Käskynhaltijan poika (G, Aragorn, Boromir) jatkui 28.5.

Draamaa, angstia ja vakavia aiheita.

Valvojat: Likimeya, Andune

Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Käskynhaltijan poika (G, Aragorn, Boromir) jatkui 28.5.

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Author: Nerwen
Rating: G
Pairing: ei ole
Genre: draama
Warnings: -
Disclaimer: Kaikki hahmot ja miljöö kuuluvat J.R.R. Tolkienille. En tee kirjoituksellani rahaa.
Summary: Elrondin Neuvonpidossa Aragorn kuulee tutun nimen. Käskynhaltijan ylpeä poika ei luota muihin eikä varsinkaan Aragornin sanoihin – aivan kuin Denethor kerran. Viisaiden neuvoista huolimatta käskynhaltijan poika haluaisi käyttää Sormusta.
Feedback: Kyllä, kiitos, jos joku lukee, olisi mukava kuulla mitä mieltä hän tästä oli.
A/N: Olen näköjään edelleen tarpeeksi kuumehoureissa uskaltaakseni lähettää tämän pätkän, jonka raapustin pari viikkoa sitten tajutessani tarkoitukseen sopivan aukkopaikan TSH:ssa. En teidä, pidänkö tästä vai en, välillä tuntuu että se on ihan kauhea ja toisinaan taas ajattelen, että ihan tarpeeksi hyvä ollakseen mikä on... Olen jonkin verran tätä muoksinut, uudestaan ja uudestaan, ja nyt tuntuu etten osaa tehdä enempää. En ollut varma, haluanko tätä täällä julkaista, mutta näin näköjään kävi ja tässä ollaan. :roll: Menköön nyt sitten, pidempien mahdollisten ficcien jumittaessa enemmän kuin liikaa.


Käskynhaltijan poika

I
Rivendell, 3018, Elrondin Neuvonpito

Neuvonpito oli määrä pitää valoisalla kuistilla, missä oli tilaa keskustella ja puida tapahtumia, jotka olivat johtaneet tähän, käydä läpi tilannetta. Aragorn oli valinnut rauhallisen paikan nurkasta, kuin tarkkailijana, niin kuin hänen tapansa oli ollut jo kauan. Neuvonpitoon oli saapunut jonkin verran väkeä, monet hän tunsi, joitakin ei. Vieraita oli vähemmän kuin entuudestaan tuttuja, mutta ihmeen paljon oli Rivendelliin saapunut väkeä muualta, ja vain, ikään kuin sattumalta, Neuvonpidon aikaan. Viimeinen Koto oli pitkän taipaleen päässä kaikkialta, ja tie sinne oli salattu. Yllättävän moni oli löytänyt tuon tien tämän hetken lähestyessä.

Gandalf ja Frodo saapuivat paikalle viimeisinä, kellon soitettua Neuvonpidon alkamisen merkiksi, ja Elrond esitteli Frodolle osanottajat, joita tämä ei tuntenut. Viimeisenä Elrond mainitsi nimen, joka sai Aragornin siirtämään katseensa tarkemmin Neuvonpidon ainoaan ihmiseen hänen lisäkseen; mieheen, johon hän oli kiinnittänyt vähän huomiota lähinnä vain sen takia, ettei Rivendellissä tavallisesti näkynyt ihmisiä.
Mies oli tullut pitkän matkan takaa, ja hänen kalliit vaatteensa olivat ryvettyneet ja kärsineet. Vasta nyt Aragorn huomasi hänellä olevan suuren torven ja kasvonpiirteissä jotakin tuttua. Ylpeät silmät isältä, nenän muoto äidiltä. Boromir. Vaikka Elrond ei sanonut miehen arvonimeä, Aragorn tiesi sen jo pelkän torven ja nimen perusteella. Tässä oli Gondorin käskynhaltija Denethorin vanhin lapsi ja perijä. Mies oli tainnut täyttää neljäkymmentä alkuvuodesta, mikäli Aragornin muisti ei pettänyt.

Hän oli tavannut Boromirin aiemminkin.

Pieni, valpas lapsi, joka oli kovin innostunut Valkean Tornin sotilaista, isänsä silmäterä ja uskon kohde oli tarrannut äitinsä helmaan ja tuijottanut häneen innokkain, suurin silmin. Hän oli ollut sotilas, Gondorin päälliköitä, Ecthelionin nimittämä ja arvostama. Thorongil, Tähden Kotka, salaperäinen, harmaaviittainen mies, joka oli saapunut Gondoriin Rohanista, Thengelin palveluksesta. Hän oli saavuttanut Ecthelionin, silloisen käskynhaltijan, luottamuksen ja tämän pojan Denethorin vihan. Silloisen käskynhaltijan poika oli kokenut muukalaisen kilpailijakseen. Denethorin esikoinen Boromir oli ollut kahden vanha, kun Thorongil oli jättänyt Gondorin taakseen voiton hetkellä ja suunnannut itään, kohti Varjovuoria.

Denethor oli varmasti ylpeä pojastaan, ja siitä, miksi tämä oli kasvanut. Boromir oli sotilas, sen näki päältä, ja kun hän puhui, sen kuuli hänen sanoistaan. Ylpeä, Gondorille omistautunut mies, joka tiesi jonain päivänä istuvansa käskynhaltijain istuimella, nimellisesti kuningasta odottamassa, oikeasti Gondorin kiistattomana johtajana – sellainen oli pienestä pojasta kasvanut. Isän rakkaus oli tehnyt pojasta juuri sellaisen kuin isä oli toivonut. Hän oli ollut yksi vain neljästä taistelusta hengissä selvinneestä, puolustanut Osgiliathin siltaa viimeiseen asti. Denethor oli siis todellakin saanut sen, mitä oli halunnut: voimakkaan johtajan, sotilaan, intohimoisesti Gondoria puolustavan pojan. Nyt Boromir etsi vastausta arvoitukseen, jota hänen isänsäkään ei kaikesta viisaudestaan huolimatta pystynyt ratkomaan.

Aragorn nousi seisomaan ja heitti Narsilin kappaleet näkyville pöydälle Elrondin eteen. ”Tässä on Murtunut Miekka!”
Boromirin katse kertoi kaiken olennaisen. Enää ei näkynyt hänen silmissään pienen pojan estotonta ihailua, vaan kummastusta ja epäuskoa, ja hänen sanansa olivat terävät. Mitä tekemistä oli Aragornilla Gondorin kanssa, kysyi hänen äänensä, mutta kasvot lisäsivät: miten kukaan tuon näköinen saattoi jotenkin liittyä Gondoriin, uljaaseen ja kauniiseen, númenorilaisten viimeiseen maahan? Sotilaita ihailevasta pojasta oli kasvanut mies, sotilas itsekin, varma ja asemansa tunteva. Aragorn vastasi Boromirin katseeseen Elrondin kertoessa, kuka hän oli. Ei Thorongil, jonka tuo mies joskus oli nähnyt, tuskin edes samaksi tunnistettava; hän oli Aragorn Arathornin poika, Isildurin perillinen. Boromirin kasvot olivat nyt hämmentyneet, epäuskoiset.

Ja kun Boromir näki Sormuksen Frodon kädessä, oli hänen ajatuksissaan ensiksi hänen oma kaupunkinsa. Minas Tirithin tuomio. Ei, ei suinkaan. Aragorn korjasi miehen sanat. Ei Minas Tirithin tuomio, vaan tuomio yksinään. Halusiko Boromir Elendilin suvun palaavan Gondoriin?
”Minua ei lähetetty pyytämään palveluksia, vaan etsimään arvoituksen ratkaisua.” Boromirin sanat olivat ylpeät kuten hänen ilmeensäkin. Mies ei uskonut Aragornia, ei uskonut näkevänsä edessään tarujen miekan. Epäilys näkyi hänen silmistään. Aragorn piilotti hymyn sisälleen. Toisaalta tämä oli aivan arvattavissa. Elendilin perillisten piti olla kadonneita vuosien virtaan ja menneisyyden varjoihin. Boromirista tulisi Gondorin seuraava hallitsija.

