Meneldilin kirje (PG)

Draamaa, angstia ja vakavia aiheita.

Valvojat: Likimeya, Andune

Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Meneldilin kirje (PG)

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Title: Meneldilin kirje
Author: Mithrellas
Rating: PG
Genre: drama
Disclaimer: Keski-Maa ja hahmot kuuluvat Tolkienille, enkä tee niillä rahaa.
Summary: Isildur on poissa, ja hänen ainoa henkiin jäänyt poikansa Valandil on kirjoittanut sedälleen, kuningas Meneldilille Gondoriin pyytäen lisätietoa isästään, jota ei koskaan saanut tuntea. Tässä ficissä on Meneldilin vastaus nuorelle serkulleen.

A/N: Okei, tämä on nyt sellainen harjoitteluficci pitkän tauon jälkeen. Kirjoitin tämän joululomalla, mutta loppuun asti työstäminen on ollut vaikeaa. Joka kerta kun luen tämän, löydän jonkun uskomattoman hölmön virheen. Sen takia pelottaa postata tätä, mutta nyt alkaa olla pakko, että pääsen kirjoittamaan jotain muuta.
Feedback: Ehdottomasti toivon palautetta, jotta tiedän, kiinnostaako Isildur muitakin ja kannattaako minun kirjoittaa hänestä lisää. :)

---

Meneldilin kirje


Minas Anorissa
Lothronin 5. päivänä
Kolmannen Ajan 4. vuotena


Arvoisa ja rakas serkkuni,

Ilahtunein ja yllättynein mielin vastaanotin kirjeenne, jossa kohteliaasti tiedustelitte vointiani ja pyysitte saada tietää enemmän isästänne, Gondorin ja Arnorin Korkeasta Kuninkaasta, jota teillä ei ollut koskaan kunnia tuntea. Iloni on kertoa, että me Gondorissa voimme oikein hyvin. Valtakunnassa vallitsee rauha, ja kansa on tyytyväistä ja onnellista. Idän varjot ovat hälvenneet, ja nousevan kuun säteet saavat jälleen Minas Ithilin linnan kimaltelemaan hopeisena ja valkoisena kuin Varda itse olisi koristanut sen seinät tähtipölyllä. Toivon, että laitanne Imladrisissa on myös hyvä, sillä meille on kiirinyt vain vähän uutisia pohjoisesta toissa syksyn onnettomien tapahtumien jälkeen.

Olen ymmärtänyt, että mestari Elrond on ottanut vastuulleen teidän valmistamisenne tuleviin tehtäviinne Arnorin kuninkaana. Mielelläni minäkin, isänne lähimpänä miespuolisena sukulaisena, osallistuisin teidän kouluttamiseenne, vaikka se tapahtuisikin vain kirjeiden muodossa. Silti pelkään, etteivät mitkään minun tietoni voi tehdä isäänne yhtään elävämmäksi silmissänne. Voin tarjota teille vain yhden näkökulman, joka täydentänee niitä kertomuksia, joita olette kuullut isänne ritareilta, Elrondilta ja tietysti omalta äidiltänne.

Kysyitte, mainitsiko isänne koskaan teitä, neljättä poikaansa. Olitte vielä sylilapsi Isildurin marssiessa Liiton Sotaan, mutta olen varma, ettei hän unohtanut teidän olemassaoloanne hetkeksikään. Hän puhui teistä usein sodan aikana ja sen jälkeen. Hän oli pahoillaan siitä, ettei ollut saanut nähdä poikansa kasvavan, ja hänen aikeenaan oli ottaa menetetty aika takaisin sitten, kun hän pääsisi palaamaan Imladrisiin. Hänellä olisi arvatenkin ollut paljon tarinoita Númenorista, sellaisiakin, joita kukaan muu sieltä selvinnyt ei tuntenut, ja jotka hänen myötään ovat nyt jääneet ikuisesti unohduksiin.

Mitä tulee kertomukseen siitä, kuinka hän tunkeutui Armenelosissa kuninkaan linnan pihalle ja varasti hedelmän Valkoisesta Puusta juuri ennen kuin Vihollinen määräsi sen tuhottavaksi, en ikävä kyllä pysty antamaan lisätietoja. Isildur sanoi minulle kerran, että ne monet kuukaudet, jotka hän vietti pahasti haavoittuneena tapauksen jälkeen, elämän ja kuoleman rajamailla vaeltaen, pyyhkivät hänen muistinsa, eikä hän pysty itsekään kertomaan, kuinka hän siinä teossa onnistui. Hän sai teostaan paljon kiitosta, ja ansaitusti. Tälläkin hetkellä, kun nousen ja katson kammioni ikkunasta alas Lähteenpihalle, voin todeta että Valkoinen Puu kukkii ja voi hyvin, ja tulee kantamaan paljon hedelmää. Kaikista lähiaikojen kamaluuksista huolimatta meidän ei tarvitse pelätä, että Númenorin kuninkaiden suku olisi sammumassa.

