Narbelethin runon rystailut.

Rustaatko runoja? Aihe vapaa :)

Valvojat: Miaplacidus, Sansku

Narbeleth
Örkki
Viestit: 62
Liittynyt: Ke Syys 27, 2006 9:24 pm
Paikkakunta: Itä-Suomi

Narbelethin runon rystailut.

Viesti Kirjoittaja Narbeleth »

RUNOT VANHIMMASTA UUSIMPAAN!
***

OLET AARRE, MUISTO KAUNEIN

En tunne enää niin suurta surua,
en katkeruutta.

Tunnen vain jäätävän kylmää haikeutta,
kaikki on ohi.

Luultavasti en tule löytämään ketään yhtä ihanaa miestä kuin sinä,
mutta samanlaista en tahtoisikaan löytää.

Olet aarre,
olet muisto kaunein.

Elämällä ei olekaan enää niin kylmä tuuli.

***
Sillon, ku poikaystävälläni ja minulla oli "katko". Nykyään siis seurustellaan. ^^;;
***
ÄLÄ PIILOTA

Istutko vain hiljaa
kädet polvien ympärillä
sanomatta sanaakaan?

Mykistyneenä tunteisiin.

Etkö pysty huutamaan, etkö pysty sanomaan
miten paljon sinuun sattuu?

Seinät eivät kuuntele, anna mennä vain
heitä kiukaille kaikki se kiukku,
viha,
rakkaus,
joka sisällesi kätkeytyy.

Älä piilota,
ei hirviöitä
tai monstereita
voiteta pakenemalla.

Tartu miekkaan ja lyö vihollisesi,
oma mielesi.

Tuskaa on ihan turha kätkee sisälleen.
***
Ystävälleni. <3> <3 <3 <3
***
RAKASTAN SINUA.

Kuiskaat sanat,
maagiset
kuinka rakastat.

Vastaan sinulle äänellä,
joka on pakahtua hellyydestä ja rakkaudesta.
Rakastan sinua,
rakastan sinua…

Sanasi saavat tuulen purjeisiin,
toivon sydämeen,
hymyn huulille,
tunteen mahassa joka nipistelee.

voi kuinka rakastankaan sinua.

Painan pääni olkapäätäsi vasten,
kuuntelet kun itken,
kun murheet musertaa sydäntä.
Yhdyt nauruuni,
ilosta,
nauramme kuin jotain hyvinkin hauskaa olisi tapahtunut,
vaikka ei ole tapahtunut mitään.
nauramme,
monille hassuille jutuille.

Ei ole sanoja kuvaamaan tätä tunnetta,
painan huuleni huulillesi,
ei ole ketään toista,
jolle voisin enemmän antaa rakkautta.

Kuiskaat aina uudestaan ja uudestaan,
etkä kyllästy koskaan.
Niitä sanoja vastaanottamaan
en kyllästy minäkään koskaan,
rakastan sinua niin.

Syksy saapuu, vilja tuoksuu.
Lehdet karisevat puista,
ehkä talvikin joskus saapuu.

Viljan tuoksu on merkki,
velvollisuus opiskella,
hinaan kirjoja kassiin,
muistoissa vain kesän lämpö ja
sinun läsnäolosi.

Ja muutaman kuukauden päästä,
saan taas sinua koskettaa.

Voi kuinka rakastan sinua.
***
:oops: Yritin söpöstellä. :oops:
***
SOITTAISIT NYT

Mitä lähemmäksi kello hilluu puoli kolmea,
sitä tuskaisemmaksi minä muutun.

Soittaisit nyt.

Kyttään puhelinta kuin mestarietsivä johtolankoja
murhapaikalla. Yhtä tarkasti, päästämättä hetkeksikään
katsetta irti puhelimen näytöstä.

Soittaisit nyt.

This is your test.

Soittaisit nyt.

Aika kuluu ja raputtaa eteenpäin,
ja kohta mahdollisuus on jo ohi.

Soittaisit nyt...

un sinä sitten soitit,
etkö erottanut loukkaantunutta sävyä
äänessäni?

Sitä minä olin,
harmissani.

Nyt, kun tässä makaan lattialla,
selkä puutuneena,
synttärikorttisi vieressä,
rakastunut hymy huulilla,
ei sillä soitollasi ole enää
mitään väliä.

Kunhan rakastat.
***
Tämä runo hävettää minua!
***
KASVOTTOMAT

On hiljaista.
Ei tuule,
ei kuulu kuiskaustakaan.

Kaikki on sumuista,
utuista ja etäistä.

Ihmisillä ei ole kasvoja.

Epätoivo.

Yritän päästä eteenpäin,
sisään samasta portista,
mistä kasvottomat menevät.

En pääse.

Olen kuin tahmassa,
ja tunteet puistuttavat minua.

Kasvottomat ovat pelottavia,
kuin kuolleita.

Yritän huutaa,
tyhjyydessä ei ole mitään.

Onko tämä kuolemaa?
Kuolemaa, jossa ei ole elämää.

Yritän juosta,
kylmä hiki laukkaa hevosen lailla
pitkin selkäpiitäni.

Tunnen kuinka tukehtumisen tunne lähestyy,

paniikki.

On pimeää.

Lakanat ovat kiinni ihossani, kiertyneenä ympärilleni.

Nousen istumaan,
vuoteelleni.

Kiedon käteni itseni ympärille,
puristan silmät kiinni.

Pimeys tuudittaa minut uudestaan uneen,
suloiseen syliinsä,
ilman mörköjä.
***
Tämä on uni, yksi elämäni kauheimmista painajaisunista, joka kohdistuu puhtaaseen epätoivoon.
***
SYDÄNPILVET

Katsoin kuuta.

