Sabi »

Tatatttatatatadaaaaa!!! *rumpujen pärinää* Saanko ylpeänä (*reps*) esiteillä teille: OSA 7!!!!

Vihdoin ja viimein sain sen valmiiksi. :) Heti näin alkuun sanottakoon että virheitä saattaa löytyä ja niin edelleen. JA!! En tiedä onko Thranduil sellainen miksi olen sen kuvaillut ja muut hahmot joita tässä jaksossa tullaan tapaamaan. Saatte myös huomata että olen jälleen hiukan muokannut Tolkienin tekstiä, josta esimerkkinä viitauksia Legolasin äitiin ja perheeseen... Niistä ei minun tietääkseni ole mitään tietoa, joten keksin ne omasta päästäni. Antakaa se minulle anteeksi! Samoin yksi haltia rotu joka tulee tuolla esille on vähän sieltä sun täältä. en ole varma onko sellaisista Tolkien kirjottanut, mutta minä olen nyt ainakin! :D

Okei. Nyt olen hiljaa ja anna teidän lukea ja tuomita! :twisted:


OSA 7

”Legolas!”
Pää kääntyi hitaasti äänensuuntaan, väkisin hymyili näyttääkseen edes innokkaalta, halasi nuorta haltiatyttöä sylissään. Tytön hiukset olivat tummat, miltei mustat, silmät kirkkaan vihreät ja poskilla hehkui terve puna.
”Ihana nähdä sinua!” tyttö sanoi hymyillen, mutta vakavoitui sitten ja sanoi hiljaa: ”Emme uskoneet että palaisit enää ikinä.”
”Älähän nyt Saralie. Olen tässä nyt”, Legolas sanoi, otti kädellään tuon leuasta kiinni ja kohotti tytön kasvoja. Tuo siveli tytön leukaa ja halasi tuota vielä kerran ennen kuin kääntyi sitten ystäviensä puoleen sanoen hymyillen:
”Tässä on erittäin hyvä ystäväni ja naapurini Saralie. Tässä ovat Gimli Glóinin poika, Gandalf Valkoinen, Gondorin Boromir, sekä Konnusta Meriadoc Rankkibuk, Peregrin Tuk, Samvais Gamgi ja Frodo Reppuli, sekä tietenkin...”
”Aragorn!” Saralie henkäisi ja astui pari askelta lähemmäs miestä. ”Nae saian luume', mellonamin.” (siitä on liian kauan, ystäväni)
”Amin weera yassen lle. Lle maa vanima, Saralie”, (olen samaa mieltä kanssasi. Näytät kauniilta, Saralie) Aragorn vastasi hymyillen ja kumarsi kohteliaasti. Saralie naurahti tyttömäisesti ja hypähti Aragornin kaulaan. Molemmat alkoivat nauraa.

Muut katsoivat sivusta ihmeissään. Legolas etenkin. Hänellä ei ollut aavistustakaan että nuo kaksi tunsivat toisensa ja epäilemättä vuosien takaa, ainakin puheista ja katseista päätellen. Aragornin silmät loistivat lämpimästi, kun tuo katsoi Saralien silmiin ja kuunteli tytön huoletonta juttelua. Tyttö johdatti heidät Legolasille tuttua polkua pitkin kuninkaan linnalle, jossa kuningas Thranduil otti heidät avosylin vastaan. Mies syleili Legolasia pitkään ja monesti kiitti Valaria saadessaan poikansa takaisin kotiin hengissä. Aragornia mies halasi myös, kyseli kuulumiset muualta maasta. Boromirilta tuo kysyi Gondorin asioita ja hobitteja kuningas puhutteli pitkäänkin, ihmetellen ja nauraen heidän viattomuudelleen ja ilolle, joka loisti noiden kasvoista. Gandalfia hän tervehti vanhana ystävänä ja puhui pitkät tovit tuon kanssa. Gimliin kuningas suhtautui selvästi tietämättä mitä sanoa ja vilkuili poikaansa ihmeissään, mutta toivotti kääpiönkin ystävällisesti tervetulleeksi.