Isänne todella oli ankara mies, sitä en kiellä, ja varmasti vielä pelottavampi niiden silmissä, jotka olivat hänen vihollisiaan. Minä olen oman isäni nuorin lapsi ja ainoa poika, ja sen vuoksi minut kenties kasvatettiin hieman hellemmin kuin dúnedainin pojat yleensä. Tiedän, ettei setäni ollut siitä ilahtunut. Isildur halusi minusta sotilaan, mutta isäni Anárion oli eri mieltä. Isäni mielestä minun kannatti opiskella historiaa ja kirjoittaa muistiin mahdollisimman paljon tietoja menetetystä Númenorista. Isildurin mielestä sellainen ei ollut sopiva ammatti Korkean Kuninkaan pojanpojalle. Jo vuosia ennen kuin edes tiesimme Vihollisen selviytyneen Númenorin tuhosta, hän määräsi erään asetaitoisen númenorilaisen kouluttamaan minustakin osaavan miekkailijan. Númenorissa miekkailu oli ollut pelkkää leikkimielistä huvittelua, mutta Keski-Maassa oli tärkeätä oppia puolustamaan itseään ja kansaansa, sillä vaikka Vihollista ei näkynytkään, itäiset ja eteläiset maat kuhisivat hänen palvelijoitaan: örkkejä, peikkoja, hiisiä, lohikäärmeitä sekä ihmisiä, jotka Musta Ruhtinas oli käännyttänyt puolelleen. Heistä ei kuitenkaan ollut meille kovin paljon harmia ennen Liiton Sotaan johtaneita tapahtumia, ja kenties sen vuoksi minun intoni tarttua miekkaan oli niin vähäinen.

Kaikki muuttui, kun Musta Ruhtinas vaivihkaa palasi Mordoriin ja hyökkäsi Isildurin kotiin Minas Ithiliin, ja tämä perheineen pelastui vain juuri ja juuri. Isildur lähti pohjoiseen, ja kun hän palasi, oli hänellä mukanaan Korkea Kuningas Elendil, sekä haltia-armeija, jonka johdossa asteli itse mahtava ja hurja Gil-galad. Ennen sotaa kokoonnuimme neuvottelemaan, kuinka saisimme Vihollisen kukistettua ja ajettua lopullisesti pois Keski-Maasta. Muistan vielä, kuinka polveni tutisivat, kun Isildur mittaili minua katseellaan ja yritti päättää olisiko minusta taistelemaan Dagorladilla muiden miesten mukana, vai pitäisikö minun pysytellä Minas Anorin muurien suojassa rauhoittelemassa naisia ja lapsia. Aikansa minua katseltuaan hän totesi yhtäkkiä: "Näytä minulle, mitä olet oppinut" ja osoitti minua miekallaan. Minä suorastaan säikähdin. Pelkästään miekan vetäminen huotrasta tuntui suurelta voimainponnistukselta. Pahinta olivat katseet, jotka olivat äkkiä löytäneet minut: haltiasotureiden vähättelevät silmäykset, Isildurin poikien huvittuneet ilmeet ja isäni huolestuneet kasvot. Isildur vaihtoi miekkansa vasempaan käteensä. Yksi hänen pojistaan naurahti.

Puolustin itseäni parhaani mukaan, mikä ei kuitenkaan tuntunut olevan tarpeeksi. Jossakin vaiheessa miekka lipsahti kädestäni ja putosi kalahtaen maahan. Ympärillämme seisonut joukko hurrasi Isildurille. Hän ei kiinnittänyt siihen huomiota, vaan astui lähelleni, haukkui minut ja tekniikkani, ja sanoi että minun pitäisi harjoitella joka valveillaolon hetkeni siitä lähtien, vaikka tuskin sekään auttaisi minua säilyttämään poloista henkiriepuani. Sitten hän määräsi minut taistelemaan isäni rinnalla hurjassa yrityksessämme tunkeutua Mordorin porttien taa ja ajaa Vihollinen pois Barad-dûrista.