Nojasin parvekkeen kaiteeseen.

Hymyilin.

Mieleeni tupsahti sinun jutut,
kuinka kosisit.

Hymyilin lisää.

Ajattelin kuuta katsoessani
vuoria,
ja sinne vuorten päälle
sydämenmuotoisen
pilven.

Samanlaiset pilvet leijailivat
minun silmissäni.
***
Tämä nyt on tälläinen lyhyt tunnelma pätkä yhestä yöstä, jollon oli ihana kuutamo. ^^
***
MINUN EI TARVITSE KUIN..

Minun ei tarvitse kuin
katsoa ulos ikkunasta,
lasin pintaan piirtyy
kasvoni,
jotka hohkavat surua,
ikävää.
Minun ei tarvitse kuin
katsoa ulos ikkunasta,
ja näen sinut siinä lasin pinnassa,
välillämme on lasi, emmekä voi toisiamme
koskea.

Tule tänne, miksi olet siellä?

Anna minun koskea sinua,
anna minun kietoa käteni ympärillesi.

Minun ei tarvitse kuin
syventyä läksykirjoihin,
niin johan pomppasi,
olet ajatuksissani.

Hymyilen typerästi,
muistan hymysi.

Anna minun koskea sinua,
silittää tukkaasi,
anna minun kuunnella sydämesi ääniä,

kuiskata; rakastan sinua.

Minun ei tarvitse kuin
ajatella sinua,
kaipaan,
kyyneleet hikoilevat silmistäni,
sade hakkaa ikkunaa,
taivaskin itkee.

Minun ei tarvitse kuin
koskea sinua
ja olen onnellisempi kuin pitkiin aikoihin.

Anna minun tulla lähellesi,
anna minun suudella huuliasi,
käpertyä syliisi
piiloon maailman pahuudelta.

Ilman sinua minulla ei ole syytä elää.
Se on vain kylmä,
karu totuus,
aivan niin kuin luonto nyt.
***
Runon nimi on paska!
***
AAMU JA UNI

Saatan yhä tuntea sinun
lämpimän katseesi,
joka tihkui tunteita.

Unessa,
me kohtaamme aina
vain
uudestaan

Unessa,
saatan suudella sinua,
halata sinua
niin paljon kuin tahdon.

Unessa,
olen vain sinun,
kokonaan sinun.

Aamu,
joillekin se on uuden alku,
minulle se on vain kylmä
riuhtaisu siitä mitä voin
toistaisesti
vain unessa tehdä.

Aamu,
sen kauneus,
on minulle hirveys.

Unessa,
olemme toistemme kanssa,
hetken.

Jos saisin,
tarttuisin sinuun,
enkä päästäisi enää irti,
eikä edes uni tai aamu,
veisi minua kauemmaksi.

Entäs jos
Uni ja Aamu
olisivat yhteistyössä?

Silloin, olisin kanssasi yöt ja aamut.
Heräisin katselemaan sinua kun nukut,
hymyissä suin.
Silittämään poskeasi, kuiskaamaan
korvaasi rakkauttani.
Herättämään sinut suudelmalla.

Joskus…
Uni ja Aamu ovat vielä yhtä.
***
Haave ^^;
***
MINÄ ELÄN MUSIIKISSA

En voi koskea sinua,
en soittaa,
lähetin tekstarin.

Minä, minä
elän musiikissa.

Annan sävelten nostaa,
laskea mielialaani,
kitaran soolojen ja rumpujen pärinän
mukaan.

Nyt kuuntelen rumpuja,
sen kovia,
surullisia,
raivoisia
sointuja.

Ajattelen; tätä minäkin olen nyt.

Minä, minä
elän musiikissa.

Pakenen suruani säveliin,
hyppelen nuottien päällä,
tartun itse mikkiin
ja laulan,
sydämeni säveliä.

Laulan niin kauan,
kovaa,
hiljaa,
ettei kurkustani lähde koraustakaan.

Annan kaiken musiikille,
minä elän siinä.

En voi koskea sinua,
enkä soittaa,
joten minä laulan.

Laulan sinulle,
kuinka rakastan,
epävireisesti,
puhtaasti,
vuorotellen.

Laulan sinulle ikävääni,
karheasti,
tunnetta väristen,
mielessäni näen sinut
kuvittelemani yleisön joukossa
katsomassa minua ihaillen,
ryntäämässä esityksen jälkeen
luokseni.

Kietoisit kätesi ympärilleni,
pyörittäisit minua ympäri ja ympäri.

Minä, minä
elän musiikissa.

Huudan sen mukana kaiken
pahan ja hyvän ulos.

Jos olisit tässä, vieressäni,
laulaisin sinulle sormillani,
hymylläni,
silmilläni,
kertoisin suullani kaiken
tunteen
mitä sisälläni on.

Minä, minä
elän musiikissa.

Lennän
rytmin mukana,
poukkoillen,
toisaalta leijuen kauniisti
kuin keiju.

Minä, minä
elän sinusta.

Sydämeni lensi jo luoksesi.

Minä taidan tulla myös.
***
rakkausrunot.fi:ssa tätä kehuttiin humoristiseksi, ja hymyilyttäväksi runoksi...
***
SYÖTY TAIDETEOS

Yön hiljaisuudessa
on vain kaksi ihmistä,
jotka rakastavat toisiaan.

Aamulla, kun katson peiliin
näen silmät
säteilevät,
hymyn
loistavan

taideteoksen;
kaulan, johon syöty on

M I N U N.