Muiden lähtiessä vielä kiertelemään linnaa, Gandalf ilmoitti jäävänsä puhumaan kuninkaan kanssa. Pippin ei edes tahtonut tietää mistä he puhuivat, jostain tylsästä aiheesta kuitenkin, kuten sota, tai kaupungin hallinto. Olisivat mielummin puhuneet jostain tärkeästä, kuten vaikka ruuasta.
”Merri”, Pippin sitten kuiskasi ja nyki ystäväänsä hihasta.
”Mitä nyt Pip?” Merri käänsi katseensa Pippiniin, jonka kasvoilla oli hiukan kärsivä ja huolestunut ilme. Merri kurtisti kulmiaan ja katsoi ystäväänsä huolissaan.
”Millon saamme ruokaa? Minun on kova nälkä”, Pippin kysyi viimein hiljaa kuiskaten ja ihmetteli kun Merri tuhahti päätään puistellen ja kipitti muut kiinni pienillä jaloillaan.
”Merri!” Pippin sihahti ja juoksi toisen kiinni. ”Etkö sinäkään tiedä?”
”Pip! Olemme täällä vieraina. On epäkohteliasta puhua heti ruuasta”, Merri kuiski mahdollisimman hiljaa, ettei muut kuulisi. Legolas ja Saralie vilkaisivat molemmat hymyillen kahteen hobittiin. Molemmat olivat kuulleet tarkkojen korviensa ansiosta noiden kahden puheet.
”Mutta eikö vieraita kuulu pitää hyvänä ja antaa ruokaa?” Pippin jatkoi inttämistä.
”Lopeta nyt ja käyttäydy! Emmeköhän me ruokaa saada ennen iltapimeää”, Merri huokaisi viimein ja jatkoi muiden perässä kävelemistä, kun Pippin pysähtyi järkyttyneenä paikoilleen.
”Ennen iltapimeää? Mutta siihenhän on vielä kaksi tuntia!” pieni hobitti parkaisi. Merri sulki häpeästä silmänsä ja paiskasi käden otsalleen. Ei olisi pitänyt sanoa mitään.
”Saatte ruokaa kunhan olette siistineet itsenne ja vaihtaneet vaatteet. Ruokasali on jo katettu teidän kunniaksi. Tiesimme tulostamme jo ennen kuin edes astuitte Synkmetsän rajoille”, Saralie kertoi hymyillen ja vilkaisi nopeasti taakse jäänyttä Pippiniä. Ilme hobitin kasvoilla sai tytön tirskahtamaan ja tuo käänsi katseensa taas eteenpäin.
”Kuulitko Merri! Vaihdakin sitten äkkiä vaatteet! Ruoka voi loppua”, Pippin hihkaisi onnessaan ja hypähteli Merrin vierelle. Jälleen Merri-parka joutui häpeämään höpsöä serkkuaan.

