Haltioiden seksielämä
Jokainen raskaus kulutti haltianaista, joten useampi lapsi perheessä oli harvinaista. Raskaus kulutti naista henkisesti ja fyysisesti, tästä esimerkkinä Feänorin äidin kuoleman, pojan vahva henki kulutti tämän loppuun. Piti vain mainita tässä 

Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
- Silidir
- Valarin Lähettiläs
- Viestit: 840
- Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
- Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä
Hih! Tuolla perusteella Nerdanel oli aikamoinen nainen! Seitsemän poikaa ja yhä hengissä. Kyseessä siis Fëanorin vaimo, jonka jälkikasvussa sitä tuliluontoisuuttakin riittää.
Lisäksi olen juuri lukenut häiritseviä juttuja siitä et Finwëlla olisi kaksi tytärtä, ja Fëanorilla siis isosisko? Tämän väittämän mukaan Míriel siis olisi kantanut kaksi lasta?

\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.

Eikös Silmarillionissa varsin selvästi kerrota Feänorin olleen esikoinen. En kyllä usko oikein väitteeseen että Finwëllä olisi ollut kaksi tytärtä, toinenko olisi ollut sitten Indiksen. Kyllä raivostuttaa kun jotkut laittavat liikkeelle väitteitä joissa ei ole perää. Argh...
Jossain on mainittu hienosti tuo henkisten ja fyysisten voimien väheneminen, mutta en nyt muista missä. Konnussa on keskustelua tästä, muistaakseni otsikolla haltioiden lisääntyminen tms. Siellä on aika hyvin näitä juttuja
Jossain on mainittu hienosti tuo henkisten ja fyysisten voimien väheneminen, mutta en nyt muista missä. Konnussa on keskustelua tästä, muistaakseni otsikolla haltioiden lisääntyminen tms. Siellä on aika hyvin näitä juttuja

Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
- Silidir
- Valarin Lähettiläs
- Viestit: 840
- Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
- Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä
Meneeköhän tämä sivu aiheesta??? Eiii...
Piti oikee kaivaa esiin tuo kohta... Talletin sen pätkän itselleni et joku päivä etsin ja kaivan mikä tuo juttu on...
Eli siis. Mírielillä ei ollut kuin tuo yksi poika, Fëanor (sooli min muisti joka pätki tuossa kohden, vanhuus ei tule yksin)
Sen sijaan Finwën toinen vaimo Indis kantoi Finwëlle neljä lasta (todistetusti.) (jee jee) Ensimmäisenä syntyi tytär Findis, joka ei seurannut Fëanoria vaan asui Vanyarin parissa elämänsä loppuun (Jeah?). Fingolfin oli seuraava ja sitten syntyi Finwën toinen tytär, Irime. Hänen kohtalostaan ei ole tietoa. Ja viimeisena Finarfin.
Pistää kyllä miettimään vakaasti monia asioita... Harmi kun ei ole rahaa hommata kaikkia niitä kirjoja joita tahtoisi et pääsisi selvyyteen tuostakin. On meinaan häirinnyt minun ajatuksiani jo pitkään.
Piti oikee kaivaa esiin tuo kohta... Talletin sen pätkän itselleni et joku päivä etsin ja kaivan mikä tuo juttu on...
Eli siis. Mírielillä ei ollut kuin tuo yksi poika, Fëanor (sooli min muisti joka pätki tuossa kohden, vanhuus ei tule yksin)
Sen sijaan Finwën toinen vaimo Indis kantoi Finwëlle neljä lasta (todistetusti.) (jee jee) Ensimmäisenä syntyi tytär Findis, joka ei seurannut Fëanoria vaan asui Vanyarin parissa elämänsä loppuun (Jeah?). Fingolfin oli seuraava ja sitten syntyi Finwën toinen tytär, Irime. Hänen kohtalostaan ei ole tietoa. Ja viimeisena Finarfin.
Pistää kyllä miettimään vakaasti monia asioita... Harmi kun ei ole rahaa hommata kaikkia niitä kirjoja joita tahtoisi et pääsisi selvyyteen tuostakin. On meinaan häirinnyt minun ajatuksiani jo pitkään.
\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.

Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Heh, mikä aihe. Hauska huomata, että tämä topic on Loftiksen asiaosastolla, ja silti täällä pohditaan sitä, ovatko haltiat homoja.. "Pervoja koko sakki", liiankin totta.
Hyvä aihe, eipä silti, elän vahvasti siinä uskossa, että Haldir ainakin on puppelipoika, ja muitakin siinä mukana.
Ja minkätakia haltiat eivät muka naisi? Jos näin suoraan kysytään.. Heh, ei minulla mitään oikeata asiaa ollut.

