Legolasin ja Lauranan tarina, MS (30.11.!!!)

PG-13 ja sen alle olevat romanceficit.

Valvojat: Likimeya, Andune

Sabi
$exual di$gracE
Viestit: 741
Liittynyt: To Huhti 15, 2004 7:20 pm
Paikkakunta: Tokyo (yeah right!)
Viesti:

Legolasin ja Lauranan tarina, MS (30.11.!!!)

Viesti Kirjoittaja Sabi »

Title: Legolasin ja Lauranan tarina
Author: Sabi
Pairing: Legolas/Mary Sue
Rating: Jaa-a... Varmaan jää tuolle PG-13 tasolle
Genre: Romance, humor, ja jotain sinne päin
Warnings: Hmmmm... Eipä ole
Summary: Legolasia vaivaa öiset unet ja nuori nainen tuntuu sekoittavan haltian päätä vielä vähän lisää.
Disclaimer: Tarina on omani, muut omistaa kunnioitettu J.R.R Tolkien. Osan hahmoista olen myös itse luonut...
Notes: En yritä olla kuin Tolkien, enkä yritä kopioida hänen tyyliään kirjoittaa koska siihen en pystyisi. Virheitä saattaa löytyä, koska on betaamaton. Ja huomamme myös että Boromir on yhä elossa ja Sormus tuhottu.



***


Legolasin ja Lauranan tarina

Esipuhe:

Pieni haltia tyttö juoksi puiden lomassa kiiruhtaen. Maisemat vilahtelivat silmissä ja risut piiskasivat kasvoja. Hän hyppäsi ketterästi yli kannon ja väisti kiven takana olevaa ison tammen oksaa. Hän tunsi seudut paremmin kuin muut. Tässä metsässä hän oli monet kerrat viettänyt aikaansa ystävänsä kanssa leikkien. Mutta nyt ei ollut kyseessä leikki. Jotain pahempaa ja pysyvämpää oli tapahtumassa. Tyttö tiesi sen.
Viimein hän saapui hengästyneenä suuren vesiputouksen yläpäähän. Vesi kuohusi villinä ja laskeutui kohisten kallion reunaa pieneen lampeen. Lammen vesi oli niin kirkas, että siitä saattoi nähdä pohjan eri väriset kivet. Rannalla kukki lumpeet ja ruoho oli vehreää. Nurmella, vähän matkan päästä lammesta istui vaaleahiuksinen poika.
Tyttö henkäisi ja riensi kalliota pitkin alas.
”Legolas!” tyttö huudahti ja poika nousi.
”Legolas!” tyttö toisti. Poika kääntyi selin tyttöä päin. Tyttö hypähti nurmelle ja saapui pojan luo. Hetken hän tuijotti pojan selkää, kunnes sanoi:
”Legolas, sano ettei se ole totta!”
Poika oli hiljaa.
”Legolas! Sano se! Se ei ole totta, eihän?” tyttö kivahti ja tarttui pojan olkapäästä. Poika kääntyi hitaasti ympäri ja kohotti kasvonsa.
”Legolas?” tyttö nyyhkytti ja sai vastaukseksi vain pojan surullisen katseen. Muuta hän ei tarvinnut. Nuo siniset silmät kertoivat karun totuuden.
”Eiiii!” tyttö parkaisi ja alkoi itkeä. Vihdoin poika puhui:
”Laurana. Älä itke. Ei se auta nyt mitään. Se on isäni päätös.”
Mutta tyttö itki.
”Kaikki mitä oli on mennyttä. Kaikki tuleva on turhaa”, tyttö kuiskasi. Poika tiesi mitä hän tarkoitti.

”Laurana!” kuului vaativa naisääni.
”Minun on mentävä”, poika sanoi hiljaa ja jätti tytön yksin itkemään.
”Laurana?” naisääni toisti ja samassa puiden lomasta tuli esiin pitkä, ruskeahiuksinen haltia.
”Tulehan nyt kultaseni. Ei hän ole täällä”, haltia sanoi lempeästi ja tarttui tytön käteen.
”EI!” tyttö kiljaisi ja riuhtaisi kätensä irti haltian otteesta.
”Laurana! Nyt tottelet!” haltianainen komensi ja nappasi tytön syliinsä.
”Ei! Äiti älä! Päästä minut!” tyttö kiljui ja potki ilmaa, mutta nainen ei hellittänyt otettaan.

Niin he katosivat puiden taa ja poika asteli pois kiven takaa. Hänen silmissään kiilsi kyynel kun hän katsoi vielä viimeisen kerran puita joiden taa tyttö ja hänen äitinsä olivat kadonneet. Sitten hän käveli lammen vieressä olevan kivipatsaan luo. Se oli paksu, pyöreä ja sileä. Kuin tukki, mutta se oli pystyssä ja poikaa vain lantioon asti. Poika silitti patsaan sileää pintaa ja huokaisi raskaasti. Sitten hän asetti patsaan päälle mithrillistä tehdyn korun ja sanoi hiljaa: ” Namárië, Laurana. Namárië.” (hyvästi) Sitten hän kääntyi ja käveli pois.

Sillä välin erään talon pienessä huoneessa...
”Laurana, yritä ymmärtää! Emme voi jäädä tänne enää! Olemme jo tarpeeksi aiheuttaneet harmia kuninkaalle!” naishaltia sanoi ties kuinka monennen kerran. Tyttö tuijotti ruskeilla silmillään äitiään ja töksäytti:
”Minä jään Legolasin luo, halusit sinä tai et! Et voi pitää meitä erossa!”
Äiti huokaisi ja pudisti päätään.
”Siksi emme lähdekään enää Rivendelliin”, hän huokaisi ja tytön kasvoille kohosi toiveikas ilme.
”Todellako? Jäämmekö tänne?” tyttö kysyi innostuneena.
”Emme”, äiti sanoi huokaisten ja jatkoi: ”Me lähdemme Valinoriin.”
Tytön hymy hyytyi ja silmät kostuivat kyyneliin.
”Emme me voi! Silloin emme voi enää palata tänne”, tyttö parkaisi ja äiti sanoi hiljaa:
”Se oli tarkoitus. En halua että tapaat Legolasia enää.”
”Mutta miksi?” tyttö initti.
”Koska kuningas käskee niin!” hänen äitinsä sanoi.
”Mutta miksi? Sinähän olet kuninkaan lähin palvelija!” tyttö jankkasi. Äiti huokaisi hiljaa ja kertoi:
”Kuningas ei tahdo Legolasille vaimoksi palvelijan tytärtä. Sinä tiedät sen kultaseni.”
Tyttö tuijotti äitiään ja sanoi napakasti:
”Mutta Legolas on ystäväni!”
Äiti hymyili hiukan ja sanoi:
”Mutta vain hetken... Ennemmin tai myöhemmin rakastut Legolasiin ja silloin lähtö ja totuuden näkeminen on vielä vaikeampaa. Usko pois!”
Tyttö katsoi äitiään ymmärtämättä mitä tämä tarkoitti. Hehän olivat vain ystäviä. Hyviä ystäviä.
”Mutta äiti...” tyttö aloitti mutta äitinsä katse sai hänet hiljenemään.
”Lähdemme huomenaamulla! Äläkä väitä vastaan! Se on kuninkaan päätös!” Äiti katsoi ankarasti tytärtään, joka oli selvästikin väittämässä vastaan, mutta hiljeni sitten.
Niin tyttö nukahti kyyneliin ja nukkui levottomasti yön yli peläten aamun ensisäteitä.