He ehtivät käydä vielä monissa linnan saleissa ennen kuin Saralie ohjasi heidät käytäville jotka veivät heidän huoneisiinsa. Kaikki huoneet olivat samalla käytävällä ja ovet olivat koristeellisia ja kauniita. Koko linna oli tehty hiukan samaan tyyliin kuin Elrondin Talo Rivendellissä. Ei kuitenkaan liian samanlainen, mutta kivimateriaali josta rakennus oli tehty oli sama ja koristeelliset pylväät ja kaiteet näyttivät hyvin samanlaisilta. Olihan kaikki kuitenkin haltioiden tekoa.
Pippin suorastaan rynnisti ensimmäiseen huoneeseen ja heitti repun selästään suurelle, leveälle sängylle, jolle pieni hobitti ei edes pääse itse kiipeämään, ellei apuna ole pientä jakkaraa. Pippin katseli hetken sänkyä mietteliäänä, kunnes rohkeni kysyä:
”Onko teidän sänkynne aina näin suuria?”
Saralie naurahti hiukan ja sanoi hymyillen lempeästi:
”Vain vierassängyt, jotka ovat tarkoitettu suuremmille vieraille. Kuten ihmisille, haltioille tai kenties velhoille.”
”Entäs hobiteille?” Pippin kysyi suurta ihmetystä silmissään. ”Mihin me menemme?”
”Te, rakkaat hobitti vieraamme, menette viereisiin huoneisiin, joissa on matalimmat sängyt.”
Pippin katsoi haltiatyttöä hetken suu auki, kunnes veti reppunsa takaisin selkään ja kiiruhti käytävälle pienillä jaloillaan. Tuo hoputti muita siirtymään nopeasti huoneisiinsa, että ehdittäisiin varmasti syömään.
Huoneet olivat jaettu kahden tai kolmen hengen huoneisiin. Ensimmäiseen huoneeseen menivät Boromir ja Gandalf, joka oli juuri saapunut kuninkaan luota. Toiseen Aragorn ja Legolas, kolmanteen Frodo ja Sam ja viimeisimpään Merri, Pippin ja Gimli, joka oli myös liian lyhyt yltääkseen suurille sängyille.
Kun muut vasta peseytyivät ja vaihtoivat vaatteitaan, oli Pippin jo ehtinyt hermoilla pukeutuneena ja pestynä kauan. Hän ei mistään nimestä tahtonut jäädä paitsi illallisesta ja oli siksi kiilannut Merrin ja käynyt ensin pesulla. Gimli hyvä jos käsiään pesi. Mitä muutakaan kääpiöltä saattoi odottaa? Merri katseli Gimliä hetken pieni inhotus silmissään ja tunsi kuinka häntä puistatti, mutta huomattuaan että Pippin oli lopettanut ärsyttävän ravaamisensa ja alkanut jostain syystä kiinnostua päällään olevista vaatteistaan kovasti, Merri kysyi:
”Kaikki hyvin Pip?”
”Nämä kiristää!” Pippin ähisi ja puhisi koittaen samalla tehdä oloaan paremmaksi riuhtomalla vaatteita. Merri kallisti päätään hiukan ja sanoi rauhallisesti:
”Ystävä hyvä. Ne ovat vain nurinpäin.”
Pippin lopetti samassa räpiköimisen ahdistavissa vaatteissaan ja katsahti Merriin silmät suurina. Sitten tuo riuhtoi osan vaatteistaan pois ja laittoi ne takaisin oikein päin päälleen.
”Kyllä minä nyt sen tiesin”, tuo tuhahti ja lähti käytävään temmaten oven auki, jonka seurauksena kaikki käytävässä olijat näkivät sisään heidän huoneeseen, jossa Gimli yhä sovitteli housuja jalkaansa.
”Senkin hobitintynkä! Ovi kiinni ja vähän äkkiä!”