Bilbo oli kärsimätön ja näytti loukkaantuneen henkilökohtaisesti Boromirin epäilyksestä Aragornia kohtaan. Hobitti nousi ylös ja lausui runon, jonka oli itse tehnyt. Aragorn hymyili vanhalle hobitille elettä arvostaen, ennen kuin katsoi taas Boromiriin rauhallisena, jättäen tämän ylpeyden omaan arvoonsa.
”Minä annan osaltani anteeksi epäilyksenne. Minä en paljonkaan muistuta Elendilin ja Isildurin muotokuvia, majesteettisia veistoksia Denethorin saleissa.” Hän oli nähnyt nuo kuvat ja tiesi, ettei ollut niiden kaltainen – jos joskus oli ollut, pitkät vuodet olivat sen vieneet mukanaan. Hän ei ollut enää nuori, hän ei ollut enää Boromirin ikäinen. Hän kertoi miehelle siitä, mitä tekivät dúnedain pohjoisessa, ja kertoi palaavansa Minas Tirithiin. Toisin sanoin kylläkin - ”Minä tulen Minas Tirithiin.” Hän ei sanonut palaavansa, ehei. Sillä vain pari Neuvonpitoon osallistuneista tiesi, että hän oli kerran palvellut Gondorissa. Vain pari heistä tiesi, että hän oli ollut osa Valkoisen Kaupungin elämää Boromirin ollessa pikkulapsi.

Boromir ei tiennyt, kuka hän oli – tai oikeammin, kuka hän oli joskus ollut.

Kun kaikkia oli kuultu ja Gandalf lopettanut tarinansa, kuului Boromirin sanoissa edelleen epäilys. Ei vain Aragornia, vaan koko Neuvonpidon mielipidettä kohtaan; hän halusi käyttää Sormusta, sanoi Elrond siitä mitä hyvänsä. Aika näyttäisi, oliko se viisautta vai typeryyttä. Eniten Boromir kuitenkin tuntui sanoineen hyökkäävän Aragornia vastaan.

Käskynhaltijan poika oli totisesti isäänsä tullut.


A/N: Kaikki repliikit suoraan Sormuksen ritarien luvusta Elrondin Neuvonpito.
Viimeksi muokannut Nerwen, Pe Touko 28, 2010 6:06 pm. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Avatar
Ilona
Last In Line
Viestit: 1239
Liittynyt: La Maalis 20, 2004 2:09 pm
Paikkakunta: Maribor, Slovenia

Re: Käskynhaltijan poika (G, Aragorn, Boromir)

Viesti Kirjoittaja Ilona »

Tämä oli todella mielenkiintoinen pätkä, ja kannatti ehdottomasti julkaista. Tulee sellainen fiilis, että tässä valotetaa jotain suurempaa kokonaisuutta, kun tuodaan tuo hiukan harvemmin käsitelty aihe - Aragornin tausta ja historia Gondorissa - esiin paljon enemmän käytetyn ficciaheen - Tarun tapahtumien - yhteydessä. (Ja toivottavasti tuosta lauseesta saa jotain selvää, minulle aina valitetaan liian pitkistä ja monimutkaisista lauseista.)

Aragornin ajatuksista ja tarinan kerronnasta tulee juuri sellainen maailmaa nähnyt vaikutelma. En nyt osaa tarkaan sanoa, mistä nimenomaan se tulee, mutta sopii tähän ja Aranornin hahmoon kuin nenä päähän. Se tosiaan on ehtinyt nähdä kaikenlaista, noin niinkuin ihmiseksi, vaikka onkin hiukan pitkäikäisempi sellainen. Tuo "Boromir lapsena - Boromir aikuisena" vertailu toimi myös, ja nuo ajatukset, miten Denethor sai juuri sellaisen pojan kuin oli aina halunnut. Siihen tuo ehkä myös hiukan (tahatonta tai tahallista) ironiaa se, kun koko ajan on mielessä, minne se Boromirin tie lopulta vie.

Ja niin. Oli kiva nähdä Boromir Arskan vinkkelistä, myös. (Paljon enemmän näkee Boromirin ja Faramirin veljessuhdetta kuvaavia ficcejä - jotka nekin ovat kyllä ihania! - joten tämä oli ainakin minulle suhteellisen uusi juttu.) Sitten voisinkin ottaa itseäni niskasta kiinni, ja mennä vihdoin lukemaan ne sinun Thorongil-ficit, on ollut suunnitelmissa jo varmaan vuosia. >_>
Behold, my friends, for I am justice. And when at last we meet, you will not like it.

Ilonan kirjoitukset.
Vuoden Loftisficcihahmo 2005, Entti 2010 & Gandalf 2014
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Re: Käskynhaltijan poika (G, Aragorn, Boromir)

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Olen samaa mieltä Ilonan kanssa, tämä ficci kannatti ehdottomasti julkaista, koska tämä "Boromir Aragornin näkökulmasta" on kiinnostava aihe eikä siitä todellakaan ole paljon kirjoitettu. Minä aina välillä unohdan, että Aragornhan oli jo tavannut Boromirin Minas Tirithissä, tai ainakaan en ole koskaan tullut ajatelleeksi, mitä Aragornin mielessä mahtoi liikkua silloin, kun hän ensi kertaa näki mieheksi kasvaneen Boromirin Rivendellissä. (Meinasin jo sanoa, että ihmeen helposti hän tunnisti Boromirin, mutta sitten huomasin, että Elrondhan kertoi sen nimen sille, no joo...)

Tuossa alussa oli yksi lause, josta en ollut ihan varma, mitä tarkoitit: "(...) mieheen, johon hän oli kiinnittänyt vähän huomiota lähinnä vain sen takia, ettei Rivendellissä tavallisesti näkynyt ihmisiä." Siis ajattelin vain, että eivätkö poikkeustapaukset yleensä vedä ihmisten huomion puoleensa? Siinä mielessä Aragornin olisi luullut pohtineen tuon muukalaisen alkuperää aika paljonkin, sen sijaan että olisi jättänyt hänet lähes huomiotta. Ihmiset voivat tietysti joskus olla sokeita asioille, joita eivät odota näkevänsä, mutta jotain lisäselvitystä olisin kuitenkin kaivannut tuohon kohtaan. (Ihan pikkujuttu tietysti, kunhan nyt taas nillitän.)

Pidin hyvin paljon tuosta miten Aragorn vertaili lapsi-Boromiria aikuis-Boromiriin. Se on aina jotenkin liikuttavaa, kun viattomista lapsosista tulee tuollaisia jyhkeitä kovanaamoja. Erityisesti pidin siitä, kun Aragorn totesi, ettei tämä aikuis-Boromir enää katsonutkaan häntä ihailevin silmin. Hienoa oli myös se, miten Aragorn reflektoi omaa muutostaan vuosien varrella. Oliko se nyt oikeasti niin elämän pieksemä, ettei sitä enää olisi voinut samaksi tunnistaa? ;) Ilmeisesti se sitten oli (siihen suuntaanhan kirjassakin häntä kuvailtiin). Kenties hän sitten kuninkaaksi tultuaan veti kuitenkin vertoja niille Isildurin ja Elendilin patsaille. :) (Tuo patsasjuttu on muuten yksi lempirepliikkejäni kirjassa, kiva että se oli mukana.)

Ficin alussa mietin jo hetken, että alkaakohan Aragorn muistella Finduilasia ja pohtia, voisiko Boromir sittenkin olla hänen poikansa, ja olen oikeastaan tyytyväinen, ettei tässä lähdetty sille linjalle, vaan pitäydyttiin canonissa. Joskus on vaan mukavampi ajatella, ettei Aragornilla ollut sellaisia hairahduksia menneisyydessään.

Kiitokset tästä ficistä, oli mukava saada uutta luettavaa. Lisää vaan kehiin. :)
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Re: Käskynhaltijan poika (G, Aragorn, Boromir)

Viesti Kirjoittaja Andune »

Minusta ehdottomasti julkaisemisenarvoinen pätkä, nämä täydentävät näkökulma-tunnelma-pätkät-miten-ne-nyt-määrittelisi ovat aina hauskaa luettavaa sen puolesta, että no, ne täydentävät ja usein yllättyy myös siitä, mitä aukkoa ne on kirjoitettu täydentämään. Tämäkin on sellainen mikä ei varmasti olisi kuuna päivänä tullut mieleeni.

Mutta mutta. Minua vähän kutkutti Aragornin puolesta. Kuvittelen ehkä omiani mutta Aragornissa oli eräänlaista huvittuneisuutta "minäpä tiedän sinusta enemmän kuin uskotkaan, mutta sinä et tiedä minusta mitään tai edes muista". Hassua sinänsä, vaikka tiedän että Aragorn on rutkasti Boromiria vanhempi, usein tulee jotenkin ajatelleeksi että samanikäisiähän nuo. Lähinnä Boromirin puhuessa halveksuvaan sävyyn Aragornille minä ainakin pääasiassa mietin "etkö tiedä kenelle olet puhumassa" ajatellen vain arvoasemaa, en ikää.