Olen hänelle siitä ikuisesti kiitollinen. Kansani ei rakastaisi minua nyt, jos olisin viettänyt sodan kyyhöttäen Minas Anorin murtumattomien muurien suojissa.

Valehtelisin siis, jos sanoisin, etten pelännyt isäänne, mutta minä kunnioitin häntä, ja opin myös pitämään hänestä myöhemmin, sodan jälkeen, kun hän tuli luokseni ja opetti minulle paljon hyödyllisiä asioita. Hänestä oli Elendilin kuoleman myötä tullut Gondorin ja Arnorin Korkea Kuningas, ja hän oli päättänyt palata pohjoiseen ainakin joksikin aikaa, ja tarvitsi jonkun huolehtimaan Gondorin kansasta siksi aikaa. En tiedä, miksi hän valitsi minut eikä vanhinta poikaansa Elenduria, mutta ehkä siihen vaikutti matka, jonka teimme yhdessä määritellessämme valtakuntamme rajat.

Parhaiten siitä matkasta on mieleeni jäänyt vierailumme Belfalasin lahden satamassa, josta haltiat purjehtivat merelle, suuntanaan kaukainen Lännen Maa, joka on nykyisin ihmisiltä piilotettu. Belfalas on kaunista ja vehreää seutua, ja monet númenorilaiset ovat rakentaneet sinne pieniä kyliä ja kaupunkeja. Rannalla kohosi Amrothin kukkula, ja päätimme kiivetä sen päälle ihailemaan näköalaa läntiselle merelle. Kun olimme päässeet huipulle, Isildur seisahtui ja hänen katseensa näytti nauliutuvan jonnekin horisontin taa. Hän katsoi merelle, ehkä yrittäen nähdä vilauksen jostakin, jota ei enää ollut. Hän seisoi sinä hievahtamatta vielä silloinkin, kun aloimme tehdä lähtöä. Aloimme pelätä, että jokin haltioiden taika oli jähmettänyt hänet patsaaksi, sillä edes äkillisen tuulenpuuskan tuoma railakas sadekuuro ei saanut häntä liikahtamaan. Me jäimme sinne iltaan asti odottamaan herraamme, istuimme nurmikolla ja valmistimme ruokaa nuotiolla, ja ennen ateriaa mekin loimme katseen kohti menetettyä Númenoria, kuten tapamme on.
"Hän ei voi unohtaa", sanoi Elendur minulle, kun olimme syöneet. "Kaiken sen jälkeen, mitä on tapahtunut, hän ei vieläkään ole päässyt eroon vihastaan Sauronia kohtaan. Sauron vei häneltä kotimaan, isän, veljen, lukuisia ystäviä. Hän tietää nyt, ettei mikään riitä tyynnyttämään hänen raivoaan, ei kosto, ei kuolema, ei mikään Sauronilta maksuksi otettu."
"Maksuksi otettu?" minä toistin, ihmetellen. "Ottiko hän jotakin Viholliselta?"
Elendur katsoi minua tutkimattomin silmin. "Jos haluatte tietää, teidän täytyy kysyä siitä häneltä itseltään."

Kuninkaanpojan sanat jäivät kaihertamaan mieltäni. Te ehkä tiedätte minua paremmin, mitä todellisuudessa oli tapahtunut, sillä mestari Elrond oli paikalla, kun Isildur antoi kuoliniskun Viholliselle, ja on ehkä kertonut teille, mitä näki. Minä saatan vain arvailla, mistä oli kyse. Kuitenkin kerran yöpyessämme taivasalla heräsin kesken unieni, ja kun käännyin, näin, että kuningaskin oli valveilla. Isildurin siluetti piirtyi vasten kuun valaisemaa, tummansinistä taivasta, kun hän kulki edestakaisin, hypistellen jotakin pientä esinettä käsissään. Minusta melkein kuulosti, kuin hän olisi puhellut esineelle hiljaa, käyttäen helliä sanoja.

Joinakin iltoina kuulin, kuinka kuningas ja hänen poikansa vaihtoivat sanoja kiivaaseen sävyyn. En tietenkään tarkoituksella kuunnellut heidän keskustelujaan, mutta en voinut täysin välttyä kuulemasta, että ne liittyivät siihen esineeseen. Minä arvasin silloin, että juuri tämä esine oli se, jonka Isildur oli ottanut Viholliselta. Elendur vaikutti ajattelevan, että sen arvo oli kasvanut liian suureksi hänen isänsä silmissä. Minä päätin, etten ottaisi koskaan tätä esinettä puheeksi kuninkaan tai kenenkään muun kanssa. Jos se toi kuninkaalle jonkinlaista lohtua, hänellä oli minun nähdäkseni syy kantaa sitä mukanaan vaikka hautaan asti. Varmasti se oli hyvin kaunis ja voimallinen esine, ehkä jonkinlainen taikakalu, mutta mikä sen hyöty oli, sitä en osaa arvata.