Legolas purskahti muiden kanssa nauramaan käytävässä ja tyrkkäsi oven kiinni antaen kääpiölle rauhan pukeutua. Pippin mutisi nolona jotain, mutta unohti saman tien kaiken kun Saralie asteli käytävää pitkin heidän luokseen. Tytöllä oli päällään kaunis tummanliila mekko, joka oli koristeltu pienin, kimaltelevin helmin. Tuon mustiin hiuksiin oli kiinnitetty purppuran ja violetin sävyisiä kukkia. Gimli saapui juuri käytävään ja jäi tuijottamaan Saralieta. Hennosti puna täytti nuoren neidon posket tuon huomatessa kuinka syvä huokaus kuului Saattueen jäsenten huulilta.
”Lle merna aut, melloneamin?” (Mennäänkö, ystäväni?) Saralie kysyi kauniisti hymyillen ja lähti johdattamaan heitä ruokasalia kohden. Hän kertoi matkalla tarinoita taulujen henkilöistä, jotka olivat käytävän seinillä. Hän osasi kertoa ne niin elävästi, että jokainen jäi niiden lumoon, vaikka tyttö kertoikin tarinoista vain tärkeimmät kohdat. Hän lupasi kertoa kyllä lisää heti kun aikaa on enemmän tai jos joku tahtoo niistä vielä kuulla.
Saralie pysähtyi suurten valkeiden kaariovien eteen ja kääntyi katsomaan muita.
”Toivon että nautitte illallisesta ja että jokaiselle löytyy mieluista syötävää.”
Sen sanottuaan hän työnsi yllättävän keveästi suuret ovet täysin auki ja paljasti mahtavan ruokailutilan. Pöytä oli pidempi, mitä kukaan heistä oli koskaan nähnyt ja täynnä ruokaa ja juomaa. Oli porsaanlihaa, kanankoipia, paistettua ja uunissa kypsytettyä kalaa, monenlaisia leipiä, hedelmiä ja marjoja. Haltiaruokaa, sekä muille tutumpia ruokia. Juomana oli viiniä, mallasta sekä vettä.
Saattue siirtyi hitain askelin istumaan pöydän ääreen ja vain ihmettelivät sitä valtavaa ruokamäärää. Ainoa joka ei ollut niin hämillään, oli Legolas, joka oli ollut ennenkin tämän kyseisen pöydän ääressä juhla-aikoina. Hän nyökkäsi hymyillen pöydänpäässä istuvalle isälleen ja alkoi ottaa ruokaa lautaselleen näyttäen muille mallia.
”Syökää toki arvoisat vieraamme! Ruokaa on riittävästi ja arvostetut kokkimme ovat jatkuvasti töissä. Ruoka ja juoma ei tule loppumaan, joten älkää kursailko”, kuningas Thranduil julisti vakaalla äänellään, lempeästi hymyillen, vaikka lempeys hänen kasvoillaan olikin harvinaista. Niin lämmin ja hyvä haltia, kun tuo todellisuudessa olikin, ei hänen kasvot koskaan näyttäneet sitä ystävällisyyttä. Hänet oli kasvatettu kuten kuninkaat kasvattivat poikiaan, kivikasvoisiksi johtajiksi, joilla on tarpeeksi lempeyttä sisällään johtaa kansaansa tasa-arvossa, mutta julmuutta kasvoissaan pelottaa viholliset rajoiltaan. Kuitenkaan kuningas ei koskaan voinut kasvattaa omaa poikaansa, seuraajaansa, samoin kuin hänet oli kasvatettu. Legolas osasi olla lujatahtoinen ja horjumaton päätöksissään, mutta julmaa hänestä ei koskaan saisi. Kuningas ei ollut ikinä epäillyt poikansa johtajantaitoja, kansa rakasti häntä, mutta oliko Legolasista aikanaan kuninkaaksi? Osaisiko hän johtaa kansansa taisteluihin, käskeä katkaista päät vakoojilta tai kavaltajilta, tai kenties tehdä vaikeita ratkaisuja? Ratkaisuja joissa syyttömät joutuvat kärsimään, valitsi hän miten tahansa... Thranduil oli monesti joutunut vaikeiden päätösten eteen, taistellut omia sisäisiä demonejaan vastaan, mutta koskaan hän ei ollut jättänyt ratkaisuja tekemättä. Ei vaikka se oli kuinka vaikeaa ja väärin. Suuremman hyvän vuoksi oli joskus tehtävä vähän pahaa, niin julmalta kun se saattaisi kuullostaa.