Minusta tapa, jolla Aragorn vertaili lapsi-Boromiria aikuis-Boromiriin oli jollain tapaa jännä. Se oli puoliksi sellainen isällinen "onpa poika kasvanut" mutta ei ihan. "Läheisen" ihmisen arvio, josta silti huomasi että tässä ei nyt katsella ihan sukulaispoikaa. Mitenkähän tuon
selittäisi...no, toivottavasti ymmärrät tästä sekavasta selityksestä, mitä tässä nyt haen takaa.

Mitähän vielä olisi mielessä. No, minulla käy aina vähän surku Aragornia kun tämä "murehtii" sitä miten vuodet ovat kohdelleet häntä hieman kaltoin. Lieneekö elokuvien vaiko vain fanityttönä olemisen syytä, mutta en minä ainakaan voi kuvitella Aragornia minään ryppyisenä käppänänä. Hitto vie, vaikka kuinka olisi vähän tullut rosoisia piirteitä niin kyllä minä uskon että mies useammankin pään kääntää :D

No niin, loppu lähenee. Minä osin pidin siitä, että Aragorn vertasi Boromiria vain Denethoriin eikä Finduilasiin pientä mainintaa lukuunottamatta. Kuten Mithrellas totesi, oli myös minun mielestäni hyvä, ettei tässä lähdetty pohtimaan muistuttaako Boromir sittenkin enemmän Aragornia kuin Denethoria.

Kiitos tästä! Toivonmukaan saat lisää inspiraatiota aukkopaikoista ja julkaiset lisää Loftikseen, minä kun olen ollut siihen jo jonkin aikaa täysin kykenemätön.
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Re: Käskynhaltijan poika (G, Aragorn, Boromir)

Viesti Kirjoittaja Leida »

Ehdottomasti julkaisun arvoinen ficci. :) Todella mielenkiintoinen ja kiehtovan aukkopaikan täydentävä teksti. Tykkäsin kovasti, olisin vain hirveän mielelläni lukenut pidemmältäkin. Aragorn sinun kirjoittamanasi on aina ihana ja tässä ficissä vielä jotenkin erityisen ihana. Vaikutelmaa lisää tietysti se, ettei siitä ole saanut pitkään aikaan lukea mitään, joten oli erikoisen ihanaa lukea tämä. Ja Boromir Aragornin näkökulmasta oli oikein hieno oivallus. :)

Olen niin samaa mieltä Andunen kanssa tuosta, että nämä täydentävät palaset ovat hauskoja paljon sen takia, että yllättyy siitä, mitä kohtaa kirjoittaja on päättänyt täydentää. Usein niitä kohtia ei ole itse tullut ajatelleeksi siitä näkökulmasta, jota kirjoittaja on käyttänyt. Sinänsähän melkein mistä tahansa Tarun kohdasta saisi ficin aikaan, kun pureutuisi sopivaan hahmoon, mutta niitä ei aina niin helposti tule ajatelleeksi. Ja se on hienoa, miten varsinainen kohta kirjassa taas avautuu vähän eri tavalla kun sitä lukee (tuli sellainen olo, että pitäisi lukea tämä kohtaus Tarusta pitkästä aikaa :)). Olen aina tykännyt kovasti tuosta neuvonpitokohdasta, joten ihanaa, kun olit pureutua siihen Aragornin ajatuksien kautta.

Aragorn oli sinun taattua laatuasi ja myös Boromir oli todella hienosti kuvattu. Tykkäsin siitä, miten häntä kuvailit ja siitä, miten Aragorn tarkasteli häntä. Boromir oli sotilas, sen näki päältä, ja kun hän puhui, sen kuuli hänen sanoistaan. Tämä oli yksi lempilauseistani, hieno kuvaus Boromirin sotilaspuolesta.

Oli tosi kiva saada taas luettavaa. Kiitos tästä. :)
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Re: Käskynhaltijan poika (G, Aragorn, Boromir)

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Voi... :D

Ilona, kiitos. No hyvä, jos tämä oli mielenkiintoinen. Tuo, mitä sanoit kokonaisuuden valottamisesta, on kyllä minusta ihan paikkansa pitävää kaikkien tämäntyyppisten ficcien kohdalla. Oli se lause minusta ihan selkeä :wink:

Maailmaa nähnyt oli juuri se, mitä yritin tavoittaakin, ja ilman, että se saisi Aragornin kuulostamaan ylimieliseltä. Koska sitähän Aragorn on, paljon nähnyt. Ja kivaa, jos tuo vertailu eri-ikäisten Boromirien suhteen toimi. Se, että Denethor oli saanut sellaisen pojan kuin halusi, toivoin linkittyvän myös siihen, miten kintynyt hän oli poikaansa. Ja totta, on se surullista mihin Boromir sitten päätyi.

Ihanaa, jos tykkäsit näkökulmasta. Ja aiot lukea ne..? :oops: Valitan etukäteen ensimmäisen tapauksen kamalasta toteutuksesta varsinkin alussa, mutta onhan siitä nyt jo... kohta neljä vuotta (hui kamala, niin kauan.).

Mithrellas, kiitoksia. Eipä tämä kovin kulutettu aihe taida olla... Ja en tosiaankaan enää muista, mistä tämä pälkähti päähäni, että Aragornin täytyi varmasti reagoida Boromiriin Nauvonpidossa jotenkin, vaikka siitä on vähän aikaa. Mutta totta kai reaktio täytyi olla, ja siksi se piti kirjoittaa, vaikka en tuntenutkaan oloani kovinkaan kyvykkääksi kirjoittamaan silloin - kaikki on takellellut vähän.

Tuo lause. Se oli murheenkryyni, jota muutin pariin otteeseen, koska en saanut siihen sitä ajatusta, mitä hain takaa. Lopulta annoin olla ja jätin sen noin - olisi pitänyt arvata että huomaat sen :wink: No siis - totta kai "harvinaisuudet" kiinnittävät enemmän huomiota, ja halusin Aragornin huomanneen Boromirin, mutta jos hän olisi tarkastellut tätä enemmän, olisi hän huomannut torven ja varmaankin pystynyt sen kautta toteamaan Boromirin henkilöllisyyden. Ja tuon tajuamisen piti tapahtua vasta, kun Elrond sanoi Boromirin nimen jne. Eli se oli tosiaan ongelmakohta, jota en saanut siihen muotoon kuin olisin halunnut. Nyt tuo lause yrittää sanoa, että Aragorn oli kiinnittänyt Boromiriin vähän huomiota, mutta ei sen enempää - oli vain ihmetellyt vähän sitä, että kappas, ihminen täällä.

Kivaa, jos pidit tuosta vertailusta ja että se toimi. Niin, aikuisen Boromirin asenne häneen oli pikkuisen erilainen... Ja tuosta Aragornin tunnistamisesta... Minä olen kai vähän vinksahtanut, niin, että näen Thorongilin aikaisen Aragornin lähestulkoon eri ihmisenä kuin TSH:n Aragornin, myös ulkonäöltään, ja onhan siinä kulunut 38 vuotta siitä, kun hän lähti Gondorista, että kaipa siinä jonkin verran muuttuu väkisinkin. Ja kuitenkin, Rivendellissä Aragorn edelleen oli samoojana, eikä halunnut näyttää kuka oikeasti oli. Kaipa hän sitten kuninkaana näytti taas erilaiselta (ja jos miettii, niin olihan hän siinä aika pitkään saanut ryvettyä ennen kuninkaaksi tuloaan, että. :lol: )

Halusin pitää tämän nimenomaan niin, että vanhat ficcini voi nähdä sen alta, mutta sen voi lukea myös, vaikka ei olisi minun Thorongilistani lukenutkaan. Vaikka edelleen tykkään yhdistellä ficcejäni, rajansa kaikella - jätin siis Finduilasin vain maininnaksi.

Andune, kiitos. Hienoa, jos tämä onnistui täyttämään jonkinlaisen aukon ja miettimään.

Ja joo, ehkä Aragornissa on jotain huvittuneisuutta, koska minä tykkään hirveästi tuosta ristiriidasta Aragornin ja Boromirin välillä tuossa kohtauksessa ja se on saattanut vaikuttaa asioihin. Niin, kyllä pelkästään se ikäkin velvoittaisi Boromiria katsomaan ylöspäin, mutta Aragornin ikä ei hirveästi näy - tai sen käsityksen olen vähän saanut.