***
HAHHAAHHA, tämä on TÄYSI vitsi. :'DDDDD Poikaystäväni ja minun välinen vitsi. :'DDD
***
MEIDÄN TOIVEEMME

Pimeän hetkinä,
kun
tuntuu,
seinät kaatuu päälle,
pelko hiipii sydämeen
entäs jos rakastun toiseen?

tiedän,
silloin
sinut menettäisin,
enkä halua menettää sinua
enää tai kuolisin.

Olet hetkeni, olet ainoani,
jolle ojennan koko sydämeni.

Mitäs sitten,
jos aika ajaa meidät erilleen,
ja rakastut toiseen?

Pysy siinä, sydämessäni,
rutista minut syliisi
karkota yön kauhut pois
mielestäni.

Mitäs sitten,
jos meistä ei tulekaan mitään,
olemmeko liian erilaisia?
Toisistamme mustasukkaisia.

Rakkaus on rakkautta,
mustasukkaisuus epäluottamusta.

Luota minuun,
niin kuin minä sinuun.

Rakkaus ilman luottamusta,
on kuollutta.

Mitäs sitten,
jos emme toisiimme
luottaisi?
ei meistä voisi tulla
mitään.

En voisi ikinä pettää sinua,
rakastan liikaa.

Anna minun näyttää mitä se on,
täällä sydämessäni,
näillä pienillä sanoilla,
jotka sinulle kuiskaan.

Silmissäsi on sama kauhu,
”älä jätä minua koskaan”
olemmeko liian samanlaisia,
peloiltamme erilaisia?
Näen sinussa samaa mitä minua,
pelkoa,
ettei mikään toimikaan.

Rakastetaan toisiamme,
kyllä se sitten toimii.

Luota minuun,
tiedän tämän.

Mitäs sitten,
jos ikuisesti toisiamme
rakastamme,
toisiimme takerrumme?

No, se on meidän toiveemme.
***
Toive. : ))))

Kommenttia olisi kiva saada, ihan kaikenlaista. : )
Viimeksi muokannut Narbeleth, Su Syys 09, 2007 6:41 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"Missä on ratsu ja ratsumies? Missä on torvi toitottava? Ne haipuivat niinkuin vuorilta sade ja niityiltä tuulen humu.
Päivät painuvat länteen taakse kukkuloiden, varjoihin.
Miten tässä näin kävi?"
Narbeleth
Örkki
Viestit: 62
Liittynyt: Ke Syys 27, 2006 9:24 pm
Paikkakunta: Itä-Suomi

Viesti Kirjoittaja Narbeleth »

ÄLÄ PÄÄSTÄ IRTI

Tee minut jälleen kokonaiseksi.

Kokoa sydämeni sirpaleet
ja teippaa ne laastarilla yhteen,
rakkaudellasi.

Purista minut sinua vasten,
äläkä koskaan päästä irti.

Tee minusta ehjä,
raivaa sydämeni kylmyys ja tyhjyys pois,
se on vaikeaa,
tiedän.

Ilman sinua olisin täysin rikki,
sydämeni itkee,
se ei ole onnellinen,
ilman sinua.

Pidä minut itselläsi,
äläkä koskaan päästä irti.

Älä vain päästä irti,
tai murenen pieniksi silpuiksi,
jälleen.
Olen sinun paperinukkesi,
yhtä hauras.

Sinun käsivarsillasi olen vahva.

Tue minua,
rakasta minua.
Tiedät,
rakastan sinua.

Tee minusta jälleen ehjä,
kokonainen.
Raivaa kaikki entinen,
tyhjyys
pois.

Täytä minut rakkaudella,
hio pois jokainen elämän kolhu,
se valta on vain sinulla.

Olen vain sinun.

Älä päästä irti,
älä vain päästä irti…
***
Sanoisin, että tämä on pelko.
***
ILMAN SINUA EI OLISI MITÄÄN.

Kun elämästä poistuu
jotain sellaista,
joka on ollut todella tärkeää,
tärkeintä,
olo on jotenkin kauhean tyhjä.

Ontto.

Niin kuin ei olisi enää mitään.

Tiedän,
ilman sinua
minulla ei olisi
mitään.

Menetin jotain sellaista,
jota en luultavasti enää takaisin
edes saa,
mutta sain tilalle myös sellaista,
jota en tahdo koskaan menettää,
sinut.

Sinä olet syy, miksi jaksan huomiseen.

Olen palasina ja sekaisin,
mutta sanoillasi,
rakkaudellasi,
paikkaat minut taas ehjäksi.

Tiedän,
ilman sinua
minulla ei olisi
mitään.
***
Hmm, tässä on sellainen jännä tunnelma mielestäni, tavallaan haikea, mutta samalla surullinen. En tiedä... :roll:
"Missä on ratsu ja ratsumies? Missä on torvi toitottava? Ne haipuivat niinkuin vuorilta sade ja niityiltä tuulen humu.
Päivät painuvat länteen taakse kukkuloiden, varjoihin.
Miten tässä näin kävi?"
Avatar
Polgara Belor
Örkki
Viestit: 85
Liittynyt: La Marras 25, 2006 8:27 pm
Paikkakunta: Lehtimetsä

Viesti Kirjoittaja Polgara Belor »

Ooh.. Erittäin kaunista kielenkäyttöä. Itseäni ainakin tämä Älä päästä irti runo kosketti. Kuin juuri minun elämästäni :o Kyllä, osaat todella luoda runoja. Saanemmehan jatkossakin lukea lisää?
Narbeleth
Örkki
Viestit: 62
Liittynyt: Ke Syys 27, 2006 9:24 pm
Paikkakunta: Itä-Suomi

Viesti Kirjoittaja Narbeleth »

Kiitos oikein paljon Polgara Belor!!! Lisääpä olisi, tässä. :)

PUHELIMELLA, RAKKAUDELLA

Rakastan ääntäsi puhelimessa,
vihaisia sävyjä,
helliä sävyjä,
naurahduksiasi,
jotka muistuttavat koiran haukahduksia.

