Kanssasi kuljen uuteen päivään, PG-13, 35. luku 16.8. VALMIS

PG-13 ja sen alle olevat romanceficit.

Valvojat: Likimeya, Andune

Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Kanssasi kuljen uuteen päivään, PG-13, 35. luku 16.8. VALMIS

Viesti Kirjoittaja Andune »

Title: Kanssasi kuljen uuteen päivään
Author: Andune
Rating: PG-13
Pairing: Eldarion/OFC
Genre: Romance
Disclaimer: Osa hahmoista ylistetyn pappa-Tolkienin joita minä käytän omien unelmieni välikappaleina, osa taas itse kehittelemiä
Summary: Niin, päätin sitten kirjoittaa tällaisen jatkoficin. Kertoo oman näkemykseni Eldarionista ja tämän rakkaudesta.
Feedback: Ehdottomasti, suorastaan vaadin palautetta :)

A/N: Tästä tuli laajempi projekti kuin alun perin olin tarkoittanut. Homma on paisunut melkoisesti, näillä näkymin 30. luvuksi. Aloin kirjoittamaan tätä jo varmaan vuosi sitten, mutta vastoinkäymisiltä en välttynyt. Vuoden vaihteessa kiintolevy räjähti, ja kaikki meni. Onneksi Annatar pelasti tilanteen, osa luvuista oli tallella sähköpostissa. Toisaalta olen tyytyväinen, sillä osaan silloin valmiisiin lukuihin en ollut todellakaan tyytyväinen. Tämä on eräänlainen huipentuma, sillä jos ette ole vielä sattumoisin huomanneet, ficcituotantoni on painottunut melkoisesti tuonne kuningasperheen suuntaan. Näillä näkymin tämä on viimeinen juttu jonka kirjoitan heistä, ellei vielä tule jotain ideoita (niitä otetaan vastaan). Jaa, pitäisi varmaan lopettaa puhuminen ja siirtyä vihdoin ja viimein siihen ensimmäiseen lukuun.

Kääk, nyt jännittää…


Luku I

Rannikolla myrskysi. Tuuli tuiversi mereltä ja aallot paiskautuivat rantakallioihin. Ilma oli viileä. Viimeiset laivat palasivat satamaan. Merilinnut olivat jo ennen myrskyä lentäneet suojiinsa. Kallioihin kiinnittyneet merilevät heiluivat rajusti veden vyöryessä yhä uudelleen rannoille.

Ihmisiä juoksi satamalaitureille ja rantakallioille huutaen Uinenta avukseen. Ja niin, pikkuhiljaa alkoivat aallot menettää korkeuttaan ja meri asettua aloilleen. Tuuli puhalsi yhä mutta lopulta sekin laantui. Tummat pilvet alkoivat rakoilla ja taivas tuli esiin. Aurinko loi jo viimeisiä säteitään selkenevältä taivaalta. Ihmisiä tuli taloistaan pihalle laulaen ylistystä Uinenin kunniaksi.

Ainoa, joka ei myrskyn laantumisesta ilahtunut, oli nuori nainen. Tarkemmin sanottuna hän oli Quesse, Tolfalasin saaren ruhtinaan Ciryamon tytär. Quesse rakasti merta ja erityisen paljon hän rakasti myrskyävää merta, sen voimaa ja kauheutta. Häntä harmitti suuresti myrskyn päättyminen. Quesse katseli usein merta huoneensa ikkunasta. Nyt hän oli katsellut myrskyä ikkuna auki, minkä seurauksena hänen kasvonsa olivat suolavedestä tahmeat.

”Quesse, kultaseni?”, neidon äiti Mírë sanoi ovelta. Tolfalasin ruhtinatar oli kaunis ja lämminsydäminen nainen joka jaksoi kuunnella ja lohduttaa muita. Hän oli jakanut miehensä ja lapsiensa kanssa monet murheet ja löysi aina asioista hyvän puolen milloin muut eivät sitä nähneet.

Quesse kääntyi katsomaan äitiään uneliaasti. Mírë hymähti nähdessään tyttärensä unelmoivan ilmeen. Hän käveli Quessen luo ja sanoi:
”Olet taas seurannut myrskyä avoimesta ikkunasta.”
Quesse vain nyökkäsi ja nojasi ikkunalautaan merta katsellen. Mírë katseli myös merelle. Se velloi tummana ja rauhattomana huokaillen levottomasti.
”Quesse, sinun kannattaisi jo varmaan mennä nukkumaan”, Mírë sanoi,” vai haluaisitko syödä jotain? Et ollut illallisella.”
”Minulla ei ole nälkä. Ei väsytäkään vielä.”
”Mutta tyttökulta, sinähän kuihdut pois, ” Mírë sanoi huolestuneena, ”Isäsikin on huolissaan. Ja ruhtinas Dúrfin oli myös hyvin pettynyt kun ei tavannut sinua illallisella.”

”Varmasti”, Quesse sanoi ivallisella äänellä ja puuskahti. Isä oli kutsunut ruhtinas Dúrfinin illalliselle mainitsematta asiasta Quesselle. Vaikka Ciryamo kuinka yrittäisi vakuuttaa, ettei tarkoituksena ollut saattaa Quessea ja Dúrfinia yhteen, oli neito silti vihainen.
”Milloin hän oikein lopettaa elämäni järjestelemisen? En kestä enää!”, Quesse raivosi.

Ruhtinas Dúrfin oli kaikin puolin komea ja mukava mies, mutta silti Quesse ei voinut sietää häntä. Mies oli kerskailija, kertoili saavutuksistaan taisteluissa ja yritti aina olla vitsikäs. Dúrfin ei kaiken lisäksi pitänyt kirjoista. Quesse taas rakasti vanhoja taruja ja kertomuksia. Heidän ajatusmaailmansa erosivat täysin toisistaan.

”Kultaseni”, Mírë sanoi tyttärelleen, ”isäsi tarkoittaa pelkkää hyvää. Ymmärrän hyvin suuttumuksesi, mutta kuvittele itsesi hänen tilanteeseensa.”
Nyt Quesse suuttui todella:
”Vai niin! Kun pojalla ei ole vielä morsianta, niin naitetaanpa tytär jollekulle ajankuluksi!”

”Mitä täällä huudetaan?”
Ciryamo seisoi ovella kummastunut ilme kasvoillaan. Hän ei ollut niitä, jotka vaativat ehdotonta hiljaisuutta kodissaan. Hiljaisuus olisi ollut mahdottomuus kun saman katon alla asui useampi kuin yksi temperamenttinen henkilö. Mutta se ei tarkoittanut, että hän olisi ilahtunut huutamisesta. Quesse tuijotti vihaisesti isäänsä:
”Antaa olla sitten viimeinen kerta kun yrität naittaa minut jollekulle!”
Ciryamo katsoi pöllästyneenä tyttärensä perään kun tämä lähti raivoissaan pois huoneesta. Ciryamo oli aikeissa lähteä Quessen perään, mutta Mírë pysäytti hänet.
”Anna hänen olla hetki rauhassa.”

**********

Quesse laskeutui nopeasti portaita alas. Hän oli raivoissaan. Quesse oli juuri ohittamassa ruokasaliin johtavaa oviaukkoa kun ruhtinas Dúrfin asteli ulos ruokasalista.
”Mutta Arvon neiti, siinähän te olette!”, ruhtinas huudahti.
”Hyvää iltaa, ruhtinas Dúrfin”, Quesse sanoi ja pakotti hymyn kasvoilleen.
”Miksi ette olleet illallisella? Odotin tapaavani teidät siellä”, Dúrfin sanoi, Quessen mielestä ällöttävän lipevällä äänellä.
”Minulla ei ollut nälkä. Sitä paitsi jäin myrskyä katselemaan unohtaen ajan kulun. Hyvää illan jatkoa!”, Quesse sanoi pikaisesti.
”Mutta minne olette menossa?”, Dúrfin kysyi. Jotenkin Quesse arvasi, ettei pääsisi juuri nyt minnekään ilman ruhtinaan seuraa.

”Olen menossa kirjastoon. Mutta miksi se teitä niin kiinnostaa?”, neito vastasi. Hän huvittui nähdessään ruhtinaan tyrmistyneen ilmeen. Dúrfin rykäisi ja yritti kuulostaa asialliselta:
”Mutta eikö teidän ikäisellänne ole muuta ajateltavaa kuin vanhat pölyttyneet kirjoitukset?”
Quesse tuhahti. Hän kyllä tiesi mitä Dúrfin tarkoitti ”muulla ajateltavalla”. Mitäpä muutakaan kuin avioliittoa, mieluiten miehen itsensä kanssa. Quesse olisi halunnut raivota miehelle päin kasvoja mutta tyytyi vain kysymään viattomana:
”Mitä minun sitten tulisi ajatella? Vai enkö saisi ajatella ollenkaan? Kenties isäni hoitaa ajattelun puolestani, varsinkin naima-asioihini liittyen.”
Tämän sanottuaan Quesse jätti hölmistyneen ruhtinaan ja lähti nopeasti kohti kirjastoa hameen helmat hulmuten. Dúrfinin aikeet neito kyllä tiesi ja hän oli hyvillään siitä, että oli saanut tämän hiljaiseksi.

Kirjasto ei ollut järin suuri mutta se riitti Quesselle. Se oli ainoa kirjasto jossa hän oli käynyt. Neidon haaveena oli päästä Minas Tirithiin. Kaupunki mainittiin usein kirjastossa olevissa kääröissä ja kirjoissa. Quesse kyseli usein isältään kaupungista. Ciryamo oli ollut siellä pari kertaa kuninkaan kutsusta. Quessen pettymykseksi isä ei ollut ottanut häntä mukaan. Aratovar oli kyllä saanut luvan.

