Author: Ignata
Raiting: NC-17 taitaa mennä
Genre: Huumori, slash, örkkiseksiä
Summary: Miten örkit lisääntyvät...
A/N: Tämä idea syntyi kun humalaisen Taivaansuden kanssa alettiin yhtenä iltana miettimään örkkien suksuaalisuutta
Huumoripitoinen pläjäys 
Tavallaan Travian-ficci. Beta: Yksi työkaveri pikapikaa luki läpi ja korjasi jotain
:::::::::::::::
Minun olisi varmaan aika kirjoittaa ylös yksi unohdettu osa historiastamme. Kaikki haluavat unohtaa minut ja saavutukseni tämän kukoistavan mantereen hyväksi. Suurin osa historiankirjoista ei mainitse minua tai kansaani sanallakaan. Nyt on aika minun tarttua sulkakynään ja kirjoittaa minun kansani taru ylös ennenkuin viimeisimmät meistä kuolevat ja meidät unohdetaan kokonaan.
Koko tarina alkoi noin kolmenkymmenen vuodenkierron takaa. Aragorn oli viimein potkaissut tyhjää ja hänen blondi ’naisensa’ Legolas päätti lähteä meren taakse kaltaistensa seuraan. Aragornin vaimo Arwen oli kadonnut jo vuotta aiemmin ja kukaan ei tiennyt minne hän oli mennyt ja miksi, mutta kaikki olettivat sen liittyvän Aragornin ja Legolaksen suhteeseen. Minä kyllä kuvittelsin sen johtuvan siitä, että Legolas näytti kaunniimmalta kuin Arwen Arwenin omassa häämekossaan.
Tähän aikaan rotuni oli melkein jo raivattu maan kamaralta. Kaikki örkit olivat haluttua tavaraa orjamarkkinoilla, vain osa pääsi pakenemaan miehistämme salaiseen luolastoon jossain Ephel Dúathin ja Porosin joen tietämillä. Meitä ei ollut kuin koirallinen selvinneitä, naisia suurin osa. Sarumanin rautaisen kouran alla meillä naisilla ei ollut mitään sananvaltaa ja suurin osa meistä olikin selleissä teljettynä. Olimme Mestarimme silmissä pieleen menneitä ja saastuneita. Mutta hän piti meidät kuitenkin elossa, sillä hänen oli jotenkin palkittava urheat soturinsa heidän saavutuksistaan. Sinäänsä huvittavaa, örkkimiehet eivät koskeneet ihmisnaisiin sormellakaan ’siinä mielessä’. He melkein menivät kerran lakkoon, kun Saruman oli tappanut yhden rumimmista naisörkeistä. Moni meistä samassa sellissä asunneista oli vain iloinen, sillä tämä lyhyt ja roikkuvaihoinen Jagjrt haisi ihan kaamealta. Ja sekös oli saannut kaikki miehet ihan hulluksi.
Vaikka meitä naisia olikin vähän, oli meilläkin arvojärjestys. Minä olin noussut nopeasti koko naisten vankilan matriarkaksi, sillä olin suurin ja tarvittaessa agressiivisin. Piemimmät meistä olivat minua melkein puolet lyhyempiä. Olimme tiivis ryhmä ja aloimmekin suunittelemaan ties mitä asioita tappaaksemme aikaa sellissä. Ette uskokkaan kuinka kuinka tylsää voi olla kun et pääse viikkoihin mutakylpyyn tai ulos raittiiseen ilmaan. Olimme sen verran eroavaisia noista ’urheista’ sotureista, jotka sotivat Aragornia ja hänen kumppaneita vastaan, että meitä alettiin kutsumaan Mordorin sisällä pian Kaneliörkeiksi. Jostain syystä kaikki naiset tuntuivat edustavan tätä rotua, mutta oli meitä pari miestäkin. Välillä meistä tuntui, että Saruman oli kehitellyt nämä naismaiset miehet ilotikulla varustettuna vain parin soturinsa mieliksi, sillä näillä kanssamme asunneilla miehillä oli enemmän ’asiakaskäyntejä’ sellin ulkopuolelle kuin meillä yhteensä. Emme tosiaankaan tiedä mistä ’rotumme’ nimi sai alkunsa. Ehkä siitä että ihomme oli vihreän eri sävyjen sijasta rusehtava ja tuoksuimmekin hieman maustemaisemmalta kun muut.