Isällinen, hih hih. Mutta joo, olet kai ihan oikeassa, Aragorn on kuitenkin katsellut Boromirin kasvavan ne kaksi vuotta. Luulen tajunneeni, mitä hait takaa.

En minäkään osaa kuvitella Aragornia mitenkään erityisen epämiellyttävän oloiseksi, mutta ennemminkin näen hänet vain muuttuneena. Siten, että ikä on jättänyt merkkinsä, muttei kuitenkaan samalla tavalla kuin muihin. Olen ihan samaa mieltä, kyllä hän varmasti oli silmälle iloksi vielä sodan aikoihinkin (Éowynköhköh).

Ja kuten Mithrellakselle sanoin, jätin Finduilasin tahallani vain maininnaksi. En jaksa kaikkea kirjoittaa uudestaan, mutta voit lukea sieltä. :wink:

Leida, kiitokseni. No, olisi tähän ehkä pituutta lisääkin saanut, mutta en alun perinkään ollut ihan varma, mitä saisin aikaan, ja tällainen siitä sitten tuli. Muttai lmeisesti ihan kannattava raapustus kuitenkin :) Ja tosi hienoa, jos pidät Aragornistani.

Kyllä, minäkin olen samaa mieltä, tällaiset aukkopaikkaficit ovat tosi mielenkiintoisia. Kyllähän TSH:sta niitä aukkoja löytyy, jaksaisi vain etsiä tai löytää sopivat, mistä saisi itse enemmän aikaiseksi. Kivaa, jos tästä tuli sellainen olo, että haluat lukea Neuvonpidon :)

Ja kivaa, jos tykkäsit hahmoista :D Vaikka minusta kylä tuntui, ettei Aragorn ole ihan niin helppo kirjoittaa kuin joskus - mutta ilmeisesti onnistuin tarpeeksi hyvin.


Huu, tulipas taas kirjoitettua kommakommaa... Nämä jäivät kaiken lisäksi eilen kesken, niin että piti jatkaa tänään. :roll:
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Avatar
Celeb
Velho
Viestit: 823
Liittynyt: To Kesä 05, 2008 12:41 pm
Paikkakunta: Rivendell
Viesti:

Re: Käskynhaltijan poika (G, Aragorn, Boromir)

Viesti Kirjoittaja Celeb »

Potkinpas itseni kommentoimaan. (Luin jo koulussa, mutta en ehtinyt kommentoida.)

Näin aluksi, hieno ficci! Tässä tuntuu oikeasti olevan joku pointtikin, mikä tuottaa vaikeuksia omille kirjoituksilleni.

Rakastan noita Thorongil -juttuja. Minusta Tarusta puuttuu oleellisesti vain ja ainoastaan yksityiskohatinen kuvaus Aragornin "välivuosista", joten paikkailen nälkääni ficeillä. Tämä ficci on taas yksi sellainen jonka voisin laittaa alaviitteeksi Taruun. :3 Minusta olet sisäistänyt Aragornin hahmon niin hyvin, että voit kirjoittaa tällaista tekstiä uskottavasti.

Hhm, kritiikkiä? Noh jaa en osaa oikein sanoa paljoa kritisoitavaa. Ehkä hieman häiritsi, että olen itse ajatellut Aragornin huomioivan ja tarkastelevan ympäristöään ja etenkin ihmisiä aktiiviisesti ja hyvinkin tarkasti. Tässä Aragorn ei kuitenkaan näyttänyt kiinnittäneen Boromiriin juuri huomiota.

No mutta tämä tällä erää. Kiitos tästä. C:
Kurkkaa ficcilistaustani tai runonurkkaustani.

Vuoden tulokas 2009, Kälätäti 2010 ja Ilopilleri 2014!
Kiitos, ihanaa! <3


Coolin Eksentrinen ja Lievästi Epäröimätön Bandiitti.

NUORI JA VIRIILI 2K17
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Re: Käskynhaltijan poika (G, Aragorn, Boromir)

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Celeb, kiitos. :) Kivaa, jos tykkäsit.

Minäkin olen onnistunut kiintymään Aragornin Thorongil-puoleen ihan liikaa... Alaviitteeksi Taruun..? :oops: Huijui. Aragorn on itselleni ollut jo koko sen nelisen vuotta ollut kamalan läheinen, mutta hienoa, jos hän on uskottava teksteissäni.

Tiedän, mitä tarkoitat - minäkin näen Aragornin sellaisena, joka ensi kertaa ihmiset nähdessään ottaa huomioon kaiken ja tarkkailee vähän pidempääkin. Tämän ficin kanssa ongelma oli vain se, että hänen piti huomata Boromir kunnolla vasta tuossa kohtaa, Neuvonpidon alkaessa. Joten ajattelin, että olkoon nyt, ehkä hän tällä kertaa ajatteli muita eikä kiinnittänyt Boromiriin niin paljon huomiota kuin hänen ehkä olisi pitänyt. Mutta kuitenkin, ymmärrän pointtisi.

----

Tässä kävi nyt vähän niin kuin hassusti. Tämän ficin piti olla oneshot ja pysyä yksinään, mutta sitten viime viikonloppuna ensimmäisen kerran ikuisuuteen jostain tuli päälle se ihana tila, kun sanat vain vuotavat paperille, ja tämä pätkä ilmestyi esiin. En keksinyt tälle nimeä, mutta se mielestäni kävi saman otsikon alle kuin edellinenkin, joten ajattelin, että voin postata sen tähän. Oneshotista tulikin twoshot....

II
Lothlórien, 3019

Saattue istuskeli heille pystytettyjen telttojen luona Legolasia ja Gimliä lukuun ottamatta – viime aikoina Legolas, joka oli liikkunut ympäri Lórienia yksinään, oli alkanut ottaa Gimlin mukaansa. Hobitit viettivät kaunista, kuulasta päivää vähän matkan päässä. Merri ja Pippin makasivat selällään nurmella, Sam ja Frodo istuivat toveriensa vieressä. Kaikki neljä puhelivat hiljaa keskenään. Aragorn nojasi mallornin runkoon ja hengitti. Täällä hän ensimmäisen kerran pitkään aikaan unohtaa ainaisen huolien taakan, rauhoittua hetkeksi ja vaalia muistoja, jotka Lórien hänen mieleensä toi. Heidän tehtävänsä oli edelleen täyttämättä, ja matka oli kaikkea muuta kuin ohitse, mutta täällä oli helppo hetkeksi jättää tuo kaikki, ja sen Aragorn halusi tehdä. Hän halusi vapauttaa itsensä edes lyhyeksi ajaksi niistä ajatuksista, jotka vaivasivat häntä yötä päivää.

Boromir tuli teltasta hänen luokseen ja istui alas.
”Kyllä tämä paikka on ihmeellinen.”
”Se on”, Aragorn myönsi. ”Välähdys siitä, mitä haltiat ovat. Ja aluksi et halunnut astua Lórienin puiden alle.”
”En vieläkään aivan tiedä, oliko se viisasta.” Boromir laski katseensa. ”Gondorissa…”
”…taruntieto ja totuus tuntuvat katoavan ja sekoittuvan. Minä olen ollut Gondorissa, Boromir”, Aragorn keskeytti hiljaa.
Boromirin hämmästynyt katse tavoitti Aragornin silmät. Niissä silmissä oli paljon samaa kuin Denethorilla, ylpeyttä ja peräänantamattomuutta, mutta ne eivät olleet yhtä kovat. Ne olivat Finduilasin pojan silmät.
”Olet ollut Gondorissa..? Mutta… milloin? En muista nähneeni sinua ennen.”
”Olet liian nuori muistaaksesi minut. Olen vanhempi kuin miltä näytän. Olit vasta juuri täyttänyt kaksi, kun minä jätin Gondorin ja Minas Tirithin.” Aragorn vastasi nuoremman miehen ällistykseen tyynen rauhallisesti. hän hymyili miehen ilmeelle.
”Kuinka..?” Boromir ei saanut sanaa suustaan.
”Toistan, että olen vanhempi kuin mitä saattaisit minua katsomalla olettaa.”
”Mutta sinähän olet Isildurin perillinen.”
”Niin olen, mutta Thorongil ei ollut. Vielä ei ollut minun aikani, mutta halusin silti nähdä maani. Olin Ecthelionin päälliköitä.”
”Thorongil?” Boromir kysyi.
Aragorn nyökkäsi. ”Thorongil, Tähden Kotka, päällikkö jota Ecthelion arvosti enemmän kuin hänen ehkä olisi pitänyt.”
”Valkoinen torni ei ole unohtanut sinua”, Boromir sanoi hiljaa.