”Se kaupunki on suuri ja kaunis ja entistä siunatumpi nyt kun kuningas on palannut. Vuoren ja Metsän kansa on siellä ahertanut. Portit on taottu teräksestä ja mithrilistä ja puutarhoissa kasvavat puut jotka eivät koskaan kuole; ja ne ovat täynnä laulavia lintuja. Ihmiset siellä ovat kauniita katsella, miehet ovat vahvoja varreltaan ja naiset ja lapset iloisia mieleltään.”

Minas Tirith oli juuri sellainen paikka, jossa Quesse olisi halunnut asua. Tosin kaupungissa tuskin sai kovin paljoa omaa rauhaa ja sieltä puuttui tärkein: meri. Kaupungin editse virtasi Anduin, mutta välissä oli Pelennor. Quesse oli varma, ettei pystyisi elämään ilman myrskyävää merta. Jos hän joskus menisi naimisiin, pitäisi miehen asua rannikolla. Ruhtinas Dúrfin asui toki rannikolla, mutta Quesse ei voinut sietää häntä.

Pikkuhiljaa Quesse tyyntyi. Ensin tuli rauhallisuus, sitten häpeä. Hän oli taas suuttunut liikaa. Kyllähän aviomiehen tyrkyttäminen raivostutti, mutta neito oli itsekin sitä mieltä että oli tehnyt asiasta suuremman kuin se oli. Eihän häntä oltu vielä kenellekään naitettu eikä luvattu. Quesse oli vihainen itselleen; miksi hänellä piti olla niin ailahtelevainen mieli? Miksei hän voinut vain ottaa asian tyynesti ja ilmoittaa rauhalliseen äänensävyyn isälleen asiaa niin kuin se oli. Quesse oli luvannut itselleen että muuttuisi. Mutta hän oli usein luistanut lupauksestaan. Nyt hänen pitäisi todella muuttua ennen kuin pilaisi välit isäänsä.



A/N: Ai niin, kuten voitte huomata, nämä luvut ovat melkoisen lyhyitä. Pahoittelen.
Viimeksi muokannut Andune, Su Elo 16, 2009 7:52 pm. Yhteensä muokattu 34 kertaa.
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Innostuin valtavasti kun bongasin tämän täältä. Ihanaa, että kirjoitat tämän (tuolla draamassa kun jo ajatukseen ihastuin) ja että se on nyt tässä. Varsinkin jos se on niin pitkä kuin sanot, nyt on taas jotain tekemistä...

Asiaan sitten.. Tämä luku oli hiukan nopeatempoinen, olisin ehkä odottanut hiukan rauhallisempaa alkua, toki alun myrskyn kuvaus oli hieno aloitus sinänsä. Toivon, että kuva hahmoista on selkeämpi, kunhan tämä pääsee vauhtiin, ja uskon siihen täysillä. :roll: Outo lause.

Kehitit hienon ja sopivan ylhäisen hahmon tämän päähenkilöksi, pakko sanoa, ja nimi Quesse on kaunis ja erilainen. Kokovaikutelmana hän on hiukan helposti suuttuva, mutta silti pohjimmiltaan rauhallinen. Ehkä silti jaksan naputtaa siitä, että loppujen lopuksi häntä kuvailtiin melko vähän. Kiintoisa hahmo hän silti on, ja mielelläni tutustun häneen.

Kuvaus Minas Tirithistä ja Quessen halusta käydä siellä oli hieno. Pidin kovasti siitä, miten kerroit haltioiden ja kääpiöiden työstä kaupungissa. Hieno kohta, varmaankin se oli tämän luvun parhaita. Ja tässä huomaan pitäväni oudoista asioista..

Alku oli mielenkiintoinen ja jäi kutkuttavaan kohtaan. Oikeastaan mikään ei ole kesken mutta on silti, ja odotan tapahtumien kehittymistä täällä ruudun takana...

Sitten on pakko offata... :oops: Olen jo pitkään ajatellut lisätä sinut meselistalleni, mutten ole uskaltanut... Pitäisikö uskaltaa? :roll: Olen ihan omituinen tänään... Onkohan se perjantai? Ja nyt häivyn kun ei enää ole mitään muuta kuin turhuuksia!

Jatkoa odotellen tietysti... :wink:
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Silvertiggy
Puolituinen
Viestit: 250
Liittynyt: La Maalis 04, 2006 6:25 pm
Paikkakunta: Edoras

Viesti Kirjoittaja Silvertiggy »

Heha, olisin voinut kommata ensimmäisenä, hävettää :oops: :D

Jes, nyt se alkoi! Alku oli lupaava, kyllä kyllä. Taas vain nuo alun lauseet olivat melko lyhyitä, niitä olisi voinut tehdä pidemmiksi, tai siis yhdistellä.
Rannikolla myrskysi, tuuli tuiversi mereltä ja aallot paiskautuivat rantakallioihin. Ilma oli viileä, kun viimeiset laivat palasivat satamaan. Merilinnut olivat jo ennen myrskyä lentäneet suojiinsa. Kallioihin kiinnittyneet merilevät heiluivat rajusti veden vyöryessä yhä uudelleen rannoille. -------> Heh, vaikka tuo olisi hyvä vaihtoehto :D
Alusta vielä, että tosiaankin kuvasit hienosti myrskyä.

Hahmoista jos saat vielä tulevaisuudessa kerrottua enemmän, jäi aika paljon auki vielä, tavallaan. Toivottavasti niistä selviää enemmän. Ja Quesse on hieno nimi, todellakin erilainen, mutta vain hyvällä tavalla. Jänskättää, kun Eldarion tulee kuvioihin. :D

Minua ei ainakaan haittaisi, vaikka kaikki luvut olisivat suunnilleen tätä pituusluokkaa.

Jatkoa vain! :D:D
Blast off
It's party time
And where the fuck are you?
Where the fuck are you?
Why don't presidents fight the war?
Why do they always send the poor?



Ava made by me.
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Oi, ihanaa, uusi jatkoficci. *Tanssii työpöydällä.*

Tämä alku oli tosi hieno. Miksi minun päässäni pyörii sana "ammattimainen"? Joka tapauksessa tästä sai sellaisen vaikutelman, että alku oli tarkan suunnittelun ja harkinnan tulosta (ja varmasti loputkin ficistä on sitä). Oli hieno veto ottaa paikaksi tuo Tolfalas - minä en ole koskaan kiinnittänyt koko paikkaan mitään huomiota, vaikka siellä kartassahan se olla möllöttää, oikein ficcareiden käsittelyä odottaen.

Vähän samoilla linjoilla edellisten kanssa olen noiden hahmojen suhteen, että ehkä hieman enemmän olisi heistä voinut sanoa, kun ne kaikki ovat kuitenkin ihan vieraita lukijoille. Quessesta ja Dúrfinista oikeastaan olikin ihan sopivasti, mutta entä Aratovar? (Ilmeisesti Quessen veli, mutta sen olisi minusta voinut mainita). No, tuo on aika pieni juttu, koska kyllähän ne hahmot selkiytyvät ja tulevat tutuiksi sitten ficin edetessä. Nimien taustasta kuulisin mieluusti vähän enemmän, merkitykset, jos niitä on jne.

Tuo asetelma, että isä yrittää naittaa tytärtään jollekin ääliölle, ja tytär vastustaa sitä, on kyllä aika tyypillinen ilmiö tällaisissa romanttisissa jutuissa, mutta se on varmaan siksi, koska se toimii. Oletan että Quesse löytää jatkossa jonkun paremman sulhasehdokkaan. :wink: Minä pidin tuosta, kun Quesse ajattelee, ettei varmaankaan viihtyisi Minas Tirithissä, koska siellä ei ole merta. Toi mukavaa jännitettä, jos tässä nyt tosiaan on parituksena Quesse/Eldarion. Ja minäkin tosiaan tykkäsin tuosta, miten Minas Tirithiä oli kuvailtu. Muutenkin kuvailut toimivat tässä tosi hienosti.

Minua ei lyhyys haitannut. Minusta varsinkin ensimmäinen luku saakin olla lyhyt, koska sehän on tavallaan johdatus ficciin ja tärkeimpänä tarkoituksena on lukijoiden mielenkiinnon herättäminen (tämä kyllä onnistui siinä). Lupaavalta kuulostaa, ja onneksi tosiaan tämä ficci ei kadonnut ihan kokonaan bittiavaruuteen (opetus on siis, että ota aina varmuuskopio vaikka usb-tikulle, kun jotain uutta kirjoitat ;)).
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

Kiitokset kommenteista! Saivat kyllä todella hyvälle tuulelle :)

Nerwen:Kiitos! Tuo on kyllä totta, tuo luku on aika nopeatempoinen. Taitaa muuten olla ensimmäinen luku mitä kirjoitin tähän ficciin, mikä on harvinaista, sillä muita lukuja ei ole kirjoitettu järjestyksessä. Taas tätä minun tajunnanvirtaa, mitäs sitä selittelemään hahmoja, kun ne on itsellä päässä, auts! Toivottavasti myöhemmin pääsette paremmin hahmoihin sisälle :oops:.