Matkamme lopussa Isildur löysi Firienin metsästä paikan, johon halusi haudata Elendilin maalliset jäännökset. Firienin metsä on Anórienissa, Minas Anorista Suurta Lännentietä viikon ratsastusmatkan verran länteen päin. Hautaholvi rakennettiin Eilenaer-kukkulan itäiselle puolelle, Gondorin valtakunnan keskiosaan, ja merkittiin mustalla kivellä. Kummun päällä kukkivat alfirin ja simbelmynë, enkä voisi kuvitella kauniimpaa leposijaa isoisälleni. Isildur neuvoi minua, että minun ja perillisteni tulisi vierailla säännöllisesti Elendilin haudalla ja muissa maamme pyhissä paikoissa, jotta emme unohtaisi sitä, mikä on iäksi mennyttä.

Silloin en vielä ymmärtänyt, että hän halusi jättää Gondorin kuninkuuden minulle pysyvästi. Kun hän sitten ojensi minulle kypäränsä, jota oli käyttänyt taistelukentällä, ja sanoi että se olkoon Gondorin valtiaan kruunu tästä lähtien, tunsin hänen poikiensa ihmettelevät ja vihaiset katseet niskassani. Varmasti Elendur oli odottanut saavansa valtiuden itselleen, ja miksi Isildur päätyi minuun, veljensä poikaan, on kysymys, johon tuskin koskaan saamme tyydyttävää vastausta. Uskon, että hän teki sen rakkaudesta veljeensä, joka oli kuollut Barad-dûrin piirityksessä, kuten varmasti tiedätte. Antamalla oman kypäränsä kruunukseni, korvaten sillä veljensä haljenneen kypärän, hän luovutti minulle sen paikan, joka olisi kuulunut isälleni, jos tämä olisi saanut elää.

Olette varmasti kuullut monenlaisia puheita tästä asiasta, hyvä serkku. Sen vuoksi sanon teille jo nyt, vaikka olette vielä kovin nuori, että isänne tahto oli, että minä ja minun perilliseni hallitsisivat Gondorin maata etelässä, ja Arnorin pohjoiset salot kuuluisivat hänen perillisilleen. Toivon sydämestäni, ettemme koskaan joudu sellaiseen kiusalliseen tilanteeseen, että Isildurin perillinen pohjoisesta saapuisi tänne ja vaatisi Gondorin kuninkuutta itselleen. Emme ottaisi häntä lainkaan ystävällisin mielin vastaan, sillä hän toimisi tässä vastoin Isildurin omaa tahtoa.

Olen pyrkinyt vastaamaan kysymyksiinne parhaan taitoni mukaan. Pyydän teitä, rakas serkku, jos milloinkaan haluatte minulta neuvoa tai vaikka vain uutisia Gondorin maasta, kirjoittamaan minulle empimättä. Enemmän kuin mitään muuta toivon, että voimme tulevaisuudessa hallita etelää ja pohjoista sovussa ja toisiimme luottaen.

Toivotan teille kaikkea hyvää, niin terveyttä kuin pitkää ikääkin. Välitättehän terveiseni ja mitä syvimmän osanottoni myös äidillenne.

Kunnioittavasti,

Meneldil Anárionin poika, Gondorin kuningas




* * *

"Meneldil oli hyvätapainen mies ja kaukonäköinen eikä paljastanut ajatuksiaan. Itse asiassa häntä suuresti miellytti Isildurin ja hänen poikiensa lähtö ja hän toivoi että pohjoisen asioissa olisi heille tekemistä pitkäksi aikaa."
(KTK, luvun "Kurjenmiekkakenttien murhenäytelmä" alaviitteistä)
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Nerwen
Pikku Eskapisti
Viestit: 1506
Liittynyt: To Touko 18, 2006 6:12 pm
Paikkakunta: Pieni kylä Rohanissa

Re: Meneldilin kirje (PG)

Viesti Kirjoittaja Nerwen »

Whiii! Minä täällä suunnilleen hihkuin ääneen, kun näin, että sinulta on tullut ficci :D

