Vastaavatko elokuvien hahmot mielikuviasi? Mielipiteitä

Haluatko keskustella TSH:n valkokangasversioista?

Valvojat: Frim, Miaplacidus

Gillgalad
Örkki
Viestit: 138
Liittynyt: Ke Heinä 08, 2009 10:56 am

Re: Vastaavatko elokuvien hahmot mielikuviasi? Mielipiteitä

Viesti Kirjoittaja Gillgalad »

Sormuksen ritarit on ainut elokuva minkä näin ennen kirjojen lukemista joten suurimmaksi osaksi hahmoista ehti saada jonkin ennakko käsityksen ennen elokuvia. Saattueenkin hahmoja pidän hieman erinäköisinä kuin elokuvissa mutta en pahalaltavalla. Jos Hobitin voi ottaa mukaan niin ainoa hahmo mikä oikeastaan tökkii eniten on Radagast koska se on jotenkin liian höpsähätänyt toisaalta Radagast oli kirjoissakin hieman Gandalfia Sarumania vähäisempi etten ehkä pitänyt kirjassakaan yhtä ylväänä kuin Gandalfia ja Sarumania mutta kuitenkin järkevämpänä kuin Hobitti anto ymmärtää.

Mullekkaan ei Hobitin lukemisten jälkeen jäänyt kauheita mielikuvia kääpiöistä koska he olivat vain kolmetoista kääpiötä erivärisillä parroilla ja huppulakeilla. Musta Jackson ja kumppanit tekivät hyvää työtä että saivat kääpiöt erottumaan toisistaan. Thorinin haltia vihaa oli tosin hiukan liioiteltu.
Vuoden Tolkien-sanakirja 2010. Vuoden Tolkienisti 2014.
Ezellohar
Puolituinen
Viestit: 344
Liittynyt: Ma Marras 18, 2013 4:06 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Vastaavatko elokuvien hahmot mielikuviasi? Mielipiteitä

Viesti Kirjoittaja Ezellohar »

Musta leffoissa on yleisesti tehty ihan hyvää työtä ja hahmot on toimivia ja suurimmaksi osaksi vastaavat esikuviaan.
Totta kai leffoihin on tehty pakostakin muutoksia, että niistä saa toimivia, ja joku hahmo on saattanut saada suuremman roolin leffassa kuin kirjassa,
ja joku hahmo taas jäänyt vähemmälle huomiolle. Mutta ei sellanen mua leffassa häirii, LOTR:n kohdalla ymmärrän monet muutokset.
Hobitissakin on tehty hienoa työtä kääpiöiden kohdalla, kun niistä on saatu niin persoonallisia, eikä ne oo vaan kolmetoista kääpiötä.
Ja mä kyllä tykkään Radagastista. Vaikka se ulospäin näyttääkin höpsähtäneeltä, niin se on oikeesti tosi viisas.
Sitten taas on nää Mary Sue -hahmot, joita en elokuvissa ymmärrä. Ficeissä joo, mut en leffoissa.
"The Ring! Is it not a strange fate that we should
suffer so much fear and doubt for so small thing?"

- Boromir

.::Vuoden Tulokas 2014::.
Vastaa Viestiin