Silvertiggy:Kiitos! Kärsin tiedettävästi lyhyet-lauseet-syndroomasta (siihen liittyy myös muita oireita, joita tulee esille aina silloin tällöin). Lyhyitä lauseita on tiedossa (ainakin tietääkseni) myöhemminkin. Joten yrittäkää kestää :P

Mithrellas:*tuijottaa sitä hämmentyneenä* Ammattimainen, miten niin ammattimainen? Ei ymmärrä :shock:

En ole itsekään aiemmin kiinnittänyt Tolfalasiin mitään huomiota. Ja sitten kun tämä idea alkoi pyörimään päässäni niin katselin siinä karttaa, ja huomasin sen. Siellä se vaan on, Tolkien ei ole kertonut, hallitsiko sitä joku ruhtinas tai vastaavaa. Eli täydellinen paikka kehitellä omia hahmoja:)

Nimien merkityksistä, aivan. Kaikki ovat quenyaa (olettaen että sanakirjat joita olen tutkinut, ovat oikeita kun tuosta netin luotettavuudesta ei aina tiedä). Minun oli pakko katsella nimet quenyan pohjalta, se vaan on niin ihana kieli, jota pitäisi opetella. Niin, niihin nimien merkityksiin sitten.
Quesse=quessë=höyhen
Ciryamo=merenkulkija
Mírë=jalokivi
Aratovar koostuu kahdesta sanasta: aráto "mestari, etevä mies". Toista sanaa en löytänyt, se oli eri muodossa kuin missä se esiintyy nimessä. Jälkimmäinen osa saataa olla jostain netistä löytämästäni sanakirjasta, mutta kömpelö suomennos nimestä olisi jotakuinkin "mestarisuojelija". Näitä minun loistavia ideoitani taas :roll:

Jep, nyt tuli opittua kantapään kautta, kaikki tavara on nykyään tallessa muistikortilla :)

**

Sitten siihen toiseen lukuun. Tiedossa on melkoista sokerihöttöä, muistakaa harjata hampaat!

Luku II

”Tässä. Muistakaa, ei sanaakaan isälleni tai kuningas Elfwinelle.”
”Mutta Arvon neiti, ettekö luota minuun?”
”Totta kai luotan. Haluan vain pitää tämän salassa.”

Aiwë katsoi viestinviejän perään tämän astuessa ulos ovesta linnan pihalle. Viestinviejän kadotessa näkyvistä, Aiwë kävi huoneessaan hakemassa pienen nipun kirjeitä ja meni puutarhaan. Neito istuutui suuren puun viereen sen runkoon nojaten. Varovaisesti hän avasi jokaisen yksitellen ja luki kirjeet läpi. Mikään niistä ei ollut kovin pitkä mutta kaikki olivat täynnä tunnetta ja kaipausta. Uusin kirje sai neidon sydämen hypähtämään.

Rakas Aiwë

En voi olla ajattelematta sinua joka hetki. En pysty keskittymään enää mihinkään, sillä sinä olet se joka vie kaikki ajatukseni. Mutta kuule tämä, isäni aikoo pian tulla vierailulle Minas Tirithiin ja hän lupasi ottaa minut mukaansa. Tuskin maltan odottaa lähtöpäivää, mieleni halajaisi lähteä heti luoksesi.

Rakkaudella Èowand


Se, että Èowand tulisi piakkoin käymään Minas Tirithissä, sai Aiwën sydämen tykyttämään kiivaasti. Hän painoi silmänsä kiinni eikä voinut muuta kuin hymyillä.

”Mikäs nyt noin hymyilyttää?”, kuului tuttu Aiwën vierestä. Aiwën silmät rävähtivät auki ja hän katsoi yllättyneenä tulijaa.
”Eldarion, sinä pelästytit minut”, neito vastasi veljelleen ja naurahti. Eldarion loi pikaisen katseen maassa lojuviin kirjeisiin. Aiwë keräsi ne nopeasti ja piilotti veljeensä katseelta.
”Jaahas”, Eldarion sanoi toinen kulma koholla, ” mitäs rakkauskirjeitä sinä yrität piilotella?”
”Olivatpa mitä kirjeitä tahansa, asia ei kyllä taida kuulua sinulle”, Aiwë sanoi. Eldarion yritti näyttää tiukalta hymyn levitessä väkisin hänen kasvoilleen.
”Kuules neitiseni, minä olen isoveljesi…”
”Niin kuin en olisi sitä huomannutkaan”, Aiwë sanoi hiljaa.
”…Ja tehtäväni on suojella sinua kaikenlaisilta asioilta.”
”Kuten kirjeiltä?”
Eldarion yritti näyttää viattomalta ja kysyi:
”Etkö voisi kertoa minulle?”
Aiwë oli hetken hiljaa ja sanoi viekkaalla äänellä:
”Jos lupaat, ettet kerro kenellekään.”
”En kerro, lupaan sen. Jos sanani syön niin valar komeuteni vieköön”, Eldarion sanoi haroen hiuksiaan itserakkaasti.
”Minkä komeuden?”, Aiwë tyrskähti. Eldarion koetti näyttää loukkaantuneelta mutta alkoi pian nauraa sisarensa säestyksellä.
”Hyvä on, minä kerron”, neito sanoi ja alkoi kertoa veljelleen Èowandista ja heidän salaisesta kirjeenvaihdostaan.

”Siis”, Eldarion sanoi,” tämä Èowand on siis kuningas Elfwinen poika. Ja te tapasitte heidän ollessa täällä vierailullaan, ymmärsinkö oikein?”
”Kyllä, ymmärsit aivan oikein. Juttelimme ja Èowand pyysi lupaa kirjoittaa minulle.”
”Ja sinä sitten et osannut kieltäytyä?”
Aiwë katsoi veljeään kummissaan:
”Miksi olisin kieltäytynyt? Annoin Èowandille luvan kirjoittaa minulle, ihan omasta tahdostani.”
Neito katsahti Eldarioniin. Tämä pudisteli päätään. Aiwë tunsi vihan kuohahtavan. Eldarion taisi todella luulla, että hän oli avuton neito joka ei osannut käyttää päätään.

”Eldarion, minä en ole mikään lapsi enää”, Aiwë sanoi tuimasti veljelleen.
”Mutta”, Eldarion aloitti, ” oletko varma tästä?”
Neito pyöräytti silmiään ja puuskahti kiukkuisesti. Rauhoituttuaan hän sanoi aralla äänellä:
”Totta kai olen varma. Minä…rakastan häntä. Tämä ei ole mitään ohimenevää. Olen varma tunteistani, sanot sinä mitä tahansa.”
Eldarion oli hetken hiljaa mietteliäs ilme kasvoillaan.
”Kauanko olette kirjoitelleet toisillenne?”, hän kysyi lopulta.
”Miltei kolme vuotta”, Aiwë tokaisi vaatimattomasti.
”Kolme vuotta!”, Eldarion huudahti, ”luulisi hänen jo kosineen.”

Aiwë vilkaisi veljeään nopeasti ja painoi päänsä alas. Kieltämättä hän odotti että Èowand kosisi häntä. Hän toivoi, että kosinta tapahtuisi miehen ollessa vierailulla kaupungissa. Aiwë uskoi että hänen vanhempansa antaisivat kyllä siunauksensa. Äiti kyllä antaisi ja jos isä epäröisi, ei epäröisi kauaa. Tällaisissa asioissa Arwen kyllä saisi miehensä myöntymään. Kuningatar oli sanonut useasti tyttärilleen, että he saisivat valita itse miehen jota rakastivat.

Eldarion tuijotti mietteliäästi eteenpäin. Hän vilkaisi sisareensa ja selvitti ääntään huomatessaan Aiwën vaivautuneisuuden.
”No, onko hän lähiaikoina tulossa tänne?”, Eldarion kysyi. Aiwë nosti päänsä ylös ja hymyili aurinkoisesti.
”Kyllä, Éowand sanoi että hän on tulossa isänsä kanssa vierailulle. Mutta hän ei vielä osannut sanoa tarkempaa ajankohtaa. Tuskin maltan odottaa!”

Molemmat hiljenivät nähdessään Kuningattaren kävelemässä puutarhassa. Sisarukset katsoivat lumoutuneena äitiään, kun tämä käveli paljain jaloin vihreällä nurmikolla yönsininen puku yllään, korpinmustat hiukset tuulessa liehuen. Eldarion ja Aiwë eivät uskaltaneet hengittää, sillä pelkäsivät lumouksen raukeavan. Arwen käveli hitain ja vakain askelin puiden lomassa hymy huulillaan. Lopulta Kuningatar huokaisi rauhallinen ilme kasvoillaan ja lähti kulkemaan kohti linnaa. Vasta kun Kuningatar oli kadonnut näkyvistä, Aiwë ja Eldarion uskalsivat hengittää.

”Olipa hän kaunis. Taidan ymmärtää, miksi isä rakastui äitiin. Aika romanttista” Aiwë sanoi haltioituneena. Hän oli aina pitänyt äitiään maailman kauneimpana naisena, eikä turhaan. Aiwë ihasteli usein Arwenin kaunista hymyä ja heleää naurua, sekä tämän ylvästä käytöstä ja ymmärtäväisyyttä.

”Niinpä”, Eldarion sanoi ja hymyili, ” Muistan kuinka aina pienempänä ihmettelin, miksi minulla oli erilaiset korvat kuin äidillä. Hän piti usein minua sylissään ja lauloi ja minä kuuntelin ja seurasin sormillani hänen korviensa teräviä kärkiä. Aina kun kysyin, miksi meillä oli erilaiset korvat, hän vain nauroi ja sanoi ettei se ole oleellisin tieto tässä maailmassa. Hän sanoi että vaikka meissä olikin eroja, olimme silti samaa verta.”

”Minä en koskaan ihmetellyt, miksi äidillä oli erilaiset korvat. Minusta ne tekivät hänestä vain entistä kauniimman. Mutta muistan varmaan ikuisesti, kun äiti opetti minua lukemaan. Istuimme kirjastossa, sillä ikivanhalla divaanilla. Aloin melkein itkeä kun en heti ensimmäisellä kerralla oppinut lukemaan. Ajattelin että oppisin sen kerralla, mutta toisin kävi”, Aiwë sanoi.
”Sinä oletkin aina ollut niin hätäinen”, Eldarion tyrskähti.
”No etpä itsekään ole mikään rauhallisuuden perikuva. Ja kukahan sai aina valita iltasadut? Aina sinä halusit kuulla jonkun tarinan jossa kerrottiin taistelusta.”
”Ja siksi sinä, Elwing, Aredhel ja Gilraen aina suutuitte minulle. Te halusitte aina kuulla jonkun rakkaustarinan. Tosin, en kiellä ettenkö minäkin mielelläni kuunnellut kun äiti ja isä kertoivat Berenistä ja Lúthienista”, Eldarion sanoi. Aiwë naurahti:
”Niin, vain koska siinä taisteltiin.”