”Asiat olivat kyllä toisin silloin. Jos vain Thorongil olisi ollut siinä taistelussa.. noh, se oli pieni tappio, mutta sitäkään ei olisi kärsitty, jos hän olisi yhä täällä.”
”Puhut totta. Hän se vasta oli mies päällikön virkaan!”
”Ja me nuoria ja innokkaita. En kyllä ymmärrä, miksi hänen piti jättää meidät.”
Käskynhaltijan poika, seitsemänvuotias Boromir, livahti nurkan takaa sotilaiden mentyä ohitse. Hän ei ollut voinut muuta kuin jäädä kuuntelemaan. Hän oli vakaasti päättänyt, että jonain päivänä hänestä tulisi yhtä hieno mies kuin nuo sotilaat.

”Äiti, äiti, kuka on Thorongil?” Boromir kysyi päästyään äitinsä kamariin. Hän puhui hiljaa, koska pikkuveli Faramir nukkui.
Äiti hätkähti ja kääntyi katsomaan Boromiria. ”Mistä sinä nyt puhut?”
”Sotilaat puhuivat jostain Thorongilista, joka oli mies päällikön virkaan, Boromir toisti kuulemansa sanat. Hän muisteli, miten sotilaat olivat puhuneet Thorongilista, eikä muistanut koskaan kuulleensa kenenkään puhuvan toisesta ihmisestä sillä tavoin. Boromir halusi, että joskus hänestä puhuttaisiin yhtä ihaillen.
”Sinusta tulee varmasti oikein hyvä päällikkö. Olen varma siitä”, Finduilas sanoi tuijottaen jonnekin poikansa pään ylitse.
”Mutta minä haluan olla niin kuin Thorongil. Parempi kuin hyvä. Sotilaat puhuivat hänestä niin kuin hän olisi paras mies ikinä.” Boromir oli päättäväinen. Hänestä tulisi varmasti parempikin päällikkö kuin Thorongilista, mutta ainakin yhtä hyvä. Hänestäkin sotilaat pitäisivät.
”Boromir, sinun ei pitäisi ajatella tuollaisia. On parempi, jos et enää kuuntele sotilaiden puheita. Joskus he muistavat asiat parempina kuin ne olivat, tiedätkös. Isäsi kuullen et saa tästä puhua. Hän ei pitäisi siitä, että salakuuntelet.”
Boromir katsoi jalkoihinsa ja yritti miellä pettymyksensä. Mutta hän halusi olla sellainen. Äkkiä Faramir heräsi ja alkoi itkeä. Äiti meni hakemaan veljeä kehdosta.
”Boromir, minne sinä hukkasit Sarielin? Äidin täytyy rauhoittaa Faramir, menehän nyt. Etsi Sariel ja pyydä häntä leikkimään.”
”Kyllä”, Boromir sanoi ja lähti etsimään lastenhoitajaansa.
Vaikka äiti oli kieltänyt häntä, käskenyt häntä olemaan kuuntelematta sotilaita, Boromir painoi eräät sanat tiukasti mieleensä.
”Thorongil se vasta oli mies päällikön virkaan.”

Ja siitä päivästä lähtien Boromir päätti, että hänestä tulisi yhtä hyvä päällikkö kuin Thorongil.


Boromir tuntui vajonneen ajatuksiinsa, ja juuri, kun Aragorn oli kysymässä jotakin, hobitit puhkesivat nauruun. Sam näytti kovin vaivaantuneelta, ja Aragorn päätteli ystävysten muistelleen jotakin, kun Pippin taputti Samia olalle ja sanoi: ”Älähän nyt, Sam. Emme me sitä sillä esiin ottaneet.”
Aragorn hymähti ja käänsi katseensa takaisin Boromiriin. ”Mitä tarkoitat? Valkoinen torni ei ole unohtanut?”
”Niin”, Boromir sanoi heräten ajatuksistaan. ”Vanhat sotilaat muistavat yhä Thorongilin. Pitävät häntä parhaana päällikkönä, joka Minas Tirithin miehillä on ollut.”
”Tunnistit siis nimen Thorongil?” Aragorn kysyi sivuuttaen nuoremman miehen viimeiset sanat.
”Olen kuullut sen ennenkin”, Boromir sanoi, ja vaikutti hetken siltä kuin hän olisi halunnut sanoa enemmänkin, mutta hän tyytyi toistamaan: ”Olen kuullut sen ennenkin.”
”Vai niin. Mitä Gondoriin kuuluu? Kuinka vanhempasi voivat?” Aragorn kysyi, kun Boromir ei sanonut sen jälkeen enää mitään.
”Vanhempani? Isäni voi hyvin, vaikka sodan uhka ja epävarmuus rajoillamme ovat huolestuttaneet häntä jo pitkän aikaa. Kuten kerroin, olemme menettäneet jo Osgiliathin itärannan – ja toden totta toivon, että länsiranta on edelleen hallussamme, kun palaan. Isä ei ole tilanteesta mielissään. Siksi minä haluaisin mahdollisimman pian kotiin – veljeni on toki siellä, mutta minuakin tarvitaan.”
Aragorn nyökkäsi. Kuulosti siltä, ettei Denethor ollut lähettänyt poikaansa matkaan mielellään. Boromir tunsi uhan ja halusi auttamaan kotimaataan. Ja niin halusi Aragornkin, mutta hän ei tiennyt, minne hänen tiensä veisi. Ei enää, kun Gandalf oli vajonnut Moriaan. Sitä ennen hän oli päättänyt mennä Minas Tirithiin, mutta nyt kaikki oli toisin. Hänen tiensä ei menisi Minas Tirithiin, ellei Frodo päättäisi sinne lähteä, sillä Aragorn ei jättäisi hobittia yksin tehtävänsä kanssa niin kauan kuin asia oli hänen päätettävissään. Mutta päätös siitä, minne he menisivät, olisi edessä pian – eikä Aragorn todellakaan tiennyt, minne olisi viisainta lähteä. Hän oli melko varma, että Gondorin pitäisi odottaa häntä vielä. Vaikka hän kaipasi nähdä Valkoisen kaupungin, tehtävä oli tärkeämpi.
”Isäsi ja veljesi siis taistelevat Gondorin puolesta. Miten voi äitisi?” Aragorn kysyi saadakseen ajatuksensa toisaalle.
”Niin, sinä et kai tiedä. Äiti kuoli, kun olin vasta kymmenkesäinen, ja veljeni viiden.”
”Ei… Minä en tiennyt”, Aragorn sanoi hiljaa. Tuo uutinen sai hänet pysähtymään. Finduilas oli ollut taipuvainen vakavaan ahdistukseen jo nuorena – se oli kai vaatinut naiselta hengen. Kovin nuorena oli Finduilas lähtenyt. Olikohan nainen koskaan saanut kerrottua masennuksestaan miehelleen? Tosin Boromirin syntymän jälkeen kaikki oli vaikuttanut tasaantuvan, lapsi oli saanut Finduilasin muuttumaan ainakin päältä päin näyttäen tasapainoisemmaksi ja onnellisemmaksi.
”Tämä näyttää järkyttäneen sinut”, Boromir huomio.
”Minä tunsin sekä äitisi että isäsi silloin”, Aragorn vastasi.

Joskus äiti oli kovin etäinen ja tuijotti kohti itää ja varjoa. Boromir ja Faramir yrittivät kaikin keinoin piristää äitiä niinä hetkinä, ja joskus pyysivät isäänsä mukaan myös. Hetken äiti oli rauhallinen ja hymyili taas. Mutta sitten tuli uusi musta hetki, ja äiti sairastui, puhui pahasta varjosta, joka nousisi idästä. Pelosta hän puhui myös, ja merestä. Boromir pelkäsi niitä hetkiä, vaikka hän olikin jo iso poika eikä halunnut tunnustaa kenellekään pelkäävänsä yhtään mitään. Faramir sen sijaan oli aivan kauhuissaan ja haki turvaa hänen luotaan. Isäkin oli usein synkkä ja hiljainen.

Syksyllä äiti kuoli. Illalla, kun Boromir ja Faramir olivat jo menneet nukkumaan, isä tuli hakemaan heitä äidin luokse. Aika oli tullut. Kaikki itkivät, jopa isä, pidellessään äitiä kädestä. Faramir hautasi kätensä äidin mustiin hiuksiin, jotka levisivät tyynyille, ja Boromir seisoi sängyn vieressä ja katseli äitiä. Viimeiseksi isä käski pojat pois, nukkumaan. Boromir halasi äitiä ja koetti olla urhea, Faramir ei olisi tahtonut lähteä. Sen yön Faramir nukkui Boromirin vieressä eikä Boromir pahastunut siitä. Eivätkä he paljon nukkuneet. Lopulta tuli aamu, ja äiti oli mennyt.