Mikä mahtava historiapläjäys. Sitä taas tuli huomanneeksi, miten käsittämättömän kokoinen Tolkienin mytologia onkaan, koska tämä kaikki on itselleni vain sellaista hämärää mielikuvaa, jos sitäkään. Täytyy nostaa hattua taustatyöllesi, sillä nämä hahmot eivät kyllä ole niitä ihan ensimmäisenä mieleen juolahtavia tapauksia. Mikäs sen parempi tapa oppia lisää kuin lukemalla ficcejä? Että jos tätä on lisää, niin minä ainakin ahmisin mielelläni joka sanan. :wink:

Sitten jos pääsisi vähän enemmän asiaan... Tämä kirjemuoto oli hyvä ajatus. Se toi ilmi paljon Isildurin ja Anariónin poikien suhteesta, Meneldilin omista mielipiteistä (on tosi hienoa, miten hänen asenteensa loistaa tuolta läpi sanoista huolimatta - tai semmoisen kuvan minä tästä sain) ja tietysti kuvasi Isilduria ja tapahtumia. Pidän siitä, miten kirjeessä voi kertoa asioita ylimalkaisesti ja vain mainintana, ja toisaalta kiinnittää huomion yksityiskohtaisestikin johonkin tapahtumaan. Tykkäsin todella siitä, missä Meneldil kuvaa miekkailua ja Isildurin kanssa mittelemistä.

Sait paljon infoa tiiviiseen pakkaukseen. En tiedä, oliko tämä ehkä jopa liian tiivis; toisaalta olen väsynyt ja oli ehkä siksi hankala saada päätään tämän tasolle. Voi olla, että vain noitten kaikkien tuttujen mutta vieraiden nimien lukeminen teki osansa, enkä vain tunne historiaa kyllin hyvin. Tästä tuli kyllä semmoinen olo, että täytyisi palata Silman ja KTK:n äärelle lukemaan Númenorista ja Toisen Ajan lopun taistelusta.

Ja minä en ainakaan tällä lukemisella löytänyt sieltä yhtään hölmöä virhettä, että olit kyllä karsinut ne kaikki pois :wink:

Ihanaa, ficci. En ole ihan vielä sisäistänyt, että tällainen oli täällä. Toivottavasti kommentin taso ei ole ihan surkea, en ole kaikkein terävimmilläni. Mutta tykkäsin silti! :lol:
The Lord of the Rings
is one of those things:
if you like you do:
if you don't, then you boo!


~ J.R.R. Tolkien

Vuoden romance-ficcaaja 2007-2010, Vuoden ficcaaja 2014
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Re: Meneldilin kirje (PG)

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Kiitos Nerwen! Mukavaa, että jaksoit lukea tämän historiapläjäyksen. Kyllähän tämä meni enempi luennoimisen puolelle, mutta en oikein keksinyt tai jaksanut miettiä, miten muuten olisin saanut sanottua ne haluamani asiat.

Päädyin kirjemuotoon varmaan siksi, koska halusin kirjoittaa tämän 1. persoonassa, enkä sitten toisaalta halunnut kirjoittaa Isildurin näkökulmasta, koska oli vähän vaikea kuvitella sellaista tilannetta, jossa hän kävisi itsekseen läpi kaikkea, mitä on tehnyt. Ja halusin nimenomaan kirjoittaa sellaisen jutun, josta kävisi ilmi hänen merkittävimmät tekonsa (Kuolleiden kulkutiekin oli aluksi mukana, mutta jätin sen lopulta pois, kun tämä oli käymässä niin raskaaksi lukea.) Eli vähän kuin sellaisen yhteenvedon, jota käytän sitten pohjana laajemmalle Isildur-ficilleni, joka siis kertoo hänen vaiheistaan Keski-Maahan saapumisen jälkeen, mutta siinä on Isildurin perhe aika vahvasti keskiössä. Tosin on vähän aikaista puhua siitä vielä mitään, kun en ole kerennyt kirjoittaa kuin reilun sivun. ;)

Minun piti ensin tehdä tästä ihan sellainen neutraali tai ihaileva veljenpojan kirjoitus, mutta kun luin tarkemmin mitä Meneldilistä oli kerrottu, tajusin että se olikin oikeasti aika luihu tyyppi, ja varmaan oikein tyytyväinen, kun Isildur meni kuolemaan. Eli tarkoitus oli, että taustalta kuvastuu tietynlainen asenne, jonka hän kuitenkin yrittää piilottaa kohteliaisiin sanoihin.