Sisarukset tuskin huomasivat ajankulua muistellessaan lapsuuttaan. Vain he enää asuivat Minas Tirithissä, sillä Elwing, Aredhel ja Gilraen olivat jo menneet naimisiin. Puutarhasta kantautui vielä illallakin naurua kun Eldarion ja Aiwë muistelivat lapsuuden kommelluksia, tai kiivasta väittelyä, kun nämä kaksi olivat eri mieltä siitä, kumman vika oli ollut kun Aiwën rakkaimmalta nukelta oli irronnut jalka.

Väittely keskeytyi kun Eldarion ja Aiwë näkivät Kuningattaren tulevan heitä kohti.
”Olen etsinyt teitä kaikkialta. Täälläkö olette olleet koko päivän?”, Arwen kysyi nähdessään esikoisensa ja kuopuksensa istumassa ruohikossa puuhun nojaten.
”Äiti, muistatko kun Eldarion rikkoi nukkeni?”, Aiwë sanoi. Eldarion huudahti:
”En se minä ollut, itse nukkesi rikoit.”
Arwen seurasi tätä väittelyä hetken aikaa kunnes ei enää pystynyt pidättelemään nauruaan. Eldarion ja Aiwë katsoivat äitiään ja heidänkin suunpielensä alkoivat nykiä ja pian kaikki kolme nauroivat yhtä soittoa.

”Ei se ollut kumpikaan teistä”, Arwen sanoi lopetettuaan nauramisen.
”Kuka sitten?”, Eldarion ja Aiwë kysyivät kuin yhdestä suusta, ”Elwing, Aredhel vai Gilraen? Kuka heistä?”
”Ei kukaan teistä. Katsos, nuken jalka oli jo alkanut irrota. Ja isänne oli ajatellut korjaavansa sen. Voitte varmaan arvata kuinka siinä kävi. Hän kertoi minulle vasta kun nukke oli tuotu minulle itkun saattelemana. Muistathan Aiwë että korjasin nuken. Mutta sinusta se oli mennyt kokonaan rikki ja syytit Eldarionia. Voi kuinka isäänne nolotti kun hän kertoi”, Arwen sanoi hymyillen.

”Isä?” Aiwë huudahti ymmällään.
”Kyllä isänne nyt lankaa ja neulaa osaa käyttää, miten muuten hän olisi pitänyt samoojavaatteensa koossa kun rämpi ties missä. Mutta nukke oli liian pieni ommeltavaksi hänen isoilla käsillään. Kaiken lisäksi jalka lähti kokonaan irti”, Arwen sanoi.

Ilma alkoi viiletä ja ilta tummentua. Unelias sumu nousi Anduinin ylle. Kaupungissa oltiin käymässä jo yöpuulle lukuun ottamatta niitä jotka olivat eksyneet majataloon.

”No niin, nyt on kyllä jo aika mennä nukkumaan. Ylös siitä, molemmat. Vilustutte pian, ilma on jo viileä”, Arwen sanoi huolehtivaisena.
”Mutta emme me enää ole lapsia”, Aiwë naurahti noustessaan seisomaan.
”Te tulette aina olemaan minun lapsiani, halusitte tai ette.”
”No, emme ole enää pieniä lapsia. Kyllä osaamme itsekin huolehtia itsestämme”, Eldarion korjasi. Arwen pudisteli vain päätään hymyillen ja paimensi Eldarionia ja Aiwëa edellään varmistaen että nämä todella menisivät nukkumaan.

Sanottuaan hyvänyöntoivotukset, Arwen lähti kohti omaa makuuhuonettaan. Aragorn ei ollut vielä tullut nukkumaan. Arwen vaihtoi ylleen yöpuvun ja sukelsi lämpimän peiton alle. Hän ei jaksanut sammuttaa piirongin päälle sytyttämäänsä kynttilää, Aragorn saisi tehdä sen kun tulisi nukkumaan. Hetken kieriskeltyään Arwen löysi mukavan asennon ja vaipui pikkuhiljaa uneen. Ennen nukahtamistaan hän kuuli kuinka Aragorn tuli huoneeseen. Aragorn sammutti kynttilän ja Arwen tunsi kuinka mies suukotti häntä poskelle.
Viimeksi muokannut Andune, La Maalis 10, 2007 7:29 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Ihanaa....(olisin kommentoinut heti, mutta piti käydä välillä raastamassa porkkanoita... tässä kumminkin nyt)

Suloinen luku, pidin tästä oikein paljon. Rauhallista ja mukavaa elämää oli mukakva lukea (kun ottaa huomioon että luin jotain ihan muuta hetki sitten). Voi voi, ilmeisesti useampiakin rakkaustarinoita saamme :D Erittäin mukavaa.

Eldarionisi on mukavan veljellinen, ja Aiwë ja hänen kirjeenvaihtonsa saivat hymyilemään. Kuningas Elfwinen poika? Onkos Éomer sitten jo mennyt ja kuinka kauan sitten..? En muista, oletko antanut jonkun tietyn vuosiluvun tähän... Eikös hobittien (Merri & Pippin) sitten pitäisi olla Minasissa, nämähän olivat Rohanissa Éomerin kuolemaan asti, vai ovatko.. älä sano, että hekin ovat jo kuolleet! Mutta hyvä hyvä. Lisää pareja sekaan vaan.

Keskustelu nuken rikkomisesta. Voi että sentään, suloista yhä ja edelleen. Aragorn korjaamassa nukkea... Unelmaisä esittäytyy jälleen. :lol: Ja sitten tuli rikkoneeksi sen... *hih* Tämä kohta sai hihttelyn ilmoille ainakin toisen lukukerran jälkeen.

Seuraavaa lukua odotellessa voikin jatkaa hihittelyä... :roll:
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Silvertiggy
Puolituinen
Viestit: 250
Liittynyt: La Maalis 04, 2006 6:25 pm
Paikkakunta: Edoras

Viesti Kirjoittaja Silvertiggy »

Oi ja voih, tämä oli ihana luku. Hyvin kirjoitettu, jälleen. Tätä oli todella ihana lukea, ja tunnelmaa oli taustalla juuri sopivasti nostattamassa Finding Neverland -soundtrack.
Suloista, miten Eldarion ja Aiwë puhuivat äitinsä korvista. Jotenkin hellyttävää. Heidän puheensa muutenkin - niin nukeista kuin iltasaduista - olivat niin sisarusmaisia (hah, onko tuo joku oikea sana? ^__^ )
Arwen oli tässä todella Arwen, äitimäinen. Juuri niin kuin mielestäni kuuluukin. Ja Aragorn korjailemassa nukkea.. :D Ihanaa.

( Minä en jaksa näiden Éomerin ja puolituosten tilaa ihmetellä, en niin hyvin osaa näitä vuosilukuja... :p )
Andune kirjoitti:”En kerro, lupaan sen. Jos sanani syön niin valar komeuteni vieköön”, Eldarion sanoi haroen hiuksiaan itserakkaasti.
Ja tästä kohtaa tuli heti mieleen Shrek 2 :D Ei se mitään, positiivisesti..

Adjektiivin tiivistelmä: ihana :> Jatkoa täältäkin suunnalta kaivataan, kuten varmaan tiedätkin :)

EDIT// ..eikä tässä ficissä edes ollut mielestäni lyhyitä lauseita. Hienoa, edistystä! :D //
Blast off
It's party time
And where the fuck are you?
Where the fuck are you?
Why don't presidents fight the war?
Why do they always send the poor?



Ava made by me.
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Ihana lukea kuningasperheestä. Itse asiassa tuo miten heidät oli tässä kuvattu ei mitenkään kauheasti poikkea omista käsityksistäni, vaikka olenkin viime aikoina kirjoittanut heistä aika kamalia juttuja.

Minäkin tässä aloin laskeskelemaan, että tämän jutun täytyy sitten sijoittua vuoden 63 N. A. jälkeen, kun Elfwine kerran on jo kuninkaana. Ja tuohon kyllä sopiikin se, että Aiwëa lukuun ottamatta tyttäret ovat jo maailmalla - Eldarion todennäköisesti pysyykin kaupungissa. Noiden sisarusten välinen sanailu kuulosti kyllä hauskalta, kuten myös nuo lapsuuden muistot. ;) (Omassa ficissäni kyllä ajattelin, että Arwenin lapsilla olisi itselläkin hieman suipot korvat, mutta ei niin selvästi kuin äidillään - tosin on varmaan todennäköisempää, ettei mitään välimuotoja ole, vaan että he olisivat perineet isänsä korvat.) Tuosta Eldarionin tokaisusta Jos sanani syön niin valar komeuteni vieköön minulle tuli kyllä mieleen se kahvimainos, jossa poliisit uhkailivat mörököllillä. :P

En oikein tiennyt mitä ajatella tuosta kohtauksesta, jossa Eldarion ja Aiwë pysähtyvät ihastelemaan puutarhassa lipuvaa äitiään. Jotenkin se tuntui aika hassulta, koska luulisi heidän tottuneen omaan äitiinsä siinä määrin, ettei tämä herätä enää tuollaista ihmetystä, mutta toisaalta se kyllä tuo hyvin esiin tuon Arwenin ylimaallisen olemuksen.

Kiva muuten että selitit noiden nimien merkitykset. Nyt voitkin sitten vielä kertoa, mitä Aiwë tarkoittaa. ;) (Minä en muuten olisi antanut Aragornin tyttärelle nimeksi Gilraenia, koska lasten nimeäminen isovanhempien mukaan ei käsittääkseni kuulunut Keski-Maan tapoihin.)

Joitakin typoja taisi olla - alussa ainakin tuo "vietinviejä" oli aika hauska. Ja jokin sana taisi puuttua tästä lauseesta: Neito istuutui suuren puun sen runkoon nojaten.