Koitti aamu ja lähdön aika. Tyttö istui sängyllään ja tuijotti valkeaa kivistä seinää. Ovi aukesi ja äiti pyysi tytärtään nousemaan. Oli aika lähteä ja jättää Synkmetsä. Tyttö huokaisi raskaasti ja lähti vastahakoisesti seuraamaan äitiään.

Matka oli pitkä ja kesti kauan, vaikka he matkasivatkin hevosin.
”Laurana, onko sinun kylmä?” äiti kysyi huolehtivaisena ja katsahti apeaa tytärtään.
”Ei ole”, Laurana vastasi ja taputti hevostaan. Hevonen korskahti ja höristeli korviaan. Laurana silitteli hevosen harjaa ja muisteli Legolasia.
Aika kului... Päivät vierivät eteenpäin ja Harmaat Satamat alkoivat lähentyä hetki hetkeltä.
Viimein he olivat perillä. Laurana ei noussut muiden tavoin hevosensa selästä, vaan tuijotti sitä kauneutta jonka hän näki. Upea laiva odotti laiturin vieressä, aaltojen mukana keinuen. Muut haltiat nousivat jo laivaan.
”Tule Laurana”, hänen äitinä kehotti ja Laurana alkoi ratsastaa kohti laivaa. Hänen äitinsä nousi laivaan ja Laurana ratsasti perässä. Sitten hän sai yhtäkkiä oudon ajatuksen ja alkoi hiljaa peruuttaa hevosellaan. Kukaan ei huomannut häntä. Köydet irtosivat ja laiva lähti lipuen kohti aavaa merta. Samassa Lauranan äiti huomasi tyttärensä maissa ja alkoi huutaa:
”Pysähtykää! Yksi ei ehtinyt mukaan! Lauranaa!!”
Laurana katsoi päättäväisenä äitiään ja huusi:
” Namárië, ammë!” (hyvästi äiti)
Ja niin lipui laiva häviten hentoon sumuun ja huudot hukkuivat mereen.

Laurana katsoi vielä hetken kaukaisuuteen ja käännähti sitten äkisti ympäri. Hän alkoi laukata niin lujaa hevosellaan, kun kykeni ja kuuli päässään äitinsä tuskaiset huudot.
”Noro lim, Úna! Noro lim!” Laurana kuiski hevoselleen, joka kiri vauhtia.

Parin päivän päästä tyttö oli taas Synkmetsässä ja tutut maisemat näkyivät. Hän ratsasti hymyssä suin lähteelle, mutta vakavoitui huomatessaan jotain patsaan päällä. Hän hypähti pois Únan selästä ja juoksi kiven luo. Koru kimalteli auringon valossa ja näytti uskomattoman kauniilta. Laurana nosti korun käteensä ja yksinäinen kyynel vierähti hänen poskelleen. Nyt hän sen viimein tajusi.
”Hän on mennyt”, Laurana kuiskasi hiljaa ja puristi korun nyrkkiinsä.

Legolas oli lähtenyt kiertämään Keski-Maata isänsä tahdosta ja Laurana menetti mahdollisuutensa mennä merten taa. Nyt hän harhaili Keski-Maassa kuulumatta mihinkään ja lopulta unohti kuka hän todella oli. Katkeruus, suru ja viha saivat otteen ja hän kadotti sydämensä äänen. Hän asusti muiden haltioiden kanssa hetken, muttei tuntenut kuuluvansa joukkoon. Hän löysi vuosien päästä tiensä Briihin ja jäi sinne asumaan... Ihmisenä. Hän peitti hiuksillaan haltiakorvansa ja unohti Laurana nimen. Hänestä tuli Larewen.

OSA 1

Monien satojen vuosien päästä...

Tuuli oli laantunut ja metsän äänet hiljentyneet. Legolas käveli levottomana ja tähyili ympäristöä.
”Mitä näet Legolas?” kuului miehinen, karski huuto hänen takaansa.
”En mitään epäilyttävää, Aragorn!” Legolas huudahti takaisin ja katsoi ystäväänsä, joka juoksi hänen vierelleen. Sitten hän siirsi katseensa muihin matkaajiin. Kääpiö, Gimli selitti kahdelle hobitille, Merrille ja Pippinille, metsän vaaroista, Gandalf-velho hymyili kolmannelle hobitille, Frodolle, jonka takana käveli isoa reppua kantaen pulska hobitti, Sam. Viimeisenä kaikista tuli kilpeään ja torveaan kantaen Boromir, joka oli Gondorin ihmisiä. Legolasin viereen kiiruhtanut mies oli myös Gondorista, mutta sen harva tiesi.
”Voidaanko jo levätä? Minun on nälkä!” Pippin valitti. Legolas suuntasi taas katseensa Aragorniin, joka oli vakava.
”Emme voi pysähtyä”, Legolas kuiskasi ja Aragorn nyökkäsi:
”Tiedän.”

He olivat matkanneet yli kolme päivää lepäämättä. Hobiteille se oli ollut erityisen raskasta. He eivät olleet tottuneet moisiin matkoihin. Legolas loi huolestuneen katseen hobitteihin, kun he kuulivat että lepoa ei ollut tiedossa vielä vähään aikaan. Aragorn sen sijaan pysyi normaaliin tapaansa naama peruslukemilla ja yritti saada seurueen jatkamaan matkaa. Gandalf ymmärsi että heillä oli kiire, mutta Frodo oli yhä väsynyt Sormuksen tuhoamisen jäljiltä ja haava hänen olassaan muistutti Frodoa jatkuvasti Nazgûleista. Sam urhoollisesti kantoi myös Frodon tavarat, ne vähät joita heillä oli.

”Merri”, Pippin kuiskasi ja Merri käänsi katseensa ystäväänsä.
”Minne olemme menossa?” Pippin kysyi.
”En tiedä Pip. Mutta jotain tärkeää se on, kun näin kova kiire on”, Merri sanoi ja katsoi Aragornia tutkivasti. Aragorn katsoi Merriä ja jatkoi sitten matkaansa.
”Tärkeää tosiaan”, Merri mutisi.
”Mutta onhan syöminenkin tärkeää!” Pippin sanoi ja Merri hymyili ystävälleen.
”Koita jaksaa hobitti! Ei Aragorn pahalla, mutta uskon että asia todella on tärkeä”, Gimli sanoi taustalta ja taputti Pippiniä kömpelösti olalle. Pippin tuhahti ja matka jatkui.

Päivä vierähti ja ilta alkoi hämärtää kun Merri yhtäkkiä hihkaisi:
”Minä tunnen tämän risteyksen!”
Pippin katsoi pölmistyneenä ystäväänsä ja kysyi:
”Todellako?”
”Kyllä! Tämä vasemmalle kääntyvä tie vie metsän vierustaa pitkin joelle ja sieltä Bukinmaalle ja tämä oikealle kääntyvä taas vie...” Merri lopetti lauseensa ja katsoi ihmeissään kun Aragorn kääntyi risteyksestä oikealle.
”Kyllä Merri. Me menemme Briihin”, Aragorn sanoi hiukan hymyillen. Merri hymyili ja huokaisi:
”Pomppivan Ponin muonat ja juomat maistuisivat nyt!”
Pippinin silmät suurenivat ja hän kysyi innoissaan:
”Muonat? Saammeko me ruokaa?”
”Kyllä pieni hobitti ystäväni! Sinä saat ruokaa”, Aragorn naurahti ja lähti pitkin hiekkatietä. Pippin hymyili tyytyväisenä ja sanoi Frodolle:
”Kuulitko? Kohta saadaan ruokaa ja juomaa!”
Frodo hymyili ja katseli tietä eteenpäin. Tie laskeutui hiukan ja edessä aukeni kellertävät pellot.
”Muistatteko Bil Imarretta? Tuolla Sam heitti häntä omenalla nenään”, Pippin muisteli hymyillen ja Aragorn sanoi hiljaa:
”Hänen ei parane näyttää turvonnutta nenäänsä täällä. Suuttunut olen yhä hänen teoistaan.”
Hobitit nyökyttelivät miettien.