Rakastan mustasukkaisuuden kaikua
äänessäsi,
rakastan sitä kun puhun sinulle,
niin vihaiset sävyt muuttuvat helliksi,
mustasukkaisuus katoaa ja
tiedän että olen piristänyt sinua.

Rakastan kuiskata sinulle hellällä äänellä,
ääni tunnetta väristen,
hyvää yötä ja rakkauden tunnustuksen.

Rakastan sitä kun puhumme kaikesta.

Kaikella on varjopuolensa,
puhelinlasku ei taida tykätä minusta niin
paljoa kuin
minä puhumisesta.

Tai äiti ei ainakaan…
***
Mami parkahan se ne kännykkälaskut maksaaa vielä toistaiseksi. :D
***
ENKELINI

En minä tarvitse suojelusenkeleitä,
vain korun kaulaani,
kun minulla on sinut.

Siinä korussa on enkeli,
punaista keskellä,
kun minulla on se
kaulassa,
olen turvattu.

Kun sydämessäni on paikka sinulle
olen turvattu,
sillä sinä olet minun suojelijani.

Ystävänä olet lojaali,
kumppanina olet ihana,
lohduttajana enkeli,
piristäjänä pelle.

Mitä muuta enää tarvitsenkaan?
***
TULE

Tule ja pidä minua hyvänä.
Ota syliisi,
suutele kyyneleet poskiltani,
halaa lujaa
kuiskaa korvaani,
”ei mitään hätää enää,
olen tässä”.

Tule ja suojaa minua
peloiltani,
kerro maailmasta
että se on kauniskin,
kerro että
on olemassa paljon semmoista
jota en ole nähnyt,
enkä kokenut.

Kerro, että on muutakin kuin
pelkkää pimeyttä.

Sulata pimeys pois sydämestäni,
sillä sinä olet minun valoni.

En tiedä miten sen sinulle kertoisin,
miten tärkeä oletkaan.
Tärkeimpiä, tärkein…

Tule ja paikkaa kyyneleet
hymyksi,
tule ja rakasta minua
tule…
***
SISIN MUUTTUU

Katson peiliin,
kuvajaiseni,
vihreät silmät
punainen suu.

Joskus minusta tuntuu,
etten itsekään tunne
enää itseäni.

Katson peiliin,
ja siellä on sama ihminen
kuin ennenkin.

Vain sisin on muuttunut.

Joskus en tunnista itseäni,
en niitä piirteitä,
joita itsestäni
olen löytänyt
nyt.

Olenko minä todellakin tämä,
tuntuu hirveän tyhjältä...

En tunne enää itsekään itseäni.

Tiedän mitä olen, tunnen kasvoni,
mutta sisintäni en tunne,
en enää.

Olen muuttunut.

Tavallaan tunnen itseni,
omat heikkouteni,
vahvuuteni,
mutta sydämessä on paljon sellaista
joka on tuntematonta.

Tiedän, sinä olet se joka on sydämessäni,
tiedän tämän tunteen,
rakastamisen.

Sinä olet ainut, jonka tiedän varmaksi.

Kaikki muu on hieman pimeydessä vielä,
tuntematonta.

Olen muuttunut
elämän virrassa.
Mutta niin käy joskus kuitenkin, kaikille.
***
SAMALLA MITALLA

Voiko koskaan
antaa liiaksi
anteeksi?

Joskus minusta vaan
tuntuu,
siedän asioita,
joista minulla olisi
niin paljon syytä
raivota.

Vedän sisälleni kaiken kiukun,
ja kohtaan toisen ilkeät,
kovat
sanat täysin rauhallisena,
katsoen silmiin.
Onko se vahvuutta?

Ajattelen aina,
kun sappi meinaa kiehua yli,
”nyt et näytä että miten sanat
sattuu, et näytä että olet heikko”

Ja aina, nielen kiukkuni,
kerta toisensa jälkeen.

Joskus käy niin,
että en jaksa enää,
huudan kaiken paskan
päin sanojan naamaa,
annan samalla mitalla takaisin.

Kuinka paljon
sitä kestää sietää,
mitä vain.

Ymmärrystä voin aina yrittää hakea,
saamatta sitä koskaan,
aina vain kiukkuisia sanoja,
jotka tungen toisesta korvasta sisään
ja ulos.

Onko se vahvuutta?
Olla välittämättä sanoista,
jotka sattuu ihan pirusti,
sanoista jotka isketään
tikarilla sydämeen,
joka on jo muutenkin
lohkareina.
Haluatko välttämättä rikkoa
sydämeni
ihan kokonaan?

Joskus käy niin,
että en jaksa enää,
huudan kaiken paskan
päin sanojan naamaa,
annan samalla mitalla takaisin.

Ja sitten on sinun vuorosi
tuntea kaikki se kipu,
jonka minulle tyrkkäät.

Kätken epävarmuuteni rohkeuteen
ja katson sinua silmiin,
halveksivin,
surullisin silmin.
”En ymmärrä
miksi
olet minulle tällainen”

Kun olen sinulle ystävällinen,
vastaat minulle tiuskaisten,
ja lopulta en puhu enää mitään.

Joskus haistatan paskat
koko maailmalle,
enkä enää ole vahva,
ole välittämättä sanoista
jotka minulle syydetään.

Varsinkin kun suurin osa niistä
sanoista
ei ole oikeutettuja.

Joskus käy niin,
että en jaksa enää,
huudan kaiken paskan
päin sanojan naamaa,
annan samalla mitalla takaisin.
***
Pitkä.
***
TÄMÄ ON MINUN ELÄMÄ, EI SINUN

Tämä on minun elämä.