Sen jälkeen isästä tuli kovin synkkä ja hymytön, kolkko, eikä hän enää jaksanut viettää niin paljon aikaa lastensa kanssa. Hän tiuski Faramirille, ja Boromir suojeli veljeään usein isänsä sanoilta ja puolusti tätä. He olivat paljon yhdessä ja oppivat kunnioittamaan toinen toistaan enemmän. Boromirille Faramir oli tärkein ihminen maailmassa – ja samoin toisin päin. Elämä Valkoisessa tornissa ei enää ollut milloinkaan samanlaista, kun äiti oli poissa.


”En muista äitiäni enää niin hyvin kuin minun pitäisi, ja Faramir, siis veljeni, ei senkään vertaa”, Boromir sanoi hiljaa. ”Mutta sen tiedän, että isä ei ole ollut sama sen jälkeen kun äiti lähti.”
”Uskon sen. Isäsi rakasti äitiäsi todella paljon. Se oli varmasti kova isku.” Aragorn tuijotteli käsiään. Finduilasin olisi kuulunut elää pitkä ja hyvä elämä miehensä rinnalla. Sen sijaan oli käynyt näin.
”Se tapahtui kauan sitten. Se oli toki kova isku, mutta selvisimme siitä”, Boromir sanoi haluten selvästi jättää aiheen.
”Hyvä niin. Toivon mukaan sinä, isäsi ja veljesi selviätte myös iskuista, jotka tuleva sota tuo tullessaan.” Aragorn suostui aiheenvaihdokseen ja vei keskustelun pois Finduilasista.
”Gondor on vahva, ja seissyt jo pitkään vihollisen varjossa. Kyllä me selviämme.” Boromirin usko Gondorin mahtiin oli selvästi vahva, eikä Aragorn sitä kieltänyt.
”Mutta nyt, ajatelkaamme jotakin muuta. Lothlórienissa voimme saada hetken rauhan ja olla onnellisia, vaikka tehtävämme on kesken ja sota odottaa kulman takana”, Aragorn sanoi. Hän ei juuri sillä hetkellä oikeastaan halunnut ajatella sotaa.
”Olen onnellinen vasta, kun olen kaupungissani ja osana vihollisen kukistamista”, Boromir sanoi, ”mutta tämän levon kyllä otan mielihyvin vastaan.”

**

Keskustelu muistui Aragornin mieleen hänen odottaessaan Anduinin rannalla Legolasia ja Gimliä veneitä hakemasta, Boromirin ruumis vierellään. Boromir Denethorin poika ei saanut koskaan palata kaupunkiinsa, missä häntä odottivat turhaan kotiin isä ja veli. Käskynhaltijan poika ei enää katselisi yhtäkään taistelua, eikä johtaisi joukkojaan vihollista vastaan. Aragornin mieltä painoivat miehen viimeiset sanat. Ylpeä ja rohkea Boromir oli joutunut Sormuksen vaikutuksen alle. Se kertoi jotakin tuon kirotun esineen voimasta, ja siitä taakasta, jota Frodon piti kantaa. Mutta kuitenkin Boromir oli uhrannut itsensä puolustaessaan puolituisia örkeiltä. Ja tuo mies oli sanonut, ettei voisi olla onnellinen ennen kuin olisi taas omassa kaupungissaan.

Aragorn toivoi, että Finduilasin pojan henki löytäisi tiensä jotenkin Minas Tirithiin, jotta hän voisi olla onnellinen.

Legolas ja Gimli tulivat takaisin kahta venettä meloen. Aragorn mietti, että pahemminkin olisi voinut olla: ainakin Boromirilla oli joku, joka laski hänet lepoon eikä hänen tarvinnut jäädä vihollistensa ruumiiden sekaan. Mutta huolia oli paljon, ja hautavene piti laskea vesille nopeasti. Aragorn ei päästänyt venettä silmistään, ennen kuin se katosi Raurosin kuohuihin.

”Valkoisessa tornissa häntä kaivataan, mutta hän ei palaa, ei vuorilta eikä mereltä.” *

A/N: Tässä olikin sitten vaikeampi vältellä Finduilasia (varsinkin kun koko pätkä lähti siitä, että pikkuinen Boromir tuli päähäni kysymään äidiltään, kuka on Thorongil) ja aiempia ficcejäni, mutta toivon, että tätä on mahdollista lukea, vaikkei olisikaan muuten Thorongiliini tutustunut. Ja tähdellä merkitty lause on suoraan TSH:sta, kirjasta Kaksi tornia, luvusta Boromirin lähtö.
Viimeksi muokannut Nerwen, Ma Elo 09, 2010 7:10 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Avatar
Leida
Puolituinen
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Tammi 19, 2007 8:55 pm

Re: Käskynhaltijan poika (G, Aragorn, Boromir) jatkui 28.5.

Viesti Kirjoittaja Leida »

Kiva, että tuli noin autuas kirjoittamisolo, ne ovat hienoja hetkiä. Ja tuloksena tosi sujuva ja kiehtova teksti. :) Tykkäsin tästä tosi kovasti. Sinä osaat kirjoittaa niin tarumaista ja vanhanaikaiselta kuulostavaa dialogia, se on varmaan ensimmäinen mitä aina ajattelen, kun luen sinun ficcejäsi. En kyllä itse osaisi laittaa sanoja Aragornin suuhun, mutta sinä saat ne kuulostamaan aidoilta. Samoin Boromirin repliikit niin ikään. Heidän keskustelunsa oli hienoa ja mielenkiintoista. Tästä tuli se tunnelma, että vasta Lórienin rauhassa oli aikaa vaihtaa kuulumisia ja keskustella muustakin kuin saattueen tehtävään liittyvistä asioista. Ja vaikka he puhuivat vakavista asioista, niin tunnelma oli silti jollakin tapaa seesteisen rauhallinen.

Boromirin silmien kuvaus oli hieno, tykkäsin. Ja muutenkin Boromirin hahmo oli hieno tässä. ”Olen onnellinen vasta, kun olen kaupungissani ja osana vihollisen kukistamista”, Boromir sanoi Tämä lause on jotenkin niin Boromiria, todellakin suoraan se, mitä hän oli. Aragornista näkyi hyvin se, miten hän oli Boromiria vanhempi – tietysti keskustelun aiheessa varsinkin, mutta myös jotenkin muuten rivien välissä. Oli myös hyvin aragornmaista sivuuttaa Boromirin huomautus Thorongilin ylivertaisuudesta päällikkönä.

Boromirin lapsesta saakka säilynyt arvostus Thorongilia kohtaan (jonka se saa vasta nyt kuulla olleen Aragorn) on kyllä mielenkiintoinen juonne tässä ficissä. Tieto Thorongilin henkilöllisyydestä saa sen kyllä varmasti ajattelemaan asioita vähän uudestaan, vaikka se salaakin ajatuksensa aika hyvin Aragornilta (mutta ei niin hyvin lukijalta). :)

Finduilasin kuolemasta kertova takauma oli koskettava. Olit todella liikuttavasti kertonut Finduilasin kuoleman, olin jotenkin ihan fiiliksissä siitä. Musta varjo ja pois kuihtuminen ja Denethorin muuttuminen ja kaikki. Sillä lailla selkäpiitä värisyttävän hienoa. Ehkä hienoa myös siksi, että koko ficci ei kertonut siitä, vaan se oli vaikuttava osa ficin keskellä. Ja Boromirin kuolema on tietysti aina koskettava, mutta tässä ficissä minua tosiaan kosketti vielä enemmän tuo Finduilasin ja sitä kautta tämän koko perheen tragedia. Finduilasia oli minun makuuni tässä oikein sopivasti. Usein keskitytään vain Denethoriin, Faramiriin ja Boromiriin ja jätetään Finduilas huomiotta – kuten olen itsekin tehnyt. Mikä on tietysti aika ymmärrettävää sinänsä, että onhan sen kuolemasta aikaa, kun vertaa Tarun ajankohtaan. Mutta silti se kulkee varmasti jokaisen perheenjäsenensä ajatuksissa, joten sitä on yhtä luonnollista käsitellä kuin kaikkia muitakin.