Tie kaartui oikealle ja taloja alkoi näkyä. He olivat saapuneet Briihin.
Frodo kulki mietteissään Aragornin vierellä ja katseli tuttuja maisemia. Hänen mieleensä muistui tuo kauhujen yö jolloin Mustat Ratsastajat olivat saapuneet Briihin ja kuinka Aragorn oli pelastanut heidät. Synkkyys valtasi taas Frodon ja kuin huomaamatta hän alkoi jäädä muista jälkeen.
”Varoisit vähän!” mies karjaisi, kun Frodo oli kävellyt häntä päin. Frodo säpsähti ja katsoi miestä. Hänellä oli tuuhea musta parta, hattu ja rääsyiset vaatteet.
”Mokomaa pikkuväkeä!” mies mutisi ja jatkoi matkaansa. Frodo vielä vilkaisi miehen perään ja huokaisi:
”Jos vain tietäisit mitä olisi tapahtunut ilman minua...”
”Frodo-herra?” Sam huhuili ja Frodo kääntyi katsomaan Samia.
”Minä tulen Sam!” Frodo huusi takaisin ja katsoi vielä nopeasti taakseen.

Sisällä Pomppivassa Ponissa kaikki oli kuin ennenkin. Väkeä oli paljon ja valaistus oli heikko. Merri nuuhkaisi ilmaa ja huokaisi. Pippin silitti mahaansa ja sanoi:
”Nyt ruokaa!”
Sam oli täysin samaa mieltä. Samoin Gimli, Frodo ja Merri.

Aragorn valitsi tunnetusti nurkkapöydän johon kaikki mahtuivat. Kaikki istuivat tuoleille ja Merri juoksi Pippinin perässä hakemaan kolpakkoa. Frodo naurahti ja lähti myös. Sam tunnetusti vierellään. Boromir ja Aragorn juttelivat niitä näitä, Gimli söi ja Gandalf puhui herra Voivalvatin kanssa. Legolas istui hiljaa sikaa mussuttavan Gimlin vieressä. Välillä Gimli röyhtäisi kuuluvasti ja joi hiukan mallasjuomaa. Legolas katsoi Gimliä ja puisteli päätään. Sitten hän käänsi päänsä ja näki nauravat hobitit. Pippin huitoi käsillään iloisesti ja Merri nyökytteli vieressä. Frodo ja Sam selittivät nauraen jotain ja Merri läimäisi Pippiniä takaraivoon. Pippin katsahti Merriin ihmetellen. Legolas hymyili. Pippin oli taas sanonut jotain typerää eikä sitä itse tajunnut. Kohta hobitit saapuivat pöytään kolpakkojen kanssa ja nauraen he aterioivat.

Oli jo myöhä kun he menivät varaamiinsa huoneisiin. Merri, Pippin, Frodo, Sam ja Gandalf nukkuivat yhdessä huoneessa ja toisessa Boromir, Aragorn, Gimli ja Legolas.
Sam astui heidän huoneeseensa ensimmäisenä. Se oli se sama huone joka heillä oli ollut viimeksikin. Kylmät väreet kulkivat Samin selkää, kun hän muisteli tuota yötä. Hän oli kuulevinaan sen karmaisevan kiljunnan ja haistelun, mutta puisteli sen pois päästään. ’Ei Sam! Ratsastajat ovat tuhottu’, Sam rauhoitteli itseään ja heitti repun selästään sängylle. Sänky narahti hiukan. Frodo istahti sängylle ja huokaisi katsellessaan ikkunaa. Huoneessa paloi kaksi pientä kynttilää. Niiden liekki lepatti levottomasti. Gandalf astui huoneeseen hiukan kumarassa ettei pää osuisi kattoon. Sitten hän suoristi selkänsä ja näki Frodon kärsivän katseen. Frodo puristi olkaansa ja irvisti.
”Se on se haava eikö totta?” Sam kysyi Frodolta.
”Tuo haava ei koskaan parane täysin”, Gandalf sanoi kuin itsekseen. Pippin ja Merri katsoivat Gandalfia ihmeissään ja miettivät.
”Mutta Frodohan on kunnossa”, Pippin ihmetteli. Gandalf oli hiljaa. Samoin Frodo.
”Onhan Gandalf?” Merri kysyi peloissaan.
”Älähän nyt nuori Meriadoc. Kaikki kääntyy vielä hyväksi. Mutta nyt teidän täytyy nukkua. Etenkin Frodon”, Gandalf sanoi ja hymyili rohkaisevasti Merrille. Hobitit nyökkäsivät ja kävivät nukkumaan.

Yö oli sateinen ja tuulinen. Kaikki nukkuivat silti hyvin, paitsi yksi. Legolas nukkui levottomasti ja näki sitä samaa unta jota hän oli nähnyt jo monena yönä. Vaaleaan, hiukan sinertävään mekkoon ja viittaan pukeutunut hahmo käveli pois päin ja kuiski haltiakielisiä sanoja. Hahmolla oli päässään huppu jonka takia Legolas ei voinut erottaa kasvoja. Hahmo hiipi paljain jaloin sumussa ja pysähtyi. Hän alkoi kääntyä hiukan ja vaaleat kiharat hiukset valuivat hupun takaa. Juuri kun kasvot paljastuivat Legolas heräsi huohottaen. Niin kävi joka yö. Enempää hän ei unessaan nähnyt. Vain salaperäisen hahmon vaaleassa puvussaan hiipimässä sumun keskellä.
Legolas katsoi sängyllä makaavaa Aragornia. Sitten Boromiria ja Gimliä. Kaikki nukkuivat. Hän nousi ylös. Sänky narahti hiukan. Huoneen kynttilät oli sammutettu ja kaikkialla oli pimeää. Legolas työnsi raskaan puu oven auki ja astui ulos huoneesta mietteissään.
”Sinäkin hereillä?” kysyi Gandalf, joka tuli samaan aikaan hobittien huoneesta. Legolas nyökkäsi ja he menivät Gandalfin kanssa alakertaan.