Elelimme siis isossa sellissä vuoren sisustassa noin kahdenkymmenen naisen ja viiden miehen kanssa. Viihdyimme hyvin keskenämme, mutta joskus tietenkin tunteet saivat vallan ja välejä jouduttiin selvittelemään väkivallan avulla. Olin kookkain koko seurueesta ja minua kunnioitettiin sen takia. Asiaa myös auttoi se, että eräs komentajista ulkopuolelta oli ihastunut minuun, ja hän toi ties mitä salaa saadakseen minulta jotain mitä hän halusi. Ja ette uskokkaan millaisia pyyntöjä hän minulle esitti. Tietenkin esitin kilttiä ja viatonta örkkiä hänelle, ja sain hänet tuomaan melkeen mitä ihanimpia asioita ulkomaailmasta. Hänen yksi haaveistaan oli taistella naisen kanssa miekalla ja ’hävitä’. Olin kuulemma kaunen hänen näkemänsä tyttö (Ja kuka sitä nyt uskoi, tiedä häntä...) ja hän jopa opetti minut miekkailemaan saadakseen haluamiansa vastapalveluksia. Hän piti minut niin kiireisenä, että minun ei tarvinnut vaivata päätäni muiden miesten toiveilla. Asia joka oli kyllä hyvä, sillä minä mielummin miekkailin ja alistin tätä yhtä herraa, kuin näyttelin nauttivani muiden miesten pikkuriikkisistä kulleista. Jaon oppimani muille naisille ja miehille sellissäni ja sainkin kaikkien ihailun ja kunnioituksen osakseni. Me naiset olimme hyvinkin turhautuneita ja juttumme olivat hyvinkin rajuja. Pari seurassamme olevaa miestä kertoili pyynnöstämme mitä kaikkea he olivat ’joutuneet’ tekemään noille urheille örkkisotureille.
Kuulimme silloin tällöin uutisia ulkomaailmasta. Kuinka me kaikki haaveilimmekaan edes joskus näkevämme auringon tai hengittävämme raitista ilmaa. Olimme kaikki perin kyllästyneet mutaan, tunkkaiseen ilmaan, huonoon ruokaan. Ja olisimme vaikka tehneet jotain anteeksiantamatonta saadaksemme edes hetkeksi oikeat vaatteet päälle. Ilmeisesti Saruman piti enemmän alastomista, punaruskeaihoisista örkkinaisista, kun hän ei antanut meille mitään päällepantavaa. Varsinkin talvisin meillä oli hankalaa pysyä lämpimänä öisin. Ette uskokkaan millainen kylmä viima tunki selliimme. Siinä kylmyydessä ja kosteudessa kaikki kutistui herneen kokoiseksi, jopa aivotkin.
Yhtenä päivänä kohtasin taivaan. Kaikki tapahtui vähän ennen vapatumistamme. Olimme viettäneet taas aikaa kertoillen ronskeja juttuja toisillemme. Erityisesti suosikki-mieheni Akamin uusin seikkailu sai kaikki punastelemaan ja hihittämään. Jos olisin kiinnostunut örkkimiehistä, olisin heti napannut Akamin itselleni, mutta intressini olivat muissa roduissa. Jos totta puhutaan niin ei Akamia tainnut meikäläinen edes kiinnostaa, tai kukaan muu naisistamme. Sain sen huomata samaisena iltana, kun Selliimme tuli uusi tulokas...