Yliarvostama on minun korvaani särähtävä sana, ei ehkä kauhean suomalainen ilmaus, mutta käyhän siitä tässä tietysti selville, että mitä Aragorn tarkoittaa.

Oli tosi kiva lukea Aragornin ja Boromirin välisestä keskustelusta. Kiitos tästä. :)
Whoever said you can't fool an honest man wasn't one.
-Terry Pratchett: Making money

Vuoden Draama-ficcaaja 08, kommari 09, EpäLotR-ficcaaja 10
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Re: Käskynhaltijan poika (G, Aragorn, Boromir) jatkui 28.5.

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Tämä jatko-osa oli kiva ylläri. :) Hyvä, että Aragorn ja Boromir saivat tilaisuuden keskustella ennen kuin Boromir otti ja kuoli. Ja tavallaan ihan mukavaa, että Boromir sai kuulla totuuden Thorongilista. Vaikka väkisinkin tulee mieleen ne kaikki vitsit siitä, että Aragorn on Boromirin isä, mutta yritän olla ajattelematta niitä.

Tuo "yliarvostama" kuulosti kyllä vähän hassulta, varsinkin kun se tuli Aragornin omasta suusta, sillä sehän on hyvin negatiivinen ilmaus. Vaikka ymmärrän kyllä, mitä ajoit takaa. Itse olisin ehkä ilmaissut sen vähän toisin, vaikka "päällikkö, jota Ecthelionin sanottiin arvostaneen enemmän kuin ketään toista" tai jotain, kuitenkin niin, ettei Aragorn kuulostaisi kauhean leuhkalta puhuessaan siitä. Vaikka toisaalta se kyllä oli aika leuhka kirjassa, mutta olihan sillä syytäkin olla. Tuo "yliarvostama" kuulostaa taas vähän siltä, kuin Aragorn olisi omasta mielestään ollut täysi surkimus.

Nuo takaumat menneeseen olivat ihan söpöjä. Boromir ei varmaan koskaan harkinnut mitään muuta tulevaisuutta itselleen kuin sotilaan uran. Parivuotias lapsi osaa muuten kyllä nousta itse pois kehdosta, tai jos ei voi esim. kaiteiden takia, niin osaa ainakin hihkaista että "heräsi jo, äiti tulee hakemaan!" ettei tarvitse ihan itkuun parahtaa. Ei siinä muuta, mutta tuo kohtaus antaa taas sellaisen vaikutelman Faramirista, että se oli pikkulapsesta alkaen heiveröinen itkuiikka.

Olen yllättynyt, ettei Aragorn tiennyt Finduilasin kuolemasta. Luulisi että niin iso uutinen ehtisi pohjoiseenkin kolmessakymmenessä vuodessa. En osaa kuvitella että Arnor ja Gondor olisivat eläneet niin eristyksissä toisistaan, ettei mitään tietoa kulje suuntaan eikä toiseen. Varmasti liikkui joskus matkalaisia, jotka toivat uutisia mukanaan. Ahdistus ja masennus ovat minusta kanssa aika modernia psykologista jargonia... olisin ehkä itse puhunut taipumuksesta alakuloisuuteen tai varjon asettumisesta sydämeen tai jotain sinne päin (en nyt muista miten se oli kirjassa ilmaistu). En olisi myöskään odottanut, että Aragorn osaisi ajatella sitä heti syynä Finduilasin kuolemaan. Onhan sitä tuhat ja yksi syytä, mihin ihminen voi kuolla. Synnytys ja erilaiset tarttuvat taudit varmaan aika kärkipäässä tuohon aikaan nuorilla ihmisillä. Joten olisin odottanut Aragornin kysyvän, että mihin Finduilas kuoli.

Finduilasin kuolema oli kauniisti kuvattu. Siitä on tosin kirjoitettu niin paljon, etten nyt enää oikein jaksanut innostua. En olisi käyttänyt Denethorin yhteydessä sanaa "tiuskiminen", minusta se on jotain, mitä PMS-oireista kärsivät naiset tekevät aviomiehilleen, kun nämä eivät ole vieneet roskapussia. Denethorin yhteydessä olisin siis käyttänyt jotain miehekkäämpää tapaa ilmaista se, ettei Faramirin käytös aina miellyttänyt häntä.

Tavallaan pidin siitä, että Aragorn suhtautui koko ajan Boromiriin jotenkin neutraalin etäisesti, edes tämän kuolema ei näyttänyt häntä paljon hetkauttavan. Elokuvassa Aragorn oli muistaakseni paljon tunteellisempi, mutta kirjassa hän taisi olla viileämpi, kuten tässä. Minusta tuo viileämpi suhtautuminen tavallaan sopii hänelle paremmin. Hänen kannaltaan oli oikeastaan vain hyvä, että Boromir järjestyi pois päiviltä, koska tämä ei välttämättä olisi suosiolla luovuttanut kruunua Aragornille, vaikka vaikuttikin uskovan, että hän on Isildurin perillinen.

Tämä oli ihan mukava ficci, herätti ajatuksia. Suo anteeksi että keskityin tässä kommentissa vain nillittämään noista pikkujutuista, jotka olisin kirjoittanut itse toisella tavalla. En ole yhtään sillä tuulella, että jaksaisin kommentoida kunnolla. Mutta kirjoittelehan lisää, näitä juttuja on aina kiva lukea.
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Re: Käskynhaltijan poika (G, Aragorn, Boromir) jatkui 28.5.

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Kiitokseni taas :)

Leida, kiitos. On edelleen kivaa, jos pidät dialogistani. Ja halusin tämän nimen omaan Lórieniin siksi, että siellä nämä viihtyivät jonkin aikaa ja varmasti tällainen hetki olisi voinut tapahtua.

Hienoa, jos tykkäsit Boromirista! Häntä on ollut ihmeen helppo kirjoittaa näihin, kun ottaa huomioon, ettei hahmo ole koskaan ollut minulle kovin läheinen. Hyvä, jos tuo ikäero välittyi, kun muualla se tuntuu kovin helposti unohtuvan. Tosin, jos Aragorn huomauttaa Boromirin olleen kahden, kun hän oli jo ollut vuosia päällikkönä, niin eipä siinä voi muuta näkyäkään kuin ikäero... :roll:

Tuosta Boromirin ihailusta Thorongilia kohtaan tämä koko pätkä oikeastaan lähtikin, näin vaan päässäni Boromirin miettimässä tuota ja kysymässä Finduilasilta, että kuka sellainen Thorongil oikein on. Mutta kiva, jos pidit sitä mielenkiintoisena. Niin, luulen, että tuo sai Boromirin ajatukset vähän juoksemaan ja hänet arvioimaan kaikkea uudelleen.

Ihanaa, jos pidit tuosta Finduilasin kuoleman kuvauksesta. Kuten Mithrellas tuolla kommentissaan sanoi, se on aika käytetty aihe, vaikka Finduilasista muuten en ole kauheasti ficcejä lukenut. Mutta tähän se tuntui jotenkin vain kuuluvan. Jotenkin halusin kytkeä nuo kaksi kuolemaa yhteen. Hienoa, jos teksti kosketti sinua :D

Tuo yliarvostama on tosiaan ihan väärä sana siihen, muistaakseni mietin sen kohdalla, enkä oikein tiennyt miten ne sanat tarkalleen asettaa, joten päädyin tuohon (mikä kuulostaa näin jälkeenpäin todellakin epäsopivalta). Täytyy katsoa jos saisin siihen kohtaan jotain luontevampaa aikaiseksi.

Mithrellas, kiitos. Nuo vitsit Boromirin "oikeasta" isästä tosiaan taitavat jahdata minuakin koko loppuikäni...

Kuten Leidalle jo totesin, tuo ilmaus on todellakin aivan väärä, ja vaihdan sen, jos saan tilalle jotain saman tyyppistä mutta ei kuitenkaan ihan tuollaista. Se on liian negattivinen ja muutenkin jotenkin luonnoton ollakseen tuolla.

Kyllä minä tiedän, mihin kaksivuotias pystyy, minulla on paljon nuorempi pikkusisko eikä siitä loppujen lopuksi ole liian kauan kun hän oli kahden :wink: Muutin tuota takaumaa vuodella eteenpäin siitä, mitä se oli alun perin, mutta en jaksanut ruveta vaihtamaan koko takauman loppuosaa sen jälkeen, ajattelin että menisi se nyt noinkin. Ilmeisesti ei, täytyy mennä vaihtamaan Boromirin ikä takaisin siihen, mikä se oli ihan ensin. Ajattelin vain, että onko sitten kuusivuotias liian pieni sanomaan mitään tuollaista tai jotain, mutta antaa mennä. En todellakaan tuossa halunnut ilmaista Faramirin olevan mitenkään heikko tai mitään, se vain jäi noin. Faramir on oikeasti todella hieno, vahva ihminen, joka pystyy tekemään suuria asioita.