Alhaalla herra Voivalvatti hääräsi aamiaista.
”Kas, Gandalf! Kuinka jo näin aikaisin olet valveilla?” herra Voivalvatti kysyi säikähtäen.
”Tässä iässä ei unta enää tarvitse”, Gandalf vastasi hymyillen ja pyysi vettä. Legolas istui lähimmän pöydän ääreen, mutta Gandalf viittasi Legolasta tulemaan nurkkapöytään. Legolas siirtyi ja katsoi Gandalfia kysyvästi.
”Herra Voivalvatti on hyvä ja ahkera mies, mutta myös erittäin utelias”, Gandalf vastasi ja hymyili Legolasille. Legolas nyökkäsi ja hymyili hiukan.
”En käske sinua kertomaan ongelmiasi, mutta sanonpahan vain että minä olen vierelläsi, jos tarvitset jonkun jolle puhua”, Gandalf sanoi ja samassa herra Voivalvatti kiiruhti vesimukin kanssa pöydän ääreen. Gandalf kiitti ja katsoi sitten Legolasia, joka oli hiljaa.
”Voit mennä Viljami”, Gandalf sanoi yhä katse Legolasissa. Herra Voivalvatti henkäisi ja meni takaisin aamiaisen äären ahertamaan. Legolas nosti katseensa pöydästä ja katsoi Voivalvatin puuhailua, sitten hän siirsi katseensa Gandalfiin.
”Kaikki hyvin, kiitos vain”, Legolas sanoi, nousi ja poistui. Hän käveli rappuset ylös ja saapui takaisin huoneeseen. Hän istahti sängylleen ja tuijotti ulos.
”Miksi mielesi on noin levoton, ystäväni?” Aragorn kysyi. Legolas käännähti ympäri ja näki tarkkailevan Aragornin.
”En tiennyt että olit hereillä”, Legolas vaihtoi puheen aihetta.
”Huomasin sen”, Aragorn hymähti ja nousi istumaan. Hän katsoi Legolasia ja sanoi:
”Et vastannut kysymykseeni.”
Legolas katsoi Aragornin silmiin ja sanoi:
”Painajaisia vain.”
Aragorn katsoi ystäväänsä kulmien alta ja totesi:
”Huomaan ettet halua puhua siitä.”
Legolas käänsi katseensa takaisin ikkunaan ja sanoi hiljaa:
”Jos tietäisin mitä kertoa, niin kertoisin. Mutta kaikki on minullekin vielä epäselvää.”
Aragorn nousi, koski Legolasin olkaa ja lähti pois huoneesta. Legolas tuijotti ikkunaa ja kuiskasi:
”Ya naa lle?” (kuka olet) Sitten hän nousi ja meni ikkunan viereen. Sade piiskasi ikkunaa vasten ja salamat löivät taivaalla. Aamu alkoi tehdä tuloaan.

Hobitit istuivat pöydän ääressä ja heiluttelivat jalkojaan. Merri ja Pippin puhuivat suu täynnä ruokaa ja Sam tökki heitä kylkeen. Raukka yritti opettaa heille pöytätapoja, siinä koskaan onnistumatta... Frodo söi kaikessa rauhassa ja nauroi Samille, joka puisteli päätään ja mutisi jotain huonokäytöksisistä ystävistä.
”Me ei olla huonokäytöksisiä!” Pippin huomautti.
”Ei olla ei! Meillä vain on paljon puhuttavaa”, Merri täydensi.
”Kuten aina”, Sam mutisi ja Merri katsoi Pippiniä ihmeissään.
”Mitähän tuo tarkoitti?” Merri mietti ja Pippin kohautti olkiaan. Sen enempää asiaa miettimättä he jatkoivat aterioimista ja keskustelua.
Gimli mussutti toisella puolella pöytää ja Boromir hänen vieressään yritti syödä, mutta ruokahalu alkoi häipyä. Syy oli tietenkin Gimlin. Hänellä jos kenellä ei ollut kunnon pöytätapoja.


***


Palautetta kaipailen. :)
Viimeksi muokannut Sabi, Ke Marras 30, 2005 3:19 pm. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
kimi no koto wo omou to nazeka namida ga nagareteta.
(=When I thought about you for some reason tears ran down my face.)
yashmine
Moon Child
Viestit: 604
Liittynyt: Ma Touko 03, 2004 7:29 pm
Paikkakunta: Sateenkaaren päässä.

Viesti Kirjoittaja yashmine »

Eikö kukaan ole kommentoinut? *kuikuaa*
Anyway... Well done! Miusta tämä oli hieno alku, jatkoa lukisin mielelläni. Minä pidin erityisesti kohrista, joissa oli hobitit, hauskoja kotia. *wirn*
Ja juu-u. Muutenkin mukavasti kerrottu, ja kuvailua oli ihan hienosti laitettu. Yhdessä vaiheessa tuntui, että tapahtumat meni aika nopsaan, mutta...



Rakentava palaute on nyt tänään tällaista... Mörökölli on tuonut sen takaisin, mutta se on väsyny.
Rakasta minua kyselemättä.

___
-Vuoden 2005 tulokas-
-Vuoden 2007 Merri-
Avatar
Noradriel
Yksinäinen susi
Viestit: 1134
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 8:53 am
Paikkakunta: Lothlórien

Viesti Kirjoittaja Noradriel »

Otin vihdoin itseäni niskasta kiinni ja luin tämän ja...*jännitysmusiikkia*Pidin!

Jäin koukkuun, haluan lisää!
Jatkoa! *katsoo anelevasti*
Let me forget all of the hate, all of the sadness.

Pervoin -05
HP- ficcaaja -06
Aragorn 2009


Avatar by Paperlime
yashmine
Moon Child
Viestit: 604
Liittynyt: Ma Touko 03, 2004 7:29 pm
Paikkakunta: Sateenkaaren päässä.

Viesti Kirjoittaja yashmine »

Millon sie jatkat??? *tahtoo jatkoa* Kirjoitathan sie sitä mahd. pian? Jooko? Please... Olis kiva lukea jatkoa... Ja sori kun koko ajan toistelen sanaa jatko...
Viimeksi muokannut yashmine, Ti Syys 21, 2004 7:30 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Rakasta minua kyselemättä.

___
-Vuoden 2005 tulokas-
-Vuoden 2007 Merri-
Sabi
$exual di$gracE
Viestit: 741
Liittynyt: To Huhti 15, 2004 7:20 pm
Paikkakunta: Tokyo (yeah right!)
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Sabi »

Kiitos kovasti teille että jaksoitte lukea ja piditte. :)

Yleisön (tai siis Yashminen) pyynnöstä tässä teille jatkoa. ;)


**

OSA 2

Aragorn, Gimli ja Legolas kävelivät Briin pieniä kujia ja juttelivat huolettomasti. Aurinko kuivasi yöllä sateen kasteltua maata. Ihmisiä kulki pitkin kujia ja vain harvoin heitä vastaan tuli hobitti. Todella harvoin. Monet katsoivat kääpiötä ja haltiaa pitkään, mutta Aragorniin ei kiinnitetty sen enempää huomiota. Gimli murahteli tympeästi mulkoileville ihmisille, Legolas vain tyytyi vastaamaan katseisiin samalla mitalla.
He kulkivat hiekkaista kujaa pitkin ja saapuivat taas majatalolle. Gimli meni sisään ja tilasi saman tien itselleen juotavaa. Legolas tarttui Aragornin kädestä ja sanoi hiljaa:
”Minulla on asiaa.”
Aragorn nyökkäsi.
”Kävellään hiukan.”

He saapuivat pienelle aukiolle, lähelle kylän reunamaa. Keskellä aukiota oli pieni vesiallas, joka oli ympyröity pyöreillä kivillä. Aukion vieressä oli metsä, jossa kohosi tuuheita kuusia ja koivuja. Legolas katsoi niitä ja sanoi:
”Olen nähnyt jo monena yönä painajaisia. Aina samanlaisia.”
”Kerro lisää”, Aragorn kehotti ja Legolas katsoi häntä miettien.
”Siinä on jokin hahmo. Luultavasti nainen. Pitkä vaalea mekko ja viitta päällään, huppu päässä peittämässä kasvoja, vaaleat kiharat hiukset. Hän kävelee sumussa pois päin minusta. Sitten hän kääntyy ja juuri kun olen näkemässä kasvot, herään”, Legolas kertoi ja Aragorn kuunteli kulmat kurtussa. Hän oli pitkään hiljaa ja mietteissään, kunnes kysyi:
”Sanoiko hän jotai?”
”Sanoin”, Legolas muisteli.
”Ensin en saanut siitä selvää, mutta nyt kuulen sen jo kirkkaasti. Cormamin niuve tenna' ta elea lle au'”, (sydämeni itkee kunnes tapaamme jälleen) Legolas sanoi. Aragorn katsoi Legolasia kummissaan ja kysyi:
”Tunnetko häntä?”
”En. Tai siis... En näe hänen kasvojaan”, Legolas vastasi. Aragorn mietti ja katsoi taivaalle. Pilvet lipuivat rauhallisesti ohi auringon, joka taas loisti kirkkaana siniseltä taivaalta. Sitten hän katsoi taas Legolasin huolestuneisiin kasvoihin ja sanoi:
”Ehkä menneisyydessäsi on asioita jotka vaivaavat sydäntäsi.”
Legolas puisteli päätään:
”Ei. Ei ole.”
”Oletko varma?” Aragorn kysyi. Legolas mietti ja nyökkäsi sitten varman näköisenä. Todellisuudessa hän ei ollut lähellekään niin varma, mutta menneisyys oli todella kaukainen ja unohdettu asia. Legolas ei enää edes muistanut lapsuuttaan.
He kävelivät kummatkin mietteissään takaisin majatalolle ja istuivat pöytään muiden seuraksi. Merri ja Pippin lauloivat iloisesti ja tanssivat pöydällä.
”Hey ho to the bottle I go...” raikui majatalon tiloissa. Legolas vilkaisi Aragornia ja molemmat hymyilivät.
”Hobitit...” Aragorn naurahti ja Legolas nyökkäsi hymyillen.