Kaikkiaan tämä oli mukava, leppoisa luku, ja pidin varsinkin siitä miten nuo hahmot ja heidän keskinäiset suhteensa oli kuvattu. Jännä nähdä, miten tämä juttu lähtee tästä etenemään. :)
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Nightfall
Örkki
Viestit: 192
Liittynyt: Ti Maalis 07, 2006 5:38 pm

Viesti Kirjoittaja Nightfall »

Hei, täällä on tämmöinenkin! Ja minä en ole huomannut mitään... (kuinka kauan minä olen tämän romance-osaston kiertänyt? Ö_ö). Niin, pitkästä aikaa joku TSH-aiheinen ficci joka iskee meikäläiseenkin :D Jotenkin ei vain ole ollut fiilistä lukea TSH-ficcejä, että kiva löytää inspistä siihenkin taas vaihteeksi. Hiukan kyllä meinasin alussa seota noiden keskimaalaisten nimien kanssa, mutta siitäkin selvittiin aika pikaisesti x)

Nyt pitää häipyä syömään, joten tämä palaute on nyt vähän niin ja näin. Mutta, jään odottamaan jatkoa. :D
In this world where feelings are only a hiderance
Shoot and kill me !
Who is using the scale ?
Who is using the abacus ?
Who is playing the Hamelin flute ?
Who is the boy who cried wolf ?
Rather than caring about these things right now, i love you
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

Meikäläinen taas ajoissa. No, eilen tulin leirikoulusta enkä sitten jaksanut enää laittaa uutta lukua, kommakommaamisesta puhumattakaan. Ei tiedä kuinka typorikasta tekstiä olis tullu :)

Nerwen: Kiitos! Jep, Éomer on heittänyt veivinsä, rest in piis. Éomer kuoli v. 63 NA ja tämä olisi niin kuin vuotta...108? Éowand on sellainen nelikymppinen ja Aiwë 53. Toivottavasti kukaan ei ala nillittämään näistä vuosista ja ikäjutuista, vuosilukujen parissa on tullut takuttua melkoisesti :roll: Eli joo, Merri ja Pippin ovat myös kuolleet, sori :)

Silvertiggy: Kiitos kommentista! Minäkin näen Arwenin erittäin äidillisenä. Piti saada mukaan jotain pientä riitaa. Eldarion ja Aiwë nyt ovat sellaisia että ne saavat väittelyn aikaan mistä tahansa aiheesta.

Mithrellas: Kiitos kiitos! Voihan sanonko mitä?! Tajusin tässä kommenttiasi lukiessani että olen katsonut Éomerin kuolinvuoden väärin. Go me!
Joo, sillä mainoksella kyllä oli vaikutuksensa tuohon :roll: Piti vain saada joku pikku juttu tuohon :)
Halusin tuoda esille Arwenin "yliluonnollisuutta". Olet kyllä oikeassa että lapsien olisi luullut tottuneen jo siihen.
Gilraen juu...Olen kyllä itse sitä jälkeenpäin miettinyt ja todennut että ei ehkä maailman paras idea, mutta olkoot. Aiwë tarkoittaa pikkulintua. Nimen suomennosta on tullut käytettyä hyväksi, vanhat ilmaukset kunniaan.

Nightfall: Kiitos! :)

**
Huoh, tähän lukuun en ole kovin tyytyväinen :roll: Se nyt vaan on...No, yrittäkää kestää.

Luku III

Kuninkaalle oli juuri tuotu viesti, että Rohanin kuningas Elfwine seurueineen lähestyivät Minas Tirithiä. Vierashuoneet oli siivottu ja vuoteet sijattu, ruoka oli valmistettu, kaikki oli valmista. Aiwë ei ollut koko päivänä pystynyt syömään juuri mitään, häntä jännitti liikaa. Hän oli täynnä intoa mutta myös epävarmuutta ja pelkoa. Toisaalta Aiwë odotti näkevänsä taas rakkaansa, mutta oli epävarma siitä, kosisiko Éowand häntä. Ja neito pelkäsi, että mies oli löytänyt Rohanista itselleen vaimon.

Viimein vieraat saapuivat. Matkalaiset peseytyivät ja pidot saattoivat alkaa. Kuningas Elessar ja Kuningas Elfwine kävivät keskustelua, joka tuntui vievän heidän kaiken huomionsa. Arwen puhui Elfwinen vaimon, Élenhirin kanssa. Eldarion söi ja joi vaiti. Hän huomasi kuinka Aiwë vaihtoi Éowandin kanssa varovaisia katseita. Syötyään Eldarion ilmoitti olevansa väsynyt ja menevänsä jo yöpuulle.

Pidot jatkuivat vielä yömyöhään ja pikkuhiljaa väki väheni kunnes kaikki olivat jo menneet nukkumaan lukuun ottamatta Aragornia ja Elfwineä. Lopulta hekin menivät nukkumaan, huomatessaan olevansa ainoita salissa.

**********

Aamulla Aiwë heräsi varovaiseen koputukseen. Hän kietoi nopeasti aamutakin ylleen ja raotti ovea. Tutut kasvot kurkistivat ovenraosta ja Aiwë avasi oven sepposen selälleen päästäen koputtajan sisään.
”Éowand!” Aiwë henkäisi ja tunsi siinä samassa miehen huulet omillaan. Éowand kietoi kätensä rakkaansa ympärille tätä suudellen. Kun heidän huulensa viimein erkanivat, hymyili Aiwë säteilevästi.
”Olen ikävöinyt sinua vaikka kuinka”, neito huudahti.
”Niin minäkin sinua, rakkaani”, Éowand sanoi.

He istuutuivat Aiwën sängynreunalle kuulumisia ja suudelmia vaihtaen.
”Odotin sinua jo aiemmin”, Aiwë sanoi silitellen miehen poskea.
”En päässyt luoksesi aikaisemmin. En halunnut herättää epäilyksiä”, Éowand vastasi.

He olivat jutelleet jo tovin ja Aiwë oli jännittynyt. Hän mietti koko ajan, kosisiko mies häntä. Lopulta neito luovutti siltä erää.
”Minun täytyy vaihtaa vaatteet. Sinä olet jo täysissä pukeissa ja minä olen yhä yövaatteillani”, Aiwë tokaisi ja oli aikeissa nousta sängyltä.

Éowand oli kuitenkin nopeampi ja ennen kuin Aiwë huomasikaan, oli mies hänen edessään, polvistuneena. Éowand otti neidon kädet omiinsa ja katsoi tätä suoraan silmiin.
”Aiwë, tuletko vaimokseni?”, mies kysyi kainostelematta ja änkyttämättä. Hetken Aiwë tuijotti miestä yllättyneenä. Pikkuhiljaa neidon huulille levisi onnellinen hymy. Hän kapsahti Éowandin kaulaan ja alkoi nauraa.
”Tulkitsen tuon myöntyväksi vastaukseksi”, Éowand sanoi ja suuteli neitoa.

**********

Elessar ja Elfwine olivat valtaistuinsalissa ja keskustelivat jälleen. Molemmilla oli paljon kysymyksiä ja asioita joihin halusivat saada toistensa mielipiteet. Éowand ja Aiwë katselivat saliin ja molempia jännitti. Éowand olisi halunnut hoitaa asian yksin mutta Aiwë oli vaatinut päästä mukaan ja vedonnut siihen, että tässä oli kyseessä myös hänen elämänsä. Lopulta mies oli suostunut ja nyt he odottivat sopivaa hetkeä astua esiin ja esittää asiansa.
”Éowand”, Aiwë kuiskasi miehen korvaan, ”minua jännittää ihan kamalasti.”
Éowand vain puristi neidon kättä rohkaisevasti. Hän ei kehdannut myöntää, että häntä jännitti yhtä lailla. Jos hän pystyisi vain esittämään asiansa vakuuttavasti ja takeltelematta. Mies toivoi mielessään ettei alkaisi änkyttämään. Hän sulki silmänsä ja keskittyi.
”Se on menoa sitten”, Éowand sanoi hiljaa ja astui saliin Aiwë käsipuolessaan.

Molemmat kuninkaat käännähtivät katsomaan tulijoita. Elfwinen kasvoille levisi yllättynyt ilme, Elessarin suupielet kääntyivät pieneen hymyyn.
Päästyään kuninkaiden eteen, Éowand veti syvään henkeä ja aloitti.
”Isä, Kuningas Elessar. Olette kenties jo aavistaneet mitä asiani koskee. Joka tapauksessa, sanon teille sen nyt ääneen. Kuningas Elessar, olen kosinut tytärtänne Aiwëa ja hän on vastannut myöntävästi. Annatteko siis hänet minulle vaimoksi?”

Aiwë vilkaisi isäänsä ja näki tämän huvittuneen ilmeen. Hetken hiljaisuuden päästä Kuningas Elessar puhui.
”Rakas ystäväni, tiesittekö te tästä?”, hän kysyi Elfwineltä.
”En todellakaan tiennyt. Kaikki on tapahtunut näemmä selkiemme takana”, Elfwine sanoi ja hänenkin suupieliänsä alkoi nykiä.
”Vai niin. Aiwë, sinä siis todella tahdot naida tämän nuoren miehen?”, Elessar kysyi tyttäreltään. Aiwën hymyili leveästi ja hän sanoi:
”Voi kyllä tahdon, isä!”

Kuningas Elessar hieroi hetken leukaansa ja näytti miettiväiseltä. Aiwë kuitenkin tunsi isäänsä sen verran että tiesi tämän härnäävän. Tytär pystyi lukemaan vastauksen isänsä silmistä.
”Minun puolestani voitte mennä naimisiin. Mitä sanot Elfwine?”, Elessar totesi lopulta, ja katsoi odottavasti Elfwineä.
”Kyllähän se minulle sopii”, tämä vastasi.