Yrität vaikuttaa asioihin,
jotka eivät ole sinun
valtapiirissäsi.

Yrität päättää elämästäni,

tunkea nokkasi asioihin,
jotka eivät ole sinun.

Tämä elämä on minun,
elä oma elämäsi,
tämä ei ole sinun.

Keskity omiin asioihisi,
älä puutu asioihin,
jotka EIVÄT kuulu sinulle.

Mikä sinä olet sanomaan,
mitä minä voin tehdä,
mitä en,
et ole äitini.

Turhaan toimit välittäjänä,
toisen suuna,
en usko kuitenkaan.

Uskon,
kun se jolla valta vielä on
päättää elämästäni,
sanoo asiat minulle
päin naamaa.

Tämä elämä on minun,
elä oma elämäsi,
tämä ei ole sinun.
***
Tämä on minun elämä.

Tässäpä. :)
"Missä on ratsu ja ratsumies? Missä on torvi toitottava? Ne haipuivat niinkuin vuorilta sade ja niityiltä tuulen humu.
Päivät painuvat länteen taakse kukkuloiden, varjoihin.
Miten tässä näin kävi?"
Avatar
Polgara Belor
Örkki
Viestit: 85
Liittynyt: La Marras 25, 2006 8:27 pm
Paikkakunta: Lehtimetsä

Viesti Kirjoittaja Polgara Belor »

Nuo kaksi viimeistä, Samalla mitalla ja Tämä on minun elämäni, ei sinun, ovat taas kuin minun elämästäni. Vau. Ja taas nuo runot upposivat kuin veitsi kuumaan voihin. Ja sanat, voi niitä sanoja :D *pudistelee päätään*
Miten ihmeessä keksitkin sanoja runoihin noin paljon? Joillekin sitä on näköjään annettu oikein runsaalla kädellä :D Eikä sitten missään pervossa mielessä :wink:
Narbeleth
Örkki
Viestit: 62
Liittynyt: Ke Syys 27, 2006 9:24 pm
Paikkakunta: Itä-Suomi

Viesti Kirjoittaja Narbeleth »

Kiitos todella paljon Polgara Belor! Ja muillekin, jotka näitä ovat jaksaneet lukea. : )
Kirjoitan runoja sydämelläni, annan niille itseni. Sanat vaan tulee, tuolta jostain, ja joskus ihmettelen itsekin, että MINÄKÖ tämän muka olen kirjoittanut. ^^;; Sellaista se joskus on.

Tässäpä olisi taas muutama. : )

AIKA

Aika,

se juoksee
hiipii
raapii
hyppii
pomppii

eikä pysähdy koskaan.

Ajan kuluessa,
tajuan
että tämä todella olen minä
ja vihdoinkin
voin sanoa
”tunnen itseni jälleen”

Aika,
se ei jätä meitä
se hyväilee
kutittaa
kiduttaa

eikä se siltikään pysähdy
vaikka rukoilisimme kuinka.

Ajan kuluessa,
tajuan että kohta on taas aika
lähteä.

Aika,
joskus se on paras ystäväni
tänään se on viholliseni.

Aika
on se jota
k u k a a n
ei voi taltuttaa.
***
Aika. Vihollinen ja ystävä?
***
NÄYTELTYÄ

Hassua,
pelkään näyteltyä,
taidetta
elokuvamusiikkia
näyteltyjä hetkiä
ja ilmeitä.

Minua naurattaa itseänikin,
vaikka se onkin todellista
valkokankaalla.

mahdotonta omassa elämässäni,

rahaa näyttelijöille,
tuhansia,
miljoonia,
upeita näyttelemissuorituksia

katsojille viihdettä,
kauhua,
naurua,
himoakin.

Aika vääristynyttä.

Kai kaiken tuon voi löytää
oikeasta,
todellisesta
elämästä, ilman
elokuvia tai viihdettä.

Vaikka eihän kukaan sitä itselleen
toivo,
tapahtumia jotka ovat vain
nauhalla.

Ja silti, toimin itsekin ihan
niin kuin kaikki muutkin,
ja rakastan elokuvia.
***
Naurattaa tämä runo, katoin Lostia koko päivän ja paikoin pelottikin. :'D
***
RUTIINI

Aamulla herään
tyynyliina kyyneleistä märkänä.

Päivällä kestän sen,
hymyillen.

Illalla makaan vuoteessani
pelosta jäykkänä,
peläten unia.

Miksi niin,
vuorotellen,
kyynelehtien,
hymyillen ja
peläten?

Kuka minua nyt suojaa
kun sinäkään et ole lähellä?

Onko tämä kaikki vain
rutiinia,
saman toistoa
edes taas sompailua

Päivä toisen jälkeen,
samaa jälleen,
mutta silti

jaksan

minulla on sinut.

silti pelkään niin
yön unia,
kuiskauksia
hikisiä lakanoita
kaulan ympärillä.

Only you can save me.

Itseltäni.
***
Painajaiset, niin todellisia... Vihaan niitä. Tämäkin yksi painajaisista kirjoitettu runo. ;S
"Missä on ratsu ja ratsumies? Missä on torvi toitottava? Ne haipuivat niinkuin vuorilta sade ja niityiltä tuulen humu.
Päivät painuvat länteen taakse kukkuloiden, varjoihin.
Miten tässä näin kävi?"
Narbeleth
Örkki
Viestit: 62
Liittynyt: Ke Syys 27, 2006 9:24 pm
Paikkakunta: Itä-Suomi

...