Minä mietin tuota kirjoittaessani, että olisiko mitenkään mahdollista Aragornin olla tietämätön, koska minä vain halusin hänen kuulevan sen Boromirilta (ei tosin saisi antaa omien haluamistensa mennä canonin tai todennäköisyyden edelle), ja tämä fic olisi ollut aika mitäänsanomaton, jos se olisi kertonut van sen, miten Boromir kuulee Thorongilista. No joo, tämä jatko taisi alun perinkin olla aivan turha räpellys, mutta kun tuli kirjoitettua, niin laitoin sen sitten tännekin. :roll: Ja ehkä tuo Aragornin arvaus kuolintavasta tuli vähän turhan äkkiä - tai sitten olisin voinut laittaa Boromirin sanomaan jotain siitä, että äiti alkoi pelätä itää tms. Nuo modernit sanat taitavat olla viimeinen todiste siitä, että olen vieraantunut Keski-Maasta liikaa viime syksyn jälkeen. En tiedä, onko enää mitään järkeä yrittääkään kirjoittaa ficciä, kun se menee joko väkisin vääntämiseksi tai sitten, jos kirjoittaminen itsessään sujuu, en pysy hallinnassa todenmukaisuuden ja canonin suhteen. En tahtoisi lopettaa, mutta aikansa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin. Ehkä minun aikani vain on ohi.

Finduilasin kuolemasta tosiaan on tullut jonkin verrankin ficcejä - aika paljon, kun vertaa, minkä verran hahmoa muuten näkee. Minä itse näen tiuskimisen mahdolliseksi kenelle tahansa, mutta ehkä siihen olisi voinut kehittää jotain järkevämpää - eihän se tosiaan mikään kamalan miehinen ilmaus loppujen lopuksi ole. :roll: Jos vielä pystyn tuon hetken huumassa kirjoitetun tekstin lukemaan, niin muutan koetan miettiä tuohonkin jotain järkevämpää.

Halusin pitää tässä edes jonkinlaisen kuvan kirjan Aragornista, ja kirjassa hänestä saa viileämmän kuvan Boromirin kuollessa (vaikka hän muistaakseni itkee kirjassakin, mutta joka tapauksessa). Ja totta, eihän sitä tiedä mitä Gondorissa olisi tapahtunut jos Boromir olisi edelleen ollut elossa. En usko, että hän olisi ollut kovin nätisti antamassa Gondorin hallintaa edes Aragornille. HoME numero jossakin oli suunnitelmia, ja yhden mukaan muistaakseni Aragorn olisi tappanut Boromirin Minas Tirithissä. Onneksi niin ei tapahtunut!

Kivaa, jos tämä herätti ajatuksia. Ja se nillitys on ihan tarpeen minulle välillä - niilitän muille ja itse tuskin saan kokea sitä ollenkaan. Että hyvä vaan. En kyllä tiedä, saanko montakaan ficciä enää aikaiseksi. Ehkä, jos koen jonkin toisen heräämisen TSH:n suhteen, mutta tällä hetkellä vaikuttaa surkealta, varsinkin kun tämäkään ei tuntunut toimivan niin kuin luulin sen toimivan. Kiitos sinulle, kun kaikesta huolimatta kommentoit. :)
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Re: Käskynhaltijan poika (G, Aragorn, Boromir) jatkui 28.5.

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Ethän anna noiden minun tyhmien kommenttieni lannistaa ficcailuintoasi, Nerwen. Kirjoitin tuon palautteen ihan väärässä mielentilassa. Keksin siitä kritisoitavaa noin paljon luultavasti vain sen takia, ettei TSH kiinnosta minua tällä hetkellä juuri ollenkaan ja sen takia kommenttien kirjoittaminenkin on todella työlästä. Minä en millään pysty kirjoittamaan, että ihana ja mielenkiintoinen ficci, jos aihepiiri ei kiinnosta, vaikka se olisikin hyvin kirjoitettu. Minun olisi pitänyt tunnustaa tuo heti alkuun sen sijaan, että kaivelen vikoja tästä ficistä, kun en muuta sanottavaa keksinyt. Ja kyllä ne miehetkin tosiaan voi tiuskia, kaikenlaista valittamista minä keksinkin kun vauhtiin pääsen... Toivottavasti et pahoittanut mieltäsi liikaa, jatka vain ficcaamista, jos siltä vähänkin tuntuu.
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Re: Käskynhaltijan poika (G, Aragorn, Boromir) jatkui 28.5.

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Mithrellas, ehei. Joskus nillitys on ihan hyvästä, ja sitä paitsi olen jo pitkään tuskaillut ficcaamisen kanssa, kun mikään ei tunnu toimivan tai onnistuvan - se ei siis johdu ollenkaan kommentistasi (kommakommaan saattoi tulla outo sävy, olin kaiken lisäksi puolikiireessä kun kirjoitin sitä). On ihan totta, että jos itse ei oikein jaksa, se näkyy missä tekstissä tahansa, ja arvostan sitä, että vaivauduit kaikesta huolimatta jotain sanomaan, vaikka fandom ei enää iskisi :wink:
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Avatar
Andune
Velho
Viestit: 1085
Liittynyt: Ke Joulu 28, 2005 12:08 pm
Paikkakunta: Valimar

Re: Käskynhaltijan poika (G, Aragorn, Boromir) jatkui 28.5.

Viesti Kirjoittaja Andune »

Mukavaa että kirjoitit tähän jatkoa :)

Täytyy myöntää että jollain tapaa yllätyin miten "tuttavallisesti" Boromir ja Aragorn puhuivat keskenään ja se, että niinkin arkaa aihetta kuin Finduilas, käsiteltiin. En huomioi tätä mitenkään negatiivisessa mielessä mutta niin, se yllätti. Toisaalta, Lothlórienissa Boromir taisi jo pikku hiljaa antaa enemmän ja enemmän arvoa Aragornille, joten hieman lämpimämpi suhtautuminen ei ole mitenkään epäuskottavaa tai vastaavaa.

Nyt täytyy taas hetken kerätä ajatuksia että saan tähän kommenttiin edes jotain järkeä.

Niin. Pidän Boromirin muisteluhetkistä. Ehkä olisin kaivannut vähän laajempaakin muistelua Finduilasista ja Thorongilista. Mutta, oli todellakin hyvä yksityiskohta tuo, että Boromir on kuullut Thorongilista puhuttavan jo lapsena. Ja tietysti kutkuttava ajatus, että silloin pieni poika päätti, että hän haluaa tulla yhtä hyväksi päälliköksi.

Tämä ficci tai luku, kumpaa nimitystä nyt olisi hyvä käyttää, kyllä vaati tuon lopun, jossa Boromir on jo poissa ja Aragorn katselee hautaveneen katoamista Raurosiin. Se jotenkin...sopii luontaisen hyvin lopetukseksi tähän.

Yritän tässä nyt mongertaa jotain siihen suuntaan, että pidin tästä paljon, Aragornin ja Boromirin välisestä melko mutkikkaastakin suhteesta on aina mielenkiintoista ja mukavaa lukea "pohdintoja" :)
Vuoden Tolkienisti 2007, Vuoden Aragorn 2008 ja 2010 sekä Vuoden Draama-ficcaaja 2009
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Re: Käskynhaltijan poika (G, Aragorn, Boromir) jatkui 28.5.

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Andune, kiitos. :D

Tuo tuttavallisuus, ajattelin tosiaan että nuo olivat tuossa kohtaa jo sen verran kauan olleet toistensa kanssa tekemisissä, että alun kankeudesta on päästy jo yli. Tavallaan hetki kahden ihmisen kesken - hehän kuitenkin olivat ainoat ihmiset ja jollain tasolla samankaltaiset sitä kautta. No, hyvä jos se ei ollut epäuskottavaa :)

Se, että Boromir oli lapsena kuullut Thorongilista, oli koko jatkon liikkeellepaneva juttu - pikku-Boromir ilmstyi päähäni kyselemään, että äiti, kuka on Thorongil. :lol:

Kivaa, jos lopetus sopi tähän. Ja aivan ihanaa, että kommentoit ja tykkäsit!
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Vastaa Viestiin