Ilta hämärtyi ja kuu loisti kirkkaana pilvien välistä. Legolas istui ja nojasi pöytään, miettien uniaan. Vaikka hän kuinka yritti muistella, hän ei saanut päähänsä kuka tuo nainen oli. Tuttu se oli, se oli myönnettävä, mutta miksi Legolas ei muistanut häntä.
”Vieläkin huolehdit?” Aragorn kysyi tullessaan pöytään. Legolas tyytyi vain nyökkäämään. Aragornin perässä pöytään tulivat Gimli, Merri ja Pippin. Hobitit kinastelivat siitä kumman kolpakko on suurempi. Ne kuulemma olivat eri kokoisia. Gimli tuhahti hobittien kiistelylle ja kallisti omaa kolpakkoaan, joi ja pyyhki sitten kädellä märkää partaansa. Aragorn hymyili kuunnellessaan Merrin ja Pippinin juttuja, mutta sitten hän käänsi katseensa vakavana Legolasiin.
”Oletko varma ettei hän ole joku tuttusi?” Aragorn kysyi. Legolas huokaisi ja nosti katseensa pöydästä.
”Olen nähnyt hänet jossain... Tunnen sen sydämessäni. Mutten muista missä. Niin moni muisto on pyyhkiytynyt pois menneisyydestäni uusien tuulien mukana”, Legolas sanoi hiljaa. Gimli kohotti toista kulmaansa ja katsoi vuoroin Legolasta ja Aragornia ymmärtämättä mistä he puhuivat.
”Ymmärrän”, Aragorn sanoi hiukan hymyillen ja jatkoi: ”Mutta jos uni vaivaa sinua, hän on ollut joku tärkeä. Ja luulisi että naiset säilyvät muistoissa.”
Sen sanottuaan Aragorn vinkkasi silmää ja hymyili. Siinä vaiheessa Gimli hörähti nauramaan ja taputti Legolasia olalle:
”Kuules ystäväni. Paras vain unohtaa se noit... Siis nainen, jos se jo uniinkin tulee. Naisista on vain haittaa! Sano minun sanoneen.”
Legolas katsoi ystäväänsä ja hymyili.
”Mutta onhan niistä hyötyäkin!” Pippin ilmoitti tietäväisenä.
”Onko?” Merri mietti.
”On! Ne tekee ruokaa!” Pippin tokaisi ja silitti mahaansa. Muut alkoivat nauraa ja Merri tökkäsi Pippiniä. Pippin hymyili tyytyväistä hymyään ja nyökytteli.


Sumun keskellä käveli vaaleaan kaapuun pukeutunut hahmo. Koko ajan kauemmas ja kauemmas. Askeleet kaikuivat tyhjyydessä. Kaikkialla oli vain harmaata sumua. Hahmo pysähtyi ja alkoi kääntyä. Hiussuortuva valahti hupun alta ja sanat kaikuivat:
”Cormamin niuve tenna' ta elea lle au.”
Samassa sumu kuin halkesi kahtia ja väistyi hahmon ympäriltä, kun hän kääntyi. Nousi kova tuuli, joka puhalsi hupun pois hahmon päästä paljastaen maahan katsovat kalpeat kasvot. Arvaamatta hahmo nosti äkisti kasvonsa ja salama iski häikäisten näkemästä hetkeen mitään. Kohta valo alkoi haihtua ja paljasti pienen tytön kasvot. Se oli...

”Laurana!” Legolas heräsi huutaen tuskissaan ja pomppasi pystyyn. Aragorn, Gimli ja Boromir heräsivät myös ja katsoivat haltiaan kummissaan sekä samalla pelossaan.
”Mitä nyt?” Boromir kysäisi ja piti kättä miekallaan. Aragorn tuli Legolasin luo ja kysyi:
”Se uni niinkö?”
Legolas nyökkäsi ja yritti saada hengityksen tasaantumaan. Gimli puisteli päätään ja Boromir hellitti otteensa miekasta. Lagolas katseli ympärilleen ja kuiskasi kuin itsekseen:
”Laurana?”
Aragorn vilkaisi Gimliä ja Boromiria, sitten taas katsoi huolissaan Legolasia.
”Mitä sanoit?” Aragorn kysyi.
”Hän on Laurana. Nainen unessani. Näin hänet!” Legolas selitti kiihtyneenä ja nosti katseensa Aragorniin.
”Kuka hän on?” Boromir kysyi ja samassa Sam, Frodo, Merri ja Pippin syöksyivät ovesta huutaen ja miekkojaan heilutellen. Boromir ja Gimli säikähtivät niin että vetäisivät aseensa esiin.
”Oih! Anteeksi”, Frodo henkäisi huomatessaan ettei mikään ollut pielessä.
”Mitä täällä oikeen huudellaan niin ettei muut saa nukuttua?” Merri puuskahti ja hieroi unisena silmiään. Aragorn naurahti ja selitti painajaisista. Legolas oli sillä välin noussut ja tuijotti nyt ikkunasta kirkkaasti loistavaa kuuta.
”Taitaa olla aikamoinen nainen kun ihan painajaisia näet”, Pippin mutisi. Ja jälleen Merri läppäsi ystäväänsä.
”Mitäh?” Pippin inahti. Merri sihisi jotain ja vinkkasi ikkunalle päin, jossa Legolas tuijotti kaiho kiille silmissään ulos.
”Niin hän olikin...” Legolas kuiskasi hiljaa ja huokaisi sitten raskaasti.
”Oli? Kuoliko hän?” Pippin uteli ja nyt oli Samin vuoro läppäistä.
”Ei ole kohteliasta udella tuollaisia asioita!” Sam sihisi ja Pippin pyöritteli nolona paidan helmaansa.
”Ei se mitään”, Legolas sanoi kääntyen hobitteihin päin. Hän hymyili nopeasti ja kertoi:
”Hän oli paras ystäväni lapsena, kun asuimme Synkmetsässä. Hänen äitinsä oli isäni palvelija. Meistä tuli hyvät ystävät, kunnes yhtenä päivänä isäni kertoi että heidän on lähdettävä. Ja niin he lähtivät. Isäni käskyä kunnioittaen he lähtivät... Kuolemattomille Maille.”
Sitten Legolas painoi päänsä ja Pippin luuli nähneensä pienen kyyneleen haltian silmäkulmassa. Legolas käänsi nopeasti katseensa pois muista ja katsoi taas ulos. Aragorn kosketti hänen olkaa ja sanoi:
”Olen pahoillani.”