Viesti Kirjoittaja Narbeleth »

Vieläkin

Käteeni painoit sen,
halvan muovisormuksen.
Minulle se arvottomuudessaan
merkitsi erittäin paljon.

En minä tarvitse lahjoja,
en koruja,
en mitään muuta sinulta
vain ja ainoastaan
rakkautta.

Kädessäni on taikapeili,
katselen kun istut ja kirjoitat.
Olet kaunis,
surullinen,
ikävöivä
hymy huulillasi.

Tietäisitpä miten kaipaan sinua.

Hyväilen peilissä olevaa kuvajaista,
kuvittelen poskesi lämmön,
karheuden,
silmät jotka tuikkii sanoja,
joita ei ääneen sanota.

Rutistit minut syliisi,
kuiskasit korvaani lämmöllä,
enempäiä en tarvitse,
vain ja ainoastaan,
rakkautta.

Painan huuleni taikapeiliä vasten,
ja hetkeksi nenääni tuulahtaa
kesän tuoksut.

Syksyn kirpeys vie kuitenkin
sen avonaisesta
ikkunasta pois.

Annoit minulle rakkautta,
sitä mitä tarvitsin,
ei kesä vienyt meiltä
sitä pois.

Se on vieläkin.
***
Vieläkin. <3 ^^;;
***
Känkkäränkkä

Minun pitäisi olla aikuinen,
anteeksiantava, hyväntahtoinen,

mutta sisälläni on eräs känkkäränkkä,
joka huutaa ja ulvoo,
se haluaa ulos.

Se omistaa tahdon, vapaan tahdon.
Sellaisen, jota ei nujerreta,
sellaisen joka ei luovuta.

Ihailtavaa, sanot sinä,
mielestäni uin vain erittäin syvissä vesissä
kaiken paskan ja pohjamudan keskellä.

Revin vielä vastauksen, sellaisen joka
selittäisi hieman teidän käytöstänne.

Kusipää, kuvitteletko voivasi olla tyranni,
minulla on oma tahto, ja omat valintani.

Tämä on minun elämä,
turha yrittää
tunkea ja sotkeutua siihen,
minun sisälläni on se känkkäränkkä,
joka kerrankin omistaa mielettömän lastin
vihaa ja katkeruuttaa, ja tahtoo huutaa KAIKEN
totuuden
suoraan sinulle.

Ja mitä sinä teit, pakenit?

Kenen tässä nyt pitäisi olla raukka,
minun joka puhuu kerrankin kaiken
mitä on sisällään,
vai heidän jotka eivät voi perustella sanojaan – pakenevat.

Ainakin tiedän nyt erittäin hyvin miten toimia sitten,
kun minun sylissäni on kasvatuksen ohjat.
***
Känkkäränkkä, eikös se meitä kaikkia vaivaa silloin tällöin.
***
Väsynyt

Olen väsynyt niin näihin oletuksiin,
ennakkoluuloihin, epäluuloihin.

Miten saisin teidät uskomaan,
että todella tahdon tätä,
tiedän mitä teen,
jos sinulta heltyisi edes hieman ymmärrystä,
edes hieman myöntyväisyyttä.

Ymmärrätkö ollenkaan, että minä tein valintani,
ja nytkin minun valintani on yhtä selvä kuin silloinkin.

Joskus toivon, että käsissäni olisi kylmää rautaa,
joka lennättäisi minut hetkeksi unohduksiin,
kadottaisi surun, jättäen vain arvet.
Kokonaan se ei kuitenkaan mitään veisi pois,
vaan kaikki palaisi takaisin.

Olen väsynyt niin näihin oletuksiin,
ennakkoluuloihin, epäluuloihin.

Joskus kuvittelen,
että astun sillalle,
katson syvyyttä,
vettä joka on mustaa,
mutta niin houkuttelevaa.
Yksi askel vain ja kaikki olisi helpompaa.

Väitit, olen rohkea ja vahva.
Tiedän, olen pelkuri ja heikko.

Minusta ei ole tekemään sitä mitä tahtoisin,
varsinkin kun sisälläni on ääni,
kertoo: ”älä tee sitä, ei se auta mitään”.

Silti, kun vedän käteeni kylmän raudan,
lasken sen myös pois,
järki on vielä turvanani.

Veitte minulta ylpeyden, veitte toivon,
toitte minulle katkeruuden, kivun, tuskan
myrkyllisyyden.
Vitutuksen.
Masennuksen.

Ja väitätte, tämä on sinun parhaaksesi.

Todellako?
***
Tämä tyttö ei osaa ymmärtää.

Siinä nyt joitain. Löytyis lisääkin, mutta ne on aikamoista angstia ne. :'D
"Missä on ratsu ja ratsumies? Missä on torvi toitottava? Ne haipuivat niinkuin vuorilta sade ja niityiltä tuulen humu.
Päivät painuvat länteen taakse kukkuloiden, varjoihin.
Miten tässä näin kävi?"
Avatar
Polgara Belor
Örkki
Viestit: 85
Liittynyt: La Marras 25, 2006 8:27 pm
Paikkakunta: Lehtimetsä

Viesti Kirjoittaja Polgara Belor »

Oih! Kylmät väreet kulkivat pitkin selkäpiitä *värisee haltioissaan*
Nämä olivatkin sitten vähän synkempää kuin aikaisemmat. Mutta minä ainakin tykkäsin. Anna tulla lisää vaan näitä. Aivan mielettömän puhuttelevia! *jää innoissaan odottamaan lisää*
Everything what you do, I do it better.
Narbeleth
Örkki
Viestit: 62
Liittynyt: Ke Syys 27, 2006 9:24 pm
Paikkakunta: Itä-Suomi

Päivitän.