Aiwën sydän oli pakahtua onnesta. Hän kiisi oitis halaamaan isäänsä. Kohteliaat kiitokset, onnentoivotukset, kättelyt sekä halaukset vaihdettiin ja Éowand ja Aiwë lähtivät salista.
”Minun on kerrottava äidille!”, Aiwë huudahti ja lähti viemään Éowandia kohti Kuningattaren kammaria. Aiwë koputti oveen ja astui sisään. Kuningatar Arwen oli juuri tekemässä kirjontatyötään jonka pisti oitis sivuun huomatessaan tyttärellään olevan jotain tärkeää kerrottavaa.

”Äiti, me menemme Éowandin kanssa naimisiin!”, Aiwë huudahti. Arwen hymyili ja halasi tytärtään.
”Onnea sinulle tyttäreni, viimein siis lentää pikkulintuni pesästä”, Arwen sanoi ja katsahti Éowandiin. Kuningatar jatkoi:
”Rohaniin siis vie lentosi.”
”Kyllä”, Aiwë sanoi.
”Voi, sisaresi varmasti ilahtuvat puolestasi kun kuulevat.”
”Aivan, minun täytyy mennä heti kirjoittamaan heille”, Aiwë huudahti ja lähti kohti omaa huonettaan Éowand kannoillaan. Matka Kuningattaren kammarista Aiwën huoneeseen tosin kesti paljon odotettua kauemmin, sillä Aiwë halusi näyttää Éowandille paria miltei käyttämätöntä käytävää.
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Sijoittuu vuoteen 108? Öm, Elfwine on kyllä yllättävän hyväkuntoinen, kun jaksaa matkustellakin, vaikka ikää on todennäköisesti yli 100 vuotta... No niin, eihän tuo tietysti mahdotonta ole, jos on äitiinsä tullut, mutta aika wanhalla iällä sitten tekaissut tuon poikansakin... (Joo, okei ei pitänyt nillittää vuosista, anteeksi, anteeksi, mutta minusta vain tuntuu kurjalta ajatella, että Faramir on tässä jo kuollut ja Aragorn ja Arwenkin kuolevat kohta.)

Tämä oli minusta ihan hauska luku, sellainen kepeä ja leppoisa. Mukava että Aiwë ja Éowand saivat toisensa. (Kiva muuten että Aragorn suhtautuu tyttärensä avioliittoon noin suopeasti eikä hermostunut vaikka se tuli hänelle yllätyksenä. Tosin onhan hänellä jo kokemusta toisten tytärtensä naittamisesta, joten ehkä hän on siihen jo tottunut.) Niin, minä vähän mietin, että Aiwën luottamus Éowandiin ei sitten ehkä ollut ihan huipussaan, kun kerran pelkäsi hänen ottaneen jo vaimon Rohanista. Se mietitytti, varsinkin kun jutusta sai sellaisen vaikutelman, että he olivat olleet läheisiä jo pitkään. Ehkä he olivat yllättävänkin tuttavallisia tuossa, tapaillessaan Aiwën makuukamarissa ja vielä niin ettei neidolla ollut muuta kuin yöpuku päällään. :shock:
Matka Kuningattaren kammarista Aiwën huoneeseen tosin kesti paljon odotettua kauemmin, sillä Aiwë halusi näyttää Éowandille paria miltei käyttämätöntä käytävää.
Ja Éowand varmaan keksi muutamia uusia käyttötarkoituksia niille käytäville? Kuhertelua piilossa ihmisten katseilta, kenties? :D
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

Mithrellas: Kiitos kommentista, onneksi edes joku tätä lukee :)

Joo, tuli hieman sössittyä noiden vuosien kanssa. Yritä kestää!
Kuhertelua piilossa ihmisten katseilta, kenties?
Jota kuinkin niin :D

Sitten vihdoin taas seuraavaa lukua. Alusta pidän mutta loppu taas menee vähän...joo, taisi lässähtää.

4. Luku

Quesse heräsi levottomasta unesta. Kuun ja tähtien loiste toi huoneeseen pehmeää ja unenomaista valoa. Hän heitti peiton päältään ja käveli ikkunan luo. Kuunvalo loi merelle sillan. Kuinka olisikaan ollut ihanaa lähteä kulkemaan tuota siltaa pitkin. Minne se veisi? Veisikö se meren syvimpään kohtaan ja murtuisi jättäen onnettoman kulkijan veden varaan, vai johtaisiko tuo kuunvalo kulkijan meren taa Siunattuun Maahan? Kyllä Quesse tiesi. Ei valoa pitkin voinut kulkea.

Öisessä valossa merenranta näytti mitä houkuttelevimmalta. Neito veti kevyen aamutakin ylleen ja lähti hiipimään pitkin linnan käytävää. Hän meni keittiöön ja avasi oven lukosta. Quesse työnsi kiven oven väliin, sillä pelkäsi sen menevän takaisin lukkoon, ja lähti juoksemaan pitkin hiekkaista polkua. Polku vei kaivolle, mutta siitä haarautui tallottu väylä rantaa kohden. Tätä polkua pitkin Quesse riensi. Ruoho oli viileää ja kosteaa ja hänen aamutakkinsa ja yöpukunsa helmat kastuivat miltei polveen asti.

Päästyään rantaan neito kahlasi muitta mutkitta veteen välittämättä vaatteistaan. Enempää Quesse ei tarvinnut kuin rannan hiekkapohjan jalkojensa alla viileän meriveden huuhdellessa sääriä ja pohkeita. Vain veden liplatus kuului aaltojen kohdatessa rannalla olevat kivet yhä uudelleen ja uudelleen. Hetken Quesse vain seisoi paikallaan hengittäen suolalta tuoksuvaa meri-ilmaa keuhkoihinsa. Neidosta tuntui siltä kuin hän olisi voinut seistä siinä ikuisesti.

Ikään kuin vastalauseeksi Quessen öiselle retkelle, alkoi mereltä puhaltaa viileä ja kostea merituuli. Neito huomasi pian hytisevänsä ja päätti palata sisälle. Hän juoksi takaisin ja sulki keittiön oven mahdollisimman hiljaa. Hetken hän seisoskeli ja kuivatteli kohmeisia jalkojaan lämpimän uunin vierellä. Jalkojen kuivuttua Quesse pyyhkäisi hiekat jalkapohjistaan ja lähti kulkemaan kohti huonettaan.

Tie vei keittiöstä ruokasaliin, sieltä käytävää pitkin pääovelle, josta portaita ylös ja omaan makuuhuoneeseen. Päästyään perille Quesse heitti aamutakkinsa ja yöpukunsa tuolinkarmille ja meni takaisin sänkyyn. Lakanat olivat viileitä, mutta pian ne lämpenivät. Neito hieroi vielä hetken kylmiä jalkojaan. Saatuaan ne lämpimiksi hän sulki silmänsä ja nukahti.

Yöllä Quesse näki outoa unta. Unessa hän seisoi rantakalliolla. Meri myrskysi ja korkeat aallot löivät kallioita vasten suurella voimalla. Quesse seisoi aivan reunalla. Askel vain, ja hän putoaisi mereen. Ukkonen jyrähti ja alkoi sataa kaatamalla. Takaansa Quesse kuuli kuinka joku huusi hänen nimeään. Huutajan ääni oli outo ja silti niin tutun oloinen. Turvallinen ja lempeä. Juuri kun hän oli aikeissa kääntyä katsomaan, kuka huusi hänen nimeään, iski salama ja pelästynyt Quesse putosi mereen.

Neito havahtui hereille ja räväytti silmänsä auki. Hän oli ymmällään ja yritti muistella, kenen äänen oli unessaan kuullut. Lopulta hän huokaisi painaen silmänsä kiinni. Ei unella ollut mitään väliä. Hän oli vain väsynyt, tuskin muistaisi aamulla koko asiaa.

**********

”Vieläkö olet nukkumassa? Aurinko on jo korkealla. Nousehan ylös!”
Quesse avasi silmänsä ja näki kuinka hänen äitinsä touhusi huoneessa avaten verhot ja ikkunat. Samassa Quesse huomasi yöpukunsa tuolin karmilla. Myös Mírë oli sen huomannut.
”Mutta miksi et ole pukenut yöpukuasi?” Mírë kysyi hämmästyneenä.
”Minulla oli kuuma yöllä, joten riisuin sen pois”, Quesse sanoi nopeasti ja toivoi, ettei äiti huomaisi hiekkaisia helmoja. Mírë katsoi tytärtään ensin epäilevästi, mutta näytti uskovan selityksen. Mírën lähdettyä Quesse nousi ylös ja puki ylleen yksinkertaisen sammalenvihreän ratsastuspukunsa. Hän istuutui peilipöydän ääreen ja alkoi kammata hiuksiaan. Yhä uudelleen liukui harja pitkin vaaleankultaisia hiuksia selvittäen takut. Saatuaan hiuksensa selviksi Quesse kiepautti ne nutturalle ja lähti huoneestaan. Muut olivat jo syöneet ja ruokasali oli tyhjä. Quesse söi pikaisen aamupalan ja lähti ulos.

Hän meni talleille missä neitoa odotti syntymäpäivälahjaksi saatu vaalea tamma, Nimril nimeltään. Hän oli saanut hevosen isältään täyttäessään 15 vuotta, mutta ehtona oli ollut se, että hän ensin opettelisi ratsastamaan. Quesselle oli annettu opetusta ja oli saanut lähteä ratsastamaan yksikseen heti kun hänen taitonsa olivat olleet tarpeeksi hyvät. Quesse satuloi Nimrilin ja lähti matkaan. Häntä oli opetettu huolehtimaan hevosestaan. Quesse olisi voinut käydä siivoamassa hevosensa pilttuun mutta Ciryamo oli sanonut, ettei moinen ollut soveliasta ruhtinaan tyttärelle. Niinpä neito oli tyytynyt vain harjaamaan ja ruokkimaan Nimrilin päivittäin ja satuloimaan tämän itse.