Hetken päästä kun tilanne oli rauhoittunut kaikki raahautuivat alas ja näkivät Gandalfin juttelemassa Viljamin kanssa. Velho katsahti rappusille päin ja hymyili nähdessään muut.
”Oletpa aikaisin hereillä”, Frodo sanoi ja hymyili. Gandalf vastasi hymyyn ja sanoi:
”Niin tekin.”
Viljami alkoi suunnata keittiöön ja mutisi jotain aamiaisesta. Pippin tietenkin kuuli sen ja huudahti silmät suurena:
”Kuulitteko? Saamme jo nyt ruokaa!”
Muut hymyilivät Pippinille, joka valitteli kurnivaa mahaansa.

Aamiaisella kaikki puhelivat innokkaasti ja nauroivat. Paitsi taas se yksi, jota vaivasi menneisyys. Legolas istui nurkassa ja katsoi kaukaisuuteen. Aragorn huomasi tämän, muttei häirinnyt Legolasia. Ehkä hänen täytyikin miettiä asioita. Samassa Legolas nousi ja mitään sanomatta lähti pois. Muut lopettivat syömisen ja katsoivat ihmeissään hänen perään. Myös Pippin keskeytti aterioimisen hetkeksi ja katseli muita ihmeissään. Sitten hän kohautti olkiaan ja alkoi taas tunkea ruokaa suuhunsa.

Legolas käveli ulkona tuulessa pää painuksissa ja mietti Lauranaa. Kuinka kauan siitä olikaan kun hän oli nähnyt nuo hymyilevät kasvot. Hän huokaisi raskaasti. Viimeisin muisto noista kasvoista oli sydäntä särkevä. Tuskaiset kasvot itkivät, katkerat kyyneleet poskilla, tärisevät kädet hapuillen tyhjää. Viimeinen huuto kantautui korvissa. Se tuska ja pelko äänessä sai kylmät väreet riipimään selkää. Legolas huokaisi raskaasti ja vilkaisi aukiolle, johon hän oli kuin huomaamatta saapunut. Aukio oli usvan peitossa ja sen keskeltä erottui yksinäinen hahmo. Niin kuin unessakin hahmo käveli pois päin. Legolas seurasi hahmoa, mutta tämä oli liian nopea. Se katosi vikkelästi puiden taakse ja sumun sekaan. Legolas yritti turhaan etsiä hahmoa, se oli hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Surkeana hän lähti takaisin majataloon.

Ovi aukesi narahtaen ja herkullinen ruuan tuoksu leijaili ilmassa. Muut kääntyivät katsomaan ovelle ja näkivät Legolasin. Aragorn mietti hetken ja tuli sitten Legolasin luo.
”Näin hänet”, Legolas kuiskasi Aragornille.
”Tiedän. Olin silloin huoneessa kun heräsit”, Aragorn sanoi pölmistyneenä.
”Ei. Minä näin hänet vähän aikaa sitten ulkona”, Legolas korjasi.
”Ulkona? Missä?” Aragorn kysyi.
”Aukiolla. Mutta hän katosi sumun ja metsän keskelle”, Legolas selitti ja huomasi muiden kuuntelevan tarkkaavaisena. Aragorn huomasi Legolasin katseen ja käänsi päänsä muihin. Sitten hän hymyili ja sanoi Legolasille:
”Puhutaan myöhemmin jos haluat.”
Legolas nyökkäsi hiukan hymyillen ja vilkaisi Viljamia, joka esitti ettei olisi kuullut mitään.

Merri vilkuili Legolasia vähän väliä, muttei puhunut mitään. Mitä nyt välillä vastasi Pippinille. Legolas huokaisi ja yritti unohtaa Lauranan, siinä kuitenkaan onnistumatta. Hän keskusteli muiden kanssa, mutta vähän väliä hän uppoutui menneisyyteen. Merri istui Legolasin vieressä ja huomasi kun Legolas jälleen tuijotti tyhjää.
”Oliko hän kaunis?” Merri kysyi yllättäen.
”Kuka?” Legolas säpsähti. Merri hymyili tietäväisenä ja sanoi:
”Se nainen jota mietit.”
Legolas katsoi hobittia miettien ja kysyi:
”Mistä tiedät ketä ajattelen?”
”Tiedänpähän vain. Et saa häntä pois mielestäsi. Olet omissa ajatuksissa, et saa unta öisin, kävelet kuin haamu...”
Siinä vaiheessa Legolas naurahti ja Merri hiljeni.
”Hyvä on hyvä on! Paljastit minut”, Legolas sanoi hymyillen. Merri katsoi haltiaa hetken ja tokaisi:
”Et vastannut.”
Legolas käännähti Merriin päin ja hymyili.
”Oli hän”, Legolas vastasi ja Merri näytti tyytyväiseltä.
”Entä nyt? Onko hän vieläkin kaunis?” kysyi tunnetusti hiukan tyhmänä pidetty Pippin. Merri tökkäsi Pippiniä kylkeen muistaessaan että Laurana lähti Valinoriin.
”En tiedä”, Legolas vastasi muuttuen taas synkäksi. Merri katsoi Pippiniä vihaisena ja Pippin vastasi katseeseen ihmetellen. Merri puisteli päätään ja kysyi Legolasilta:
”Haluatko mallasjuomaa? Hyvää vuosikertaa!”
Legolas hymyili hiukan ja kieltäytyi kohteliaasti. Merri osasi piristää. Hänelle se oli niin helppoa ja luontevaa. Ja eihän Pippinkään tahallaan möläytellyt asioita, mutta se vaan oli hänen luonteensa. Hyväsydäminen pieni hobitti, joka kulautteli nyt mallasta Merrin kanssa.

**



Siinä oli taas yhen osan verran jatkoa. :) Toivottavasti piditte.
*hyppelee yhtä tyhmänäköisenä kuin Pippin konsanaan pois*
kimi no koto wo omou to nazeka namida ga nagareteta.
(=When I thought about you for some reason tears ran down my face.)
Avatar
Fanyare
Joku hippi
Viestit: 928
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2004 5:23 pm
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Fanyare »

Jesh! Laurana on taas kuvioissa! :mrgreen: Todella koskettavasti ja hienosti kirjoitettu. (olenheikkonaitkeväänlegolasiin.com) Jäin tapani mukaisesti koukkuun ^^' Jatkoa!
Today is the tomorrow you worried about yesterday.

Merri 05-06, RPS-ficcaaja 07 ja Japanifriikki 08

avatar by 25djadja @ LJ
Elíniel
Puolituinen
Viestit: 277
Liittynyt: La Elo 21, 2004 9:27 am
Paikkakunta: Estelin syli.

Viesti Kirjoittaja Elíniel »

Nuo hobitit ovat suloisia, Pippin varsinkin. :D ¨

Muutenkin pidän tästä kovasti ja toivosin sinun kirjoittavan jatkoa!
-Vuoden 2005 ja 2006 Aragorn.
yashmine
Moon Child
Viestit: 604
Liittynyt: Ma Touko 03, 2004 7:29 pm
Paikkakunta: Sateenkaaren päässä.

Viesti Kirjoittaja yashmine »

Se jatkoi!!! *hali*
Oikein hienoa tekstiä, mutta sie ilkimys et antanut Legolasin vielä kohdata Lauranaa... *höh*
*tahtoo nähdä niitten reaktion, kun ne tapaa toisensa*
Rakasta minua kyselemättä.