Viesti Kirjoittaja Narbeleth »

Poimin muutamia runoja, joita itse pidän hyvinä:

Varasydämiä

Mitä yhdestä
särkyneestä
lampusta

aina voi ostaa uuden

mitä yhdestä
kokonaan
särkyneestä sydämestä,

se oli rikki
jo muutenkin

"myydäänkö
täällä varasydämiä?"
*
Silloin ku minulla ja poikaystävälläni oli ns. pattitilanne, ettei tiedetty jatkaako vai eikö jatkaa. Kuitenkin yhdessä ollaan nykyäänkin. :)
*
Runo, joka ei tarvitse nimeä

Minä vapisen siinä
kaiken edessä
kylmät väreet selkäpiissä
muistojen keskellä
vankina

tunnen yhä käsivarret,
jotka tarttui
vaikka sanoin päästä
tunnen yhä sen saastaisen olon
ja kuinka juoksin pois

minä en kykene kuin hyssyttämään
itseäni: ”ei hätää, ei mitään hätää enää”

keinun edestakaisin
kehon käydessä läpi
pelkotilaa

kaikki on ohi, se on ohi.

ei se tapahdu enää

mutta sattuu se vieläkin.

ei menneisyydeltä voi ketään suojella.
*
menneisyyttä. Pelkoa, helvettiä.
*

Hyvää huomenta rakas

Aukaise vielä kerran ovi

ja sano hyvää huomenta

ei meidän tarvitse elää

kuin sadussa.
*
Itse pidän tästä. Lyhyt ja ytimekäs. :)
*
Kolme morsianta

Kuollut morsian
valkoisessa puvussaan
kukkia hiuksissaan

pienessä lasiarkussaan

”sinulla ei ole enää onnea”

kuolleiden puiden alla,
kalpeat varpaat koskettaen
multaa jokaisella askeleella
mustat hiukset liehuen

mustassa puvussaan
kalpeat posket hehkuen
silminä pelkkä tyhjyys

”sinulla ei ole enää toivoa”

punainen pisara kämmenpohjassa
ruusunpiikin pistona
kalpeassa auringonvalossa
tajuat sen

”sinulla ei ole enää edes
rakkautta”
*
Tällä runolla on suuret tunteet. Ja monta erilaista väriä; valkoinen, musta ja punainen.
*
Enkelin siivillä kyyneleitä

Missä olivat minun enkelini?

"Sinun tuska on minun tuskaani,
kyyneleesi kyyneleitäni"

Mutta yksikään kyynel ei poista arpia,
ei kudo niitä umpeen,
kun iholla on likainen muisto painajaisesta,
joka ei koskaan hellitä

Jos pienillä lapsilla on enkeleitä
turvanaan
missä olivat minun enkelini,
minne ne jäivät,
häpeissään nurkkaan
kun lapsen mieli turmeltiin
Sulkiko Jumalakin häpeissään
silmänsä?

"Älä itke, nämä ovat minun arpiani,
ja joudun kantamaan ne yksin
repaleisilla siivilläni"

Sinun kyyneleesi ja tuskasi,
minun puolesta,
ovat niin kauniita.

Älä koskaan luovuta,
minä kannan
sinunkin heikkouttasi.
*
Rakas oli niin hyvä ja lohdutti, silitti tukkaa ja koetti saada minut unohtamaan asioita, jotka tulevat vaivaamaan minua ikuisesti jollakin tasolla.
*
Kutitettavia risukasoja


Katsokaa kuinka
aurinko paistaa
ja lämmittää

Se ehtii alimpien
oksienkin luokse,
kutittaa jokaista
risukasaa

Kuka tänään tahtoisi
olla surullinen
tai onneton?
*
Kesä. :)
*
Naurua

En minä osaa leipoa
en kokata

en minä osaa tanssia
en minä osaa kieliä
en minä osaa matematiikkaakaan.

mutta nauraa minä osaan

nauraa ja rakastaa
sydämeni pohjasta.
*
No semmostavain, nauraa minä osaan. :)
*
Alastomana vaatteissa

”Minä en tahdo lähteä”

sinä tiesit sen erittäin hyvin.

tiesit mitä tunnen, koska tunsit samaa

”ei ole mitään hätää, minä olen tässä”
ja pyyhit kyyneleet pois poskiltani.

nukahdin sinun syliisi enkä olisi tahtonut
herätä koskaan.


kaipa minä siinä kyyneleet poskilla
olin alastomampi kuin koskaan,
(vaikka minulla vaatteet olivatkin)
koska näytin sinulle sieluni.

sen kaiken, joka kuuluu vain sinulle.
*
Pisara tuhansien


Yksi pisara lisää tuhansien

meri vaatii lisää

eikä tuuli tai aurinko

kuivaa näitä pisaroita pois.
*
Empatiaa

Ja minä kuulin kuinka
tuuli huusi itkuaan

enkä minä voinut olla yhtymättä sen suruun
omilla kyyneleilläni.

*
Herään keskellä yötä ja nämä sanat pomppaavat mieleeni.
*

Tässä nyt oli, kommentti on aina tervetullut. :)
[/i]
"Missä on ratsu ja ratsumies? Missä on torvi toitottava? Ne haipuivat niinkuin vuorilta sade ja niityiltä tuulen humu.
Päivät painuvat länteen taakse kukkuloiden, varjoihin.
Miten tässä näin kävi?"
Narbeleth
Örkki
Viestit: 62
Liittynyt: Ke Syys 27, 2006 9:24 pm
Paikkakunta: Itä-Suomi

Re: Narbelethin runon rystailut.