Ruokailtuaan monta tuntia Saattue alkoi vihdoin näyttää kylläisyyden merkkejä. Gimli ja Pippin taisivat olla ainoat, jotka olisivat vielä voineet jatkaa ruokailua, mutta siirtyivät kuitenkin hyvillään kuninkaan ja muiden perässä viereiseen saliin.
”Tätä salia kutsumme Valon Saliksi. Päivisin aurinko paistaa sisään kirkkaasti ja iltaisin suureen takkaamme sytytetään villi valkea”, Legolas kertoi ja tuon kasvoilta oli luettavissa kaihojen muistojen kirjo. Haltia käveli isänsä vierelle, joka oli mennyt takasta kaikkein kauimmaiseen nurkkaan. Legolas muisti isänsä istuneen tuossa tuolissa aina, kun tuo Valon Saliin saapui. Syytä Legolas ei tiennyt, eikä kysynyt.
Muut Saattueen jäsenet asettuivat takan lähistölle, osa nojatuoleihin, osa lattialla olevien suurien tyynyjen päälle. Siellä he istuivat ja keskustelivat hilpeästi, nauroivat ja joivat. Heidän keskustelut keskeytti iloisten huudahduksien sarja. He käänsivät katseensa huoneen toisella puolella seisoviin haltioihin ja Legolasiin. He nauroivat ja syleilivät toisiaan. Vaikka haltiat olivat melkein täysin toistensa vastakohtia, heissä oli yllättävän paljon samaa. Samin mielestä tosin kaikki haltiat olivat samannäköisiä.
Hetken päästä Legolas käveli ystäviensä luokse muut haltiat perässään seuraten. Muut katselivat hymyileviä, kauniita haltioita lumoutuneena ja vilkuilivat odottavasti Legolasiin.
”Saanko esitellä Sormuksen Saattueen, ja hyvät ystäväni. Tässä on Aragorn, Boromir, Gimli, Gandalf, jonka ehkä muistattekin, Merri, Pippin, Sam sekä Sormuksen Viejä Frodo”, Legolas esitteli haltioille jotka nyökkäilivät hymyillen ja seurasivat katseillaan kutakin esiteltävää. Sitten Legolasin kasvoille kohosi ilme jota harva oli nähnyt. Lempeä hymy, josta paistoi rakkaus.
”Ja tässä, arvoisat ystäväni, ovat minun sisareni”, Legolas julisti ja jokaisen suu loksahti auki. Kukaan ei ollut tiennyt Thranduililla olevan muitakin lapsia kuin Legolas. Ainoa joka oli tietoinen tästä oli Gandalf.
Legolas esitteli jokaisen vanhuusjärjestyksessä. Koska Legolas oli vanhin hän aloitti Thalionista. Thalion oli vahvannäköinen, suoraryhtinen haltianeito, jolla roikkui kaksi tikaria vyössään ja yhden tikarin Aragorn huomasi tuon saappaassaan. Soturi, siitä ei ollut epäilystäkään. Hän oli ehkä naiseksi jäntevä ja leveäharteinen, mutta suorat, tummanruskeat hiukset ja jäätävän siniset silmät toivat hänen kapeille kasvoilleen kauneuden, jota harvoin näki. Aragorn pisti myös huomiolle, että Boromir ei saanut irti silmiään tuosta haltianeidosta. Eikä ihme. Mikä olisikaan parempi yhdistelmä, kuin kaksi uljasta ja kaunista soturia.
Seuraava oli Leithian. Ujon ja kiltinnäköinen neito. Hän muistutti ehkä ulkonäöltään kaikkein eniten Legolasia. Neidolla oli kellertävän kultaiset suorat hiukset, joissa meni ohuita lettejä, ja kasvojen malli oli aivan sama kuin veljellään. Mutta tuon silmät kiinnittivät kaikkien huomion. Ne olivat ehkä kauneimmat ja samalla oudoimmat silmät, mitä kukaan heistä oli koskaan nähnyt. Ne olivat todella kissamaiset ja täyteläisen keltaiset. Ne lumosivat jokaisen katsojan ja Legolas paljastikin, että hänen sisarensa on harjoittanut jo kauemmin magiaa ja alkaa olla siinä jo parempi kuin muut.
Ja viimeisenä Legolas esitteli nuorimman sisarensa Enyalien, joka näytti vielä hyvin nuorelta tytöltä. Legolas kertoi että alunperin tytön nimi oli ollut Nayelie, mutta kun mustahaltiat sieppasivat heidän äitinsä, tyttö sai nimen Enyalie, joka tarkoittaa muistoa. Hän kuulemma muistutti päivä päivältä yhä enemmän äitiään, jonka takia nimi tuntui sopivalta. Enyaliella oli todella vaaleat, melkein lumenvalkeat, hiukan kihartuvat hiukset ja tuon silmät olivat niin tummanruskeat, että niitä saattoi luulla mustiksi. Tyttö kertoi ylpeänä, että oli koko Synkmetsän paras ratsastaja ja jousiampuja. Tässä vaiheessa Legolasilta pääsi hiukan epäluuloisen hyväntuulinen naurahdus.