Mutta kiitos siis vielä, ja lisää on kyllä tulossa, jos se Isildur-ficci ei kaadu ajanpuutteeseen tai aiheeseen kyllästymiseen.
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Aiwendil
Samooja
Viestit: 417
Liittynyt: Ma Maalis 04, 2013 3:57 pm
Paikkakunta: Ent'asumus

Re: Meneldilin kirje (PG)

Viesti Kirjoittaja Aiwendil »

Oih, se oli hieno!

Olen lukenut aiemminkin sinun ficcejäsi, Mithrellas, ja pitänyt niistä. Tämä on todellakin hieno pätkä ja on (ainakin minun mielestäni) kovin kiinnostava, koska se käsittelee asioita suurimman osan ajasta sellaiselta historialliselta kannalta. En tainnut selittää itseäni kovinkaan hyvin. Mutta jos vain kirjoittelet vielä Isildurista tai muista minäkin olen erittäin halukas lukemaan.
Sait muuten aikaan hienon kuvan Anárionista, vaikka mies vain häilähti taustalla. Pidän Anárionista ja onnistuit vain kasvattamaan minun pitämistäni. Tämän ficin kerronta oli kaunis, mutta asiallinen ja tuo ensimmäinen persoona sopi siihen hyvin. Varsinkin tuo kohta, jossa Isildur jää katsomaan merelle - ihana.
Ehkä minäkin palaan tänä keväänä KTK:n pariin, kun kerran onnistuit niin taitavasti herättämään sen kipinän historiaa kohtaan. Kiitos. Hieno. Kirjoita toki lisää. -Aiwen
"I do not have a poetic bone in my body
and I don't want to say you left -
but my heart is no longer in my chest."

Kälätäti 2014 Kiitos kaunis!
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Re: Meneldilin kirje (PG)

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Kiitos paljon kommentista Aiwendil! Mukava kuulla, että olet lukenut niitä vanhempia ficcejäni. Se Isildurista kertova pitempi ficci on työn alla, mutta en osaa sanoa kuinka kauan menee, että saan sen julkaisukuntoon, kun kirjoittamiseen tuntuu jäävän niin toivottoman vähän aikaa.

Anárion on kyllä kanssa kiinnostava hahmo, mutta Tolkien ei paljonkaan sanonut hänestä mitään, joten hänestä on vähän vaikea keksiä mitään kirjoitettavaa. Hän tulee kyllä esiintymään tulevassa pitemmässä jutussani. :)

On kiva kuulla, että ficcini on onnistunut herättämään kiinnostuksen Keski-Maan historiaan. Minusta Isildur on mahtava tyyppi, mutta leffassa (Sormuksen ritarit) hänestä saa aivan väärän kuvan, ja varmaan siksi haluan nyt kirjoittaa herrasta jotain mikä tekisi hänelle paremmin oikeutta.
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Avatar
Pyrexia
Metsähaltia
Viestit: 633
Liittynyt: Su Maalis 30, 2008 5:26 pm
Paikkakunta: Jossain metsän laitamilla

Re: Meneldilin kirje (PG)

Viesti Kirjoittaja Pyrexia »

Mielenkiintoinen ficci, juuri tuo kertomistapa loi erilaisen lukukokemuksen. Jotenkin oli helpompi "nähdä" ja "tuntea" ne tapahtumat, kun ficci oli kirjoitettu tuossa muodossa, ja pääsi lähemmäksi historian tapahtumiin. Siinä kuvastui myös henkilön omia tunteita, omia havaintoja, omia tulkintoja, jotka tekee ficistä syvällisemmän, mietiskelevämmän.
Mukava lukea juuri tällaisia erilaisia ficcejä.
Tomorrow is tomorrow
Hyvin usein voittajia on häviäjät,
jotka päättivät yrittää vielä kerran.
Mithrellas
Velho
Viestit: 1099
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2005 9:00 pm
Paikkakunta: Minas Ithil

Re: Meneldilin kirje (PG)

Viesti Kirjoittaja Mithrellas »

Kiitos kovasti kommentista Pyrexia! Minä tykkään kirjoittaa 1.persoonassa juurikin siksi, että siinä pääsee kunnolla sen hahmon pään sisälle. Haittapuolena on se, että laajempi perspektiivi jää puuttumaan. Mutta hyvä jos tästä välittyi, että kyse oli henkilön omasta tulkinnasta tapahtumista, koska sitä juuri hain takaa.
Humor-ficcaaja 2007 ja 2009, Draama-ficcaaja 2010
Vastaa Viestiin