Quessella oli tietty reitti, johon hän ei koskaan kyllästynyt. Ensin hän ratsasti neljä virstaa merenrantaa pitkin koilliseen päin ja kääntyi sen jälkeen vasemmalle. Hän ratsasti monien niittyjen läpi, kunnes saapui kauniiseen ja vehreään metsään. Metsässä kasvoi paljon lehtipuita ja maaston viettäessä ylöspäin kohti vuoria kasvoi lehtipuiden seassa myös mäntyjä. Polku kulki metsässä hetken aikaa ylöspäin, kunnes kaartoi hieman ja vei mäkeä alaspäin, kohti linnaa. Quesse oli niin monta kertaa ratsastanut samaa reittiä pitkin, että niityille ja metsään oli syntynyt polku. Nimril muisti reitin ulkoa, joten Quesse saattoi vain katsella ympärilleen. Saapuessaan takaisin linnaan hän vei hevosensa takaisin talliin, otti satulan ja suitset pois ja harjasi Nimrilin. Kokonaisuudessaan tuli matkan pituudeksi reilu peninkulma.

Väsyneenä ja iloisena Quesse palasi sisälle ja meni huoneeseensa. Hetken hän makasi sängyllään tietämättä mitä tehdä. Isä ja Aratovar olisivat mitä luultavimmin jossain neuvonpidossa tai muussa sellaisessa ja äiti varmaan istui seuraneitiensä kanssa huoneessaan koruompele kädessään. Quesse oli vastustanut seuraneitien hankkimista itselleen, ja lopulta olivat Ciryamo ja Mírë antaneet periksi.
”En minä mitään lapsenvahtia tarvitse!” oli Quesse sanonut ja vanhemmat olivat antaneet asian olla. Nyt olisi seura kelvannut. Quessen päivät olivat samanlaisia: aamulla herättyään hän söi aamupalan ja lähti ratsastamaan. Sen jälkeen hän luki yleensä kirjaa tai vain makasi sängyllään maailman menoa miettien. Sitten oli vuorossa lounas, jonka jälkeen Quessella oli tapana mennä merenrantaan kahlaamaan. Sitten päivällinen, ratsastuslenkki ja lukemista. Ja pian olisikin jo illallisen aika ja niin oli kulunut taas yksi päivä. Quesse oli kyllästynyt, hän halusi jotain uutta, jotain sisältöä elämäänsä.

Parin päivän kuluttua, perheen syödessä illallista, saapui ruokasaliin viestinviejä. Tämä kumarsi ja ilmoitti nimekseen Hildon.
”Tuon viestin Kuningas Elessarilta, joka kutsuu teidät ja perheenne Hänen tyttärensä Aiwën ja Rohanin kuninkaan Elfwinen pojan Éowandin häihin Minas Tirithiin kesäkuun viidentenätoista päivänä”, Hildon sanoi kuuluvalla ja selkeällä äänellä, niin kuin viestinviejien kuuluukin asiansa ilmoittaa.
”Kiitän sinua Hildon. Mielelläni otan Kuninkaan kutsun vastaan. Kyllä, me tulemme, koko perhe. Lepää toki hetki täällä ennen kuin jatkat matkaasi!” Ciryamo vastasi.
”Ikävä kyllä minun on jatkettava viipymättä matkaani. Monille minun on vielä kutsu esitettävä”, Hildon sanoi, kumarsi ja lähti salista.

”Me siis menemme kaikki?” Quesse huudahti iloisena. Neidon toive toteutuisi ja hänen piti pidätellä itseään, ettei olisi rientänyt heti pakkaamaan tavaroitaan.
”Kyllä, me menemme kaikki”, Ciryamo sanoi ja hymyili itsekseen. Harvoin hän näki tyttärensä noin riemastuneena. Tarkemmin ajatellen, Ciryamo ei Quessea nähnyt juuri muulloin kuin ruoka-aikoina. Tyttö oli aina joko ratsastamassa, meren rannassa tai kirjastossa, ellei ollut linnoittautunut huoneeseensa. Huoneessaankin Quesse yleensä luki. Palvelijaparat olivat monet kerrat joutuneet raahaamaan ison pinon kirjoja takaisin kirjastoon, kun Quesse oli ne unohtanut huoneeseensa.

Quesse oli innoissaan ja häntä jännitti. Koko ikänsä hän oli asunut Tolfalasin saarella, mantereella vierailematta. Pari kertaa hän oli käynyt saaren toisessa päässä, yleensä hyvästelemässä isänsä kun tämä oli lähtenyt Minas Tirithiin tai muualle asioita hoitamaan. Mutta nuokin matkat olivat loppuneet kun Quesse oli varttunut. Viimein hän pääsisi edes hetkeksi pois linnasta ja saarelta. Mutta häihin oli vielä kuukausi aikaa. Quessen turhamaisempi puoli sai herätyksen. Hän ryhtyi oitis miettimään, millaisen puvun laittaisi häihin.
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Voi, kamalasti anteeksi, en huomannut kolmatta lukua ollenkaan.... Olen ollut sokea. Nyt siis molemmista luvuista saman tien...

Noh, ensinnäkin, kolmas luku oli leppoisa ja ihana. Ihmeen suorasukaisia kyllä ihmiset olivat, se on pakko sanoa. Esimerkiksi otan nyt kohdan, jossa nuoripari menee kertomaan suunnitelmastaan; odotin jotain.. ehkä hieman muodollisempaa käytöstä. Mutta meneehän se noinkin ihan hyvin :D (ja tässä vaiheessa huomasin käyttäneeni aivan samoja sanoja tuossa alussa kuin Mithrellaskin. Ei ollut tarkoitus...) Tempo on kyllä edelleen melko kova, jos hiukan vielä jaksaisit hidastaa. :wink:

Ja sitten neljäs luku. Pidin kovasti. Quessen ajatukset siitä, että kuunsilta voisi viedä johonkin kauas oli aivan ihana kohta. Eipä ole ainut, joka noin on ajatellut... Täällä myös.

Uni oli hieno, juuri niin päätön kuin jotkut unet osaavat olla ja silti hieno. Enneuniko? Jostain syystä tuli sellainen olo.

Tuo päivien kuluminen aina samalla tavalla, olet ajatustenlukija. Olen juuri kirjoittanut lähes samanlaisen kuvauksen yhteen omaan juttuuni. Mutta siis, tuo oli varmasti yleistä. Pidin siitä, miten kuvasit ratsastuslenkin. Se rauhoitti tätä mukavasti ja oli tunnelmallinen omalla tavallaan.

Kutsu häihin, tässä kohdassa ajattelin että vihdoinkin Quesse ja Eldarion tapaavat! Hienoa hienoa, toimintaa luvassa, toivottavasti. En malta odottaa jatkoa. Osaan jo kuvitella kaikenlaista... Olisin mielelläni lukenut vielä uusiakin lukuja putkeen, mutta nyt ei voi kuin odottaa.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Ah, katsaus nuoren ylhäisöneidon arkeen Neljännen Ajan Gondorissa. :) Ja kyllä tämä varsin uskottavalta kuvaukselta kuulosti (ikään kuin minulla olisi jotain taustatietoa asiasta).

Quesse ei kaivannut seuraneitejä, mutta onko hänellä muunlaisia ystäviä? Nuo hänen arkirutiininsa kuulostivat nimittäin aika yksinäisiltä ja voisi kuvitella, ettei tuollaisella saarella välttämättä olekaan kovin paljon hänen ikäistään seuraa ylimyspiireissä.

Noista alun kuunsilta-jutuista tuli Roverandom mieleen. Itsekin käyttelin aihetta Finduilas-ficissäni. Öistä merta olisi kyllä kiva päästä joskus katselemaan. Ja mietin tuossa samaa kuin Nerwen, että ei kai tuo uni vain ollut enne? Vaikutti aika pelottavalta.

Kiva, että Quesse nyt viimein pääsee Minas Tirithiin. :)

Tämä oli hyvä luku, vaikka tässä ei niin paljon tapahtunutkaan. Mutta tällaiset hieman pysähtyneemmät luvut ovatkin välillä ihan paikallaan. :wink:
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Viesti Kirjoittaja Andune »

Nerwen: Kiitos!
Joo, kolmannessa luvussa tempo on kieltämättä kyllä turhan nopeaa. No, toivottavasti nämä luvut tästä vähän hidastuvat :)
Enneuni, ehkäpä...en oikein vielä tiedä itsekään :D

Mithrellas: Kiitokset! Quesse on aika yksinäinen, omien mielikuvieni Tolfalasissa ihmiset asuvat melko hajallaan, ja ylimystöä ei juurikaan ruhtinasperheen lisäksi ole.



Sitten lukuun 5. Ehkä yksi lempiluvuistani, tässä nyt vaan on sitä jotain :P

Luku V

Viimein oli koittanut päivä, jolloin Kuningas Elessarin tytär Aiwë ja Kuningas Elfwinen poika Èowand saisivat toisensa. Pitkään oli kestänyt odotus, ainakin kaupunkilaisten mielestä. Oli kulunut miltei kuukausi siitä, kun Aiwën ja Èowandin kihlaus oli julkistettu. Monet kirjeet olivat kulkeneet Minas Tirithin ja Edorasin välillä, ennen kuin Èowand oli rohkaissut mielensä ja kosinut Aiwëa. Tämän vastattua myöntävästi, oli Éowand esittänyt asian hyvien tapojen ja perinteiden mukaan isälleen ja Kuningas Elessarille. Linnaan oli saapunut paljon vieraita. Aluksi häitä juhlittaisiin Minas Tirithissä ja sen jälkeen Edorasissa.

Eldarion nojasi seinään ja yritti olla mahdollisimman huomaamaton. Tokihan hän iloitsi sisarensa puolesta, mutta ei ollut kovin juhlatuulella. Häntä ahdisti, sillä useampi kuin yksi ruhtinaan tytär oli luonut häneen viettelevän katseen ja suonut hänelle hymyn.