___
-Vuoden 2005 tulokas-
-Vuoden 2007 Merri-
Avatar
Noradriel
Yksinäinen susi
Viestit: 1134
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 8:53 am
Paikkakunta: Lothlórien

Viesti Kirjoittaja Noradriel »

ui, ui, ui! *uikuttaa*
Söpöä!
Et antanut niiden tavata. *ankara*
Jatkoa ja heti!

Eihän kukaan painosta vai mitä aarre? :twisted:
Let me forget all of the hate, all of the sadness.

Pervoin -05
HP- ficcaaja -06
Aragorn 2009


Avatar by Paperlime
SiRiuS
Ocean Soul
Viestit: 1044
Liittynyt: Su Tammi 04, 2004 5:54 pm
Paikkakunta: Hamina
Viesti:

Viesti Kirjoittaja SiRiuS »

Hahaa!! Tämähän oli täälläkin!^^
Aivan ihanaa tekstiä. :)

Ja laitahan jatkoa peliin Sabi-honey. *haliruts*
Tykkäätkö hevisedistä?

Vuoden 2006 RPS-ficcaaja.
Kuva
yashmine
Moon Child
Viestit: 604
Liittynyt: Ma Touko 03, 2004 7:29 pm
Paikkakunta: Sateenkaaren päässä.

Viesti Kirjoittaja yashmine »

Milloinkas sie muuten kirjoittelet jatkoa?
Rakasta minua kyselemättä.

___
-Vuoden 2005 tulokas-
-Vuoden 2007 Merri-
Sabi
$exual di$gracE
Viestit: 741
Liittynyt: To Huhti 15, 2004 7:20 pm
Paikkakunta: Tokyo (yeah right!)
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Sabi »

Uuuh! Kiitos jälleen honeyt! *kiittelee ja kumartelee*

Jatkoa ei ole siksi tullut kun minä vasta äsken tulin kotiin. Olin koko viikonlopun poissa. Mökillä ja lauantaina olin rakkaan, ihanan serkkuni hautajaisissa. *syvä huokaus* Oli sekin taas raskasta. Kaikesta huolimatta mä en suostu uskomaan sen kuolemaan. Ajattelen vain koko ajan että se on yhä siellä Kosovossa rauhanturvaajana, eihän se kuollut ole. Siinä arkussa makasi joku muu...


*hiljaisuus*


Ehkä se tästä... Kai se joku päivä on vain pakko kohdata se ja nähdä totuus läpi katkerien kyynelten... :roll:

Jep. Mutta minä jatkelen kyllä. Pari päivää vielä piinaan teitä. ;)
kimi no koto wo omou to nazeka namida ga nagareteta.
(=When I thought about you for some reason tears ran down my face.)
Sabi
$exual di$gracE
Viestit: 741
Liittynyt: To Huhti 15, 2004 7:20 pm
Paikkakunta: Tokyo (yeah right!)
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Sabi »

No niin rakkaat suklaanmuruset! (älkää kysykö mistä toi tuli mieleen..) Tässä olisi taas pikkuisen teille jatkoa. :)
Pääsette pohtimaan outoja käytöksiä ja kaikkea muuta hauskaa! :roll: Kai...
Ja sitä palautetta saa sitten laittaa lisää. ;) Kiitus teille!! *rutspus*

P.S. Thiliiiii!!! <3<3<3<3<3 *heittelee Sirille sydämiä* :D

**



OSA 3

Jälleen ilta saapui ja majatalo täyttyi ihmisistä. Viljami oli patistanut Bobin ja Nobin avukseen väenpaljouden takia. Oli monta janoista suuta ja ainakin saman verran kurnivia mahoja. Pippin kaarteli väistellen kolpakot käsissään ja yritti löytää pöytään, jossa odotti kärsimättömänä Merri, Frodo ja Sam. Gandalf, Boromir, Legolas, Aragorn ja Gimli istuivat pöydässä ja puhuivat niin kutsutuista tärkeistä asioista. Ne eivät hobitteja kiinnostaneet. Tai ehkä hiukan, mutta he eivät yleensä ymmärtäneet mistä puhuttiin.

Pippin saapui pöydän ääreen ja Merri kaappasi innoissaan kolpakkonsa. Frodo ja Sam tekivät samoin. Pippin kapusi penkille ja he katselivat toisiaan.
”Minä sain isomman”, Merri aloitti jälleen ja Pippin kihisi kateudesta.
”Se kuuluu minulle! Minä hain juomat”, Pippin hätääntyi. Frodo alkoi nauraa ja samoin Sam. Merri ja Pippin katsoivat hetken kummissaan kunnes kysyivät:
”Mikä noin hauskaa on?”
”Kaikki kolpakot ovat saman kokoisia”, Sam selvitti. Frodo nyökkäili nauraen ja Merri hämmästeli:
”Onko? No voihan.”
Sitten hän katsoi Pippiniä, joka tuijotteli kolpakoita. Kummatkin kohauttivat olkiaan ja kallistivat kolpakkoja. Ei siis näköjään asia enää vaivannut...

Toisessa pöydässä Legolas puhui Aragornin kanssa ja Boromir Gimlin ja Gandalfin. Synkät keskustelut oli heitetty syrjään ja iloinen puhe sorisi nurkkapöydässä. Boromir sanoi jotain hyvännäköisestä naisesta ja kaikki kääntyivät katsomaan tiskille. Siellä seisoi harmaaseen kaapuun pukeutunut, vaaleat pitkät hiukset omaava nainen. Hän puhui jotain Viljamin kanssa eikä kukaan Saattueesta nähnyt siksi hänen kasvojaan. Merri naurahti ja sanoi:
”Vaikea sanoa kun ei näe kasvoja.”
Pippin hymyili ja nyökkäili päätään samalla kolpakkoaan tyhjennellen. Legolas ei saanut silmiään irti tuosta naisesta. Muut nauroivat Legolasille, joka vain tuijotti tutkivasti ja näytti olevan täysin naisen pauloissa. Legolas nousi ja käveli naisen luo. Juuri samalla nainen kääntyi ja oli törmätä Legolasiin.
”Hei varo vähän!” nainen ähkäisi ja otti kahdella kädellä kiinni kolpakosta.
”Oih. Anteeksi kovasti”, Legolas pyysi varovasti ja kumarsi hiukan päätään. Nainen naurahti ja sanoi:
”Ei se mitään.”
Sitten hän nosti katseensa ja Legolas tuijotti suoraan tämän tulisiin ruskeisiin silmiin. Nainen tuijotti Legolasia hämmästyneenä ja käänsi äkkiä katseensa.
”Etkö esittele meitä?” Boromir tuli Legolasin taakse ja katsoi naista. Nainen hymyili pikaisesti ja samassa Aragorn huusi:
”Tulkaa tänne! Kyllä täällä tilaa riittää.”
Nainen katsoi Aragornia ja nyökkäsi. Niin he kävelivät pöytään ja Merri teki innoissaan tilaa naiselle. Nainen naurahti katsoen Merriä ja sanoi:
”Kiitos, pikkuinen.”
Merri hymyili ja sanoi topakasti:
”No en minä nyt niin pieni ole.”
”Mutta mikä on nimesi neito?” Sam kysyi kohteliaasti ja esitteli saman tien itsensä.
”Nimeni on... Larewen”, nainen vastasi ja kiersi katseellaan kaikki läpi.
”Larewen, hauska tutustua. Olen Aragorn, tässä ystäväni Gondorista Boromir ja Konnun väkeä, Meriadoc, Peregrin, Frodo ja Sam. Sekä Gimli”, Aragorn esitteli ja oli juuri sanomassa Legolasin nimen, kun Merri keskeytti:
”Mutta sano vain Merri ja Pippin.”
Larewen naurahti heleästi ja pörrötti Merrin hiuksia.
”Kuten haluat”, hän sanoi hymyillen ja käänsi sitten katseensa Legolasiin.
”Ja kuka sinä olet, haltia?” hän kysyi tarkkaillen Legolasia.
”Nimeni on Legolas”, hän vastasi ja Larewen kohahti. Hän henkäisi äänekkäästi ja kysyi änkyttäen:
”Legolas?”
Legolas nyökkäsi ja katsoi Larewenia ihmetellen. Larewen käänsi äkkiä katseensa pois ja kuiskaisi:
”Legolas Viherlehti?”
”Kyllä”, Legolas vastasi ja kysyi: ”Olemmeko tavanneet, neiti?”
Larewen nousi ylös ja kääntyi pois.
”Arvon neiti?” Sam kysyi huolehtivaisena ja koski tämän kättä. Larewen katsoi Samia ja vastasi sitten Legolasille:
”Ei. Emme ole tavanneet. En ole yleensä tekemisissä haltioiden kanssa.”
Legolas nyökkäsi ehkä hiukan pettyneenä ja kävi istumaan. Larewen tuijotti lattiaa miettien ja tunsi pienen hipaisun kädellään. Hän käänsi katseensa ja näki huolehtivaisen Samin.
”Onhan kaikki hyvin?” Sam kysyi. Larewen hymyili ja istui takaisin Merrin viereen. Pippin seurasi sivusta ja mietti miksi Sam oli niin kovin huolissaan. Ei neidolla näyttävän olevan mitään hätää. Nälkä ehkä kun noin laiha on...