Sometimes we need to be cruel to be kind.
- Silidir
- Valarin Lähettiläs
- Viestit: 840
- Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
- Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä
Bulla, tämähän on asiaa.
Onhan meidän kaikkien syytä tietää mikä haltioiden seksielämä pitäisi sisällään. Tolkien-setä kun on siitä vaiennut aika tavalla.
Otetaan vaikka Fingon ja Maedhros Silmarillionista. Tolkien kirjoittaa heidät todella läheisiksi ystäviksi, mikä kyllä pistää miettimään mitähän niiden välillä sitten oikeesti onkaan. Ei ole mainittu puoleen ja toiseen, mutta vähän vipinää siinä on. vai onko?
Ja kyllä haltiat nai. Mutta ketä, missä ja miksi. Niihin pohdimme vastauksia.
(siitä puhe mistä puute!
)

Otetaan vaikka Fingon ja Maedhros Silmarillionista. Tolkien kirjoittaa heidät todella läheisiksi ystäviksi, mikä kyllä pistää miettimään mitähän niiden välillä sitten oikeesti onkaan. Ei ole mainittu puoleen ja toiseen, mutta vähän vipinää siinä on. vai onko?
Ja kyllä haltiat nai. Mutta ketä, missä ja miksi. Niihin pohdimme vastauksia.
(siitä puhe mistä puute!

\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.
Minun itseni on hyvin hankala mieltää haltioita seksuaalisiksi olennoiksi. Okei, kyllähän ne lisääntyvät, mutta jotenkin tuntuu siltä että ne ennemmin kasvaisivat maasta tai tippuisivat taivaalta kuin syntyisivät. Seksi ja synnytys vaikuttavat jotenkin liian likaiselta puuhalta niinkin yleville "otuksille" kuin haltiat.
Tottahan se on, että lisääntymistapa tuskin paljon ihmisten lisääntymisestä poikkeaa (mitä nyt tuo että haltioita raskaus kuluttaa enemmän kuin ihmisiä), mutta en silti osaa ajatella sitä.
Täällä on jonkin verran englanninkielistä tekstiä haltiain seksielämästä.

En jaksa nyt kovin syvällisesti pohtia ihanien haltioiden seksielämää, mutta olen aina ajatellut, että tottahan toki haltiat harrastavat seksiä. Eikä seksin harrastamisessa ole mitään "likaista" tai "epähienoa". Tokihan haltiat ovat varsin yleviä olentoja, mutta varmasti heissäkin on se inhimillinen puoli vaikka eivät ihmisiä olekaan.
Jotenkin ajattelen haltioiden ajatukset seksistä hieman samanlaisiksi kuin Zilahin ficeissä...
(Joku on lukenut niitä aika paljon!)
Olen lukenut tuon englanninkielisen jutun ja tavallaan se käy järkeen, mutta en voi uskoa, että haltiat muka lopettaisivat sekstaamisen lisääntymisen jälkeen. En suostu ajattelemaan niin. Viriilit haltiat ovat ilo ihmiselle.
Ja olen sitä mieltä, että haltiat voivat varsin hyvin olla homoja. Belegkin oli niin selvästi rakastunut Túriniin. Muita vastaavia pariskuntia löytyy paljon.

No koska hobitit ovat kuin kaniineja. Siis tässä lisääntymisasiassa. Ja seksielämä on sen mukainen. Olen miettinyt asiaa ja tullut tällaiseen lopputulokseen. Hobiteillahan oli tavallisesti paljon lapsia.Miksiköhän hobiteista ei olla muuten tehty samanlaista 'tutkimusta'?!
EpäLotR-ficcaaja 2009
Runoilija 2010
Runoilija 2010
No omasta mielestäni hobitit ovat ihan tavallisia tallaajia, ja lapsien määrä vaihtelee 1-10(?). Esimerkiksi Pippinillä oli ainoastaan yksi lapsi, Faramir. Mutta onhan toki saattanut olla että Pippinin halut eivät ole riittäneet toisen lapsen tekemiseen. Mutta sitten tuohon haltiaseksiin...Komentaja kirjoitti:No koska hobitit ovat kuin kaniineja. Siis tässä lisääntymisasiassa. Ja seksielämä on sen mukainen. Olen miettinyt asiaa ja tullut tällaiseen lopputulokseen. Hobiteillahan oli tavallisesti paljon lapsia.
Why, certainly elves were gay. "Many Meetings" in FOTR clearly states that some were merry as children, while others... Oh. You mean homosexual elves.
Tässä kohtaa rupesi naurattamaan niin paljon että putosin tuolilta. x'D Tolkien jäi kiinni, ihan selvästi hänellä oli mielessä homo-haltiat...
Although Tolkien never said that the elves DID have hot gay sex, he also never said that they DIDN'T. And I know what I make of that.
Luettuani tuon artikkelin läpi, totesin, ettei hän tosiaan sanonut niin! 8D Olen niin onnellinen. Haltiat voivat siis olla homoja.
~~*~~
Seksi ja synnytys vaikuttavat jotenkin liian likaiselta puuhalta niinkin yleville "otuksille" kuin haltiat.
Tässä kohtaa olen osittain samaa mieltä. Sillä en pysty kyllä kuvittelemaan haltioita synnyttämässä, mutta tosin en kyllä pysty kuvittelemaan kääpiönaisia synnyttämässä. x'D Tässä asiassa olen eri meiltä: Mielestäni synnytys ei ole likaista puuhaa, vaan voisi pikemminkin kuvitella että se on haltioille suuri ilo saada jälkeläisiä. Kun haltiathan tekevät sen muutenkin vain kerran elämässään~.
Findesselya vanya, Legolas.
Why so serious?
Why so serious?
- Silidir
- Valarin Lähettiläs
- Viestit: 840
- Liittynyt: Ti Heinä 11, 2006 1:06 pm
- Paikkakunta: Irmon ja Námon syleilyssä
Ja toisekseen. Ei se lapsien saaminen ole kiinni siitä kuinka usein sänkyjumppaa harrastetaan. Ihan tasan keski-Maankin asukeilla on noita lisääntymisongelmia.
Minä veikkaan noiden lapsilukujen takasyyksi sitä, että koska haltiat tosiaan on kuolemattomia niin jos ne lisääntyisi samaan tahtiin kuin ihmiset tai muut rodut niin johan niitä olis yli oman tarpeen.
Tietenkin poikkeuksia on. Nerdanelin muistoa kunnioittaen.
*haaveilee haltioiden täyttämästä maasta*