Viesti Kirjoittaja Narbeleth »

Uusimmasta vanhimpaan. Palaute tervetullutta.:)

Päämäärä?
Kivusta ei kuole
rakkaudesta ei säry

sydän täyttä
rikkomatonta lasia

elä itke
pikkuinen
tulee vielä päivä,
jolloin
olet aikuinen

kylmä ja kova,
kyyninen aikuinen

tavoittelee vain
omaa hyväänsä

siihenkö pitäisi pyrkiä?>
kirjoiettu13.09.2009

Hyvä vitsi huonolla sisällöllä
Sinä

luulit väärin

kun kuvittelit
voivasi leikitellä minulla
tehdä mitä tahdot

ja aina olisin valmis

ehhei

kuka onkaan nyt vitsi?
katso
kuka nauraa nyt?>

Sinä olet se vitsi. :)
kirjoitettu 05.09.2009




Kiitoksia!
Jos haluat satuttaa

- onnistut siinä kyllä

jos haluat minulle
pahan mielen

- onnistut siinäkin

jos haluat kiertää
veistä syvemmälle

- teet senkin.

Kiitos.

Kiitos kaikesta tästä.>
kirjoitettu 06.09.2009

Ystävä kullanarvoisin
Sinä saat minut
hymyilemään

luottamaan siihen
ettet katoa

ja heltymään
tuntemaan
taas jotakin

ystävistä parhain,
"sisarista" kallein

se kaikkein tärkeimpiä

se, jolle voin sanoa
että oot rakas

ystävistä kullanarvoisin
se, jota pidän aina kädestä
kun pelottaa

harmi, että tiet eroaa
mutta ei se mitään kadota,
vähäksi ajaksi vain

kohta taas hymysuin
halamaan tulen,
sinä
ystävistä parhain,
kullanarvoisin

sanoisin paremmin
jos osaisin

mutta sinä oot mulle
rakas

nyt ja aina

kävipä miten kävi.>

Kullanarvoisille ystäville, Jemina ja Jarno <3
kirjoitettu24.08.2009

Parantunut
Pikkuhiljaa

sitä opettelee
taas tuntemaan

antaa kivun tulla esiin
kaislikostaan

kurkistaa söpösti
nurkan takaa

muistot kietoutuu
hiuksien ympärille,
hyväilee

kuiskailee menetetystä

mutta ei kyyneleitä
eijjei
miksi niitä?

haikeutta,
surua,
pientä kipua sydämessä

mutta kyllä minä myönnän
minä ikävöin,
tottakai

Tiedän kuitenkin,
että kipuun kuole en
suru ja haikeus katoaa
ajallaan

minä paratunut oon
omista pistohaavoistaan

ja että olen vahvempi
kuin ennen
en murene enää käsiin

minä selviän

yksinäisyys ei
tapa minua enää
ei enää

minä selviän
parantunut.>

Tämä tarina on käyty loppuunsa, on aika parantua. Ilman lääkkeitä. Ajallaan.
kirjoitettu 17.08.2009

Pirun hymyjä
Hahah

minä nauran

hymyilen
piruillaakseni

kostonhimoa tuntien
vahingonilosta virnistän

tunne se kipu,
tunne se!

Nyt on sinun vuorosi
maistaa lääkettäni

kun menetät lopullisesti
jotakin,
joka merkitsi sinulle
paljon

ja mielessäni
kiellän itseäni
katkeroitumasta

sitten kun minä yksin oon
ryntäävät haaskalinnut
paikalle,
muka tukemaan
no senhän tietää
minkä perässä ne juoksee
ei kiitos, ei...

mutta kulta
haista toki vittu
ihan tosissaan
kaksikin kertaa

täytyy paljon tehdä
ennen kuin silmäsi aukenevat
jos sittenkään?

mutta tämä tyttö
vain hymyilee
hymyilee
helpottuneesti
ja puhtaasti hyvästä olosta

kun elämä onkin helpompaa
iha hiton paljon helpompaa
näin
yksinään.>
Minä en myönnä tuntevani vihaa ja kiellän itseäni katkeroitumasta. Mutta tunteet on tunteita ja minä olen skorpioni, joka on kostonhimoinen. Ja vihakin kuuluu asioista yli pääsemiseen.
kirjoitettu 16.08.2009

(rakkausrunot.fi)
"Missä on ratsu ja ratsumies? Missä on torvi toitottava? Ne haipuivat niinkuin vuorilta sade ja niityiltä tuulen humu.
Päivät painuvat länteen taakse kukkuloiden, varjoihin.
Miten tässä näin kävi?"
Avatar
Celeb
Velho
Viestit: 823
Liittynyt: To Kesä 05, 2008 12:41 pm
Paikkakunta: Rivendell
Viesti:

Re: Narbelethin runon rystailut.

Viesti Kirjoittaja Celeb »

Sinääää! Täytyypäs etsiä teikäläinen rakausrunoista, sen verran hyvin kirjoitat. : )

Tuommoisia pikkuisia sanapareja ja ryhmiä. <3 Sinällään ihan suloisiakin, mutta aiheen takia lukittu synkempiin merkityksiin. Joo, ja pointti oli? Niin no eipä minulla muuta ollut, kuin että mikä se nic siellä RR:ssä on? Tod. näk. saisin kyllä etsittyä sinut ilman niciäkin, mutta helpompaa näin.

Öäää, kiitos & kumarrus. (Tuli taas harvinaisen outo viesti, mutta syytän raskasta koulutyötä.)
Kurkkaa ficcilistaustani tai runonurkkaustani.

Vuoden tulokas 2009, Kälätäti 2010 ja Ilopilleri 2014!
Kiitos, ihanaa! <3


Coolin Eksentrinen ja Lievästi Epäröimätön Bandiitti.

NUORI JA VIRIILI 2K17
Vastaa Viestiin