”Varo vain, gwador (veli). Kyllä minä sinut päihitän leikiten”, tyttö sanoi ylpeänä ja tökkäsi isoveljeään kylkeen.
”Sen tahdon nähdä!” Aragorn sanoi hymyillen leveästi ja lisäsi: ”Mikään ei piristä mieltäni enempää, kuin nähdä tuon herra täydellisen epäonnistuvan.”
Legolas katsoi Aragorniin kulmaansa kohottaen ja sanoi hymyillen:
”Älä juhli vielä, mellonamin (ystäväni). Rakkaalla siskollani on usein tapana liioitella kykyjään.”
”Jonain päivänä, Legolas, sinä vielä nielet sanasi”, Enyalie sanoi viekkaasti ja lähti kävelemään ovelle poistuakseen. Thranduil joka oli hymyillen kuunnellut sisarien väittelyä nurkassa, nousi ylös ja sanoi vahvalla äänellään:
”Olen samaa mieltä Enyalien kanssa, Legolas. et ole nähnyt kuinka siskosi on harjoitellut joka päivä poissa ollessasi, vain todistaakseen että hän on parempi kuin sinä.”
Sitten molemmat, sekä Thranduil että Enyalie poistuivat huoneesta. Legolas katsoi ovelle hymyillen ja kääntyi sitten ystävien puoleen. Nuo katsoivat Legolasia virnuillen ja kai jokainen noista tahtoi nähdä kuinka Legolas joutuisi myöntämään tappionsa.
”Ja minä luulin teitä ystävikseni”, Legolas sanoi hyväntuulisesti ja sai aikaan naurunremakan. Aragorn katsoi ystäväänsä ja sanoi olevansa tuon ystävä, muttei uskonut, että tuo päihittäisi Enyalieta.
”Ei tietenkään päihitä! Tässä perheessä hallitsevat naiset, ei miehet”, Thalion sanoi taputtaen veljensä olkapäätä ja jatkoi sitten: ”Joku päivä vielä sinä sen hyväksyt.”
Sitten Thalion pyysi kokoajan hiljaa ollutta Leithiania mukaansa ja nuokin poistuivat Salista. Vain ystävykset jäivät enää takan ääreen lämmittelemään. He juttelivat kiusoitellen Legolasin jousiammunta taidoista ja vaativat Legolasia haastamaan siskonsa kilpailuun. Ja eihän haltia voinut kieltäytyä, kun kerran ystävät vaativat.
”Luulisi että on inhottavaa, kun on vain siskoja. Edes yksi veli tekisi pientä tasa-arvoisuutta”, Merri sanoi naurahtaen ja muut nyökkäilivät hymyillen. Legolasin kasvoille kuitenkin lankesi synkkä varjo ja tuo käänsi kasvonsa takkaan. Hän ei sanonut pitkään aikaan mitään ja Aragorn huomasi jälleen vanhassa ystävässään jotain outoa.
”Suotta heittäydyt murheelliseksi ystäväni. Mehän vain pilailimme”, Aragorn sanoi, mutta Legolasin katse ei kääntynyt valkeasta. Hän oli kuin kivipatsas, joka silmiin oli ikuistettu lasinen katse. Kukaan ei osannut lukea tuota katsetta. Siinä oli samaan aikaan niin monia tunteita luettavissa: tuskaa, vihaa, pettymystä, mutta jopa rakkautta. Aragorn nousi ja meni ystävänsä luokse. Tuo laski kätensä haltian harteille ja tunsi kuin tuo havahtui todellisuuteen. Hänen katseensa kohtasi Aragornin katseen ja tuo jäi hiukan ihmeissään katsomaan ihmistä.
”Pyydän anteeksi. Vaivuin vain omiin mietteisiin”, Legolas henkäisi ja yritti hymyillä, huonolla menestyksellä tosin. Aragorn näki läpi tuon hymyn ja pyysi ystäväänsä kertomaan mikä mieltä painoi. Legolas istahti raskaasti huokaisten nojatuolille ja alkoi kertoa vastahakoisesti:
”Mieleeni palasi hetki sitten tapahtuma, jonka olin jo kauan sitten unohtanut. En tahtonut koskaan muistaa sitä, koska se sattui liikaa. Kerroin äsken kuinka Enyalie oli saanut nimensä, koska mustahaltiat kaappasivat äitimme. Siitä on jo kauan, todella kauan, etten edes muistaisi hänen kasvojaan ellei Enyalie olisi niin äitinsä näköinen.”
Legolas hymyili hempeästi muistellen ja jatkoi sitten yhtäkkiä kuivalla ja tunteettomalla äänellä:
”Se päivä oli pahin minkä koskaan olen elänyt. Mustahaltiat hyökkäsivät täysin varoittamatta linnakkeeseemme, tappoivat kaikki jotka eteen tulivat. Lapset ja aikuiset. Emme olleet osanneet odottaa heitä, joten puolustuksemme oli liian heikko. He pääsivät Valosaliin, tähän saliin jossa nyt istumme, ja kaappasivat äitimme. Hän oli istunut takan ääressä lukemassa, kun hänet siepattiin ja vietiin väkivalloin pois. Näin omin silmin kuinka hän kiljuen yritti rimpuilla irti heidän otteistaan. Yritin lähteä perään, mutta vartijat estivät minut ja näin äidin huutavan metsänreunalla. Silloin Lhûgbeleg juoksi ohitseni haarniska yllään ja miekka, kaksi tikaria, sekä jousi mukanaan. Olin niin onnellinen kun näin hänen juoksevan pelastamaan äitiä. Mutta kun hän saavutti mustahaltiat, kukaan ei yrittänytkään tappaa häntä, eikä hän yrittänyt pelastaa äitiä. Hän kääntyi katsomaan minuun päin, huiskaisi kädellään hyvästiksi ja katosi mustahaltioiden mukana metsään. Muistan sen päivän nyt kuin eilisen. Kuinka vihainen, pettynyt ja onneton olin. Sisältäni olin tyhjä ja petetty. Äitini oli viety mustahaltioiden mukana ja heihin oli liittynyt se ainoa johon olin eläessäni luottanut...”
Legolas piti pienen tauon ja laski katseensa:
”...oma isoveljeni.”
Kaikki henkäisivät kauhuissaan ja jäivät tuijottamaan Legolasia uskomatta korviaan. He miettivät tarinan kulkua hetkihetkeltä ja yrittivät ymmärtää sen Legolasin tavoin. He näkivät kaiken tapahtuneen kuin omin silmin. Nuoren Legolasin, joka näki ensin äitinsä kaappauksen ja sen jälkeen tuon veljen, jonka Legolas luuli menneen pelastamaan äitiään. Mutta saikin kokea kauheimman ja sydäntä riistävimmän näyn. Hän joutui todistamaan kuinka hänen luotetuin henkilö kavalsi oman kansansa ja liittyi mustahaltioiden riveihin.
”Legolas... Olen syvästi pahoillani”, Aragorn sanoi hiljaa, eikä osannut sanoa enää muuta. Muut pahoittelivat myös, kaikki tietämättä mitä sitten sanoa. Legolas nyökkäsi heille ja nosti katseensa takkaan.
”Se on ehkä syy miksi isä ei enää viihdy tässä Salissa. Se muistuttaa häntä siitä päivästä”, Legolas sanoi hiljaa tuijottaen takkaan ja lisäsi:
”Ja siksi ehkä Thalion ja Enyalie ovat harjoittaneet niin kauan ja hartaasti taistelutaitojaan, että kun saapuu se päivä, kun he tapaavat Lhûgbelegin, he kostavat tälle sen mitä hän aiheutti omalle perheelleen ja kansalleen.”
”Mutta ei kai he omaa isoveljeään tappaisi!” Sam huudahti kauhuissaan. Legolas nousi ylös ja käveli ovelle. Siellä hän kääntyi vielä katsomaan Samia ja sanoi murheellisena:
”Meillä ei ole enää isoveljeä.”
Sitten haltia avasi kaariovet ja veti ne kiinni perässään. Takan äärelle laskeutui syvä hiljaisuus, niin kuin monesti silloinkin kun Legolas siskoineen oli istunut sen ääressä ja muistellut niitä päiviä. Kuukauden päästä tapahtuneesta Legolas kuitenkin lopetti muistelun eikä suostunut enää puhumaan äidistä tai veljestään. Hän alkoi sanoa muille ettei tuolla ole äitiä, eikä veljeä. Äiti häneltä riistettiin ja veljeä hänellä ei kuulemma koskaan ollut. Hän alkoi nimittää veljeään petturiksi, kavaltajaksi tai murhaajaksi. Vaikka vieläkään ei ole löydetty heidän äitinsä ruumista, Legolas ja muut uskovat tuon jo kuolleen. Miksi mustahaltiat olisivat pitäneet tuota hengissä niin monia satoja vuosia, vaatimatta mitään lunnaiksi?
Lhûgbeleg oli Legolasille olemassa, muttei hengissä enää sinä haltiana, jona hän tunsi. Legolasille Lhûgbeleg oli hengissä ruumiillisesti, mutta kuollut sisäisesti. Niin paljon kun Legolas olikin veljeensä luottanut, nyt hän ei voinut muuta kuin vihata ja halveksia. Hän oli luvannut pistää tuon murhaajan maksamaan teoistaan, kun se päivä koittaisi kun he tapaisivat jälleen. Ja Legolas tiesi että se päivä tulisi kyllä.