Tietenkin poikkeuksia on. Nerdanelin muistoa kunnioittaen.

*haaveilee haltioiden täyttämästä maasta*
\o/Huumorificcaaja '08\o/ Slasheristi '09 & '10 @~~ <3<3<3 Elrond&Admin 2014 <3<3<3
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.
-Our rooms. One hour. Bring the honey. I really liked that. And *please* hang up
your tunic.
Re: Haltioiden seksielämä
Voisiko tähän syntyvyyteen vaikuttaa, mihin ”lajiin” tai sukuun haltia kuului? Esim. saivatko salohaltiat enemmissä määrin lapsia kuin jotkut ”jalosukuisemmat” suvut.
Sitten kysymys, loppuiko se haltioiden lapsien saanti (Ardassa) todella Arweniin? Vai koskeeko tämä ainoastaan Eldareita? Ja miksi Arwen jäi kansansa Iltatähdeksi? Eikö ollut enää kannattavaa tehdä jälkeläisisä Keski-Maahan? Vai oliko KM:ssa ylipäätäänkin haltia pula, niin ettei sopivaa kumppania löytynyt? Kuitenkin 3000 vuotta on aika pitkä aika ilman seksiä.
Tai ehkä he sitten taisivat jonkinlaisen ehkäisyn, mene ja tiedä.
Sitten kysymys, loppuiko se haltioiden lapsien saanti (Ardassa) todella Arweniin? Vai koskeeko tämä ainoastaan Eldareita? Ja miksi Arwen jäi kansansa Iltatähdeksi? Eikö ollut enää kannattavaa tehdä jälkeläisisä Keski-Maahan? Vai oliko KM:ssa ylipäätäänkin haltia pula, niin ettei sopivaa kumppania löytynyt? Kuitenkin 3000 vuotta on aika pitkä aika ilman seksiä.

Life and Death have been in Love longer than words can describe.
Life sends Death countless gifts
And Death keeps them forever...
Vuoden Palautteenantaja 2014
Life sends Death countless gifts
And Death keeps them forever...
Vuoden Palautteenantaja 2014
-
- Örkki
- Viestit: 10
- Liittynyt: To Maalis 24, 2016 7:45 pm
Re: Haltioiden seksielämä
Tämäpäs mielenkiintoinen keskustelu *hihittelee itseksen*
Todella, todella mielenkiintoista! Sain hyvät naurut jutusta, mutta hei, juttuhan on aivan loistava! Ja koska haluan aina hieman hämmentää kaikkien aivoja, niin heitänpä tänne tälläisen kysymyksen:
Onko haltianaisilla menkkoja?
Siis ajatelkaa nyt, teidätte kyllä miksi menkat on enkä viitsi selitellä *kiusallisuutta* mutta periaattessa jos ei ole menkkoja, ei voi lisääntyä? Onkohan haltioilla sitten se sama juttu
Ja kuka-sen-nyt-sanoikaan, oikeasti, hirveän vaikea minustakin kuvitella haltiaa synnyttämään, mutta harrastamaan seksiä *virnuilee* haltiat on kyllä varsin helppoja kuvitella, täytyyhän niillä ikuisen elämänsä kanssa jotakin viihdettä olla

Why is a raven like a writing desk?