Aragorn tutkiskeli Larewenia ja huomasi tämän silmäilevän vähän väliä Legolasia.
”Mistä olet kotoisin?” Aragorn kysyi, kuin huomaamattaan. Larewen katsahti mieheen ja vastasi:
”Sieltä täältä... En ole asunut missään kauan. Paitsi täällä.”
Hän viittasi päällään taakse päin ja Aragorn ymmärsi hänen tarkoittavan Briitä.
”Kauan olet ollut täällä?” Aragorn kysyi ja Larewen kohautti olkiaan ja vastasi:
”En muista aikaa kun tulin tänne. Vuodet ovat vierineet kuin varkain ohitseni. Kai siitä on jo pari sataa... Pari vuotta.”
Aragorn tuijotti Larewenia kummissaan. Pari sataa vuotta, hän oli meinannut sanoa, mutta korjasi sitten. Vahingossako? Larewen näytti kuitenkin täysin rehelliseltä, vaikkakin kovin salaperäinen olikin. Larewen vastaili kysymyksiin estotta, mutta jätti aina silloin tällöin tärkeitä asioita pois. Joskus asiat ovat vain liian vaikeita käsiteltäviksi. Larewen käänsi katseensa vieressä istuvaan Merriin, joka nauroi iloisesti ja nahisteli välillä Pippinin kanssa. Merri selitti Pippinille juuri jotain hauskaa kohtausta ja hujautti kädellään melkein Larewenia ellei Sam olisi ehtinyt ottaa Merrin kädestä kiinni. Merri katsoi Samia tuimasti kunnes tajusi mitä oli melkein käynyt.
”Voih. Anteeksi kovasti neiti”, Merri sanoi nolona, mutta Larewen vain hymyili ja sanoi:
”Älkää turhia anteeksi pyydelkö. Itsehän en älynnyt väistää.”
Merri nyökkäsi hymyillen ja jatkoi juttuaan Pippinin kanssa.

Majatalossa huokui lämpö ja iloisuus. Kaikki tuntuivat olevan hyvällä päällä. Murheet olivat kaikonneet, synkkyys muuttunut valoksi ja itku nauruksi. Boromir istui puisella penkillä ja kuunteli tarkasti kun Aragorn kyseli yhä Larewenilta menneisyydestä. Jotain outoa siinä oli, todella. Mutta silti kaikki tuntui olevan kohdallaan. Vaikka Aragorn yrittikin saada kysymyksillään Larewenin lipsauttamaan jotain, niin ei käynyt. Neito vastaili kysymyksiin harkitusti, kuin hän olisi kertonut jotain hyvin tuntemaansa tarinaa. Boromir alkoi miettiä että jos se todella olikin tarinaa. Mutta miksi niinkin kaunis ja mukava neito kuin Larewen keksisi moisia tarinoita itsestään?

Samassa heidän pöydän luo saapui synkän näköinen mies, joka tarttui Larewenin käteen ja sanoi:
”Tule. Meidän täytyy mennä.”
Larewen katsoi miestä pelokkaana ja kuiskasi:
”En minä tahdo.”
Mies katsoi neitoa tuimasti ja nykäisi tämän pystyyn saaden Larewenin henkäisemään tuskasta.
”Me lähdemme... Nyt! En pidä että keskustelet vieraille”, mies sihisi, mutta silloin Aragorn nousi ylös ja sanoi äänellä joka sai muut hiljenemään:
”Hellittäkää otteenne tai joudutte katumaan tuloanne.”
Larewen käänsi katseensa Aragorniin ja sanoi loukkaantuneena:
”Minä hoidan tämän!”
Aragorn tuijotti Larewenia ihmeissään. Sitten Larewen käänsi katseensa takaisin mieheen ja sanoi:
”Lopeta Dulas! En tule mukaasi!”
Mies katsoi Larewenia vihaisena ja huudahti:
”Minulle et isottele tyttönen!”
”Sinulla ei ole aavistustakaan kenen kanssa olet tekemisissä!” Larewen karjaisi, nappasi salamana miekan kaapunsa alta ja osotti sillä nyt Dulasia. Mies nosti kätensä ylös rauhallisesti ja sanoi hiljaa:
”Voimme sopia tämän Larewen. Mennään vain ulos.”
Larewen katsoi miestä tarkasti alta kulmien, laski miekkansa ja käveli hänen ohi ovelle päin. Muut jäivät hämmentyneinä katsomaan hänen peräänsä ja miettien mitä hetki sitten oli tapahtunut. Se mukava kaunis neito oli hetkessä muuttunut kylmäksi ja pelottavaksi. Tämä kummastutti suuresti Aragornia ja Boromiria. He katsoivat toisiaan ja tiesivät ettei kaikki ollut kohdallaan. Jokin oli pahasti pielessä.


***


Nuuuuih! Siinä sitä jälleen. ;)
kimi no koto wo omou to nazeka namida ga nagareteta.
(=When I thought about you for some reason tears ran down my face.)
yashmine
Moon Child
Viestit: 604
Liittynyt: Ma Touko 03, 2004 7:29 pm
Paikkakunta: Sateenkaaren päässä.

Viesti Kirjoittaja yashmine »

:D Joku on ollut ihana ja kirjoittanut jatkoa! Ihanaa! Todella hyvää tekstiä, rakastan hobittikohtia, ja se Samin huolehtivaisuus oli tosi sopoa. Ja tuo oli hieno kohta, missä se Dulas tulee. Larewen on mahtava hemmo!
Lissää vaan!
Rakasta minua kyselemättä.

___
-Vuoden 2005 tulokas-
-Vuoden 2007 Merri-
Avatar
Noradriel
Yksinäinen susi
Viestit: 1134
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2004 8:53 am
Paikkakunta: Lothlórien

Viesti Kirjoittaja Noradriel »

Sinä ihana immeinen jatkoit! *halipusuttaa*
Entistä mielenkiintosempaa...
Jatkoa? *katsoo varovasti*
Let me forget all of the hate, all of the sadness.

Pervoin -05
HP- ficcaaja -06
Aragorn 2009


Avatar by Paperlime
Vastaa Viestiin