Kuningatar huomasi poikansa syrjässä ja meni juttelemaan tälle:
”Miksi seisot täällä seinän vieressä ja näytät noin ahdistuneelta?”
”Koska kaikki ruhtinaat yrittävät näköjään naittaa tyttärensä minulle”, Eldarion vastasi ja pisti kätensä puuskaan mielenosoituksellisesti. Kuningatar naurahti ja sanoi:
”Älä nyt turhia murehdi. Sinulla on kyllä aikaa ottaa itsellesi vaimo.” Kuningatar lähti puhumaan muiden vieraiden kanssa ja Eldarion toivoi, että päivä olisi jo ohitse.

Mies seisoskeli vielä hetken seinän vieressä, yrittäen piiloutua katseilta. Lopulta hän totesi parhaaksi vaihtoehdoksi livetä paikalta. Ennen poistumistaan salista hän loi katseen sisareensa. Tämä seisoi kauniisti hymyillen Éowandin vierellä. Molemmista tuntui hehkuvan yhdessäolon ilo ja rakkaus. Eldarion ei voinut muuta kuin hymyillä. Aiwë oli onnellinen ja Eldarion oli todennut, ettei Èowand ollut hullumpi mies.

Käytävät olivat hiljaiset, kaikki vieraat ja palvelijat olivat salissa. Eldarion suuntasi kulkunsa kohti kirjastoa. Siitä oli vuosien varrella tullut hänen lempipaikkansa. Kirjasto oli usein tyhjä ja rauhallinen, joten sinne saattoi vetäytyä miettimään asioita ilman että tulisi häirityksi. Päästyään kirjastoon Eldarion alkoi tutkia hyllyjä. Hän oli jo tottunut tomuun, joka piileksi kirjojen välissä, vaikka ensimmäisillä kerroilla hän oli yskinyt ja aivastellut. Kaikeksi onneksi kirjasto oli ollut silloin tyhjillään. Hän kurkotti muiden kirjojen taakse pudonnutta opusta ja sai sen lopulta ongittua. Kirja oli uusi Eldarionille, hän ei ollut vielä koskaan sitä lukenut. Nide oli aika pieni ja siinä oli mustat nahkakannet. Sen sivut olivat täynnä kirjoitusta. Niillä olevat ajatukset olivat ensin tavanomaisia mutta sivu sivulta ne kävivät yhä synkemmiksi. Viimeiselle aukeamalle oli kirjoitettuna runo:

Kyynel tipahtaa tomuun
liekki sammuu sateeseen.
Idän tuuli palelluttaa,
Etelän Aurinko korventaa.

Meri rauhatonna liikkuu,
sade piiskaa kallioita.
Tuli oljet tuhkaksi polttaa
kylmä halla sadon korjaa.

Seinät kaatuvat päällemme,
vesi keuhkomme täyttää.
Teräs lävistää ruumiimme
tuli polttaa lihaamme.

Maailmamme synkkenee
päivät käyvät loppuaan kohti.
Taivas repeää
maa altamme sortuu.

Aallot korkeat
kotimme hävittävät.
Tuuli voimakas
meidät erottaa.

Eldarion totesi, ettei tämä voinut olla kenenkään runonlausujan työtä. Säkeet huokuivat epätoivoa ja olivat välillä kömpelöitä. Mies selasi vielä kirjaa, mutta ei saanut selville kuka kirjoittaja oli. Millään sivulla ei ollut minkäänlaista vihjettä siitä, kenen ajatuksia kirja sisälsi.

Yhtäkkiä Eldarion havahtui. Ikkunan edessä olevalla divaanilla istui nuori nainen lukemassa kirjaa. Mies ei ollut koskaan ennen nähnyt kyseistä naista, Minas Tirithistä tämä ei voinut olla. Neito oli syventynyt kirjaansa, eikä ollut huomannut Eldarionia ollenkaan. Nainen oli nuori, ehkä toisella kymmenellään. Neito oli pukeutunut kultalangalla kirjailtuun viininpunaiseen pukuun ja kiinnittänyt kullanvaaleat hiukset melko huolimattomasti nutturalle. Nainen oli hoikka varreltaan ja hyvin kaunis, kuten Eldarion totesi. Hän oli nähnyt monia kauniita neitoja, mutta kaikki olivat olleet Eldarionin silmissä toistensa kaltaisia. Hän oli myös tottunut siihen että kaikki nuoret naiset, olivat he kauniita tai eivät, yrittivät aina keimailla ja kikattivat ärsyttävästi. Kertaakaan hän ei ollut tavannut ketään naista kirjastossa lukemassa. Ei ainakaan ketään kaunista ja nuorta neitoa.

Nainen kohotti merenharmaat silmänsä ylös kirjasta kuin olisi tuntenut jonkun katselevan häntä. Neito näytti yllättyneeltä ja hänen poskilleen nousi pieni puna.
”Olen pahoillani, en tiedä saisinko olla täällä. Olin vain niin kyllästynyt juhliin ja kun kuulin että täällä on suuri kirjasto, niin…”
”Olkaa rauhassa. Kaikki ovat tervetulleita kirjastoon, ainakin jos osaavat arvostaa kirjoja. Olen itsekin täällä paossa juhlia”, Eldarion sanoi. Neito näytti huojentuneelta. Ilmeisesti tämä oli pelännyt saavansa miehen vihat niskoilleen.

”Melkein unohdin esittäytyä. Olen Eldarion, Kuninkaan poika. Kuka te olette?” Eldarion kysyi.
”Nimeni on Quesse”, neito vastasi jo vähän rentoutuneemmalla äänellä.
”Kaunis nimi kauniilla neidolla”, mies sanoi ja hymyili ystävällisesti. Hän huomasi neidon muuttuvan jäykemmäksi, varautuneemmaksi.
”Mistä olette kotoisin?” Eldarion jatkoi muina miehinä tutkien yhä hyllyjä.
”Olen Tolfalasista. En tiedä tunnetteko isääni ja veljeäni, Ciryamoa ja Aratovaria?”
”En ole heitä tavannut, mutta nimeltä olen kuullut”, mies vastasi.

Neito jatkoi kirjansa lukemista, mutta tutkaili sivusilmällä Eldarionia. Miehellä oli puolipitkät, tummanruskeat ja lainehtivat hiukset. Kasvonpiirteet olivat vahvat ja selkeät. Mutta ensimmäiseksi miehessä huomio kiinnittyi siniharmaisiin silmiin. Ne olivat jotenkin haltiamaiset, niissä asui suru mutta myös ilo. Päällepäin ne näyttivät onnellisilta, mutta tarkemmin katsottuna niistä saattoi erottaa murhetta ja surua.

Quesse hieraisi silmiään ja kuuli päässään isänsä sanat: Sinun olisi jo aika mennä naimisiin, Quesse. Et voi ikuisesti asua kotona, kai haluat itsellesi aviomiehen ja lapsia?
Totta oli, että Quesse halusi joskus mennä naimisiin ja saada jälkikasvua. Mutta oman sulhonsa hän halusi valita itse, siihen ei isällä ollut sanavaltaa. Ciryamo olisi halunnut nähdä tyttärensä jonkun varakkaan ruhtinaan käsipuolessa. Ei niinkään vallan takia, vaan siksi että voisi levollisin mielin ajatella neidolla olevan kaikkea mitä tämä tarvitsisi ja että tämä olisi onnellinen. Isä ei kuitenkaan näyttänyt ymmärtävän, ettei raha tuonut aina onnea. Quesse oli yrittänyt tehdä selväksi, että menisi naimisiin rakkaudesta eikä rahasta. Siihen isä oli aina sanonut hajamielisesti ”niin tietenkin” ja jatkanut sulhojen ehdottelua.

Aratovar oli myös kyllästynyt isän naittoyrityksiin. Tai pikemminkin hän näytti jotenkin paheksuvan sitä, että isä yritti etsiä tyttärelleen sulhoa. Veli oli aina ollut suojelevainen pikkusisartaan kohtaan. Olihan Aratovar kultainen, mutta luuliko tämä todella, ettei Quesse osannut pitää huolta itsestään?

Kirjaston ovi kävi ja sisään harppoi Ciryamo. Tämä oli pukeutunut vedensiniseen tunikaan. Sotisopaa miehellä ei ollut, mutta vyötäröllä roikkui miekka kauniissa huotrassa. Ciryamo huudahti iloisesti huomatessaan tyttärensä.
”Täällähän sinä olet. Olen etsinyt sinua kaikkialta”, isä touhotti ja huomasi Eldarionin. Ciryamo näytti tyytyväiseltä, Quessen mielestä turhan tyytyväiseltä.

”Päivää, arvon herra. Olette kenties tavannut jo tyttäreni Quessen?” Ciryamo kysyi Eldarionilta. Mies ei ollut huomannut Ciryamon tuloa ja tyytyi vain nyökkäämään. Quessea alkoi hävettää ja hän tunsi punastuvansa taas. Hän pelkäsi isänsä sanovan jotain, mikä saattaisi nolata heidät molemmat täysin. Eldarion jatkoi kirjansa lukemista ja (onneksi, niin kuin Quesse ajatteli) Ciryamo näytti tällä kertaa luovuttavan. Isä kääntyi tyttärensä puoleen:
”Tulisitko salin puolelle?” Ennen kuin Quesse ehti vastata, Ciryamo oli jo lähtenyt tarmokkaasti astelemaan kohti ovea, eikä neito voinut muuta kuin seurata. Hän vilkaisi vielä kerran Kuninkaan poikaa. Tämä katsoi neitoa tarkkaavaisesti kirjansa yli. Quesse käänsi katseensa kiireesti pois ja lähti isänsä perään.



A/N: Okei, se runo on mitä on, älkää välittäkö :roll:
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Vastaa Viestiin