Se siitä! Toivon että piditte ja että ette kauhiasti välitä niistä pikku muunnoksista ja virheistä joita siellä on...
Lisää tulee kun ehdin kirjustaa! *hymy ja takavasemmalle poistuu*
kimi no koto wo omou to nazeka namida ga nagareteta.
(=When I thought about you for some reason tears ran down my face.)
Avatar
Noradriel
Yksinäinen susi
Viestit: 1134
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 8:53 am
Paikkakunta: Lothlórien

Viesti Kirjoittaja Noradriel »

Vaikuttavaa. Legolasilla veli?
Tämä alkaa mennä aika synkäksi.
Jatkoa haluan ehdottomasti.
Let me forget all of the hate, all of the sadness.

Pervoin -05
HP- ficcaaja -06
Aragorn 2009


Avatar by Paperlime
Avatar
Kahína^
Örkki
Viestit: 4
Liittynyt: Pe Huhti 08, 2005 7:16 pm
Paikkakunta: Rivendell

Viesti Kirjoittaja Kahína^ »

Hiton hieno :) En oikein löydä sanoja kertomaan miten hieno tarina :D
Kaikki tuleva myös katoaa.

Silloin toivon olevani jossain muualla...
Sabi
$exual di$gracE
Viestit: 741
Liittynyt: To Huhti 15, 2004 7:20 pm
Paikkakunta: Tokyo (yeah right!)
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Sabi »

Kiitämme oikein paljon!

Saas nähdä tuosta jatkosta että millon sitä tulee, kun on niin monta ficciä taas kirjotettavana, ettei tiä mitä pitäs kirjottaa. (:
kimi no koto wo omou to nazeka namida ga nagareteta.
(=When I thought about you for some reason tears ran down my face.)
Chokehold
Örkki
Viestit: 162
Liittynyt: La Huhti 16, 2005 6:03 pm

Viesti Kirjoittaja Chokehold »

Toi oli ihana kohta missä noi Legolaksen siskot ilmesty paikalle. :P Ja Merri ja Pippin on repsejä. xD Joissain kohdissa junnattiin kyllä aika paljon paikallaan ja toistoa oli kans jonkin verran mutta... Jatkoa? :wink:
Freed from the gravital leash
I swear the heaven is in my reach
Vastaa Viestiin